Arkistot

Pistoolin ruutisaserankingin tilanne Luhangan kisojen jälkeen

Kesän 2018 pistoolin ruutiaseranking on päivitetty Luhangan kisojen jälkeen.
Päivitetty tilanne oheisena pdf-tiedostona.
Nokian 25m pistooliratojen kunnostus- ja laajennustöiden viivästymisen vuoksi NoSA on perunut Heinänkaatokisat, mutta Nokian Vapaa -kisa ammutaan suunnitellusti 29.07.2018.
Pistoolijaoston periaatteena on ollut, että R-kilpailuissa ammutaan kaikki R-lajit, joten jaosto on päättänyt poistaa Nokian Vapaa -kisalta R-arvon. Näin ollen kaikkien lajien osalta yksi R-kisa jää käymättä, mutta urheilijoiden R-pisteet lasketaan kolmen (3) eniten pisteitä tuottaneen R-kilpailun perusteella.
Pistoolin R-kilpailusarjan viimeiset R-kisat ammutaan SM-kilpailuissa: ikäsarjojen osalta Laukaalla 20.–22.7.2018 ja M- & N-sarjojen osalta Salossa 3.–5.8.2018.

Antikainen neljäntenä avauspäivän 75 kiekon jälkeen Tucsonissa

Noora Antikainen on parhaana suomalaisena neljäntenä trapin maailmancupissa Yhdysvaltain Tucsonissa, kun ensimmäisen päivän 75 kiekkoa on ammuttu. Satu Mäkelä-Nummela on kuudentena ja Marika Salmi .

Kärkipaikalla on San Marinon Alessandra Perilli, joka on rikkonut 69 kiekkoa. Noora Antikaisen tulos oli 64, Mäkelä-Nummelan 63 ja Marika Salmen 62.

Trapin finalistit ovat selvillä myöhään illalla tänään.

(Kuva: Kari Kopra)

 

 

 

Ruutana ja Zerenoglu trapin parikilpailun kahdeksas Orimattilassa

Nuorten kansainvälinen haulikkolajien kilpailu päättyi Orimattilassa trapin parikilpailuun, jossa Teemu Ruutana ja Viivi Zerenorglu ylsivät kahdeksanneksi.

– Osumat oli tänään vähän hukassa. Kisamuoto on muuten ihan mukava, sanoi Teemu Ruutana.

Parikilpailussa nuorten kisoissa joukkueen muodostavat tyttö- ja poika- ampuja. Kumpikin ampuu peruskilpailussa 75 kiekkoa ja sen jälkeen 6 parasta paria pääsee finaaliin.

Tulokset:

1) ITA2 (Cuomo Nino, Grassia Giulia) 133+40, 2) ITA3 (Ferrari Lorenzo, Ragazzini Gaia) 140+35, 3) IND (Lamba Yuvraj, Tripathi Aadya) 121+28, 4) ITA1 (Flammini Dianiele, Ghilarducci Diana) 119+22, 5) GER1 Hoffmann Oliver, Seiler Michelle) 126+18, 6) GER2 (Ledwa Arvid, Ehlich Lara) 120+14, 7) NOR1 (Holth Loke, Tornsberg Evita) 109, 8 FIN (Ruutana Teemu, Zerenoglu Viivi) 107, 9) NOR2 (Holtet Sander, Johansson Mathea S.) 106.

Kaikki tulokset

Leppä, Korhola ja Friman sunnuntain mestarit Hälvälässä

Aleksi Leppä, Satu Korhola ja Cristian Friman olivat mestareiden nimet 300 metrin kiväärin SM-kilpailuiden päätöspäivänä Hollolan Hälvälässä. Vuorossa oli 3×40 laukauksen kilpailut.

Edellispäivänä ensimmäisen henkilökohtaisen 300 metrin kiväärin mestaruuden ottanut Leppä voitti tuloksella 1168 (388+393+388). Se oli neljä pistettä parempi kuin hopeamitalisti Juho Autiolla. Kari Pennanen otti pronssin.

