Kategoria: Pistooli

351 kultahippua ampuu Turun Kupittaalla viikonvaihteessa

Kaikkiaan 351 alle 14-vuotiasta ampujaa 49 seurasta kilpailee henkilökohtaisessa ilma-aseiden Kultahippufinaalissa Turun Kupittaalla lauantaina 10. huhtikuuta. Joukkuekilpailussa ampuu yhteensä 105 kolmihenkistä joukkuetta sunnuntaina 11. huhtikuuta.

Henkilökohtaisessa kilpailussa 351 alle 14-vuotiasta ampujaa tähtää kaikkiaan 433 suoritusta, kun osa ampujista kilpailee sekä ilmakiväärillä että ilmapistoolilla.

Lisätietoa vuoden 2010 Kultahippufinaalista löydät Turun Seudun Ampujien nettisivustolta: http://www.turunseudunampujat.fi/kultahippufinaali_2010/.

Uusia kansainvälisiä tuomareita

Viime viikonloppuna 23.-25.3. pidettiin ISSF:n B-tuomarikurssi Suomessa. Kurssila oli mahdollisuus suorittaa ns. B-tuomarikortti haulikko-, kivääri- ja pistoolilajeissa. Kouluttajina toimivat jo pitkään ko. koulutus tehtävissä toimineet Jane ja Rene Mönster Tanskasta, Eirik Jensen Norjasta ja Curt Sjöblom Suomesta.

Kurssille osallistui kaikkiaan 11 kurssilaista, joista 8 oli Suomesta, 2 Tanskasta ja 1 Norjasta.

Kurssikielenä oli englanti ja kurssin aikana suoritettiin 5-10 välikoetta loppukokeen lisäksi.

Kurssin läpäisivät kaikki. Nyt uudet tuomarit hakevat tuomarikorttia kansallisen liiton hakemuksella ISSF:ltä.

Valmistuneet suomalaiset ovat: Haulikko: Merja Wallin, Kari Järvinen, Jouni Kiimala, Seppo Mahlamäki. Kivääri: Mikko Taussi. Pistooli: Markku Vähäpassi, Markku Kumin ja Tuomo Silvast.

Onnittelut uusille kv-tuomareille!

Simo Köylinen peruskisan ennätyksellään kuudes kaksoistrapissa Kypros GP:ssa

Orimattilan Seudun Urheiluampujien Simo Köylinen rikkoi 182 (141+41) kiekkoa ja sijoittui kuudenneksi kaksoistrapissa Kypros GP -kilpailussa Kyproksen Nikosiassa 25.-28. maaliskuuta. Kisan voitti Venäjän Vitali Fokejev 190 (142+48) kiekolla.

– Olen tyytyväinen, kun ammunta kulki näin hyvin jo tässä vaiheessa kautta. Maailmancupissa kuuden parhaan finaaliraja on sellaiset 140-142 kiekkoa, 32-vuotias orimattilalainen Simo Köylinen totesi.

Köylinen rikkoi 150 kiekon peruskilpailussa 141 (48+47+46) kiekkoa. Kun hän osui 50 kiekon finaalissa 41 kiekkoon, tulos oli 182 kiekkoa.

– Paransin peruskilpailun ennätystäni kiekolla. Peruskilpailussa olisin voinut hyvällä tuurilla saada kiekon kaksi enemmän, kun C-seeman kierroksen tulos oli 46. Finaalisarjan C-seemalla yritystä oli vähän enemmän, mikä näkyy tuloksessa, Köylinen arvioi.

– Minulla on ollut tekniikan kanssa vaikeuksia. Se näkyy eniten C-seemassa, jossa liikeradat ovat laajimmat. Onneksi ehdimme harjoitella neljä päivää Kyproksella ennen kisan alkua ja virhe löytyi. (Ampumaurheiluliiton kaksoistrapin lajivalmentaja) Pekka Maunula katsoi ampumistani ja arveli, että aseeni pysähtyy toisen laukauksen jälkeen. Nyt pitää koko ajan muistuttaa itselleen ennen kiekkojen huutamista, että muista kuljettaa asetta toisen laukauksen jälkeen.

Simo Köylinen on valmistautunut huolellisesti alkavaan kauteen. Hän harjoitteli sydäntalvella runsaat pari kuukautta Thaimaassa ja on leireillyt myös Kanarialla.

– Nyt minulla on harjoituslaukauksia liki 9.000. Ensi maanantaina lähden Håkan Dahlbyn kanssa neljäksi viideksi päiväksi harjoittelemaan Espanjan Malagaan, kun Tukholman seudulla on kuulemma 40 senttiä lunta radalla. Håkan haluaa valmistautua hyvin maailmancupin Pekingin-kilpailuun ja minä saan hyvän leirin kovassa seurassa. Lisäksi käyn huhtikuun puolivälissä viikon ampumassa Italian Lonatossa.

Haulikko-, pistooli- ja kiväärilajien yhteinen maailmancup on Pekingissä 18.-24. huhtikuuta. 44-vuotias ruotsalainen Håkan Dahlby oli toinen 191 (147+44) kiekolla kauden ensimmäisessä maailmancupissa Meksikon Acapulcossa 6. maaliskuuta.

– Minun ensimmäinen maailmancupini on 16. toukokuuta Iso-Britannian Dorchesterissä. Kauden toinen maailmancupini on 12. kesäkuuta Italian Lonatossa. Niissä kisoissa, toivottavasti molemmissa olisi tarkoitus antaa näyttö MM- ja EM-kisaa varten, Köylinen kertoo.

Haulikkoampujien EM-kilpailu on Venäjän Kazanissa 27.6.-3.7. Kaksoistrapin kilpailupäivä on 30. kesäkuuta. Kansainvälisen Ampumaurheiluliiton kaikkien lajien MM-kilpailu on Saksan Münchenissä 31.7.-10.8. Kaksoistrapin MM-kisa on 5. elokuuta.

Haulikkolajien Kypros GP, Nikosia, Kypros, 25.-28.3.2010.

Skeet, 125 kiekkoa + 25 kiekon finaali, miehet: 1) George Achilleos Kypros 148 / 20 uusinnassa voitosta (123+25), 2) Marcus Nilsson Ruotsi 148/19 (123+25), 3) Valeri Shomin Venäjä 147/4 (123+24), 4) Harald Jensen Norja 147/3 (122/4 uusinnassa finaalipaikasta +25), 5) Konstantin Tsuranov Venäjä 147/1 (123+24), 6) Sergei Kolos Kazakstan 145 (122/4+23), …30) Ari Salmela Suomi 118 (25+22+23+23+25).

