Arkistot

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry aloitti toimintansa

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry on aloittanut toimintansa SLU-talolla Helsingissä vuoden 2010 alussa. VAU:n taustalla on neljän suomalaisen vammaisurheilujärjestön kaksi vuotta kestänyt yhdistymisprosessi, jonka seurauksena 17. syyskuuta 2009 perustettiin uusi toimialajärjestö suomalaiselle vammaisurheilulle. VAU:n myötä liikuntajärjestöjen kentältä poistuvat Elinsiirtoväen Liikuntaliitto ELLI ry, Suomen Invalidien Urheiluliitto ry (SIU) sekä Suomen Kehitysvammaisten Liikunta ja Urheilu ry (SKLU), jotka kukin lakkautetaan kevään aikana. Näkövammaisten Keskusliitto ry (NKL) on jo siirtänyt urheilu- ja liikuntatoimintansa VAU:lle.

Vammaisurheilujärjestöjen yhdistymisellä tavoiteltiin vammaisurheilukentän selkiytymistä ja parempia liikuntapalveluja liikkumis- ja toimimisrajoitteisille henkilöille. Uusi järjestö mahdollistaa vammaisurheilun sekä vertaispohjaisen työn jatkamisen ja kehittämisen. VAU antaa myös vankan pohjan laajan integraatio- ja inkluusiotyön jatkamiselle. Yhteisellä järjestöllä voidaan parhaiten edistää esteettömiä liikuntapalveluja sekä tukea liikunnan ja urheilun toimijoita kohti kaikille avointa liikuntaa.

VAU on painoarvoltaan varsin mittava suomalaisessa liikuntakentässä. Neljästä järjestöstä uuteen järjestöön siirtyi lähes 20 työntekijää sekä noin 2 miljoonan euron vuosibudjetti. Vammaisurheilujärjestöjen 278 jäsenyhdistyksen, joissa on noin 71 000 henkilöjäsentä, toivotaan liittyvän VAU:n jäseniksi tämän vuoden aikana. Käytännön tasolla liiton toiminta on organisoitunut neljään eri toimialaan: järjestötoiminta, harrasteliikunta, nuorisotoiminta sekä kilpa- ja huippu-urheilu.

Uusi järjestö toimii Helsingissä SLU-talossa (Radiokatu 20). VAU:n keskustoimistossa työskentelee 16 työntekijää. Keskustoimiston lisäksi VAU:lla on kolme päätoimista aluetyöntekijää (Tampere, Kuopio, Helsinki) sekä kuusi osa-aikaista alueellista yhteyshenkilöä. VAU toimii opetusministeriön tuella.

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry
Radiokatu 20, 5. krs., 00240 Helsinki
puh. (09) 4257 9824
fax (09) 4257 9825
toimisto@vammaisurheilu.fi
etunimi.sukunimi@vammaisurheilu.fi
www.vammaisurheilu.fi

Pertti Pousi, toiminnanjohtaja
puh. 050 571 6891, pertti.pousi@vammaisurheilu.fi

Eija Kangas-Virtanen, toimialapäällikkö (järjestötoiminta)
puh. 0400 709 596, eija.kangas-virtanen@vammaisurheilu.fi

Aija Saari, toimialapäällikkö (nuoriso ja koulutus)
puh. 040 506 4208, aija.saari@vammaisurheilu.fi

Hannele Pöysti, toimialapäällikkö (kilpa- ja huippu-urheilu)
puh. 050 517 6151, hannele.poysti@vammaisurheilu.fi

Teemu Lakkasuo, toimialapäällikkö (harrasteliikunta ja aluetyö)
puh. 040 565 1001, teemu.lakkasuo@vammaisurheilu.fi

Nina Jakonen, viestintäpäällikkö
puh. 040 502 3784, nina.jakonen@vammaisurheilu.fi

Lisätiedot:
VAU:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Hätinen, puh. 040 502 6308
VAU:n toiminnanjohtaja Pertti Pousi, puh. 050 571 6891, pertti.pousi@vammaisurheilu.fi

Vielä neljä mahtuu "Kiväärihuollon perusteet"-kurssille Tanhuvaaran urheiluopistoon 19.-21.2.2010

Vielä neljä nopeinta mahtuu "Kiväärihuollon perusteet"-kurssille Tanhuvaaran urheiluopistolle 19.-21.2.2010. Kurssin järjestävät Ampumaurheiluliitto ja Tanhuvaaran urheiluopisto.

