Euroopan unionin kemikaalivirasto (ECHA) julkaisi keskiviikkona ehdotuksensa komissiolle lyijystä valmistettujen luotien, haulien ja kalastuspainojen käytön rajoittamiseksi. (lisää…)
Urheilijavaliokunnan vaalin ehdokasasettelu alkaa
Koronaviruksen takia peruuntuneen Grande Finalen myötä peruuntui urheilijavaliokunnan jäsenten vaali, joka järjestetään siksi sähköisenä äänestyksenä maaliskuussa.
Ehdokkaaksi ilmoittautuminen on nyt alkanut, ilmoittautua voi 21.2.2021 mennessä täyttämällä tämän uutisen lopusta löytyvän ilmoittautumislomakkeen.
Urheilijavaliokuntaan valitan 11 jäsentä, joista paikkoja lajiryhmille on seuraavasti:
- haulikko 2
- kivääri 2
- pistooli 2
- liikkuva maali 1
- practical 1
- siluetti 1
- mustaruuti 1
- kasa-ammunta 1
Lajeista, joissa on kaksi paikkaa, tulee valittujen edustajien olla eri sukupuolta. Haulikossa lisäksi toisen edustajan tulee olla muusta kuin ISSF-lajista.
Urheilija voi olla ehdolla vain hänen omassa lajiryhmässään. Ehdolla oleva urheilija tulee olla maajoukkueurheilija (kuuluu SAL:n hallituksen nimeämiin valmennusryhmiin tai on osallistunut kahden viime vuoden aikana lajinsa kansainväliseen arvokilpailuun (PM, EM, MM ja OL)) tai urheilijavaliokunnan jäsen, jos kyseessä on uransa päättänyt urheilija (jäsen voi olla maksimissaan kaksi kautta valiokunnassa kansainvälisen kilpauransa lopettamisen jälkeen). Ehdokkaalla ei voi olla taustallaan yhtäkään dopingrikkomusta eikä hän saa olla lajijaostonsa jäsen tai maajoukkuevalmentaja.
Jäsenet valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan.
Urheilijavaliokunnan tehtävänä on kerätä tietoa ja mielipiteitä maajoukkueurheilijoilta heidän tarpeistaan ja ongelmistaan, valvoa maajoukkueurheilijoiden etua ja oikeuksia sekä tehdä niitä koskevia aloitteita ja esityksiä SAL:n eri elimille, ottaa kantaa urheiluun ja urheilijoiden valmentautumiseen liittyviin ajankohtaisiin asioihin, edistää antidopingtyötä, toimia yhdyssiteenä maajoukkueurheilijoiden ja SAL:n eri elimien välillä sekä toimia yhteistyössä ja vahvistaa kontakteja ISSF:n urheilijavaliokunnan, Suomen Olympiakomitean ja muiden lajiliittojen urheilijavaliokuntien kanssa.
Ilmoittaudu ehdolle tämän lomakkeen kautta viimeistään 21.2.2021.
Äänivaltaisia vaalissa ovat urheilijat, jotka kuuluvat SAL:n hallituksen nimeämiin maajoukkuevalmennusryhmiin sekä urheilijat, jotka kahden viime vuoden aikana ovat osallistuneet lajinsa kansainväliseen arvokilpailuun (PM, EM, MM ja OL).
Seuraavassa Seura 2021 Teams-koulutuksessa seuran vuosi-ilmoituksen täyttö 10.2. alkaen klo 18.00
On se aika vuodesta, kun Ampumaurheiluliiton jäsenseurojen tulee tehdä vuosi-ilmoituksensa, tarkistaa jäsenluettelonsa ja ilmoittaa muutoksista liittoon. Nämä ilmoitukset tulee tehdä viimeistään 15.2.2021 mennessä.
Sähköinen seuran vuosi-ilmoitus löytyy Ampumaurheiluliiton netistä seuroille-osiosta, johon pääsee sivun yläpalkin linkistä.
