Kategoria: Kivääri

Tiia Törmälä ampui voiton ensimmäisessä PM-kilpailussaan

Vasta 15-vuotias Tiia Törmälä ampui voiton ensimmäisessä Pohjoismaiden mestaruuskilpailussaan Kööpenhaminassa 10. syyskuuta. Kankaanpään Ampujia edustava Törmälä voitti ilmakiväärin 40 laukauksen kilpailun huipputuloksella 496,5 (393+103,5).

Peruskilpailussa Tiia Törmälä sivusi omaa ennätystään 393, joka on samalla N15-sarjan Suomen ennätys. Kymmenen laukauksen finaalisarjassa hän paransi omaa ennätystään peräti 2,6 pistettä. Aiempi ennätyssarja oli 100,9.

Finaali oli kovatasoinen, kun Tiia ampui 103,5, hopeamitalisti Ruotsin Emma Skenning 101,2, pronssimitalisti Tanskan Gitte Henriksen 101,9, neljänneksi sijoittunut Norjan Gina Helstad 102,6, viidenneksi sijoittunut Ruotsin Maria Hägglund 102,2 ja kuudenneksi sijoittunut Tanskan Pernille Hansen 103,1.

Tiia lähti finaaliin toiselta sijalta pisteen Skenningistä. Tiian kanssa tasapisteissä oli Henriksen. Tiia nousi voittoon neljällä viimeisellä laukauksella. Seitsemännen jälkeen Skenning johti 0,3 pisteellä, kahdeksannella Tiia siirtyi 0,3 pisteen johtoon ja yhdeksännellä kasvatti johtonsa 0,4 pisteeseen. Ennen viimeistä laukausta molemmilla oli mahdollisuus voittoon. Tiia hallitsi hermonsa ja ampui 10,5. Skenning laukoi 9,6 pistettä, joka oli hänen finaalisarjansa toiseksi huonoin. Tiia pani finaalisarjallaan katsomon taputtamaan jokaiselle laukaukselle, kun huonoin osuma oli 10,0 ja paras 10,8.

– Ilmakiväärin finaalissa kuulutettiin tulokset, mutta minä yritin keskittyä vain jokaiseen laukaukseen kerralla, oikeaan tähtäyskuvaan ja oikeaan liipaisuun, ja yritin sulkea kaiken ulkopuolisen pois, Tiia kertasi finaalitunnelmia.

– Ilmakiväärirata oli todella hyvä. Tykkäsin siitä todella paljon.

Tiia oli lähellä tehdä peruskilpailussa uuden oman ja Suomen ennätyksen. Seitsemästä ysistä peräti neljä oli 9,9-osumia.

Pienoiskiväärin ottelussa ja makuukilpailussa Tiia jäi ennätyksistään selvästi. SM-kilpailussa Joensuussa elokuun puolivälissä hän ampui asentokilpailussa 582 ja makuulta 591, kun olot olivat mainiot. Nyt tuloksena oli makuulta 576 ja asentokilpailusta 550.

– Molemmissa kilpailuissa oli tuulen kanssa ongelmia. En osannut hallita sitä ollenkaan. Tuuleen ampumista pitää harjoitella vielä paljon.

Törmälät muuttivat tänä kesänä Kankaanpäästä Raumalle, jossa Tiia aloitti lukion. Uuteen ympäristöönsä hän on tutustunut rauhassa lähes harjoittelematta. Syyskuun hän lepää ja kerää voimia uuteen harjoitus- ja kilpailukauteen.

– Harjoittelu alkaa lokakuun alussa. Kuluneella kaudella suunnitelmissamme oli 14.000 laukausta, mutta määräksi kertyi 17.500 laukausta. Ensi kauden tavoitteenamme on 25.200 laukausta, kertoo Mikko Törmälä, joka valmentaa tytärtään.

Ampumaurheilun nuorten avoimet PM-kilpailut, 10. syyskuuta, Tanska, Kööpenhamina.
Tytöt, 10 metrin ilmakivääri, 40 ls + 10 ls:n finaali: 1) Tiia Törmälä Suomi 496,5 (393+103,5), 2) Emma Skenning Ruotsi 495,2 (394+101,2), 3) Gitte Henriksen Tanska 494,9 (393+101,9), 4) Gina Helstad Norja 494,6 (392+102,6), 5) Maria Hägglund Ruotsi 493,2 (391+102,2), 6) Pernille Hansen Tanska 493,1 (390+103,1), 7) Pauliina Frilander Suomi 492,9 (392+100,9), 8) Anette Jensen Tanska 488,4 (388+100,4).

mv

Suomen nuoret ampuivat kaksi PM-kultaa Kööpenhaminassa

Suomalaiset ampuivat kaksi voittoa avoimissa Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa Kööpenhaminassa viikonvaihteen aikana. PM-kultaa laukoivat ilmakiväärissä Tiia Törmälä ja haulikolla Antti Helin.

Kankaanpään Ampujia edustava 15-vuotias Tiia Törmälä voitti tyttöjen ilmakiväärin 40 laukauksen kilpailun huipputuloksella 496,5 (393+103,5). Peruskilpailussa Tiia sivusi omaa ennätystään 393, joka on samalla N15-sarjan Suomen ennätys. Kymmenen laukauksen finaalisarjassa hän paransi omaa ennätystään peräti 2,6 pistettä.

Sibbo Skyttegillen 20-vuotias Antti Helin voitti poikien trapin tuloksella 124 (106+18). Helinin nimissä on Y20-sarjan finaalin SE-tulos 136, jonka hän on ampunut sekä viime että tänä vuonna.

Hämeenlinnan Ampumaseuraa edustava 19-vuotias Henri Lahtinen ampui kolmanneksi ilmakiväärin 60 laukauksen kilpailussa tuloksella 687,6 (586+101,6). Pohjoismaiden mestaruuden voitti Ruotsin Erik Rosenberg tuloksella 693,3 (589+104,3).

Ampumaurheilun nuorten avoimet PM-kilpailut, 6.-10. syyskuuta, Tanska, Kööpenhamina.

