Kategoria: Yleinen

Simo Köylinen viides kauden avauskilpailussaan Kyproksella

Orimattilan Seudun Urheiluampujia edustava Simo Köylinen avasi kilpailukautensa keskiviikkona Kyproksella. Hän sijoittui kaksoistrapissa viidenneksi Nikosiassa järjestettävässä Kyproksen GP-kilpailussa.

Simo Köylinen rikkoi peruskilpailussa 131 kiekkoa (26+25+27+26+27). Peruskilpailun parhaan tuloksen (139) teki Venäjän Vasili Mosin. Kisan ykkönen oli lopulta Venäjän Aleksandr Furasev, joka voitti kultamitaliottelussa maanmiehensä Artem Nekrasovin.

Semifinaalissa Köylisen tulos oli 25.

– Sellaista se oli koko päivän ajan eli tasaista. Yksi tai kaksi kiekkoa lisää jokaiseen sarjaan lisää, niin olisin ollut tyytyväinen. Nyt en sitä ole, koska tulos ei ollut sitä mitä olisin toivonut, Köylinen kertoi.

Nikosian olosuhteet olivat hyvät: noin 25 astetta lämmintä, tuuletonta ja aurinkoista.

– Siitä huolimatta koko kilpailussa ammuttiin vain yksi täysi sarja. Sen teki Mosin viimeisessä sarjassaan.

Köylinen sijoittui viime vuoden EM-kilpailuissa kahdeksanneksi. Hänen päätavoitteensa on asetettu syyskuulle, jolloin Espanjan Granadassa järjestetään MM-kilpailut.

Köylisen seuratoveri Sami Ritsilä oli Kyproksella 14:s tuloksellaan 125. Kilpailuun osallistui 31 ”tuplatrapparia”.

Kyproksen GP-kilpailu
17.-24.3. Nikosia, Kypros

Tuloksia ke 19.3.

Miesten kaksoistrap 150 kiekkoa + finaali: 1) Aleksandr Furasev Venäjä 132+26/14+27, 2) Artem Nekrasov Venäjä 135+27+25, 3) Vasili Mosin Venäjä 139+26/13+28, 4) Khaled Al Kabi Yhdistyneet Arabiemiirikunnat 132+26/1+25, 5) Simo Köylinen Suomi 131+25, 6) Roland Gerebics Unkari 131+25, … 14) Sami Ritsilä Suomi 125.

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.

KuusA vuoden nuorisourheiluseura Kymenlaaksossa

Kuusankosken Ampujat on palkittu Kymenlaakson vuoden 2013 nuorisourheiluseurana.

KuusA sai palkinnon perjantaina, kun Kymenlaakson Liikunta ry järjesti yhteistyössä Kymenlaakson Liiton kanssa maakunnallisen liikunnan ja urheilun palkitsemistilaisuuden Kouvolassa. Juhla keräsi yhteen Kymenlaakson liikunta- ja urheiluväen sekä maakunnan keskeiset vaikuttajat.

Kymenlaakson Liikunta ry:n ja Kymenlaakson Urheilutoimittajat ry:n valintapäätöksessä todetaan, että KuusA elvytti junioritoiminnan vuonna 2005.

– Ampumakouluista harrastajia jää toimintaan hämmästyttävällä vauhdilla ja prosentilla. Nuoria harrastajia on jo toistasataa. Kilpailullista menestystä on tullut, muun muassa poikien SM-joukkuekultaa ja -hopeaa. Lajin keskittymistä korostava harjoittelu on parantanut myös nuorten menestystä koulussa, perusteluissa todetaan.

Lisää tietoa aiheesta täällä.

Etelä-Suomen alueen Espoon ilma-aseleiri 9.3.

Leiri korvaa helmikuun perutun leirin.

SAL:n etelä-Suomen alue järjestää


YHTEISHARJOITUKSEN ALUEEN ILMA-ASEAMPUJILLE

Su 9.3.2014 klo 16-20 välinen aika. Espoon Tuulimäen ampumarata: Itätuulenkuja 9.
 

Leiri on tarkoitettu nuorille (alle 24v) ilma-aseampujille taitotasosta riippumatta. Myös
tehoryhmä- ja maajoukkuetoiminnassa mukana olevat nuoret ovat tervetulleita.

Ilmoittautumiset kimmo.loponen(at)kolumbus.fi ke 5.3. mennessä. Lisätietoja Kimmolta
nrosta 050-3835464 (miel. iltaisin)
 

TERVETULOA !

