Arkistot

EM-Osijekin tekniseltä delegaatilta erikoinen varoitus

Osijekissa järjestettävien EM-kilpailujen tekniseltä delegaatilta Willi Grilliltä tuli maanantaina erikoinen varoitus: 300m radalla on nähty krokotiilinmunia ja radalla liikkuvien pitää varoa pesän lähellä mahdollisesti liikkuvaa emoa.

Osijekin Pampas-ampumarata sijaitsee lähellä Drava-jokea.

– Nämä krokotiilit eivät ole kovin isoja, mutta ne voivat purra. Käyttäkää kumisaappaita, kun olette työvuorossa, Grillin allekirjoittama tiedote kuului.

Kysyttäessä Grill vakuutti olevansa ihan tosissaan varoituksensa kanssa. Kommentin jälkeen kasvoille levinnyt hymy sen sijaan paljasti, ettei kuitenkaan ihan tosissaan.

EM-kisojen lehdistötehtävissä toimiva Kristina Krušelj purskahti nauruun, kun hän kuuli asiasta.

– Hei, me olemme Kroatiassa, jossa ei krokotiilejä ole! On hyvä, että joillakin riittää huumorintajua vielä toisella kisaviikolla ja näissä helteissä.

Vai toisaalta: eilisen 41 asteen helteen aiheuttamia juttuja?

Pian Krušelj kuitenkin vakavoitui ja alkoi miettiä, mitä Osijekissa tapahtui aiemmin tänä vuonna. Eläintarhasta karkasi huhujen mukaan krokotiili ja joet tulvivat.

No, vitsihän se tietysti oli.

EM-Osijek: Marko Talvitie 11:nä olympiapistoolissa

Marko Talvitie jatkaa EM-kilpailuaan 11. sijalta

Marko Talvitie on yhdentenätoista miesten olympiapistoolissa, kun ensimmäinen kilpailupäivä on takana 25/50/300m kivääri- ja pistoolilajien EM-kilpailuissa Kroatian Osijekissa.

Lehtimäen Ampujia edustavan Marko Talvitien ensimmäisen puolikkaan tulos oli 286. Kisan kärjessä on Saksan Christian Reitz tuloksella 295. Toisena on Venäjän Aleksei Klimov (293) ja kolmantena Tshekin Martin Strnadx (281). Sijoilla 5-8 olevat ampuivat tuloksen 288.

Toinen kilpailupäivä on tiistaina. Peruskilpailun kuusi parasta pääsee finaaliin.

Poikien olympiapistoolin Euroopan mestaruuden voitti Saksan Ralf Hehn. Venäjän Nikita Suhanov sijoittui toiseksi ja Viron Peeter Oleski kolmanneksi. Kilpailussa ei ollut mukana suomalaisia.

Poikien joukkuekilpailun ykkönen oli Saksa. Ranska hävisi sille kaksi pistettä.

Tiistain suomalaiset

Marko Talvitie (Lehtimäen Ampujat) jatkaa EM-urakkansa miesten olympiapistoolissa. Kilpailu saadaan päätökseen tiistaina. Miesten 300m kiväärin makuun karsintaan osallistuvat Juho Autio (Oulun Metsästys- ja Ampumaseura), Antti Puhakka (Kotkan Ampumaseura) ja Juha Rutonen (Sodankylän Ampujat). Samalla ratkotaan joukkuekilpailun paremmuus.

Osijekin EM-kilpailuihin osallistuu 580 ampumaurheilijaa 39 maasta. Lajeja on 23, ja viimeinen kilpailupäivä on perjantai 2. elokuuta. Kilpailusuorituksia on yhteensä 974.

25/50/300m lajien EM-kilpailut, kivääri ja pistooli
Osijek, Kroatia 21.7.-3.8.

Tuloksia ma 29.7.

Miesten 25m olympiapistooli, tilanne 1. kilpailupäivän jälkeen: 1) Christian Reitz Saksa 295, 2) Aleksi Klimoc Venäjä 293, 3) Martin Strnad Tshekki 291, … 11) Marko Talvitie Suomi 286.

