Kategoria: Kivääri

Mira Nevansuu 32:s ilmapistoolin maailmancupissa: Tämä kasvattaa luonnetta

– Nämä tämmöiset kisat ovat kyllä oikein hyviä luonteen kasvattajia, vaikka vieläkin ottaa aivoon urakalla, totesi Mira Nevansuu ammuttuaan vain 374 (93+93+95+93) pistettä ilmapistoolin maailmancupissa Pekingissä tiistaina 21. huhtikuuta. Olympia-ampuja Nevansuu jäi kahdeksan pistettä kahdeksan parhaan finaalista ja oli 32:s.

Kisan voitti ylivoimaisesti Kiinan Jun Hu 490,5 (390+100,5) pisteellä. 30-vuotias Jun Hu on ilmapistoolin vuoden 2006 MM-hopeamitalisti. Lisäksi hän on voittanut urallaan yhden ilmapistoolin maailmancupin 2007. Hän oli 381 pisteellä 11:s tämän kauden edellisessä maailmancupissa Etelä-Korean Changwonissa 13. huhtikuuta.

Kuortaneen Kuntoa edustava 23-vuotias Mira Nevansuu sanoi aloittaneensa kisan hyvin. Muutaman laukauksen jälkeen tahti muuttui.

– Paketti pysyi treeneissä tosi hyvin kasassa ja kaikki oli niin sanotusti liian helppoa. Aamulla oli hyvä mieli aloittaa kisa. Koelaukaukset ja ensimmäiset laukaukset menivätkin hyvin, mutta sitten kaikki levisi, totesi Nevansuu, joka nimissä on ilmapistoolin peruskilpailun SE 389 ja finaalin SE 487,3 pistettä.

– Aseeseen pitäisi saada uusi kahva, ennen kuin nykyinen hajoaa käsiin. Olkapää alkaa palautumaan siihen, mitä se oli ennen kortisonipiikkejä. Olkapään kanssa pystyn elämään.

Mira Nevansuu kilpaili edellisen kerran Pekingissä viime vuoden olympialaisissa. Silloin tuloksena oli 7:s sija 480,5 (384+96,5) pisteellä.

– Samanlaista ampumaurheilukeskuksessa ja radalla oli kuin olympialaisissakin. Ei se paikkana ole mihinkään muuttunut.

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancup, Peking, Kiina, 18.-23.4.2009.

Ilmapistooli, naiset, 40 ls:n peruskilpailu + 10 ls:n finaali: 1) Jun Hu Kiina 490,5 (390+100,5), 2) Heena Sidhu Intia 486,8 (385+101,8), 3) Lenka Maruskova Tshekki 485,9 (385+100,9), 4) Lalita Yauhleuskaya Australia 483,0 (386+97,0), 5) Viktoria Chaika Valko-Venäjä 482,8 (387+95,8), 6) Ho Lim Lee Etelä-Korea 482,6 (382 / 48,5 uusinnassa finaalipaikasta + 100,6), 7) Jie Sheng Kiina 481,9 (384+97,9), 8) Celine Coberville Ranska 479,0 (385+94,0), 9) Xin Tong Kiina 382 / 48,4, …32) Mira Nevansuu Suomi 374 (93+93+95+93).

Liitteet

Hanna Etula seitsemäs pienoiskiväärin maailmancupissa: Olen todella tyytyväinen

– Olen todella tyytyväinen! totesi Hanna Etula ammuttuaan pienoiskiväärin 3×20 laukauksen kilpailun maailmancupissa seitsemänneksi 666,7 (569+97,7) pisteellä Pekingissä tiistaina 21. huhtikuuta. Kisan voitti ylivoimaisesti Venäjän Ljubov Galkina 679,9 (578+101,9) pisteellä. Kiinan Meili Xiong hävisi 4,1 ja Xiangyan Wan 9,2 pistettä. Marjo Yli-Kiikka ampui 549 pistettä ja oli 33:s.

Lahden Ampumaseuraa edustava 28-vuotias Hanna Etula on laukonut Pekingissä uransa parhaan maailmancupin, kun hän oli ilmakiväärin maailmancupissa viides. Kaksi ilmakiväärin EM-hopeaa ja samalla olympiamaapaikkaa ampunut Etula otti uransa ensimmäiset finaalipaikkansa maailmancupissa.

Pienoiskiväärin asentokilpailussa Hanna Etula pysyi Venäjän Ljubov Galkinan tahdissa makuuasennon (193 pistettä) ja pystyasennon (191). Polviasennon toisella puoliskolla (95+90 = 185) hän jäi viisi pistettä Galkinasta, joka voitti peruskilpailun 578 pisteellä. Etula ampui peruskilpailussa 569 pistettä ja lähti finaaliin kuudennelta sijalta. Finaaliraja oli 568 pistettä.

