Arkistot

Jari Rajala sportingin Suomen mestariksi

Sibbo Skyttegillen Jari Rajala voitti Y-sarjan sportingin Suomen mestaruuden Oulun Hiukkavaarassa viikonvaihteessa järjestetyissä SM-kilpailuissa. Hänen tuloksensa oli 189. Hopeaa voitti Hannu Mäkäräinen, ja kolmanneksi sijoittui Antti Moilanen.

Sportingin SM-kilpailujen tulokset oheisissa liitteissä.

Liitteet

Kai Jahnsson 25m isopistoolin voittoon Laukaalla

Poliisien ampumaseuran Kai Jansson voitti Laukaalla järjestettävien pistoolilajien Suomen mestaruuskisojen 25 m isopistoolin miesten sarjan mestaruuden tuloksella 583. Toiseksi sijoittui Lahden ampumaseuran Ari Meinander 581 ja pronssia otti niin ikään Lahden ampumaseuraa edustaja Teemu Lahti (577). Lahti otti näin myös joukkuekultaa isopistoolissa.

Laukaalta radalta juuri poistunut Kai Jahnsson oli tyytyväinen päivän suoritukseensa. Isopistooli ei miehen varsinainen päälaji ole ja mestaruus tuntui mukavalle. Myös eilisen heikommin menneet ammunnat vapaapistoolissa harmittivat tänään jo vähemmän.

– Tänään asiat vain loksahtelivat kohdalleen. Olen yllättynyt tuloksesta, mutta tietysti iloinen.  Kesken ammunnan maailman pimentänyt ukkoskuurokaan ei lopulta haitannut suoritusta niin paljoa, Jahnsson mietti.

Kahden viikon päästä alkaviin Belgradin Euroopan mestaruuskisoihin Jahnsson lähtee rauhallisin ja luottavaisin mielin.

– Tulevat kaksi viikkoa on aikaa harjoitella tasaisesti ja intensiivisesti. Minulle ei harjoittelutauot sovi, joten rauhallinen ja säännöllinen harjoittelutahti  tuo parhaiten tulosta, olympiamaapaikan ampunut kai Jahnsson analysoi.

Laukaan SM-kisoista hän antaa järjestävälle seuralle, Keski-Suomen ampujille suuret kiitokset.

– Täällä hommat vain toimivat hyvällä rutiinilla ja urheilijalähtöisesti. Omaan suoritukseen voi keskittyä ihan täysillä, hän kiittelee.

Lauantaina käynnistyivät myös kiväärilajien miesten ja naisten 50-, 60- ja 70 makuusarjat, joista tulokset löytyvät alta.

PISTOOLILAJIT

25m Isopistooli sarja Y:
1) Kai Jahnsson PAS 583, 2) Ari Meinander LAS 581, 3) Teemu Lahti LAS 577.

25m Isopistooli joukkue, sarja Y:
1) Lahden Ampumaseura 1684, 2) Lapuan Seudun Ampujat 1674, 3) Lapin Ampujat 1645

KIVÄÄRILAJIT

50m Kivääri 60 ls, makuu sarja N50:
1) Eila Väisänen HAS 573, 2) Sirkka Savukari KAS 558, 3) Satu  Tynnyrinen SiUra 529.

50m Kivääri 60 ls, makuu sarja Y50:
1) Jarmo Järvelä SySi 586, 2) Mikko Mattila MyA 583, 3) Tapio Kajan KAMS 582 25x.

50m Kivääri makuu joukkue, sarja Y50:
1) Säkylän Seudun Ampujat 1750, 2) Keski-Suomen Ampujat 1 1746, 3) Etelä-Saimaan Ampujat 1737.

50m Kivääri 60 ls, makuu sarja Y60:
1) Ismo Kärmeniemi ESA 590, 2) Sergei Tretjakov PAS 588, 3) Heikki Ranne SäSA 586.

50m Kivääri 60 ls, makuu sarja Y70:
1) Juhani Ahola KSA 584, 2) Kauko Kaartinen RS 580, 3) Kalervo Simi YK 579.

R6 50m Kivääri makuu sarja Y50:
1) Tapani Meriläinen JA 580.

R6 50m Kivääri makuu sarja Y60:
1) Erkki Pekkala HaaAs 585, 2) Kalervo Pieksämäki HaaAs 568, 3) Sirkka-Liisa Collin Rihla 554.

