Kategoria: Pistooli

Mira Nevansuu ja Mikko Mäkitalo ampuvat maailmancupin finaalissa

Mira Nevansuu ja Mikko Mäkitalo kilpailevat maailmancupin finaalissa lajinsa parhaiden kanssa. Mira Nevansuu ampuu ilmapistoolilla sunnuntaina 7. lokakuuta Thaimaan Bangkokissa. Mikko Mäkitalo rikkoo kaksoistrapissa kiekkoja lauantaina 20. lokakuuta Serbian Belgradissa.

Kuortaneen Kuntoa edustava 22-vuotias Mira Nevansuu ampuu ilmapistoolilla ensimmäisen maailmancupin finaalinsa. Hän lunasti paikkansa sijoittumalla kolmanneksi tuloksella 487,1 (389+98,1) maailmancupissa Münchenissä Saksassa 31. toukokuuta. Ikaalisissa asuvalla ja vaatetusalan artesaaniksi opiskelevalla Nevansuulla on ollut mahtava vuosi, kun hän ampui EM-hopeaa ja olympiamaapaikan maaliskuussa Ranskan Deauvillessä.

– Saksan maailmancup on viimeinen kilpailuni, joten maailmancupin finaalista on vaikea odottaa mitään. Kyllä se on se perinteinen, että teen parhaani ja katsotaan mihin se riittää, nauraa Mira Nevansuu, joka keskittyy ilmapistooliammuntaan. Hän jätti kesän ruutiasekauden kokonaan väliin.

– Muut ampujat ovat kilpailleet koko kesän urheilupistoolilla, joten maailmancupin finaali on heille kauden päätös. Minulle se on kauden ensimmäinen kilpailu. Normaalisti aloitan kilpailukauden marras-joulukuussa.

Mira Nevansuu on tänä vuonna ampunut Ranskassa ja USA:ssa uransa ensimmäisen kilpailun. Nyt on vuorossa ensimmäinen kilpailu Thaimaassa.

– Olot ovat erilaiset ja haastavat, kun sää on kuuma ja kostea. Mitä vaan voi tapahtua.

Pistooli- ja kiväärilajeissa maailmancupin finaaliin pääsi tänä vuonna enintään kymmenen kilpailijaa jokaisessa kymmenessä olympialajissa: maailmancupien perusteella kahdeksan sekä viime vuoden MM-kilpailun sekä maailmancupin finaalin voittaja. Naisten ilmapistoolissa on yhdeksän kilpailijaa, kun Venäjän Natalia Paderina voitti viime vuonna sekä MM-kultaa Kroatian Zagrebissa että maailmancupin finaalin Espanjan Granadassa. Pistooli- ja kiväärilajien maailmancupin finaali on 5.-7. lokakuuta Thaimaan Bangkokissa.

Mikko Mäkitalo uransa kolmanteen finaaliin

Salon Seudun Ampujia edustava 29-vuotias hyvinkääläinen Mikko Mäkitalo ampuu jo uransa kolmannen maailmancupin finaalin. Hän lunasti paikkansa ampumalla 185 (141+44) kauden ensimmäisessä maailmancupissa Santo Domingossa Dominikaanisessa Tasavallassa. Mäkitalo oli viime vuonna neljäs tuloksella 189 (144+45) Granadassa Espanjassa.

Haulikkolajeissa maailmancupin finaaliin pääsi tänä vuonna enintään 12 ampujaa jokaisessa viidessä olympialajissa: maailmancupin perusteella kahdeksan, viime vuoden maailmancupin finaalin voittaja sekä mitalistit syyskuun alussa Kyproksen Nikosiassa ammutusta MM-kilpailusta. Haulikkolajien maailmancupin finaali on 17.-20. lokakuuta Belgradissa Serbiassa.

Lisätietoa maailmancupin finaalissa internetissä Kansainvälisen Ampumaurheiluliiton, ISSF, sivuilla osoitteessa http://www.issf-shooting.org/