– Oli ihan onnistunut kisa. Polvelta ja makuulta muutama piste jäi omasta parhaasta, mutta pysty kulki tänään todella hyvin. Kokonaisuudessaan pitää olla todella tyytyväinen kisaan, kun kaksi pistettä paransin omaan ennätystä. Viikonloppuun pitää olla kokonaisuudessaan tyytyväinen. Makuu meni vähän heikommin, muuten viikonloppu oli onnistunut kyllä tästä vahvan 9 voi antaa arvosanaksi, MM-joukkueeseen kuuluva Leppä sanoo.

Naisten kilpailun voitti Satu Korhola tuloksella 1095.

– Ammunta ei kulkenut, eivätkä taululaitteet toimineet. Aika sekava kisa. En ole tyytyväinen tulokseen, sanoi Korhola.

M20-sarjassa Cristian Friman voitti myös sunnuntaina. Tulos 1164 (387+396+381) kirjattiin sarjan SE:nä.

– Kolmiasentokisa meni erittäin hyvä. Oli sellainen tunne, että silloin, kun tähtäsi kymppiin, tuli kymppi. Se on kiva tuntea vihdoinkin, Friman sanoi.

Joukkuekilpailun miesten sarjassa voitti Haminan Ampumaseura, jonka riveissä ampuivat Antti Puhakka, Juha Rutonen ja Leppä.

(Kuvat: Petri Pihlaja)

Tulokset-sunnuntai

300kunkku-18

Viikonvaihteen kaikki tulokset:

300m Kivääri 60 ls, makuu sarja M:
1) Juho Autio OMAS 594, 2) Juha Rutonen HAS 593, 3) Juho Kurki KaA 592, 4) Kari Pennanen KouMas 591, 5) Tero Lahti MyA 588, 6) Aleksi Leppä HAS 587, 7) Antti Puhakka HAS 586, 8) Mikko Mattila MyA 585, 9) Jorma Röppänen SäSA 582, 10) Antti Kajan SäSA 581, 11) Björn Friman ESF 580 22x, 12) Ville Nokipii P-HA 580 20x, 13) Jukka Jokinen LeA 578, 14) Hannu Teitto KuusA 577, 15) Riku Halttu OMAS 576 18x, 16) Jouni Jokinen MyA 576 15x, 17) Matti Viljakainen SäSA 575 17x, 18) Kalle Leskinen KontU 575 11x, 19) Henri Haapsaari PAS 572, 20) Ville Leskelä IMAS 569, 21) Jan Liljeberg KSF 567, 22) Ilkka Virkkunen SäSA 564 12x, 23) Bo Liljeberg KSF 564 11x, 24) Mikko Taussi OMAS 563, 25) Pertti Sinkko MyA 558 10x, 26) Jukka Nieminen LeA 558 9x, 27) Juha Haavisto KuusA 557, 28) Arto Sillanpää LeA 544, 29) Seppo Laakso LeA 57 DNF.

300m Kivääri 60 ls, makuu sarja N:
1) Satu Korhola MA 585, 2) Hanna-Kaija Nieminen LeA 577, 3) Petra Liljeberg KSF 575, 4) Laura Määttänen KontU 561.

300m Kivääri 60 ls, makuu sarja M20:
1) Cristian Friman ESF 588, 2) Jimi Lång KaA 573, 3) Lauri Syrjä AsAs 561.

300m Kivääri makuu joukkue, sarja Y:
1) Haminan Ampumaseura 1766, 2) Myllykosken Ampujat 1749, 3) Säkylän Seudun Ampujat 1738, 4) Oulun Metsästys ja Ampumaseura 1733, 5) Kyrkslätt Skytteförening 1706, 6) Lempäälän Ampujat 1212.