R6 50m Kivääri makuu sarja Y70:
1) Osmo Leivo KajA 549.

R9 50m Kivääri SH2 makuu sarja Y50:
1) Seppo Levonperä HaaAs 570, 2) Juha-Pekka Saarimaa SaSA 551.

R9 50m Kivääri SH2 makuu joukkue, sarja Y50:
1) Haapajärven Ampumaseura 1 1674, 2) Haapajärven Ampumaseura 2 1647.

R9 50m Kivääri SH2 makuu sarja Y60:
1) Jarkko Suominen SaSA 577, 2) Risto Murisoja HaaAs 568, 3) Taito Ohmero HaaAs 554.

R9 50m Kivääri SH2 makuu sarja Y70:
1) Urpo Kilja HaaAs 552, 2) Sulo Nurmenniemi HaaAs 548, 3) Olli Herrala HaaAs 529.

Kaikki tulokset löydät täältä

RMY taas kansallisen trapin mestari

Ruotsalon Metsästysyhdistys tähtäsi jälleen kansallisen trapin joukkueiden Suomen mestaruuteen.

Orimattilan Seudun Urheiluampujat järjestävät kansallisen trapin SM-kilpailut 23.-24.7. Orimattilassa. Ukkonen kiusasi lauantaina alkanutta kisaa keskeyttäen sen 20 minuutin ajaksi.

Lauantaina ammuttiin yleisen sarjan henkilökohtaisessa kilpailussa kolme sarjaa eli 75 kiekkkoa. Sunnuntaina jatketaan ampumalla kaksi viimeistä sarjaa ja finaali.

Joukkuekilpailu ratkesi jo kolmen sarjan perusteella ja Ruotsalon Metsästysyhdistys voitti lajin – kuten myös viime vuonna.

Hopeamitaliin osui Kannuksen Ampujat – myös viime vuotiseen tapaan. Kolmanneksi tarkin oli Kangasalan Kymppi 64. Viime vuonna se oli peränpitäjänä 14. sijallaan. Upea pomppaus palkintokorokkeelle saakka.

Juha-Pekka Möttölä on henkilökohtaisen kisan johdossa. Viime vuonna hän sijoittui 44. sijalle, joten kipuaminen oli hurja.

Tuloksia, tilanne 125 kiekon kilpailussa 75 kiekon jälkeen:

1) Juha-Pekka Möttölä Karstulan Mets. ja Amp.seura 73, 2) Pasi Tanhuanpää Lahden Amp.seura 72, 3) Ari Simola Ari, Lounais-Hämeen Amp. 72, 4) Juha Silovaara, Kiikalan Mets.yhd. 71, 4) Tuomas Hjelm, Trap-73  71, 6) Juha Yliluoma Mänts. Kennel ja Mets.seura 71.

Joukkuekilpailun lopputulokset
1) Ruotsalon Mets.yhd. 200, 2) Kannuksen Amp. 199, 3) Kiikalan Mets.yhd. 196, 4) Sibbo Skytteg. 196, 5) Satak. Amp. 195, 6) Porin Haul. Club  194.

Täydelliset tulokset ovat järjestävän seuran kotisivulla http://www.osu.fi/

Matti Erkkilä

Henri Häkkinen punnersi itsensä hopealle

Henri Häkkinen taisteli kuin miehet loppuun saakka ja hankki Suomelle toisen mitalin lauantaina päättyneissä 5.Sotilaiden Maailmankisoissa Rio de Janeirossa, Brasiliassa. Kilpailu oli äärimmäisen tiukka, sillä hän hävisi kultamitalin tasatuloksella Norjan Hans Kristian Wearille. Molempien tulos oli 573, mutta Wearilla oli 14 napakymppiä Häkkisen seitsemää vastaan.

Kokonaisuudessaan kilpailu oli tasainen, sillä pronssille yltänyt Norjan Ole Bryhn ampui 572 ja vielä neljänneksi sijoittunut saman maan Odd-Arne Breknes ampui 571. Häkkinen tiesikin norjalaisten lopputulokset ennen oman ammuntansa viimeistä sarjaa ja ajatteli pilata norjalaisten kolmoisvoiton. Ja miehen ajatukset pysyivät hyvin kurissa ja polven hyvällä tuloksella 192 kiilautui vuonomaan edustajien väliin. Häkkisen makuu oli 193 ja pysty 188.

