Arkistot

Kankaanpään Ampujat tähtäsi ilmakiväärin joukkuekilpailun Suomen mestariksi

Kankaanpään Ampujat voitti seuran ensimmäisen ilmakiväärin joukkuekilpailun Y-sarjan Suomen mestaruuden Hämeenlinnan Iittala-hallissa lauantaina 13. helmikuuta. Kankaanpään Ampujat tähtäsi Y-sarjassa ilmakiväärillä 1758 pistettä joukkueella Sami Korpela (579), Hanna Pitkänen (586) ja Juho Kurki (593). Pieksämäen Seudun Ampujat hävisi tasan kymmenen pistettä joukkueella Pauliina Frilander (587), Eetu Orsjoki (581) ja Toni Matilainen (580). Kolme edellistä mestaruutta voittanut Rauman Seudun Urheiluampujat hävisi hopean vain pisteellä joukkueella Mauri Ranta (577), Juho Jussila (580) ja Jenni Jussila (590).

Kankaanpään Ampujien voiton varmisti ankkurina ampunut 18-vuotias juniori Juho Kurki, joka laukoi 593 pistettä. Paremman henkilökohtaisen tuloksen tähtäsi vain Joensuun Ampujien olympiapronssimitalisti Henri Häkkinen, joka tähtäsi 596 pistettä.

– En ole ihan tyytyväinen tulokseeni. Koko kisan aikana ammunta ei tuntunut oikein miltään. En tiedä, mistä se johtui, kankaanpääläinen Juho Kurki totesi.

– Tämä oli minulle ensimmäinen Y-sarjan joukkuekisan Suomen mestaruus. Viime kaudella voitin Y-sarjan ilmakiväärin ja Y-sarjan ilmakiväärin asentokilpailun, kun Häkkisen Henkka ei osallistunut. Henkkaa en ole vielä voittanut ja se on sellainen pieni tavoite.

Juho Kurki on ollut viimeiset viikot todella mainiossa kunnossa. Hän laukoi Y20-sarjan finaalin SE-tulokseksi huimat 701,1 pistettä ja peruskilpailun SE-tulokseksi todella kovan 599 pistettä 5. tammikuuta Ruotsin Sävsjössä. Suomalaisista paremmin on ampunut vain Henri Häkkinen, jonka Y-sarjan peruskilpailun SE-tulos on 600 pistettä ja finaalin SE-tulos 702,7 pistettä.

Kankaanpään Ampujien aloittajana ampui 20-vuotias varusmies Sami Korpela, joka ampui 579 pistettä. Kurki, Korpela ja Petri Esala laukoivat viime vuonna SM-pronssia.

– Palkintopalli oli tavoitteena tänäkin vuonna. Omaan ammuntaani en ole tyytyväinen, kun treeneissä ammunta on sujunut paremmin kuin tänään. 585 pisteeseen olisin ollut suht’ tyytyväinen, niinisalolainen Sami Korpela sanoi.

Korpela suorittaa varusmiespalvelustaan Satakunnan Tykistörykmentissä Niinisalossa. Hän kehuu päässeensä hyvin harjoittelemaan.

– Pääsin prikaatin ampumavalmennukseen. Keijo Kuntola tulee valmentamaan meitä 300 metrin ammunnassa. 300 metrin ammunta tuntuu mielenkiintoiselta.

KaA:n toisena ampuja laukoi 25-vuotias Hanna Pitkänen, joka tähtäsi 586 pistettä. Juniorina pienoiskiväärillä EM-hopeaa voittanut ”Hopo” Pitkänen tekee paluuta ampuma-areenoille. Hänen uransa meni telakalle 2006 keväällä, kun hän rikkoi polvensa ja joutui kuntouttamaan sitä pitkään leikkauksen jälkeen.

– Kisani alku oli hyvä. Toinen, kolmas ja neljäs sarja menivät huonosti, kun aloin räpeltää ja asentokin oli huono. Sen jälkeen pidin tauon, joka auttoi. Lopussa sain juonesta vähän kiinni, turkulainen Hanna Pitkänen arvioi uransa ensimmäistä Y-sarjan Suomen mestaruutta.

