Kategoria: Pistooli

Timo Nyström kolmas Mikkelissä

Mikkelin Ampujat järjestää näkövammaisten ampumakisat Mikkelin Karkialammella 1.-3.5.2014. Perinteiseen Timon Laakiin Mikkeliin on saapunut suomalaisten lisäksi ampujia Iso-Britanniasta, Itävallasta ja Tsekin tasavallasta. Yhteensä ampujia saapui paikalle kuitenkin vain viisi, kun Puolan isohko joukkue harmillisesti jättäytyi pois viimehetkellä.

Perjantaina oli vuorossa ilmakiväärin pystyasentokilpailu finaaleineen. Näkövammaiset halusivat kokeilla ISSF:n sääntöjen soveltuvuutta mahdollisimman täysimääräisesti, koska he haluavat jatkossa paralympialaisiin, ehkä jo 2020- tai 2024-kilpailuhin. Poikkeamana sääntöihin on esimerkiksi tauluun suunnattava valopiste, jonka aseeseen kiinnitetty valoherkkä tähtäyskaukoputki paikantaa. Tähtäyskaukoputken ilmaisema paikkatieto muunnetaan edelleen ääneksi, jonka äänenkorkeus nousee aseen osoittaessa keskemmälle taulua. Toinen keskeinen poikkeama on, että kilpailu ammutaan ilmapistoolitauluun. Näkövammaisten ammunnassa on lupa käyttää myös avustajaa, joka ei kuitenkaan saa ladata eikä laukaista asetta. Muutoin ammunta näyttää varsin tavanomaiselta. Vammaisurheiluliitto VAU:n lajikoordinaattori, Petri Räbinä saattoi hyvin todeta, että näkövammaiset kykenivät suoriutumaan helposti ISSF:n sääntöjen määrittämällä tavalla. "Tästä on hyvä jatkaa kohden paralympialaisia", Räbinä totesi kilpailun aikana.

Mikkelin kaupungin tervehdyksen kilpailuihin toi nuoriso- ja liikuntatoimen päällikkö Antti Mattila. Mattila totesi, että Mikkelin Ampujat tekevät erittäin hienoa työtä niin normaalikuntoisten, kuin toimintarajoitteisten ampumaurheilijoiden saralla. Siksipä Mikkelin Ampujat onkin yksi arvostetummista ampumaurheiluseuroista Suomessa, Mattila mainitsi avauksessaan.

Kilpailun voitti Ison Britannian Michael Whapples, jonka ammunta näytti vakuuttavalta. Lataaminen, aseen nosto, karkea suuntaus, rauhoittuminen, pito ja laukaisu. Ja Whapplesin laukaus osui yleensä kymppiin. Hyvän laukauksen merkiksi britti näytti avustajalleen aina peukkua, ja usein lisänä oli vielä voiton riemuisa hymykin. Whapples kertoi ammunnan jälkeen, että on ollut syntymästään saakka huononäköinen. Vajaa kymmenen vuotta sitten hävisi näkö kokonaan kohta kaksi vuosikymmentä ammuntaa harrastanut 29-vuotias kertoi.

Suomen Timo Nyströmin peruskilpailun alku oli pienoista takertelua, mutta ammunta parani selkeästi loppua kohti. Finaalissa Nyström jätettiiin tylysti pronssille vain runsaan pinnan verran Itävallan Patrick Moorin vanavedessä.

Finaalitulokset (peruskilpailun tulos):
1. Michael Whapples, GBR 205,0 (614,0), 2. Patrick Moor AUT 200,5 (610,2), 3. Timo Nyström FIN 179,4 (598,2), 4. Martin Adamek CZE 122,6 (600,1), 5. Mauri Rantamäki FIN 110,6 (418,0).

Lauantaina 3.5 vuorossa on ilmakiväärin makuukilpailu (pöytätuki) finaaleineen. Peruskilpailu alkaa klo 10.00 ja finaali arviolta 12.30. Paikkana Mikkelin Ampuma-areena.
 

Puheenjohtaja Pia Nybäck: ”Kaikki yhdessä tehokkaasti eteenpäin!”

Ampumaurheiluliiton puheenjohtaja Pia Nybäck. Kuvat: Lassi Palo
Pia Nybäck ja toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi.
Hämeen alueen Jarmo Pyyhtiä.
SAL:n liittovaltuusto kokoontui lauantaina Vantaalla.

”Olen ollut urheilun järjestötehtävissä mukana kymmenen vuoden ajan, ja minusta tuntuu vahvasti siltä, että nyt tehdään konkreettisia ja oikeita asioita ja viedään niitä tehokkaasti eteenpäin”, Suomen Ampumaurheiluliiton puheenjohtaja Pia Nybäck totesi lauantaina Vantaalla pidetyssä liittovaltuuston kokouksessa. Hän viittasi urheilun rakennemuutokseen, jossa myös SAL:n on syytä olla kuulolla.

