Kategoria: Yleinen

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry aloitti toimintansa

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry on aloittanut toimintansa SLU-talolla Helsingissä vuoden 2010 alussa. VAU:n taustalla on neljän suomalaisen vammaisurheilujärjestön kaksi vuotta kestänyt yhdistymisprosessi, jonka seurauksena 17. syyskuuta 2009 perustettiin uusi toimialajärjestö suomalaiselle vammaisurheilulle. VAU:n myötä liikuntajärjestöjen kentältä poistuvat Elinsiirtoväen Liikuntaliitto ELLI ry, Suomen Invalidien Urheiluliitto ry (SIU) sekä Suomen Kehitysvammaisten Liikunta ja Urheilu ry (SKLU), jotka kukin lakkautetaan kevään aikana. Näkövammaisten Keskusliitto ry (NKL) on jo siirtänyt urheilu- ja liikuntatoimintansa VAU:lle.

Vammaisurheilujärjestöjen yhdistymisellä tavoiteltiin vammaisurheilukentän selkiytymistä ja parempia liikuntapalveluja liikkumis- ja toimimisrajoitteisille henkilöille. Uusi järjestö mahdollistaa vammaisurheilun sekä vertaispohjaisen työn jatkamisen ja kehittämisen. VAU antaa myös vankan pohjan laajan integraatio- ja inkluusiotyön jatkamiselle. Yhteisellä järjestöllä voidaan parhaiten edistää esteettömiä liikuntapalveluja sekä tukea liikunnan ja urheilun toimijoita kohti kaikille avointa liikuntaa.

VAU on painoarvoltaan varsin mittava suomalaisessa liikuntakentässä. Neljästä järjestöstä uuteen järjestöön siirtyi lähes 20 työntekijää sekä noin 2 miljoonan euron vuosibudjetti. Vammaisurheilujärjestöjen 278 jäsenyhdistyksen, joissa on noin 71 000 henkilöjäsentä, toivotaan liittyvän VAU:n jäseniksi tämän vuoden aikana. Käytännön tasolla liiton toiminta on organisoitunut neljään eri toimialaan: järjestötoiminta, harrasteliikunta, nuorisotoiminta sekä kilpa- ja huippu-urheilu.

Uusi järjestö toimii Helsingissä SLU-talossa (Radiokatu 20). VAU:n keskustoimistossa työskentelee 16 työntekijää. Keskustoimiston lisäksi VAU:lla on kolme päätoimista aluetyöntekijää (Tampere, Kuopio, Helsinki) sekä kuusi osa-aikaista alueellista yhteyshenkilöä. VAU toimii opetusministeriön tuella.

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry
Radiokatu 20, 5. krs., 00240 Helsinki
puh. (09) 4257 9824
fax (09) 4257 9825
toimisto@vammaisurheilu.fi
etunimi.sukunimi@vammaisurheilu.fi
www.vammaisurheilu.fi

Pertti Pousi, toiminnanjohtaja
puh. 050 571 6891, pertti.pousi@vammaisurheilu.fi

Eija Kangas-Virtanen, toimialapäällikkö (järjestötoiminta)
puh. 0400 709 596, eija.kangas-virtanen@vammaisurheilu.fi

Aija Saari, toimialapäällikkö (nuoriso ja koulutus)
puh. 040 506 4208, aija.saari@vammaisurheilu.fi

Hannele Pöysti, toimialapäällikkö (kilpa- ja huippu-urheilu)
puh. 050 517 6151, hannele.poysti@vammaisurheilu.fi

Teemu Lakkasuo, toimialapäällikkö (harrasteliikunta ja aluetyö)
puh. 040 565 1001, teemu.lakkasuo@vammaisurheilu.fi

Nina Jakonen, viestintäpäällikkö
puh. 040 502 3784, nina.jakonen@vammaisurheilu.fi

Lisätiedot:
VAU:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Hätinen, puh. 040 502 6308
VAU:n toiminnanjohtaja Pertti Pousi, puh. 050 571 6891, pertti.pousi@vammaisurheilu.fi

Nuoren Suomen maksuttoman Sinettimailin helmikuun numero ilmestynyt

Nuoren Suomen maksuttoman Sinettimailin helmikuun numero ilmestynyt. Lehti on luettavissa Nuoren Suomen nettisivustolla.