Suomen Ampumaurheiluliitto ja Tanhuvaaran urheiluopisto järjestävät Kiväärihuollon peruskurssin 19.-21.2.2010 Tanhuvaaran urheiluopistolla. Venyykö liipaisu? Eikö iskuri iske? Onko patruunatestaus salatiedettä? Onko lähtönopeuksilla merkitystä? Osaatko puhdistaa aseen oikein? Toimivatko tähtäimet? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin saat vastaukset kiväärihuollon peruskurssilla.

Kurssin kouluttajina ovat Tapio Säynevirta ja Ralf Westerlund.

Jokaisen kurssilaisen toivotaan ottavan mukaan huoltoa/kunnostusta vaativan kiväärin (.177 ja/tai .22).

HUOM! Kurssille otetaan 16 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä.

Paikka: Tanhuvaaran urheiluopisto, Moinsalmentie1042, Savonlinna,
puh. 015-739000, www.tanhuvaara.fi

Tarkempi ohjelma:

Perjantai 19.2.2010
klo 17.00 – 18.00 päivällinen
klo 18.30-21.00 kiväärihuollon kurssiohjelma

Lauantai 20.2.2010
klo 8.00 aamiainen
klo 9.00 kiväärihuollon kurssi jatkuu
klo 12.00 – 13.00 lounas
klo 14.00 – 17.30 kiväärihuollon kurssi jatkuu
17.30 – 18.30 päivällinen
18.30 – 19.30 kiväärihuollon kurssi jatkuu
20.00 sauna

Sunnuntai 21.2.2010
klo 8.00 aamiainen
klo 9.00 – 12.00 kiväärihuollon kurssi jatkuu, päätös klo 12.00
klo 12.00 lounas ja kotimatka alkaa

Kurssimaksu majoituksineen ja ruokailuineen 163 €. Kurssimaksu ilman majoitusta ja ruokailua 50 €. Kurssille mahtuu vielä. Vapaana 4 paikkaa. Viimeinen ilmoittautuminen keskiviikko 10.2.2010 mennessä pirjo.peltola@ampumaurheiluliitto.fi.

Lisätietoja: Pirjo Peltola, puh. 040-591 5809, pirjo.peltola@ampumaurheiluliitto.fi

Ampumakouluohjaajakoulutus Oulussa 20.2.2010

Ampumakouluohjaajakoulutus Oulussa 20.2.2010

Paikka: Motelli Pohjan Kievari, Eerontie 1, Kempele

9.00 Aloitus ja aamukahvi
9.15-12.00 Ampumaurheilu lapsen harrastuksena ja ampumakoulun järjestäminen
12.00 Lounas
12.30 Perustekniikan läpikäynti (haulikko, ilmakivääri ja ilmapistooli
13.30 Siirtyminen ilma-aseradalle
14.00 Käytännön harjoittelua
17.00 Kurssin päätös

Koulutuksen hinta 50€ Hintaan sisältyy lounas ja kahvi. Lasku lähetetään seuralle.

Huom! Kurssista on hyötyä tulevassa ampumakorttikoulutuksessa.

Lisätiedot: Hannu Säävälä, hannu.saavala@pp.inet.fi ja Terhi Hopiavuori, terhihopiavuori@gmail.com.

Ilmoittautuminen sähköisellä lomakkeella täällä.

Nuoren Suomen maksuttoman Sinettimailin helmikuun numero ilmestynyt

Nuoren Suomen maksuttoman Sinettimailin helmikuun numero ilmestynyt. Lehti on luettavissa Nuoren Suomen nettisivustolla.

Nuoren Suomen Sinettimailin löydät tästä linkistä: http://verkkolehti.nuorisuomi.fi/?lehti=3.

