Kategoria: Haulikko

Ampumaurheiluviikolla kosiskellaan tyttöjä ja naisia mukaan seurojen toimintaan

Ammunnan perinteinen miehisyys on hiipumassa ja koko lajin harrastus on laajenemassa enemmän koko väestön joukkoon. Liitolla on tällä hetkellä hiukan alle 35 000 jäsentä, joista 8-10 prosenttia on naisia. Vaikkakin naisten osuus on vielä vähäinen , tulee se kasvamaan merkittävästi tulevaisuudessa, ennustaa Ampumaurheiluliiton toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi.

Luottamuselimissä, kuten hallituksessa naisia on jo yli 40% eli yhdeksästä hallituksen jäsenestä neljä on naisia: Helena Walldén, Hilkka Järvinen, Pia Nybäck, Ann Sjökvist-Salminen. Huippu-urheilijoina naisia ja miehiä on lähes yhtä paljon ja naiset ovat tulossa kovaa kyytiä myös valmennuspuolelle. Tämän vuoden yhtenä pääteemoistamme panostaa tyttöjen ja naisten mukaan saamiseen. Vain tapahtumien, ulostulojen ja avoimemman viestinnän kautta voimme saada naiset ja tytöt kiinnostumaan lajistamme. Se on yksi syy, miksi Ampumaurheiluviikkoa vietämme. Päästä kokeilemaan itse  ja voittaa pelko aseen pamahdukseen, siitä avautuu ampumaurheilu,  kertoo Suomen Ampumaurheiluliiton  toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi.

Jatkossa liitto tulee voimakkaasti panostamaan tyttöjen ja naisten mukaan saamiseen seuratoimintaan. Ampumaurheilu sopii hienosti naisille. Ampumaurheilu on turvallista harrastaa, vaikka toista väitetäänkin ennakkoluuloisesti. Kokeilemisen kynnys ja ennakkoluulot aseita kohtaan ovat ne tekijät, jotka täytyy pystyä murtamaan. Kun ensi kerran on aseella ampunut, muuttuvat käsitykset helposti. Ampumakoulussa käydään aluksi turvallisuusasiat  ja aseen käsittelyasiat läpi, jonka jälkeen mennään vasta itse ampumaharjoitukseen. Kun tietää kuinka aseen kanssa pitää toimia, niin turvallisuus astuu kuvaan, selvittää Aarrekivi. Ampumaurheiluliiton saamien tietojen mukaan naisten ampumakoulut ja -leirit eri puolilla Suomea ovat olleet tupaten täysiä. Viime vuoden hieno menestys paralympia- ja olympialaisissa on vaikuttanut selvästi positiivisesti lajin kiinnostuksen kasvuun. Uusia tulokkaita on ollut viime kautta selvästi enemmän, iloitsee Aarrekivi

Tasa-arvo on SAL:n perusarvo

Tasa-arvo on määritelty yhdeksi Ampumaurheiluliiton toiminnan perusarvoksi ja sen toteuttamiseen on kiinnitetty huomiota niin sukupuolten välisessä tasa-arvossa kuin kilpailutoiminnassa ja erityisliikunnassa. Tasa-arvo on toki paljon muutakin, mutta liitto on lähtenyt konkretiasta liikkeelle.

Naiset ja miehet voivat kilpailla yhdessä, yleisessä Y-sarjassa niin halutessaan. Naisilla on toki myös omat sarjansa, mutta nainen kilpailemassa Y-sarjassa eli ole olleenkaan harvinaista. 90-luvulla järjestettiin Grand Prix kilpailuja, joissa usein finaalissa olivat vastakkain nainen ja mies. Ja usein voiton korjasi nainen.

Valmennuspuolellakaan nainen ei ole outo näky Ampumaurheiluliitossa. Pirjo Peltola vastaa lajipäällikkönä tälläkin hetkellä kivääri- ja vammaisampumaurheilun valmennuksesta. Peltolan meriitteihin on kirjattu valtakunnallisia meriittejä, sillä hänet on valittu Suomen Valmentajien toimesta vuoden yksilölajien valmentajaksi vuonna 2002 ja vuonna 2004 vuoden naisvalmentajaksi. Aseen soveltuvuutta naisenkin käteen ovat todistaneet Euroopan ja Maailman mestaruuksiin haulikkolajeissa yltäneet Pia Nybäck, Satu Pusila ja Maarit Lepomäki. Ja vuoden 2002  MM-kilpailuissa Suomen ainoan kultamitalin toi naisten kiväärijoukkue.  Huippu-urheilijoiden joukossa naisten osuus on jo lähes 50%, mutta harrastajien massasta naisten osuus on vielä valitettavasti vähemmistönä.