300m Vakiokivääri 3×20 ls sarja M:
1) Aleksi Leppä HAS 579, 2) Juha Rutonen HAS 575, 3) Juho Kurki KaA 574, 4) Kari Pennanen KouMas 569 19x, 5) Juho Autio OMAS 569 16x, 6) Antti Puhakka HAS 569 13x, 7) Ville Nokipii P-HA 563 19x, 8) Toni Matilainen KuusA 563 11x, 9) Björn Friman ESF 558, 10) Antti Kajan SäSA 552, 11) Matti Viljakainen SäSA 549, 12) Kalle Leskinen KontU 546, 13) Riku Halttu OMAS 544, 14) Hannu Teitto KuusA 541, 15) Jan Liljeberg KSF 534, 16) Jorma Röppänen SäSA 531, 17) Juha Haavisto KuusA 530, 18) Mikko Taussi OMAS 523, 19) Henri Haapsaari PAS 522, 20) Ilkka Virkkunen SäSA 494.

300m Vakiokivääri 3×20 ls sarja M20:
1) Cristian Friman ESF 574, 2) Jimi Lång KaA 502.

300m Vakiokivääri 3×20 ls joukkue, sarja Y:
1) Haminan Ampumaseura 1723, 2) Oulun Metsästys ja Ampumaseura 1636, 3) Kuusankosken Ampujat 1634, 4) Säkylän Seudun Ampujat 1632.

300m Vakiok. 40 ls makuu sarja M20:
1) Cristian Friman ESF 392, 2) Jimi Lång KaA 367, 3) Miiko Mäkinen PAS 259.

300m Kivääri 3×40 ls sarja M:
1) Aleksi Leppä HAS 1168, 2) Juho Autio OMAS 1164, 3) Kari Pennanen KouMas 1141, 4) Juho Kurki KaA 1140, 5) Antti Puhakka HAS 1138, 6) Antti Kajan SäSA 1137, 7) Juha Rutonen HAS 1129, 8) Matti Viljakainen SäSA 1105, 9) Björn Friman ESF 1103, 10) Henri Haapsaari PAS 1089, 11) Riku Halttu OMAS 1080, 12) Kalle Leskinen KontU 1079, 13) Hannu Teitto KuusA 1076, 14) Mikko Taussi OMAS 1045, 15) Ilkka Virkkunen SäSA 982, 15) Juha Haavisto KuusA 0 DNS.

300m Kivääri 3×40 ls sarja N:
1) Satu Korhola MA 1095 SE, 2) Petra Liljeberg KSF 1086, 3) Laura Määttänen KontU 1038 2p.

300m Kivääri 3×40 ls sarja M20:
1) Cristian Friman ESF 1164 SE, 2) Jimi Lång KaA 1032.

300m Kivääri 3×40 ls joukkue, sarja Y:
1) Haminan Ampumaseura 3435, 2) Oulun Metsästys ja Ampumaseura 3289, 3) Säkylän Seudun Ampujat 3224.

Väätäinen nujersi Pesosen vasta finaaliuusinnassa Pogostan Kiulussa

Lari Pesonen oli kolmantena vuotena peräkkäin Pogostan Kiulu -skeetin finaaliuusinnassa, mutta tällä kertaa Simo Väätäinen vei voiton. Sekä Väätäinen että Pesonen ampuivat tasokkaassa kilpailussa omat finaaliennätyksensä 57.

Pogostan Kiulu kisattiin myös sunnuntaina helteisessä 28:n asteen paahteessa. Miesten peruskilpailun ykkönen oli A-HAn Janne Vallioniemi tuloksella 119. Kiekon päässä olivat SSG:n Simo Väätäinen ja IEM:n Lari Pesonen.

– Peruskisa oli yhtä kierrosta lukuun ottamatta hyvä. Finaali kulki hyvin alusta loppuun, siihen olen tyytyväinen kyllä. Tiukille meni ratkaisu, ja nyt kääntyi näin päin. Ja tietysti kyllä se voitto maistuu, Väätäinen sanoi tyytyväisenä.