– Tuuli oli tänään todella vaikea. Makuulla se oli vielä kohtuullinen. Pystyn ja polven aikana tyyntä ei ollut lainkaan ja oikeaa suuntaa ja voimakkuutta sai odottaa, hän kuvaili vähintäänkin haastavaa kilpailua.

– Tein taktisesti oikein, kun ammuin reippaasti makuun ja pystyn. Jokaisesta asennosta ammuin vähän koelaukauksia, jotta polviasentoon jäi riittävästi aikaa odottaa kohtuullista tuulta.

Jotakin oloista kertoo kokeneen 36-vuotiaan Ljubov Galkinan 578 pisteen peruskilpailutulos. Lajin olympiavoittaja (2004) ja MM-kultamitalisti (2006) on parhaimmillaan ampunut arvokilpailuissa 589 pistettä. Pekingin olympialaisissa hän laukoi neljänneksi 687,4 (585+102,4) pisteellä täsmälleen samalla radalla. Ilmakiväärillä Galkina on voittanut kaksi olympiahopeaa (2004 ja 2008).

Hanna Etula tähtäsi kymmenen laukauksen finaalissa pystyasennosta 97,7 pistettä ja putosi kuudennelta sijalta seitsemänneksi. Osumat olivat 9,1, 9,3, 9,6, 9,7, 10,1, 8,7, 10,4, 10,3, 10,1 ja 10,4.

– Finaalissa tuntuma oli hyvä eikä suurempaa jännitystä ollut. Alun laukaukset menivät ehkä vähän pitkiksi. Lopussa laukaukset lähtivät paremmin. Olen todella tyytyväinen!

Marjo Yli-Kiikka: Aivan järjetön tuuli

Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava 30-vuotias Marjo Yli-Kiikka laukoi pienoiskiväärillä 549 (194+179+176) pistettä ja oli 33:s. Makuuasennon jälkeen hän oli hyvin kärjen tahdissa, mutta pysty- ja polviasennon aikana ero venyi yli 20 pistettä.

– Tuuli oli aivan järjetön ja vei meikäläistä ihan 6-0 pystystä ja polvelta. Ei tommoista keliä ole ikinä Suomessa. Eikä sen puoleen ollut tippaakaan edes tuuria mukana, isokyröläinen Yli-Kiikka totesi.

– Tokihan radalla oli paikoissa eroja. Minä en ollut niillä parhaimmilla. Nyt vaan nollaus ja kohti uusia seikkailuja.

Juha Hirvi: Brutaali keli!

– Brutaali keli! oli melko usein kuultu kommentti tänään 50 metrin radalla. Tänään tuuli oli voimakas ja oikukas heti kisan alusta. Keskiradoilla ampuneilla ei ollut mitään mahdollisuuksia huipputuloksiin, kommentoi Ampumaurheiluliiton kiväärilajien päävalmentaja Juha Hirvi.

– Välillä meni useita minuutteja, ettei kukaan pystynyt ampumaan, koska tuuli heilutti ampujaa niin paljon. Puolelta toiselle tuli osumia kuutoseen asti, kun tuulet kääntyilivät. Finalisteista kuusi tuli radan molemmistä päistä. Ainoastaan Etulan Hanna ja Kiinan Xiangyan Wan pääsivät finaaliin keskiradoilta.

Juha Hirvi sanoo Hanna Etulan ja Marjo Yli-Kiikan toteuttaneen taktiikan hyvin.

– He ampuivat makuun nopeasti. Näin jäi vaikeampiin asentoihin enemmän aikaa. Hannalla tilanne pysyi hallinnassa hyvin loppuun asti, eikä kiirettä tullut. Marjo hukkasi "kelin" monen muun huipun lailla pystyn alussa. Sitä ei ole tällaisessa myrskyssä helppo paikata.

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancup, Peking, Kiina, 18.-23.4.2009.

Pienoiskivääri, naiset, 3×20 ls:n peruskilpailu + 10 ls:n finaali: 1) Ljubov Galkina Venäjä 679,9 (578+101,9), 2) Meili Xiong Kiina 675,8 (577+98,8), 3) Xiangyan Wan Kiina 670,7 (568+102,7), 4) Yuka Nakamura Japani 669,6 (570+99,6), 5) Claudia Keck Saksa 669,6 (570+99,6), 6) Solveig Bibard Ranska 668.0 (569+99,0), 7) Hanna Etula Suomi 666,7 (569+97,7), 8) Chen Tal Israel 661,3 (568+93,3), …33) Marjo Yli-Kiikka Suomi 549 (194+179+176).

