Arkistot

Olympiavoittaja ja monta MM-mitalistia ampuu Hollolassa viikonvaihteessa

Haulikkolajien Polar Grand Prix on houkutellut kovatasoisen osanottajakaartin Hollolan Hälvälään viikonvaihteeksi 23.-25. toukokuuta. Euroopan haulikkocupin osakilpailussa suomalaisia kirittävät muiden muassa trapin olympiavoittaja Liettuan Daina Gudzineviciute sekä Slovakian naisten skeetin ja Espanjan miesten skeetin maajoukkueet. Lähes kaikki parhaat suomalaisampujat olympiaedustajiemme Satu Mäkelä-Nummelan ja Marjut Heinosen johdolla osallistuvat Lahden Ampumaseuran järjestämään kilpailuun. Hollolassa kilpaillee yhteensä seitsemän ampujaa, jotka kilpailevat myös Pekingin olympialaisissa.

Polar GP on samalla suomalaisten haulikkoampujien viimeinen EM-katsastus. Suomen Ampumaurheiluliitto nimeää EM-joukkueen tiistaina 27. toukokuuta. Haulikkolajien EM-kilpailu on 7.-13. heinäkuuta Kyproksen Nikosiassa.

Kolmipäiväinen Polar GP alkaa jo huomenna perjantaina kaksoistrapin kilpailulla. Kisaan osallistuvat parhaat suomalaiset: Orimattilan Seudun Urheiluampujien kolmikko Simo Köylinen, Niko Hyvärinen ja Jussi Anttonen sekä Rantasalmen Urheilu- ja Metsästysampujien Sami Ritsilä ja Salon Seudun Ampujien Mikko Mäkitalo. Lauantaina ovat ohjelmassa naisten skeet ja trap. Miesten skeet ja trap alkaa lauantaina ja päättyy sunnuntaina.

Naisten trapissa suomalaisampujia kirittää olympiavoittaja Daina Gudzineviciute. 42-vuotias liettualainen on urallaan ampunut muun muassa olympiakultaa vuonna 2000 Sydneyssä ja MM-hopeaa 2002 Hollolan Hälvälässä. Lauantaina kilpailtavassa naisten trapissa ampuvat parhaat suomalaiset: Orimattilan Seudun Urheiluampujien Satu Mäkelä-Nummela ja Noora Antikainen sekä Sibbo Skyttegillen Mopsi Veromaa. Pekingin olympialaisissa maataan edustavat Mäkelä-Nummela ja Gudzineviciute.

Naisten skeetissä suomalaisampujin kanssa kisaa Slovakian kovatasoinen maajoukkue: Bartekovan kaksoset Lenka ja Danka sekä Andrea Stranovska ja Monika Zemkova. 22-vuotias Danka Bartekova on vuosien 2005 ja 2006 MM-pronssimitalisti sekä moninkertainen nuoren MM- ja EM-mitalisti. Lenka Bartekova on naisten sarjassa jäänyt sisarensa varjoon, mutta juniorina hän voitti 2002 maailmanmestaruuden Hollolan Hälvälässä. 38-vuotias Andrea Stranovska on 2002 MM-kilpailujen naisten hopeamitalisti. Vasta 19-vuotias Monika Zemkova on ampunut nuorten EM-kultaa 2007 ja MM-hopeaa 2006. Suomalaisista kisaan osallistuvat muiden muassa Haapaveden Ampumaseuran Marjut Heinonen ja Satakunnan Ampujien Maarit Lepomäki. Heinonen on jo valittu Pekingin olympialaisiin. Slovakialla on maapaikka, joten joku Hollolassa ampuvista kilpailee myös Pekingissä.

Miesten skeetin kovatasoisimmat ulkomaalaisvieraat ovat Viron Andrei Ineshin ja Espanjan Juan Jose Aramburu. 41-vuotias Ineshin on vuoden 2006 MM-kultamitalisti ja 2004 olympialaisten 10:s. Hän kilpailee Pekingin olympialaisissa. 26-vuotias Aramburu on vuoden 2007 EM-hopeamitalisti ja vuoden 2005 EM-pronssimitalisti. Espanjalla kaksi maapaikkaa Pekingiin miesten skeetissä, joten todennäköisesti kaksi Hollolassa ampuvaa kilpailee myös Pekingissä. Suomen skeettareista kisaan osallistuvat muiden muassa Sibbo Skyttegillen Timo Laitinen, Lauri Leskinen ja Oskari Kössi, Lounais-Hämeen Ampujien Tomi Aspholm ja Vesa Pietarila, Lahden Ampumaseuran Jesse Louhelainen, Ala-Hämeen Ampujien Max Rosenberg ja Oulun Seudun Haulikkoampujien Rauli Honka.

Miesten trap on lähes suomalaisten keskinäinen kilpailu. Etukäteen kovatasoisin vieras on Viron 47-vuotias Urmas Saaliste. Hänen paras sijoituksensa on vuoden 2002 MM-kilpailujen 19:s sija. Suomalaisista mukana ovat Karstulan Seudun Metsästys- ja Ampumaseuran Janne Kirvesmäki, Lahden Ampumaseuran Petri Nummela, Orimattilan Seudun Urheiluampujien Matti Nummela ja Henri Keskipasma sekä Sibbo Skyttegillen kolmikko Henrikki Vitali, Antti Helin ja Heikki Svahn.

Mira Nevansuu neljäs ilmapistoolin, Hirvi 35:s täysottelun maailmancupissa Münchenissä

Mira Nevansuu tähtäsi neljänneksi ilmapistoolissa ja oli päivän paras suomalainen kivääri- ja pistoolilajien maailmacupissa Saksan Münchenissä keskiviikkona 21. toukokuuta. Kuortaneen Kuntoa edustava 22-vuotias Nevansuu laukoi 484,8 (384+100,8) pistettä. Maailmancupin voitti Kiinan 23-vuotias Wenjun Guo mainiolla tuloksella 491,1 (389+102,1) pistettä. Guo voitti 25 metrin urheilupistoolin maailmancupin 17. toukokuuta.

Mira Nevansuu ampui ilmapistoolilla tasaisen kilpailun. Peruskilpailussa hän laukoi 384 (97+93+97+97) pistettä ja otti viimeisellä sarjalla paikan kahdeksan parhaan finaaliin. 10 laukauksen finaaliin hän lähti kahdeksannelta sijalta ja nousi neljänneksi. Nevansuun finaalisarja 100,8 pistettä oli kisan kolmanneksi paras.

– Sijoitus ja pistemäärä tyydyttävät. Tämä oli viimeinen kilpailuni ennen Pekingin olympialaisia. Nyt ryhdyn treenaamaan olympialaisiin, totesi Nevansuu, jonka nimissä on naisten ilmapistoolin SE-tulokset: peruskilpailun 389 pistettä ja finaalin 487,3 pistettä.

– Kokonaisuudessaan peruskilpailu meni ihan hyvin, mutta muutama pito meni jälleen pitkäksi. Toinen sarja (93 pistettä) kosahti taas siihen mihinkä yleensäkin. Kun ensimmäisessä sarjassa on kauhea jännitys päällä ja kun siitä selviää, niin rentoutuu liikaa. Silloin päästän hyviä ysejä liian helposti läpi.

Mira Nevansuu luokitteli 100,8 pisteen finaalisarjansa ”ihan jees”-ampumiseksi. Paremmin ampuivat vain voittaja Wenjun Guo (102,1) ja toiseksi sijoittunut Puolan Miroslawa Sagun Lewandowska (100,9).

– Finaali meni ihan jees, vaikka valaistus radalla on ihan sitä ittiänsä, hän totesi.

Mira Nevansuulla on välillä huonossa valaistuksessa vaikea nähdä kunnolla aseen tähtäimiä, mikä aiheuttaa silmien väsymistä. Hän on jo tilannut ampujanlasit. Münchenin kilpailuun ne eivät vielä ehtineet mukaan.

Naisten ilmapistoolin toinen suomalaisedustaja, Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseuran Ritva Karri laukoi 373 (92+92+96+94) pistettä. Kovatasoisessa kilpailussa hän oli 56:s.