Pesonen oli jo kolmatta vuotta peräkkäin Pogostan Kiulun finaaliuusinnassa. Kaksi vuotta sitten tuli voitto, mutta viime ja tänä vuonna niukka tappio.

– Peruskisaan jäi parantamisen varaa, eikä täysin voi olla tyytyväinen siihen. Toisaalta pummit kasaantui yhtä lukuunottamatta samalle paikkaa että tietää ainakin, missä on parannettavaa viikon päähän SM-kisoihin. Finaaliin tyytyväinen, kun oman ennätyksen sain ammuttua, Pesonen sanoi.

Kilpailussa ammuttiin myös uusi Suomen ennätys Y70-sarjassa, kun järjestävän seuran Pentti Särkkä ampui sekä peruskilpailun että finaalin Suomen ennätyksen (108 ja 127)

Kuvissa miesten kolme parasta ja Pentti Särkkä (kuvat Teija Pesonen)

Tulokset:

Pogostan Kiulu:

Skeet

Miehet: 1) Simo Väätäinen, SSG 118/(10)+57/( 5), 2) Lari Pesonen, IEM 118/(09)+57/( 4), 3) Timi Vallioniemi, A-HA 113+45, 4) Janne Vallioniemi, A-HA 119+32, 5) Tomi Ahava, OSH 112+24, 6) Heikki Kannisto, TSHA 108+14, 7) Juha Nieminen, EUSA 98, 8) Vili Vajanto, SiuRa 74.

Naiset: 1) Raija Lyly, LHA 96+29.

Lopputulokset

 

 

Heikkilä voitti ja sivusi ennätystään, Vuorimaa ennätykseensä Eskilstunassa

Suomen liikkuvan maalin nelikko teki antoisan kilpailureissun Ruotsin Eskilstunaan. Lauantain kolmen kilpailun jatkoksi sunnuntaina ammuttiin vielä 50 metrin sekajuoksut, joissa Tomi-Pekka Heikkilä sivusi ennätystään ja ensimmäisissä kansainvälisissä kilpailuissaan ampunut Aaro Vuorimaa teki ennätyksensä.

Tomi-Pekka Heikkilä voitti kilpailun tuloksella 396. Heikki Lähdekorpi oli neljäs (391) ja Krister Holmberg kuudes (388). Aaro Vuorimaa oli junioreiden kisan kolmas tuloksella 382.

– Tämä oli oikeastaan vielä pikkuisen parempi päivä kuin eilen, ei tuosta hirveästi enää olisi pystynyt parantamaan. Aika nappipäivä, hyvältä näyttää. Ilmakiväärillä on vielä tekniikan hienosäätöä MM-kisoja ajatellen, olen tehnyt pieniä muutoksia välineisiin, ja niitä täytyy ajaa treenillä sisään, Heikkilä sanoi.

Kilpailureissulla oli tärkeä rooli MM-kisoja kohti mennessä.

– Jos ruotsalaisille pärjää, yleensä pärjää maailmalla aika korkealle, Heikkilä sanoi.

Lapualainen Vuorimaa on harrastanut liikkuvan maalin ammuntaa reilut pari vuotta. Kehitys on ollut nopeaa, sillä hän jäi jo tänä vuonna vain niukasti MM-valintarajasta. Ensimmäisissä kansainvälisissä kilpailuissaan nuorukainen onnistui hyvin.

– Lauantaina vähän jännitti ilmakivääriammunta, mutta karju ei niin paljon jännittänyt. Mukava reissu ensimmäiseksi kerraksi. Onhan tässä kehitytty vuoden aikana aika huimaa tahtia, olen saanut hyvää valmennusta ja neuvoja. Seuraava tavoite on SM-kulta, Vuorimaa tuumi.

Myös liikkuvan maalin joukkueen valmentaja Ville Häyrinen oli tyytyväinen reissun antiin.