Ampumaurheiluliiton puheenjohtaja Pia Nybäck hahmotti valtuutetuille nykytilanteen 95-vuotisjuhlavuoden ensimmäisen liittovaltuuston kokouksen avauspuheenvuorossaan. Hän nosti viime vuodelta esiin muutamia keskeisiä asioita, joista yksi on Me yhdessä -prosessi.

– Sitä on jatkettu aktiivisesti, ja seuroja pyritään auttamaan paitsi niiden päivittäisessä toiminnassa myös pidemmän tähtäimen suunnitelmissa. Myös koulutustoiminta on ollut aktiivista, hän summasi.

Huippu-urheilusta Nybäck totesi, että viime vuoden aikana ”kasattiin set-upia”, jonka ansiosta liiton ammattitaitoisilla valmentajilla ja vuosi sitten työnsä aloittaneella valmennuksen johtajalla Per-Ole Lindellillä on hyvät eväät viedä asioita eteenpäin.

– Talous on aina haastava, ja se on ollut yksi liittohallituksen pääaiheista läpi vuoden. Saimme kuitenkin taloudenkin maaliin suunnitelmien mukaan eli tulos oli runsaat 31 000 euroa ylijäämäinen. Se ei tullut itsestään eikä se ollut helppoa, mutta uskallan sanoa, ettei pahoja tekemättä jättämisiä jäänyt. Jouduimme priorisoimaan ja keskittymään tärkeimpiin asioihin.

SAL:n liittovaltuusto hyväksyi kokouksessaan vuoden 2013 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen sekä myönsi vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille. Ampumaurheiluliiton kulut olivat noin 2,1 miljoonaa euroa, ja liiton tulos oli 31 665 euroa ylijäämäinen. Toimintakertomuksen esitellyt toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi totesi myös, että ”elämme jatkossakin tiukan euron aikaa”.

Puheenjohtaja Nybäckin mukaan liiton lähtökohdat ovat viime vuoden jälkeen hyvät niin nuoriso- kuin seuratoiminnassakin sekä huippu-urheilussa.

– Mullistavia asioita ei ole, vaan viemme aloitettuja asioita eteenpäin. Lakiasioiden kanssa tasapainoillaan. Toivottavasti mahdollisuudet ampumaharrastuksen jatkumiseen ovat jatkossakin realistiset. Talous on tiukka, mutta meillä on sikäli hyvin ”pullat uunissa”, että ulkopuolinen rahoitus (OKM, Olympiakomitea ja Paralympiakomitea) on edellisen vuoden tasolla.

Nybäck katsoi asioita myös ”isommassa kuvassa” ja viittasi Valon ja Olympiakomitean äskettäin tekemään historialliseen päätökseen, jonka mukaan niiden kaikki operatiiviset toiminnot lähiaikoina yhdistetään.

– Se on iso rakennemuutos, mutta näin toimien rahat saadaan oikeisiin paikkoihin. Myös äskettäin julkistettu KPMG:n selvitys on konkreettinen esitys siitä, miten rajalliset resurssit saadaan tehokkaaseen käyttöön.

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM), Valo ja Suomen Olympiakomitea tilasivat alkuvuodesta asiantuntijayritys KPMG:ltä selvityksen, jonka tavoitteena oli laatia ehdotus siitä, miten järjestäytynyt liikunta on tulevaisuudessa Suomessa organisoitu ja miten järjestäytyneelle liikunnalle asetettavat tavoitteet voidaan saavuttaa. Selvitys julkistettiin huhtikuun alussa.

Nybäckin mukaan KPMG:n selvityksessä on kaksi kohtaa, joissa myös SAL:n ”kannattaa olla kuulolla”. Toinen on aluetoiminnan kehittäminen ja toinen on liittojen välisen yhteistyön kehittäminen.

– Näiden pidemmän tähtäimen suunnitelmien perusteella maailmankuva ei näytä murheelliselta. Olen ollut urheilun järjestötehtävissä mukana kymmenen vuoden ajan, ja minusta tuntuu vahvasti siltä, että nyt tehdään konkreettisia ja oikeita asioita ja viedään niitä tehokkaasti eteenpäin.

Liittovaltuusto vahvisti kokouksessaan myös vuoden 2015 talousarvion perustana olevat maksut. Jäsenmaksuihin ei tullut muutoksia, ja lisensseihin tulleet muutokset ovat ne, että vammaislisenssi poistettiin ja aikuisten lisenssi tulee kattamaan kaikki ikäryhmät alle 80-vuotiaisiin asti. Yli 80-vuotiailla lisenssimaksu on 16 euroa, joka ei sisällä tapaturmavakuutusta.