– Ammuin tämän hetken kuntoni mukaisen tuloksen. Pito ei ollut paras mahdollinen, joten siihen vaikea tehdä puhdasta liipaisua, totesi kokkolalainen Karri, joka tänä vuonna on keskittynyt urheilupistooliin.

Juha Hirvi 9,9-kierteessä

Juha Hirvi laukoi pienoiskiväärin täysottelussa 1159 (makuu 398 + pysty 374 + polvi 387) pistettä ja oli 35:s hyvätasoisessa ja tasaisessa kilpailussa. Jussi Puustinen laukoi 1151 (392+377+382) pistettä ja 51. sijan sekä Henri Häkkinen 1150 (392+380+378) pistettä ja 55. sijan. Maailmancupin voitti Kiinan 34-vuotias Zhanbo Jia 1276,5 (1180+96,5) pisteellä. Jia on täysottelun vuoden 2004 olympiavoittaja.

Kotkan Ampumaseuran 48-vuotias Juha Hirvi aloitti pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen kilpailun mainiosti. Hän ampui makuulta 398 (98+100+100+100) pistettä.

– Alku oli normaali. Makuulta ei voi mitään voittaa, kuittasi hyvän startin Hirvi, joka on lajien vuoden 2000 olympiahopeamitalisti ja joka valmistautuu uransa kuudensiin olympialaisiin.

Pystystä (92+93+94+95) ja polvelta (97+95+97+98) tahti hiipui, kun 9,9 osumat alkoivat syödä tulosta. Kiväärilajien päävalmentaja Pirjo Peltola arvioi Hirven ampuneen noin 20 9,9-osumaa.

– Oli tosiaan vähän tiukassa kympit tänään sekä pystystä että polvelta. Sellaisia päiviä joskus tulee. Ampuminen tuntuu hyvältä, eikä montaa huonoa osumaa tullut. Parempaan päin mennään.

Joensuun Ampujia edustava 33-vuotias Jussi Puustinen ampui 1151 (makuu 392 + pysty 377+ polvi 382) pistettä. Tasaisessa kilpailussa hän oli 51:s.

– Makuulta tuli muutama virhe tuulen kanssa, mutta muuten ammunta tuntui aika hyvältä. Pystystä jäi hiukan pisteitä puuttumaan, oli kyllä aika lähellä koko ajan – paljon huonoja kymppejä ja hyviä ysejä, helsinkiläinen Puustinen kertoi.

– Polvi oli tänään huomattavasti parempi kuin eilen karsinnassa, mutta se vielä ole paljoakaan. Polvi vaikutti siltä, että se voisi ruveta kohta kulkemaan.

Puustisen tavoin Joensuun Ampujia edustava 27-vuotias Henri Häkkinen laukoi täysottelussa 1150 pistettä ja 55. sijan. Makuulta hän tähtäsi 392, pystystä 380 ja polvelta 378 pistettä

– Tänään ammunta oli alusta loppuun väkisin yrittämistä ja ainakaan polvelta väkisin ammunta ei tunnetusti onnistu. Makuu oli varsin tasaista ja pystystä sain puristettua edes jonkin verran pisteitä – en kyllä muista milloin viimeksi olisi pystystä jäänyt vain 5 minuuttia aikaa jäljelle, hollolalainen Häkkinen arvioi kilpailuaan.

– Polvelta ei löytynyt minkäänlaista tuntumaa. Kylmyys hiipi käsiin ja jalkoihin vasta polviasennon aikana.

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancup, München, Saksa, 17.-21.5.2008.

Ilmapistooli, naiset, 40 ls + 10 ls:n finaali: 1) Wenjun Guo Kiina 491,1 (389+102,1), 2) Miroslawa Sagun Lewandowska Puola 489,9 (389+100,9), 3) Natalia Paderina Venäjä 485,8 (388+97,8), 4) Mira Nevansuu Suomi 484,8 (384+100,8), 5) Olga Kousnetsova Venäjä 484,7 (385+99,7), 6) Fengji Fei Kiina 483,3 (385+98,3), 7) Jasna Sekaric Serbia 483,2 (387+96,2), 8) Jie Ren Kiina 483,1 (385+98,1), …56) Ritva Karri Suomi 373 (92+92+96+94).

Pienoiskivääri, miehet, 3 x 40 ls + 10 ls:n finaali: 1) Zhanbo Jia Kiina 1276,5 (1180+96,5), 2) Artem Hadjibekov Venäjä 1272,7 (1172+100,7) 3) Sergei Kovalenko Venäjä 1272,1 (1175+97,1), 4) Rajmond Debevec Slovenia 1270,7 (1170+100,7), 5) Josef Gönci Slovakia 1268,7 (1171+97,7), 6) Kostantin Prihodtchenko Venäjä 1268,5 (1170+98,5), 7) Thomas Farnik Itävalta 1268,3 (1171+97,3), 8) Maik Eckhardt Saksa 1265,5 (1169+96,5), …35) Juha Hirvi Suomi 1159 (makuu 398 + pysty 374 + polvi 387), …51) Jussi Puustinen Suomi 1151 (392+377+382), …55) Henri Häkkinen Suomi 1150 (392+380+378).

Hanna Etula 14:s pienoiskiväärin asentokilpailun maailmancupissa Münchenissä

Hanna Etula ampui 14:nneksi pienoiskiväärin asentokilpailussa ja oli päivän paras suomalainen kivääri- ja pistoolilajien maailmacupissa Saksan Münchenissä tiistaina 20. toukokuuta. Hanna Etula laukoi 579 (makuu 193 + pysty 193 + polvi 193) pistettä haastavissa tuulioloissa käydyssä kilpailussa. Marjo Yli-Kiikka ampui 570 (196+183+191) ja oli 43:s. Maailmancupin voitti Saksan 37-vuotias Sonja Pfeilschifter ylivoimaisesti 687,0 (586+101,0) pisteellä. Kroatian Snjezana Pejcic jäi 3,8 pistettä.

Sonja Pfeilschifter on yksi kokeneista ja erittäin menestyneistä ampujista, jotka ovat tähdänneet voittoon maailmancupissa Münchenissä. Hänen meriittilistallaan on kaksi ilmakiväärin MM-kultaa ja yksi pienoiskiväärin asentokilpailun MM-kulta sekä MM-pronssi ilmakiväärissä ja asentokilpailussa. Ensimmäisen MM-voittonsa hän laukoi jo 1994. Euroopan mestaruuksia hän on ampunut kaikissa kolmessa kiväärilajissa: ilmakiväärillä sekä pienoiskiväärin asento- että makuukilpailussa.

Hanna Etula alkaa osua pienoiskiväärilläkin

Lahden Ampumaseuran 27-vuotias Hanna Etula tähtäsi pienoiskiväärin asentokilpailussa hyvän tuloksen 579 (193+193+193) pistettä, jolla heltisi 14. sija maailman parhaiden ampujien kilpailussa. Runsaan vuoden erittäin hyvin ja luotettavasti ilmakiväärillä ampunut lahtelainen Etula jäi pienoiskiväärillä vain neljä pistettä finaalirajasta

– Meni vähän kuten uumoilin – pari pinnaa karsintakilpailun pysty- ja polvitulokseen lisää. Treenit ovat menneet hyvin, joten tiesin, että voin ampua tällaisen tuloksen. Sijoituksesta yllätyin. Karsinnassa ammuttiin niin kovia tuloksia, että arvelin olevani kauempana tuloslistalla, Etula arvioi kilpailuaan.

– Makuuasennossa on vielä tekemistä. Polvea olen harjoitellut varmaan kaksi kertaa enemmän kuin makuuta ja pystyä yhteensä. Harjoittelun myötä polvi on mennyt eteenpäin, vaikka viimeinen sarja oli tänään 95.

Ampujat pääsivät ”nauttimaan” Saksan kevätsäästä, joka tänään oli kylmä ja tuulinen. Pienoiskivääriampujille keli oli haastava.