Ilmapistooli, naiset, 40 ls:n peruskilpailu + 10 ls:n finaali: 1) Jun Hu Kiina 490,5 (390+100,5), 2) Heena Sidhu Intia 486,8 (385+101,8), 3) Lenka Maruskova Tshekki 485,9 (385+100,9), 4) Lalita Yauhleuskaya Australia 483,0 (386+97,0), 5) Viktoria Chaika Valko-Venäjä 482,8 (387+95,8), 6) Ho Lim Lee Etelä-Korea 482,6 (382 / 48,5 uusinnassa finaalipaikasta + 100,6), 7) Jie Sheng Kiina 481,9 (384+97,9), 8) Celine Coberville Ranska 479,0 (385+94,0), 9) Xin Tong Kiina 382 / 48,4, …32) Mira Nevansuu Suomi 374 (93+93+95+93).

Liitteet

Henri Häkkinen: pienoiskiväärin finaalipaikka yllätti

– Hiukan pääsi finaalipaikka makuulta itseäkin yllättämään, Henri Häkkinen totesi ammuttuaan seitsemänneksi pienoiskiväärin makuuasennon maailmancupissa Pekingissä maanantaina 20. huhtikuuta. Ilmakiväärin olympiapronssimitalisti Häkkinen tähtäsi 696,5 (595+101,6) pisteellä uransa ensimmäisen maailmancupin finaalipaikan pienoiskiväärilajeissa. Pekka Saari laukoi 591 pistettä ja oli 21:s. Kisan voitti Australian 47-vuotias Warren Potent 701,5 (597+104,5) pisteellä.

– Keli oli alusta alkaen aika levoton, mutta löysin siitä jonkinlaisen juonen, kuvaili peruskilpailuaan 28-vuotias Henri Häkkinen, joka edustaa Joensuun Ampujia.

– Ammunta oli kohtuullisen hyvää ja pystyin pitämään kohtuullisen reipasta rytmiä. Noin 45 minuutin kohdalla tuuli alkoi muuttua hiukan rajummaksi ja viimeisen sarjan kanssa olikin jo enemmän hommaa. Viimeisen puolen tunnin aika kilpailun kokonaisajasta tuuli koveni koko ajan ja oli minun kannalta hyväksi.

Henri Häkkinen ampui peruskilpailussa 595 (98+100+100+100+99+98) pistettä ja pääsi finaaliin kolmospaikalle. Saman pistemäärän laukoivat myös Ranskan Josselin Henry (peruskisan 2.) ja Valerian Sauveplane (3.) sekä Intian Gagan Narang (4.). He hävisivät Warren Potentille kaksi pistettä.

Vähintäänkin haastavista sääoloista kertovat viimeisen sarjan pistemäärät. Esimerkiksi Valko-Venäjän Sergei Martynov, joka on peräti viisi kertaa ampunut ME-tuloksen 600 pistettä, sai viimeiseen sarjaan vain 96 pistettä ja oli 18:s 592 pisteellä. Kolmella ensimmäisellä sarjallaan lähes täydellisesti ampunut (99+100+100) Saksan Enrico Friedemann, roiski viimeiseen sarjaan 91 pistettä ja oli 44:s 583 pisteellä.

– Hiukan pääsi finaalipaikka makuulta itseäkin yllättämään. Finaalissa tuli välillä kai mietittyä, että voiko noin montaa huonoa kymppiä samaan finaaliin edes ampua, Häkkinen totesi.

Häkkinen putosi 101,5 pisteen finaalisarjallaan seitsemänneksi. Kolmas sija jäi 2,2 pisteen päähän.

Uran kolmas finaali maailmancupissa

Ampumaurheilun maailmancupin kilpailujen tasoa kuvaa se, että ilmakiväärin olympiapronssimitalisti Henri Häkkinen oli tähän mennessä ampunut kaksi kertaa finaalissa maailmancupissa. Hän on ollut ilmakiväärillä viides Kiinan Guangzhoussa 697,9 (595+102,9) pisteellä 2006 ja kuudes Saksan Münchenissä 698,3 (596+102,3) pisteellä 2007.

Jo kauden toisen voittonsa maailmancupissa ottanut Warren Potent on erikoistunut pienoiskiväärin ja 300 metrin kiväärin makuuasentokilpailuihin. Hän laukoi pienoiskiväärin makuuasennon olympiapronssia viime vuonna Pekingissä. Lisäksi hän on voittanut lajissa kolme maailmancupia vuosina 2007-2008.