Vammaisampumaurheilu on osa SAL:n toimintaa

Toinen tasa-arvon kynnyskysymys on vammaisten urheilijoiden mukana olo harrastuksessa, kilpailuissa ja päätöksenteossa. Vammaisampujat voivat vammaluokasta riippuen kisata Ampumaurheiluliitossa yhdessä terveiden kanssa. Vammaisampumaurheilun puolella valmennustyötä teki aikoinaan monen vuoden ajan tulisieluinen Aulis Lampi, jonka työtä nyt jatkaa Pirjo Peltola.

SAL:n liittohallitus teki päätöksen  15.3.2005 kokouksessaan, että vammaisampumaurheilu integroidaan mukaan liiton normaalitoimintaan. Aluksi integrointi kohdistuu vammaisampumaurheilussa huippu-urheiluun ja ”maajoukkuetoimintaan”. Tavoitteena liitolla on saada vammaisampumaurheilijoiden valmennusolosuhteet ja – toiminta kuntoon, samalle tasolle kuin vammattomillakin. Yhdistämisestä on paljon synergiaetuja, koska voimme käyttää samoja paikkoja ja yhdistellä toimintoja. Pirjo Peltola vastaa vammaisampumaurheilijoiden valmennustyöstä ja sitten kun lähdetään kansainvälisille kilpailumatkoille, tulee mukaan vammaisampujien joukkueen johtajan rooliin Mervi Rajamäki.

Vammaisampumaurheilijoiden menestys on ollut Paralympialaisissa säännöllisesti hyvä ja ampumaurheilu kuuluukin Paralympiakomitean prioriteetti listalla kärkilajeihin. Menestyksen kruunasi Ateenassa 2004 Minna Leinonen voittamalla kultaa.

Olosuhteetkin kuuluvat tasa-arvoon

Ampumaurheiluliitto on voimakkaasti työskennellyt ampumarataolosuhteiden puolesta. Maaliskuussa ilmestynyt uusi Ampumarataopas antaa vastauksen kuinka ympäristöasioita ja ratoja tulisi hoitaa. Opas saa jatkoa kesän aikana ilmestyvästä Radan pitäjän käsikirjasta. Vammaisurheilijoiden tarpeet ovat seuroille haaste. Muutenkin olosuhteet ovat usein miehisen askeettisia ja kun naisten tulevat mukaan, niin luulen että ratojemme palveluja täytyy parantaa rutkasti. Olosuhteiden tasapuolistaminen on yksi osa tasa-arvon toteuttamista. Mikäli haluamme, että ampumaurheilusta ollaan kiinnostuneita, tulee olosuhteiden ja ratojen palveluiden parantua selvästi, muistuttaa Aarrekivi.

JUHA HIRVI AMPUI ENSIMMÄISEN PEKINGIN 2008 OLYMPIAPAIKAN

Juha Hirvi voitti sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa Fort Benningissä USA:ssa kiväärin täysottelun Maailman Cupin kisan.Tuo voitto toi samalla ensimmäisen Pekingin 2008 olympiakisojen maapaikan Suomeen.

Ampumaurheilussa on jo täysi metsästys Pekingin 2008 olympiapaikoista, vaikka Ateenan kisoista ei ole vielä vuottakaan. Tänä vuonna Maailman Cupin kisoissa jaetaan 44 paikaa ja haulikon MM-kisoissa Italian Lonatossa lajien voittajat lunastavat olympiapaikat. Lonatossa on jaossa siis vielä 5 paikkaa.

Juha Hirven voitto ja olympiapaikka on siis ensimmäinen maapaikka Suomelle Pekingiin.

Hirvi ampui peruskilpailussa 1174 ja lähti finaaliin johtopaikalta pisteen johdossa Venäjän Konstantin Prikhodtchenkoon ja kahden pisteen erolla Itävallan Mario Knögleriin ja Thomas Farnikiin.

Finaalissa Knögler sitten pyssytti viimeisen laukauksen 10,0, kun Hirven laukauksen tulokseksi tuli vain 7,1. Se tiesi sitä että kymmenenen laukauksen jälkeen oli tilanne Knöglerin ja Hirven kanssa tasan. Jouduttiin uusintalaukauksiin ja siinä Hirvi paukutti 9,0 kun taas Knögler joutui tyytymään 7,3 .

Hirven voitto tulos 1174+94,5 = 1268,5 (uusinta voitosta 9,0). Knögler hopealle 1172+96,5=1268,5 (uusinta voitosta 7,3). Kolmanneksi ampui Artem Khadjibekov Venäjältä 1171+96,7=1267,7.