– Tuulisella kelillä rytmi helposti katoaa ja katosi tänäänkin. Nytkin olisi pitänyt vetää kovalla rytmillä loppuun asti, vaikka tulikin pari epäonnistunutta tuuliennakkoa, kun tuuli pyörähteli. Yritän ampua pienoiskiväärillä samalla tavalla kuin ilmakiväärilläkin eli nopealla rytmillä ja kohtuullisen nopealla liipaisutekniikalla, Etula kertoi.

– Joku päivä se 580 tulee.

Etula kilpaili Lapuan uudella Xact-panoksella, joita hän on saanut käyttöönsä Juha Hirveltä. Hän kehui panoksen olevan hyväkäyntinen, vaikka hän ei olekaan päässyt vielä testaamalla hakemaan parasta erää. Hänen aseensa käy testissä Lapuan tehtaalla Saksan Schönebeckissä kesäkuussa.

Hanna Etula ja Marjo Yli-Kiikka kilpailevat seuraavan kerran maailmancupissa Milanossa lauantaina. Silloin on ohjelmassa ilmakivääri.

– Milano on viimeinen iso ilmakiväärikisa ennen olympialaisia. Milanossa on tavoitteena päästä finaaliin, hän asetti itselleen haasteen.

Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava 29-vuotias Marjo Yli-Kiikka oli harmistunut ammuttuaan 570 (196+183+191) pistettä. Hän arvioi kaikkien asentojen sujuneen huonosti.

– Kun makuuasennon ensimmäisessä sarjassa ampuu 97, sellaisella ammunnalla ei pärjää. Valmentaja (Kimmo Yli-Jaskari) valitti, että tein laukauksia liian kauan. Omasta mielestä tein vain hyviä valmistautumisia. Jokainen laukaus ei lähtenyt heti ensimmäisellä yrittämällä. Kun joka suunnasta tulee, ampuminen ei ole kivaa, isokyröläinen Yli-Kiikka sanoi.

– Kun keli on paha, pitää katsoa tarkemmin kuin tasaisessa kelissä. Polvella minulla taisi olla 20 minuuttia aikaa, kun aloin suihkia kilpailulaukauksia. Kokeet menivät ihan päin mäntyä ja nousin sen jälkeen vielä ylös. Polviasento oli täyttä säkää, kun vielä oli todella kylmäkin.

Marjo Yli-Kiikan päällimmäinen toive Milanon kilpailuihin on lämmin sää.

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancup, München, Saksa, 17.-21.5.2008.

Pienoiskivääri, naiset, 3×20 ls + 10 ls:n finaali: 1) Sonja Pfeilschifter Saksa 687,0 (586+101,0), 2) Snjezana Pejcic Kroatia 684,2 (586+98,2), 3) Adela Sykorova Tshekki 683,5 (584+99,5), 4) Li Du Kiina 682,9 (583+99,9), 5) Anzela Voronova Viro 682,2/10,1 uusinnassa neljännestä sijasta (584+98,2), 6) Liuxi Wu Kiina 682,2/10,0 (583+99,2), 7) Irene Beyeler Sveitsi 681,7 (583+98,7), 8) Darya Shytko Ukraina 680,4 (583+), …14) Hanna Etula Suomi 579 (193+193+193), …43) Marjo Yli-Kiikka Suomi 570 (196+183+191).

Miesten ilmapistoolin kilpailun ja pienoiskiväärin 3×40 laukauksen karsinnan tulokset myöhemmin. Ensimmäisessä karsintaerässä ampuneet Jussi Puustinen ja Henri Häkkinen ovat jo ottaneet paikan huomiseen peruskilpailuun. Häkkinen laukoi 1149 (makuu 390 + pysty 375 + polvi 384) ja Puustinen 1144 (395+374+375). Erän karsintaraja oli 1129.

Jahnsson 52:s ilmapistoolin maailmancupissa, kiväärimiehet peruskilpailuun Münchenissä

Kai Jahnsson oli 52:s ilmapistoolissa ja Juha Hirvi, Henri Häkkinen ja Jussi Puustinen ottivat paikan pienoiskiväärin täysottelun peruskilpailuun kivääri- ja pistoolilajien maailmacupissa Saksan Münchenissä tiistaina 20. toukokuuta. Ilmapistoolin maailmancupin voitti Kiinan 26-vuotias Zhongzai Lin 688,6 (590+98,6) pisteellä.

Miesten ilmapistoolissa kilpailleet Kai Jahnsson ja Jyrki Turja olivat vaisuja kisan jälkeen. Poliisien Ampumaseuran 43-vuotias Jahnsson laukoi 572 (95+97+96+97+93+94) pistettä ja oli 52:s.

– Ei paljon pysty sanomaan. Laukaisu, ajoitus ja automaatio, petti. Sen seurauksena oli paljon ysejä ja vielä enemmän nostoja, helsinkiläinen Jahnsson harmitteli kisan jälkeen.

– Alavireinen fiilis, mutta positiivisesti vain eteenpäin. Uskoa ja tahtoa löytyy.

Lapuan Seudun Ampujien 40-vuotias Jyrki Turja ampui 568 (95+93+93+99+91+97) pistettä ja oli 68:s.

– Siihen pitoon, mitä se oli tänään, niin aika oikeudenmukainen tulos. Kun vakaana pito ei ole hyvää, se näkyy arkuutena liipaisussa. Eilen virallisissa treeneissä tein vain kaksi pistettä enemmän 60 laukauksella, joten kunnon mukainen tulos, Turja kertoi.

Kiväärimiehet läpäisivät karsinnan

Kotkan Ampumaseuran 48-vuotias Juha Hirvi ampui pienoiskiväärin 3×40 laukauksen kilpailun karsinnassa 1160 (makuu 396 + pysty 375 ja polvi 389) pistettä. Hän oli toisessa karsintaerässä 10:s ja otti selvästi paikan peruskilpailuun.

– Yritin tänään vaan tehdä kaiken helposti ja ripeästi, kun oli viileää. Melko hyvin onnistui, pystystä jäi vähän alas (375 pistettä), mutta melko hyvää ampumista, kotkalainen Hirvi kommentoi.

Kiväärilajien päävalmentaja Pirjo Peltola totesi Hirven ampuneen todellakin vauhdilla. Hän käytti polviasentoon 28 minuuttia koelaukauksineen.

Hirvi on täysottelun vuoden 2000 olympiahopeamitalisti. Hänen nimissään on lajin SE-tulokset: peruskilpailun 1185 pistettä ja finaalin 1283,6 pistettä.

– Huomenna on tavoitteena parantaa, Hirvi asetti itselleen haasteen.

Joensuun Ampujien Henri Häkkinen laukoi täysottelun karsinnan ensimmäisessä erässä 1149 (390+375+384) pistettä. Hän otti peruskilpailupaikan selvästi, kun erän karsintaraja oli 1129 pistettä.

– Makuu oli kolmen sarjan osalta ok suoritus (99+94+99+98) – toiseen sarjaan sattui yksi karkulainen, joka oli onneksi edes kahdeksikko. Samoihin aikoihin katosi vielä ote tuulestakin, hollolalainen Häkkinen kertoi.

– Pystystä ammunta oli aluksi aivan kamalaa (90+93). Pito oli huono eikä laukauksen ajoituskaan onnistunut. Onneksi sain puristettua lopulla puoliskolla kunnon sarjat (95+97). Polven alku taas oli hyvää ampumista (98+99), mutta loppu puolikas ei onnistunut mitenkään (93+94). Taisi olla kylmyydelläkin osansa. Kokonaisuudessaan tämä oli kelvollinen treeni huomista peruskilpailua varten. Toivottavasti huomenna saisi tehtyä ehjän suorituksen.

Jussi Puustinen, Joensuun Ampujia edustava 33-vuotias helsinkiläinen, ampui karsinnassa 1144 (395+374+375) pistettä. Hänkin otti selvästi paikan peruskilpailuun.

– Makuu oli hyvä, pysty kohtuullinen ja molemmat asennot ovat menossa parempaan suuntaan. Polvi ei oikein vieläkään kulje, vaikka olen sen kanssa töitä tehnyt, Puustinen arvioi.