Kaksoistrap, 150 kiekkoa + 50 kiekon finaali, miehet: 1) Vitali Fokejev Venäjä 190 (142+48), 2) Vasili Mosin Venäjä 189 (140+49), 3) Aleksander Furasjev Venäjä 187 (149+47), 4) Richard Bognar Unkari 185 (149+45), 5) Waldemar Schanz Saksa 185 (141+44), 6) Simo Köylinen Suomi 182 (141+41), …15) Sami Ritsilä Suomi 130 (47+44+39), …23) Niko Hyvärinen Suomi 120 (42+40+38).
Joukkuekilpailu: 1) Venäjä 415 (Vitali Fokejev 142, Vasili Mosin 140, Vladimir Miroshnichenko 133), 2) Saksa 409, 3) Iso-Britannia 408, 4) Suomi 391 (Simo Köylinen 141, Sami Ritsilä 130, Niko Hyvärinen 120).

Kaksoistrap, 150 kiekkoa, pojat: 1) Maksim Lazarev Venäjä 140, 2) Artem Nekrasov Venäjä 136, 3) Roman Zagumennov Venäjä 133, 4) Juha Perttola Suomi 127 (46+41+40), 5) Kirill Fokejev Venäjä 126/1 uusinnassa viidennestä sijasta, 6) Henrik Parkkinen Suomi 126/0 (43+44+39), 7) Teemu Jutila Suomi 121 (36+43+42), 8) Henry Romppanen Suomi 118 (43+41+34).

Skeet, 125 kiekkoa, pojat: 1) Aleksander Zemlin Venäjä 120/5 uusinnassa voitosta, 2) George Kazakos Kypros 120/4. 3) Azmy Mehelba Egypti 119, …7) Teemu Vähämäki Suomi 117 (23+22+24+25+23).

Trap, 75 kiekkoa + 25 kiekon finaali, naiset: 1) Irina Laricheva Venäjä 91 (69+22), 2) Zuzana Stefecekova Slovakia 90 (69+21), 3) Delphine Racinet Ranska 88 (70+18), 4) Liya Sharipova Venäjä 86/4 uusinnassa neljännestä sijasta (68+18), 5) Jana Beckmann Saksa 86/3 (66+20), 6) Charlotte Kerwood Saksa 86/1 (68+18), …17) Mopsi Veromaa Suomi 60 (18+22+20), 18) Raija Tiiva Suomi 58 (18+22+18).

Trap, 125 kiekkoa + 25 kiekon finaali, miehet: 1) Aleksei Alipov Venäjä 142 (121+21), 2) Pavel Gurkin Venäjä 140 (119+21), 3) Marian Kovacocy Slovakia 139 (118+21), 4) Geoffrey Legendre Ranska 138/2 uusinnassa neljännestä sijasta (118+20), 5) Yves Tronc Ranska 138/1 (118+20), 6) Ahmed Zaher Egypti 136 (117/2 uusinnassa finaalipaikasta+19), …25) Henrikki Vitali Suomi 112 (21+24+20+23+24), …34) Seppo Törnroos Suomi 110 (24+22+21+24+19), …56) Pasi Oksa Suomi 105 (18+23+23+23+18), …59) Mika Uusitalo Suomi 104 (20+21+23+21+19), …75) Jukka Takala Suomi 100 (21+22+21+17+19).

Kansainvälinen tuomarikurssi käynnistyi

Suomen Ampumaurheiluliitto järjestää yhdessä Nordic Shooting Regionin (NSR) kanssa Kansainvälisen Ampumaurheiluliiton (ISSF) lajien kansainvälisen B-tuomarikurssin hotelli Rantasipissä Vantaalla 25.–28.3.2010.

Suomesta kurssille osallistuu Merja Wallin (LAS), Matti Vähäpassi (KA), Seppo Mahlamäki (SiUrA), Markku Kumin (LovAS), Tuomo Silvast (JA), Jouni Kiimala (OMAS), Kari Järvinen (OSH) ja Mikko Taussi (OMAS).

Torstain ja perjantain opetuksen painopiste on ollut sääntöjen yleisissä osissa. Ensimmäisten kokeiden jälkeen loppuosa kurssista keskitytään lajikohtaisiin asioihin.

Kurssin vanhimpana opettajana toimii Curt Sjöholm. Muut kouluttajat ovat Tanskasta ja Norjasta. Koulutusryhmät ovat kivääri, pistooli ja haulikko.

Tuomarikurssin ensisijaisena tavoitteena on lisätä Suomen kykyä asettaa ISSF-tuomareita nuorten pohjoismaisiin kilpailuihin Vierumäellä ja Lahdessa tämän vuoden syksyllä.

Rami Viljamaa paras suomalainen olympiapistooliampuja Wiesbadenissa: 21:s 572 pisteellä

Wiesbadenin 17. kansainväliselle olympiapistooliviikolle otti jälleen osaa koko Euroopan parhaimmisto, 18 maasta yhteensä 70 ampujaa, joista 16 oli junioreita. Wiesbadenin sisäratakisasta on jo muodostunut perinne olympiapistooliampujien kansainvälisen kilpailukauden avauskilpailuna.1

Henkilökohtainen kilpailu ammuttiin lauantaina, mutta kamppailu korkeimmista sijoista käytiin valitettavasti ilman suomalaisia. Kevätkauden aluksi nähtiin vaihtelevia suorituksia, epäonnea mm. asehäiriöiden muodossa, mutta onneksi myös useita onnistuneita kilpasarjoja.

Suomalaisista parhaiten lauantain henkilökohtaisessa kisassa ampui TSA:a kotimaassa edustava Rami Viljamaa 572 (280+292) sijoittuen 21:ksi. Miesten kilpailussa finaaliin pääsemiseksi vaadittiin normaalit 580 pistettä ja junioreiden sarjassa finaaliin pääsystä uusittiin tuloksella 563. Sunnuntain joukkuekilpailussa Suomen joukkue sijoittui 13:neksi tuloksella 1684 (Viljamaa 567, Talvitie 572, Kimpimäki 545), kun mukana oli yhteensä 19 joukkuetta.