Saari: keinot loppuivat kesken

Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava 31-vuotias Pekka Saari ampui peruskilpailussa 591 (99+99+100+99+98+96) pistettä. Kahdeksan parhaan ampujan finaalipaikka karkasi käsistä vasta viimeisellä sarjalla, kun finaaliraja 594 pistettä. Saari tähtäsi kisassa 38 napakymppiä. Ripeämmin ampuneista Häkkinen laukoi 37 napaa ja kuudenneksi sijoittunut Gagan Narang vain 30.

– Lopussa tuuli yltyi sen verran pahaksi, että loppuivat meikäläiseltä keinot kesken. Kyllä ne pasmat sekosivat aika monelta muultakin, jotka viimeisen vartin aikana ampuivat, tamperelainen Saari kuvaili uransa enimmäistä pienoiskiväärin makuuasennon kilpailua maailmancupissa.

– Mutta ei oikeastaan edes harmita, koska kisan aikana tosi moni asia kuitenkin onnistui. Erityisesti olen tyytyväinen siihen, että oli luottavainen ja rohkea fiilis alusta asti eikä ollut turhia paineita. Samalla ainakin itselleni todistin, että pystyn hyvänä päivänä saamaan itsestäni irti myös tämäntasoisissa kisoissa. Täysmatsissa pidetään taas hauskaa!

Henri Häkkinen ja Pekka Saari ampuvat maailmancupin Pekingin-kilpailussa vielä pienoiskiväärin täysottelun eli 3×40 laukauksen kisan. Sen karsinta on ohjelmassa keskiviikkona ja noin 60 ampujan peruskilpailu torstaina. Seuraavat suomalaiskilpailut ovat huomenna tiistaina naisten ilmapistooli, jossa ampuu Mira Nevansuu, ja naisten pienoiskiväärin asentokilpailu, jossa kilpailevat Hanna Etula ja Marjo Yli-Kiikka. Alkuperäiseen ohjelmaan maanantaiksi merkittyä naisten pienoiskiväärin 3×20 laukauksen kisan karsintaa ei tarvinnut ampua.

Juha Hirvi: Nopeat söivät hitaat

Ampumaurheiluliiton kiväärilajien päävalmentaja Juha Hirvi totesi tämänpäiväisen kelin haastavaksi. Hän itse onnistui Pekingin tuulet taltuttamaan olympialaisissa, jossa hän oli pienoiskiväärin makuuasennon kilpailussa 7:s ja täysottelussa 12:s.

– Oli tänään pojilla aika haastava keli loppua kohden. Nopeat söi hitaat! Jos Pekka olisi saanut viitisen minuuttia nopeammin valmiiksi, olisi meillä ollut kaksi finalistia, Juha Hirvi sanoi.

– Ilman ennakoita olisi kuutoseen asti varmasti mennyt! Esimerkiksi kiinalainen lopetti kahdella kasilla (Xiaoling Shen oli 591 pisteellä 22.s). Kymmeniä laukauksia oli kasin puolella viimeisen sarjan aikana. Onneksi ei tarvinnut itse ampua.

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancup, Peking, Kiina, 18.-23.4.2009.

Pienoiskivääri, miehet, makuu, 60 ls:n peruskilpailu + 10 ls:n finaali: 1) Warren Potent Australia 701,5 (597+104,5), 2) Henry Josselin Ranska 698,8 (595+103,8), 3) Michael McPhail USA 698,7 (594+104,7), 4) Valerian Sauveplane Ranska 698,4 (595+103,4), 5) Eric Uptagraff USA 697,1 (594+103,1), 6) Gagan Narang Intia 696,6 (595+101,6), 7) Henri Häkkinen Suomi 696,5 (595+101,6), 8) Senmao Zhang Kiina 695,6 (594+101,6), …21) Pekka Saari Suomi 591 (99+99+100+99+98+96).

Henri Häkkinen seitsemäs pienoiskiväärin makuuasennon maailmancupissa Pekingissä

Henri Häkkinen ampui seitsemänneksi pienoiskiväärin makuuasennon maailmancupissa Pekingissä maanantaina 20. huhtikuuta. Ilmakiväärin olympiapronssimitalisti Häkkinen tähtäsi 696,5 (595+101,6) pisteellä uransa ensimmäisen maailmancupin finaalipaikan pienoiskiväärilajeissa. Pekka Saari laukoi 591 pistettä ja oli 21:s. Kisan voitti Australian 47-vuotias Warren Potent 701,5 (597+104,5) pisteellä.

Jo kauden toisen voittonsa maailmancupissa ottanut Warren Potent on erikoistunut pienoiskiväärin ja 300 metrin kiväärin makuuasentokilpailuihin. Hän laukoi pienoiskiväärin makuuasennon olympiapronssia viime vuonna Pekingissä. Lisäksi hän on voittanut lajissa kolme maailmancupia vuosina 2007-2008.