Poikien 25m olympiapistooli + finaali: 1) Ralf Hehn Saksa 25 (peruskilpailu 571), 2) Nikita Suhanov Venäjä 21 (568), 3) Peeter Oleski Viro 20 (563), 4) Jean Quiqu Ampoix Ranska 14 (574), 5) Christian Freckmann Saksa 12 (576), 6) Andrzej Zalski Puola 8 (564).
Joukkuekilpailu: 1) Saksa 1693, 2) Ranska 1691, 3) Venäjä 1688.

EM-kilpailujen ohjelmaa (ajat Suomen aikaa)

Ti 30.7.
10.00 25m pistooli 2/2 kilpailupäivän 30 ls/miehet
10.15 300m kivääri, makuu/naiset
12.15 300m kivääri, makuu/miehet, 1. karsintaerä
14.15 300m kivääri, makuu/miehet, 2. karsintaerä
15.30 Finaali: 25m olympiapistooli, miehet

Ke 31.7.
10.05 25m pistooli/pojat
10.15 300m kivääri, makuu/miehet
12.15 300m kivääri 3×20 ls/naiset

Lisää tietoa kilpailuista löydät kisajärjestäjien sivuilta, Siuksen ja ESC:n sivuilta.

Haulikon ja liikkuvan maalin EM-kilpailut alkavat Saksan Suhlissa

Suhlissa kilpaillaan haulikon ja liikkuvan maalin Euroopan mestaruuksista. Kuvat: Per-Ole Lindell
Sami Heikkilä (vas.), Krister Holmberg, Satu Mäkelä-Nummela ja Noora Antikainen Suhlin radalla.
Satu Mäkelä-Nummela harjoittelemassa.

Haulikkolajien ja liikkuvan maalin EM-kilpailujen avajaisia vietetään maanantai-iltana Saksan Suhlissa. Ensimmäinen kilpailupäivä on tiistai, jolloin trap-ampujat ja liikkuvan maalin ampujat aloittavat kisaurakkansa. Avauspäivänä kilpailee kolmetoista suomalaista.

Haulikkolajien ja liikkuvan maalin EM-kilpailut järjestetään Suhlissa 28.7.-8.8. Suomen EM-joukkueeseen on nimetty kaikkiaan 23 ampumaurheilijaa. Viimeisimpänä kisoihin valittiin skeet-ampuja Marko Kemppainen. Suomussalmen Urheiluampujia edustava Kemppainen on Ateenan vuoden 2004 olympiahopeamitalisti.

Kemppainen piti kilpailutaukoa viime vuoden ajan, mutta ampui heinäkuun alussa Espanjan Granadassa järjestetyssä maailmancupissa tuloksen 122. Hän jäi uusinnan jälkeen niukasti ulos finaalista ja sijoittui lopulta seitsemänneksi.

Ensimmäiset suomalaiset saapuivat Keski-Saksassa sijaitsevaan 42 000 asukkaan kisakaupunkiin sunnuntai-iltana. Suhlissa ovat nyt trap-ampujat ja liikkuvan maalin ampujat, joiden kilpailut alkavat tiistaina.

Suhlin EM-kilpailujen ensimmäiset mitalit jaetaan keskiviikkona, kun naisten ja tyttöjen trap sekä miesten ja poikien 50m liikkuvan maalin sekajuoksut saadaan päätökseen. EM-kisojen viimeinen kilpailupäivä on keskiviikko 7. elokuuta.

– Olosuhteet ampujille ovat hyvät. Täällä on tosin eilisen sateen jäljiltä erittäin kosteaa ja sellaiset parikymmentä astetta lämmintä. Jonkinlainen sadejakso on tulossa, Suomen joukkueen johtaja Per-Ole Lindell kertoi maanantaina.

