Kategoria: Pistooli

SAL nimesi 44 urheilijaa nuorten kiväärin ja pistoolin tehoryhmään

Testileiri Kisakalliossa marraskuu 2015
Kuva Heikki Pääkkönen

Suomen Ampumaurheiluliitto (SAL) on nimennyt nuorten kiväärin ja pistoolin tehoryhmään 44 ampumaurheilijaa.

Suomen Ampumaurheiluliiton (SAL) nuorille tarkoitetun tehoryhmätoiminnan tarkoituksena on auttaa ja tukea lahjakkaita nuoria urheiluampujia heidän harjoittelussaan ja valmennuksessaan. Nuoret eivät vielä kuulu maajoukkueryhmiin, mutta tavoite on asetettu menestymiseen kilpaurheilussa. 

Ensi vuonna ryhmään kuuluu siis runsaat neljäkymmentä alle 20-vuotiasta urheiluampujaa. Ryhmään on valittu maamme parhaimmistoon kuuluvat nuoret ampujat testileirin ja aikaisempien näyttöjen perusteella.

Tehoryhmän toimintaa tullaan jatkossakin tehostamaan. Jokaiselle lajiryhmälle nimetään vastuuvalmentaja. Trapin ja Skeetin tehoryhmä nimetään tammikuun alkuun mennessä.
 

Alue- ja pienryhmäleirejä on noin neljä kertaa vuodessa. Yhteisleirejä, joille kutsutaan kaikki ryhmiin valitut, järjestetään vuodessa kaksi. Toinen leiri pidetään kesäkuussa ja toinen ns. testileiri marraskuussa.

Urheilijat vahvistavat mukaantulonsa valmennukseen SAL:n ja urheilijan välisellä sopimuksella. Infokirje lähetetään nimetyille urheilijoille joulukuun alussa viikolla 49.

SAL:n tehoryhmään nimetyt ampumaurheilijat

Kivääri

Etelä-Suomi
Björn Friman, Esbo Skytteförening
Cristian Friman, Esbo Skytteförening
Matias Kiuru, Poliisien Ampumaseura
Jenna Kuisma, Poliisien Ampumaseura 
Henna Viljanen, Poliisien Ampumaseura
yht. 5

Pohjanmaa
Konsta Aho, Lappajärven Ampujat
Mira Mäkelä, Lappajärven Ampujat
Iina Vaitiniemi, Haapajärven Ampumaseura
yht. 3

Lounais-Suomi
Juho Katajamaa, Nokian Seudun Ampujat
Riku Koskela, Satakunnan Ampujat
Jimi Lång, Kankaanpään Ampumaurheilijat
Jone Lång, Kankaanpään Ampumaurheilijat
Meri-Tuulia Leppänen (uusi), Hämeenlinnan Ampumaseura
Niklas Mäkelä, Nokian Seudun Ampujat
Jere-Juhani Salo, Nokian Seudun Ampujat
Lauri Vähä-Savo (uusi), Satakunnan Ampujat
yht. 8

Itä-Suomi
Sami Heiskanen, Pieksämäen Seudun Ampujat
Armi Häkkinen, Kuusankosken Ampujat
Satu Korhola, Mikkelin Ampujat
Tiia Mauno, Kuusankosken Ampujat
Jonna Mauno (uusi), Kuusankosken Ampujat
Emmi Pekkanen, Kuusankosken Ampujat
Suvi Petäjäsaari, Myllykosken Ampujat
Mika Piipponen, Kuusankosken Ampujat
Roope Pohjoisaho, Kuusankosken Ampujat
Sonja Siitonen, Simpeleen Hahlo
Mika Varjo (uusi), Mikkelin Ampujat
yht. 11

Lappi
Jasmin Mattila, Sodankylän Ampujat
Laura Sipola, Sodankylän Ampujat
yht. 2

 

Pistooli

Oskari Eloranta, Kankaanpään Ampumaurheilijat
Lasarus Hangassalo (uusi), Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura
Henna Nurma, Poliisien Ampumaseura
Maija Pernu, Ivalon Urheiluampujat
Essi Pitkänen (uusi), Ikaalisten Ampujat
Jani Pitkänen, Ikaalisten Ampujat
Maija Pärri, Rauman Seudun Urheiluampujat
Roni Rannisto (uusi), Lappajärven Ampujat
Elina Ripatti (uusi), Mikkelin Ampujat
Niko Roos, Rauman Seudun Ampujat
Aino Rytkönen (uusi), Mikkelin Ampujat
Leo Salonen, Rauman Seudun Urheiluampujat
Esa Savola, Lappajärven Ampujat
Sandra Toivonen, Poliisien Ampumaseura
Tino Tukiainen (uusi), Mikkelin Ampujat
yht. 15

Tehoryhmävalmentajat:

Pistooli:
Juhani Forsman
Kalle Kivi
Timo Mc Keown

Kivääri:
Mikko Mattila (Itä-Suomi)
Heikki Pääkkönen (Itä-Suomi)
Pekka Lager (Pohjanmaa)
Jorma Lång (Lounais-Suomi)
Rami Jääskeläinen (Lounais-Suomi)
Jukka Törmänen (Lappi)
Ari Mäkelä (Etelä-Suomi)

 

 

 

EU:n komissio tiukentamassa ampuma-asedirektiiviä

Euroopan komissio julkaisi keskiviikkona ehdotukset mahdollisiksi ampuma-asedirektiivimuutoksiksi. Ne julkistettiin nopeasti viikko sitten tapahtuneiden Pariisin terroritekojen jälkeen, ja niissä on useita kohtia, jotka tulisivat vaikuttamaan suomalaiseen aseharrastukseen. SAL painottaa, että urheiluammuntatoiminta on kurinalaista ja tiukasti säädeltyä urheilua.