Helmikuun lehdessä:

  • Sinettiseurat edistävät seuroista parhaiten lasten ja nuorten terveyttä
  • Monenlaisia menijöitä – Koulutus tuo apua ohjaajan arkeen
  • Nuori Suomi urheilussa – Hyvä, paha vai ruma?
  • Kasvatuksellisuutta monella tasolla
  • Sinettiseurat vahvoilla kehittämistukihaussa
  • Liikuntavinkki: Keppihevosia ja kärrynpyöriä – monipuolisuutta salibandytreeneihin
  • Sinettiuutisia

Nuoren Suomen Sinettimaili tarjoaa uutisia lasten ja nuorten urheiluseuratoiminnasta Sinettiseuroille, lajiliitoille, liikunnan aluejärjestöille, päättäjille ja muille seura-aktiiveille.

Liikkuvan maalin I ja II luokan tuomarikoulutus Lahdessa 28.2..2010

Liikkuvan maalin I ja II luokan tuomarikurssi

Aika: 28.2..2010 klo 9:00-17:00

Paikka: Tarkempi paikka ilmoitetaan myöhemmin

Kouluttaja on Rainer Hirvonen

Ilmoittautuminen 15.02.2010 mennessä Rainer Hirvoselle, 0400 505199

Kurssimaksu: 20 €, sisältäen tuomarikortin. Maksu peritään kurssipaikalla ilmoittautuessa.

Tilaa etukäteen tai lainaa sääntökirjat 2009 (KY+Laji/Tekniset+Kultahiput), katso SAL nettisivuilta ohjeet https://www.ampumaurheiluliitto.fi/kilpailu/saannot/.

HUOM! I luokan tuomareilla oltava mukana omat sääntökirjat.

Muistakaa myös ottaa mukaan mahdolliset nykyiset 1. tai 2. luokan tuomarikorttinne (merkinnät)

Paralympiakomitea myönsi 62.000 euroa Ampumaurheiluliitolle

Suomen Paralympiakomitean hallitus on myöntänyt Ampumaurheiluliitolle kaikkiaan 62.000 euroa erilaisia tukia vuodelle 2010 kokouksessaan 11. tammikuuta. Ampumaurheiluliitto saa valmennuksen tehostamistukea 32.000 euroa, valmentajatukea 23.500 euroa sekä tutkimus- ja kehittämishankkeisiin 6.500 euroa. Paralympiakomitea jakoi vuodelle 2010 erilaisia tukia yhteensä 489.000 euroa. SuomenVammaisurheilu ja –liikunta sai tukea yhteensä 138.500 euroa.

Valmennuksen tehostamistukia Paralympiakomitea jakoi yhteensä 279.000 euroa. Suurimmat tuet:
Vammaisurheilu ja -liikunta 94.000 euroa
Ampumaurheiluliitto 32.000 euroa
Urheiluliitto 29.000 euroa
Ratsastajainliitto 29.000 euroa
Uimaliitto 21.000 euroa

Tutkimus- ja kehittämishankkeisiin Paralympiakomitea myönsi yhteensä 70.000 euroa. Suurimmat tuet:
Vammaisurheilu ja -liikunta 34.000 euroa
Urheiluliitto 12.000 euroa
Ampumaurheiluliitto 6.500 euroa

Valmentajatukea Paralympiakomitea jakoi 74.500 euroa. Lisäksi se myönsi henkilökohtaisen valmentajan tai avustajan tukea 4.500 euroa. Suurimmat tuet:
Ampumaurheiluliitto 23.500 euroa
Uimaliitto 15.000 euroa
Vammaisurheilu ja -liikunta 10.500 euroa
Urheiluliitto 10.000 euroa

Lajivalmentaja Ville Häyrinen voitti liikkuvan maalin putoavien taulujen Suomen mestaruuden

Lajivalmentaja Ville Häyrinen voitti liikkuvan maalin putoavien taulujen Suomen mestaruuden lauantaina 30. tammikuuta Kangasalla. Luhangan Ampujia edustava 28-vuotias Häyrinen otti uransa ensimmäisen Y-sarjan Suomen mestaruuden komeasti: hän oli peruskilpailun ykkönen, pudotti Krister Holmbergin sijoitusotteluissa ja voitti loppuottelussa Tarmo Koskelan 3-1.

Täydelliset tulokset löydät täältä.