Ampumaurheiluliiton trap-valmentaja Matti Nummela sanoi, että suomalaisten harjoitukset menivät hyvin.

– Ne menivät tosi hyvin. Jos he pystyvät ampumaan samalla tasolla, hyvä tulee. Mutta katsotaan, kilpailu on aina toinen asia. Kaikki ovat pysyneet terveinä.

Ville Häyrinen, joka on liikkuvan maalin lajivalmentaja, sanoi, että maanantai oli aseenkohdistus- ja rataan tutustumispäivä.

– Kyllä se tästä hyvin lähtee käyntiin, hän sanoi luottavaisesti.

Liikkuvan maalin ampuja Sami Heikkilä harjoitteli maanantaina ja sanoi myös kaiken olevan ”kondiksessa”.

– Kulki ihan jees. Fiilis on hyvä huomisen kisan suhteen, Heikkilä sanoi.

Haulikon ja liikkuvan maalin EM-kilpailut
Suhl, Saksa 28.7.-8.8.

Suomen joukkue

Haulikko

Skeet (7)
Miehet: Marko Kemppainen (Suomussalmen Urheiluampujat), Lauri Leskinen (Sibbo Skyttegille), Heikki Meriluoto (Pielaveden Ampuma- ja Metsästysseura)
Naiset: Marjut Heinonen (Oulun Seudun Haulikkoampujat)
Pojat: Pekka Heinonen (Suomussalmen Urheiluampujat), Eemeli Kurki (Ala-Hämeen Ampujat), Henri Sorvo (Lahden Ampumaseura)

Trap (7)
Miehet: Mika Bister (Kymppi-64), Jukka Laakso (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Veli-Matti Matikainen (Sibbo Skyttegille)
Naiset: Noora Antikainen (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Satu Mäkelä-Nummela (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Mopsi Veromaa (Sibbo Skyttegille)
Pojat: Henrik Wejberg (Hyvinkään Metsästysampujat)

Kaksoistrap (3)
Miehet: Simo Köylinen (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Sami Ritsilä (Orimattilan Seudun Urheiluampujat)
Pojat: Juuso Ikävalko (Pieksämäen Seudun Ampujat)

Liikkuva maali (6)
Miehet: Krister Holmberg (Raseborgs Skyttar), Sami Heikkilä (Kymppi-64), Tomi-Pekka Heikkilä (Kymppi-64)
Pojat: Mika Kinisjärvi (Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura), Heikki Lähdekorpi (Satakunnan Ampujat), Jani Suoranta (Kymppi-64)

Yleis- ja lajijohto
Per-Ole Lindell, joukkueenjohtaja
Matti Nummela, valmentaja (trap)
Peeter Päkk, valmentaja (skeet)
Pekka Maunula, valmentaja (kaksoistrap)
Ville Häyrinen, valmentaja (liikkuva maali)

EM-kilpailujen ohjelmaa (ajat Suomen aikaa)

Ti 30.7.
10.00 Trap 1/3 kilpailupäivä/miehet, pojat
10.00 Trap ½ kilpailupäivä/naiset, tytöt
10.00 50m liikkuva maali/miehet ja pojat, sekajuoksut ensimmäiset 20 ls

Ke 31.7.
10.00 Trap 2/3 kilpailupäivä/miehet, pojat
10.00 Trap 2/2 kilpailupäivä/naiset, tytöt
10.00 50m liikkuva maali/miehet ja pojat, sekajuoksut toiset 20 ls
17.45 Finaali: trap/tytöt
19.00 Finaali: trap/naiset

Kahdeksan SE-tulosta ikämiesten ja -naisten SM-kisoissa Halikossa

Ikämiesten ja -naisten 50 metrin kiväärilajien SM-kilpailuissa Halikossa tehtiin viikonloppuna kahdeksan SE-tulosta. Helteisessä säässä ja hyvissä olosuhteissa käydyt Salon Seudun Ampujien järjestämät kilpailut onnistuivat muutenkin hyvin.