Valmentaja Matti Viljakaisen menestystoiveet heräsivät toden teolla, kun Häkkinen ampui ekan pikasarjansa pystystä. "Huikeaa!", oli Viljakainen todennut hymyillen. Toinen pystysarja ei lähtynyt oikein kunnolla käyntiin, joten Viljakainenkin joutui hieman tyyntymään, ennen polvisarjoja.

Muista suomalaisista Toni Matilainen ampui 555 (193-178-184) ja Kari Pennanen 550 (193-170-187). Molemmat miehet olivat tyytyväisiä parannettuaan edellisen päivän tuloksia. Matilainen oli todennut ammunnan jälkeen, että nyt pyyhittiin loputkin onnistumismurheet pois, kun hän on yrittänyt päästä jo kolme vuotta sotilaskivääriammunnan sisäpiiriin.

Norjan joukkue sallittiin ampua musta surunauha oikeassa käsivarressaan Norjan eilisten julmien ampumatapahtumien johdosta.

Tulokset

1. Hans Kristian Wear NOR 573 (14x)
2. Henri Häkkinen FIN 573 (7x)
3. Ole Bryhn NOR 572
4. Odd-Arne Breknes NOR 571
20. Toni Matilainen FIN 555
24. Kari Pennanen FIN 550

Ylinen 18. pistoolin pika-ammunnassa

Suomen Petri Ylinen ampui hienosti pistoolin pika-ammunnassa Rio de Janeirossa päättyneissä 5.Sotilaiden Maailman kisoissa. Ylisen tulos oli 581.

Suomen Petri Ylinen oli ainoa suomalainen, joka oli selvinnyt pika-ammunnan henkilokohtaiseen kilpailuun. Mies paransi karsinta- ja joukkuekilpailussa ampumaansa tulostaan peräti viidellä pisteellä. Ilo paistoi miehen kasvoilta ammunnan jälkeen. "Lähdin rohkeasti tekemään kuuden sekunnin sarjoja, jotka olivat ontuneet edellisessä kisassa", mies Ylinen kommentoi. Ja rohkeus tuotti tulosta.

Ylisen sarjat olivat 194 (10 sek) – 197 (8 sek) – 190 (6 sek).

Tulokset:

1. Jongde Jin CHN 591
2. Ysuf Dikec TUR 588
3. Murat Kilic TUR 587
18. Petri Ylinen FIN 581

Nuoret tehtailivat Suomen ennätyksiä pistoolilajien SM-kisoissa

Laukaalla järjestettävissä pistoolilajien SM-kilpailuissa 22. – 24.7.2011 toisena kilpailupäivä ammuttiin aamulla tulevaisuuden lupausten ennätysjuhlaa 25 metrin pistoolissa. Nuoret tehtailivat aamupäivän aikana lauantaina jopa neljä uutta Suomen ennätystä.

Pistoolilajien SM-kilpailujen toinen päivä alkoi erinomaisten tulosten merkeissä. Seinäjoen seudun Ampujien Noora Kivistö voitti N16-sarjan ja Sodankylän Ampujien Joonas Kuusela Y16-sarjan mestaruuden uusilla SE-tuloksilla.

 

Uusia Suomen ennätyksen ampujia ovat myös Sodankylän Ampujien Y16-sarjan joukkueen Essi Anttila, Tommi Ojaniemi ja Joonas Kuusela ja Pohjois-Hämeen Ampujien Y18-sarjan  joukkueen Jani, Jesse ja Jere Piippo, jotka ampuivat voittotulokset omissa sarjoissaan.

 

TULOKSET / 25m Pistooli

(sarjojen 3 parasta, täydelliset tulokset kisasivuilla, linkki viestin lopussa)

 

25m Pistooli 60 ls sarja Y:

1) Teemu Lahti LAS 584, 2) Ari Meinander LAS 581, 3) Heikki Oikari TiA 577.

 

25m Pistooli joukkue, sarja Y:

1) Lahden Ampumaseura 1713, 2) Asikkalan Ampumaseura 1682, 3) Lapin Ampujat 1681.