Suomen Ampumaurheiluliitto tukee muiden ampumaharrastusjärjestöjen tavoin toimia laittomien aseiden kitkemiseksi, mutta ei hyväksy turhia tiukennuksia lailliseen aseenomistukseen. Liitto pitää Suomen nykyistä aselainsäädäntöä riittävänä. SAL antoikin jo marraskuun 12. päivänä lausuntonsa hallintovaliokunnalle asedirektiivien mahdollisesta muuttamisesta.

Muutosehdotukset sisältävät muun muassa yhteiset säännöt aseiden ja niiden osien merkinnöistä, aseiden etämyynnin rajoittamisen yksityishenkilöiltä, sarjatuliasetta muistuttavien puoliautomaattisten aseiden kiellon, yhteiset deaktivointisäännöt ja deaktivoitujen sarjatuliaseiden kiellon, tietojärjestelmien harmonisoinnin ja tiedonvaihdon sekä vaimentimien sisällyttämisen direktiivin piiriin. Kaikki hallussapitoluvat olisivat kestoltaan korkeintaan viisi vuotta.

Kyseessä ovat muun muassa practicalia koskevat kiristykset. Samoin ne koskettavat mahdollisesti monia kansallisia pistoolilajeja ja ainakin yhtä olympialajia.

Ampumaurheiluliitto on keskiviikon jälkeen lähestynyt jo Kansainvälistä ampumaurheiluliittoa (ISSF) ja Euroopan ampumaurheiluliittoa (ESC) sekä Euroopan unionin komissaaria Jyrki Kataista.

Ampumaurheiluliitto painottaa, että liittojen toiminta on kurinalaista, ja kansainvälisten liittojen säännöt säätelevät toimintaamme tiukasti. Toiminnassamme on kielletty osoittamasta aseella ihmistä, ja toiminta on ohjattua ja järjestäytynyttä, eikä radoilla tapahtuvaa urheiluammuntaa saa sekoittaa terrorismiin. Aseet ovat urheiluammunnassa urheiluvälineitä.

Lainsäädäntöprosessi on vasta alussa. Esityksen on läpäistävä sekä parlamentti että jäsenmaita edustava neuvosto.

Lisää tietoa aiheesta täältä.

Juho Kurki isännöi ensimmäistä Kankaanpää Openia

Juho Kurki nappasi voiton ja kolmannen sijan ensimmäisen kerran järjestetyssä Kankaanpää Openissa, joka on uusi ja vuosittaiseksi tarkoitettu ampumaurheilukilpailu.

Nimensä mukaisesti Kankaanpäässä käyty kilpailu järjestettiin viikonvaihteessa ensimmäisen kerran. Lauantai ja sunnuntai muodostivat oman erillisen kilpailunsa. Kilpailuareena sijaitsi Kankaanpään liikuntakeskuksessa, ja 22-paikkaisella radalla olivat MegaLink-taululaitteet.

Tavoitteena oli esitellä aiempaa dynaamisemman kotimaisen kilpailukulttuurin suunnannäyttäjänä toimiva kaksipäiväinen ilma-asetapahtuma kiväärissä ja pistoolissa. Lauantaina käytiin ilmakiväärin ja -pistoolin M-, N-, M20- ja N20-sarjojen peruskilpailut. Ne käytiin 10m ilmakiväärin ja -pistoolin sääntöjen mukaisesti.

Sunnuntaina oli Superfinaali. Kyseessä oli Kankaanpää Openin oma pudotuskilpailu. Superfinaalin kärkiviisikko palkittiin 500, 300, 200, 100 ja 50 eurolla. Finaalilla oli oma 25 laukauksen peruskilpailunsa. Mukaan valikoitui tähän perustuen kahdentoista parhaan joukko. Finaalissa jokaista laukausta seurasi varoitus huonoimman laukauksen suorittajalle. Kahdesta varoituksesta tie eteenpäin katkesi, ja julistettavaksi jäljelle jäi lopulta voittaja.

Kankaanpään Ampumaurheilijoiden Juho Kurki oli ykkönen lauantain 10m ilmakiväärissä, jossa hän tähtäsi 626,1 pistettä. Raseborgs Skyttaren Joni Stenstöm sijoittui toiseksi (616,8) ja Haminan Ampumaseuran Aleksi Leppä kolmanneksi (615,1).

Naisten paras oli Turun Seudun Ampujien Hanna Pitkänen (412,9) ennen Hämeenlinnan Ampumaseuran Katariina Lainetta (412,1) ja Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseuran Annika Sihvosta 409,8).

M20-sarjassa Esbo Skytterföreningenin Cristian Friman ampui tuloksen 610,0. Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuran Marianne Palo voitti N20-sarjan tuloksellaan 412,4.