SAL päivitti viime vuonna strategiansa, jonka pohjalta määritellään kahden vuoden painotukset. Perusstrategia pysyy samana. Tällä hetkellä seurattavat kokonaisuudet ovat nuorisotoiminta, Me yhdessä -seuraprosessi, huippu-urheilu ja talous.

Ensi syksynä tehtävän seurakierroksen aikana keskustellaan toiminnan painopisteistä, jotta syntyy näkemys siitä, mitä pidetään tärkeimpinä. Lopullisen päätöksen kahden seuraavan toimintavuoden suuntaviivoista tekee SAL:n kokous kuultuaan liittohallituksen esityksen.

– Lyhykäisyydessään tavoitteemme ovat: enemmän ampumaurheilijoita, parempia ampumaurheilijoita ja sujuvampi arki seuroissa, Aarrekivi tiivisti.

Liittovaltuusto hyväksyi kokouksessaan myös muutoksia kilpailutoiminnan yleissääntöihin ja ohjeisiin. Practicalia, haulikkolajeja ja kasa-ammuntaa koskevat muutokset astuvat voimaan heti. Lisäksi päätettiin siirtyä ensi vuoden alussa M- ja N-sarjoihin sekä lopettaa Y24- ja N24-sarjat. Kivääriin ja pistooliin ei tule esitettyä yhtä yhteistä Y17-sarjaa, vaan M16- ja N16-sarjat.

Loput esityksistä työstetään linjausten mukaisesti lopulliseen muotoonsa liittovaltuuston syyskokoukseen hyväksyttäväksi. Nämä muutokset astuisivat voimaan vuoden 2015 alussa.

Suomalaiset ampumaurheilijat saavuttivat viime vuonna ISSF-/IPC-lajeissa neljätoista arvokisamitalia. Ei-ISSF-lajeissa tuli kaikkiaan 38 henkilökohtaista EM- ja MM-mitalia.

SAL:ssa on 302 jäsenseuraa, joissa on yhteensä 33 026 jäsentä.

Tulospalveluohjelman seurannasta

Liittovaltuuston kokouksessa kuultiin myös selvitys tulospalveluohjelman tilanteesta. Hallituksen nimeämän ja helmikuussa työnsä aloittaneen projekti- ja testausryhmän puheenjohtaja Mika Laine sanoi, että ohjelmassa on paljon hyvää, mutta keskeneräisiä asioita on myös paljon. Niitä ovat kilpailun valmistelu ja läpivienti, raportointi, valmentajanäkymä ja käytettävyys.

– Olemme ha
vainneet lukuisan määrän raportoituja virheitä ja löytäneet tukun lisää. Nykyversio ei ole valmis käyttöönottoon, koska siinä on toiminnallisia puutteita ja sen käytettävyys on heikko. Toimittajan ja SAL:n näkemykset valmiudesta ovat kaukana toisistaan.

– Ryhmä on yhteistyössä hallituksen kanssa varautunut kaikkiin vaihtoehtoihin. ”Askelmerkkejä” haetaan ja vastausta toimittajalle valmistellaan. Yhtään toteutuksen vaihetta ei ole hyväksytty, ja sovitusta hinnasta on maksettu alle puolet, Laine kertoi liittovaltuutetuille.

Pitkän keskustelun päätteeksi valtuusto päätti, että liittohallitukselle annetaan tarvittaessa valtuus purkaa sopimus toimittajan kanssa.

Teemu Lahti voittoon Virossa

Iso joukko suomalaisampujia osallistuu viikonloppuna ammuttaviin Heli Rassin muistokilpailuihin Viron Elvassa.

Perjantaina ammuttiin sotilaspistoolin pika-ammunta, jossa suomalaiset ottivat kolmoisvoiton Teemu Lahden johdolla.

Tuloksia löytyy osoitteesta www.leppa.fi

 

N- ja N20-sarjojen kiväärin MM-katsastus Hollolan EC:n yhteydessä

Hollolan Hälvälässä järjestetään kesäkuun lopussa Lapua Eurooppa cup 25/300m lajeissa. Kansainväliseen kivääri- ja pistoolikilpailuun odotetaan yhteensä noin 70 osanottajaa kymmenestä maasta.

Samassa yhteydessä järjestetään 50m kiväärin MM-katsastuskilpailu N- ja N20-sarjoissa.

Hälvälässä kilpailee 26.-29. kesäkuuta kaikkiaan noin sata ampumaurheilijaa, arvioi kilpailujen johtaja Marko Leppä.