Naisten ilmapistoolin maailmancupin finalistit

10M AIR PISTOL WOMEN

PADERINA, Natalia

RUS

WCH 2006 ZAGREB CRO

PADERINA, Natalia

RUS

WCF 2006 GRANADA ESP

1

CHAIKA, Viktoria

BLR

15

+

12

=

27

WC4 MUNICH GER

390

98,4

2

KOUSNETSOVA, Olga

RUS

15

+

11

=

26

WC3 BANGKOK THA

389

99,8

3

HU, Jun

CHN

15

+

9

=

24

WC2 SYDNEY AUS

387

103,4

4

REN, Jie

CHN

10

+

12

=

22

WC2 SYDNEY AUS

390

99,7

5

MARUSKOVA, Lenka

CZE

15

+

6

=

21

WC1 FORT BENNING USA

384

99,1

6

SEKARIC, Jasna

SRB

10

+

10

=

20

WC4 MUNICH GER

388

99,4

7

NEVANSUU, Mira

FIN

8

+

11

=

19

WC4 MUNICH GER

389

98,1

8

SAGUN LEWANDOWSKA, Miroslawa

POL

10

+

9

=

19

WC3 BANGKOK THA

387

99,7

Miesten kaksoistrapin maailmancupin finalistit

DOUBLE TRAP MEN

D ANIELLO, Francesco

ITA

WCH NICOSIA CYP

D ANIELLO, Francesco

ITA

15

+

13

=

28

WC4 MARIBOR SLO

145

47

HU, Binyuan

CHN

WCH NICOSIA CYP

HU, Binyuan

CHN

4

+

9

=

13

WC4 MARIBOR SLO

141

46

RICHMOND, Joshua

USA

WCH NICOSIA CYP

RICHMOND, Joshua

USA

15

+

10

=

25

WC3 LONATO ITA

142

49

RICHMOND, Joshua

USA

5

+

8

=

13

WC1 SANTO DOMINGO DOM

140

46

FOKEEV, Vitaly

RUS

WCF GRANADA ESP

FOKEEV, Vitaly

RUS

10

+

8

=

18

WC3 LONATO ITA

140

48

1

DAHLBY, Hakan

SWE

15

+

12

=

27

WC1 SANTO DOMINGO DOM

144

48

2

ELLER, Walton

USA

15

+

10

=

25

WC2 CHANGWON KOR

142

45

3

DI SPIGNO, Daniele

ITA

10

+

9

=

19

WC1 SANTO DOMINGO DOM

141

47

4

SODHI, Ronjan

IND

8

+

8

=

16

WC1 SANTO DOMINGO DOM

140

47

5

KEEVER, Bill

USA

8

+

7

=

15

WC2 CHANGWON KOR

139

45

6

FRANZONI, Claudio

ITA

3

+

11

=

14

WC4 MARIBOR SLO

143

40

7

MAKITALO, Mikko

FIN

3

+

9

=

12

WC1 SANTO DOMINGO DOM

141

44

8

WANG, Nan

CHN

4

+

8

=

12

WC1 SANTO DOMINGO DOM

140

45

Lisätietoja: http://www.issf-shooting.org/

Janne Kuvaja 4:s isopistoolin Eurooppa-cupin finaalissa

Janne Kuvaja ampui isopistoolilla neljänneksi 25 metrin pistoolilajien Eurooppa-cupin finaalissa Kroatian Zagrebissa sunnuntaina 23. syyskuuta. Poliisien Ampumaseuraa edustava 34-vuotias Kuvaja paukutti 576 (285+291) pistettä.

Viime vuoden MM-kilpailun radoilla ammutun tasaisen kisan voitti Sveitsin Marc Wirth tuloksella 579 (288+291) pistettä. Eurooppa-cupin finaalin kakkoseksi ampui Sveitsin Paddy Gloor 578 (290+288) pisteellä ja kolmanneksi Tanskan Allan Gejl 577 (285+292) pisteellä.

– Edellinen kova kisani oli SM-kisa elokuun alkupuolella, mikä aiheutti jännitystä jonkin verran, vantaalainen Janne Kuvaja kertoi.

– Toiseen koulusarjaani tuli ensin 45 pisteen sarja, jossa oli kaksi kasia. Minulle oli patruunan syöttöhäiriö, jonka seurauksena ajattelin hetken aikaa muuta kuin itse suoritusta. Se rankaisi saman tien viidellä pisteellä. Seuraavaankin sarjaan tuli vain 47 pistettä, joten toinen koulusarja oli vain 92 pistettä.

Kuvajan koulusarjat olivat 97, 92 ja 96 pistettä. Kuviosarjoilla hän ampui 96, 98 ja 97 pistettä.

– Kuviossa vielä ensimmäinen laukaus oli kasi, hän harmitteli.

– Kisan loppu olikin melkoista vääntämistä ja jäin tavoitteestani muutamalla pisteellä. Kisa oli tasainen, vaikka aivan huipputuloksia ei nähtykään.