Ritva Karri (KokMAS) voitti naisten ilmapistoolin tuloksellaan 375. Nurmeksen Ampumaseuran Karri Turunen teki miesten sarjassa parhaan tuloksen eli 572 pistettä.

Ilmakiväärin Superfinaalin ykkönen oli Pauliina Frilander-Soini. Sihvonen sijoittui toiseksi ja Kurki kolmanneksi. Palkintorahoille pääsivät myös neljänneksi sijoittunut Rauman Seudun Urheiluampujien Anna-Maria Siivonen ja kisan viitonen Friman.

Ilmapistoolin kärkiviisikon muodostivat Turunen, Ari Huhtamäki (RSA), Jyrki Turja (LSA), Teemu Lahti (LAS) ja Aki Rantakangas (LehA).

Lauantain tulokset löydät täältä ja Superfinaalin tulokset oheisessa liitteessä.

Liitteet

SAL: Direktiivien pitää keskittyä laittomien aseiden kitkemiseen

Suomen Ampumaurheiluliitto antoi eilen 12.11.2015 lausuntonsa Hallintovaliokunnalle Asedirektiivien mahdollisesta muuttamisesta. Pohjana lausunnolle oli Sisäministeriön asiasta laatima muistio. Lausunnossaan SAL vastustaa jyrkästi EU:n kaavailemia mahdollisia kiristyksiä. Urheiluammunnassa käytetään itselataavia aseita, erityisesti pistooliammunnan olympialajeissa sekä kaikissa practical-lajeissa, joissa käytetään itselataavia kivääreitä, haulikoita ja pistooleita. Tämänkaltainen asekielto johtaisi näiden lajien harrastamisen loppumiseen. Direktiivien ja kansallisen lainsäädännön muutokset pitää keskittyä ensisijaisesti laittoman asekaupan ja hallussapidon vastaiseen taisteluun.

Ampumaurheiluliitto näkee Sisäministeriön valmistelumuistion oikean suuntaisena ja se osoittaa viranomaisten ymmärrystä ja myös yhteistyöhalua harrastajakunnan kanssa. Ampumaurheiluliitto on tyytyväinen viiteasiakirjana olevaan Sisäministeriön valmistelumuistioon ja yhtyy ministeriön näkemykseen siitä, että itselataavien kertatulta ampuvien (puoliautomaattiaseet) aseiden siirtämisellä asedirektiivin mukaiseen A-luokkaan ja niiden hallussapidon kieltämisellä yksityishenkilöiltä aiheutettaisiin Suomen kansallisille eduille vakavaa haittaa.

Arvion mukaan, mikäli ko. välineistä jouduttaisiin luopumaan, merkitsisi se yksistään urheiluammunnan osalta yksityisille henkilöille arviolta n. 20-25 M€ menetyksiä. Lisäksi itselataavien aseiden korvaaminen, siltä osin kuin korvaaminen olisi edes mahdollista, kertaladattavilla aseilla merkitsee sietämättömiä kustannuksia harrastajakunnalle. Komission kaavailemat muutokset johtaisivat siis laajamittaisiin jo myönnettyjen aselupien peruuttamisiin sekä aseiden ja niiden lisävarusteiden pakkolunastukseen. Lisäkuluja koituu myös elinkeinoelämälle aiheutuvien haittojen kompensaatioista. Direktiivimuutoksen kustannus Suomen valtiolle lienee kokonaisuudessaan jopa useita satojen miljoonien eurojen luokkaa. Mikäli tällaiseen ikävään pakkolunastamiseen jouduttaisiin, tulee aseet korvata täysiarvoisina.

Ampumaurheiluliiton mielestä  Suomen tulee pyrkiä myös siihen, että luotettavien asekeräilijöiden mahdollisuus sarjatuliaseiden keräilemiseen säilyisi jatkossakin. Aseiden deaktivoimista eikä deaktivoitujen aseiden hallussapitoa tule kieltää, vaan deaktivoinnille on määritettävä harrastustoiminnan esteettiset ja historialliset arvot huomioivat yksiselitteiset tekniset toteutus-, hyväksymis- ja valvonta- sekä turvamerkintävaatimukset.

Ampumaurheiluliiton mielestä luvan myöntämisen sitominen joihinkin tiettyihin laillisen harrastamisen lajeihin ja vakiintuneeseen harrastus- ja kilpaurheilutoimintaan tulee ongelmalliseksi lajien kehittyessä (esim. KOK:n toiveet, ISSF:n, IPSC:n jne sääntömuutokset) eikä välttämättä parantaisi aseturvallisuutta. Aseturvallisuus ei muodostu aseiden teknisellä luokittelulla, vaan lainsäätäjän ja lain täytäntöönpanijan tulee kohdistaa huomionsa painopisteisesti käyttäjälle ja käyttötarkoitukselle asetettuihin vaatimuksiin. Myöskään lipaskapasiteetin kategorinen rajoittaminen ei ole ratkaisu aseturvallisuudelle. Tarvetta aseiden ominaisuuksille tulee arvioida harrastettavien lajien suhteen, ei teoreettisen tulivoiman (tulinopeus, tulenantokyky, kantama, osuvuus, vaikutus kohteessa) perusteella.

