
Ilma-aseiden EM-kilpailut päättyivät sunnuntaina Puolan Wroclawissa. Seuraavan kerran ilma-aseiden Euroopan mestaruuksista kilpaillaan Kisakallion urheiluopistossa vuoden kuluttua. (lisää…)
Ilma-aseiden EM-kilpailut päättyivät sunnuntaina Puolan Wroclawissa. Seuraavan kerran ilma-aseiden Euroopan mestaruuksista kilpaillaan Kisakallion urheiluopistossa vuoden kuluttua. (lisää…)
Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö tekee tiivistä yhteistyötä Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa koronavirustilanteen seurannassa. Epidemiatilanne muuttuu jatkuvasti ja kansainväliset tutkimusryhmät tuottavat viruksesta päivittäin uutta tietoa. Siksi lähitulevaisuuden tilannetta, saati vaikutusta Tokion olympialaisiin, on mahdoton ennustaa. Seuraamme tilannetta ja välitämme ajantasaista tietoa koronavirusepidemian vaikutuksista urheilijoille. (lisää…)
Liikkuvan maalin SM-kilpailut jatkuivat tänään Lappeenrannassa. Eilisen tapaan myös tänään tehtiin uusia Suomen ennätyksiä. (lisää…)
Marianne Palo sijoittui naisten ilmakiväärissä 23:nneksi ja Aleksi Leppä miesten kilpailussa 28:nneksi, kun ilma-aseiden EM-kilpailut jatkuivat lauantaina Puolan Wroclawissa. (lisää…)
Liikkuvan maalin SM-kisaviikonloppu starttasi tänään Lappeenrannassa. Tänä viikonloppuna kilpaillaan ikäsarjojen Suomen mestaruuksista.
Mopsi Veromaa on sijoittunut viidenneksi Qatar Openin naisten trapissa. (lisää…)
Puolan Wroclawissa järjestettävissä Ilma-aseiden EM-kilpailuissa oli perjantaina vilkas ja värikäs suomalaispäivä. Joonas Kallio sijoittui miesten ilmapistoolissa hienosti kymmenenneksi. Hän teki tuloksen 579, kun finaaliin mentiin pistettä paremmalla tuloksella. Aaro Vuorimaa jatkoi Suomen mitaliketjua sijoittumalla toiseksi poikien liikkuvan maalin normaalijuoksuissa. (lisää…)
Suomen mitaliketju sai jatkoa torstaina ilma-aseiden EM-kilpailuissa Puolan Wroclawissa, kun liikkuvan maalin miehet saivat sekajuoksujen joukkuepronssia. Tomi-Pekka Heikkilä sijoittui henkilökohtaisessa kilpailussa parhaana suomalaisena yhdeksänneksi. (lisää…)
Viisi järjestöä aloittaa yhteistyössä valtakunnallisen ampumaratojen ympäristölupahankkeen, jonka tavoitteena on laatia kolmen vuoden aikana ympäristölupahakemukset vajaalle kolmannekselle maamme ampumaradoista. (lisää…)
Suomi sai keskiviikkona toisen pronssimitalin, kun ilma-aseiden EM-kilpailut jatkuivat Puolan Wroclawissa. Suomen pojat sijoittuivat kolmanneksi liikkuvan maalin sekajuoksuissa. Suomi ampui parikilpailun peruskilpailussa Euroopan ennätyksen 385 ja sijoittui lopulta neljänneksi. (lisää…)