Kategoria: Pistooli

Para-ammunnan maailmancup: Karjalainen urheilupistoolilla 21:s

Para-ammunnan maailmancupia kilpaillaan parhaillaan Kroatian Osijekissa, jossa suomalaiskolmikosta ensimmäisenä ampumaan pääsi Markku Karjalainen. Karjalainen oli urheilupistoolilla P3-sarjassa 21:s. Hän ampui tuloksen 526.

Karjalaisen sarjat olivat 88, 86, 90, 86, 86 ja 90.

– Selkeästi alisuoriuduin sekä tarkkuus että pikaosalla. Lämmittelyt kuitenkin sujui hyvin, ja tunne ennen kisaa oli luottavainen. Tarkkuudessa laukaisun kanssa oli haasteita, kun laukaisu ei rennosti lähtenyt ja jonkin verran jalan spastiset nykäisyt haittasivat ammunnan rytmitystä.  Pikaosalla vasta loppua kohden laukaisu alkoi sujumaan paremmin. Yksi myöhästynytkin laukaisu tuli pikaosalla, kun naapuriampujan luokse tuomari tuli kesken sarjan ammunnan ja annoin sen häiritä omaa suoritusta, oma moka, Karjalainen kertasi.

Hän oli tyytyväinen huomatessaan, ettei finaalipaikan taso kuitenkaan ole kovin kaukana.

–  Nyt takaisin sorvin ääreen perusasioiden harjoitteluun.

Osijekissa on suomalaisedustusta myös paratrapissa, jossa Vesa Järvinen ja Juha Myllymäki pääsevät kilpailemaan huomenna sunnuntaina.

Kuvassa suomalaisampujat Osijekissa, kuva: Maija Hoppu

Kymppigolf pelataan Wiurila Golfissa Salossa 7.8.2023

Ampumaurheilijoiden perinteinen jokakesäinen golfkilpailu, Kymppigolf, pelataan Wiurila Golfissa Salossa maanantaina 7.8.2023. Kilpailu alkaa klo 10.00 tiiaikalähtöinä, kisainfo klo 9.40.

Kilpailumuotona on pistebogey. Myös paras scratch-tulos palkitaan. Lisäksi on erikoiskilpailuja. Suurin kilpailussa huomioitava tasoitus on 36.

Osallistumisoikeus: SAL:n seuran jäsenyys tai kutsuvieras sekä SGL:n golfseuran jäsenyys.

Ilmoittautuminen 24.7. mennessä: tero.hovila@gmail.com. Kerro ilmoittautumisen yhteydessä myös ampumaseurasi, golfseurasi ja tasoituksesi (hcp).

Kaikkia ilmoittautuneita pyydetään tuomaan mukanaan pieni palkinto, joita jaetaan kisan jälkeen osallistujille sen mukaan, kuin niitä riittää.

Hinta on 69 euroa sisältäen tulokahvit ja lounaan kisan jälkeen, golfkärryt sekä saunan pyyhkeineen.

Jos haluat hioa lyöntiä kuntoon ja tutustua kenttään etukäteen, harjoituskierroksen pääsee pelaamaan sunnuntaina 6.8. hintaan 50 euroa (norm. 65 €), kun ilmoittaa olevansa ampujien 10-golfin osallistuja.

Jos tarvitset majoitusta, Wiurilassa sijaitsee pukuhuoneiden yläpuolella pieni hotelli, jossa on 4 huonetta. Kyselyt numerosta: 0400 121900. Salon keskustassa on lisäksi Hotelli Fjalar sekä Sokos Hotelli Rikala.

Wiurila Golfin osoite: Viurilantie 126, 24910 Halikko

Nuorten maailmancup Suhl:  Laulainen 34:s ilmapistoolilla – ”Kokonaisuuteen olen erittäin pettynyt”

Arttu Laulainen oli ilmapistoolilla 34:s tuloksella 558 nuorten maailmancupissa Suhlissa. Kahdeksan joukkoon eli finaaliin vaadittiin 571. Kilpailuun osallistui 66 ampujaa.

–  Treenit ennen Suhlia oli todella ailahtelevia, joka näkyi kisassa todella pahasti. Näön kanssa on ollut myös ongelmia, ja ongelmat jatkuivat kisassa, jonka takia oli todella vaikea lukea omia laukauksia, jonka seurauksena luotto omaan tekemiseen katosi täysin. Kokonaisuuteen olen erittäin pettynyt, mutta jospa Koreassa onnistuisi paremmin, Laulainen sanoi.

Skeetissä suomalaisista kilpailunsa aloittivat Eino Peltomäki, Lassi Kauppinen ja Nea Vallioniemi. Miesten kilpailussa Peltomäki on 75 kiekon jälkeen viidentenä tuloksella 71 ja Kauppinen 26:ntena (68). Naisten kilpailussa Vallioniemi on 14:ntenä tuloksella 64.

Tulossivu ja aikataulut

 

Seuratoimijan opas

Seuratoimijan opas on julkaistu ja siitä toivotaan olevan apua niin seurojen uusille kuin jo kokeneille seuratoimijoille! Oppaaseen on koottu keskeisiä seuran ja liiton toimintoja.

(lisää…)