Henkilökohtainen kilpailu 20.03.10, miehet: 1) Aleksei Klimov RUS 784,4 (582+202,4), 2) Dmitri Brayko RUS 783,9 (580+203,9), 3) Oleksandr Petriv UKR 782,5 (587+195,5), 4) Christian Reitz GER 781,3 (583+198,3), 5) Santiago Montis ESP 777,4 (580+197,4), 6) Marco Spangenberg GER 773,4 (581+192,4), …21) Rami Viljamaa 572 (280+292), …31) Marko Talvitie 565 (286+279), …33) Teijo Kimpimäki 564 (280+284).

Henkilökohtainen kilpailu 20.03.10, juniorit: 1) Alexander Alifirenko RUS 766,4 (572+194,4), 2) Aaron Sauter GER 766,1 (565+201,1), 3) Oleg Barabanow RUS 763,2 (571+192,2), 4) Tobias Hehn GER 760,3 (570+190,3), 5) Boris Artaud FRA 760,1 (571+189,1), 6) Aleksei Pankratov RUS 759,6 (563+196,6).

Joukkuekilpailu 21.03.10, miehet: 1) Tsekki 1743, 2) Saksa-1 1733, 3) Venäjä-2 1725, 4) Ukraina 1723, 5) Puola 1722, 6) Venäjä-1 1721, …13) Suomi 1684.

Sunnuntain henkilökohtaisia tuloksia, miehet: 1) Leonid Ekimov RUS 585, 2) Martin Pohrasky CZE 585, 3) Klimov Aleksei RUS 584, 4) Martin Strnad CZE 583, 5) Piotr Daniluk POL 583, 6) Radoslaw Podgorski POL 581, …21) Talvitie 572 (280+292), …28) Viljamaa 567 (282+285), …45) Kimpimäki 545 (275+270).

Juniorit: 1) Boris Artaud FRA 583, 2) Nikita Sukhanov RUS 574, 3) Oleg Barabanov RUS 572.

Teksti: Marko Talvitie

Täydelliset tulokset liitteenä.

Jaakko Björkbacka sivusi ilmakiväärillä Y18-sarjan SE-tulosta 594 pistettä

Jaakko Björkbacka ampui ilmakiväärillä Y18-sarjan mestaruuden ja sivusi sarjan SE-tulosta ilma-aselajien SM-kilpailussa Suomen Urheiluopiston Vierumäki Areenassa sunnuntaina 21. maaliskuuta. Lehtimäen Ampujia edustava 17-vuotias Björkbacka ampui 594 (100+97+99+100+99+99) pistettä.

– Kahdeksannen laukauksen jälkeen aseeni rikkoontui. En tiedä, mikä aseeseen tuli, mutta luoti ei vain lähtenyt enää, alajärvinen Jaakko Björkbacka kuvaili kisaansa.

– 52 viimeistä laukausta ammuin Juha Hirven aseella. Se oli ainoa ase, joka siinä tilanteessa oli saatavilla. Lopulta minulla ei tullut kisassa edes kiire, vaan ehdin ampua kaikki laukaukset hyvin tunnin ja 45 minuutin ampuma-aikana.

Björkbacka sivusi omissa nimissään ollutta SE-tulosta 594 pistettä. Ennätyksen hän on ampunut ensimmäisen kerran Kauhavan Ylihärmässä tammikuun lopussa.

Ilma-aseiden (ilmapistooli, ilmakivääri ja liikkuva maali) SM-kilpailu, Lahden Ampumaseura, Suomen Urheiluopiston Vierumäki Areena, 19.3.-21.3.2010.

10m ilmakivääri, 60 ls + 10 ls:n finaali, sarja Y20: 1) Juho Kurki KaA 697,4 (595+102,4), 2) Sami Korpela KaA 681,5 (582+99,5), 3) Juuso Pekurinen JuvA 676,6 (579+97,6), 4) Juho Autio OMAS 674,6 (574+100,6), 5) Tom Mattson ÅSSF 671,8 (572+99,8), 6) Anton Miettinen LehA 670,9 (571+99,9), 7) Janne Vartiainen SiUra 668,5 (571+97,5), 8) Iiro Rouhiainen JuvA 667,8 (571+96,8), 9) Sami Laksola KhjA 570 26x, 10) Andreas Virtanen ÅSSF 570 26x, 11) Teemu Lipponen NoSA 560, 12) Pyry Passi KA 557 22x, 13) Bo Liljeberg KSF 557 16x, 14) Ville Närhi JuvA 553.

10m ilmakivääri, 60 ls, sarja Y18: 1) Jaakko Björkbacka LehA 594 sivuaa SE-tulosta, 2) Olli Hahl MA 582, 3) Anton Aprelev RS 575, 4) Daniel Broman RS 572, 5) Jussi Hölli K-64 568, 6) Robin Stenström RS 567, 7) Juho Syväniemi IlmA 566, 8) Jussi Palo IMAS 561, 9) Juho Ylönen PiekSA 557, 10) Erkki Männistö PuKu 554 17x, 11) Mikko-Matti Hulkkonen PiekSA 554 16x, 12) Ville Nikulainen KitA 554 14x, 13) Panu Villanen NoSA 552, 14) Ville Karsila TSA 545, 15) Atte Harmanen Hahlo 541, 16) Tuomas Saranpää SsA 534, 17) Juhani Männistö PuKu 524, 18) Jan Liljeberg KSF 522, 19) Joni Inkinen PiekSA 519.

10m ilmakivääri, 40 ls, sarja N18: 1) Marjoriikka Rissanen SiUra 393, 2) Annika Sihvonen MA 387, 3) Gisela Miettinen LehA 386, 4) Marika Oikarinen KoiLA 385 21x, 5) Riikka Parviainen MA 385 19x, 6) Petra Liljeberg KSF 384, 7) Laura Vartiainen SiUra 381, 8) Nita Törmänen SodA 379, 9) Laura Markko TiA 377 18x, 10) Kaisa Mytkäniemi LehA 377 15x, 11) Jaana Lager KA 377 15x, 12) Laura Haukkala HSA 377 13x, 13) Noora Pulju SodA 374 14x, 14) Piia Rantakangas LehA 374 11x, 15) Katarina Långström KSF 372, 16) Susanna Ahomäki KA 371 14x, 17) Alexandra Dufvelin KSF 371 9x, 18) Erika Dufvelin KSF 367, 19) Helena Virtanen KhjA 364, 20) Leena Puustinen TiA 358, 21) Jenna Huotari KajA 353, 22) Jonna Taponen KAS 351, 23) Ida Lindroos NoSA 343.