Keski-Suomen alueen kevätkokous 26.3.14

Aluejaosto kutsuu Keski-Suomen alueen ampumaseurojen viralliset edustajat ja kaikki ampumaseurojen jäsenet alueen sääntömääräiseen kevätkokoukseen, joka pidetään Tikkahallissa, Kirkkokatu 11 Tikkakoski (Teollisuustalo) ke 26.3.2014 klo 18.30 alkaen.

Aluekokoukseen on jokainen alueen ampumaseura oikeutettu lähettämään yhden (1) äänivaltaisen edustajan valtakirjalla sekä muita jäseniään joita toivotaan runsaasti mukaan keskustelemaan yhteisistä asioista.

Kukin edustaja saa edustaa vain yhtä seuraa ja kukin äänivaltainen edustaja äänestää yhdellä äänellä kutakin edustamansa jäsenyhdistyksen henkilöjäsenmäärän alkavaa 100 jäsentä kohti, kuitenkin enintään viidellä ( 5 ) äänellä.

 
Kahvitarjoilu!
 
Tervetuloa!
 
Antti Mustonen
puheenjohtaja

Urheiluoppilaitoshaku on käynnistynyt

Lukioiden ja ammatillisen urheiluoppilaitosten yhteishaku on nyt käynnissä opintopolku.fi -sivuston kautta. Hakuaika kestää 14. maaliskuuta kello 15 saakka. Urheiluoppilaitoshaku tapahtuu saman järjestelmän kautta. 

Olympiakomitean sivuilla on luettavissa aiheeseen liittyvä KANSALLINEN HAKUOHJEISTUS

Hakijoiden tulee aina tarkastaa tarkemmat hakuohjeet oppilaitoksen sivuilta ja toimittaa tarvittavat liitteet määräaikaan mennessä.

Urheiluoppilaitoshaun aikataulut vuonna 2014:
24.2. hakuaika toisen asteen koulutukseen alkaa
14.3. hakuaika toisen asteen koulutukseen päättyy klo 15
14.3. lisätietolomake urheiluoppilaitokseen  
31.3. urheilijoiden tiedot lajiliitoille  
17.4. lajiliittojen pisteytykset takaisin kouluille  
12.6. alkaen oppilaitokset ilmoittavat opiskelijaksi ottamisen tulokset 

Browning English Sporting Cup 2014 käynnistyy

English sporting eli tuplasporting on saanut huippusuosion Suomessa

Vuonna 2012 aloitettu avoin kansainvälinen English sporting cup Finland käynnistyy jälleen.
 
 Viisi osakilpailua, viisi huippuseuraa mukana
 
    * 29.03.  Nosa – Nokian seudun ampujat
    * 05.04. SMY Suomen metsästysyhdistys – Sipoo
    * 06.04. SSG Sibbo Skyttegille – Sipoo
    * 19.04. JSF Jakobstads Skytteförening – Pietarsaari
    * 26.04.  SA Satakunnan Ampujat – Pori + Cup-finaali 2014
(Finaali ammutaan heti Porin osakilpailun jälkeen)
 
Sarjat: A (Y), B (Y17, Y20, Y55), C (N, Y65)
 
Cupissa on huippupalkinnot. Palkintojen yhteisarvo yli 5500 €.
 
Lisätietoa ja ilmoittautumisohjeet SAL kilpailukalenteri sekä seurojen internetsivuilta sekä Browning English Sporting Cup 2014 info-pdf.
 
English sporting lyhyt lajiesittely

 
English sporting muistuttaa sportingia. Ammunta tapahtuu maastoon rakennetulla radalla, jossa on useita ampumarasteja. Rastit vaihtelevat eri radoilla ja eri ampumakerroilla. Jokaisella rastilla on eri tavalla ammuttavia kiekkoja, jotka jäljittelevät erilaisia metsästystilanteita. Toiset kiekot saattavat olla hyvin läheltä ammuttavia, toiset taas kauempaa. Kiekot voivat olla erivärisiä ja eri kokoisia. English sporting ammunnassa voidaan käyttää myös niin sanottua jäniskiekkoa, joka pomppii maata pitkin. Kilpailurataa ei saa harjoitella ennen kilpailua.
 