Tytöt, 10 metrin ilmakivääri, 40 ls + 10 ls:n finaali: 1) Tiia Törmälä Suomi 496,5 (393+103,5), 2) Emma Skenning Ruotsi 495,2 (394+101,2), 3) Gitte Henriksen Tanska 494,9 (393+101,9), 4) Gina Helstad Norja 494,6 (392+102,6), 5) Maria Hägglund Ruotsi 493,2 (391+102,2), 6) Pernille Hansen Tanska 493,1 (390+103,1), 7) Pauliina Frilander Suomi 492,9 (392+100,9), 8) Anette Jensen Tanska 488,4 (388+100,4).

Pojat, trap, 125 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Antti Helin Suomi 124 (106+18), 2) Mattias Dahlman Ruotsi 122 (105+17), 3) Marcus Dahlman Ruotsi 121 (105+16), 4) Jesse Kinnunen Suomi 120 (103+17), 5) Veli-Matti Matikainen Suomi 113 (93+20), 6) Johan Johansson Ruotsi 106 (91+15).

Pojat, 10 metrin ilmakivääri, 60 ls + 10 ls:n finaali: 1) Erik Rosenberg Ruotsi 693,3 (589+104,3), 2) Robin Magnusson Ruotsi 688,6 (586+102,6), 3) Henri Lahtinen Suomi 687,6 (586+101,6), 4) Mikko Ollikainen Suomi 685,8 (585+100,8), 5) Markus Gillman Ruotsi 681,5 (580+101,5), 6) Even Nikolaisen Norja 678,5/10,5 uusinnassa kuudennesta sijasta (578+100,5), 7) Kenneth Paar Iso-Britannia 678,5/10,3 (578+100,5), 8) Matthew Pill Iso-Britannia 675 (576+99,0), …10) Toni Matilainen Suomi 575.

Tytöt, 50 metrin pienoiskivääri, makuu, 60 ls: 1) Marie Jannesson Ruotsi 586, 2) Annette Jensen Tanska 585, 3) Anne Marit Nordloekke Norja 583, 4) Lizette T. Kjeldsen Tanska 582, 5) Anne Martine Hegle Norja 580, 6) Malin Gustavsson Ruotsi 580, 7) Fredrika Jonsson Ruotsi 580, 8) Pernille Hansen Tanska 578, …11) Tiia Törmälä Suomi 576, 12) Pauliina Frilander Suomi 573.

Tytöt, 50 metrin pienoiskivääri, 3 x 20 ls + 10 ls:n finaali: 1) Malin Gustavsson Ruotsi 668,4 (573+95,4), 2) Pernille Hansen Tanska 661,4 (566+95,4), 3) Anne Marit Nordloekke Norja 655,4 (561+94,4), 4) Marie Degn Poulsen Tanska 649,9 (559+90,9), 5) Tiia Törmälä Suomi 645,5 (550+95,5), 6) Ann Cathrine Sverkmo Norja 644,5 (556+88,5), 7) Gitte Henriksen Tanska 643,6 (554+89,6), 8) Fredrika Jonsson Ruotsi 637,5 (549+88,5), …12) Pauliina Frilander Suomi 540.

Pojat, 50 metrin pienoiskivääri, makuu, 60 ls + 10 ls:n finaali: 1) Ole Magnus Bakken Norja 690,3 (589+101,3), 2) Robin Magnusson Ruotsi 686,9 (583+103,9), 3) Ole Kristian Bryhn Norja 686,2 (586+100,2), 4) Olli Ruokolainen Suomi 685,6 (582+103,6), 5) Matthew Thomsen Iso-Britannia 685,4 (584+101,4), 6) Martin Christensen Tanska 683,2 (580+103,2), 7) Thomas Karstensen Tanska 682,3 (580+102,3), 8) Sam Andersson Ruotsi 681,5 (582+99,5), 9) Mikko Ollikainen 577.

Pojat, 50 metrin pienoiskivääri, 3 x 40 ls + 10 ls:n finaali: 1) Robin Magnusson Ruotsi 1249,9 (1153+96,9), 2) Ole Magnus Bakken Norja 1230,9 (1137+93,9), 3) Björn Thomas Svendsen Norja 1220,6 (1133+87,6), 4) Markus Gillman Ruotsi 1217,1 (1125+92,1), 5) Even Nikolaisen Norja 1215,6 (1123+92,6), 6) Robin Lindberg Ruotsi 1211,4 (1114+97,4), 7) Mikko Ollikainen Suomi 1209,6 (1115+94,6), 8) Thomas Karstensen Tanska 1206,8 (1114+92,8), 9) Juha Soini Suomi 1112, …11) Henri Lahtinen Suomi 1111.

Pojat, 25 metrin vakiopistooli, 60 ls: 1) Lars Jörgensen Tanska 536, 2) Rune Berven Hansen Norja 531, 3) Jens Morten Rasmussen Tanska 529, 4) Aslak Dueskar Norja 529, 5) Kristoffer Ingelin Suomi 522, 6) Marius Aarre Norja 514, 7) Klaus Elian Tanska 509.

Pojat, 25 metrin urheilupistooli, 60 ls: 1) Pontus Nordberg Ruotsi 567, 2) Jens Morten Rasmussen Tanska 556, 3) Lars Jörgensen Tanska 551, 4) Niklas Engström Ruotsi 550, 5) Kristoffer Ingelin Suomi 545, 6) Marius Aarre Norja 535, 7) Thomas H. Östborg Norja 535, 8) Klaus Elian Tanska 533.

Pojat, 50 metrin vapaapistooli, 60 ls + 10 ls:n finaali: 1) Lars Jörgensen Tanska 616,8 (530+86,8), 2) Andreas Carlsson Ruotsi 611,4 (520+91,4), 3) Patrik Larsson Ruotsi 608,8 (524+84,8), 4) Pontus Nordgren Ruotsi 595,8 (506+89,8), 5) Andreas Oyangen Norja 589,3 (500+89,3), 6) Jens Morten Rasmussen Tanska 572,2 (488+84,2), 7) Klaus Elian Tanska 562,9 (481+81,9), 8) Kristoffer Ingelin Suomi 532,1 (474+58,1).