 

25m Pistooli 60 ls + finaali sarja N:

1) Ritva Karri KokMAS 771,9 (569+202,9), 2) Kirsti Kaaro KAS 764,6 (567+197,6), 3) Sari Björnholm PAS 763,0 (564+199).

 

25m Pistooli joukkue, sarja N:

1) Poliisien Ampumaseura 1 1681, 2) Poliisien Ampumaseura 2 1602.

 

25m Pistooli 60 ls sarja Y20:

1) Jani Sokura KaA 573, 2) Jarkko  Järvenpää HlAS 561/48, 3) Miika Leppänoro IvUA 561/46.

 

25m Pistooli 60 ls + finaali 20 ls, sarja N20:

1) Susanna Ahomäki HSA 725,9 (541+184,9), 2) Tea Lepistö HSA 722,7 (533+189,7), 3) Tiina Jänkälä SodA 718,6 (535+183,6).

 

25m Pistooli joukkue, sarja N20:

1) Härmän Seudun Ampujat 1594.

 

25m Pistooli 60 ls sarja Y18:

1) Otto Suuronen MA 560, 2) Sami Leppälä JjA 537, 3) Aleksi  Pirttimäki SsA 531.

 

25m Pistooli joukkue, sarja Y18:

1) Pohjois-Hämeen Ampujat 1347 JSE .

 

25m Pistooli 60 ls sarja N18:

1) Therese Lindgren RS 542, 2) Eveliina Pukkinen HSA 520, 3) Vilma Lahtinen HAS 498.

 

25m Pistooli 40 ls sarja Y16:

1) Joonas  Kuusela SodA 382 SE, 2) Julius Jänismäki TSA 355, 3) Tuomas Pukaralammi KaA 348.

 

25m Pistooli joukkue, sarja Y16:

1) Sodankylän Ampujat 1032 JSE , 2) Kankaanpään Ampujat 922.

 

25m Pistooli 40 ls sarja N16:

1) Noora Kivistö SsA 361 SE, 2) Essi Anttila SodA 350, 3) Sandra Toivonen KuusA 336.'

 

Lisää tuloksia löydät täältä

 

Nuoret aloittivat kiväärin 50m SM-kisat lauantaina Mikkelissä

Mikkelissä käynnistyi tänään lauantaina 23.7. nuorten 50m kiväärin SM-kilpailut Kyrönpellon ampumaradalla. Kilpailut kestävät huomiseen sunnuntaihin saakka. Mestaruuskisoissa käydään kilpailut N ja Y 16, 18, 20 ja 24 sarjoissa.

Tänään Mikkelissä voittoon ylsivät poikien 3×40 kaksikymmentäneljävuotiaiden sarjassa Jalasjärven ampujien Juha Soini tuloksella 1233,1. Kaksikymppisissä voiton otti Kankaanpään ampujien Juho Kurki tuloksella 1254,3. Haminan ampumaseuran nuori Aleksi Leppä voitti kahdeksantoistavuotiaiden 3×20 sarjan tuloksella 5570. Naisten puolella kaksikymmentäneljävuotiaiden 3×20 sarjan voitti Äänekosken ampujien Paula Peltoniemi (662) ja kaksikymppisissä voiton otti Kyrkslätt Skytteförening  Erika Dufvelin tuloksella 646.

Lauantain 23.7. tulokset löydät täältä:

50m kiväärin nuorten SM-kilpailu

50m Kivääri 3×20 ls sarja N16:
1) Sanna Lager KA 550 miinus 2, 2) Roosa Prusila NoSA 546, 3) Saana Tattari HlAS 540, 4) Armi Häkkinen MU 536, 5) Susanna Simola MU 519, 6) Katariina Laine HlAS 518, 7) Tea Sikanen PiekSA 513, 8) Jasmin Mattila SodA 497, 9) Elin Abrahamsson ÅSSF 484, 10) Riikka Määttä MU 454.

50m Kivääri 3×20 ls joukkue, sarja N16:
1) Mäntsälän Urheilijat 1509.