10m ilmakivääri, 40 ls + 10 ls:n finaali, sarja N24: 1) Paula Peltoniemi ÄäA 492,1 (393+99,1), 2) Jasmine Uuttu TSA 484,4 (383+101,4), 3) Pauliina Frilander PiekSA 483,4 (384+99,4), 4) Henna Kärhä Hahlo 482,5 (385+97,5), 5) Noora Leppäketo LuhA 477,2 (377+100,2), 6) Aila Puustinen TiA 477,0 (387+90), 7) Elina Lehtomäki HaaAs 473,9 (380+93,9), 8) Minna Saarimäki LehA 461,2 (372+89,2), 9) Paula Kaksonen IMAS 363 11x, 10) Jenni Jantunen Hahlo 363 11x, 11) Cindy Dufvelin KSF 355.

10m ilmakivääri, 40 ls, sarja Y16: 1) Daniel Ekholm RS 379 15x, 2) Jesse Peurasaari ESF 379 13x, 3) Joni Stenström RS 377 15x, 4) Aleksi Leppä HAS 377 14x, 5) Teemu Oikarinen KoiLA 374, 6) Antti Jaakkola LappjA 371 15x, 7) Mathias Nordberg ÅSSF 371 13x, 8) Otto Suuronen MA 369, 9) Aleksi Lammintausta KaA 367 13x, 10) Teemu Ukkola HAS 367 10x, 11) Aleksi Jarva SMY 367 10x, 12) Janne Mäensivu KaA 365, 13) Tommi Kamppila KA 364, 14) Mika Ketola HSA 363, 15) Joni Laksola KhjA 361 10x, 16) Jesse Kuusisto K-64 361 10x, 17) Tommi Tella JA 360 8x, 18) Ville Vaaramaa SsA 360 5x, 19) Arttu Kolehmainen PiekSA 356, 20) Henry Husso KAS 354, 21) Otto Mäkelä MU 353, 22) Juho Ahde LappjA 352, 23) Ville Vaitinen KuusA 351, 24) Julius Passi KA 347, 25) Sebastian Långström KSF 346 5x, 26) Matias Pukaralammi KaA 346 2x, 27) Jonas Fleege TSA 329.

10m ilmakivääri, 40 ls, sarja N16: 1) Erika Markkinen K-64 387, 2) Elin Liwendahl ÅSSF 386, 3) Sara Lauttamus KA 381, 4) Sanna Lager KA 379, 5) Katariina Laine HlAS 377 15x, 6) Tea Sikanen PiekSA 377 15x, 7) Joanna Malm KhjA 376, 8) Saara Lahti HAS 373, 9) Essi Sipola SodA 372, 10) Kristiina Iivonen SaSA 371, 11) Mira Ojanen PuKu 365, 12) Merja Sillanpää LehA 364, 13) Susanna Simola MU 362, 14) Johanna Huotari KajA 358, 15) Sanna Rissanen SodA 357, 16) Roosa Prusila NoSA 355, 17) Tuulikki Pienimaa SodA 352, 18) Stella Raulisto TSA 351, 19) Jenni Kienokoski KhjA 348 8x, 20) Cecilia Nyholm RS 348 5x, 21) Henna Mustonen SiUra 348 4x, 22) Maria Ahde LappjA 321, 23) Sofie Grönroos KSF 313, 24) Roosa Kilpinen K-64 306.

10m ilmakivääri, 40 ls + 10 ls:n finaali, sarja N20: 1) Tiia Törmälä RSA 498,0 (395+103), 2) Taina Ruokolainen HlAS 484,2 (384+100,2), 3) Tuula Rantakangas LehA 479,8 (378+101,8), 4) Hanna Nivus KaA 470,6 (373+97,6), 5) Aino Hongisto PuKu 463,0 (369+94), 6) Erika Lindholm TSA 455,8 (370+85,8).

10m ilmakivääri, 40 ls, sarja Y16: 1) Daniel Ekholm RS 379 15x, 2) Jesse Peurasaari ESF 379 13x, 3) Joni Stenström RS 377 15x, 4) Aleksi Leppä HAS 377 14x, 5) Teemu Oikarinen KoiLA 374, 6) Antti Jaakkola LappjA 371 15x, 7) Mathias Nordberg ÅSSF 371 13x, 8) Otto Suuronen MA 369, 9) Aleksi Lammintausta KaA 367 13x, 10) Teemu Ukkola HAS 367 10x, 11) Aleksi Jarva SMY 367 10x, 12) Janne Mäensivu KaA 365, 13) Tommi Kamppila KA 364, 14) Mika Ketola HSA 363, 15) Joni Laksola KhjA 361 10x, 16) Jesse Kuusisto K-64 361 10x, 17) Tommi Tella JA 360 8x, 18) Ville Vaaramaa SsA 360 5x, 19) Arttu Kolehmainen PiekSA 356, 20) Henry Husso KAS 354, 21) Otto Mäkelä MU 353, 22) Juho Ahde LappjA 352, 23) Ville Vaitinen KuusA 351, 24) Julius Passi KA 347, 25) Sebastian Långström KSF 346 5x, 26) Matias Pukaralammi KaA 346 2x, 27) Jonas Fleege TSA 329.

10m ilmakivääri, 40 ls, sarja N18: 1) Marjoriikka Rissanen SiUra 393, 2) Annika Sihvonen MA 387, 3) Gisela Miettinen LehA 386, 4) Marika Oikarinen KoiLA 385 21x, 5) Riikka Parviainen MA 385 19x, 6) Petra Liljeberg KSF 384, 7) Laura Vartiainen SiUra 381, 8) Nita Törmänen SodA 379, 9) Laura Markko TiA 377 18x, 10) Kaisa Mytkäniemi LehA 377 15x, 11) Jaana Lager KA 377 15x, 12) Laura Haukkala HSA 377 13x, 13) Noora Pulju SodA 374 14x, 14) Piia Rantakangas LehA 374 11x, 15) Katarina Långström KSF 372, 16) Susanna Ahomäki KA 371 14x, 17) Alexandra Dufvelin KSF 371 9x, 18) Erika Dufvelin KSF 367, 19) Helena Virtanen KhjA 364, 20) Leena Puustinen TiA 358, 21) Jenna Huotari KajA 353, 22) Jonna Taponen KAS 351, 23) Ida Lindroos NoSA 343.