Lapua Eurooppa cupin virallinen järjestäjä on Suomen Ampumaurheiluliitto.

Hollolaan otetaan suomalaisia ampumaurheilijoita myös maajoukkuetoiminnan ulkopuolelta. Leppä kehottaa kiinnostuneita ottamaan yhteyttä joko häneen (pistooli) tai Juha Hirveen (kivääri).

Ilmoittautumislomake löytyy täältä (sivun alaosassa!)

Simo Partanen ja Jorma Jäntti voittoihin Malagassa

Espanjassa Malagan radalla ammuttiin lauantaina pratical-kilpailu, johon osallistui kaksikymmentä ampujaa muun muass Suomesta, Espanjasta ja Iso-Britanniasta.

Avoimen luokan voitti Haminan Practical ampujia edustava Simo Partanen 100%. Hopeaa sai saman seuran Pekka Partanen 65,07% ja pronssille nousi Iso-Britannian Stephen Murphy 63,13.

Vakiopistoolikilpailut olivat kaikkien Malagan alueen seurojen tapahtuma, johon otti osaa 75 ampumaurheilijaa. Hyvässä säässä ammutun kilpailun kolmoisvoiton nappasivat SAL:n iso- ja vakiopistoolin maajoukkuemiehet. Kisan voitti ylivoimaisesti Suomussalmen Urheiluampujia edustava Jorma Jäntti (572). Toiseksi sijoittui  Lahden Ampumaseuran Ari Meinander (559) ja kolmanneksi samalla tuloksella Teemu Lahti.

Muut tulokset ja lisätietoa: www. leppa.fi

Jaakko Viitala ja Jesse Nio action airin Suomen mestareiksi

Teksti ja kuvat: Mika Vuolle

Nokialla ratkottiin viikonloppuna practicalin action airin Suomen mestaruudet. Kahden päivän aikana ammuttiin yhteensä kaksitoista stagea ja reilut kaksisataa laukausta noin kuudenkymmenen ampujan voimin. Nokian Seudun Ampujien järjestämät kilpailut olivat lajin toiset viralliset SM-kisat.

Standard-luokan yleisen sarjan Suomen mestaruus pysyi hallitsevan mestarin hallussa. Nokian Jaakko Viitala uusi viime vuotisen kultansa vakuuttavalla tavalla. Open-luokassa SM-kultaa nappasi viime vuoden pronssimitalisti Jesse Nio, joka edustaa Loimaan Laukojia.

Naisten sarjan paras oli Kouvolan Tiia Honkaselkä, ja nuorissa mestaruus meni Loimaan Laukojien Tomy Lindströmille. Senioreitten SM-kultaa ampui SSG:n Pekka Karras.

Action air on kaasurekyylitoimisilla muovikuulapistooleilla ammuttava practical-ammunnan muoto, joka alkaa hiljalleen yleistyä practical-ampujien sisätiloihin sopivana talviharjoittelumuotona. Lajina se eroaa perinteisestä IPSC:stä lähinnä kalustonsa puolesta. Myös sääntöjä on muokattu hieman muovikuula-aseille sopivammiksi. Laji sopii mainiosti myös nuorille, sillä sen avulla voi helposti opetella practical-ammunnan perusteita.

Hongkongilaiset kävivät näyttämässä mallia

SM-kilpailu oli samalla myös kansainvälinen kilpailu, johon oli saapunut kisailijoita Puolasta, Slovakiasta, Belgiasta ja Hongkongista, missä action airin taso on kovinta maailmassa suomalaisten kärkiampujien edustaessa Euroopan parhaimmistoa. Tavallaan kisassa oli siis kysymys lajin maailman huippuampujien kohtaamisesta. Kansainvälinen kilpailu oli hongkongilaisten näytöstä, jos kohta Suomen mestarit löivät vahvasti kiilaa kiinalaiseen rintamaan.

Standard-luokassa kansainvälisen kilpailun voiton ampui Samson Chan, jota peesasivat Jaakko Viitala ja Curtis Choi. Open-luokassa meni kaukoitään kaksoisvoitto, joka kirjattiin Raymond Kwanille ja Terence Leungille, Jesse Nion ollessa kolmas.

– Hongkongissa ammumme hyvin samantyyppisiä kilpailuja sisätiloissa, joten täällä oli helppo ampua. Oli mukava tulla tänne ja tutustua suomalaisiin, sillä matkustelen mielelläni ampumakilpailuissa kauempanakin, Kwan kertoi kisan jälkeen.