Järjestämme etäkoulutuksen seurakäyttäjille vuosi-ilmoituksen täyttöön liittyen
ke 10.2.2021 klo 18.00 – 19.30. Ilmoittautumiset 9.2.2021 klo 16.00 mennessä joko
Suomisportin kautta: https://www.suomisport.fi/events/74974b79-10c5-470c-984f-3046603d1362
tai sähköpostilla osoitteeseen: timo.rautio@ampumaurheiluliitto.fi
Ilmoittautuneille lähetetään Teams-linkki 9.2.2021 klo 16.30 mennessä.
Tilaisuudessa on mahdollista kysyä myös Suomisportin käytöstä. Kouluttajina ovat SAL:sta Sanna Hellgren ja Olli Törni.
Tämä Teams -tilaisuus on ilmainen ja on tarkoitettu kaikille SAL:n jäsenseuroille.
Ilmoittautuminen Suomisportin kautta vaatii Suomisporttiprofiilin.
Profiilin voit luoda Suomisportissa.
————————————————————————————————————————————————-
Seuraava Seura 2021 Teams-koulutus pidetään 24.2. alkaen klo 17.30 teemalla:
Ampumaurheiluseuran kehittäminen tähtiseura-verkkopalvelulla
Kroatiassa kilpaillaan myös ilmakiväärin ja -pistoolin Euroopan mestaruuksista
Kroatian Osijekissa kilpaillaan touko-kesäkuussa paitsi ruutilajien myös ilmakiväärin ja -pistoolin Euroopan mestaruuksista. (lisää…)
Korona-avustusta urheiluseuroille
Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut avustushaun urheiluseuroille toiminnan jatkumisen turvaamiseksi koronapandemian aikana. (lisää…)
Liikkuvan maalin ampujat viidenneksi Vuoden joukkue -äänestyksessä

Suomen liikkuvan maalin ampujat sijoittuivat viidenneksi Vuoden joukkue -äänestyksessä. (lisää…)
Ilma-aseiden EM- ja SM-kilpailut perutaan
Ampumaurheilun kisakalenterista pyyhittiin maanantaina yli kolme isoa kilpailua, jotka kaikki piti järjestää helmi-maaliskuussa Lohjalla Kisakallion urheiluopistossa. (lisää…)
Heikki Lähdekorpi ja Topi Hulkkonen tarkimmat vuoden avauskilpailuissa
Liikkuvan maalin vuoden avauskilpailut ammuttiin tänään Tampereella. Päivän parhaista tuloksista vastasivat Satakunnan Ampujien Heikki Lähdekorpi ja Etelä-Saimaan Ampujien Topi Hulkkonen. (lisää…)
Seuraava seura 2020-21 Teams-koulutus pidetään SUEK:n (Suomen urheilun eettinen keskus) kouluttamana torstaina 14.1. alkaen klo 17.30
Teams -tilaisuus on ilmainen ja on tarkoitettu kaikille SAL:n jäsenseurojen jäsenille.
Ilmoittautuminen Suomisportin kautta. Ilmoittautumiset vaativat Suomisporttiprofiilin.
Profiilin voit luoda Suomisportissa.
- Koulutuksen ja keskustelun aiheina ovat seksuaalisen häirinnän ja kiusaamisen ehkäiseminen
sekä Puhtaasti paras – koulutuksen esittely.
Miika Kyllönen, SUEK - Lisäksi seuraavan Teams-koulutuksen (28.1.) esittely
Timo Rautio, SAL
Tätä Teams -koulutusta suositellaan erityisesti ohjaajille, valmentajille, huoltajille myös urheilijoille sekä seuratoiminnassa mukana oleville.
Ilmoittautuminen 14.1.2021 tilaisuuteen tästä linkistä 13.1. klo 16:00 mennessä:
https://www.suomisport.fi/events/26f0288f-de12-4cf8-9b88-153c61d33aa6
Liikkuva maali 10m SM ikäkausisarjat siirtyy syyskuulle
Liikkuvan maalin ikäkausi sarjojen 10 m:n SM-kisat on päätetty siirtää Syksyyn. Vallitsevan koronatilanteen vuoksi niitä ei voi pitää alkuperäisellä paikalla 6.-7.2.2021. Uusi päivä on suunniteltu syyskuulle 4-5.9.2021. Kilpailun siirto on tänään laitettu vireille kilpailuvaliokuntaan. Kilpailukalenteri päivittyy aikanaan.