Ampumaurheilun maailmancupin kilpailujen tasoa kuvaa se, että Joensuun Ampujia edustava 28-vuotias Henri Häkkinen oli tähän mennessä ampunut ilmakiväärillä kaksi kertaa finaaliin maailmancupissa. Hän on ollut viides Kiinan Guangzhoussa 697,9 (595+102,9) pisteellä ja kuudes Saksan Münchenissä 698,3 (596+102,3) pisteellä.

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancup, Peking, Kiina, 18.-23.4.2009.

Pienoiskivääri, miehet, makuu, 60 ls:n peruskilpailu + 10 ls:n finaali: 1) Warren Potent Australia 701,5 (597+104,5), 2) Henry Josselin Ranska 698,8 (595+103,8), 3) Michael McPhail USA 698,7 (594+104,7), 4) Valerian Sauveplane Ranska 698,4 (595+103,4), 5) Erix Uptagraff USA 697,1 (594+103,1), 6) Gagan Narang Intia 696,6 (595+101,6), 7) Henri Häkkinen Suomi 696,5 (595+101,6), 8) Senmao Zhang Kiina 695,6 (594+101,6), …21) Pekka Saari Suomi 591 (99+99+100+99+98+96).

Henri Häkkinen ja Pekka Saari selvittivät vakuuttavasti karsinnan maailmancupissa Pekingissä

Henri Häkkinen ja Pekka Saari ottivat vakuuttavasti paikan pienoiskiväärin makuuasennon peruskilpailuun maailmancupissa Pekingissä sunnuntaina 19. huhtikuuta. Häkkinen laukoi 594 pistettä ja oli toisen karsintaerän 10:s. Saari ampui 592 pistettä ja oli ensimmäisen karsintaerän 21:s.

USA:n 43-vuotias Eric Uptagraff tähtäsi toisessa karsintaerässä lähes täydellisen suorituksen 599 pistettä, mikä oli karsinnan paras tulos. Uptagraff on urallaan ampunut pienoiskiväärin makuuasennosta ME-tuloksen 600 pistettä ja voittanut kolme maailmancupia.

– Keli oli aika hyvin hallittavissa ja pystyin keskittymään itse ampumiseen. Muutama epävarmuuden hetki meinasi tulla, mutta hyvillä mielin huomiseen kisaan, totesi Joensuun Ampujia edustava 28-vuotias Henri Häkkinen.

– Tänään oli semmoinen varman päälle veto. En tohtinut karsinnassa riskeerata. Keli oli kyllä hallittavissa, kertoi 31-vuotias Pekka Saari, joka edustaa Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuraa.

– Huomiseen peruskilpailuun lähden rauhallisin ja luottavaisin mielin. Mutta jos oikeasti meinaa näissä kemuissa pärjätä, niin täytyy tohtia vetää kyllä "kaikki tai ei mitään"-asenteella ja tarvittaessa surutta riskillä.

Häkkinen ja Saari ampuvat pienoiskiväärin makuuasennon peruskilpailun huomenna maanantaina. Kisa alkaa kello 9 paikallista aikaa eli kello 4 Suomen aikaa.

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancup, Peking, Kiina, 18.-23.4.2009.

Pienoiskivääri, miehet, makuuasennon 60 ls:n peruskilpailun karsinta:

1. karsintaerä: 1) Michael McPhail USA 598, 2) Warren Potent Australia 597, 3) Enrico Friedemann Saksa 597, 4) Guy Starik Israel 597, 5) Javier Lopez Espanja 596, 6) Toshikazu Yamashita Japani 596, 7) Ole Magnus Bakken Norja 595, 8) Sergy Rikhter Israel 595, …21) Pekka Saari Suomi 592 (97+99+98+100+99+99).

2. karsintaerä: 1) Eric Uptagrafft USA 599, 2) Stevan Pletikosic Serbia 597, 3) Henry Josselin Ranska 597, 4) Rajmond Debevec Slovenia 596, 5) Yury Shcherbatsevich Valko-Venäjä 596, 6) Nicolas Rouiller Sveitsi 595, 7) Sanjeev Rajput Intia 595, 8) Gil Simkovitch Israel 594, 9) Jinseop Han Etelä-Korea 594, 10) Henri Häkkinen Suomi 594.