Haapajärven Ampumaseuran Risto Murisoja ja Urpo Kilja olivat osallisena kahdessa SE-tuloksessa. Murisoja teki R9 Y60-sarjassa  50 metrin kiväärin makuukilpailun uuden SE:n 580, Kilja vastaavassa kilpailussa R9 Y70-sarjan uusiksi ennätysluvuiksi 557. Molemmat saivat nimensä myös joukkue SE-tulokseen, kun Haapajärven Ampumaseura teki samassa kilpailussa tulokset 1703. Kolmas ampuja oli Seppo Levonperä, 566.

Kisoissa saavutetut Suomen ennätykset:
50 m kivääri 3 x 20 ls:
Sarja Y50:Lauri Lauste SA 574 (sivuaa SE)
Sarja Y75: Olli Silanto SaSA 514
50 m kivääri 60 ls makuu:
Sarja Y75: Juhani Ahola 574
Sarja R9 Y60: Risto Murisoja HaaAs 580
Sarja R9 Y70: Urpo Kilja HaaAs 557
Sarja R9 Y75: Sulo Nurmenniemi 559
Sarja R6 Y75: Osmo Leivo KaJA 533
50 m kivääri 60 ls makuu:
Joukkue SE: 1. Haapajärven Ampumaseura I 1703 (Urpo Kilja 557, Seppo Levonperä 566, Risto Murisoja 580)

Tulokset kokonaisuudessaan

 

Valittuja kisaPALOja Osijekista

Kahdentoista lajin jälkeen Osijekin EM-kilpailujen mitalitaulukon kärjessä oli Saksa, joka oli voittanut henkilökohtaisissa kilpailuissa ja joukkuekilpailuissa yhteensä viisitoista mitalia: viisi kultaa, seitsemän hopeaa ja kolme pronssia. Venäjä oli toisena kymmenellä mitalillaan (4+2+4) ja Ranska kolmantena seitsemällä mitalillaan (4+2+1).

EM-mitaleille on yltänyt tähän mennessä seitsemäntoista maata.

***
Osijek on selviytynyt EM-kisaurakastaan hyvin. Aikataulut ovat pitäneet, ja yhteydet ovat toimineet. Kisakuljetukset ovat tulleet ja lähteneet tismalleen ajallaan.

Kova helle on aiheuttanut monille päänvaivaa, mutta sille eivät kisajärjestäjät tietenkään voi mitään.

Erään paikallisen mukaan alueella satoi lunta vielä huhtikuussa, mutta kolme viikkoa myöhemmin eli toukokuun 1. päivänä hän kävi jo uimassa Tonava-joessa 32 asteen helteessä. Viime talven kovin pakkaslukema oli -36 astetta. Tätä kirjoittaessa lukeman eteen voi laittaa plusmerkin. Ja lisätä huoletta muutaman lämpöasteen.

***
Tämän vuoden EM-kilpailut ovat kaksijakoiset, sillä kivääri (50m ja 300m) ja pistooli (25m ja 50m) ammutaan Kroatian Osijekissa sekä haulikko ja liikkuva maali Saksan Suhlissa. Kilpailut jouduttiin jakamaan, koska Sveitsi viime syksynä ilmoitti, ettei se pysty järjestämään kilpailuja. Suhlin EM-kilpailujen avajaiset ovat maanantai-iltana.

Osijekissa järjestettiin EM-kilpailut myös vuonna 2009. Nyt Osijekin EM-kisoihin osallistuu 39 maata. Urheilijoita on 580 ja kilpailusuorituksia yhteensä 974. Kun EM-kisoissa kilpaillaan myös junioreissa, tulee lajeja kaikkiaan 23. Osijekissa jaetaan kaikkiaan 276 mitalia. Viimeinen kilpailupäivä on ensi perjantai.