– MM-kisoja ajatellen tosi hyvä valmistautuminen. Kaikissa kisoissa taso oli kova, ja meidän urheilijamme pystyivät hyvin ampumaan. Hyvä mieli jäi. Kansainvälisiä kisoja ei kuitenkaan liikaa ole. Ruotsilla on yksi maailman kovimmista liikkuvan maalin joukkueista, joten saamme oikeasti hyvän kisan aikaan, Häyrinen sanoi.

Liikkuvan maalin ampujat suuntaavat seuraavaksi SM-kisoihin, jotka ammutaan Inkoossa 28. –29. heinäkuuta.

(Kuva Ville Häyrinen)

Juttu edellispäivän kisoista

Tomi-Pekka Heikkilä voitti Eskilstunassa

Tomi-Pekka Heikkilä onnistui Suomen liikkuvan maalin joukkueesta parhaiten Ruotsin Eskilstunassa käydyissä kilpailuissa lauantaina. Heikkilä voitti 50 metrin 60 laukauksen kilpailun pistein 592 (297+295).

Heikki Lähdekorpi oli viides ja Krister Holmberg oli kuudes. Aaro Vuorimaa oli junioreissa kolmas. 10 metrin normaalijuoksuissa Lähdekorpi oli toinen pistein 580, Heikkilä kolmas (577) ja Holmberg kuudes (562) sekä Vuorimaa jälleen kolmas (545). 10 metrin sekajuoksuissa Heikkilä oli kolmas, Lähdekorpi neljäs ja Holmberg viides. Vuorimaa oli junioreissa toinen.

– Oli tasaisen hieno päivä tänään. 10 metrin lajeissa on kyllä vielä otettavissa lisää pisteitä, kun saan paria asiaa vielä hiottua ennen Koreaa. 50 metrin kisa olikin varsin varmaa suorittamista ja siihen olen hyvin tyytyväinen. Tästä on kiva jatkaa kohti SM-kisaa ja siitä Koreaan, Heikkilä sanoi.

Kilpailut jatkuvat vielä sunnuntaina.

 

Aleksi Leppä, Juho Autio, Satu Korhola ja Cristian Friman juhlivat 300 metrin kiväärin SM-kisoissa

300 metrin kiväärin SM-kilpailuiden toisen päivän menestyjiä Hollolassa olivat Aleksi Leppä, Juho Autio ja Satu Korhola sekä M20-sarjassa Cristian Friman.

Miesten 60 laukauksen makuukilpailussa OMAS:n Juho Autio vei voiton tuloksella 594 ennen Juha Rutosta (593) ja Juho Kurkea (592).

– Hyvä perussuoritus riitti tänään mestaruuteen, Autio tuumi.

Naisten vastaavan kilpailun voitti MA:n Satu Korhola tuloksella 585. Hän ampui kilpailun laina-aseella, koska hänellä ei vielä ole omaa.

– Malli oli onneksi tuttu, joten ase tuntui hyvältä. Harmittavasti tuli kuitenkin sähellettyä sen verran, että kohdistusaika meni kortille ja kilpailun ensimmäinen sarja meni niin sanotusti harjoittelun piikkiin, 92. Ekan sarjan jälkeen homma alkoi luistaa ja ase oli tarkka, keli hyvä ja tekeminen ok. Loput sarjat 100, 98, 97, 99 ja 99, Korhola summasi.

Miesten vakiokiväärin 3×20 laukauksen kilpailun voitti Aleksi Leppä pistein 579 (190+196+193) ennen Juha Rutosta (575) ja Juho Kurkea (574)

– Pitää olla tyytyväinen, ensimmäinen henkilökohtainen Suomen mestaruus 300 metrin lajeissa. Polvi lähti vähän huonosti, makuu oli ihan kohtuullista ammuntaa. Pysty kulki tänään hyvin ja oli helppo ampua. Kokonaisuudessaan pitää olla tyytyväinen tulokseen ja sijoitukseen, Leppä sanoi.