SAL:n mielestä direktiivien ja kansallisen lainsäädännön muutokset pitää keskittyä ensisijaisesti laittoman asekaupan ja hallussapidon vastaiseen taisteluun.

Lisäksi Ampumaurheiluliitto esittää, että Suomen tulee luoda pitkäjänteinen ja selkeä linja, jonka mukaan se toimii. Linja tulee luoda yhteistoiminnassa harrastajakunnan kanssa. Lakeihin ei tule tehdä hätiköityjä muutoksia.

Lausunto nähtävissä kokonaisuudessaan oheisessa liitteessä.

 

Ampumaurheilukoulun ohjaajakoulutus Kisakallion urheiluopistolla 5.12.2015

Ampumaurheilukoulun ohjaajakoulutus järjestetään Kisakallion urheiluopistolla 5.12.2015 alkaen klo 9.00. Kisakalliontie 284, 08360 Lohja.

Koulutus on tarkoitettu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita ohjaamaan lapsia ja nuoria ampumaurheilukoulussa. 
Kurssille osallistuminen ei vaadi valmistautumista etukäteen.

Kurssiin kuuluu sekä lajiosa että yleisosa.

Lajiosa:
Ampumaurheilu lapsen harrastuksena, ilmakivääri- ja ilmapistooliammunnan tukiammunnan perustekniikoiden opettaminen ja ampumaurheilukoulun järjestäminen.

Kurssin suorittanut:
– hallitsee turvallisuusasiat
– osaa suunnitella ja toteuttaa harjoitustapahtumat
– hallitsee ilmakivääri- ja ilmapistooliammunnan tukiammunnan opetusmenetelmät
– osaa neuvoa myös apuohjaajia avustamisessa ja
– ymmärtää lasten urheilun lähtökohdat.

Kurssi pidetään 5.12.2015 kello 9.00 alkaen ja paikkana  on Kisakallion urheiluopisto, 
Kisakalliontie 284, 08360 Lohja.
 
Kurssi päättyy n. klo 17.00

Osallistumismaksu 75€ /kurssilainen sisältää koulutuksen ja materiaalin.

Mahdollisuus omakustanteiseen kahvi- ja lounasruokailuun.

Kouluttajina SAL:sta Tmo Rautio ja Marko Tanskanen.

Ilmoittautumiset

Timo Rautiolle 27.11.2015 mennessä sähköpostitse
timo.rautio@ampumaurheiluliitto.fi

 

 

 

Puolitoista tuntia ampumaurheilua Yle Puheella

Yle Puheen Urheiluillassa keskitytään tänä iltana ampumaurheiluun. Suomen vahvat perinteet olympiakisoissa saavat jatkoa, kun Satu Mäkelä-Nummela ja Vesa Törnroos ovat jo lunastaneet maapaikat trapissa Rio de Janeiron kisoihin.

Pistooli- ja kivääripuolella paikat sen sijaan vielä uupuvat. Miten monta mahdollisuutta ampujilla on vielä lisätä Rion edustusta? Ja missä tällä hetkellä eri lajeissa mennään?

Muun muassa näistä ja paljon muusta ovat studiossa keskustelemassa valmennuksen johtaja Per-Ole Lindell sekä kiväärilajien päävalmentaja ja olympiavalmentaja Juha Hirvi. Puhelinyhteydellä lähetyksessä mukana myös jo Rioon valittu olympiavoittaja Satu Mäkelä-Nummela.

Lähetys Yle Puheella kello 18.30-20.00. Voit kuunnella sen täältä.

Tomi Korpi valittiin Vuoden ampumaurheilijaksi

SSG:n Tomi Korpi valittiin Vuoden ampumaurheilijaksi. Kuvat: Lassi Palo
Pentti Saari on Vuoden valmentaja.
Mika Kinisjärvi valittiin Vuoden nuoreksi ampujaksi. Hän oli myös Huippuampujien cp-kilpailun voittaja.
Kokkovuori-säätiön puheenjohtaja Jukka-Pekka Heikkilä ja Vuoden yllättäjä Eetu Kallioinen. Säätiö luovutti Kallioiselle 1000 euron stipendin.
Erikoismaininnan saivat Jorma Juntunen (vas.), Kim Leppänen, Aappo Korpi, Satu Mäkelä-Nummela, Sami Hautamäki ja Vesa Törnroos.
Vuoden kultahippuampuja on Mikkelin Ampujien Joel Palmgren. Joel sai pokaalin lisäksi Kultakeskukselta erikoispalkinnon.
Kymppi 64:n Rami Syrjä on Vuoden kultahippuohjaaja. Kultakeskus muisti myös ohjaajaa samoin kuin myös vuoden Kultahippuseuraa
Kuusankosken Ampujat palkittiin Vuoden kultahippuseurana, kuvassa nuorisopäällikkö Jukka Jokinen.
Stipendien ja ansiomerkkien saajat ryhmäkuvassa.
Haulikko: Timi Vallioniemi (vas.), Tommi Takanen, Sami Ritsilä, Miki Ylönen ja Satu Mäkelä-Nummela.
Kivääri: Juho Autio (vas.), Katariina Laine ja Marianne Palo.
Pistooli: Cristian Friman.
Liikkuva maali: Mika Kinisjärvi (edessä), Tomi-Pekka Heikkilä (takana vas.) ja Topi Hulkkonen.
Practical: Mikael Kaislaranta (vas.), Kim Leppänen, Esa Blom ja Tony Ruohonen.
Mustaruuti: Tarmo Ansamaa.