50m Kivääri 3×20 ls sarja N18:
1) Annika Sihvonen SMAS 574, 2) Gisela Miettinen LehA 570, 3) Jaana Lager KA 566, 4) Katarina Långström KSF 558, 5) Riikka Parviainen SMAS 556, 6) Marika Oikarinen KoiLA 550, 7) Elin Liewendahl ÅSSF 535, 8) Noora Pulju SodA 530, 9) Pirita Ojanperä JjA 528

50m Kivääri 3×20 ls + finaali sarja N20:
1) Erika Dufvelin KSF 646,0 (554+92), 2) Laura Markko TiA 642,7 (549+93,7), 3) Marjoriikka Rissanen SiUra 638,7 (549+89,7), 4) Petra Liljeberg KSF 636,8 (546+90,8), 5) Nita Törmänen SodA 629,0 (539+90), 6) Alexandra Dufvelin KSF 625,0 (534+91), 7) Kaisa Mytkäniemi LehA 618,4 (527+91,4).

50m Kivääri 3×20 ls joukkue, sarja N20:
1) Kyrkslätt Skytteförening 1658, 2) Sodankylän Ampujat 1566.

50m Kivääri 3×20 ls + finaali sarja N24
1) Paula Peltoniemi ÄäA 662,6 (569+93,6), 2) Pauliina Frilander PiekSA 655,4 (564+91,4), 3) Henna Kärhä Hahlo 654,5 (567+87,5), 4) Noora Leppäketo LuhA 627,1 (531+96,1), 5) Hanna Nivus KaA 530  miinus 2

50m Kivääri 3×20 ls sarja Y16:
1) Sebastian Långström KSF 549, 2) Ville Vaitinen KuusA 545, 3) Cristian Friman ESF 534, 4) Björn Friman ESF 533 Miinus 4p, 5) Jesse Peurasaari ESF 524, 6) Jone Lång KaA 522

50m Kivääri 3×20 ls joukkue, sarja Y16:
1) Esbo Skytteförening 1591.

50m Kivääri 3×20 ls sarja Y18
1) Aleksi Leppä HAS 570, 2) Aleksi Lammintausta KaA 562, 3) Olli Hahl MA 557, 4) Tommi Tella JA 555 19x, 5) Jussi Hölli K-64 555 15x, 6) Joni Stenström RS 554, 7) Jussi Palo IMAS 553, 8) Juho Ylönen PiekSA 552, 9) Ville Nikulainen KitA 550, 10) Matias Pukaralampi KaA 544, 11) Aleksi Jarva SMY 541, 12) Mathias Nordberg ÅSSF 529, 13) Joni Laksola KhjA 483, 14) Jan Liljeberg KSF 482.

50m Kivääri 3×20 ls joukkue, sarja Y18:
1) Kankaanpään Ampujat 1628, 2) Ålands Sportskytteförening 1548.

50m Kivääri 3×40 ls + finaali sarja Y20:
1) Juho Kurki KaA 1254,3 (1155+99,3), 2) Anton Aprelev RS 1229,5 (1130+99,5), 3) Pyry Passi KA 1217,5 (1123+94,5), 4) Jaakko Björkbacka LehA 1214,4 (1122+92,4), 5) Anton Miettinen LehA 1205,7 (1115+90,7), 6) Juuso Pekurinen JuvA 1203,4 (1106+97,4), 7) Otto Mäkelä MU 1187,0 (1095+92), 8) Sami Laksola KhjA 1079.

50m Kivääri 3×40 ls + finaali sarja Y24:
1) Juha Soini JjA 1233,1 (1137+96,1), 2) Juho Autio OMAS 1227,1 (1131+96,1), 3) Marko Tanskanen JA 1222,9 (1132+90,9), 4) Ville Nokipii P-HA 1217,4 (1125+92,4), 5) Joni Virtanen KhjA 1208,6 (1112+96,6), 6) Niko Matilainen PiekSA 1201,6 (1111+90,6), 7) Teemu Lipponen NoSA 1200,8 /10,6(1111+89,8), 8) Sami Korpela KaA 1200,8 /9,0(1111+89,8), 9) Janne Vartiainen MA 1110, 10) Sami Valkama TSA 1108, 11) Olli Ruokolainen HlAS 1107, 12) Sauli Lakkisto TSA 1094, 13) Juha Virtanen KhjA 1090, 14) Teemu Mesiäinen KuusA 1089, 15) Bo Liljeberg KSF 1085 miinus 2.

50m Kivääri 3×40 ls joukkue, sarja Y24:
1) Kauhajoen Ampujat 3281.