Hanna Etula viides ilmakiväärin maailmancupissa Pekingissä

Hanna Etula ampui ilmakiväärillä viidenneksi Pekingissä sunnuntaina 19. huhtikuuta. Lahden Ampumaseuraa edustava 28-vuotias Etula laukoi 499,3 (397+102,3) pistettä. Maailmancupin voitti Kiinan Wen Yin loistavalla tuloksella 503,4 (399+104,4) pistettä. 27-vuotias Yin otti jo kauden kolmannen voittonsa maailmancupissa ja jäi Saksan Sonja Pfeilschifterin peruskilpailun ME-tuloksesta pisteen ja finaalin ME-tuloksesta 1,6 pistettä.

– Olen todella tyytyväinen. Tämän kauden tavoite maailmancupin finaalipaikasta täyttyi mukavasti, hollolalainen Hanna Etula kommentoi uransa ensimmäistä maailmancupin finaaliaan.

– Ammunta oli todella hyvää peruskisassa, vaikka viimeisen sarjan aikana otin lähes joka laukauksen uudestaan sykkeen rauhoittamiseksi. Finaaliin olen tyytyväinen, vaikka kympit eivät ihan keskellä olleetkaan. Samalla tatsilla piekkariin!

Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava 30-vuotias Marjo Yli-Kiikka laukoi ilmakiväärillä 389 (99+94+97+99) pistettä ja 43:s. Täsmälleen samat pisteet hän ampui olympialaisissa samassa hallissa.

– Halli ei ollut minun kaverini tällä kertaa. Kisa tuntui kamalan vaikealta. Ei helppoa kohtaa missään, vaikka loppua kohti tahti parani, isokyröläinen Marjo Yli-Kiikka totesi.

– Harmittaa tottakai ja rankimman kautta, mutta ei nämä kisat tähän lopu. Kun pääsen olotilasta yli, niin otan revanssin. Pohojalaaset ei luovuta.

Hanna Etula ja Marjo Yli-Kiikka kilpailevat seuraavan kerran huomenna maanantaina pienoiskiväärin 3×20 laukauksen karsintakilpailussa.

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancup, Peking, Kiina, 18.-23.4.2009.

Ilmakivääri, naiset, 40 ls:n peruskilpailu + 10 ls:n finaali: 1) Wen Yin Kiina 503,4 (399+104,4), 2) Siling Yi Kiina 501,5 (399+102,5), 3) Snjezana Pejcic Kroatia 500,7 (399+101,7), 4) Bing Ying Wang Kiina 500,5 (398+102,5), 5) Hanna Etula Suomi 499,3 (397+102,3), 6) Ljubov Galkina Venäjä 498,8 (397+101,8), 7) Xiang Wei Jasmi Ser Singapore 498,6 (397+101,6), 8) Maryam Arzouqi Kuwait 498,6 (396+102,6), …43) Marjo Yli-Kiikka Suomi 389 (99+94+97+99).

Liitteet

Henri Häkkinen jäi pisteen finaalista maailmancupissa Pekingissä

Olympiapronssimitalisti Henri Häkkinen jäi pisteen finaalista maailmancupkauden avauksessaan Pekingissä lauantaina 18. huhtikuuta. Joensuun Ampujia edustava 28-vuotias Häkkinen laukoi ilmakiväärillä 594 (97+98+100+100+100+99) pistettä ja oli 12:s. Kahdeksan parhaan ampujan finaaliraja oli 595 pistettä.

Unkarin 30-vuotias Peter Sidi voitti 699,5 (598+101,5) pisteellä erittäin tasaisen miesten ilmakiväärikisan, joka oli pistooli- ja kiväärilajien maailmancupin Pekingin kilpailujen avauslaji. Kakkossijan otti Pekingin olympiahopeamitalisti 24-vuotias Kiinan Qinan Zhu, joka voitti uusinnassa Tshekin 22-vuotiaan Vaclav Hamanin 10,7 – 10,4. Zhu ja Haman hävisivät voiton 0,2 pisteellä. Ateenan olympialaisissa ilmakiväärillä kultaa ampunut Zhu on finaalien konkari, mutta Haman ampui vasta toisen finaalinsa maailmancupissa. Haman laukoi ilmakiväärillä 13:nneksi Pekingin olympialaisissa.

Edellisellä Pekingin-vierailullaan Peter Sidi laukoi olympialaisissa ilmakiväärillä kuudenneksi. Kaikki kiväärin ilma- ja ruutiaselajit taitava Sidi on 10 metrin ilmakiväärin kaksinkertainen Euroopan mestari, 50 metrin pienoiskiväärin täysottelun MM-pronssimitalisti ja 300 metrin kiväärin 3×40 ls:n kisan MM-hopeamitalisti. Lisäksi hän on voittanut nyt kuusi maailmancupia sekä sijoittunut kuusi kertaa toiseksi ja neljä kertaa kolmanneksi.