– Huomenna koetan pysyä lämpimänä ja parantaa ainakin pystystä ja polvelta.

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancup, München, Saksa, 17.-21.5.2008.

Ilmapistooli, miehet, 60 ls + 10 ls:n finaali: 1) Zhongzai Lin Kiina 688,6 (590+98,6), 2) Leonid Ekimov Venäjä 686,7 (584+102,7), 3) Vladimir Gontcharov Venäjä 685,6 (586+99,6), 4) Hans Jörg Meyer Saksa 682,9 (583+99,9), 5) Andrija Zlatic Serbia 681,9 (583+98,9), 6) Wei Pang Kiina 681,0 (583+98,0), 7) Norayr Bakhtamyan Armenia 680,8 (583+97,8), 8) Jakkrit Panichpatikum Thaimaa 680,6 (582+98,6), …52) Kai Jahnsson Suomi 572 (95+97+96+97+93+94), …68) Jyrki Turja Suomi 568 (95+93+93+99+91+97).

Pienoiskivääri, miehet, 3×40 ls kilpailun karsinta:

1. erä: 1) Vebjörn Berg Norja 1175 (makuu 398 + pysty 384 + polvi 393), 2) Jury Suhorukov Ukraina 1173, 3) Josselin Henry Ranska 1169, 4) Rajmond Debevec Slovenia 1168, 5) Konstantin Prihodtchenko Venäjä 1168, 6) Maik Eckhardt Saksa 1167, …27) Henri Häkkinen Suomi 1149 (390+375+384), …33) Jussi Puustinen Suomi 1144 (395+374+375).

2. erä: 1) Artur Aivazian Ukraina 1175 (396+392+387), 2) Zhanbo Jia Kiina 1173, 3) Artem Hadjibekov Venäjä 1170, 4) Toshikazu Yamashita Japani 1167, 5) Peter Hellenbrand Hollanti 1166, 6) Marco De Nicolo Italia 1165, …10) Juha Hirvi Suomi 1160 (396+375+389).

Häkkinen, Puustinen ja Hirvi ottivat paikan keskiviikon peruskilpailuun.

Juha Hirvi jäi pisteen pienoiskiväärin makuuasennon finaalista maailmancupissa Münchenissä

Juha Hirvi ampui hyvän tuloksen 596 pistettä ja jäi vain pisteen pienoiskiväärin makuuasennon kilpailun finaalista kivääri- ja pistoolilajien maailmacupissa Saksan Münchenissä maanantaina 19. toukokuuta. 596 pisteellään Juha Hirvi oli tuloslistalla 13:s. Maailmancupin voitti Valko-Venäjän 44-vuotias Sergei Martynov huipputuloksella 703,3 (599+104,3) pistettä. Hän jäi peruskilpailun ME-tuloksesta 1 pisteen ja finaalin ME-tuloksesta 1,5 pistettä.

Marko Talvitie oli miesten olympiapistoolissa 14:s. Lehtimäen Ampujien 31-vuotias Marko Talvitie paukutti 577 (287+290) pistettä. Maailmancupin voitti Saksan Ralf Schumann finaalin ME-tuloksella 790,0 (589+201,0) pistettä. 45-vuotias Schumann paransi omaa ME-tulostaan 1,2 pistettä.

Sergei Martynov ja Ralf Schumann ovat lajiensa tähtiä. Schumann on voittanut olympiapistoolissa kolme olympiakultaa (1992, 1996, 2004), olympiahopeaa (1988), kaksi MM-kultaa (1990, 1998), MM-hopeaa (2002) ja MM-pronssia (1994). Martynov on uransa aikana ampunut viisi kertaa pienoiskiväärin makuun peruskilpailun ME-tuloksen 600 pistettä. Hän on laukonut makuun MM-kultaa 2006 sekä olympiapronssia 2000 Sydneyssä ja 2004 Ateenassa.

Hirven huippukunto ja olympialaiset lähestyvät

Muiden kokeneiden ampujien tavoin Kotkan Ampumaseuran 48-vuotias Juha Hirvi alkaa päästä huippukuntoonsa, kun arvokilpailut lähestyvät. Olympiakunnon hiomiseen on aikaa vajaa kolme kuukautta. Toisessa päälajissaan, pienoiskiväärin makuuasennon kilpailussa, Hirvi tähtäsi 596 (100+99+99+99+99+100) pistettä ja jäi vain pisteen kahdeksan parhaan finaalista.

– Turha noita on harmitella. Joskus pisteellä ulos, joskus sisään, kommentoi Hirvi, joka on pienoiskiväärin täysottelun vuoden 2000 olympiahopeamitalisti. Hänen nimissään on makuun SE-tulokset: peruskilpailun 600 ja finaalin 702,9 pistettä.

– Hyvä kisa ja ampuminen tuntuu hyvältä. Meni suunnitelmien mukaan. Kympit olivat hyviä ja ysit olivat 9,8- tai 9,7-osumia eli ei jäänyt sieltäkään jossiteltavaa.

Joensuun Ampujia edustava 27-vuotias Henri Häkkinen tähtäsi 591 (100+99+96+99+100+97) pistettä ja oli erittäin kovatasoisessa kilpailussa 62:s.

– Sattui kisaan vaan pari heikompaa kohtaa (96 ja 97 pisteen sarjat), jolloin meinasi tuntuma hävitä. Ammunta tuntui taas aika hyvältä, hollolalainen Häkkinen arvioi kilpailuaan.

Hirvi, Häkkinen ja Jussi Puustinen ampuvat huomenna pienoiskiväärin täysottelun eli 3×40 laukauksen kilpailun karsinnan.

– Täysottelussa on tarkoitus myös ampua ehjä kisa. Huomisesta karsinnasta saan vähän osviittaa. Otan sen kyllä treeninä, Hirvi totesi.

Marko Talvitie oli finaalivauhdissa

Lehtimäen Ampujien 31-vuotias Marko Talvitie paukutti hyvän olympiapistoolikilpailun. Talvitiellä oli eväät saada paikka kuuden parhaan finaaliin, josta hän jäi lopulta viisi pistettä. Kisan ensimmäisellä puolikkaalla sunnuntain tihkusateessa hän paukutti 287 (kahdeksan sekunnin sarjat 94 + kuudennen sekunnin sarjat 98 + neljän sekunnin sarjat 95) pistettä. Tämän päivän toinen puolikas kilpailtiin noin 14 asteen pilvipoudassa ja Talvitie laukoi 290 (99+98+93) pistettä.

– Finaalipaikka oli tänään ihan mahdollinen ilman ensimmäistä neljän sekunnin 44 pisteen sarjaa. Tyhmiä virheitähän tuli jo eilen, kun ammuin toiseen kahdeksan sekunnin sarjaan 46 pistettä ja ensimmäiseen neljän sekunnin sarjaan 46 pistettä. Onnistunut suoritus kisassa antaa aina vähintään 580 pisteen tuloksen, jolla joko on finaalissa tai sitten ei. Tänään oli oikea suunta, jota toivottavasti pääsen jatkamaan ensi vuonna.

Talvitien nimissä on olympiapistoolin SE-tulokset: peruskilpailun 584 pistettä ja finaalin 780 pistettä. Jyväskylän yliopistossa kemiaa opiskeleva Talvitie on keskittynyt tämän kauden ja keskittyy jatkossakin opintojensa päättämiseen. Seuraavat arvokilpailut, EM-kilpailut, on ohjelmassa vasta ensi vuonna.

Kotkan Ampumaseuran 26-vuotias Ville Nousiainen laukoi olympiapistoolilla 562 (284+278) pistettä ja oli 36:s.

Ensimmäisellä puolikkaalla oli haasteita katseen kanssa. Toisella puolikkaalla ase ei pysähtynyt. Eivät ole mitään korjaamattomia ongelmia, vehkalahtelainen Nousiainen totesi.

Hän kilpailee seuraavan kerran maailmancupissa Italian Milanossa ensi tiistaina ja keskiviikkona 27.-28. toukokuuta.