Suomen Ampumaurheiluliitto on palkinnut kauden parhaitaan Kisakallion urheiluopistossa järjestetyssä Grande Finale -tilaisuudessa. Vuoden ampumaurheilijana palkittiin Sibbo Skyttegillen kasa-ampuja Tomi Korpi.

Sibbo Skyttegilleä edustava Tomi Korpi on valittu Ampumaurheiluliiton Vuoden ampumaurheilijaksi. Hän on ensimmäinen kasa-ampuja, joka on nimetty liiton vuoden parhaaksi.

Korpi voitti Australian Brisbanessa heinäkuussa järjestetyissä kasa-ammunnan pistelajien MM-kisoissa kuusi mitalia (5+1+0). Kultamitaleista neljä oli henkilökohtaisia mitaleja. Kisoissa nähtiin suomalaisittain huikea loppuhuipennus, kun pienoiskiväärin HV-luokan 3×25 ls kilpailussa tuli Suomeen kolmoisvoitto. Voiton vei Korpi, toiseksi tähtäsi hänen 12-vuotias poikansa Aappo ja värisuoran täydensi Risto Murisoja.

Arvokisamitalien lisäksi Tomi Korpi nappasi tämän vuoden aikana kuusi SM-mitalia.

– Olen liikuttunut ja häkeltynyt. Tämä oli yllätys, Korpi sanoi komea pokaali sylissään.

– Se, että olen ensimmäinen kasa-ampuja vuoden parhaana, tuntuu todella hienolta. Menestykseni tae on se, että kotona on maailman paras kirittäjä – ja tietysti muut suomalaiset ampujat, jotka hekin ovat kovia huipputason ampujia.

Vuoden valmentajaksi valittu Pentti Saari, 66, on Ampumaurheiluliiton skeetin nuorten maajoukkuevalmentaja. Hän vastaa valmennusryhmään valittujen nuorten ampujien ohjauksesta. Hän sai tiimin toi
mimaan heti, sillä menestyksestä saatiin nauttia jo tänä vuonna, kun pojat voittivat Italian Lonatossa MM-joukkuehopeaa ja Eetu Kallioinen, 17, sivusi poikien maailmanennätystä (124). Lisäksi Kallioinen saavutti EM-hopeaa Slovenian Mariborissa heinäkuussa. Ryhmän päätavoitteena on menestyminen Tokiossa vuonna 2020 järjestettävissä olympiakisoissa.

Suonenjoella ja kotipaikkakunnallaan Kittilässä asuva Saari on eläkkeellä. Hänellä ei ole tällä hetkellä nimettynä henkilökohtaista valmennettavaa, mutta aiemmin heitä on ollut vuodesta 2000 lähtien. Vuosina 2008-09 hän toimi nuorten skeet-maajoukkueen valmentajana. Uusi pesti alkoi tänä vuonna.

Saaren kiinnostus valmentamiseen heräsi 2000-luvun alussa, kun hän muutti Suonenjoelle. ”Ampuminen oli täällä silloin melko aktiivista, ja kun itsellä oli jo jäähdyttely päällä, halusin jatkaa jaloa harrastusta valmennuksen kautta ja siirtää oppimaani ja saamaani tietoa myös muille”, hän on sanonut aiemmin tänä vuonna.

Vuoden yllättäjä -palkinto meni Ala-Hämeen Ampujia edustavalle Eetu Kallioiselle, 17. Hän sijoittui poikien EM-skeetissä toiseksi ja MM-kilpailuissa viidenneksi. Lonaton MM-kisojen peruskilpailussa hän sivusi poikien maailmanennätystä rikkomalla 124 kiekkoa. Lisäksi hän kuului Suomen joukkueeseen, joka voitti MM-hopeaa.

Vuoden nuori ampuja -palkinto ojennettiin Lapin Ampujien Mika Kinisjärvelle, 20, joka kuului menestyneeseen poikien liikkuvan maalin maajoukkueeseen. Hän kirjaimellisesti putsasi pöydän voittamalla kaksissa EM-kisoissa kaikki neljä henkilökohtaista kultamitalia (Arnhem ja Maribor). Kinisjärvi oli myös Huippuampujien cup-kilpailun voittaja.

SAL:n nuorisovaliokunta palkitsi Vuoden kultahippuampujana Joel Palmgrenin (Mikkelin Ampujat). Valintaa perusteltiin sillä, että hän on ”iloinen ja positiivinen poika, joka ottaa huomioon myös muun ikäiset ampujat niin harjoituksissa kuin kilpailutapahtumissakin”.

– Joel on myös menestynyt hyvin vuoden 2015 kultahippuampujien kiväärilajien finaaleissa: kolmas sija Hämeenlinnassa ilmakiväärin 12HT-sarjassa ja ensimmäinen sija 50m kiväärin 12T-sarjassa Isossakyrössä, perusteluissa todettiin.