Pojat, 10 metrin ilmapistooli, 60 ls + 10 ls:n finaali: 1) Andreas Carlsson Ruotsi 654,1 (559+95,1), 2) Patrik Larsson Ruotsi 652,8 (557+95,8), 3) Jens Morten Rasmussen Tanska 650,2 (557+93,2), 4) Pontus Nordgren Ruotsi 649,6 (551+98,6), 5) Aslak Dueskar Norja 645,2 (549+96,2), 6) Lars Jörgensen Tanska 641 (551+90,0), 7) Andreas Öyangen Norja 633,4 (543+90,4), 8) Glen Eldershaw Iso-Britannia 628,3 (538+90,3), …11) Kristoffer Ingelin Suomi 529.

Pojat, skeet, 125 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Marcus Svensson Ruotsi 138 (116+22), 2) Stefan Nilsson Ruotsi 136/4 uusinnassa hopeasta (116+20), 3) Morten Clemmensen Tanska 136/3 (114+22), 4) Markus Hanski Suomi 136/2 (114+22), 5) Denis Olsen Tanska 136/1 (115+21), 6) Miikka Peltonen Suomi 131 (111+20), …7) Oskari Kössi Suomi 97.

mv

Marjo Yli-Kiikka ampui pienoiskiväärin ottelussa opiskelijoiden MM-kultaa

Marjo Yli-Kiikka voitti tuloksella 682,5 (584+98,5) opiskelijoiden MM-kultaa Tshekin Pilsenissä lauantaina 9. syyskuuta.

Helsingin yliopistossa maatalous- ja metsätieteitä opiskeleva 28-vuotias Marjo Yli-Kiikka oli makuu-, pysty- ja polviasentojen yhteensä 60 laukauksen jälkeen toisena, pisteen kärjestä. Finaalissa, pystyasennon 10 laukauksella, hän nousi Saksan Manuela Felixin ohi. Marjo ampui finaalisarjan parhaan tuloksen 98,5 ja Felix 95,9. Finaalisarjan toiseksi paras oli tuloksella 97,7 Viivi Koivu, joka nousi peruskilpailun seitsemänneltä sijalta neljänneksi.

Kolmen parhaan joukkoon suomalaisista ampuivat Yli-Kiikan lisäksi Jaakko Hacklin miesten skeetissä sijoittumalla kolmanneksi tuloksella 137 sekä miesten olympiapistoolissa tuloksella 747,1 toiseksi sijoittunut Teijo Kimpimäki ja tuloksella 669,1 kolmanneksi sijoittunut Antti Pahalahti.

Tshekin Pilsenissä 7.-9. syyskuuta käydyt kilpailut olivat opiskelijoiden epäviralliset MM-kilpailut. Viralliselta nimeltään ne olivat ”International University Shooting Championship 2006”.

Naisten 50 metrin pienoiskivääri, 3 x 20 ls + 10 ls:n finaali: 1) Marjo Yli-Kiikka Suomi 682,5 (584+98,5), 2) Manuela Felix Saksa 680,9 (585+95,9), 3) Zuzana Merkova Tshekki 676,2 (582+94,2), 4) Viivi Koivu Suomi 675,7 (578+97,7), 5) Myong Ju Han Korea 675,5 (580+95,5), 6) Anna Heigl Itävalta 675,0 (580+95,0), 7) Zsofia Nagy Unkari 672,6 (577+95,6), 8) Supamas Wankeaw Thaimaa 666,4 (578+88,4).

Miesten skeet, 125 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Petr Malek Tshekki 141 (118+23), 2) Jakub Zapletal Tshekki 139 (115+24), 3) Jaakko Hacklin Suomi 137 (114+23), 4) Ales Hutar Tshekki 136 (122+24), 5) Alessio Forti Italia 134 (111+23), 6) Leos Hlavacek Tshekki 130 (109+21).

Miesten 25 metrin olympiapistooli, 60 ls + 20 ls:n finaali: 1) Martin Podhrasky Tshekki 766,3 (571+195,3), 2) Teijo Kimpimäki Suomi 747,1 (557+190,1), 3) Antti Pahalahti Suomi 669,1 (510+159,1), 4) Ivo Bittner Tshekki 641,9 (536+105,9), 5) Jakob Progsch Sveitsi 608,6.

Miesten 50 metrin pienoiskivääri, makuu, 60 ls + 10 ls:n finaali: 1) Jakub Surab Tshekki 695,0 (595+100,0), 2) Ondrej Rozsypal Tshekki 694,8 (593+101,8), 3) Jean-Claude Zihlmann Sveitsi 693,2 (591+102,2), 4) Are Hansen Norja 692,7 (590+102,7), 5) Michal Martinka Tshekki 691,8 (590+101,8), 6) Tor-Erik Iversen Norja 689,2 (589+100,2), 7) Griff Morgan Iso-Britannia 689,1/9,9 uusinnassa seitsemännestä sijasta (589+100,1), 8) Jouni Jokinen Suomi 689,1/9,5 (592+97,1), …36) Anssi Sinkkonen Suomi 570.

Miesten 50 metrin pistooli, 60 ls + 10 ls:n finaali: 1) Janos Nemeth Unkari 638,5 (547+91,5), 2) Pavel Svetlik Tshekki 637,3 (549+88,3), 3) Saran Wonkgkhiaosiri Thaimaa 635,3 (539+96,3), 4) Josef Papirnik Tshekki 634,5 (544+90,5), 5) Prakan Karndee Thaimaa 632,2 (534+98,2), 6) Leo Braun Saksa 632,0 (538+94,0), 7) Natthapong Sriyaphan Thaimaa 628,9 (535+93,9), 8) Anton Pallua Itävalta 626,7 (534+92,7), …13) Antti Pahalahti Suomi 519, …16) Teijo Kimpimäki Suomi 495.