English sporting ammunnassa ammutaan pelkästään kaksoiskiekkoja, tuplia, joko laukauksesta lähteviä taikka samaan aikaan lähteviä. Heittimiä on rastia kohden 1-2. Aseen saa ladata kahdella patruunalla ja jokaista yksittäiskiekkoa saa ampua kaksi kertaa, osuma on saman arvoinen osuipa ensimmäisellä tai toisella. Vaihtelevaisuutensa ansiosta laji on erinomainen harjoitusmuoto metsästystä varten.
 
English sporting ei ole olympialaji, mutta laji on erittäin kovassa suosiossa maailmalla, varsinkin lajin synnyin maassa Englannissa. Suomessa laji on suht tuore, mutta kiinnostus on nousussa.
 
 

Liitteet

Hämeen Liikunta ja Urheilu järjestää koulutusta ohjaajille ja valmentajille

 

Äänenkäyttö ja kehonkieli ohjaustilanteessa – Mitä ja miten viestin valmennettavilleni? 6.3. klo 17.30-20.30, TAMPERE

Koulutuksessa käydään läpi äänenkäyttöön ja sanattomaan viestintään liittyviä asioita. Miten käytän ääntäni? Miten voin huoltaa sitä? Mitä viestin ohi sanojen? Miten saan viestini perille? Käymme läpi jokaisen ongelmakohdat ja etsimme niihin sopivat harjoitteet. Mukaan rennot vaatteet, vesipullo ja positiivinen mieli! Kouluttajana näyttelijä, teatteritaiteen maisteri Minna Kangas, jolla on vankka kokemus äänipulmista ja intohimoinen suhde ääneen.

Hinta: jäsenille 55€/ muille 65€
Tarkista jäsenyytesi täältä: http://www.hlu.fi/hlu/jasenyys/jasenjarjestot/
Kouluttaja: Minna Kangas
Paikka: Tampere, Varalan Urheiluopisto
Viimeinen ilmoittautumispäivä 20.2.

Nuorten Liiketaitoharjoittelu osa 4, Yhdistelykyky ja moniulotteisuus
26.3.2014 klo 18, TAMPERE

Kohderyhmä: Eri lajien valmentajat ja fysiikkavalmentajat

Nuorten Liiketaitoharjoittelun neljännessä osassa pääroolissa ovat erilaiset hypyt, loikat ja kinkat sekä heitot yhdistettynä perusliikemalleihin kuten juoksuun, sivulaukkaan ja ristiaskellukseen.
Koordinaatio ja etenkin yhdistelykyky nousee jälleen tärkeään asemaan, kuten Nuorten Liiketaitoharjoittelun kolmannessakin osassa. Nämä ominaisuudet ovatkin urheilullisuuden ja tehtäväsidonnaisen liikkeen tärkeimpiä osatekijöitä.
Erilaisten hyppyjen ja heittojen systemaattisessa toteutuksessa on tärkeää harjoitteiden moniulotteisuus, liikkeen sujuvuus ja taloudellisuus sekä toteutuksen käytännöllisyys ja turvallisuus.
Toivottavasti saat näistä aineksia nettisivuille.

Hinta: jäsenille* 40€/ muille 60€
*HLU:n jäsenseurojen valmentajat, Suomen Valmentajat tai Tampereen Urheiluakatemia
Tarkista HLU:n jäsenyytesi täältä: http://www.hlu.fi/hlu/jasenyys/jasenjarjestot/
Kouluttaja: Suomen Valmentajien kouluttajat
Paikka: Tampere, Varalan Urheiluopisto
Viimeinen ilmoittautumispäivä 16.3.

 

Johdatus MTC kinesioteippaukseen 2.4. klo 17.30-20.30, TAMPERE

Lyhyen johdantokoulutuksen aikana saat käsityksen kinesioteippauksen käyttötarkoituksista ja sen mahdollisuuksista. Opit käyttämään teippiä oikein ja osaat koulutuksen jälkeen tehdä muutamia tarpeellisia teippauksia.
Kohderyhmä: kaikki kinesioteippauksesta kiinnostuneet: valmentajat, urheilijat, huoltajat, joukkueenjohtajat, kuntoilijat
Sisältö:
– Kinesioteippauksen perusteet
– Teippauksen käyttömahdollisuudet
– Erilaiset teippaustekniikat
– Teippaustekniikoiden harjoittelu
– Teippausharjoituksia

Hinta: 63€
Kouluttaja: Fysioline
Paikka: Tampere, Fressi Syke
Koulutuksesta on mahdollista tilata CureTape kinesioteippejä erikoishintaan.
Viimeinen ilmoittautumispäivä: 19.3.