Nuoren Suomen Sinettimailin löydät tästä linkistä: http://verkkolehti.nuorisuomi.fi/?lehti=3.

Helmikuun lehdessä:

  • Sinettiseurat edistävät seuroista parhaiten lasten ja nuorten terveyttä
  • Monenlaisia menijöitä – Koulutus tuo apua ohjaajan arkeen
  • Nuori Suomi urheilussa – Hyvä, paha vai ruma?
  • Kasvatuksellisuutta monella tasolla
  • Sinettiseurat vahvoilla kehittämistukihaussa
  • Liikuntavinkki: Keppihevosia ja kärrynpyöriä – monipuolisuutta salibandytreeneihin
  • Sinettiuutisia

Nuoren Suomen Sinettimaili tarjoaa uutisia lasten ja nuorten urheiluseuratoiminnasta Sinettiseuroille, lajiliitoille, liikunnan aluejärjestöille, päättäjille ja muille seura-aktiiveille.

Paralympiakomitea myönsi 62.000 euroa Ampumaurheiluliitolle

Suomen Paralympiakomitean hallitus on myöntänyt Ampumaurheiluliitolle kaikkiaan 62.000 euroa erilaisia tukia vuodelle 2010 kokouksessaan 11. tammikuuta. Ampumaurheiluliitto saa valmennuksen tehostamistukea 32.000 euroa, valmentajatukea 23.500 euroa sekä tutkimus- ja kehittämishankkeisiin 6.500 euroa. Paralympiakomitea jakoi vuodelle 2010 erilaisia tukia yhteensä 489.000 euroa. SuomenVammaisurheilu ja –liikunta sai tukea yhteensä 138.500 euroa.

Valmennuksen tehostamistukia Paralympiakomitea jakoi yhteensä 279.000 euroa. Suurimmat tuet:
Vammaisurheilu ja -liikunta 94.000 euroa
Ampumaurheiluliitto 32.000 euroa
Urheiluliitto 29.000 euroa
Ratsastajainliitto 29.000 euroa
Uimaliitto 21.000 euroa

Tutkimus- ja kehittämishankkeisiin Paralympiakomitea myönsi yhteensä 70.000 euroa. Suurimmat tuet:
Vammaisurheilu ja -liikunta 34.000 euroa
Urheiluliitto 12.000 euroa
Ampumaurheiluliitto 6.500 euroa

Valmentajatukea Paralympiakomitea jakoi 74.500 euroa. Lisäksi se myönsi henkilökohtaisen valmentajan tai avustajan tukea 4.500 euroa. Suurimmat tuet:
Ampumaurheiluliitto 23.500 euroa
Uimaliitto 15.000 euroa
Vammaisurheilu ja -liikunta 10.500 euroa
Urheiluliitto 10.000 euroa

2110 osanottajaa 63 maasta jo ilmoitettu MM-kisaan Saksan Müncheniin

2110 osanottajaa 63 maasta on jo rekisteröity 50. ISSF:n lajien MM-kilpailuun Saksan Müncheniin 29.7.-11.8. MM-kilpailussa on jaossa ensimmäiset maapaikat Lontoon 2012 olympialaisiin. ISSF arvioi osanottajamaiden määrän nousevan yli 80:n.

Tähän mennessä rekisteröidyt 2110 osanottajaa ampuvat kaikkiaan 3900 suoritusta 55 lajissa. Starttien määrä on uusi ISSF:n MM-kisojen ennätys.

Katso tarkemmin Kansainvälisen Ampumaurheiluliiton (ISSF) nettisivut: http://www.issf-sports.org/news.ashx?newsid=1141.

Opetusministeriö myönsi Ampumaurheiluliitolle 693.000 euron toiminta-avustuksen

Opetusministeriö myönsi Ampumaurheiluliitolle 693.000 euron toiminta-avustuksen vuodelle 2010 20. tammikuuta. Ampumaurheiluliiton vuoden 2009 toiminta-avustus oli 630.000 euroa. Opetusministeriö tukee veikkausvoittovaroista lajiliittoja ja muita valtakunnallisia liikuntajärjestöjä yhteensä 44,9 miljoonalla eurolla. Lajiliittojen tuki kasvaa 5,7 prosenttia ja muiden järjestöjen 5 prosenttia viime vuodesta.