Miesten 50 metrin pienoiskivääri, 3 x 40 ls + 10 ls:n finaali: 1) Ondrej Rozsypal Tshekki 1259,9 (1162+97,9), 2) Are Hansen Norja 1250,1 (1155+95,1), 3) Zoltan Balaz Slovakia 1248,6 (1151+97,6), 4) Dirk Leiwen Saksa 1246,1 (1145+101,1), 5) Tor-Erik Iversen Norja 1243,9 (1146+97,9), 6) Seung Yoon Shim Korea 1239,6 (1143+96,6), 7) Peter Somogyi Unkari 1238,4 (1143+95,4), 8) Tamas Haner Unkari 1234,3 (1141+93,3), …19) Jouni Jokinen Suomi 1129, 20) Anssi Sinkkonen Suomi 1126.

Naisten 50 metrin pienoiskivääri, makuu, 60 ls: 1) Manuela Felix Saksa 595, 2) Ivana Svecova Slovakia 594, 3) Supamas Wankeaw Thaimaa 592, 4) Paramaporr Ponglaokham Thaimaa 591, 5) Zsofia Nagy Unkari 590, 6) Adela Sykorova Tshekki 589, 7) Sasithorn Hongprasert Thaimaa 588, 8) Emma Sigurnay Iso-Britannia 588, …14) Viivi Koivu Suomi 584, …22) Marjo Yli-Kiikka 581.

Miesten 10 metrin ilmapistooli, 60 ls + 10 ls:n finaali: 1) Saran Wongkhiaosiri Thaimaa 674,7 (579+95,7), 2) Gi Sung Lee Korea 667,2 (571+96,2), 3) Leo Braun Saksa 665,4 (569+96,4), 4) Tibor Faczan Unkari 665,3 (568+97,3), 5) Janos Nemeth Unkari 664,4 (569+95,4), 6) Peter Balint Slovakia 663,7 (570+93,7), 7) Prakan Karndee Thaimaa 662,0 (567+95,0), 8) Natthapong Sriyaphan Thaimaa 641,1 (568+73,1), …16) Teijo Kimpimäki Suomi 561, …18) Antti Pahalahti Suomi 555.

mv

Viivi Koivu ampui ilmakiväärillä opiskelijoiden MM-kultaa

Viivi Koivu voitti hyvällä tuloksella 499,7 (398+101,7) opiskelijoiden MM-kultaa Tshekin Pilsenissä torstaina 7. syyskuuta.

25-vuotias Viivi Koivu, filosofian maisteri ja Jyväskylän yliopiston jatko-opiskelija, ampui 40 laukauksen peruskilpailun lähes täydellisesti, tulos 398. Kymmenen laukauksen finaaliin hän pääsi harvinaisen suurella kolmen pisteen erolla. Seuraavilla sijoilla olivat saksalaiset, joista nimekkäin ampuja on 25-vuotias Sylvia Aumann, joka oli heinäkuussa Zagrebissa MM-kilpailussa ilmakiväärillä 9:s tuloksella 396.

– Peruskilpailu oli helppo ampua, kun keskittyminen oli hyvä. Finaalin ampuminen jännitti, kertoo Koivu, joka asuu Jämsässä ja edustaa Myllykosken Ampujia.

Naisten 10 metrin ilmakivääri, 40 ls + 10 ls:n finaali: 1) Viivi Koivu Suomi 499,7 (398+101,7), 2) Manuela Felix Saksa 498,1 (395+103,1), 3) Sylvia Aumann Saksa 496,5 (395+101,5), …13) Marjo Yli-Kiikka Suomi 390.

ISSF valitsi Juha Hirven urheilijakomitean puheenjohtajaksi

Juha Hirvi jatkaa Kansainvälisen Ampumaurheiluliiton, ISSF:n, urheilijakomitean puheenjohtajana kaksivuotiskauden. Komitean puheenjohtajana hän on myös ISSF:n hallituksen jäsen.

MM-kilpailussa Zagrebissa järjestetyssä äänestyksessä 777 ampujaa valitsi urheilijakomiteaan neljä jäsentä: Suomen Juha Hirvi, USA:n Jason Parker, Italian Roberto Di Donna ja Kiinan Yifu Wang. ISSF:n hallitus nimesi myöhemmin Juha Hirven puheenjohtajaksi ja valitsi jäseniksi Saksan Susanne Kiermayerin, Ranskan Audrey Soquet Corenflosin ja Intian Ali Khan Moraadin.

ISSF:n komiteoiden suomalaisjäsenistä jatkavat tehtävissään liikkuvan maalin komitean puheenjohtajana toimiva Pekka Kuusisto, lääketieteellisen komitean jäsen Hannu Järvinen ja sääntökomitean jäsen Risto Aarrekivi.

ISSF perusti urheilijakomitean kaksi vuotta sitten. Kotkan Ampumaseuraa edustava 46-vuotias Juha Hirvi toimi komitean puheenjohtajana jo sen ensimmäisen toimintakauden. Pitkällä urallaan muun muassa olympiahopeaa Sydneyssä 2000 sekä kaksi MM-hopeaa voittanut Hirvi on ollut todellisella ampumaurheilun näköalapaikalla, kun hän on komitean puheenjohtajana osallistunut ISSF:n hallituksen kokouksiin.

– Olen ollut oikeastaan yllättynyt, kuinka hyvin hallitus on suhtautunut urheilijoiden edustajaan. He ovat kuunnelleet mielipiteeni tarkkaan. Esimerkiksi varustesääntöjä rukattaessa ja tarkennettaessa kerroin kokemusta, että on parempi laatia tiukat kuin väljät säännöt. Hallituksen jäsenet ymmärsivät perustelut hyvin, hän sanoo.

Urheilijoiden komiteaan valitsemat jäsenet ovat kaikki arvokilpailumitalisteja. USA:n Jason Parker on voittanut ilmakiväärin MM-kultaa 2002 Lahdessa. Sotilaana työskentelevä 32-vuotias Parker oli 5:s ilmakiväärissä 2004 olympialaisissa Ateenassa. Syyskuussa 38 vuotta täyttävä italialainen ammattiurheilija Roberto Di Donna on voittanut ilmapistoolin olympiakultaa ja vapaapistoolin olympiapronssia 1996 Atlantassa. 45-vuotias kiinalainen Yifu Wang voitti ilmapistoolin olympiakultaa 2004 Ateenassa ja olympiahopeaa 2000 Sydneyssä. Valmentajana työskentelevä Wang oli urheilijakomitean jäsen jo edellisellä kaudella. Urheilijakomitean sääntöjen mukaan ehdokkaana voi olla urheilija, joka on osallistunut edellisiin olympialaisiin tai MM-kilpailuihin tai osallistuu kaikkien lajien MM-kilpailuun, jossa vaali toimitetaan.