– Milanossa on uusi päivä ja uudet kujeet. Hyvillä mielin eteenpäin.

Yli-Kiikka ja Etula ottivat paikan peruskilpailuun

Suomen olympiaedustajat Marjo Yli-Kiikka ja Hanna Etula ottivat pienoiskiväärin asentokilpailun karsinnasta vakuuttavasti paikan huomiseen peruskilpailuun. Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuran 29-vuotias Yli-Kiikka tähtäsi 578 (makuu 196 + pysty 188 + polvi 194) pistettä ja oli ensimmäisessä karsintaerässä 12:s. Lahden Ampumaseuraa edustava 27-vuotias Etula laukoi 576 (193+191+192) pistettä ja oli toisessa karsintaerässä 18:s.

– Tekeminen tuntui ihan hyvältä. Pystystä oli vähän enemmänkin tekemistä, mutta kyllä se asento sieltä vähän hakemalla löytyy, isokyröläinen Yli-Kiikka kertoi.

– Huomiseen kisaan lähden luottavaisin mielin. Kaikki asennot pelittävät mukavasti, ainoastaan kylmä voi hieman verottaa. Tavoitteena on tietysti hieman parantaa jokaista asentoa tuloksellisesti.

Yli-Kiikka kilpaili uudella Lapuan Xact-panoksella. Ne toimivat hänen aseessaan erinomaisesti.

Hanna Etula ampui yhden parhaista asentokilpailuistaan ulkomailla. 576 pisteen tulos oli hänen toiseksi parhaansa tänä vuonna. Hän tähtäsi 577 pistettä maailmancupissa Pekingissä huhtikuun puolivälissä.

– Makuulle jäi vielä huomiseksi reilusti parannettavaa (193 pistettä) sekä muutama pinna pystyyn (191) ja polveen (192), Etula arvioi.

– Ammuin vanhemmalla Lapuan Midaksella testimielessä. Ihan ok käyntiä vaikutti olevan. Samalla patruunalla olen harjoitellut eniten tällä kaudella. Kisassa kokeilin vähän taktiikoita, muun muassa rytmiä ja ennakoita huomista ja tulevaa varten. Oikeaan suuntaan vaikuttaa piekkari etenevän. Hyvillä mielin huomiseen.

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancup, München, Saksa, 17.-21.5.2008.

Pienoiskivääri, miehet, makuu, 60 ls + 10 ls:n finaali: 1) Sergei Martynov Valko-Venäjä 703,3 (599+104,3), 2) Neil Stirton Iso-Britannia 703,2 (599+104,2), 3) Warren Potent Australia 702,3 (597+105,3), 4) Thomas Jerabek Tshekki 700,7 (597+103,7), 5) A
rtur Aivazian Ukraina 700,1 (597+103,1), 6) Marcel Bürge Sveitsi 699,9 (597+102,9), 7) Vebjörn Berg Norja 699,6 (598+101,6), 8) Jury Suhorukov Ukraina 699,5 (597+102,5), …13) Juha Hirvi Suomi 596 (100+99+99+99+99+100), …62) Henri Häkkinen Suomi 591 (100+99+96+99+100+97).

Olympiapistooli, miehet, 60 ls + 20 ls:n finaali: 1) Ralf Schumann Saksa 790,0 (finaalin ME-tulos) (589+201,0), 2) Christian Reitz Saksa 786,4 (585+201,4), 3) Leuris Pupo Kuuba 786,0 (584+202,0), 4) Josef Fiala Tshekki 778,8 (582+196,8), 5) Rene Vogn Tanska 776,8 (583+193,8), 6) Martin Strnad Tshekki 775,9 (582+193,9), …14) Marko Talvitie Suomi 577 (287+290), …36) Ville Nousiainen Suomi 562 (284+278).

Pienoiskivääri, naiset, 3×20 ls:n peruskilpailun karsinta:
1. erä: 1) Barbara Lechner Saksa 591 (makuu 198 + pysty 198 + polvi 195), 2) Li Du Kiina 590 (199+195+196), 3) Gyda Ellefsplas Olssen Norja 587 (197+194+196), 4) Adela Sykorova Tshekki 586 (199+195+192), 5) Irene Beyeler Sveitsi 583 (196+191+196), 6) Agnieszka Staron Puola 583 (197+189+197), …12) Marjo Yli-Kiikka Suomi 578 (196+188+194).
2. erä: 1) Sonja Pfeilschifter Saksa 587 (makuu 197 + pysty 192 + polvi 198), 2) Lidija Mihajlovic Serbia 587 (197+193+197), 3) Olga Dovgun Kazakstan 587 (199+195+193), 4) Liuxi Wu Kiina 586 (198+193+195), 5) Katerina Emmons Tshekki 582 (196+197+189), 6) Esmari Van Reenen Etelä-Afrikka 581 (199+186+196), …18) Hanna Etula Suomi 576 (193+191+192).
Marjo Yli-Kiikka ja Hanna Etula ottivat paikan huomiseen peruskilpailuun.

Ritva Karri 24:s urheilupistoolin maailmancupissa Münchenissä

Ritva Karri ampui sijalle 24 urheilupistoolissa ja oli päivän paras suomalainen kivääri- ja pistoolilajien maailmacupissa Saksan Münchenissä sunnuntaina 18. toukokuuta. Lisäksi Kai Jahnsson oli 41:s ja Jyrki Turja 70:s 50 metrin pistoolissa sekä Juha Hirvi ja Henri Häkkinen ottivat pienoiskiväärin makuuasennon karsinnasta paikan huomiseen peruskilpailuun.

Kisapäivän parhaan tuloksen tähtäsi Israelin 43-vuotias Guy Starik, joka laukoi virheettömästi 600 pistettä ja sivusi pienoiskiväärin makuuasennon 60 laukauksen kilpailun karsinnassa ME-tulosta. Ampumavalmentajana työskentelevä Starik on erikoistunut pienoiskiväärin makuuasentoon, jonka kilpailuissa hän on voittanut EM-kultaa 2005 Belgradissa ja maailmancupin kilpailuja, muun muassa Münchenissä 2003.

Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseuran Ritva Karri ampui urheilupistoolissa tasaisen kilpailun. Lauantaina lauotun 30 laukauksen kouluosan jälkeen hän oli 288 pisteellään 20:s ja kolmen pisteen päässä kahdeksan parhaan finaalista. Sunnuntaina ammutussa 30 laukauksen kuvio-osassa hän tähtäsi 287 pistettä ja oli 575 pisteellään 24:s. Karri jäi finaalirajasta 6 pistettä. Maailmancupin voitti Kiinan Wenjun Guo 789,6 (588+201,6) pisteellä.

– Koulutulokseen olen tyytyväinen varsinkin, kun alku oli vaikeaa (sarjat 93+97+98). Kuviosta jäi muutama piste uupumaan, mutta kun nostot eivät oikein sujuneet, niin enempää ei tullut, kokkolalainen Karri arvioi suoritustaan. Viime vuonna hän paukutti 580 pistettä ja oli 14:s maailmancupissa Münchenissä.

– Lopputulos oli kohtuullinen, sellainen pikkunätti.

Ritva Karri kilpailee vielä ilmapistoolilla maailmancupissa Münchenissä. Naisten ilmapistooli on ohjelmassa keskiviikkona ja siinä kilpailee myös Suomen olympiaedustaja Mira Nevansuu.

– Ilmapistoolista minulla ei ole odotuksia. Olen pääasiassa keskittynyt tänä keväänä urheilupistooliin, Karri kertoo.

Kai Jahnsson 41:s 50 metrin pistoolissa

Poliisien Ampumaseuran 43-vuotias Kai Jahnsson laukoi 551 (87+96+94+91+90+93) pistettä 50 metrin pistoolissa ja oli 41:s. Lapuan Seudun Ampujien 40-vuotias Jyrki Turja paukutti 539 (90+94+85+91+87+92) pistettä ja oli 70:s. Maailmancupin voitti Japanin Tomoyuki Matsuda 663,7 (565+98,7) pisteellä.