***
Edellisten Osijekin EM-kilpailujen ajan Suomen joukkue asui 35 kilometrin päässä sijaitsevassa Vukovarissa. Vukovarin piiritys Kroatian sodassa oli tapahtumaketju, jossa kaupunki saarrettiin, tuhottiin tykkitulella, vallattiin ja puhdistettiin etnisesti marraskuussa 1991. Siellä näkyy vieläkin jälkiä sodasta, ja tuhoutunut vesitorni toimii kaupungin verisen historian symbolina.

Ulkoministeriön mukaan matkustaminen Kroatiassa on turvallista, mutta syrjäisillä alueilla on sen mukaan syytä varoa raivaamattomia miinoja. Matkalla Osijekista Vukovariin varoituksia miinoista ei enää näkynyt tienvarsilla toisin kuin vielä neljä vuotta sitten.

***
Vukovarin vesitornin vieressä sijaitsee pienehkö matkamuistomyymälä, jossa oli kaupan muun muassa vesitornin pienoismalleja. Noin viisikymppinen miesmyyjä veikkasi asiakkaidensa olevan puolalaisia, mutta kuultuaan heidän oikean kotimaansa alkoi puhe pulputa.

– Aaa, icehockey! I like icehockey, hän innostui.

– Lukko Rauma, Ässät Pori, JYP Jyväskylä, mies luetteli sujuvasti.

– Kärpät Oulu! Tykkään katsoa jääkiekkoa televisiosta. Ja AC Oulu.

Juha Hirvi arveli miehen harrastavan aktiivisesti urheiluvedonlyöntiä.

***
Osijek kuuluu Kroatian itäiseen Slavonian alueeseen. Vehnä ja maissi ovat sen tärkeimmät viljelykasvit. Juha Hirvi yllätti maissin asiantuntemuksellaan, kun Suomen joukkue matkusti bussilla Zagrebista 260 kilometrin matkan kisakaupunkiin.

– Tuolla pellolla kasvaa popcornia, hän osoitti sormellaan erästä valtavaa peltoa.

– Ei, tuolla ei kasva corn flakeseja, vaan sekin on popcorn-pelto. No, tuo pelto tuolla on corn flakes -pelto. Sokerihuurrettuja ei kasva täällä, vaan Kaliforniassa, Hirvi valisti epätietoista kysyjää.

***
Osijekissa suurimmat joukkueet ovat ampumaurheilun suurmailla. Saksalla on 42 urheilijaa, Ranskalla 36 ja Venäjällä 36. Suomen joukkueeseen nimettiin 17 urheilijaa. Norjasta kisoihin on osallistunut tai osallistuu 22 ampumaurheilijaa, Ruotsista 20 ja Tanskasta yksitoista.

***
Lapua (NammoLapua) on vuoden 2013 kiväärin ja pistoolin EM-kilpailujen virallinen pääyhteistyökumppani. Lapualla on Euroopan ampumaurheiluliiton ESC:n kanssa sopimus, joka takaa sille EM-kilpailujen pääyhteistyökumppanuusoikeuden vuoteen 2015 saakka.

63 kilpailijaa practicalin perinteisessä Wasamatchissa

Yhdeksännen kerran järjestetty practicalin Wasamatch keräsi 63 kilpailijaa osallistumaan Vaasassa järjestettyyn kilpailuun.

Production-luokassa voiton vei Pekka Kakkonen tuloksella 1052,0114 pistettä, standardin ykkönen oli Tony Ruohonen 1058,9003 pisteellä, classicin Esa Marjoniemi 1052,0114 pisteellä, revolverin Jussi Niskanen 1067,2686 pisteellä ja openin Jani Lehtonen 1097,2889 pisteellä.
 
Kaikki tulokset järjestäjien tulossivulta
 

Osijekin EM-kilpailut: Juho Kurki 15:s pienoiskiväärin asentokilpailussa

Juho Kurki viihtyi varjossa Osijekin helteessä. Kuvat: Lassi Palo
Jaakko Björkbacka.
Juha Rutonen.
Juho Autio (edessä) ja Antti Puhakka saapuivat kisakaupunkiin lauantai-iltana.