Urheilijakomitea toimii linkkinä

Urheilijakomitean toimii käytännössä linkkinä urheilijoiden ja päättäjien välissä kansainvälisessä ampumaurheiluyhteisössä. Sen jäsenten välityksellä urheilijat saavat äänensä kuuluviin, kun ISSF:n hallitus ja valiokunnat valmistelevat ja tekevät päätöksiä.

– Toivottavaa olisi, että urheilijat ottaisivat useamminkin yhteyttä komitean jäseniin. Viimeisessä kokouksessa oli esillä jo hyvinkin monta asiaa, joihin otimme kantaa ja joita yritimme edistää. Ensimmäinen kaksivuotiskausi oli ihan hyvä alku toiminnalle, Hirvi kertoo.

– Esimerkiksi meidän edustajamme osallistui Kansainvälisen Olympiakomitean, KOK:n, kutsusta seminaariin, jossa olivat edustettuina kaikkien kansainvälisten lajiliittojen urheilijakomiteat.

Hirven mielestä urheilijakomitean työ on tärkeää. Aivan kaikki ISSF:n päättäjät eivät tunne ampujien arkipäivän ongelmia.

– Talous on varmasti suurin ongelma. Ampumaurheiluun pitäisi saada samankaltainen kansainvälinen kilpailusarja, kun on esimerkiksi yleisurheilussa ja hiihtolajeissa. Sen myötä huiput voisivat elää urheilemalla, koska se on kuitenkin heidän ammattinsa, hän asettaa tavoitteen ampumaurheiluyhteisölle.

– Lajin parissa on varmasti satoja täysammattilaisia, esimerkiksi kaikki Kiinan huippuampujat. Monet eurooppalaiset ilmoittavat olevansa esimerkiksi armeijan tai poliisin palveluksessa, mutta he ovat ammattiampujia. Tässä me suomalaiset olemme vielä paljon muita jäljessä.

ISSF täydensi komitean 7-jäseniseksi

Urheilijakomitean sääntöjen mukaan ISSF:n hallitus valitsi ehdokkaiden joukosta komiteaan vielä kolme jäsentä sekä nimesi urheilijoiden valitsemista jäsenistä puheenjohtajaksi Juha Hirven.

Urheilijat valitsivat komiteaan neljä miestä, joista kaksi on kivääriampujaa (Hirvi ja Parker) ja kaksi pistooliampujaa (Wang ja Di Donna). Kun ehdokkaina oli vain kaksi naista, ISSF nimesi sekä 38-vuotiaan saksalaisen trap-ampuja Susanne Kiermayerin ja 26-vuotiaan ranskalaisen liikkuvan maalin ampuja Audrey Corenflosin jäseniksi. Olympiahopeaa 1996 Atlantassa voittanut Kiermayer ampui viidenneksi MM-kilpailussa Zagrebissa. Hän toimi urheilijakomitean jäsenenä ensimmäisellä kaudella. Corenflos on moninkertainen arvokisamitalisti: Zagrebissa hän voitti liikkuvassa maalissa ilmakiväärillä sekä normaalijuoksujen että sekajuoksujen MM-kultaa. Sekajuoksujen MM-kultaa hän voitti jo Lahdessa 2002. Intialainen Ali Khan Moraad on 45-vuotias kaksoistrap-ampuja. Hänen paras saavutuksensa on maailmancupin neljäs sija 2004.

Yleiskokouksen valintoja

ISSF:n yleiskokous valitsi yksimielisesti meksikolaisen Olegario Vázguez Rañan uudelle nelivuotiskaudelle. Myös pääsihteeri, saksalainen Horst G. Schreiber, sai yksimielisesti jatkopestin.

ISSF:n komiteoiden suomalaisjäsenistä jatkavat tehtävissään liikkuvan maalin komitean puheenjohtajana toimiva Pekka Kuusisto, lääketieteellisen komitean jäsen Hannu Järvinen ja sääntökomitean jäsen Risto Aarrekivi. Komiteat valittiin kaksivuotiskaudeksi.

ISSF:n lääketieteellinen komitea: puheenjohtaja James M. Lally USA ja jäsenet Hannu Järvinen Suomi, Rolf Bodin Ruotsi, Jean-Emmanuel Monneyron Ranska, Stefan Nolte Saksa, Eleni Papastavropoulou Saksa, Reijiro Shimo Japani ja Ilia Shleifer Venäjä.

ISSF:n liikkuvan maalin komitea: puheenjohtaja Pekka Kuusisto Suomi ja jäsenet Gheorghe Ghinea Romania, Michael Jakosits Saksa, Istvan Jenei Unkari, Claes Johansson Ruotsi, Renate Koch Saksa, Kwan Choon Lee Korea ja Igor A. Sokolov Venäjä.

ISSF:n sääntökomitea: puheenjohtaja Antonio Fernandez Arena Meksiko ja jäsenet Risto Aarrekivi Suomi, Jörg Brokamp Saksa, Rafael Carbajo Perez Espanja, Kazuo Ishizaki Japani, Jaroslav Liptak Slovakia, Sita Razni Intia ja Bjarne Sanddahl Tanska.

mv

Kimmo Tulonen ja Viivi Koivu 300 metrin makuun SM-kultamitalistit

Viivi Koivu ampui uransa ensimmäiset 300 metrin kilpailut ja voitti kaksi Suomen mestaruutta.

Kimmo Tulonen ja Viivi Koivu ampuivat 300 metrin kiväärin makuun Suomen mestaruudet Hollolan Hälvälässä sunnuntaina 27. elokuuta. Tikkakosken Ampujia edustava Tulonen voitti tuloksella 597 yleisen sarjan. Myllykosken Ampujia edustava Viivi Koivu voitti naisten sarjan tuloksella 589.