– Kyllähän tässä tulikin jo reissattua. Ai niin ensimmäisessä kisassahan en Koreassa ollutkaan. Joten piti ampua se nyt sitten, ettei jäisi viimetippaan, veisteli iloinen kivääriampuja Hirvi.

– Kokoviikon on ollut +30C ja aurinko paistanut pilvettömältä taivaalta. Tänään oli sitten tuulisempi päivä ja täytyy olla todella tyytyväinen voittoon. Tuulen suunta vaihteli finaalin aikana melkoisesti ja siksi finaalitulokset jäivät alle sadan pisteen. Aamulla olo oli hieman väsynyt huonosti nukutun yön jälkeen, mutta kummasti jaksoin tehdä töitä koko kisan ajan. Ennen viimeistä finaalilaukausta tiesin, että olin johdossa. Sitten ote herpaantui hetkeksi ja viimeinen laukaus lähti liian aikaisin, vähän kuin varkain. Sitten ei auttanut kuin jännittää ja odottaa, mitä toiset ampuivat, kertasi Hirvi finaalin loppuhetkiä.

– Kun kuulin, että olimme tasatuloksessa päätin, että kun tähän saakka on päästy niin nyt ei anneta homman karata käsistä, vaan hoidetaan voitto kotiin.Onneksi sain vielä toisen mahdollisuuden eli sen shoot offin  No ei siitä tullut sitten kuitenkaan kuin yhdeksikkö, mutta eipä ollut hääppöinen kaverinkaan tulos. Taisi hieman enemmän hermoilla kuin minä, tuumi uima-altaan reunalta kisan jälkeen tavoitettu Hirvi.

– Kiitos vaan  Olympiakomitealle ja ministeriölle urheilijatuesta ja palkasta. Eiköhän tämä nyt ollut riittävä osoitus tässä vaiheessa satsauksen onnistumisesta, veisteli Suomen luottoampuja.  Kyllähän tämän pitäisi hieman helpottaa yhteistyösopimusneuvotteluja, mietti Hirvi yhteistyösopimusneuvottelujaan.

Seuraavat olympiapaikat ovat siis jaossa Lonatossa 24.-30.5. Haulikon MM-kisoihin matkaa Suomesta parikymmenpäinen haulikkojoukkue.

Tulokset tästä linkistä http://www.issf-shooting.org/update/calendar.asp?mode=results

KUVAT: Matti Erkkilä ja ISSF:n kuvagalleria Ft.Benningin kisoista

RA

YLITUOMARIKURSSI JÄRJESTETÄÄN SYKSYLLÄ

Seuraava ylituomarikurssi kivääri-, pistooli-, riistamaali ja haulikkolajeissa järjestetään vasta uusien sääntöjen tultua voimaan.
Arvioitu ajankohta on syyskuussa 2005.

Kilpailutoiminnan yleissääntöjen- ja ohjeiden mukaan kortti on uusittava vuoden sisällä sen viimeisestä voimassaolopäivästä lukien.

Mikäli kortti on vanhentunut aikaisemmin eikä kurssia ole tänä aikana järjestetty, on se voimassa joka tapauksessa seuraavaan kurssiin saakka.

Kilpailuvaliokunta

HAULIKKOLAJIEN TUOMARIKURSSI 13.4.2005 HYVINKÄÄLLÄ

SAL:n haulikkojaosto järjestää I ja II luokkien tuomarikurssin Hyvinkäällä HyMA:n radalla 13.4.2005, alkaen klo 17.00.

Kussille voivat osallistua SAL:n jäsenseurojen jäsenet, jotka täyttävät seuraavat ehdot: I lk suorittavilla oltava voimassa oleva II lk tuomarikortti ja II lk korttia suorittavien on pitänyt osallistua ampumatapahtumien toimitsijatehtäviin.

Kurssilla käsitellään kilpailutoiminnan yleissäännöt, haulikkosäännöt ja sportingsäännöt.

Kurssille osallistuvalla pitää olla mainitut tällä hetkellä voimassa olevat sääntökirjat. Kurssi viedään läpi vanhoilla säännöillä ja muuttuvat kohdat käsitellään erikseen. Kirjat on hyvä hankkia ennakkoon, SLU:n myyntipalvelusta 09-34812266, niin, että niihin ehtii tutustua ennen kurssia.  Hankkikaa kirjat vaikka kavereilta lainaten.

Kussimaksu 10€, II lk kortti 6,50 ja I lk kortista SAL perii 9€.

Ilmoittautumiset ja tiedustelut: Kari Sankala sp karisankala@hotmail.com  tai p.040-5294895.