Vuotuiset avustukset lajiliitoille (74 kpl), erityisryhmien liikuntajärjestöille (10), koululais- ja opiskelijajärjestöille (4), muille urheilun ja liikunnan parissa toimiville yhteisöille (14), liikunnan palvelujärjestöille (6) ja alueellisille yhteisöille (15) jakoi kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin.

Ampumaurheiluliitto sai 693.000 euron toiminta-avustuksen vuodelle 2010. Ampumaurheiluliiton vuoden 2009 toiminta-avustus oli 630.000 euroa. Suomen Palloliito 1.805.000 (vuonna 2009 1.725.000) euron avustus oli lajiliittojen suurin. Suomen Voimisteluliitto SvoLi sai 1.739.000 (1.650.000) euroa, Suomen Jääkiekkoliitto 1.300.000 (1.210.000) euroa, Suomen Hiihtoliitto 1.120.000 (1.000.000) euroa ja Suomen Urheiluliitto 1.060.000 (1.030.000) euroa. Ampumaurheiluliiton avustus on yhdeksänneksi suurin ja oli viime vuonna kymmenenneksi suurin. Ampumaurheiluliitto ohitti listalla Koripalloliiton.

– Liikuntajärjestöjen vuoden 2010 valtionavustuksia myönnettäessä on otettu huomioon järjestöjen määrälliset, laadulliset ja yhteiskunnalliset tulokset lapsi- ja nuorisoliikunnan, aikuisten liikunnan ja huippu-urheilun alueilla. Lisäksi on arvioitu järjestöjen toimintaa erityisesti antidopingtoiminassa sekä tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden osa-alueilla, toteaa ministeri Wallin.

Opetusministeriön myöntämien toiminta-avustusten lista liitteenä.

Liitteet

Ampumaurheilun DS-ranking System-tulospalveluohjelman päivitys noudettavissa netissä

Ampumaurheilun DS-ranking System-tulospalveluohjelman eli niin sanotun Korhosen ohjelman päivitys noudettavissa netissä. Uusimmassa päivityksessä on korjattu tuloskortin tulostusversio ja sisäkymppien "manuaalisyötön" näkyminen tulosluettelossa. Versiota 7 käyttävien päivitys onnistuu suoraan tukisivulta.

Tulospalveluohjelman päivityssivun löydät osoitteesta http://www.datasovellus.com/tulospalvelu/update/.

Hilkka Laukka-Sinisalon valmennusluento IOP-kilpailussa jo kello 8.30 lauantaina 16.1.

Hilkka Laukka-Sinisalon luento henkisestä valmennuksesta on alkuperäisestä aikataulusta poiketen jo kello 8.30 lauantaina 16. tammikuuta IOP-kilpailussa hotelli Ellivuoressa. Laukka-Sinisalo luennoi aikataulun mukaisesti kello 19 alkaen perjantaina 15. tammikuuta.

Hilkka Laukka-Sinisalo on valmentanut esimerkiksi yritysjohtajia, urheilujoukkueita ja kriisinhallintajoukkoja. Hänen luentonsa ovat maksuttomia.

Lisätietoja kisasivuilta osoitteesta http://www.ellivuori.fi/hotelli/fi/tiedotepalsta/index.tmpl?id=128.

Pseudoefedriini ja erivapaus vuonna 2010

Pseudoefedriini on piriste, jota käytetään yleisimmin allergisen nuhan hoitoon yhdessä antihistamiinien kanssa. Pseudoefedriinin supistaessa limakalvojen verisuonia ja poistaessa limakalvoturvotusta nenän tukkoisuus vähenee ja hengitys nenän kautta helpottuu. Monet urheilijat ovat tästä syystä käyttäneet pseudoefedriiniä kilpailuissa ja niiden ulkopuolella, se on ollut viime vuosina urheilussa sallittu. Vuoden 2010 alusta pseudoefedriini on kuitenkin luokiteltu kilpailujen yhteydessä kielletyksi aineeksi.

Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry:n tai kansainvälisten liittojen erivapauslautakunnat voivat myöntää urheilijalle erivapauden mille hyvänsä Maailman Antidopingtoimisto WADA:n kiellettyjen aineiden ja menetelmien luettelossa mainitulle lääkkeelle tai hoitomuodolle, mikäli kyseinen lääkitys on urheilijalle välttämätön eikä sille ole olemassa asianmukaista vaihtoehtoista lääkitystä tai muuta hoitoa.