Janne Kuvajavoitti Eurooppa-cupin ensimmäisen osakilpailun huhtikuun lopussa Hannoverissa Saksassa. Silloin hän laukoi 574 pistettä.

– Kokonaisuutena 25 metrin pistoolilajien Eurooppa-cup on hyvä kilpailusarja. Toivottavasti ensi vuonna mukana olisi muitakin suomalaisia. Itse aion kiertää lähialueen osakilpailuja, hän suunnitteli.

– Ensi vuonna osakilpailut ovat ilmeisesti Saksan Hannoverissa, Sveitsin Bernissä, Tanskan Århusissa, Ruotsin Uppsalassa ja finaali jälleen Hannoverissa.

25 metrin pistoolilajien Eurooppa-cup, Zagreb, Kroatia, 22.-23.9.2007:

25 m, isopistooli, miehet, 60 ls: 1) Marc Wirth Sveitsi 579 (288+291), 2) Paddy Gloor Sveitsi 578 (290+288), 3) Allan Gejl Tanska 577 (285+292), 4) Janne Kuvaja Suomi 576 (285+291).

Lisätietoja: http://www.esc-shooting.org/

Suomi ampui practicalin EM-joukkuepronssin

Suomi ampui joukkueella Stefan Borgström, Harri Kykkänen, Jari Aalto ja Kristian Poikonen kolmanneksi modified-luokassa practicalin pistoolilajien EM-kilpailussa Ranskan Cheval-Blancissa. Kilpailu ratkesi myöhään lauantai-iltana 22. syyskuuta.

– Modified-luokan joukkuekilpailun pronssi on todella hieno saavutus, toteaa Ampumaurheiluliiton practical-jaoston puheenjohtaja Timo McKeown, joka itse oli production-luokassa 49:s.

– Kilpailun ja kilpailijoiden taso oli todella kova. Esimerkiksi open-luokan mestariksi ampui Ranskan Eric Grauffel, joka on nyt voittanut sekä Euroopan että maailmanmestaruuden kolme kertaa peräkkäin. Pienikin virhe näkyi heti lopputuloksissa.

Practicalin pistoolilajien EM-kilpailuun osallistui runsaat tuhat ampujaa 47 maasta. EM-mitaleista ampui 34 suomalaista.

Practical-ammunnan pistoolilajien EM-kilpailu, Cheval-Blanc, Ranska, 17.-22. syyskuuta:

Modified-luokka: 1) Zdenek Henes Tshekki 1769.7189 (100 %), 2) Nicolas Taramelli Ecuador 1728.5378 (97,67 %), 3) Giuseppe Todaro Italia 1716.4558 (96,99 %), …14) Stefan Borgström Suomi 1491.8312 (84,30 %), 15) Harri Kykkänen Suomi 1461.9964 (82,61 %), …21) Jari Aalto Suomi 1300.7694 (73,50 %), …23) Kristian Poikonen Suomi 1287.2425 (72,74 %), …25) Jari Majuri Suomi 1249.3878 (70,60 %).

Luokassa kilpaili 39 ampujaa.

Joukkuekilpailu: 1) Italia (Giuseppe Todaro, Roberto Vezzoli, Bruno La Bruna, Giorgio Patria) 4,987.00, 2) Saksa 4,921.00, 3) Suomi (Stefan Borgström, Harri Kykkänen, Jari Aalto, Kristian Poikonen) 4,254.00.

Open-luokka: 1) Eric Grauffel Ranska 1928.5326 (100 %), 2) Jorge Ballesteros Fernandez Espanja 1814.7941 (94,10 %), 3) Saul Kirsch Israel 1760.2891 (91,28 %), 16) Petri Runtti Suomi 1523.4797 (79,00 %), …21) Tommi Marttinen Suomi 1512.8925 (78,45 %), …31) Raine Peltokoski Suomi 1453.8733 (75,39 %), …48) Tony Ruohonen Suomi 1403.5137 (72,78 %), …76) Tomi Nyman Suomi 1346.0086 (69,79 %), …139) Pasi Parviainen Suomi 1228.3732 (63,69 %), …173) Jyrki Kadenius Suomi 1146.1966 (59,43 %), …175) Jukka Suominen Suomi 1138.9919 (59,06 %), …192) Pentti Ovaskainen Suomi 1101.0844 (57,09 %), …194) Heli Harakka-Nyman Suomi 1092.2534 (56,64 %), …214) Pekka Partanen Suomi 1050.3572 (54,46 %), …239) Vesa Kosola Suomi 1002.9683 (52,01 %), …254) Pertti Hillebrandt Suomi 963.7726 (49,97 %).