Kultahippuohjaajan palkinto ojennettiin Rami Syrjälle, joka toimii Kangasalan Kymppi 64-seurassa. Valintaperusteluissa todettiin muun muassa se, että Syrjä ” osaa ottaa huomioon sen, onko ampuja vasta aloittelija vai jo kokeneempi ampuja”. Hänestä on myös sanottu, että hän ohjaa kaikkia tasapuolisesti ammattitaidolla, mutta ”ei liian vakavasti, vaan pilke silmäkulmassaan eli ilon kautta”.

– Lapset ja nuoret luottavat häneen kuin muuriin ja kuuntelevat häntä. Syrjän valmennettavista on myös noussut viimeksi kuluneen vuoden aikana ikäluokkansa parhaimmistoon kuuluvia ampujia. Hän osaa innostaa ja kannustaa lapsia ja nuoria, valiokunta perusteli valintaa.

Vuoden kultahippuseura on Kuusankosken Ampujat. Seuraan kuuluu noin 430 jäsentä, joista nuoria harrastajia on noin sata. KuusA:n positiivisesta vireestä kertoo myös se, että se palkittiin Kymenlaakson vuoden 2013 nuorisourheiluseurana.

KuusA:n nuorisopäällikkönä toimii Jukka Jokinen, joka tuli poikansa mukana lajin pariin vuonna 1996 ja on sillä tiellä edelleen. Martti Purmonen on KuusA:n puheenjohtaja.

Kultahippu-parhaille Kultakeskus lahjoitti erikoisaplkinnot.

Lohjalla sijaitsevassa Kisakallion urheiluopistossa järjestetyssä Ampumaurheiluliiton kauden päätösjuhlassa ja parhaiden palkitsemistilaisuudessa Grande Finalessa oli paikalla noin 150 vierasta. Tilaisuuden juontajana toimi kivääriampuja Hanna Pitkänen.

SUOMEN AMPUMAURHEILULIITON PALKINNOT 2015

Vuoden ampumaurheilija: Tomi Korpi (Sibbo Skyttegille)
Vuoden valmentaja: Pentti Saari (poikien skeetin maajoukkueen valmentaja)
Vuoden nuori ampuja: Mika Kinisjärvi (Lapin Ampujat)
Vuoden yllättäjä: Eetu Kallioinen (Ala-Hämeen Ampujat)
Huippuampujien cup-kilpailun voittaja: Mika Kinisjärvi (Lapin Ampujat)

Erikoismaininta: Satu Mäkelä-Nummela (olympiapaikka), Vesa Törnroos (olympiapaikka), Marko Kemppainen (Euroopan kisojen 3.), Aappo Korpi (MM-1), Kim Leppänen (MM-1), Jari Raudaskoski (MM-1), Sami Hautamäki (EM-1), Marko Nikko (EM-1), Petri Savinainen (EM-1), Jorma Juntunen (EM-1).

Nuorisovaliokunnan palkittavat:

Vuoden Kultahippuampuja: Joel Palmgren (Mikkelin Ampujat)
Vuoden Kultahippuohjaaja: Rami Syrjä (Kymppi 64)
Vuoden Kultahippuseura: Kuusankosken Ampujat

Stipendit, menestyksen perusteella: Tarmo Ansamaa (mustaruuti), Sami Hautamäki (practical), Tomi-Pekka Heikkilä (liikkuva maali), Topi Hulkkonen (liikkuva maali), Jorma Juntunen (siluetti), Mikael Kaislaranta (practical), Eetu Kallioinen (haulikko), Mika Kinisjärvi (liikkuva maali), Aappo Korpi (kasa-ammunta), Tomi Korpi (kasa-ammunta), Jarkko Laukia (practical), Esko Lempola (siluetti), Kim Leppänen (practical), Ari Matero (practical), Risto Murisoja (kasa-ammunta), Satu Mäkelä-Nummela (haulikko), Marko Nikko (siluett), Pekka Paatinen (mustaruuti), Raine Peltokoski (practical), Jari Raudaskoski (kasa-ammunta), Teemu Rintala (practical), Petri Savinainen (siluetti), Jarkko Viitala (practical), Rauno Ärväs (siluetti).

Ampujien ansiomerkit:

Kultainen jalokivellä: Tomi Korpi, Petri Savinainen, Kim Leppänen.
Kultainen: Mikael Kaislaranta, Teemu Rintala, Jaakko Viitala, Ari Matero, Sami Hautamäki, Tarmo Ansamaa, Aappo Korpi.
Hopeinen: Eetu Kallioinen, Jarkko Laukia.

Lajijaostojen palkinnot

HAULIKKO:

Trap:
Yleinen: Veli-Matti Matikainen (SSG)
Juniori: Eemil Pirttisalo (RMY)
Nainen: Satu Mäkelä-Nummela (OSU)
Veteraani: Risto Rämö (LAS)

Skeet:
Yleinen: Tommi Takanen (LAS)
Juniori: Timi Vallioniemi (A-HA)
Nainen: Katja Poutanen (HyMA)
Veteraani: Jukka Turtiainen (SMY)

Kaksoistrap:
Yleinen: Sami Ritsilä (OSU)
Juniori: Miki Ylönen (PiekSA)

Sporting:
Yleinen: Tero Rantonen (OMAS)
Nainen: Saija Hautaoja (SA)
Veteraani: Rune Sundqvist (JSF)
Juniori: Ville Korkea-aho (JSF)