Henri Häkkinen ampui ilmakiväärillä 11:nneksi Münchenissä

Henri Häkkinen ampui ilmakiväärillä 596 pisteellä 11:nneksi perinteisessä ”Internationaler Wettkampf München 2010”-kilpailussa Saksan Münchenissä lauantaina 30. tammikuuta. Häkkinen jäi kahdeksan parhaan finaalista vain yhden pisteen. Hyvätasoisen kisan voitti Israelin Sergy Rikhter loistavalla tuloksella 702,9 (599 + 103,9) pistettä.

– 596 pistettä on ihan hyvä tulos oloon nähden. Tämän päivän aamupala on ensimmäinen ateria, joka on pysynyt vatsassa reiluun vuorokauteen. Eilen minulla oli kuumetta ja en kunnolla tarjennut kahdenkaan untuvapeiton alla. Suomen joukkueessa muillakin on ollut vatsatautia ja kuulemani mukaan tauti liikkuu Saksassa, olympiapronssimitalisti Henri Häkkinen kommentoi kisaansa.

– Kisankin aikana olo oli aika heikko. Ampuessani noudatin suunnitelmaani ja lauoin nopeasti ja kävin parinkymmenen laakin jälkeen lepäämässä. Alle tuntiin koko kisa meni, vaikka ihan rajoilla oli, pystynkö ampumaan ollenkaan. Tietyllä tavalla harmittaa, kun finaalipaikka jäi pisteen päähän, mutta tänään ei olisi irronnut yhtään pistettä enempää.

Joensuun Ampujia edustava 29-vuotias Henri Häkkinen totesi kuntonsa olevan nousussa. Ammunta kulkee kisoissa välillä oikein mallikkaasti. Tänäänkin hän tähtäsi peruskilpailussa 50 sisäkymppiä, kun kisan voittanut Sergy Rikhter osui sisäkymppiin 53 kertaa ja kisan kakkonen Saksan Dirk Leiwen 49 kertaa.

– Perustekemiseni on ihan ok. Leireillä olen ampunut itseni melkein tukkoon, mutta kohta alkaa kulkea, hollolalainen Häkkinen sanoi.

Häkkisen ja muiden huippuampujien kauden ensimmäisen arvokilpailu on ilma-aseiden EM-kilpailu Norjan Meråkerissa 10.-14. maaliskuuta. Miesten ilmakivääri on ohjelmassa perjantaina 12. maaliskuuta. Henri Häkkinen on ilmakiväärin vuoden 2007 EM-hopeamitalisti.

Kansainvälinen ilma-asekilpailu ”Internationaler Wettkampf München 2010”, München, Saksa, 28.-30.1.2010.

Ilmakivääri, 60 ls + 10 ls:n finaali, miehet: 1) Sergy Rikhter ISR 702,9 (599 + 103,9), 2) Dirk Leiwen GER 701,4 (598 + 103,4), 3) Jürgen Wallowsky GER 700,7 (598 + 102,7), 4) Peter Sidi HUN 699,6 (597 + 102,6), 5) Are Hansen NOR 699,2 / 10,5 uusinnassa viidennestä sijasta (597 + 102,2), 6) Denis Sokolov RUS 699,2 / 10,4 (597 + 102,2), 7) Nazar Luginets RUS 698,8 (597 + 101,8), 8) Ole Magnus Bakken 691,1 (598 + 93,1), …11) Henri Häkkinen FIN 596 (100 + 98 + 99 + 100 + 100 + 99), …75) Juhana Toikko FIN 585 (97 + 96 + 98 + 99 + 97 + 98).

Liitteet

Mira Suhonen 16:s ilmapistoolissa Münchenissä

Mira Suhonen laukoi ilmapistoolilla 382 pisteellä 16:nneksi perinteisessä ”Internationaler Wettkampf München 2010”-kilpailussa Saksan Münchenissä lauantaina 30. tammikuuta. Karoliina Helle ampui 371 pistettä ja oli 47:s. Naisten ilmapistoolin tarkin oli Ukrainan Olena Kostevych 488,1 (391 + 97,1) pisteellä.

Kuortaneen Kunnon 24-vuotias Mira Suhonen tähtäsi ilmapistoolilla 382 (94 + 95 + 95 + 98) pistettä ja 16. sijan. Torstaina hän ampui 381 (95 + 93 + 98 + 95) pistettä ja oli 13:s.

– Aikamoista puurtamista se oli alusta loppuun asti, alavutelainen Mira Suhonen arvioi kisaansa.