Erillisenä kisana pääkilpailun ohessa ammuttiin vielä practicalin klassikko, kolmen taulun El Presidente -stage, jossa suomalaiset yllättivät salamannopeina pidetyt hongkongilaiset. Viikonlopun nopein oli Open-luokan Roy Juurijoki. Standard-pistoolilla parhaaksi kirjattiin Kim Leppänen.

Action airin SM-mitalistit:

Standard-luokka, yleinen sarja: 1) Jaakko Viitala NoSA, 2) Kim Leppänen NoSA, 3) Timo Martikainen SSG.
Open-luokka, yleinen sarja: 1) Jesse Nio LL, 2) Mikko Lampinen NoSA, 3) Roy Juurijoki LL.
Standard-luokka, naiset: 1) Tiia Honkaselkä KouMAS, 2) Pirjo Leinonen NoSA, 3) Janina Annala KouMAS.
Standard-luokka, juniorit: 1) Tomy Lindström LL, 2) Matias Kaatranen NoSA, 3) Jusa Pietilä NoSA.
Standard-luokka, seniorit: 1) Pekka Karras SSG, 2) Jari Mäkelä KouMAS, 3) Ari Heikkilä KouMAS

Action air SM2014 -tulokset kokonaisuudessaan: http://actionairsm.weebly.com/

Vesa Törnroos 22:s trapin maailmancupissa Tucsonissa

Vesa Törnroos Arizonan helteessä. Kuvat: Matti Nummela
Jukka Laakson hieno taistelu finaalipaikasta katkesi vaikeaan viimeiseen sarjaan.
"Kisat menivät miten menivät", Mika Myllylä sanoi.

Suomalaiset trap-ampujat päättivät kovan urakkansa Tucsonin maailmancupissa varhain lauantaina Suomen aikaa. Vesa Törnroos oli 22:s, Jukka Laakso 31:s ja Mika Myllylä 79:s. ”Arizonan aurinko sulatti pohjolan miehen, kirjaimellisesti”, Laakso sanoi.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) haulikkolajien maailmancup jatkui perjantaina Yhdysvalloissa Arizonan osavaltiossa sijaitsevassa Tucsonissa. Miehet saivat kaksipäiväisen trap-kilpailunsa päätökseen varhain lauantaiaamuna Suomen aikaa.

Miesten trapissa oli mukana kolme suomalaista. Suomalaisittain parhaasta tuloksesta ja siten myös sijoituksestakin vastasi Lahden Ampumaseuran Vesa Törnroos, joka sijoittui 22:nneksi. Hän ampui tulokseensa 114 sarjat 23+22+23+23+23. Finaaliraja oli 118.

– Ampuminen oli mukavaa, ja se kulki hyvin, mutta pää taisteli turhan usein osumista vastaan, hän sanoi ja lisäsi, että ”lämpöä oli riittävästi” eli noin 35 astetta.

– ”Veskun” tulos jäi kauaksi hänen parhaastaan, mutta sijoitus on kuitenkin kohtuullisen hyvä, etenkin ensikertalaiselle, Ampumaurheiluliiton trap-lajien päävalmentaja Matti Nummela sanoi.

Orimattilan Seudun Urheiluampujia edustavan Jukka Laakson kova taistelu finaalipaikasta katkesi vaikeaan viimeiseen sarjaan. Hän rikkoi 113 kiekkoa ja sijoittui 31:nneksi. Laakson sarjat olivat 25+22+24+23+19.

– Takki on nyt tyhjä. Arizonan aurinko sulatti pohjolan miehen, kirjaimellisesti. Viimeinen sarja oli täysi katastrofi. Vika päivä (kolme sarjaa) mentiin puolentoista tunnin eräväleillä, joka oli olosuhteisiin nähden minulle turhan nopea. Palautumisajat olivat siis minimaaliset, ja ampujien tilat olivat ulkoilmateltassa, hän sanoi kilpailun päätyttyä.

– Radan taustat olivat erikoiset ja hieman haastavat. Kiekko näkyi, kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, mutta pilviverho muutti tilanteen täysin. Eräskin nimimies eli Ranskan Stephane Clamens kiskaisi 19, kun ei nähnyt kiekkoa kunnolla. Oikeanväriset lasit olivat siis tärkeässä roolissa. Itse en tilanteesta kärsinyt kuin parin "pummin" verran, ja nekin tulivat ennen "sulamistani".

– Nyt vain katse seuraaviin kisoihin. Tämä ei jää tähän!

Laakso, 36, sijoittui viime vuoden EM-kilpailuissa 13:nneksi. Ne olivat hänen ensimmäiset kansainväliset arvokilpailunsa.

Mika Myllylä (Kymppi-64, Kangasala) sijoittui 79:nneksi. Tulos ei miestä miellyttänyt: 98 (18+20+20+23+17).