Henri Häkkinen melkein tyytyväinen

Hollolalainen Henri Häkkinen tähtäsi 60 laukauksen peruskilpailussa 594 (97+98+100+100+100+99) pistettä. Hän jäi vain pisteen kahdeksan parhaan finaalista.

– Kilpailun alku oli todellakin aika nihkeää. Vaikutuksensa on varmasti pienellä suunnittelemattomalla kilpailutauolla – en meinannut saada oikein minkäänlaista tuntumaa ampumiseen, ilmakiväärin olympiapronssimitalisti Häkkinen kuvaili kisaansa.

– Kuitenkin noin viidentoista laukauksen jälkeen alkoi homman juoni löytyä. Kilpailun loppu oli jo hyvää ampumista. Lopputulokseenkin olen melkein tyytyväinen.

Pekka Saari ampui ensimmäisen maailmancupinsa

Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava 31-vuotias Pekka Saari ampui uransa ensimmäisessä maailmancupin kilpailussaan ilmakiväärillä 583 (95+96+99+97+97+99) pistettä ja oli 48:s. Tamperelainen Saari on käytännössä jo keskittynyt pienoiskiväärin makuuasennon kilpailuun, jossa hän on parhaimmillaan maailmanluokkaa. Hän ampui 60 laukauksen kilpailuissa kaksi kertaa 597 pistettä Suomen Urheiluopiston Vierumäki Areenassa tammikuun puolivälissä ja lunasti niillä näytöillä paikan maailmancupiin.

– Omalta osaltani ilmakiväärin ampumisen tarkoituksena oli lähinnä hakea kokemusta maailmancupin startista, mutta ihan symppismielellä tässä olen, niin kuin aina, Saari kommentoi.

– Piekkaria on tullut jo treenattua täällä. Aika paljon homma on siitä kiinni, miten pysyy tuulen kanssa kärryillä. Tuuli pyörii tasaisen epätasaisesti ainakin päiväsaikaan ja vaatii tarkkaa otetta. Mutta kaiken kaikkiaan aika mageet puitteet vetää kisaa ainakin tällaiselle maalaispojalle!

Maailmancupin seuraava suomalaislaji on huomenna sunnuntaina ammuttava naisten ilmakivääri, jossa kilpailevat Hanna Etula ja Marjo Yli-Kiikka. Häkkinen ja Pekka Saari ampuvat huomenna pienoiskiväärin makuuasennon karsinnan, josta kuutisenkymmentä ampujaa pääsee maanantain peruskilpailuun.

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancup, Peking, Kiina, 18.-23.4.2009.

Ilmakivääri, miehet, 60 ls:n peruskilpailu + 10 ls:n finaali: 1) Peter Sidi Unkari 699,5 (598+101,5), 2) Qinan Zhu Kiina 699,3 / 10,7 uusinnassa toisesta sijasta (597+102,3), 3) Vaclav Haman Tshekki 669,3 / 10,4 (595+104,3), 4) Yifei Cao Kiina 698,3 (596+102,3), 5) Matthew Rawlings USA 697,8 / 9,8 / 10,2 / 10,6 uusinnassa viidennestä sijasta (595+102,8), 6) Ole Magnus Bakken Norja 697,8 / 9,8 / 10,2 / 10,3 (597+100,8), 7) Dae Son Kim Etelä-Korea 697,5 (595+102,5), 8) Henri Junghaenel Saksa 696,7 (595+101,7), …12) Henri Häkkinen Suomi 594 (97+98+100+100+100+99), …48) Pekka Saari Suomi 583 (95+96+99+97+97+99).

Liitteet

Hanna Etulan tavoitteena finaalipaikka ilmakiväärillä maailmancupissa Pekingissä, Marjo Yli-Kiikka odottaa enemmän pienoiskivääristä

Hanna Etula ja Marjo Yli-Kiikka aloittavat maailmancupkautensa kilpailemalla ilmakiväärin maailmancupissa Pekingissä sunnuntaina 19. huhtikuuta. Hanna Etula on asettanut tavoitteekseen ilmakiväärin finaalipaikan. Marjo Yli-Kiikka odottaa itseltään parempaa tulosta pienoiskiväärin asentokilpailussa, jonka karsinnan naiset ampuvat maanantaina 20. huhtikuuta.

– Tavoitteena on olla ilmakiväärillä finaalissa ja olla pienoiskiväärillä ainakin finaalirajan tuntumassa. Mielellään molemmissa lajeissa finaaliin! Hanna Etula toteaa.

Lahden Ampumaseuraa edustava 28-vuotias Hanna Etula sanoo olevansa hyvässä kunnossa.