KIVÄÄRI:
Kiväärinainen: Katariina Laine (HlAS)
Kiväärimies: Juho Autio (OMAS)
Kiväärityttö: Marianne Palo (IMAS)
Kivääripoika: Sebastian Långström (KSF)

PISTOOLI:
Vuoden pistooliampuja: Mira Suhonen (KuKu)
Vuoden pistoolinuori: Cristian Friman (ESF)
Vuoden työn sankari: Marko Leppä (HAS)

LIIKKUVA MAALI:
Vuoden paras: Tomi-Pekka Heikkilä (K-64)
Vuoden juniori: Mika Kinisjärvi (LA)
Erikoispalkinto: Topi Hulkkonen (ESA)

SILUETTI:
Vuoden siluettiampuja: Marko Nikko (SSG)

PRACTICAL:
RD:n malja kehittyneimmälle ampujalle: Kim Leppänen (SSG)
Jaoston malja aktiiviselle seuralle: Vasa Skyttegille-Vaasan Ampujat
Paras kivääriampuja: Raine Peltokoski (VS-VA)
Paras haulikkoampuja: Mikael Kaislaranta (HVA)
Paras pistooliampuja: Tony Ruohonen (SäSA)

MUSTARUUTI:
Vuoden mustaruutiampuja: Tarmo Ansamaa (TSA)

KASA-AMMUNTA:
Vuoden kasa-ampuja: Jari Laulumaa (SKA)

Lisää kuvia liiton facebookissa.

Maailmanmestarit motivoituneina uudelle olympiadille

Miikka Peltonen (vas.), Tom Aspholm ja Oskari Kössi kultamitaleineen Kisakallion maisemissa. Kuva: Lassi Palo

”Tämä vuosi oli ensimmäinen askel uuden olympiadin tikapuilla.” Näin luonnehtii sotilaiden joukkuemaailmanmestaruutta voittamassa ollut skeet-ampuja Oskari Kössi.

Suomi voitti skeetin joukkuekilpailun sotilaiden maailmankisoissa lokakuun 9. päivänä. Sotilaiden olympialaiset eli World Games -niminen tapahtuma järjestettiin Etelä-Korean Daegussa. Neljän vuoden välein järjestettävät kisat pidettiin nyt kuudennen kerran.

Suomen joukkueessa ampuivat Tom Aspholm, Oskari Kössi ja Miikka Peltonen. Suomi oli ykkönen ennen Qataria ja Etelä-Koreaa. Maailmanmestaruus ratkesi tasatuloksen jälkeen viimeisten kierrosten perusteella tuloksin 70-67. Edellisen päivän 75 kiekon jälkeen ollut neljäs tila koheni hienosti kultamitaleiksi.

Finaalissa neljänneksi sijoittuneen Aspholmin peruskisan tulos oli 119. Kössi rikkoi 116 ja Peltonen 117 kiekkoa. Sotilaiden maailmanmestaruuksista ammuttiin nyt virallisesti ensimmäisen kerran. Suomen tulos (352) noteerataan Kansainvälisen sotilasurheiluliiton CISM:n maailmanennätykseksi.

– Ennen kilpailua päätimme, että otamme mitalin, mutta sen väristä emme puhuneet. Kun se varmistui kultaiseksi, fiilikset olivat sen mukaiset. Se oli todellakin voitettu kulta, mitalikolmikko kertoi Kisakallion urheiluopistolla, missä järjestettiin torstaina ja perjantaina Puolustusvoimien ohjelmointileiri.

Leirille osallistui parikymmentä ampumaurheilijaa, heidän joukossaan muun muassa kivääriampuja Juha Rutonen, pistooliampuja Kai Jahnsson ja trap-ampujia, kuten Juho Hannonen, Mika Myllylä ja Kari Kopra. Leirillä kerrattiin Mikko Taussin johdolla kuluneen kauden tapahtumat ja suunniteltiin ensi vuoden kilpailu- ja leirityskalenteria. Päätavoite on Qatarin Dohassa marraskuussa järjestettävät sotilaiden MM-kilpailut.

Aspholm, Kössi ja Peltonen palasivat vielä Etelä-Korean kultamitalitunnelmiin.

– Se on suurinta, mitä sotilas voi urheilu-urallaan saavuttaa. Se ei kuitenkaan himmennä ensi vuoden pääkilpailun arvoa. Lähdemme Dohaan menestymään joukkueena ja tavoittelemaan henkilökohtaisia mitaleja. Taso on kova. Sotilaiden kisoissa näkee samoja ukkoja kuin maailmancupeissakin, Kössi totesi ja mainitsi muun muassa Ranskan Anthony Terras´n, joka on saavuttanut olympiamaapaikan Rio de Janeiroon.

– Etelä-Korean kilpailussa oli puolet maailman rankingin 50 parhaasta, Peltonen oli laskenut.

Aspholm, Kössi ja Peltonen ovat harjoitelleet tämän vuoden ajan paljon ja kovaa. He ovat menneet ”pienin harppauksin” eteenpäin, ja suunta on siis ylöspäin.

– Harjoitusmäärät eivät näy heti huipputuloksissa, mutta tulosvarmuus on ollut tasaista. Mitään ”kuraa” ei ole tullut, Kössi summasi.