 

 

VOK -superviikonloppu 4.-6.4., TAMPERE

Liikunnan aluejärjestöt tarjoavat VOK 1 tasolle koulutusta. Tavoitteena on luoda perusta yksittäisen harjoituskerran laadukkaaseen toteuttamiseen. Koulutus koostuu 12 teemakoulutuksesta. Teemakoulutusten kesto vaihtelee 2-7 tunnin välillä ja sen lisäksi niihin liittyy oppimistehtäviä. Koulutuksen kokonaislaajuus on 50 tuntia.

Koulutukseen osallistuja voi halutessaan osallistua myös yksittäisiin teemakoulutuksiin oman kiinnostuksen mukaan. Koko VOK I tason suorittaakseen koulutukseen osallistuja suorittaa 50 tunnin yleisopintojen lisäksi lajiliiton edellyttämät lajiopinnot. Osa lajiliitoista toteuttaa VOK -koulutukset itsenäisesti ja osa yhteistyössä liikunnan aluejärjestöjen kanssa. Koulutukseen osallistujan kannattaa etukäteen varmistaa omasta lajiliitosta/ koulutuksen järjestäjältä, hyväksyykö lajiliitto alue VOK:n osaksi omaa koulutusjärjestelmää.

VOK -superviikonlopun jokaiseen osioon otetaan max. 40 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Saatte sähköpostiinne erillisen ilmoituksen mikäli ette ole mahtuneet koulutukseen tai koulutus, tai sen jokin osio peruuntuu.

AIKATAULU JA OHJELMA 4.-6.4.2014 Tampere, Varalan Urheiluopisto


Perjantai 4.4.
klo 17.30-20.30 Kannustava valmentaja ja ohjaaja (3h)

Lauantai 5.4.
klo 9-12.00 Liikunnallinen elämäntapa (3 h)
klo 12-12.45 Lounas (omakustanne)
klo 12.45-15.45 Harjoittelun suunnittelu ja arviointi (3h)
klo 16-18.00 Psyykkiset ja sosiaaliset ominaisuudet harjoittelussa (2 h)

Sunnuntai 6.4.
klo 9-12.00 Oppiminen ja opettaminen harjoitustilanteessa (3h)
klo 12-12.45 Lounas (omakustanne)
klo 12.45-15.45 Taitoharjoittelu (3 h)
klo 16-18.00 Tunne ja vuorovaikutustaidot valmennuksessa (2 h)

Hinta: 140€/Koko viikonloppu, 26€/osallistuja/2-3h, 48€/osallistuja/4-6h ja 68€/osallistuja/7-9h
Paikka: Tampere, Varalan Urheiluopisto ja/tai Takahuhdin koulu (koulutuspaikkasi varmentuu koulutusvahvistuksessa)
Viimeinen ilmoittautumispäivä: 21.3.2014

 

Ilmaisu ja tulkinta urheilusuorituksessa 17.5. klo 11-14, TAMPERE

Koulutuksessa käydään läpi tulkinnan ja ilmaisun merkitystä urheilusuorituksessa. Millä keinoin saan urheilijan tuomaan esille omaa persoonaansa urheilusuorituksessa? Miten houkutan esiin ilmaisunkykyä ja -tarvetta? Miten auttaa urheilijaa kehittämään tulkinnallisia avujaan? Kouluttajana näyttelijä, teatteritaiteen maisteri Minna Kangas, joka toimii myös Suomen rock´nswing-tanssien maajoukkueen esiintymisvalmentajana.

Hinta: jäsenille 55€/ muille 65€
Tarkista jäsenyytesi täältä: http://www.hlu.fi/hlu/jasenyys/jasenjarjestot/
Kouluttaja: Minna Kangas
Paikka: Tampere, Takahuhdin koulu
Viimeinen ilmoittautumispäivä 4.5.

 

HLU pidättää oikeuden muutoksiin.
Koulutus toteutetaan mikäli osallistujia on vähintään 10 henkilöä/koulutus.

Ilmoittaudu mukaan koulutuksiin osoitteessa www.hlu.fi/ilmoittaudu

Muista myös edulliset tilauskoulutukset valmiista koulutustarjonnastamme tai räätälöidysti toiveidenne mukaan suoraan omaan seuraasi tai yhteisöösi!

Löydä muita mielenkiintoisia koulutuksia  http://www
.hlu.fi/koulutus/koulutuskalenteri/

 

Liitteet