– Ei ollut helppo kisa tämäkään. Alussa oli kyllä tosi vaikeaa (87 pisteen sarja) ja siitä sitten alkoi vähän helpottaa ja sain laukaukset lähtemään ajallaan, helsinkiläinen Jahnsson kommentoi kisaansa.

– Tulos nyt ei ole kovin kaksinen, mutta taas opin muistamaan perusasioita. Eteenpäin positiivisin ajatuksin.

Kai Jahnsson kilpailee Pekingin olympialaisissa 50 metrin pistoolissa ja ilmapistoolissa.

Jyrki Turja laukoi eilen lauantaina karsinnassa 551 pistettä. Nyt tuloksena oli 539 pistettä.

– Vapari on herkkä laji, jossa liipaisun pitää toimia. Tänään se ei toiminut kuin ajoittain. Tämän lisäksi tuli ammuttua liian pitkiin pitoihin joitain laukauksia, jolloin se on armotta 7 tai 8. Kuitenkin eteenpäin olen vaparilla menossa, lapualainen Turja totesi.

Hirvi ja Häkkinen ottivat paikan peruskilpailuun

Juha Hirvi ja Henri Häkkinen ottivat pienoiskiväärin makuuasennon 60 laukauksen kilpailun karsinnassa paikan huomiseen peruskilpailuun. Kotkan Ampumaseuraa edustava 48-vuotias Juha Hirvi laukoi toisessa karsintaerässä 591 (99+99+100+98+96+99) pistettä ja oli erän 18:s. Joensuun Ampujia edustava 27-vuotias Häkkinen tähtäsi 589 (98+97+100+98+98+98) pistettä ensimmäisessä karsintaerässä ja oli erän 53:s. Kotkan Ampumaseuran 35-vuotias Juha Peltonen laukoi 586 (97+97+98+99+98+97) pistettä ensimmäisessä karsintaerässä ja karsiutui.

– Ihan ok oli tänään. Pieni heikko hetki oli yhdessä sarjassa (96 pisteen viides sarja). Huomenna tavoitteena ehjä kisa eli ei yhtään huonoa sarjaa, Hirvi totesi.

– Tänään oli aika keskinkertainen päivä. Muutamat ysit jäivät tähystämättömiksi. Saapa taas nähdä, miten huomenna kulkee, Häkkinen sanoi.

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancup, München, Saksa, 17.-21.5.2008.

Urheilupistooli, naiset, 60 ls + 20 ls:n finaali: 1) Wenjun Guo Kiina 789,6 (588+201,6), 2) Slawomira Szpek Puola 785,7 (584+201,7), 3) Lalita Yauhleuskaya Australia 785,2 (586+199,2), 4) Nino Salukvacze Georgia 784,5 (584+200,5), 5) Ying Chen Kiina 784,0 (582+202,0), 6) Maura Genovesi Italia 781,6 (581+200,6), 7) Jasna Sekaric Serbia 779,3 (583+196,3), 8) Agnieszka Korejwo Puola 775,1 (581+194,1), …24) Ritva Karri Suomi 575 (288+287).

50 m:n pistooli, miehet, 60 ls + 10 ls:n finaali: 1) Tomoyuki Matsuda Japani 663,7 (565+98,7), 2) Wei Pang Kiina 663,3 (571+92,3), 3) Florian Schmidt Saksa 661,2 (565+96,2), 4) Joao Costa Portugali 660,5 (563+97,5), 5) Mihail Nestruev 658,9 (563+95,9), 6) Yusuf Dikec Turkki 658,7 (563+95,7), 7) Vigilio Fait Italia 658,1 (564+94,1), 8) Vladimir Gontcharov Venäjä 657,7 (565+92,7), …41) Kai Jahnsson Suomi 551 (87+96+94+91+90+93), …70) Jyrki Turja Suomi 539 (90+94+85+91+87+92).

Pienoiskivääri, miehet, makuu, 60 ls, karsintakilpailu:
1. erä: 1) Vebjörn Berg Norja 599, 2) Marcel Bürge Sveitsi 599, 3) Neil Stirton Iso-Britannia 598, 4) Gil Simkovitch Israel 598, 5) Toshikazu Yamashita Japani 598, 6) Petr Litvinchuk Valko-Venäjä 597, …53) Henri Häkkinen Suomi 589 (98+97+100+98+98+98), …61) Juha Peltonen Suomi 586 (97+97+98+99+98+97).
2. erä: 1) Guy Starik Israel 600 (sivuaa ME-tulosta), 2) Warren Potent Australia 599, 3) Miroslav Varga Tshekki 598, 4) Claus Hildebrand Saksa 597, 5) Zhanbo Jia Kiina 597, 6) Sergei Kovalenko Venäjä 596, …18) Juha Hirvi Suomi 591 (99+99+100+98+96+99).
Hirvi ja Häkkinen ottivat paikan maanantaina käytävään peruskilpailuun. Peltonen karsiutui.

Andrei Ineshin voitti huipputuloksella Finlandia GP:n skeetin, Leskinen rikkoi 144 kiekkoa

Viron Andrei Ineshin voitti huipputuloksella 147 (123+24) kiekkoa Finlandia GP:n skeetin Sipoossa sunnuntaina 18. toukokuuta. Sibbo Skyttegillen Lauri Leskinen sijoittui toiseksi ja rikkoi 144 (122+22) kiekkoa. Poikien sarjassa Lahden Ampumaseuran 20-vuotias Jesse Louhelainen sivusi finaalin SE-tulosta 143 (118+25) kiekollaan. Y-sarjan joukkuekilpailussa Sibbo Skyttegillen trio Leskinen, Keijo Virtanen ja Timo Laitinen rikkoi yhteensä 355 kiekkoa ja paransi omaa SE-tulostaan kahdella kiekolla.

41-vuotias virolainen Andrei Ineshin paukutti skeetissä rikki 147 (123+24) kiekkoa 150 kiekosta. Ineshin on skeetin vuoden 2006 MM-kultamitalisti ja alkaa päästä vakuuttavaan kuntoon Pekingin olympialaisten lähestyessä.

Lauantaina 24-vuotiassyntymäpäiväänsä viettänyt Sibbo Skyttegillen Lauri Leskinen on hänkin varmassa kunnossa. Kotiradallaan Leskinen murskasi 144 (122+22) kiekkoa ja paransi peruskilpailuennätystään yhdellä kiekolla. Huhtikuun alussa hän ampui 120 kiekkoa maailmancupissa USA:ssa Teksasin Kerrvillessä ja putosi silloin finaalista vasta uusinnalla.

– Nyt aloin väsyä finaalissa. Nelospaikalla ammuin ensin A-tornin yksittäiskiekosta ohi. Sitten ammuin vielä tuplapummin jälkimmäisellä tuplakiekolla. Sain tehtyä finaaliin vain 22, keravalainen Leskinen kertasi kisaansa. Peruskilpailun hän ampui hyvin: lauantaina 25+23+24 ja sunnuntaina 25+25.

– Viime vuonna panostin enemmän määräharjoitteluun. Nyt olemme keskittyneet valmentajani Eero Syvälähteen kanssa kilpailuihin. Määrät ammutaan syyskaudella ennen joulua ja kevätkaudella ennen kilpailukauden alkamista. Kilpailukauden harjoittelulla pidämme vain tuntumaa yllä.

Lauri Leskisen ja muiden suomalaisten haulikkoampujien seuraava kova kilpailu on ensi viikonloppuna Lahdessa ammuttava Polar GP, joka on samalla suomalaisten viimeinen EM-katsastus. Haulikkolajien EM-kilpailu on Kyproksen Nikosiassa 7.-13. heinäkuuta. Ampumaurheiluliitto valitsee joukkueensa 27. toukokuuta.

Haulikkolajien skeetin ja trapin Finlandia GP, Sibbo Skyttegille, Sipoo, 17.-18.5.2008.