– Kisat menivät miten menivät, turha selitellä, hän kommentoi kilpailuaan lyhyesti.

Intian Manavit Singh Sandhu, 37, oli maailmancupin ykkönen, ensimmäisen kerran sitten vuoden 2010. Hän voitti kultamitaliottelussa Australian kaksinkertaisen olympiavoittajan Michael Diamondin 13-9. Peruskilpailun parhaan tuloksen ampui Irlannin Derek Burnett (123), joka sijoittui kilpailussa viidenneksi. Mukana oli 80 ampujaa.

Lauantai on Tucsonissa harjoituspäivä, ja sunnuntaina kilpaillaan kaksoistrapissa ja naisten skeetissä. Miesten skeet alkaa myös sunnuntaina, mutta jatkuu vielä maanantaina, joka on cupin viimeinen kilpailupäivä.

Tucsonin cup on kauden toinen maailmancup. Ensimmäinen oli Fort Benningissä maalis-huhtikuussa järjestetty kivääri- ja pistoolilajien maailmancup, mutta suomalaisia ampumaurheilijoita ei ollut siellä mukana. ISSF:n seuraava maailmancup on toukokuussa Kazakstanin Almatyssa (haulikkolajit).

Unkarissa järjestetään kesäkuussa haulikkolajien EM-kilpailut. ISSF:n joka neljäs vuosi järjestettävät kaikkien lajien MM-kilpailut ovat syyskuussa Espanjan Granadassa, ja siellä jaetaan mestaruuksien lisäksi ensimmäiset olympiapaikat Rio de Janeiron olympialaisiin 2016.

ISSF:n haulikkolajien maailmancup
8.-15.4. Tucson, Yhdysvallat

Tuloksia la 12.4.

Miesten trap 125 kiekkoa + finaalit
Peruskilpailu: 1) Derek Burnett Irlanti 123, 2) Aleksei Alipov Venäjä 121, 3) Manavit Singh Sandhu Intia 121, 4) Michael Diamond Australia 119, 5) Aaron Heading Iso-Britannia 118, 6) Rodrigo Bastos Brasilia 118, … 22) Vesa Törnroos Suomi 114, … 31) Jukka Laakso Suomi 113, … 79) Mika Myllylä Suomi 98.

Semifinaali: 1) Diamond 15, 2) Sandhu 14/uusinta 6, 3) Alipov 14/5, 4) Heading 14/2, 5) Burnett 13, 6) Bastos 12.
Pronssimitaliottelu: Aleksei Alipov Venäjä – Aaron Heading Iso-Britannia 12-10
Kultamitaliottelu: Manavit Singh Sandhu Intia – Michael Diamond Australia 13-9

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.

Marika Salmi avasi suomalaisten maailmancup-kauden 27. sijallaan

Marika Salmi Tucsonin maailmancupissa. Kuvat: Matti Nummela
Suomen trap-ampujat Marika Salmi, Jukka Laakso, Vesa Törnroos ja Mika Myllylä.

Marika Salmi on sijoittunut 27:nneksi trapin maailmancupissa. Yhdysvaltain Tucsonissa varhain perjantaina Suomen aikaa päättyneessä kilpailussa Salmi rikkoi 59 kiekkoa.

Orimattilan Seudun Urheiluampujia edustava Marika Salmi sai kunnian olla ensimmäinen suomalainen ampumaurheilija, joka kilpaili tämän vuoden maailmancupeissa. Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) haulikkolajien maailmancup alkoi torstaina Arizonan osavaltiossa sijaitsevassa Tucsonissa. Salmen lisäksi kisassa mukana on yhdeksän suomalaista ampumaurheilijaa.

Tucsonissa kilpailevat ensimmäisenä trap-ampujat. Naisten paremmuus selvisi varhain perjantaina Suomen aikaa. Miesten kaksipäiväinen kilpailu päättyy lauantaiaamuna Suomen aikaa.

Salmen tulos oli 59 (21+18+20), jolla heltisi 27. sija.

– Kelit olivat kohdillaan, ja lämpöä riitti myös ampumapaikalla, koska katoksia ei ollut. Radat olivat ihan jees, hän kertoi Tucsonista.

– Tulokseni sen sijaan ei paljon selittelyillä parane, Salmi sanoi.

Finaaliraja oli 66.

Kilpailun ykkönen oli Australian Laetisha Scanlan, joka voitti kultamitaliottelussa Ison-Britannian Sarah Wixeyn. Paremmuus ratkesi vasta uusinnassa, jossa Scanlan oli parempi pistein 1-0.