– Ammunta on kulkenut mukavasti molemmilla aseilla ennen tänne tuloa. Harjoittelua on takana enemmän kuin aikaisempina vuosina tässä vaiheessa kautta. Viihdyin hyvin helmi-maaliskuun Vierumäen ja Tanhuvaaran leireillä harjoitellen, hollolalainen Etula kertoo.

– Kunto vaikuttaa hyvältä ja tämänpäiväiset harjoitukset menivät mukavasti. Pienoiskiväärin makuuasennosta ampuessani keskityin enimmäkseen tuulen lukemiseen ja ennakoihin.

Marjo Yli-Kiikka luottaa enemmän pienoiskivääriin

Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava 30-vuotias Marjo Yli-Kiikka on asunut ja työskennellyt pääkaupunkiseudulla maaliskuun alusta, jolloin hän aloitti työn ylitarkastajana Maaseutuvirastossa Helsingin Itä-Pasilassa. Pääkaupunkiseudun ratatilanne on muuttanut harjoitussuunnitelmia.

– En ole päässyt ampumatreeneihin niin paljon kuin olin suunnitellut, koska pääkaupunkiseudun ratatilanne on melko huono. Leirejä olen yrittänyt hyväksikäyttää mahdollisimman paljon ja muu treenaaminen on ollut lähinnä peruskunnon kehittämistä, Yli-Kiikka kertoo.

– Ammunta tuntuu suhteellisen vähäisestä treenaamisesta huolimatta kuitenkin hyvältä. Luotan kuntooni. Tänään harjoittelin sekä ilmakiväärillä että pienoiskiväärillä ja ampuminen tuntui hyvältä. Ilmakiväärissä on ehkä pientä aikaerorasituksen aiheuttamaa väsymystä, mutta kyllä se hyvin osui.

Marjo Yli-Kiikka odottaa menestyvänsä paremmin pienoiskiväärillä kuin ilmakiväärillä. Ensimmäisen harjoituksen perusteella ampuja, ase ja patruuna toimivat yhdessä.

– Hyvin tuntui lapualainen isokyröläistä tukevan. Nyt odotan enemmän pienoiskiväärikisasta, mutta kisat ovat vielä tulevaisuutta.

Tutut olot luovat hyvän tunnelman

Hanna Etula ja Marjo Yli-Kiikka kilpailivat edellisellä Pekingin-matkallaan olympialaisissa viime elokuussa.

– Oli oikein mukava palata olympiaradoille, vaikkei tunnelma olekaan enää samanlainen. Vanhasta muistista olen kulkenut paikasta toiseen, Hanna Etula kuvailee.

– Kiva fiilis. Välillä tuntuu, ettei ole tässä välillä poissa ollutkaan, kun tuntee jo paikat entuudestaan, Marjo Yli-Kiikka sanoo.

Olympiapronssimitalisti Henri Häkkinen ampuu ilmakiväärin maailmancupissa Pekingissä lauantaina

Olympiapronssimitalisti Henri Häkkinen aloittaa maailmancupkautensa ampumalla ilmakiväärillä Pekingissä huomenna lauantaina 18. huhtikuuta. Pistooli- ja kiväärilajien maailmancupin Pekingin-kilpailun ensimmäisen lajin toinen suomalaisampuja on Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuran 31-vuotias Pekka Saari.

Joensuun Ampujia edustava 28-vuotias Henri Häkkinen ampui edellisellä Pekingin-vierailullaan ilmakiväärin olympiapronssia. Luonteensa mukaisella tyyneydellä hän suhtautuu ensimmäiseen vierailuunsa muistorikkaaseen ampumaurheilukeskukseen.

– Eipä tämä nyt kovin erikoiselta ole tuntunut – tutut radat. Parempi kun ei ala turhia fiilistelemään, kun kerran kisareissulla ollaan. Paikat ovat samat, mutta koristeita on vähän riisuttu, hollolalainen Häkkinen totesi perjantain virallisen harjoituksen jälkeen.

Häkkinen ja Pekka Saari kilpailevat maailmancupissa Pekingissä kolmessa kiväärilajissa. Huomenna lauantaina he ampuvat ilmakiväärillä. Sunnuntaina on vuorossa pienoiskiväärin makuuasennon karsinta, josta kuutisenkymmentä ampujaa pääsee maanantain peruskilpailuun. Keskiviikon ohjelmassa on pienoiskiväärin täysottelun karsinta, josta kuutisenkymmentä pääsee torstain peruskilpailuun.

– Tällä hetkellä paras tavoite lienee ampua vain mahdollisimman hyvin ilman sen kummempia odotuksia, Häkkinen sanoo

Katso tarkemmin Kansainvälisen Ampumaurheiluliiton (ISSF) nettisivut http://www.issf-shooting.org.