ADT:n erivapauslautakunta on käsitellyt kokouksessaan 22.12.2009 pseudoefedriinille myönnettäviä kansallisia erivapauksia. Se on todennut, että pelkkä allerginen nuha tai nenän tukkoisuus ei riitä perusteeksi erivapauden myöntämiseksi pseudoefedriinin käyttöön, sillä niiden hoitamiseksi kilpailujen yhteydessä voidaan käyttää sallittujen antihistamiinien lisäksi sallittuja nenätippoja (esimerkiksi Naso, Nasolin, Otrivin, Vicks) tai antihistamiinien lisäksi fenyylipropanoliamiinitabletteja (Rinexin). Siten pseudoefedriinille on asianmukaisia vaihtoehtoisia hoitoja sallituilla aineilla.

Dopingnäytteen pseudoefedriinipitoisuudelle on asetettu rajapitoisuus, jonka alittavia pitoisuuksia ei tulkita dopingiksi. Rajapitoisuus on asetettu niin korkeaksi (150 mg/l), etteivät tavanomaiset hoidolliset pseudoefedriiniannokset johda rajapitoisuuden ylitykseen, mikäli tavanomaisia annoksia ei ylitetä ja jos viimeisestä lääkkeen käyttökerrasta on kulunut 24 tuntia.

Suomessa kaupan olevia pseudoefedriiniä sisältäviä valmisteita ovat 120 mg pseudoefedriiniä sisältävät depottabletit Aerinaze ja Cirrus, 240 mg pseudoefedriiniä sisältävä depottabletti Clarinase sekä 60 mg pseudoefedriiniä sisältävä kovakapseli Duact. Depottabletteja annostellaan yleensä yksi tabletti kerran päivässä (Clarinase) tai yksi tabletti kaksi kertaa päivässä (Aerinaze, Cirrus), kun taas kovakapselia annostellaan yksi kapseli tarvittaessa, korkeintaan kolme kertaa päivässä. Mikäli näitä annoksia ei ylitetä ja jos viimeisestä lääkkeen käyttökerrasta on kulunut 24 tuntia, ei virtsan pseudoefedriinipitoisuus kohoa yli kielletyn rajapitoisuuden.

Erivapaus pseudoefedriinille voidaan myöntää tilanteissa, joissa paikallisilla nenä- tai korvatipoilla ei jotain tautitilaa kyetä hoitamaan, esimerkiksi jos korvan nieluun yhdistävä korvatorvi on tukossa.

Timo Seppälä
ADT-Lääketieteellinen johtaja

Lisätietoja: Suomen Antidopingtoimikunta

Riistamaalilajien ll luokan tuomarikurssi Lappeenrannassa 6.2.2010, ilmoittaudu 23.1. mennessä

TILAISUUS PERUTTU VÄHÄISEN KIINNOSTUKSEN VUOKSI.

Ampumaurheiluliiton Kaakkois-Suomen alue järjestää riistamaalilajien II luokan tuomarikurssin lauantaina 6.2.2010 Lappeenrannassa. Kurssi alkaa kello 10 ja päättynee noin kello 14.

Tuomarikoulutus järjestetään vain, jos koulutukseen ilmoittautuu vähintään viisi oppilasta.

Tiedustelut Erkki Inkilä puh. 050 439 5262 ja ilmoittautumiset 23.01.2010 mennessä erkki.inkila@pp.inet.fi tai os. Erkki Inkilä, Kärentie 38, 53850 Lappeenranta. Koulutuksen toteutuminen ja pitopaikka vahvistetaan ilmoittautumisajan umpeuduttua ilmoittautujan puhelinnumeroon.

Maksu 25 euroa sisältäen kortin ja se laskutetaan jälkikäteen. Omat sääntökirjat mukaan.

Kouluttaja Erkki Inkilä, Etelä-Saimaan Ampujat.

Tilaa etukäteen tai lainaa sääntökirjat (KY+Laji/Tekniset+Kultahiput), katso SAL nettisivuilta ohjeet https://www.ampumaurheiluliitto.fi/kilpailu/saannot/.