Olympia-ampuja Mira Suhonen mallailee uutta ilmapistooliaan ja sääti asettaan torstain kisan jälkeen. Hänen urakkanaan on saada aseen perä luontumaan hyvin käteen viimeistään maaliskuun puolivälissä, kun hän kilpailee EM-mitaleista Norjan Meråkerissa. Suhonen on ilmapistoolin vuoden 2007 EM-hopeamitalisti.

– Perälle ei täällä tehty mitään. Sen laitan vasta kotona kuntoon. Pientä hienosäätöä ase vielä kaipaa. Eiköhän se siitä.

Salon Seudun Ampujia edustava 26-vuotias Karoliina Helle laukoi ilmapistoolilla 371 (90 + 93 + 94 + 94) pistettä. Akaalainen Helle ei päässyt Münchenissä omalle tasolleen. Hän ampui 373 (94 + 94 + 94 + 91) pistettä torstaina ja on ampunut parhaimmillaan 384 pistettä tällä kaudella.

– Täytyy sanoa, että osaamiseen nähden aivan liian vaatimaton tulos. Itse suoritus tuntui hyvältä ja sen laatuiselta, että 380 olisi kyllä pitänyt mennä rikki. Hyviäkin hetkiä oli ja tosi hyviä kymppejä. Kasit vain syövät tulosta, Helle totesi.

– Tällainen tulos tällä kertaa. Nyt parantelen selkää ja keskityn tulevaan.

Kansainvälinen ilma-asekilpailu ”Internationaler Wettkampf München 2010”, München, Saksa, 28.-30.1.2010.

Ilmapistooli, 40 ls + 10 ls:n finaali, naiset: 1) Olena Kostevych UKR 488,1 (391 + 97,1), 2) Viktoria Chaika BLR 486,1 (387 + 99,1), 3) Svetlana Smirnova RUS 484,9 (385 + 99,9), 4) Stephanie Tirode FRA 484,1 (385 + 99,1), 5) Sonia Franquet ESP 484,0 (384 + 100,0), 6) Zauresh Baibussinova Kaz 483,0 (384 + 99,0), 7) Nino Salukvadze GEO 482,7 (385 + 97,7), 8) Munkhbayar Dorjsuren GER 481,7 (385 + 96,7), …16) Mira Suhonen FIN 382 (94 + 95 + 95 + 98), …47) Karoliina Helle FIN 371 (90 + 93 + 94 + 94).

Liitteet

Jesse Peltomäki 17:s ilmapistoolissa Münchenissä

Jesse Peltomäki ampui ilmapistoolilla 17:nneksi 579 pisteellä perinteisessä ”Internationaler Wettkampf München 2010”-kilpailussa Saksan Münchenissä lauantaina 30. tammikuuta. Kai Jahnsson ampui 574 pistettä ja oli 41:s. Teemu Tiainen tähtäsi 574 pistettä ja oli 45:s. Miesten ilmapistoolikisan voitti Venäjän Vladimir Isakov 690,5 (589 + 101,5) pisteellä.

Kansainvälinen ilma-asekilpailu ”Internationaler Wettkampf München 2010”, München, Saksa, 28.-30.1.2010.

Ilmapistooli, 60 ls + 10 ls:n finaali, miehet: 1) Vladimir Isakov RUS 690,5 (589 + 101,5), 2) Oleg Omelchuk UKR 684,3 (582 + 102,0), 3) Vladimir Goncharov RUS 684,0 (582 + 102,0), 4) Yury Dauhapolau BLR 683,3 (583 + 100,3), 5) Tanyu Kiriakov BUL 682,6 (583 + 99,6), 6) Sergey Chervyakovsky RUS 681,9 (581 + 100,9), 7) Serhiy Kudrya UKR 680,7 (581 + 99,7), 8) Tomoyuki Matsuda JPN 679,0 (582 + 97,0), …17) Jesse Peltomäki FIN 579 / 18 sisäkymppiä (95 + 98 + 96 + 98 + 95 + 97), …41) Kai Jahnsson FIN 575 / 18 sisäkymppiä (96 + 97 + 95 + 99 + 94 + 94), 45) Teemu Tiainen FIN 574 / 23 sisäkymppiä (94 + 97 + 96 + 96 + 94 + 97).

Liitteet