Peruskilpailun parhaan tuloksen 70 tekivät Scanlan ja Italian Deborah Gelisio, joka sijoittui lopulta neljänneksi. Mukana oli 37 ampujaa.

Miesten trapissa ammuttiin ensimmäisenä päivänä 50/125 kiekkoa. Kilpailuun osallistuu kolme suomalaista: Jukka Laakso (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Mika Myllylä (Kymppi-64, Kangasala) ja Vesa Törnroos (Lahden Ampumaseura). Heistä parhaiten aloitti Laakso, joka jatkaa kilpailua 19. sijalta tuloksellaan 47 (25+22). Kärkinelikko on rikkonut 49 kiekkoa. Törnroos on tuloksellaan 45 (23+22) sijalla 40, ja Myllylän tulos 38 (18+20) oikeuttaa 77. sijaan.

Tucsonissa kilpaillaan sunnuntaina kaksoistrapissa. Viimeinen kilpailupäivä on ensi viikon maanantai, jolloin miehet saavat skeet-kilpailunsa päätökseen.

Tucsonin cup on kauden toinen maailmancup. Ensimmäinen oli Fort Benningissä maalis-huhtikuussa järjestetty kivääri- ja pistoolilajien maailmancup, mutta suomalaisia ampumaurheilijoita ei ollut siellä mukana. ISSF:n seuraava maailmancup on toukokuussa Kazakstanin Almatyssa (haulikkolajit).

Haulikkolajien EM-kilpailut ovat kesäkuussa Unkarissa, ja ISSF:n kaikkien lajien MM-kilpailut järjestetään syyskuussa Espanjan Granadassa. Siellä jaetaan maailmanmestaruuksien lisäksi ensimmäiset olympiapaikat Rio de Janeiron olympialaisiin 2016.

ISSF:n haulikkolajien maailmancup
8.-15.4. Tucson, Yhdysvallat

Tuloksia ja tilanteita pe 11.4.

Naisten trap 75 kiekkoa + finaalit
Peruskilpailu: 1) Laetisha Scanlan Australia 70, 2) Deborah Gelisio Italia 70, 3) Sarah Wixey Iso-Britannia 66, 4) Shreyasi Singh Intia 66, 5) Catherine Skinner Australia 66, 6) Carole Cormenier Ranska 66, … 27) Marika Salmi Suomi 59.

Semifinaali: 1) Scanlan 12, 2) Wixey 11/uusinta 2, 3) Skinner 11/1, 4) Gelisio 10/1, 5) Cormenier 10/0, 6) Singh 8.
Pronssimitaliottelu: Catherine Skinner Australia – Deborah Gelisio Italia 12-10
Kultamitaliottelu: Laetisha Scanlan Australia – Sarah Wixey Iso-Britannia 12-12, uusinta 1-0

Miesten trap, tilanne 50/125 kiekon jälkeen: 1) Stephane Clamens Ranska 49, 2) Michael Diamond Australia 49, 3) Manavit Singh Sandhu Intia 49, 4) Andreas Scherhaufer Itävalta 49, … 19) Jukka Laakso Suomi 47, … 40) Vesa Törnroos Suomi 45, … 77) Mika Myllylä Suomi 38.

Lisää tietoa aiheesta löydät täältä.

Lapua Eurooppa cup 25/300m Hollolassa kesäkuussa

Hollolan Hälvälässä järjestetään kesäkuun lopussa Lapua Eurooppa cup 25/300m lajeissa. Kansainväliseen kivääri- ja pistoolikilpailuun odotetaan yhteensä noin 70 osanottajaa kymmenestä maasta. Samassa yhteydessä järjestetään 50m kiväärin MM-katsastuskilpailu N- ja N20-sarjoissa.

Hälvälässä kilpailee 26.-29. kesäkuuta kaikkiaan noin sata ampumaurheilijaa, arvioi kilpailujen johtaja Marko Leppä. Edellisen kerran 25m pistoolin Eurooppa cup järjestettiin Hälvälässä kolme vuotta sitten. Cupin finaali oli Vierumäellä 2010. 300m kiväärin Eurooppa cup on järjestetty Suomessa viimeksi kymmenisen vuotta sitten.

Lapua Eurooppa cupin virallinen järjestäjä on Suomen Ampumaurheiluliitto.

– Olemme hakeneet maan parhaat voimat tekemään kisoja. Pääosa tuomareista on kotimaisia kansainvälisiä tuomareita. Tämä on heille hyvä paikka kehittää ammattitaitoaan. Kivääriammunnan johtajana toimii Aarne Markko, ja pistooliammuntaa johtaa Kalle Kangas, Leppä kertoo.

– Lapua on kummankin lajiryhmän pääsponsori. On myös sen etu, että Suomessa järjestetään EC-kisoja.