Luokassa kilpaili 299 ampujaa.

Joukkuekilpailu: 1) Ranska (Eric Grauffel, Remy Deville, Emile Obriot, Thierry Obriot) 4,976.00, 2) Tshekki 4,774.00, 3) Espanja 4,747.00, …6) Suomi (Petri Runtti, Tommi Marttinen, Tony Ruohonen) 4,439.00.

Standard-luokka: 1) Josef Rakusan Tshekki 1736.1633 (100 %), 2) Mike Seeklander USA 1730.3979 (99,67 %), 3) Julien Boit Ranska 1727.9367 (99,53 %), …15) Matti Manni Suomi 1630.7701 (93,93 %), …28) Lauri Nousiainen Suomi 1533.8958 (88,35 %), …40) Esa Marjoniemi Suomi 1471.7179 (84,77 %), …45) Mikko Kuisma Suomi 1434.2965 (82,61 %), …51) Jarmo Jääskeläinen Suomi 1411.8884 (81,32 %), …73) Raine Honkaselkä Suomi 1317.6161 (75,89 %), …115) Markus Kuoppamaa Suomi 1202.0036 (69,23 %), …132) Markus Isoaho Suomi 1150.5976 (66,27 %), …197) Timo Massinen Suomi 995.9017 (57,36 %), …253) Heidi Lokkila Suomi 822.0048 (47,35 %).

Luokassa kilpaili 300 ampujaa.

Joukkuekilpailu: 1) Tshekki (Josef Rakusan, Petr Znamenacek, Roman Podlesak, Libor Horak) 4,981.00, 2) Saksa 4,871.00, 3) Ranska 4,820.00, …7) Suomi (Matti Manni, Lauri Nousiainen, Esa Marjoniemi, Mikko Kuisma) 4,636.00.

Production-luokka: 1) Adam Tyc Tshekki 1787.5671 (100 %), 2) Marian Wysny Slovakia 1719.3096 (96,18 %), 3) Angus Hobdell USA 1713.0723 (95,83 %), …49) Timo McKeown Suomi 1421.9326 (79,55 %), …85) Pekka Kakkonen Suomi 1318.0504 (73,73 %), …92) Simo Matero Suomi 1293.7773 (72,38 %), …120) Jyrki Savinko Suomi 1225.0278 (68,53 %), …135) Mika Lento Suomi 1186.6548 (66,38 %), …149) Tuukka Jokinen Suomi 1136.4599 (63,58 %).

Luokassa kilpaili 253 ampujaa.

Joukkuekilpailu: 1) Slovakia (Marian Wysny, Ernest Nagy, Jan Palka, Anton Penov) 4,911.00, 2) Tshekki 4,898.00, 3) Sveitsi 4,626.00, …13) Suomi (Timo McKeown, Pekka Kakkonen, Simo Matero, Mika Lento) 4,033.00.

Lisätietoja: http://www.fftir.fr/index.php?FicheNum=1774

I tason Seuravalmentajakurssi Itä- ja Kaakkois-Suomessa kausien 2007-2008 aikana

Suomen Ampumaurheiluliiton Itä- ja Kaakkois-Suomen aluejaostot järjestävät yhteistyössä Ampumaurheiluliiton kanssa kausien 2007 ja 2008 aikana I tason valmentajakurssin (1ov/ 50h).

Lajit: Kivääri, pistooli, riistamaali ja haulikko

Valmennusprosessin tavoitteena on kilpailullinen menestys. Kurssin tavoitteena on, että I tason valmentaja hallitsee yksittäisen harjoituskokonaisuuden suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin omassa lajissaan. Lisäksi kurssi antaa perusvalmiudet nuorten ja aikuisten ampujien valmentamiseen sekä johtamiseen.

Toteutus

Fyysisen harjoittelun perusteet -SLU-kurssi: Tanhuvaaran Urheiluopisto, 15 h, pidetään 8.-9.12.2007

Opettaminen ja taidon oppimisen perusteet 9h: SLU-kurssi

Lajitekniikat teoriassa ja käytännössä 25h: Suomen Ampumaurheiluliitto

Koulutuksen ja kurssimateriaalin hinta ilmoitetaan myöhemmin

Ilmoittautumaan pääset tästä.

Hallituksen kokouspäätöksiä 22.8.