10m ilmakivääri, 60 ls + 10 ls:n finaali, sarja Y24: 1) Juhana Toikko AlavA 687,0 (585+102), 2) Tomi Huuhka TSA 684,1 (583+101,1), 3) Juha Soini JjA 683,7 (583+100,7), 4) Sami Valkama TSA 682,0 (581+101), 5) Toni Matilainen PiekSA 679,1 (580+99,1), 6) Mikko Ollikainen PuKu 676,3 (578+98,3), 7) Eetu Orsjoki PiekSA 674,3 (575+99,3), 8) Francis Wikström PAS 670,5 (575+95,5), 9) Joni Virtanen KhjA 575, 10) Ville Nokipii P-HA 571, 11) Marko Tanskanen JA 569 26x, 12) Petri Esala KaA 569 26x, 13) Juha Virtanen KhjA 566, 14) Antti Kajan KarttA 558, 15) Niko Matilainen PiekSA 547.

10m ilmapistooli, 40 ls, sarja N18: 1) Gisela Miettinen KAMS 364, 2) Eveliina Pukkinen HSA 356, 3) Tea Lepistö HSA 349, 4) Susanna Ahomäki HSA 348, 5) Nina Manninen HlAS 337, 6) Therese Lindgren RS 324, 7) Karita V
illamo IU 323.

10m ilmapistooli, 40 ls, sarja Y16: 1) Aleksi Pirttimäki SsA 366 7x, 2) Aleksi Anttila SodA 366 5x, 3) Otto Suuronen MA 357, 4) Joonas Kuusela SodA 356, 5) Karri Turunen NAS 351, 6) Stefan Miettinen KAMS 343 5x, 7) Simo Heikkinen KuusA 343 1x, 8) Kari Hyvönen NAS 341 3x, 9) Mika Kilpeläinen SMAS 341 0x, 10) Oskari Eloranta KaA 340, 11) Matias Lahtela KuKu 337 4x, 12) Aleksi Bruun SMAS 337 3x, 13) Tuomas Pukaralammi KaA 336, 14) Julius Jänismäki TSA 334, 15) Eemeli Villamo IU 327, 16) Niko-Petteri Nimell KuKu 324, 17) Samuel Turigin SsA 323, 18) Joonas Riutta HSA 322, 19) Oscar Lindblad RS 320 2x, 20) Tomi Nimell KuKu 320 1x, 21) Tuomas Mattila TSA 311 2x, 22) Mikko Tahvanainen YVA 311 1x, 23) Konsta Kivi TSA 310, 24) Tomi Rinta-Kauhajärvi IU 307, 25) Tino Teikari IU 298.

10m ilmapistooli, 60 ls, sarja Y18: 1) Jarkko Järvenpää HlAS 551, 2) Jukka Juntti KSA 544, 3) Elias Ruutti TSA 538, 4) Miika Leppänoro IvUA 535, 5) Jani Sokura KaA 530, 6) Sami Leppälä JjA 526, 7) Teemu Vastamäki TSA 520, 8) Jaakko Lauttamus KA 513, 9) Eemeli Annala PorkkA 486, 10) Lasse Alastalo TSA 474, 11) Taneli Pöllänen SMAS 469, 12) Aleksi Korpelainen TSA 462, 13) Jere Jompero TSA 456.

10m ilmapistooli, 40 ls, sarja N16: 1) Noora Kivistö SsA 350, 2) Heidi Latvala HlAS 332, 3) Alisa Honkala TSA 323, 4) Sanna Rissanen SodA 319 1x, 5) Johanna Hahl MA 319 1x, 6) Tuulikki Pienimaa SodA 318, 7) Essi Sipola SodA 312, 8) Taru Teikari IU 289, 9) Essi Annala PorkkA 280.

10m ilmapistooli, 40 ls + 10 ls:n finaali, sarja N20: 1) Anette Källi LehA 472,5 (376+96,5), 2) Tiina Jänkälä SodA 453,9 (361+92,9), 3) Annukka Riutta HSA 444,0 (350+94), 4) Iiris Luukkonen VihA 434,6 (347+87,6), 5) Evi Toivonen TSA 423,3 (334+89,3).

10m ilmapistooli, 40 ls, sarja Y16: 1) Aleksi Pirttimäki SsA 366 7x, 2) Aleksi Anttila SodA 366 5x, 3) Otto Suuronen MA 357, 4) Joonas Kuusela SodA 356, 5) Karri Turunen NAS 351, 6) Stefan Miettinen KAMS 343 5x, 7) Simo Heikkinen KuusA 343 1x, 8) Kari Hyvönen NAS 341 3x, 9) Mika Kilpeläinen SMAS 341 0x, 10) Oskari Eloranta KaA 340, 11) Matias Lahtela KuKu 337 4x, 12) Aleksi Bruun SMAS 337 3x, 13) Tuomas Pukaralammi KaA 336, 14) Julius Jänismäki TSA 334, 15) Eemeli Villamo IU 327, 16) Niko-Petteri Nimell KuKu 324, 17) Samuel Turigin SsA 323, 18) Joonas Riutta HSA 322, 19) Oscar Lindblad RS 320 2x, 20) Tomi Nimell KuKu 320 1x, 21) Tuomas Mattila TSA 311 2x, 22) Mikko Tahvanainen YVA 311 1x, 23) Konsta Kivi TSA 310, 24) Tomi Rinta-Kauhajärvi IU 307, 25) Tino Teikari IU 298.

10m ilmapistooli, 60 ls + 10 ls:n finaali, sarja Y20: 1) Aki Rantakangas LehA 643,7 (546+97,7), 2) Tobias Lindgren RS 635,1 (547+88,1), 3) Lasse Kuusisto KaA 627,8 (549+78,8), 4) Tuomo Hautala KuKu 626,7 (532+94,7), 5) Anton Miettinen KAMS 624,4 (531+93,4), 6) Harri Vartiainen SiUra 607,3 (520+87,3), 7) Valtteri Lähteenmäki KaA 591,3 (508+83,3), 8) Aleksi Vasu KuKu 529, 9) Klaus Kurki KaA 495.