25-vuotias Viivi Koivu ampui sunnuntaina uransa toisen 300 metrin kilpailunsa ja otti toisen SM-kultansa. Lauantaina hän voitti 3 x 20 laukauksen SM-kultaa tuloksella 562.

300 metrin kivääri 60 ls, makuu, sarja Y: 1) Kimmo Tulonen TiA 597, 2) Jarmo Perttunen SMY 595, 3) Jussi Puustinen JA 595, 4) Juha Peltonen KAS 594, 5) Juha Rinta-Keturi SäSA 594, 6) Juha Hirvi KAS 593, 7) Jorma Röppänen SäSA 593, 8) Henri Häkkinen JA 593, 9) Juhani Ojala VäVi 593, 10) Kari Pennanen KouMAS 592, 11) Juha Rutonen SodA 592, 12) Kalle Leskinen KontU 591, 13) Antti Puhakka KAS 590, 14) Tero Lahti HAS 589, 15) Jesse Forstén SA 589, 16) Jussi Hämäläinen HAS 589, 17) Aarne Markko TiA 587, 18) Lasse Voutilainen JA 587, 19) Vesa Ukkola HAS 586, 20) Crister Sandhollm KSF 585, 21) Markus Manninen HlAS 585, 22) Olli Ruokolainen HlAS 585, 23) Keijo Minkkinen TiA 585, 24) Kalle Hasu SMY 585, 25) Jorma Sipilä SMY 584, 26) Jari Lehtinen KSA 583, 27) Hannu Teitto KouMAS 583, 28) Tomi Mörk KouMAS 582, 29) Heikki Ranne SäSA 580, 30) Jussi Ruohonen LAS 579, 31) Jukka Salila KSA 578, 32) Tapio Säynevirta JA 577, 33) Juha Haavisto SySi 575, 34) Visa Villa MyA 574, 35) Ralf Westerlund RS 574, 36) Jouko Forstén SA 570, 37) Aarne Ratinen KSA 570, 38) Arto Tiihonen SySi 569, 39) Daniel Nygård KSF 568, 40) Kim Lundström RS 568, 41) Ulf Friberg LAS 567, 42) Joni Röman RS 566, 43) Kari Nevala SySi 560, 44) Veli-Matti Mukari HAS 559, 45) Jukka Nieminen LeA 552, 46) Timo Sandholm KSF 552.

300 metrin kivääri 60 ls, makuu, joukkue, sarja Y: 1) Kotkan Ampumaseura 1777, 2) Tikkakosken Ampujat 1769, 3) Säkylän Seudun Ampujat 1767, 4) Joensuun Ampujat 1765, 5) Haminan Ampumaseura 1764, 5) Suomen Metsästysyhdistys 1764, 7) Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseura 1757, 8) Raseborgs Skyttar 1708, 9) Kyrkslätt Skytteförening 1705, 10) Sysmän Sisu 1704.

300 metrin kivääri 60 ls, makuu, sarja N: 1) Viivi Koivu MyA 589.

mv

Henri Häkkinen voitti 300 metrin SM-kultaa ennätyksellään, KAS SE-tuloksella

Joensuun Ampujien Henri Häkkinen voitti 300 metrin kiväärin SM-kultaa ennätyksellään 1174 pistettä.

Henri Häkkinen voitti 300 metrin kiväärin täysottelun SM-kultaa ennätyksellään 1174 Hollolan Hälvälässä lauantaina 26. elokuuta. Kotkan Ampumaseura voitti joukkuekilpailun SE-tuloksella 3467. Joukkueessa ampuivat Juha Hirvi, Antti Puhakka ja Juha Peltonen.

Kotkan Ampumaseuran 46-vuotias Juha Hirvi otti 3 x 40 laukauksen kilpailun SM-hopeaa tuloksella 1169. Joensuun Ampujien 31-vuotias Jussi Puustinen jäi SM-pronssille tasatuloksella 1169.

300 metrin kiväärin mitalikolmikko oli sama kuin perjantain vakiokiväärin 3 x 20 laukauksen kilpailussa. Silloin SM-kultaa laukoi Jussi Puustinen, SM-hopeaa Henri Häkkinen ja SM-pronssia Juha Hirvi.

Henri Häkkisen uusi oma ennätys, 1174 pistettä, olisi riittänyt MM-kilpailussa Zagrebissa neljänteen sijaan. MM-kultaa ampui ME-tuloksella 1181 Norjan Espen Berg-Knutsen 3. elokuuta. Juha Hirvi ampui MM-kilpailussa samaiset 1169 pistettä kuin SM-kilpailussakin ja oli 8:s. Juha Hirven nimissä on 300 metrin kiväärin täysottelun SE-tulos 1180 pistettä vuodelta 1997.

– Nyt sain ensimmäisen kerran itsestäni irti Zagrebin jälkeen, mutta töitä piti tehdä paljon. Tuuli piti ottaa koko ajan tarkasti, Häkkinen kertoi. Hän on koko kauden tuskaillut polviasennon kanssa. Lauantaina sekin sujui.

– Paras polviasento tällä kaudella.

Myllykosken Ampujia edustava 25-vuotias Viivi Koivu ampui uransa ensimmäisen 300 metrin kilpailunsa. Hän voitti 3 x 20 laukauksen SM-kultaa tuloksella 562. Lajin Suomen ennätyksen 586 on ampunut Helena Juppala vuoden 2003 SM-kilpailussa.

300 metrin kiväärin SM-kilpailut päättyvät huomenna makuuasennon 60 laukauksen kilpailuun.