Pistoolilajien SM-kisat käynnistyivät Laukaalla perjantaina

Laukaalla 22.-24.7 ammuttavissa pistoolin SM-kisoissa ei aloituspäivänä koettu suuria yllätyksiä. Perjantaina ammuttiin 50m pistoolin kilpailu, jonka voittajaksi selviytyi Poliisien ampumaseuran Teemu Tiainen tuloksella 646,8. Pistoolin joukkuekisan voitti myös Tiaisen kotiseura, Poliisien ampumaseura. Naisten 50m Suomen mestaruuden vei Kotkan ampumaseuran Kirsti Kaaro tuloksella 529,2.`

Iltapäivällä Laukaalla kisattiin 25 m:n vakiopistoolin Suomen mestaruudesta. Miesten sarjassa mestaruuden otti Oulun metsästys- ja ampumaseuran Antti Jokinen tuloksella 563, naisissa päivän kaksoisvoittaja oli Kirsti Kaaro (549). Miesten joukkuemestaruuden otti Lahden ampumaseura tuloksella 1631 ja naisten puolella Poliisien ampumaseura 1 tuloksella 1603.

Perjantaina ammuttiin myös Vammaisampujien P4 50 m pistooli, jonka voiton otti Pielisen ampujien Tauno Matilainen tuloksella 485.

Laukaalla kisataan 25m ja 50m pistooli- ja 50m kiväärilajien Suomen mestaruuksista koko viikonlopun ajan. SM-kilpailuissa ratkotaan Suomen mestaruus seitsemässä pistooli- ja viidessä kiväärilajissa. Laukaalla kisaa 273 ampujaa 75 eri seurasta. Kiväärilajit alkavat lauantaina 23.7.

1. kilpailupäivä 22.7

TULOKSET

50m Pistooli + finaali sarja Y:
1) Teemu Tiainen PAS 646,8 (554+92,8), 2) Jarmo Salo LSA 641,2 (547+94,2), 3) Teemu Lahti LAS 633,6 (549+84,6), 4) Kai Jahnsson PAS 631,3 (537+94,3), 5) Ari Meinander LAS 628,7 (539+89,7), 6) Heikki Oikari TiA 624,8 (535+89,8), 7) Antti Jokinen OMAS 624,0 (531+93), 8) Kristian Saarikorpi HVA 618,5 (532+86,5).

50m Pistooli joukkue, sarja Y:
1) Poliisien Ampumaseura 1609, 2) Lahden Ampumaseura 1601, 3) Lapuan Seudun Ampujat 1593.

50m Pistooli sarja N:
1) Kirsti Kaaro KAS 529, 2) Jaana Salo PAS 518, 3) Eeva Vilander OSU 497.

50m Pistooli + finaali sarja Y20:
1) Miika Leppänoro IvUA 597,1 (515+82,1), 2) Jarkko  Järvenpää HlAS 591,8 (504+87,8), 3) Eemeli  Annala PorkkA 579,9 (498+81,9).

50m Pistooli sarja Y18:
1) Otto Suuronen MA 486, 2) Aleksi Bruun SMAS 449, 3) Mika Kilpeläinen SMAS 427.

50m Pistooli joukkue, sarja Y18:
1) Savonlinnan Metsästys ja Ampumaseura 1185, 2) Kankaanpään Ampujat 1034.

P4 50m Pistooli sarja Y:
1) Tauno Matilainen PA 485, 2) Risto Heinistö SUA 448, 3) Juha Nikupeteri PohjA 312.

25m VAKIOPISTOOLI TULOKSET (3 parasta / sarja)

25m Vakiopistooli sarja Y:

1) Antti Jokinen OMAS 563, 2) Jarmo Salo LSA 560, 3) Ari Meinander LAS 557/1, 4) Kai Jahnsson PAS 557/0.

25m Vakiopistooli joukkue, sarja Y
:
1) Lahden Ampumaseura 1631, 2) Asikkalan Ampumaseura 1611, 3) Helsingin Varuskunnan Ampujat 1589.

25m Vakiopistooli sarja N:
1) Kirsti Kaaro KAS 549, 2) Ritva Karri KokMAS 548, 3) Sari Björnholm PAS 542.

25m Vakiopistooli joukkue, sarja N:
1) Poliisien Ampumaseura 1 1603, 2) Poliisien Ampumaseura 2 1516.