10m ilmapistooli, 40 ls, sarja N18: 1) Gisela Miettinen KAMS 364, 2) Eveliina Pukkinen HSA 356, 3) Tea Lepistö HSA 349, 4) Susanna Ahomäki HSA 348, 5) Nina Manninen HlAS 337, 6) Therese Lindgren RS 324, 7) Karita Villamo IU 323.

Vesa Saviahde voitti kaikki neljä liikkuvan maalin Suomen mestaruutta

Pohjois-Hämeen Ampujien Vesa Saviahde ampui kaikkiaan neljä kultaa liikkuvan maalin ilma-aselajien SM-kilpailussa Suomen Urheiluopiston Vierumäki Areenassa viikonloppuna 20.-21. maaliskuuta. Saviahde voitti sekajuoksujen Suomen mestaruuden 380 pisteellä tänään sunnuntaina ja Saviahteen edustama P-HA voitti joukkuekilpailun 1102 pisteellä. SM-hopeaa ampui Raseborgs Skyttaren Krister Holmberg, joka voitti Kymppi-64:n Jarmo Pyyhtiän uusinnassa hopeamitalista 20-19. He ampuivat molemmat 368 pistettä. Joukkuekilpailun SM-hopeaa laukoi RS 1096 pisteellä.

34-vuotias lempääläläinen Vesa Saviahde voitti normaalijuoksujen SM-kultaa eilen lauantaina. Hän voitti kultamitaliottelussa Raseborgs Skyttaren Krister Holmbergin pistein 6-5. Raseborgs Skyttaren Staffan Holmström voitti pronssiottelussa Längelmäen Seudun Ampujien Paavo Myllymäen pistein 6-3. Saviahde laukoi 60 laukauksen peruskilpailussa 586 pistettä ja jäi vain pisteen SE-tuloksestaan 587 pistettä. P-HA voitti joukkuekilpailun 1676 pisteellä ja RS ampui hopeaa 1670 pisteellä.

Vesa Saviahde keräsi sekajuoksuilla vain 380 (193+187) pistettä tänään sunnuntaina. Lajin erittäin kova SE-tulos 392 pistettä on Krister Holmbergin nimissä.

– Toinen kierros ei ollut hyvä. Ensimmäinen kierros oli hyvä. Toinen kierros ei oikein lähtenyt kulkemaan, Saviahde sanoi.

Liikkuvan maalin kilpailijat ampuvat peruskilpailunsa kahdessa osassa. Normaalijuoksujen kilpailussa ammutaan ensin 30 hidasta juoksua ja sitten 30 nopeaa juoksua. Sekajuoksujen kisa on jaettu kahteen 20 juoksun osaan, joista molemmissa on kymmenen nopeaa ja kymmenen hidasta juoksua ”sekaisin”. Liikkuvan maalin ampujien isona haasteena on vireen säilyttäminen kisapäivän ajan.

– Kyllä tämä oli hyvä viikonvaihde, kun saimme joukkuemestaruudetkin. Saimme RS:n pitkän voittoputken poikki. RS on varmaan koko 2000-luvun dominoinut ilma-aselajien joukkuekilpailuja, Saviahde totesi.

– Eilinen normaalijuoksujen kilpailu oli hyvää ammuntaa. Kun lähdin ampumaan nopeita juoksuja, rytmistä oli vaikea saada kiinni. Sen jälkeen kun rytmin löysin, ammunta oli todella helppoa. Kun ammunta sujuu, se vain menee eteenpäin ihan omillaan. Ammuntaa ei tarvitse silloin sen kummemmin miettiä.

Normaalijuoksun erittäin hyvän peruskilpailun jälkeen Saviahde joutui tiukasti kilpailemaan Suomen mestaruudesta mitaliotteluissa. Hän voitti välierässä Staffan Holmströmin 6-4 ja kultamitaliottelussa Krister Holmbergin 6-5.

– Finaalissa voitin kolme ensimmäistä pistettä. Silloin kävi mielessä, että seuraavan pisteen kun otan, Krister on sillassa. Yht’äkkiä huomasin olevani 4-3 häviöllä. Silloin piti ajatusmaailma palauttaa arkeen eikä enää miettiä epäolennaisia. Kisa on sitten vasta ohi, kun joku julistaa pelin poikki.

Ilma-aseiden (ilmapistooli, ilmakivääri ja liikkuva maali) SM-kilpailu, Lahden Ampumaseura, Suomen Urheiluopiston Vierumäki Areena, 19.3.-21.3.2010.

Liikkuva maali, 10 m ilmakivääri, 40 ls (normaalijuoksut), Y-sarja: 1) Vesa Saviahde P-HA 380 (193+187), 2) Krister Holmberg RS 368/20 uusinnassa toisesta sijasta (187+181), 3) Jarmo Pyyhtiä K-64 368/19 (179+189), 4) Vesa-Matti Sallinen P-HA 366/8 sisäkymppiä ja viimeinen sarja 91 (180+186), 5) Henri Piri RAM 366/8 sisäkymppiä ja viimeinen sarja 89 (183+183), 6) Henrik Holmberg RS 366/7 (183+183), 7) Matti Suoranta K-64 366/6 (181+185).
Joukkuekilpailu: 1) Pohjois-Hämeen Ampujat 1102 (Vesa-Matti Sallinen 366, Vesa Saviahde 380, Jukka-Pekka Jokela 356), 2) Raseborgs Skyttar 1096, 3) Kymppi-64 (Kangasala) 1079.

Liikkuva maali, 10 m ilmakivääri, 40 ls (sekajuoksut), Y16-sarja: 1) Jani Suoranta K-64 374 SE-tulos (190+184), 2) Mika Heikkilä K-64 365 (181+184), 3) Juho Riikonen OAS 310 (162+148), 4) Aatu Suoknuuti ESA 280, 5) Juuso Väätäinen KAMS 272, 6) Vesa Rautanen K-64 240.
Joukkuekilpailu: 1) Kymppi-64 (Kangasala) 979.