300 metrin kivääri 3×40 ls, sarja Y: 1) Henri Häkkinen JA 1174, 2) Juha Hirvi KAS 1169, 3) Jussi Puustinen JA 1169, 4) Kari Pennanen KouMAS 1160, 5) Antti Puhakka KAS 1157, 6) Kimmo Tulonen TiA 1150, 7) Jarmo Perttunen SMY 1148, 8) Juha Peltonen KAS 1141, 9) Kalle Leskinen KontU 1134, 10) Juha Rinta-Keturi SäSA 1134, 11) Ralf Westerlund RS 1134, 12) Juha Rutonen SodA 1131, 13) Hannu Teitto KouMAS 1129, 14) Jorma Röppänen SäSA 1128, 15) Tero Lahti HAS 1128, 16) Keijo Minkkinen TiA 1127, 17) Aarne Markko TiA 1127, 18) Juha Haavisto SySi 1127, 19) Lasse Voutilainen JA 1117, 20) Kim Lundström RS 1114, 21) Jari Lehtinen KSA 1111, 22) Heikki Ranne SäSA 1106, 23) Tomi Mörk KouMAS 1105, 24) Markus Manninen HlAS 1097, 25) Vesa Ukkola HAS 1086, 26) Ulf Friberg LAS 1082, 27) Arto Tiihonen SySi 1075, 28) Kari Nevala SySi 1061, 29) Aarne Ratinen KSA 1045.

300 metrin kivääri 3 x 40 ls, joukkue, sarja Y: 1) Kotkan Ampumaseura 3467 (SE-tulos), 2) Joensuun Ampujat 3460, 3) Tikkakosken Ampujat 3404, 4) Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseura 3394, 5) Säkylän Seudun Ampujat 3368, 6) Sysmän Sisu 3263.

300 metrin kivääri 3 x 20 ls, sarja N: 1) Viivi Koivu MyA 562.

mv

Jussi Puustinen voitti 300 metrin vakiokiväärin SM-kultaa

Jussi Puustinen voitti 300 metrin vakiokiväärin 3 x 20 laukauksen SM-kultaa.

Jussi Puustinen voitti 300 metrin vakiokiväärin 3 x 20 laukauksen Suomen mestaruuden Hollolan Hälvälässä perjantaina 25. elokuuta. Joensuun Ampujia edustava 31-vuotias Puustinen ampui tuloksen 579. Joensuun Ampujat otti kaksoisvoiton, kun 26-vuotias Henri Häkkinen oli tasatuloksella 579 toinen. Pronssimitalisti, 46-vuotias Kotkan Ampumaseuran Juha Hirvi hävisi voiton vain pisteellä.

Jussi Puustinen otti jo syksyn toisen SM-kultansa. Hän voitti pienoiskiväärin täysottelun ennätystuloksellaan 1258,3 Kontiolahden Onttolassa 12. elokuuta. Pienoiskiväärin ottelussa Juha Hirvi ampui SM-hopeaa ja Henri Häkkinen SM-pronssia.

300 metrin vakiokivääri 3 x 20 ls, sarja Y: 1) Jussi Puustinen JA 579, 2) Henri Häkkinen JA 579, 3) Juha Hirvi KAS 578, 4) Keijo Minkkinen TiA 574, 5) Kari Pennanen KouMAS 572, 6) Kimmo Tulonen TiA 572, 7) Juha Rutonen SodA 571, 8) Kim Lundström RS 569, 9) Kalle Leskinen KontU 568, 10) Aarne Markko TiA 564, 11) Ralf Westerlund RS 564, 12) Juha Rinta-Keturi SäSA 563, 13) Hannu Teitto KouMAS 560, 14) Hannu-Pekka Hummasti KuusA 560, 15) Kalle Hasu SMY 556, 16) Olli Ruokolainen HlAS 555, 17) Tero Lahti HAS 555, 18) Jorma Röppänen SäSA 554, 19) Heikki Ranne SäSA 553, 20) Lasse Voutilainen JA 547, 21) Vesa Ukkola HAS 544, 22) Juha Haavisto SySi 537, 23) Ulf Friberg LAS 528, 24) Mikko Välilä SMY 525, 25) Jorma Sipilä SMY 519.

300 metrin vakiokivääri 3 x 20 ls:n joukkuekilpailu, sarja Y: 1) Tikkakosken Ampujat 1710, 2) Joensuun Ampujat 1705, 3) Säkylän Seudun Ampujat 1670, 4) Suomen Metsästysyhdistys 1600.

mv

Kenraalin Kilpailuiden tulokset

Jalkaväenkenraali Rudolf Waldénin muistoksi järjestettävät Kenraalin kilpailut on kutsukilpailu, johon kutsutaan edellisen kesän nuorten SM-kisojen parhaimmisto. Tänä vuonna kilpailuita isännöi Mikkelin Ampujat.

Aika: 19.8.2006 alkaen klo 11
Paikka: Mikkeli, Kyrönpellon ampumarata

Tulokset:

50m Kivääri 3×40 ls sarja Y20:
1) Mikko Ollikainen PuKu 1135, 2) Ville Rinta-Keturi KhjA 1125, 3) Juha Virtanen KhjA 1110, 4) Risto Paavola KarMAS 1110, 5) Olli Ruokolainen HIAS 1110, 6) Eetu Orsjoki SIUra 1108, 7) Markus Manninen HIAS 1106, 8) Tomi Huuhka TSA 1106, 9) Joni Virtanen KhjA 1103, 10) Niko Matilainen PiekSA 1097, 11) Ville Nokipii KSA 1095, 12) Marko Tanskanen JA 1076.

50m Kivääri 60 ls, makuu sarja N20:
1) Janni Ingman HIAS 576, 2) Pia Vahvaselkä ¨MA 575, 3) Riikka Levänen MA 572.

50m Kivääri 60 ls, makuu sarja Y20:
1) Olli Ruokolainen HIAS 591, 2) Mikko Ollikainen PuKu 588, 3) Ville Nokipii KSA 585, 4) Ville Rinta-Keturi KhjA 583, 5) Tomi Huuhka TSA 580, 6) Juha Virtanen KhjA 580, 7) Markus Manninen HIAS 580, 8) Marko Tanskanen JA 580, 9) Niko Matilainen PiekSA 580, 10) Mikael Lindgren K-UAS 579, 11) Eetu Orsjoki SIUra 578, 12) Risto Paavola KarMAS 576, 13) Visa Villa MyA 573, 14) Teppo Karjalainen ¨MA 571, 15) Joni Virtanen KhjA 571.