25m Vakiopistooli sarja Y20:
1) Miika Leppänoro IvUA 542, 2) Jarkko  Järvenpää HlAS 541, 3) Tobias Lindgren RS 515.

25m Vakiopistooli sarja N20:
1) Susanna Ahomäki HSA 522, 2) Tiina Jänkälä SodA 513, 3) Tea Lepistö HSA 469.

25m Vakiopistooli joukkue, sarja N20:
1) Härmän Seudun Ampujat 1477.

25m Vakiopistooli sarja Y18:
1) Joonas  Kuusela SodA 528, 2) Aleksi Anttila SodA 525, 3) Otto Suuronen MA 510.

25m Vakiopistooli joukkue, sarja Y18:
1) Kankaanpään Ampujat 1235.

25m Vakiopistooli sarja N18:
1) Noora Kivistö SsA 500, 2) Essi Anttila SodA 496, 3) Therese Lindgren RS 493.

Kaikki tulokset ja kisakortit löydät täältä

Sotilailla vaisu päivä Riossa

Perjantai ei kartuttanut sotilasampujien mitalitiliä 5. Sotilaiden Maailmankisojen pika-ammuntojen joukkuekilpailuissa Rio de Janeirossa. Pistoolijoukkue oli 13. ja kiväärijoukkue 5.

Päivän ensimmäisenä lajina käynnistyi isopistoolin pika-ammunta, jonka aloittajana Suomella oli Petri Ylinen. Ylinen suoritui alkukankeuksista huolimatta hienosti ampuen 576 pistettä. Mies löysi vielä parannettavaa suorituksestaan, mutta oli kuitenkin toiveikas huomisen henkilökohtaisen kilpailun osalta. Ylinen totesi, että "ei tuo kärki niin mahdottoman kaukana enää ole – siksi pannaan huomenna kaikki peliin!"

Suomalaisista muista pistooliampujista Marko Räsänen ampui 567 ja Jorma Jäntti 560.

Parhaasta henkilökohtaisesta tuloksesta vastasi Kiinan Yongde Jin ammuttuaan 590 pistettä.

Aamun toiveikkuudesta huolimatta yli 20 vuotta odotettu pistoolin sotilas-MM-mitali jäi yhä odottamaan tulemistaan.

Pistoolin joukkuetulokset:

1. Kiina 1750
2. Brasilia 1745
3. Korea 1741
13. Suomi 1703.

Toiveet olivat korkealla myös kiväärimiesten leirissä. 2000-luvulla Suomi on ottanut juuri pika-ammunnassa monta kiväärimitalia. Kiväärin pika-ammunnan aloittajana oli Toni Matilainen, joka suoriutui ensikertalaisena kohtuullisesti tuloksella 550. Konkarit Henri Häkkinen ja Kari Pennanen sen sijaan eivät tältä päivältä saaneet kovin paljoa kehuja. Henri Häkkinen ampui vaatimattomat 552 pistettä. "Heikot hetket alkoivat jo makuulta, kun ammuin pienet kasat juuri ja juuri ysin puolelle; en millään saanut siirrettyä kasoja ja tuloksena oli vaivaiset 185 pistettä", Häkkinen totesi ammunnan jälkeen. Kari Pennasen tulos oli 544.

Kiväärin joukkuetulokset:

1. Tanska 1701
2. Norja 1698
3. Turkki 1657
5. Suomi 1646.

 
Lauantaina kisojen päätöskilpailuina ammutaan pika-ammunnan henkilökohtaiset kilpailut, joihin pääsi Petri Ylinen ja kaikki kivääriampujat.

 

 

Teemu Vähämäki Mikkelin skeetin ykkönen hyvällä tuloksella

Oulun Seudun Haulikkoampujien Teemu Vähämäki voitti viikonloppuna Mikkelissä järjestetyn St Michel Skeetin hyvällä tuloksella 147. Joulukuussa 21 vuotta täyttävä Vähämäki rikkoi peruskilpailussa 123 kiekkoa ja finaalissa 24.

Kilpailun kakkonen oli Lahden Ampumaseuran Jesse Louhelainen tuloksella 146 (122+24). Kolmanneksi sijoittui Sibbo Skyttegillen Tuomo Valkeapää, jonka tulos oli 144 (119+25).

Kilpailun tulokset löydät täältä.