M20-sarjassa Cristian Friman voitti 60 laukauksen makuukilpailun tuloksella 588 ja vakiokiväärin 3×20 laukauksen kilpailun tuloksella 574

– Makuuammunta sujui kutakuinkin hyvin: kymppejä tuli riittävästi ja ysit olivat todella lähellä kymppiä. Olen tyytyväinen tulokseen enkä voi moittia mitään. Kolmiasentokisa meni hämmästyttävän hyvin, mutta kuin liipaisuvastus on noin 1,7 kg ja olen tottunut ampumaan kivääreillä, joissa se on noin 60-100 grammaa nii pystyssä se aiheutti pieniä ongelmia. Muuten sujui hyvin omasta mielestä, Friman sanoi.

Tulokset-pe-la

(Kuvat: Petri Pihlaja)

Eetu Kallioinen voitti skeetin Orimattilassa, Mäkelä trapissa kolmas

Eetu Kallioinen voitti skeetin junioreiden kansainvälisessä haulikkolajien kilpailussa Orimattilassa. Kallioinen kuorrutti ykkössijansa ampumalla finaalissa nuorten SE-tuloksen 57. Muista suomalaisista finaalissa nähtiin Sami Aaltonen, joka oli kuudes.

Kallioinen oli peruskilpailun neljäs tuloksella 119.

– Kilpailu oli kokonaisuutena hyvä. Peruskisan tulos ihan hyvä. Ei ihan sitä mitä olisi pitänyt, mutta tyydyttävä. Finaali meni sitten niin kun pitikin. Fiilis oli koko kilpailun ja finaalin ajan hyvä. Tyytyväinen voi olla täysin, Kallioinen sanoi.

Melko tyytyväisin miettein oli myös Sami Aaltonen.

– Oli ihan kohtuullinen peruskisa, vaikka taas onnistuin taas pari tyhmää pummia tekemään. Finaali lähti todella huonosti liikkeelle, enkä sitten saanut muita enää kiinni. Voi kuitenkin olla kohtuullisen tyytyväinen kilpailuun, Aaltonen sanoi.

Joukkuekilpailussa Kallioinen, Aaltonen ja Oskari Lehtimäki olivat Tsekin jälkeen toisena.

Poikien trapissa Juho Mäkelä oli parhaana suomalaisena kolmas, Teemu Ruutana neljäs ja Matias Koivu viides. Mäkelä ampui peruskilpailussa 118 ja finaalissa 32.

– Kisa meni odotettua paremmin, kun en harjoituksissa edeltävällä viikolla oikein osunut. Finaalissa tuli muutama tyhmä pummi putkeen mutta sija ja tulos oli lopulta hyvät, Mäkelä sanoi.

– Peruskisa meni hieman heikosti omalta osalta. Finaalissa kulki ihan hyvin mutta ei riittänyt tällä kertaa.

Joukkuekilpailussa voitto meni Italiaan, mutta Suomen joukkueet veivät kakkos- ja kolmossijat.

Tyttöjen trapissa Sara Nummela oli suomalaisten parhaana neljäs.

(Kuva: Päivi Könönen)

IJSC2018_Result_Skeet_JM5team

IJSC2018_Result_Trap_JM5team

IJSC2018_Result_Skeet_JM_final

Kaikki tulokset

Suomen joukkue MM-kilpailuihin täydentyi: 30 urheilijaa Etelä-Koreaan mitali- ja maapaikkajahtiin

Ampumaurheiluliitto on täydentänyt Suomen joukkuetta Etelä-Korean MM-kilpailuihin, jonne on valittu kaikkiaan 30 urheilijaa.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton ISSF:n kaikkien lajien 52. MM-kilpailut järjestetään Etelä-Korean Changwonissa 31.8.–14.9. Etelä-Koreaan oli jo aiemmin nimetty 15 urheiluampujaa, nyt valittiin muun muassa miesten ja poikien skeetiin yhteensä viisi urheilijaa ja liikkuvaan maaliin jo aiemmin valitun Tomi-Pekka Heikkilän lisäksi Heikki Lähdekorpi ja Krister Holmberg.