Hollolaan otetaan suomalaisia ampumaurheilijoita myös maajoukkuetoiminnan ulkopuolelta. Leppä kehottaa kiinnostuneita ottamaan yhteyttä joko häneen (pistooli) tai Juha Hirveen (kivääri).

Lisätietoja ja MM-katsastuksen ilmoittautumislomake löytyvät täältä.

Suomalaiset aloittavat maailmancup-urakkansa

Vesa Törnroos harjoittelemassa Tucsonissa. Kuvat: Matti Nummela
Marika Salmi ja Vesa Törnroos NHL-ottelussa Phoenixissa.
Marika Salmi ja Vesa Törnroos kävivät tutustumassa paikalliseen kanjoniin ennen maailmancupin alkua.

Suomalaiset ampumaurheilijat aloittavat maailmancup-urakkansa Yhdysvaltain Tucsonissa järjestettävässä haulikkolajien cupissa, joka on 8.-15. huhtikuuta. Kilpailuun osallistuu kymmenen suomalaista.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) haulikkolajien maailmancup alkaa torstaina Arizonan osavaltiossa sijaitsevassa Tucsonissa. Mukana on kymmenen suomalaista ampumaurheilijaa.

Tucsonin cup on kauden toinen maailmancup. Ensimmäinen oli Fort Benningissä maalis-huhtikuussa järjestetty kivääri- ja pistoolilajien maailmancup, mutta suomalaisia ampumaurheilijoita ei ollut siellä mukana.

Tucsonissa kilpailevat ensimmäisenä trap-ampujat. Naisten paremmuus selviää torstaina ja miesten perjantaina. Viimeinen kilpailupäivä on ensi viikon maanantai, jolloin miehet saavat skeet-kilpailunsa päätökseen.

– Marika Salmella ja Vesa Törnroosilla olivat viimeiset harjoitukset sunnuntaina ennen keskiviikon virallisia harjoituksia. Eli pari lepopäivää ja sitten tositoimiin. Jukka Laakso ja Mika Myllylä saattavat vielä hioa kuntoaan tulevina päivinä. Kävimme harjoitusten jälkeen katsomassa paikallista kanjonia. Kaikki ovat terveinä ja varusteet kunnossa, Ampumaurheiluliiton trap-lajien päävalmentaja Matti Nummela kertoi Tucsonista.

Nummela, Salmi ja Törnroos kävivät puolitoista viikkoa sitten katsomassa NHL:n jääkiekko-ottelun Phoenix Coyotes–Minnesota Wild. Minnesota voitti 3–1. Mikko Koivu ja Mikael Granlund pääsivät pisteille, Erik Haula pelasi mielestämme hyvin ja Lauri Korpikoski oli näkymätön, Nummela kommentoi ottelua.

ISSF:n seuraava maailmancup on toukokuussa Kazakstanin Almatyssa (haulikkolajit).

Haulikkolajien EM-kilpailut ovat kesäkuussa Unkarissa, ja ISSF:n kaikkien lajien MM-kilpailut järjestetään syyskuussa Espanjan Granadassa. Siellä jaetaan maailmanmestaruuksien lisäksi ensimmäiset olympiapaikat Rio de Janeiron olympialaisiin 2016.

ISSF:n haulikkolajien maailmancup
8.-15.4. Tucson, Yhdysvallat

Suomen joukkue

Trap
Miehet: Jukka Laakso (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Mika Myllylä (Kymppi-64, Kangasala), Vesa Törnroos (Lahden Ampumaseura)
Naiset: Marika Salmi (Orimattilan Seudun Urheiluampujat)

Skeet
Miehet: Timo Laitinen (Sibbo Skyttegille), Henri Sorvo (Lahden Ampumaseura), Tommi Takanen (Lahden Ampumaseura)

Kaksoistrap
Juuso Ikävalko (Pieksämäen Seudun Ampujat), Simo Köylinen (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Sami Ritsilä (Orimattilan Seudun Urheiluampujat)

ISSF:n maailmancupit 2014
Kivääri ja pistooli: 26.3.-4.4. Fort Benning, Yhdysvallat
Haulikko: 8.-15.4. Tucson, Yhdysvallat
Haulikko: 16.-25.5. Almaty, Kazakstan
Haulikko, kivääri ja pistooli: 4.-13.6. München, Saksa
Kivääri ja pistooli: 13.-21.6. Maribor, Slovenia
Haulikko, kivääri ja pistooli: 1.-10.7. Peking, Kiina
Maailmancupin finaalit (haulikko, kivääri, pistooli): 21.-28.10. Gabala, Azerbaidzhan

Lisää tietoa aiheesta täällä.