Liikkuva maali, 10 m ilmakivääri, 40 ls (sekajuoksut), Y18-sarja: 1) Ville Huomolin ESA 325 (167+158), 2) Teemu Vastamäki TSA 278 (140+138), 3) Valtteri Lind TSA 187 (96+91).

Liikkuva maali, 10 m ilmakivääri, 40 ls (sekajuoksut), Y20-sarja: 1) Tomi-Pekka Heikkilä K-64 383 sivuaa SE-tulosta (191+192), 2) Sami Heikkilä K-64 364 (181+183), 3) Jarmo Toiva K-64 359 (178+181), 4) Kaarlo Saarento TSA 352 (172+180).
Joukkuekilpailu: 1) Kymppi-64 (Kangasala) 1106 SE-tulos (Jarmo Toiva 359, Tomi-Pekka Heikkilä 383, Sami Heikkilä 364), 2) Turun Seudun Ampujat 817.

Liikkuva maali, 10 m ilmakivääri, 40 ls (sekajuoksut), N-sarja: 1) Marika Salminen KoE 352, 2) Sirkka Savukari ESA 300, 3) Tiina Aalto SMY 297.

Liikkuva maali, 10 m ilmakivääri, 40 ls (sekajuoksut), N16-sarja: 1) Pipsa Taskinen NUMA 182.

Liikkuva maali, 10 m ilmakivääri, 40 ls (sekajuoksut), N18-sarja: 1) Mikael Qvarnström RS 345.

Ilma-aseiden SM-kilpailun reaaliaikainen tulospalvelu toimii tänään sunnuntainakin

Ampumaurheilun reaaliaikainen tulospalvelu toimii ilma-aseiden SM-kilpailussa tänään sunnuntainakin 21. maaliskuuta. Tulospalvelun kokeiluversiossa päivittyvät pistooli- ja ilmakiväärisarjojen tulokset.

Ilma-aseiden SM-kilpailun reaaliaikaisen tulospalvelun löydät täältä.

Tulospalvelun kokeiluversio toimii parhaiten, kun ryhdyt seuraamaan tuloksia "tulokset"-valikon kautta. Valitse "tulokset"-valikosta haluamasi sarja ja sen jälkeen haluamasi ampujat. Voit seurata useiden eri sarjojen ampujien tuloskortteja yhtä aikaa.

Tulospalvelusta voit lähettää palautetta sähköisellä lomakkeella.

Jesse Peltomäki voitti ensimmäisen ilmapistoolin Y-sarjan Suomen mestaruutensa

20-vuotias Jesse Peltomäki ampui 675,6 (578+97,6) pisteellä uransa ensimmäisen ilmapistoolin Y-sarjan kultamitalin ilma-aseiden SM-kilpailussa Suomen Urheiluopiston Vierumäki Areenassa lauantaina 20. maaliskuuta. Helsingin Varuskunnan Ampujien Rauno Hartikainen laukoi SM-hopeaa 669,7 (572+97,7) pisteellä ja Poliisien Ampumaseuran Teemu Tiainen SM-pronssia 669,3 (572+97,3) pisteellä.

– Ihan hyvältä tuntuu, Jesse Peltomäki kommentoi uransa ensimmäistä ilmapistoolin Y-sarjan Suomen mestaruutta.

Kuortaneen Kuntoa edustava Jesse Peltomäki oli kisassa ylivoimainen. 60 laukauksen peruskilpailun jälkeen hän johti peräti 5 pisteellä, kun hän ampui 578 pistettä ja Tikkakosken Ampujien Kalle Mykkänen oli toisena 573 pisteellä. Kymmenen laukauksen finaalisarjassa Peltomäki tähtäsi 97,6 pistettä ja kasvatti voittomarginaalinsa 5,9 pisteeseen.

– Kyllä paljon mukavampi olisi ollut finaalissa ampua, jos kisa olisi ollut tiukempi. Jos johto on noin iso, niin finaaliin ei välttämättä lähde edes täysillä, tamperelainen Peltomäki totesi.

– Finaalisarjan 96,7 pistettä ei ole hyvä tulos. 99 pisteen päälle oleva tulos on ihan ok. Peruskilpailun 578 pistettä on ihan harjoitustason mukainen tulos.

Ilma-aseiden (ilmapistooli, ilmakivääri ja liikkuva maali) SM-kilpailu, Lahden Ampumaseura, Suomen Urheiluopiston Vierumäki Areena, 19.3.-21.3.2010.