– MM-joukkue koostuu ampujista, jotka pystyvät sijoittumaan vähintään 16 parhaan joukkoon. Meillä on kaikissa lajeissa mahdollisuus finaalisijoituksiin ja podiumpaikkoihin, valmennuksen johtaja Per-Ole Lindell toteaa tyytyväisenä.

Changwonissa ovat maailmanmestaruuksien lisäksi jaossa ensimmäiset olympiamaapaikat Tokioon 2020. Jaossa on neljä paikkaa jokaisessa henkilökohtaisessa lajissa eli 48 paikkaa. Parikilpailuissa on jaossa paikat kunkin lajin kahdelle parhaalle (ilmakivääri, ilmapistooli, trap).

– Kisat tulevat olemaan erittäin kovatasoisia. Mitaleja odotamme olympialajeista kahta aikuisten mitalia, kahta nuorten mitalia ja kahta joukkuemitalia. Lisäksi liikkuvan maalin joukkueen taso on ollut lupaava, joten yksi henkilökohtainen ja kaksi joukkuemitalia on realistinen tavoite, Lindell sanoi.

– Valinnat ovat meidän kriteerien mukaiset. Kovia urheilijoita jäi ulos koska he eivät saavuttaneet vaadittavaa tasoa. Kausi on lisäksi ollut haastava kovien tuulien takia monessa kisassa, tulostaso on jäänyt alhaiseksi, Lindell lisäsi.

ISSF:n kaikkien lajien MM-kilpailut
31.8. –15.9. Changwon, Etelä-Korea

Suomen joukkue:

Trap 9 urheilijaa

Miehet trap (3)

Vesa Törnroos (Lahden Ampumaseura)
Eemil Pirttisalo (Ruotsalon Metsästysyhdistys)
Jukka Laakso (Orimattilan Seudun Urheiluampujat)

Naiset trap (3)

Satu Mäkelä-Nummela (Orimattilan Seudun Urheiluampujat)
Noora Antikainen (Orimattilan Seudun Urheiluampujat)
Mopsi Veromaa (Sibbo Skyttegille)

Pojat trap (3)

Vili Kopra (Orimattilan Seudun Urheiluampujat)
Teemu Ruutana (Längelmäen Seudun Ampujat)
Juho Mäkelä (Orimattilan Seudun Urheiluampujat)

Skeet 5 urheilijaa 

Miehet skeet (3)

Lauri Leskinen (Sibbo Skyttegille)
Oskari Kössi (Sibbo Skyttegille)
Tommi Takanen (Lahden Ampumaseura)

Pojat skeet (2)

Eetu Kallioinen, (Ala-Hämeen Ampujat)
Sami Aaltonen (Rauman Seudun Urheiluampujat)

Kivääri 12 urheilijaa

Naiset kivääri (2)

Emmi Hyrkäs (Simpeleen Hahlo)
Annika Sihvonen (Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseura)

Miehet kivääri (3)

Juho Kurki (Kankaanpään Ampumaurheilijat)
Joni Stenström (Raseborgs Skyttar)
Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura)

Tytöt kivääri (3)
Marianne Palo (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura)
Henna Viljanen (Kyrkslätt Skytteförening)
Jenna Kuisma (Kyrkslätt Skytteförening)

Pojat kivääri (4)

Cristian Friman (Esbo Skytteförening)

Sebastian Långström (Kyrkslätt Skytteförening)
Matias Kiuru (Poliisien Ampumaseura)
Jimi Lång (Kankaanpään Ampumaurheilijat)

Kivääri 300m (2)
Juho Kurki, (Kankaanpään Ampumaurheilijat)
Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura)

Pistooli (1) urheilija

Pistooli miehet (1)
Teemu Lahti (Lahden Ampumaseura)

Liikkuva maali (3) urheilijaa

Liikkuva maali miehet (3)
Tomi-Pekka Heikkilä (Kymppi 64)
Heikki Lähdekorpi (Satakunnan Ampujat)
Krister Holmberg (Raseborgs Skyttar)