Juho Kurki sijoittui 15:nneksi miesten pienoiskiväärin asentokilpailussa, kun 25/50/300m kivääri- ja pistoolilajien EM-kilpailut jatkuivat Kroatian Osijekissa sunnuntaina. Jaakko Björkbacka sijoittui 49:nneksi ja Juha Rutonen 62:nneksi. Suomi oli joukkuekilpailun 15:s.

Kroatian Osijekissa jatkuvien 25/50/300m kivääri- ja pistoolilajien EM-kilpailujen ohjelmassa olivat sunnuntaina miesten 50m pienoiskiväärin 3×40 ls kilpailu ja poikien olympiapistoolin ensimmäinen kisapäivä. Poikien pistoolissa ei ole mukana suomalaisia.

Miesten 50m pienoiskivääri 3×40 ls

Miesten 50m pienoiskiväärin 3×40 ls kilpailussa Suomea edustivat Jaakko Björkbacka (Lehtimäen Ampujat), Juho Kurki (Kankaanpään Ampumaurheilijat) ja Juha Rutonen (Sodankylän Ampujat). Björkbacka ja Kurki sijoittuivat aiemmin pienoiskiväärin makuun kilpailussa 41:nneksi ja 40:nneksi.

Nyt Kurjen sijoitukseen tuli roimasti kohennusta, kun hän tähtäsi tuloksen 1164 ja sijoittui 15:nneksi. Finaaliraja oli 1168. Kurjen tulos oli polvelta 387, makuulta 396 ja pystystä 381 pistettä. Aiemmin kauden aikana Kurki tokaisi erään kilpailun jälkeen, että se oli ”semip..kaa”.

– Nyt se oli taas semisellaista, sitä se oli, hän sanoi Osijekin paahtavassa helteessä.

– Kilpailu oli vaikeaa. Mikään ei ollut helppoa. Helteellä ei ollut kuitenkaan sen enempää vaikutusta.

Tämä vuosi on ollut 21-vuotiaalle ampumaurheilijalle erinomainen: Kurki voitti maaliskuussa ilmakiväärin EM-pronssia ja nappasi kauden maailmancupeissa kolme finaalipaikkaa. Häntä odottanee marraskuussa Saksan Münchenissä järjestettävä maailmancupin finaali.

– Kausi on ollut kokonaisuutena hyvä, ja olen siihen tyytyväinen. EM-mitali on kauden paras saavutukseni, ilman muuta. Maailmancupin finaaliin lähden, jos kutsu sinne tulee.

Kurki on sanonut, että hänen kaikki tekemisensä tähtää vuoteen 2016 ja tuolloin Rio de Janeirossa järjestettäviin olympialaisiin.

– Sen suhteen ei ole mitään hätää. Kehitystä on tapahtunut.

Mikä sitten Osijekin EM-kilpailuissa ehkä ”tökki”, sitä ei Kurki pystynyt tuoreeltaan sanomaan.

– Paha mennä sanomaan, hän sanoi.

Ampumaurheiluliiton kiväärilajien päävalmentaja Juha Hirvi oli sitä mieltä, että kun Kurki huonona päivänään sijoittuu näin korkealle, ei ole mitään syytä huoleen.

– Ehkä siinä oli vähän jännitystä ja totuttelua olemaan yksi suosikeista. Juhon kausi on ollut kokonaisuudessaan erinomainen. Jaakosta (Björkbacka) tulee vielä 1170 pisteen mies, mutta hän kulkee vähän eri tietä kuin Juho. Hän on parantanut pystyn tulostaan parikymmentä pistettä. Polvelta olisi voinut tulla tänään kymmenen pistettä enemmän, Hirvi mietti.

Björkbackan tulos oli 1148, jolla hän sijoittui 49:nneksi. Polvelta tulos oli 376, makuulta 396 ja pystystä 376 pistettä.