Hallituksen kokouksen 22.8.2007 päätöskia;

Merkittiin tiedoksi raporit NSR:n yleiskokouksesta ja Euroopan liiton yleiskokouksesta.

Syksyn kokousaikataulu:
– 24.9. hallitus
– 22.10. hallitus
– 14.11. hallitus
– 1.12. liittovaltuusto
– 11.12. hallitus

Hallitus hyväksyi kilpailuvaliokunnan esitykset
– pistoolin sääntömuutos
– SM-kilpailuja v 2008
– uudet Suomen ennätykset
Nämä tieot on päivitetty liiton nettisivuille.

Merkittiin hallitukselle tiedoksi OK:n Pekingin valintapäivät; 19.12.2007, 16.4.2008, 20.5.2008 ja 21.7.2008.

Hallitus totesi, että vastaisuudessa joukkuevalinnat pyritään tekemään normaaleissa kokouksissa, ei puhelinkokouksissa.

Henri Häkkinen paras ampuja sotilaiden mestaruuskilpailussa

Hälvälässä järjestettyjen kaksipäiväisten ammunnan sotilas-SM-kilpailujen parhaaksi kivääriampujaksi valittiin hollolalainen Henri Häkkinen. Sotilaat ampuivat mestaruuksista 12.-13. syyskuuta.

Viestirykmentissä Riihimäellä palveleva yliluutnantti Henri Häkkinen voitti keskiviikkona kiväärin pika-ammunnan ja 50 metrin kivääriammunnan kelpo tuloksilla. Torstain Häkkinen hävisi vakiokiväärin mestaruuden yhdellä pisteellä. Voiton vei Karjalan Prikaatin Kari Pennanen.

Parhaaksi pistooliampujaksi ampui Kai Jahnsson voittamalla keskiviikkona isopistoolin ja torstaina pistoolin pika-ammunnan. Helsinkiläinen ylimerivartija hankki EM-kisoissa Suomelle olympiapaikan vapaapistoolissa tuloksella 555.

Paras varusmiesampuja oli alikersantti Toni Matilainen. Pieksämäkeläinen kivääriampuja palvelee Urheilukoulussa.

Päijäthämäläisiä värejä edusti tyylikkäästi myös Urheilukoulun yliluutnantti Marko Leppä voittamalla rynnäkkökiväärissä sotilaiden mestaruuden.

Kilpailujen yleismestaruuden voitti Kainuun Prikaati.

Täydelliset tulokset www.mil.fi/maavoimat/joukot/hamr.

Rynnäkkökivääri 6+6+6 N
1. Alik Tuulia Lindroos, PORPR, 156
2. Alik Miia Pajunen, PIONR, 155
3. Alik Laura Vehviläinen, KARPR, 152

Rynnäkkökivääri 6+6+6 VM
1. Alik Tatu Peura, PKARPR, 167
2. Alik Ilari Rautiola, KAIPR, 165
3. Alik Arttu Niittymies, PSPR, 163

Rynnäkkökivääri Y
1. Ylil Marko Leppä, HÄMR, 170
2. Yliv Timo Tasala, KARPR, 167
3. Kapt Kari Uski, RUK, 167

Kivääri pika 3×20 Y
1. Ylil Henri Häkkinen, ViestiR, 572
2. Kapt Jussi Puustinen, KAARTJR, 568
3. Ltn Kimmo Tulonen, IlmaVTK, 563

Kivääri 3×20 Y
1. Ylil Henri Häkkinen, ViestiR, 584
2. Vanh mvja Helena Valtonen, LSMV, 582
3. Inskapt Juha Peltonen, PVJJK, 576

Isopistooli Y
1. Ylimvja Kai Jansson, VLLV, 582
2. Vanh mvja Marko Räsänen, KR, 576
3. Kapt Antti Jokinen, OULSLE, 575

Pistooli Y
1. Vanh rvja Marko Räsänen, KR, 538
2. Vanh rvja Jari Javarus, LR, 535
3. Ylil Pekka Vaarala, KAIPR, 533

Vakiokivääri 300 m 20 ls, makuu VM
1. Vm Henri Hyppönen, ViestiR, 195
2. Alik Toni Matilainen, URHK, 193
3. Rj Vesa Luukkonen, P-KR, 192

Rynnäkkökivääri 3×5 N
1. Kers Sanni Nuotiomaa, MIKSLE, 124
2. Alik Miia Pajunen, PIONR, 113
3. Slum Päivi Kuosmanen, PIONR, 108