10m ilmapistooli, 60 ls + 10 ls:n finaali, sarja Y: 1) Jesse Peltomäki KuKu 675,6 (578+97,6), 2) Rauno Hartikainen HVA 669,7 (572+97,7), 3) Teemu Tiainen PAS 669,3 (572+97,3), 4) Kalle Mykkänen TiA 669,2 (573+96,2), 5) Jyrki Pitkäranta IU 667,1 (571+96,1), 6) Teemu Lahti LAS 666,9 /9,0(571+95,9), 7) Henri Rutanen YK 666,9 /8,2(568+98,9), 8) Jyrki Turja LSA 665,0 (566+99), 9) Jarmo Salo LSA 566, 10) Tomi Harju LAS 565, 11) Antti Pahalahti LuhA 564, 12) Veikko Alanko HlAS 563, 13) Juha Valjus KAS 562, 14) Tuomo Passi KA 561 15x, 15) Kalle Wegelius TuulA 561 10x, 16) Esko Halla-aho TiA 561 9x, 17) Olli Páren KuusA 560 14x, 18) Tommi Muukkonen ESA 560 12x, 19) Kristoffer Ingelin RS 560 12x, 20) Ari Huhtamäki P-HA 560 10x, 21) Mikko Ehrlund TSA 560 8x, 22) Keijo Haapa-aho LSA 559 9x, 23) Tarmo af Ursin PAS 559 8x, 24) Lauri Lauste SA 558 13x, 25) Kristian Saarikorpi HVA 558 12x, 26) Sami Haume NoSA 558 9x, 27) Kari Eskola KuusA 556 17x, 28) Heikki Oikari TiA 556 13x, 29) Jorma Jäntti SUA 556 11x, 30) Aleksi Anttila SodA 556 9x, 31) Jukka Nikkari TSA 555 11x, 32) Kari Törmä HVA 555 7x, 33) Ville Rosenlund TiA 555 6x, 34) Taneli Peltonen HVA 554, 35) Antti Tervo SA 553 12x, 36) Jari Javarus LA 553 11x, 37) Jari Kandell NoSA 553 11x, 38) Antti Pesonen LAS 553 7x, 39) Torsti Annala PorkkA 553 7x, 40) Juha Hautamäki LeA 553 5x, 41) Jukka Yrjänäinen SsA 552 11x, 42) Petri Ylinen KA 552 4x, 43) Risto Nuoramo YVA 551 10x, 44) Eero Laitila NU 551 8x, 45) Timo Kilpinen RASSI 551 7x, 46) Pasi Koivunen TiA 549 9x, 47) Petri Sorsa LAS 549 6x, 48) Ari Meinander LAS 549 3x, 49) Timo Kivelä NoSA 548 8x, 50) Jarmo Talka LuuA 548 5x, 51) Juhani Saari KAS 547, 52) Pentti Laihanen SA 545, 53) Aki Rantakangas LehA 544, 54) Pasi Lehikoinen TiA 543 8x, 55) Timo Paalanen AsAs 543 7x, 56) Olli Heikka PAS 543 7x, 57) Petri Karjalainen K-UAS 543 7x, 58) Juhani Öhman TiA 543 6x, 59) Kim Lundqvist TSA 543 6x, 60) Jari Paski SsA 543 3x, 61) Hannu Lammintausta KaA 542 11x, 62) Kari Leskinen LAS 542 10x, 63) Vesa Savolainen PokkA 541, 64) Kimmo Loponen K-UAS 540 7x, 65) Asko Hakomäki LSA 540 6x, 66) Reijo Rantakangs LehA 540 4x, 67) Ville Leskinen LAS 539, 68) Miika Leppänoro IvUA 537 8x, 69) Jorma Oikarinen OMAS 537 5x, 70) Ari Valtonen RSA 537 4x, 71) Antti Weijo LuhA 536, 72) Jari Karppinen ESF 535, 73) Hannu Aittomäki JA 534, 74) Kalle Kivi TSA 531, 75) Olli Seppälä LeA 530, 76) Ahti Weijo LuhA 528, 77) Markku Kumin LovAS 526, 78) Petteri Mantere LSA 523, 79) Ismo Minkkinen HyMAS 522, 80) Eemeli Annala PorkkA 516, 81) Göran Ingelin RS 502, 82) Yrjö Munukka ESF 498, 83) Stefan Miettinen KAMS 496, 84) Pauli Tapia LeA 464.

Vesa Saviahde voitti liikkuvan maalin normaalijuoksujen SM-kultaa

Pohjois-Hämeen Ampujien Vesa Saviahde ampui liikkuvan maalin normaalijuoksujen kultaa ilma-aseiden SM-kilpailussa Suomen Urheiluopiston Vierumäki Areenassa lauantaina 20. maaliskuuta. Saviahde voitti kultamitaliottelussa Raseborgs Skyttaren Krister Holmbergin pistein 6-5. Raseborgs Skyttaren Staffan Holmström voitti pronssiottelussa Längelmäen Seudun Ampujien Paavo Myllymäen pistein 6-3.

Ilma-aseiden (ilmapistooli, ilmakivääri ja liikkuva maali) SM-kilpailu, Lahden Ampumaseura, Suomen Urheiluopiston Vierumäki Areena, 19.3.-21.3.2010.

Liikkuva maali, 10 m ilmakivääri, 60 ls (normaalijuoksut), Y-sarja: 1) Vesa Saviahde P-HA, 2) Krister Holmberg RS, 3) Staffan Holmström RS, 4) Paavo Myllymäki LäSA.
Kultamitaliottelu: Saviahde – Holmberg 6-5.
Pronssiottelu: Holmström – Myllymäki 6-3.
Välierät: Saviahde – Holmström 6-4 ja Myllymäki – Holmberg 5-6.
Peruskilpailu, 60 ls: 1) Vesa Saviahde P-HA 586, 2) Paavo Myllymäki LäSa 569, 3) Krister Holmberg RS 563, 4) Staffan Holmström RS 555 (17 sisäkymppiä), 5) Markku Jetsonen KAMS 555 (16), 6) Vesa-Matti Sallinen P-HA 555 (16), 7) Henrik Holmberg RS 552, 8) Henri Piri RAM 551, 9) Jarmo Pyyhtiä K-64 548, 10) Matti Suoranta K-64 546.
Joukkuekilpailu: 1) Pohjois-Hämeen Ampujat 1676 (Vesa Saviahde 586, Jukka-Pekka Jokela 535, Vesa-Matti Sallinen 555), 2) Raseborgs Skyttar 1670, 3) Kymppi-64 (Kangasala) 1607.

Liikkuva maali, 10 m ilmakivääri, 60 ls (normaalijuoksut), Y16-sarja: 1) Jani Suoranta K-64 534, 2) Mika Heikkilä K-64 518, 3) Juho Riikonen OAS 473, 4) Vesa Rautanen K-64 443.
Joukkuekilpailu: 1) Kymppi-64 (Kangasala) 1495.

Liikkuva maali, 10 m ilmakivääri, 60 ls (normaalijuoksut), Y18-sarja: 1) Ville Huomolin ESA 499, 2) Teemu Vastamäki TSA 383, 3) Valtteri Lind TSA 294.

Liikkuva maali, 10 m ilmakivääri, 60 ls (normaalijuoksut), Y20-sarja: 1) Tomi-Pekka Heikkilä K-64 564, 2) Sami Heikkilä K-64 546, 3) Jarmo Toiva K-64 536, 4) Kaarlo Saarento TSA 510.
Joukkuekilpailu: 1) Kymppi-64 (Kangasala) 1646 (Jarmo Toiva 536, Tomi-Pekka Heikkilä 564, Sami Heikkilä 546), 2) Turun Seudun Ampujat 1187.

Liikkuva maali, 10 m ilmakivääri, 40 ls (normaalijuoksut), N-sarja: 1) Marika Salminen KoE 366, 2) Sirkka Savukari ESA 298, 3) Tiina Aalto SMY 295.

Liikkuva maali, 10 m ilmakivääri, 40 ls (normaalijuoksut), N16-sarja: 1) Pipsa Taskinen NUMA 225.

Liikkuva maali, 10 m ilmakivääri, 40 ls (normaalijuoksut), N18-sarja: 1) Mikael Qvarnström RS 347.