– Se ei ole ihan vielä sitä, mitä pystyn treeneissä tekemään. Hyvään suuntaan olen kuitenkin mennyt, Björkbacka summasi EM-kilpailunsa.

Rutosella on nyt kaksi EM-starttia takana ja useita vielä edessä, sillä hän osallistuu 300m kiväärin lajeihin. Sunnuntain asentokilpailussa Rutonen harmitteli polven huonoa tulostaan.

– Se oli liian rajua, hän sanoi.

Rutosen alkava viikko on edellistä paljon tiiviimpi, mitä hän pitää vain hyvänä asiana. Suomen muut 300m kiväärimiehet ovat Antti Puhakka ja Juho Autio, jotka saapuivat Osijekiin lauantai-iltana. Kolmikolle riittää tekemistä joka päivälle maanantaista perjantaihin.

– Nyt se leikki oikeasti alkaa ja tahti kiivastuu, Rutonen naurahtikin.

Pienoiskiväärin asentokilpailun Euroopan mestaruuden voitti Venäjän Nazar Louginets 0,7 pisteen erolla Ranskan Valerian Sauveplaneen. Kaikki kolme ranskalaista pääsivät finaaliin. Ranska voittikin joukkuekilpailun – uudella ME-tuloksella 3513. Toiseksi sijoittunut Venäjä hävisi sille neljä pistettä. Suomi oli 15:s tuloksella 3442.

Maanantain suomalainen

Marko Talvitie (Lehtimäen Ampujat) on ainoa suomalainen, joka kilpailee maanantaina Osijekin EM-kilpailuissa. Hän aloittaa urakkansa miesten olympiapistoolissa. Toinen kilpailupäivä on tiistai, jolloin kisa saadaan päätökseen ja EM-mitalit jaetaan.

Osijekin EM-kilpailuihin osallistuu 580 ampumaurheilijaa 39 maasta. Lajeja on 23, ja viimeinen kilpailupäivä on perjantai 2. elokuuta. Kilpailusuorituksia on yhteensä 974.

Saksan Suhlissa kilpaillaan haulikon ja liikkuvan maalin EM-mitaleista 28.7.-8.8. Sinne on nimetty 24 suomalaista ampumaurheilijaa.

25/50/300m lajien EM-kilpailut, kivääri ja pistooli
Osijek, Kroatia 21.7.-3.8.

Tuloksia su 28.7.

Miesten 50m pienoiskivääri 3×40 ls + finaali: 1) Nazar Louginets Venäjä 452,3 (peruskilpailu 1180), 2) Valerian Sauveplane Ranska 451,6 (1168), 3) Vitali Bubnovitsh Valko-Venäjä 441,4 (1168), 4) Cyril Graff Ranska 430,8 (1177), 5) Juri Scherbatsevitsh Valko-Venäjä 418,5 (1171), 6) Steffen Olsen Tanska 409,8 (1172), 7) Peter Sidi Unkari 397,5 (1171), 8) Michael D´Halluin Ranska 395,4 (1168), … 15) Juho Kurki Suomi 1164, … 49) Jaakko Björkbacka Suomi 1148, … 62) Juha Rutonen Suomi 1130.
Joukkuekilpailu: 1) Ranska 3513 (ME), 2) Venäjä 3509, 3) Valko-Venäjä 3501, … 15) Suomi 3442.

EM-kilpailujen ohjelmaa (ajat Suomen aikaa)

Ma 29.7.
10.00 25m pistooli 2/2 kilpailupäivän 30 ls/pojat
13.30 Finaali: 25m olympiapistooli/pojat
15.00 25m pistooli 1/2 kilpailupäivän 30 ls/miehet

Ti 30.7.
10.00 25m pistooli 2/2 kilpailupäivän 30 ls/miehet
10.15 300m kivääri, makuu/naiset
12.15 300m kivääri, makuu/miehet, 1. karsintaerä
14.15 300m kivääri, makuu/miehet, 2. karsintaerä
15.30 Finaali: 25m olympiapistooli, miehet

Lisää tietoa kilpailuista löydät kisajärjestäjien, Siuksen ja ESC:n sivuilta.