Rynnäkkökivääri 3×5 VM
1. Alik Tuomo Toivanen, PKARPR, 130
2. Alik Erik Samsonov, LAPITR, 130
3. Alik Jonne Tuovinen, P-KR, 128

Pistooli pika 3×20 Y
1. Ylimvja Kai Jansson, VLLV,585
2. Vanh mvja Marko Räsänen, KR, 577
3. Ltn Ville Nousiainen, RMVK. 575

Vakiokivääri 300 m Y
1. Ylil Kari Pennanen, KARPR, 584
2. Ylil Henri Häkkinen, ViestiR, 583
3. Vanh mvja Helena Valtonen, LSMV, 580

Lisätietoja: http://www.mil.fi/maavoimat/joukot/hamr

Ammunnan sotilas-SM-kilpailut Lahdessa 12.-13.9.2007

Hämeen Rykmentti järjestää ammunnan sotilas-SM-kilpailut keskiviikkona ja torstaina Hollolan Hälvälän ampumaradoilla. Yli 220 ampujaa 44 eri joukko-osastosta, varikoilta ja rajavartiostosta on ilmoittautunut mukaan. Luvassa on 450 suoritusta eri pistooli-, kivääri- ja rynnäkkökiväärilajeissa.

Valovoimaisimpia urheilijoita ovat kivääriampuja Henri Häkkinen ja pistooliampuja Kai Jahnsson. Hollolalainen Häkkinen valittiin vuonna 2006 Vuoden sotilasurheilijaksi ja on hallitseva sotilaiden maailmanmestari kiväärin pika-ammunnassa. Häkkinen on tällä kaudella ampunut ilmakiväärillä EM-hopeaa ja olympiamaapaikan 2008 olympialaisiin Pekingiin sekä vapaakiväärillä EM-pronssia. Helsinkiläinen Kai Jahnsson laukoi vapaapistoolilla olympiapaikan EM-kilpailussa.

Kilpailujen suojelija on Läntisen maanpuolustusalueen komentaja kenraalimajuri Kari Siiki. Hämeen Rykmentin komentaja eversti Hannu Alén uskoo kisojen onnistuvan hyvin.

– Lahti on tunnettu urheilukaupunki ja tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet urheilukilpailujen järjestämiseen. Rykmentti järjestää vuosittain vähintään yhdet kansalliset tai kansainväliset sotilasurheilukilpailut, Hannu Alén sanoo.

Ammunnan kotisivut ovat www.mil.fi/joukot/hamr.

Kisat alkavat molempina päivinä kello 8 Hälvälässä.

Lisätietoja: http://www.mil.fi/maavoimat/joukot/hamr/07_sm_ammunnat.dsp

IPSC turvallisen ampujan kurssi Kirkkonummella 15.9.-7.10.2007

Porkkalan Ampujat järjestää IPSC turvallisen ampujan -kurssin Kirkkonummen Upinniemessä 15.9.-7.10.2007.

Alkamispäivä: 15.09.2007
Päättymispäivä: 07.10.2007
Alkamisaika: 10:00
Päättymisaika: 20:00
Paikkakunta: Upinniemi (Kirkkonummi)
Tapahtumapaikka: Upinniemen varuskunta-alue ja ampumaradat
Tapahtuman nimi: IPSC turvallisen ampujan kurssi
Tapahtuman järjestäjä: Porkkalan Ampujat (PorkkA)
Yhteyshenkilö: Veli-Matti Järvinen, veli-matti.jarvinen(a t)siemens.com tai 050-66127
Ilmoittautumiset sähköpostitse veli-matti.jarvinen(a t)siemens.com

Tapahtuman kuvaus: Porkkalan Ampujat (PorkkA) järjestää turvallisen ampujan kurssin. Kurssin tarkoituksena on kouluttaa ampumaurheilua harrastavista henkilöistä practical-ammunnan harrastajia. Practical (IPSC) -harjoittelun ja kilpailuihin osallistumisen edellytys on hyväksyttävästi läpäisty Turvallisen ampujan -kurssi.

Kurssi muodostuu teoriopetuspäivästä, 7 ampumaharjoituskerrasta sekä ampumakokeesta. Kurssilaiset osallistuvat myös järjestävän organisaation jäseninä kilpailutoimintaan. Kurssille mahtuu mukaan 25 ensiksi ilmoittautunutta.