50m Pistooli sarja Y20:
1) Antti Uusitalo KSA 435.

50m Kivääri 3×20 ls sarja N20:
1) Pia Vahvaselkä ¨MA 551, 2) Riikka Levänen MA 549.

25m Urheilupistooli 60 ls sarja N20:
1) Eveliina Pukkinen HSA 482, 2) Susanna Ahomäki HSA 477, 3) Annukka Riutta HSA 467.

RL

Lisätietoja: /nuorisotoiminta/kilpailutoiminta/kenraalin_kilpailut/

Juha Hirvi jatkaa ISSF:n urheilijakomiteassa

Juha Hirvi jatkaa Kansainvälisen Ampumaurheiluliiton, ISSF:n, urheilijakomiteassa kaksivuotiskauden. MM-kilpailussa Zagrebissa järjestetyssä äänestyksessä 777 ampujaa valitsi urheilijakomiteaan neljä jäsentä: Suomen Juha Hirvi, USA:n Jason Parker, Italian Roberto Di Donna ja Kiinan Yifu Wang.

ISSF perusti urheilijakomitean kaksi vuotta sitten. Kotkan Ampumaseuraa edustava 46-vuotias Juha Hirvi toimi komitean puheenjohtajana sen ensimmäisen toimintakauden. Pitkällä urallaan muun muassa olympiahopeaa Sydneyssä 2000 sekä kaksi MM-hopeaa voittanut Hirvi on ollut todellisella ampumaurheilun näköalapaikalla, kun hän on komitean puheenjohtajana osallistunut ISSF:n hallituksen kokouksiin.

– Olen ollut oikeastaan yllättynyt, kuinka hyvin hallitus on suhtautunut urheilijoiden edustajaan. He ovat kuunnelleet mielipiteeni tarkkaan. Esimerkiksi varustesääntöjä rukattaessa ja tarkennettaessa kerroin kokemusta, että on parempi laatia tiukat kuin väljät säännöt. Hallituksen jäsenet ymmärsivät perustelut hyvin, hän sanoo.

Urheilijakomiteaan valitut urheilijat ovat kaikki arvokilpailumitalisteja. USA:n Jason Parker on voittanut ilmakiväärin MM-kultaa 2002 Lahdessa. Sotilaana työskentelevä 32-vuotias Parker oli 5:s ilmakiväärissä 2004 olympialaisissa Ateenassa. Syyskuussa 38 vuotta täyttävä italialainen ammattiurheilija Roberto Di Donna on voittanut ilmapistoolin olympiakultaa ja vapaapistoolin olympiapronssia 1996 Atlantassa. 45-vuotias kiinalainen Yifu Wang voitti ilmapistoolin olympiakultaa 2004 Ateenassa ja olympiahopeaa 2000 Sydneyssä. Valmentajana työskentelevä Wang oli urheilijakomitean jäsen jo edellisellä kaudella. Urheilijakomitean sääntöjen mukaan ehdokkaana voi olla urheilija, joka on osallistunut edellisiin olympialaisiin tai MM-kilpailuihin tai osallistuu kaikkien lajien MM-kilpailuun, jossa vaali toimitetaan.

Urheilijakomitea toimii linkkinä

Urheilijakomitean toimii käytännössä linkkinä urheilijoiden ja päättäjien välissä kansainvälisessä ampumaurheiluyhteisössä. Sen jäsenten välityksellä urheilijat saavat äänensä kuuluviin, kun ISSF:n hallitus ja valiokunnat valmistelevat ja tekevät päätöksiä.

– Toivottavaa olisi, että urheilijat ottaisivat useamminkin yhteyttä komitean jäseniin. Viimeisessä kokouksessa oli esillä jo hyvinkin monta asiaa, joihin otimme kantaa ja joita yritimme edistää. Ensimmäinen kaksivuotiskausi oli ihan hyvä alku toiminnalle, Hirvi kertoo.

– Esimerkiksi meidän edustajamme osallistui Kansainvälisen Olympiakomitean, KOK:n, kutsusta seminaariin, jossa olivat edustettuina kaikkien kansainvälisten lajiliittojen urheilijakomiteat.

Hirven mielestä urheilijakomitean työ on tärkeää. Aivan kaikki ISSF:n päättäjät eivät tunne ampujien arkipäivän ongelmia.

– Talous on varmasti suurin ongelma. Ampumaurheiluun pitäisi saada samankaltainen kansainvälinen kilpailusarja, kun on esimerkiksi yleisurheilussa ja hiihtolajeissa. Sen myötä huiput voisivat elää urheilemalla, koska se on kuitenkin heidän ammattinsa, hän asettaa tavoitteen ampumaurheiluyhteisölle.

– Lajin parissa on varmasti satoja täysammattilaisia, esimerkiksi kaikki Kiinan huippuampujat. Monet eurooppalaiset ilmoittavat olevansa esimerkiksi armeijan tai poliisin palveluksessa, mutta he ovat ammattiampujia. Tässä me suomalaiset olemme vielä paljon muita jäljessä.

ISSF täydentää komitean 7-jäseniseksi

Urheilijakomitean sääntöjen mukaan ISSF:n hallitus valitsee ehdokkaiden joukosta komiteaan vielä kolme jäsentä sekä nimeää jäsenistä puheenjohtajan. Ensimmäisellä toimintakaudella Hirvi toimi puheenjohtajana, koska sai urheilijoiden äänestyksessä eniten ääniä.

Urheilijat valitsivat komiteaan neljä miestä, joista kaksi on kivääriampujaa (Hirvi ja Parker) ja kaksi pistooliampujaa (Wang ja Di Donna). Kun ehdokkaina oli vain kaksi naista, voinee ainakin 38-vuotias saksalainen trap-ampuja Susanne Kiermayer olla varma valinnastaan. Olympiahopeaa 1996 Atlantassa voittanut Kiermayer ampui viidenneksi MM-kilpailussa Zagrebissa. Hän toimi urheilijakomitean jäsenenä ensimmäisellä kaudella.