EM-Osijek: Mikko Mouhu vastaa suomalaisten lihashuollosta

Mikko Mouhu Osijekin Pampas-ampumaradalla. Kuva: Lassi Palo

”Ensimmäinen EM-kisaviikko on ollut mielenkiintoinen. Olen oppinut paljon, ja ampumaurheilua on ollut hienoa seurata paikan päällä.” Näin sanoo Mikko Mouhu, joka vastaa suomalaisten lihashuollosta Osijekin EM-kilpailuissa.

Wieru-hierojien Mikko Mouhu matkusti ensimmäisten suomalaisten joukossa – eli viime sunnuntaina – helteiseen Osijekiin, joka sijaitsee Itä-Kroatiassa. Tämä on hänen ensimmäinen isompi työkeikkansa. Aiemmin hän on ollut mukana muun muassa Tukholman maratonristeilyllä kaksi kertaa.

– Pari päivää meni ennen kuin pääsin hommaan sisään ja rytmi löytyi. Viikon aikana on tullut paljon uutta asiaa. Ampumaurheilijat ovat hyvässä ”kondiksessa”, eikä kenelläkään ole isoja ongelmia. Tässä lämmössä lihakset ovat pysyneet vetreinä, Mouhu naurahtaa.

Mouhulla on riittänyt töitä, koska ampujat osaavat hakeutua hänen luokseen. Urheilijoita on hierottu niin radalla kuin hotellihuoneessakin.

– Oman lisänsä hierontaan tuo tietysti se, että ampumaurheilussa on paljon staattisia asentoja.

Se ei kuitenkaan ollut enää mikään yllätys, sillä Mouhu on tutustunut urheilijoihin ja lajiin kevään leirien aikana. Ensimmäisen kerran hän oli leirillä mukana maaliskuussa. Jatkosta ei ole vielä tarkasti puhuttu, mutta kalenteriin on jo kirjattu joulukuussa järjestettävä leiri.

Kouvolassa asuva Mouhu, 30, on toiminut hierojana nyt parin vuoden ajan. Hänen toimipisteensä on Valkealassa. Elektroniikka-asentajan koulutuksen saanut Mouhu halusi vaihtaa uraa, koska työ Puolustusvoimien radiohuollossa ei enää yhdeksän vuoden jälkeen tuntunut mielekkäältä.

– Töitä on riittänyt, ja nyt on mielekkäämpää tehdä töitä, kun asiakkaat ja jutut vaihtelevat. Samanlaisia päiviä ei ole.

Alanvaihdon yksi syy oli se, että Mouhu on aina harrastanut liikuntaa monipuolisesti. Jääkiekko oli hänen ykköslajinsa teini-ikäiseksi asti, ja sen jälkeen hän on pelannut salibandya.

– Kaikki lajit, joissa on pallo mukana, ovat kiinnostaneet – tenniksestä pesikseen.

Kun KooKoon juniori lopetti aktiivisen jääkiekkoilun, siirtyi hän tuomariksi, jossa ura eteni Mestikseen asti. Mitä hänen ainoassa Mestis-ottelussaan tapahtui vuonna 2006, on ihan oma juttunsa:

– Olin katsomassa KooKoon ottelua, kun päätuomari loukkaantui. Pian sen jälkeen puhelimeni soi. Arvasin heti mistä on kyse: minulta kysyttiin missä olen. Vastasin, että tätä ottelua katsomassa. Sen jälkeen minulta kysyttiin, voinko hakea kamani ja hypätä ”kehään” toiseen erään. Niin sitten tapahtui eli hyppäsin lennosta linjatuomariksi, kun kokenein linjuri siirtyi päätuomariksi. Ottelu meni erittäin hyvin, Mouhu muistelee ensimmäistä ja viimeistä Mestis-otteluaan.