Aikataulu ja paikka

Teoriakoulutus:
La 15.9.2007 ja su 16.9.2007, klo 10 – 17
Ampumaharjoitukset:
Ti 18.9.2007 16-20
Pe 21.09 12-21 (kilpailuun valmistautumista)
La 22.09 8-21 (Sotul&PorkkA Mestaruus Level I)
Ti 25.09 16-20
Pe 28.09 16-20
Su 30.09 12-20
Ti 02.10 16-20
Pe 05.10 16-20
Ampumakoe:
Su 07.10.2007, klo 12–20

Teoriakoulutus, kaikki ampumaharjoitukset sekä ampumakoe järjestetään Upinniemen varuskunnan alueella. Ampumakoe on mahdollista uusia kaksi kertaa. Uusintakoepäivät ilmoitetaan myöhemmin.

Kurssille tarvittavat varusteet
Jokainen ampuja tarvitsee seuraavat varusteet ampumaharjoituksiin:
1. Pistooli tai revolveri, jonka kaliiberi on vähintään 9 mm.
2. Kolme lipasta tai revolveriin pikalatureita.
3. IPSC-ammuntaan sopiva kotelo
4. Patruunoita n. 100-150 kpl / harjoituskerta.
5. SAL:in kilpailu- tai harrastajalisenssi (= vakuutus)
6. Kuitti suoritetusta kurssimaksusta.

Turvalliseksi ampujaksi pääseminen edellyttää myös jonkin practical-ammuntaa harjoittavan SAL:n alaisen seuran jäsenyyttä.

Kustannukset

Kurssimaksu on 50 €, joka maksetaan tilille 144930-101973 viitteellä 3997.

PorkkA:n jäsenille 25€, tilille 100950-350064 viestinä oma nimi ja jäsennumero.

Kurssimaksu pitää sisällään kurssimateriaalin sähköisessä muodossa (lähetetään ilmoittautuneille sähköpostilla), sekä opetuksen ja yhden ampumakokeen vastaanottamisen.

Kurssille ilmottautuminen

Kurssille on ilmoittauduttava etukäteen sähköpostilla osoitteeseen Veli-Matti.Jarvinen(at)siemens.com viimeistään 10.09.2007. Ilmottautumiseen on laitettava seuraavat asiat:
1. Nimi
2. Sotu (tarvitaan PV:ltä anottavaan kulkulupaan)
3. Osoite
4. Puhelinnumero
5. Sähköpostiosoite
6. Ampumaseura

Lisätietoja sähköpostitse:
Kurssin johtaja: Veli-Matti.Jarvinen(at)siemens.com
PorkkA Practical-jaoston johtaja: Jari.Into(at)luukku.com

Suomalaiset ampuivat 22 mitalia siluetin EM-kilpailussa

Suomalaiset ampuivat kaikkiaan 22 mitalia siluetin EM-kilpailussa Saksan Phillippsburgissa 19.-25. elokuuta. Henkilökohtaisissa kilpailuissa suomalaiset laukoivat 9 kultaa, 3 hopeaa ja 5 pronssia. Joukkuekilpailuissa suomalaisten saalis oli kulta ja 4 hopeaa. EM-kilpailuun osallistui runsaat sata ampujaa kymmenestä maasta.

Suomen mitalirohmu oli kivääriampuja Marko Nikko, joka paukutti yhteensä kahdeksan EM-mitalia. Sibbo Skyttegilleä edustava 38-vuotias Nikko voitti viisi henkilökohtaista kultamitalia ja yhden pronssimitalin. Joukkuekilpailuissa hän ampui Seppo ja Kari Semin kanssa kulta- ja hopeamitalin.

– Kisat olivat muuten ok, mutta tulospalvelu tökki, kertoo riihimäkeläinen Nikko, joka työskentelee Sako Oy:n aseseppänä.

– Kivääriampujien kisareissu oli parin viikon mittainen, kun ammuimme 500 metrin lajit Tshekin Desinissä ja muut lajit Saksan Phillippsburgissa. Aiemmin olemme ampuneet 500 metrin lajit Naton radalla Phillippsburgissa, mutta nyt se ei ollut käytössä. Hyvä 500 metrin siluettirata taitaa olla vain Tshekissä ja Heinolassa.

Siluettiammunnan seuraava MM-kilpailu on Heinolassa heinäkuussa 2008. Kisat järjestää Heinolan Ampujat.

– Sinne olisi tarkoitus mennä, Nikko asettaa seuraavan arvokilpailutavoitteensa.

