Kentältä saadun palautteen johdosta on Ampumaurheiluliiton hallitus päättänyt uusien sääntöjen käytöstä seuraavaa: ”SAL:n hallitus on 8.2.2017 päättänyt, että SM:ien lisäksi käytetään myös kaikissa muissa SAL:n alaisissa kilpailuissa ISSF:n vuoden 2017 sääntöjä sekä netissä olevia sääntöjen käännösversioita kunnes lopulliset suomenkieliset säännöt on hyväksytty. Ei-ennätyskelpoisissa kilpailuissa (ei SE tai AE) sääntöjä voidaan normaalin käytännön mukaan käyttää sovelletusti (katso KY).”
Espoo Openista Mariborin EM-kisoihin
Esbo Skytteföreningin pitämissä EM-näyttökilpailuissa ylitettiin kisaraja kahdesti sunnuntain kilpailussa. Tämä tapahtui M20-sarjassa, kun isäntäseuran Cristian Friman ampui 617,8 pistettä ja Poliisien Ampumaseuran Matias Kiuru teki hienon venymisen kahdella viimeisellä laukauksellaan (21,7 pistettä) saavuttaen tuloksen 617,4.
Frimanin mukaan laukaukset lähtivät tahmeasti ja hieman liian hitaasti johtaen vaisuihin 617,5 ja 617,8 tuloksiin. Vuoden toinen ja kolmas ilmakiväärin makuu toivat sentään kohtuulliset uudet DSE:t (M20 633,8 ja M18 635,5), vaikka piekkarin matalampaa asentoa ei aivan voinut saavuttaa.
Miesten ilmapistoolin voitti Tarmo af Ursin (Rauman Seudun Urheiluampujat) tuloksella 567, ja naisten ilmapistoolin vei Riitta Hynninen (PAS) tuloksella 373.
Tyttöjen ilmakiväärin taisto oli tiukka. Sen vei nimiinsä Jenna Kuisma (KSF) kymmenyksellä ennen saman seuran Henna Viljasta voittotuloksen ollessa 410,2.
Friman, Kiuru, Kuisma ja Viljanen nimettiin Espoo Openin jälkeen Suomen joukkueeseen ilma-aseiden EM-kisoihin. Ne pidetään Slovenian Mariborissa 6.-12. maaliskuuta.
Kaikki tulokset löytyvät täältä: http://www.esboskytte.fi/
Ilma-aseiden EM-kilpailuihin 11 suomalaisurheilijaa
Suomen Ampumaurheiluliitto on nimennyt yksitoista urheiluampujaa maaliskuussa pidettäviin ilma-aseiden EM-kilpailuihin.
(lisää…)
Aleksi Leppä ja Inka Havukainen Espoo Openin ilmakiväärin ykköset

Haminan Ampumaseuran Aleksi Leppä ja Kiteen Ampujien Inka Havukainen olivat ilmakiväärin ykköset lauantaina Espoo Open -kilpailussa.
Leppä voitti miesten ilmakiväärin tuloksellaan 618,5. Toiseksi sijoittunut Poliisien Ampumaseuran Matias Kiuru hävisi Lepälle 0,5 pistettä. Kiurun, 18, tulos 618,0 on hänen uusi ennätyksensä. Entinen ennätys koheni 0,9 pisteellä.
Havukainen oli naisten tarkin uudella ennätyksellään 412,1. Toiseksi sijoittunut Simpeleen Hahlon Emmi Hyrkäs teki saman tuloksen, mutta voitto ratkesi viimeisen sarjan perusteella (103,6-103,3).
Rauman Seudun Urheiluampujien Niko Roos teki M20-sarjan ilmapistoolissa tuloksen 565.

Ilma-aseiden EM-kilpailut järjestetään Slovenian Mariborissa 6.-12. maaliskuuta. Espoo Open on viimeinen näyttökilpailu (M, N, M20 ja N20). Suomen EM-joukkue nimetään kilpailun jälkeen.
Kaikki tulokset täällä.
Ampumaurheilun akatemiavalmennus alkaa Turussa

Ampumaurheilun akatemiavalmennus alkaa Turussa helmikuun aikana. (lisää…)
Ilmoittautuminen SM-joukkuekilpailuihin päättyy perjantaina
Ilma-aseiden SM-joukkuekilpailut järjestetään Kankaanpäässä 18.-19. helmikuuta. Ilmoittautuminen päättyy ensi perjantaina eli 3. helmikuuta. Lisää tietoa löytyy täältä.
Juho Kurki 17:s IWK:n ilmakiväärissä
Juho Kurki teki ilmakiväärissä tuloksen 626,4 ja sijoittui 17:nneksi Saksan Münchenissä lauantaina päättyneessä kansainvälisessä ilma-asekilpailussa.
Cristian Friman ja Sebastian Långström erinomaisessa vireessä

Suomen kivääripojat ovat erinomaisessa vireessä. Cristian Friman paransi jälleen poikien ilmakiväärin Suomen ennätystä, kun hän tähtäsi 625,8 pistettä Saksan Münchenissä järjestettävässä kansainvälisessä IWK-kilpailussa. Sebastian Långström teki myös hienon ennätyksensä: 625,6. (lisää…)
Cristian Friman kohensi taas poikien ilmakiväärin SE-tulosta

Cristian Friman kohensi taas poikien ilmakiväärin Suomen ennätystä, kun kansainvälinen ilma-asekilpailu IWK alkoi torstaina Saksan Münchenissä. Frimanin uusi SE kirjataan nyt numeroin 623,5. ”Totta kai hyvä tulos tekee onnelliseksi”, tyytyväinen nuorukainen sanoi. (lisää…)
Cristian Friman ampui hopealle Meyton Cupissa

Esbo Skytteföreningenin kivääriampuja Cristian Friman sijoittui toiseksi Itävallassa käynnissä olevassa kansainvälisessä ilma-asekilpailussa Meyton cupissa. (lisää…)