Skeet, Y-sarja, 125 kiekon peruskilpailu + 25 kiekon finaali: 1) Andrei Ineshin Viro (123+24) 147, 2) Lauri Leskinen SSG (122+22) 144, 3) Heikki Järvinen A-HA (118+24) 142, 4) Max Rosenberg A-HA (118+23) 141, 5) Keijo Virtanen SSG (115+25) 140, 6) Timo Laitinen SSG (118+20) 138, 7) Jari Karlund P-HA 114, 8) Heikki Meriluoto SiUra 113, 9) Ville Kiviluoma P-HA 113, 10) Vesa Lamminmäki P-HA 113.

Joukkuekilpailu: 1) SSG (Lauri Leskinen, Keijo Virtanen, Timo Laitinen) 355 (SE-tulos), 2) P-HA (Jari Karlund, Ville Kiviluoma, Vesa Lamminmäki) 340, 3) A-HA (Heikki Järvinen, Max Rosenberg, Tero Kallioinen) 339.

Trap, Y-sarja, 125 kiekon peruskilpailu + 25 kiekon finaali: 1) Petri Nummela LAS (114+19) 133, 2) Matti Nummela OSU (113+19) 132, 3) Esa Jaakkola L-HA (110+19) 129, 4) Mirka Kyyrönen SSG (109+18) 127, 5) Pasi Oksa VIHA (107+19) 126, 6) Ari Jokinen LAS (105+18) 123, 7) Antti Helin SSG 104, 8) Kari Vilen SSG 104, 9) Petri Haklin SASA 102, 10) Pasi Tanhuanpää K-64 102.

Joukkuekilpailu: 1) SSG2 (Jesse Kinnunen, Antti Helin, Jukka Takala) 309, 2) SSG1 (Henrikki Vitali, Mirka Kyyrönen, Heikki Svahn) 304, 3) VIHA (Janne Sotaniemi, Rami Vainio, Pasi Oksa) 295, 4) OSU 294, 5) SSG3 289, 6) SASA 250, 7) SSG 227.

Trap, N-sarja, 75 kiekon peruskilpailu + 25 kiekon finaali: 1) Satu Mäkelä-Nummela OSU (67+15) 82, 2) Raija Tiiva K-64 (52+15) 67, 3) Sanna Kähkönen SSG (50+12) 62, 4) Mia Piri SSG (48+10) 58, 5) Marjo Penttilä NMA (44+12) 56, 6) Sirpa Halminen ESF (42+9) 51.

Skeet, N-sarja, 75 kiekon peruskilpailu + 25 kiekon finaali: 1) Jenna Väisänen SSG (64+23) 87, 2) Katja Poutanen HYMA (62+21) 83, 3) Piia Teitto AEM (65+18) 83, 4) Eeva Voutilainen-Saari SUMA (56+20) 76, 5) Jaana Grahn L-HA (58+16) 74.

Skeet, Y20-sarja, 125 kiekon peruskilpailu + 25 kiekon finaali: 1) Jesse Louhelainen LAS (118+25) 143 (sivuaa finaalin SE-tulosta), 2) Vesa Pietarila L-HA (117+24) 141, 3) Jarno Mattila HYMA (107+24) 131, 4) Teemu Vähämäki L-HA (106+22) 128, 5) Matti Pietarinen KontU (101+20) 121, 6) Teemu Hauskanen P-HA (95+21) 116.

Trap, Y20-sarja, 125 kiekon peruskilpailu + 25 kiekon finaali: 1) Jesse Kinnunen SSG (104+14) 118, 2) Veli-Matti Matikainen SSG (98+16) 114, 3) Juho Perttola OSU (91+19) 110, 4) Juho Hannonen OSU (80+11) 91, 5) Aarno Laurila LAS (70+12) 82, 6) Riku Perätalo K-64 (59+16) 75.

Skeet, Y55-sarja, 125 kiekon peruskilpailu + 25 kiekon finaali: 1) Ismo Peltola MA (109+20) 129, 2) Hartte Ojanen HYMA (105+20) 125, 3) Rafael Frans PSF (104+21) 125, 4) Pekka Liljanoksa A-HA (100+21) 121, 5) Markku Tuominen SMY (100+19) 119, 6) Mikko Aaltonen HYMA (97+21) 118.

Trap, Y55-sarja, 125 kiekon peruskilpailu, tilanne 1. päivän 75 kiekon jälkeen: 1) Erkki Malmgren VIHA (96+19) 115, 2) Teuvo Forsström MKMS (91+16) 107, 3) Guy Finnberg SSG (94+13) 107, 4) Heikki Keskitalo LAS (86+16) 102, 5) Heikki Siivonen LAS (89+13) 102, 6) Heikki Parantainen TRAPA (85+10) 95.

Tiia Törmälä, Pauliina Frilander ja Sami Valkama ampuivat nuorten EM-tulosrajan Mikkelissä

Tiia Törmälä, Pauliina Frilander ja Sami Valkama saavuttivat Ampumaurheiluliiton asettaman tulosrajan pistoolin ja kiväärin ruutilajien EM-katsastuksessa Mikkelissä sunnuntaina 18. toukokuuta.

Rauman Seudun Urheiluampujien 17-vuotias Tiia Törmälä ampui EM-tulosrajan kahdessa lajissa. Pienoiskiväärin 3×20 laukauksen asentokilpailussa hän paukutti hyvän tuloksen 676,0 (576+100) pistettä. Pienoiskiväärin makuuasennon 60 laukauksen kilpailussa hän tähtäsi 591 pistettä. Ampumaurheiluliitto on asettanut EM-tulosrajaksi tyttöjen asentokilpailuun 562 pistettä ja makuukisaan 590 pistettä. Pieksämäen Seudun Ampujien 19-vuotias Pauliina Frilander laukoi asentokilpailussa 660,2 (563+97,2) pistettä.

Turun Seudun Ampujien 19-vuotias Sami Valkama tähtäsi pienoiskiväärin makuuasennon 60 laukauksen kilpailussa 694,5 (593+101,5) pistettä. Poikien EM-tulosraja on 591 pistettä.

Kansainvälisen Ampumaurheiluliiton (ISSF) ruutiaseiden luotilajien EM-kilpailu on 9.-11. heinäkuuta Tshekin Pilsenissä. Ampumaurheiluliitto valitsee joukkueensa 27. toukokuuta.

37. Matin kisa sekä pistooli- ja kiväärilajien nuorten EM-katsastus, 17.-18.5.2008, Mikkeli.

50m, pienoiskivääri 3×20 ls + 10 ls:n finaali, sarja N20: 1) Tiia Törmälä RSA 676,0 (576+100), 2) Pauliina Frilander PiekSA 660,2 (563+97,2), 3) Pia Vahvaselkä MA 651,4 (560+91,4), 4) Henna Kärhä Hahlo 646,5 (553+93,5), 5) Paula Peltoniemi KaA 645,1 (546+99,1), 6) Noora Leppäketo LuhA 624,0 (532+92), 7) Anu Kunranta SiUra 598,9 (518+80,9), 8) Pia Juhala MA 373.

Ampumaurheiluliiton asettama EM-tulosraja 562.

50m, pienoiskivääri, makuu, 60 ls + 10 ls:n finaali sarja Y20: 1) Sami Valkama TSA 694,5 (593+101,5), 2) Juha Soini JjA 686,5 (583+103,5), 3) Sauli Lakkisto TSA 684,4 (583+101,4), 4) Marko Tanskanen JA 683,5 (583+100,5), 5) Ville Nokipii P-HA 683,0 (582+101), 6) Joni Virtanen KhjA 679,9 (578+101,9), 7) Jaakko Björkbacka KarMAS 678,2 (577+101,2), 8) Sami Korpela KaA 678,0 (578+100), 9) Vesa Luukkonen MA 577, 10) Eetu Orsjoki SiUra 577, 11) Tuomas Ratilainen JA 576, 12) Henri Törmälä RSA 575, 13) Janne Vartiainen SiUra 574, 14) Juho Kurki KaA 570, 15) Olli Hahl MA 568, 16) Teemu Mesiäinen KuusA 565.

Ampumaurheiluliiton asettama EM-tulosraja 591.