15. siluettiammunnan EM-kilpailu, Phillippsburg, Saksa, 19.-25.8.2007.

Suomalaismitalistit:

.22 kaliiperin vakiopistooli:1) Petri Savinainen 40/4/3/2 uusinnassa, 2) Sami Mäkelä 40/4/3/1, 3) Allan Granlund 40/3/3.

.22 kaliiperin vapaapistooli: 1) Rauno Ärväs 40/5 uusinnassa.

.22 kaliiperin revolveri: 2) Jorma Juntunen 39/3 uusinnassa.

.22 kaliiperin joukkue: 2) Suomi (Petri Savinainen, Esko Lempola ja Jorma Juntunen).

Iso vakiopistooli: 2) Pasi Hakala 40/4 uusinnassa, 3) Juhani Lehtosaari 40/3/3 uusinnassa.

Iso revolveri: 3) Esko Lempola 39/5 uusinnassa.

Iso vakiopistooli (seisten): 1) Petri Savinainen 32.

Iso vapaapistooli: 1) Jorma Juntunen 40/2/4 uusinnassa, 3) Pasi Hakala 40/2/3/3.

Isopistoolijoukkue: 2) Suomi 428 (Hannu Piirto, Petri Savinainen ja Esko Lempola).

Isopistoolijoukkue (seisten): 2) Suomi 323 (Petri Savinainen, Rauno Ärväs ja Esko Lempola).

Iso kivääri, hunting: 1) Marko Nikko 34.

Iso kivääri, siluetti: 3) Marko Nikko 27.

Iso kivääri, joukkue: 1) Suomi 135 (Marko Nikko 61, Seppo Semi 43, Kari Semi 31).

Iso kivääri, yhteistulos: 1) Marko Nikko 61.

Pienoiskivääri, light: 1) Marko Nikko 64/5 uusinnassa.

Pienoiskivääri, siluetti: 1) Marko Nikko 69.

Pienoiskivääri yhteistulos: 1) Marko Nikko 133.

Pienoiskivääri, joukkuekilpailu: 2) Suomi 334 (Marko Nikko 69, Kari Semi 49, Seppo Semi 52).

Ampumakeskuksen peruskivi muurattiin Vierumäellä

Suomen urheiluopistolla oli lauantaina 25.8. monet juhlat. Opisto vietti 80-vuotisjuhliaan hyvän sään vallitessa ja arvokkaan ohjelman parissa. Ampujia ilahdutti erityisesti se, että juhlapäivän ohjelmaan sisällytettiin aamuvarhaisella ampumakeskuksen peruskiven muuraaminen. Liitosta tilaisuuksissa olivat puheenjohtaja Helena Walldén ja toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi.

Moderni ampumakeskus rakennetaan 500 metrin päähän päärakennuksesta. Keskuksesta tulee ampumaurheilun monipuolinen pyhättö, jota voidaan käyttää kilpailupuolella vaikka 10, 25, 50 metrin kivääri- ja pistoolilajien MM-näyttämönä. Opiston muita tiloja hyödyntäen urheiluopisto palvelee valmennus- ja koulutuskeskuksena. Ammunnan harrastaja voi mennä opistolle yksinäänkin, vaikka lomailemaan ja pitämään omaa ampumaleiriään.

Monitoimihallin projektipäällikkö Pertti Kärpänen sanoi töiden etenevän jo aikataulussaan, ja vaikka alueella ei ollut pystyssä kuin muutaman betonipylväs ja hieman seinää. Kärpänen vakuutti hallin olevan käyttökunnossa heti vuodenvaihteen jälkeen.

Ampumaurheiluliiton puheenjohtaja Helena Walldénin ja toiminnanjohtaja Risto Aarrekiven ilmeistä pystyi lukemaan, että kauan odotettu keskus on lähellä valmistumistaan. Hanketta ovat pitäneet tärkeänä muun muassa opetusministeriön edustajat ja Olympiakomitea.

Ampumaurheiluliitto järjestänee tulevaisuudessa ainakin osan tärkeistä kilpailuistaan Vierumäellä. Siihen kannustaa jo se, kun tulospalvelu hoituu sähköisesti ajanmukaisin laittein.

Marrakuun ensimmäisenä viikonloppuna Suomen urheiluopistolla on Ampumaurheiluliiton lajiparlamentti. Sinne kannattaa tulla jo siksi, että näkee millainen ampumakeskus on Vierumäen mäntykankaalle nousemassa.

Teksti ja kuvat Matti Erkkilä