Tervetuloa

(MP)

HÄIKÄISYSUOJASÄÄNTÖ

Häikäisysuojan käyttösääntö koskee kaikkia ISSF:n lajeja vrt sääntökirjan kohdat (Kivääri 2001: 7.4.1.1. ja pistooli 2001: 8.4.1.1. ja haulikko 2001: 9.4.1. ja riistamaali 2001: 10.4.0) Kyseinen sääntö on tullut voimaan 1.1.2005

MUUTOKSET KOSKIEN KAIKKIA LAJEJA

–          Hattuun, lakkiin, ampumalaseihin tai päänauhaan kiinnitetyt silmälaput ( sivuhäikäisysuojat ) saavat olla korkeintaan 40 mm korkeita. Nämä eivät saa ulottua otsan keskikohdasta mitattuna pään etupuolelle. Kuva A

–          Jos häikäisysuoja on kiinnitetty hattuun tai lakkiin, sen alin kohta ei saa ulottua alemmas kuin jos se olisi kiinnitetty ampumalaseihin tai päänauhaan

–          Vapaan silmän edessä oleva suoja ei saa olla 30 mm leveämpi.Kuva B

SPORTING-LAJIEN SEMINAARI 29.1.2005

Keski-Suomen Ampujat ry, haulikkojaosto järjestää Sporting-lajien seminaarin 29.1.05 osoitteessa: Sampo-Hydraulics Oy:n koulutustila, Valmetintie 9, 40420 Jyskä. Tilaísuus alkaa 09.00 tulokahvilla ja päättyy n. klo 16.00.

Sitovat ilmoittautumiset viimeistään 20.1.05 mennessä sähköpostilla heikki.pietikainen@nic.fi tai puh. 040-8694298.

Osallistumismaksua ei ole, mutta tarjoilusta (kahvit, lounas) osallistujat joutuvat maksamaan n. 14€.

Tervetuloa

 (MP)

HAULIKON YLITUOMARIKURSSI TAMPEREELLA 30.1.2005

Haulikon Ylituomarikurssi Tampereella

30.1.2005

Kurssi on tarkoitettu:
 – Kansallisille I luokan haulikkotuomareille, jotka haluavat suorittaa 
   YT luokan.
 – Kansallisille Haulikon Ylituomareille, joiden kortti vanhenee
 – Kansainvälisille Haulikkotuomareille, kansallisten sääntöjen
   ” päivitykseen”

Kurssipaikka: Tampereen Stadion, koulutustilat
                       os. Ratinan rantatie 1

 Kurssin ohjelma:

10.00        Avaus ja kilpailutoiminnan yleissäännöt ja ohjeet
12.00        Lounastauko
12.30        Lajisäännöt
15.00        Kirjallinen koe
16.30        Palaute
17.00        Tilaisuus on päättynyt ( koulutustilan oltava tyhjä )

Kurssin johtaja: Curt Sjöblom

Kurssimaksu:  15 € maksetaan paikan päällä

Ilmoittautuminen kurssille: 20.1.2005 mennessä
sähköpostilla: hannu.haapaniemi@amurinsahkopaja.fi
tai. puh. 0400-627705

KK

 

Seuravalmentajatutkinnolta valmistuneet

Seuravalmentajatutkinnon 100 tunnin kurssi on nyt tältä vuodelta päättynyt. Kurssi antaa hyvät valmiudet toimia lajivalmentajana, valmennuksesta vastaana seuratoiminnassa.

Liiton seuravalmentajatutkinto (SVT)  kurssilta 2003-04 (taso II-koulutusta) valmistuivat tänä vuonna:Jorma Korhonen (haulikko, )Mirka Kyyrönen (haulikko), Leo Saari (pistooli), Ville Peltoniemi (pistooli), Mika Frilander (kivääri) Paavo Miettinen (kivääri). Kiitokset uurastuksesta ja onnittelut kurssin läpiviennistä.

 

ra

KUUSAKOSKI KIERRÄTTÄÄ LYIJYN

Viime aikoina on kyselty minne radoilta kerätyn lyijyn voisi toimittaa. Kuusakoski Oy on yksi vaihtoehto.

Kuusakoski Oy ottaa vastaan jätelyijyä esim. auton akkuja ja myös ampumaratlyijyä. Tällä hetkellä ainakin akut viedään Ranskaan, joten ympäristöhomma taitaa olla hanskassa. Kuusakosken asiakaspalvelunumero on 080030880.

Näistä nyt ainakin päästään eteenpäin. Parlamentissa kerrottiin myös, että Lonaton haulikkoradalla kerätyllä lyijyllä, kun se myydään voidaan noin 5 vuoden välein uusia lyijyn keruu verkot. Toki täytyy muistaa että Lonaton radalla ammutaan kymmenkertaiset ellei satakertaiset määrät kuin meidän radoilla, mutta kuitenkin…

ra