50m, pienoiskivääri, 60 ls, makuu, sarja N20: 1) Tiia Törmälä RSA 591, 2) Pia Juhala MA 584, 3) Pauliina Frilander PiekSA 581, 4) Pia Vahvaselkä MA 577, 5) Henna Kärhä Hahlo 574, 6) Essi Sarja KSA 570, 7) Ninni Paasonen MA 568, 8) Noora Leppäketo LuhA 558, 9) Anu Kunranta SiUra 553, 10) Paula Peltoniemi KaA 542.

Ampumaurheiluliiton asettama EM-tulosraja 590.

25m, urheilupistooli, 60 ls, sarja Y20: 1) Kristoffer Ingelin RS 540, 2) Juho Juntti KSA 520.

Ampumaurheiluliiton asettama EM-tulosraja 563.

25m, urheilupistooli, 60 ls, sarja N20: 1) Anette Källi LehA 527.

Ampumaurheiluliiton asettama EM-tulosraja 559.

25m, olympiapistooli, sarja Y18: 1) Stefan Miettinen KAMS 505.

Ampumaurheiluliiton asettama EM-tulosraja 559.

50m, pienoiskivääri, makuu, 60 ls + 10 ls:n finaali, sarja Y: 1) Tero Lahti HAS 696,2 (595+101,2), 2) Pekka Saari IMAS 693,9 (592+101,9), 3) Kalle Leskinen KontU 692,1 (588+104,1), 4) Jari Lehtinen P-HA 690,1 (592+98,1), 5) Olli Ruokolainen HlAS 687,8 (587+100,8), 6) Jesse Forstén RSA 590, 7) Ismo Kärmeniemi HAS 589, 8) Kari Pennanen KouMAS 586, 9) Toni Matilainen PiekSA 584, 10) Juha Virtanen KhjA 578, 11) Veli-Matti Mukari HAS 577, 12) Pentti Rissanen KuusA 577, 13) Hannu Teitto KouMAS 577, 14) Jouni Jokinen KuusA 577, 15) Tomi Mörk KouMAS 576, 16) Jouko Valtonen KuusA 574.

25m, urheilupistooli, 60 ls + 10 ls:n finaali, sarja N: 1) Tarja Kuuri ESF 760,5 (561+199,5), 2) Olga Wolkoff ESA 749,1 (558+191,1), 3) Sanni Nuotiomaa MA 741,1 (548+193,1), 4) Ritva Lapinniemi SA 735,6 (546+189,6), 5) Sirkka Ylistö MY 731,4 (550+181,4), 6) Päivi Könönen OSU 728,8 (548+180,8).

25m, isopistooli, sarja Y: 1) Teemu Lahti LAS 571, 2) Janne Kuvaja PAS 570, 3) Ari Meinander OrJy 566, 4) Eero Laitila NU 560, 5) Marko Leppä HAS 560, 6) Tero Korhonen P-HA 553.

50m, pienoiskivääri, 60 ls, makuu, sarja Y18: 1) Sami Laksola KhjA 578, 2) Iiro Rouhiainen JuvA 577, 3) Vili Rytkönen HlAS 573, 4) Anton Miettinen KarMAS 552.

50m, pistooli sarja Y18: 1) Jukka Juntti KSA 455, 2) Gisela Miettinen KAMS 449, 3) Otto Suuronen MA 437.

25m, vakiopistooli, sarja Y18: 1) Otto Suuronen MA 507, 2) Stefan Miettinen KAMS 469, 3) Anton Miettinen KAMS 440.

50m, pienoiskivääri, 3×20 ls, sarja N16: 1) Gisela Miettinen KarMAS 551, 2) Marjoriikka Rissanen SiUra 531, 3) Jaana Lager KA 509.

50m, pienoiskivääri, 3×20 ls, sarja Y18: 1) Henri Törmälä RSA 544, 2) Sami Laksola KhjA 539, 3) Anton Miettinen KarMAS 526, 4) Vili Rytkönen HlAS 508.

25m, isopistooli, sarja Y50: 1) Martti Tähkänen HeiA 565, 2) Sauli Kosonen PSA 511.

25m, isopistooli, sarja Y60: 1) Olavi Ylistö MY 533.

25m, isopistooli, sarja Y70: 1) Olavi Mäkäräinen KajA 509.

25m, pienoispistooli, 60 ls, sarja Y: 1) Janne Kuvaja PAS 579, 2) Marko Leppä HAS 569, 3) Eero Laitila NU 561.

25m, pienoispistooli, 60 ls, sarja Y50: 1) Martti Tähkänen HeiA 557, 2) Sauli Kosonen PSA 549, 3) Paavo Miettinen KAMS 452.

25m, pienoispistooli, 60 ls, sarja Y60: 1) Jorma Åsbacka MA 578, 2) Olavi Ylistö MY 537.

25m, pienoispistooli, 60 ls, sarja Y70: 1) Olavi Mäkäräinen KajA 541.

25m, pienoispistooli, 60 ls, sarja Y18: 1) Jukka Juntti KSA 515, 2) Stefan Miettinen KAMS 502.

50m, pienoiskivääri, 3×20 ls, sarja Y50: 1) Kalle Leskinen KontU 560, 2) Mikko Mattila MyA 558, 3) Hannu Karvonen KarttA 544, 4) Harri Björkbacka KarMAS 536, 5) Pekka Rissanen SiUra 490.

50m, pienoiskivääri, 3×20 ls, sarja Y60: 1) Tapani Nousiainen KarttA 534, 2) Mauri Heino KAS 531, 3) Sakari Ahola KuusA 530, 4) Taisto Koskenlaakso NAME-88 519, 5) Toimi Karhunen KarttA 516, 6) Göran Labbas MyA 515.

50m, pienoiskivääri, 3×20 ls, sarja Y70: 1) Aimo Kapiainen LuuA 532, 2) Kaarlo Simonen NAME-88 476.

50m, pienoiskivääri, 20 ls, makuu, sarja 12T: 1) Tomi Nopanen HAS 198, 2) Sanna Lager KA 189, 3) Mika Varjo MA 187, 4) Kalle Nikulainen KitA 181, 5) Teemu Hertz MA 179, 6) Jarkko Karjalainen MA 175, 7) Kalle Karvonen MA 173.

50m, pienoiskivääri, 30 ls, makuu, sarja 14T: 1) Joni Mäkitalo NAS 293, 2) Jouni Ritvanen PiekSA 290, 3) Saara Lahti HAS 290, 4) Roope Tolvanen SMAS 287.

50m, pienoiskivääri, 40 ls, makuu, sarja N16: 1) Marjoriikka Rissanen SiUra 366, 2) Annika Sihvonen SMAS 356, 3) Riikka Parviainen SMAS 348.

50m, pienoiskivääri, 60 ls, makuu, sarja Y50: 1) Kari Nevala SySi 591, 2) Mikko Mattila MyA 590, 3) Hannu Karvonen KarttA 588, 4) Harri Björkbacka KarMAS 573, 5) Rauno Nopanen HAS 569, 6) Ulf Friberg LAS 565, 7) Pekka Rissanen SiUra 557, 8) Matti Venäläinen HAS 552.

50m, pien
oiskivääri, 60 ls, makuu, sarja Y60:
1) Jouko Forstén SäSA 587, 2) Torsti Hellman K-64 585, 3) Sakari Ahola KuusA 584, 4) Tapani Nousiainen KarttA 579, 5) Göran Labbas MyA 576, 6) Mauri Heino KAS 575, 7) Toimi Karhunen KarttA 573, 8) Mikko Hiekkanen KSA 569, 9) Juhani Saarela KarttA 564, 10) Aarne Olavi Ratinen KSA 557.

50m, pienoiskivääri, 60 ls, makuu, sarja Y70: 1) Aimo Kapiainen LuuA 579, 2) Erkki Turunen SiUra 565, 3) Juhani Sipilä SMY 563, 4) Matti Hietikko KSA 553, 5) Kari Lahti HAS 550.

Kansallinen trap + finaali sarja Y: 1) Jari Silander MUA 89,0 (64+25).

Täydelliset tulokset löydät täältä.