Kössi ja Peltonen tietävätkin hyvin, että kun olympiapaikkoja aletaan jakaa Tokioon 2020, heidän pitää olla heti iskussa. Aspholm naurahti ”seuraavansa tilannetta nuorempien perässä”.

– Vuosi 2018 tulee äkkiä eteen. Mitään välivuosia ei voi missään tapauksessa pitää, vaan töitä on tehtävä entistä kovempaa. Muuten ei edes ehdi kuulla junanlähettäjän pilliä, vaan juna meni jo. Seuraavaa olympiadia ajatellen tämä vuosi oli sen ensimmäinen askel, Kössi sanoi.

Aspholm ja Peltosen tämän kauden paras tulos oli 121. Kössi paukutti parhaimmillaan rikki 120 kiekkoa. Hänen tuloskeskiarvonsa oli uusi ennätys eli 118. Kukaan heistä ei ole täysin tyytyväinen tulokseensa, mutta kauden ”kruunu” tulikin sitten World Gamesissa – eli se jo usein mainittu joukkuekultamitali.

– Kaudesta meinasi jäädä paha maku, mutta kultamitali muutti kaiken ja toi hymyn huulille! Se oli tärkeä myös tulevaisuuden kannalta.

SAL huolissaan EU:n mahdollisista tiukennuksista

Suomen Ampumaurheiluliitto on erittäin huolissaan EU:ssa mahdollisesti käsittelyyn tulevista ampuma-aseiden lupa-asioita ja käytänteitä ohjaavien direktiivien tiukennuksista. SAL on ollut mukana, kun Ampumaharrastusfoorumi laati yhteisen kannanoton asiasta. SAL:n mielestä Suomen tulisi edistää resurssien kohdistamista laittoman asekaupan ja rikollisuuden torjuntaan. Mikäli kiristykset menevät läpi, olisi sillä dramaattisia vaikutuksia ampumaurheiluun, koska silloin Euroopan ja Maailman mestaruuskilpailuja ammuttavat 25m pistoolilajit ja practicalin lajit olisivat vaarassa poistua.

SAL:n mielestä sisäministeriön ja muiden aselainsäädäntövalmisteluun vaikuttavien tahojen tulee puolustaa Suomen kansallisia oikeuksia, etuja ja perinteitä Euroopan Unionin aseita ja ampumatoimintaa koskevien säännösten valmistelutyössä. SAL toivookin  Suomen edistävän resurssien kohdistamista laittoman asekaupan ja rikollisuuden torjuntaan.

Lausunto lähetetty Sisä- ja Puolustusministeriöön sekä Hallintovaliokunnalle että mm. SM:n kansliapäällikkö Nergille että PM:n kansliapäällikkö Rädylle sekä Poliisihallituksen poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaiselle.

– Minusta meidän tulee jatkovaikuttaa asiassa vielä MEP:mme sekä esim. komissaari Kataisen kautta sekä ulottaa lausunto tiedoksi myös meidän Eurooppalaisille ampumaurheilujärjestöjen tietoisuuteen, jotta he heräävät ja alkavat toimia asiaan omissa maissaan, toteaan toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi.

Action air -kauden avaus Nokialla, ensimmäiset MM-kilpailut 2017

Nokialla ammuttiin viime lauantaina action air -kauden avajaiskilpailu. Level 2 -tasoinen eli luokittelukelpoinen kisa käsitti seitsemän osiota ja mukana olivat kaikki neljä aseluokkaa: open, standard, production ja classic. Ampujia oli mukana kolmisenkymmentä.

Nokian Seudun Ampujien järjestämä kilpailu oli saanut hyvin myös juniorit liikkeelle. Mukana oli seitsemän junioria, jotka selvisivät tiukoista radoista hienosti.

Kilpailussa Loimaan Laukojat veivät kaikkien luokkien ykkössijat. Open-luokan voitti Jarkko Suntioinen. Standard-luokassa ykkönen oli saman seuran Tomy Lindström. Production-luokkaa puolestaan hallitsi edelleen Jesse Nio ja Classicissa nopein ja tarkin oli Roy Juurijoki.

Taannoin pidettyjen haulikkopracticalin MM-kilpailujen yhteydessä kansainvälinen IPSC-järjestö päätti, että action airin ensimmäiset MM-kilpailut ammutaan vuonna 2017 Unkarissa – samana vuonna, jolloin pistoolipracticalin maailmanmestaruudesta kisataan Ranskassa. Tulevien MM-kilpailujen uskotaankin tuovan lajille lisää nostetta.

Suomen lisäksi action air on suosittua muun muassa Japanissa, Hongkongissa, Kiinassa, Taiwanissa, Iso-Britanniassa, Saksassa, Tshekissä, Venäjällä, Kanadassa, Kolumbiassa ja Argentiinassa. Kun lajin ensimmäiset maailmanmestarit seulotaan vajaan kahden vuoden kuluttua, luvassa on tiukka Aasia–Eurooppa -ottelu latinalaisamerikkalaisten haastaessa vanhan maailman vauhdikkaat ampujat.

Nosa Action 2015 L2 tulokset: http://actionairfinland.weebly.com/nosa-action-2015-l2.html

Teksti ja kuva: Mika Vuolle