– Treenaan ammuntaa muutaman kerran viikossa ja sen lisäksi fysiikkaa, mutta ei sellaisella harjoittelulla olympialaisiin mennä. En ole vielä osannut tehdä päätöstä kunnollisen harjoittelun aloittamisesta. Tällä kaudella ammunta on tuntunut mukavalta ja olen muutamassa kilpailussakin käynyt. Kauden päätavoitteena on ilma-aseiden SM-kisat 20. maaliskuuta Vierumäellä. Pienoiskiväärillä en kilpaile tällä kaudella.

Ilmakiväärin ja -pistoolin joukkueiden SM-kilpailu, Hämeenlinnan Iittala-halli, Hämeenlinnan Ampumaseura, 13.-14.2.2010.

10m ilmakivääri, 3 x 60 ls, joukkue, sarja Y: 1) Kankaanpään Ampujat 1758, 2) Pieksämäen Seudun Ampujat 1748, 3) Rauman Seudun Urheiluampujat 1747, 4) Raseborgs Skyttar 1737, 5) Ålands Sportskytteförening 1736, 6) Mikkelin Ampujat 1734, 7) Hämeenlinnan Ampumaseura 1 1731, 8) Oulun Metsästys ja Ampumaseura 1730, 9) Poliisien Ampumaseura 1727, 10) Kotkan Ampumaseura 1724, 11) Joensuun Ampujat 1723, 12) Äänekosken Ampujat 1717 76x , 12) Alavuden Ampujat 1717 70x , 14) Hämeenlinnan Ampumaseura 2 1716, 15) Punkalaitumen Kunto 1709 89x , 15) Isonkyrön Metsästys ja Ampumaseura 1709 82x , 17) Sysmän Sisu 1691, 18) Kuusankosken Ampujat 1670, 19) Härmän Seudun Ampujat 1572, 20) Sodankylän Ampujat 1516.

Ilmakiväärin sarjan Y henkilökohtaiset tulokset: 1) Henri Häkkinen JA 596, 2) Juho Kurki KaA 593, 3) Juho Autio OMAS 591, 4) Jenni Jussila RSA 590, 5) Pauliina Frilander PiekSA 587 39x, 6) Joni Röman RS 587 34x, 7) Hanna Pitkänen KaA 586 38x, 8) Elin Liewendahl ÅSSF 586 33x, 9) Kari Kortelainen PAS 585 41x, 10) Pekka Saari IMAS 585 40x, 11) Seppo Mäntymaa ÄäA 584, 12) Antti Mäkelä PuKu 583 40x, 13) Timo Puisto MA 583 31x, 14) Henri Lahtinen HlAS 583 31x, 15) Olli Hahl MA 582, 16) Eetu Orsjoki PiekSA 581, 17) Toni Matilainen PiekSA 580 34x, 18) Juho Jussila RSA 580 32x, 19) Kim Lundström RS 580 26x, 20) Juhana Toikko AlavA 580 19x, 21) Jouni Jokinen KuusA 579 34x, 22) Antti Puhakka KAS 579 32x, 23) Sami Korpela KaA 579 31x, 24) Mauri Ranta RSA 577, 25) Nina Pernu AlavA 576 32x, 26) Paula Peltoniemi ÄäA 576 30x, 27) Tom Mattsson ÅSSF 575 33x, 28) Andreas Virtanen ÅSSF 575 32x, 29) Juha Peltonen KAS 575 26x, 30) Markus Manninen HlAS 575 26x, 31) Arto Haverinen PAS 574 30x, 32) Sami Haatainen HlAS 574 27x, 33) Mikko Autti OMAS 573 29x, 34) Mikko Ollikainen PuKu 573 26x, 35) Olli Ruokolainen HlAS 573 25x, 36) Niko Hänninen HlAS 573 23x, 37) Sirkka Savukari KAS 570 27x, 38) Arto Tiihonen SySi 570 25x, 39) Johan Fagerström RS 570 22x, 40) Taina Ruokolainen HlAS 569 24x, 41) Pia Vahvaselkä MA 569 21x, 42) Francis Wikström PAS 568, 43) Marko Tanskanen JA 567, 44) Martti Luhtajärvi SySi 566 23x, 45) Mikko Taussi OMAS 566 18x, 46) Pentti Rissanen KuusA 565, 47) Jussi Palo IMAS 564, 48) Markku Niemi AlavA 561, 49) Juha Korpi IMAS 560 20x, 50) Jussi Puustinen JA 560 16x, 51) Kari Hallila ÄäA 557, 52) Juha Haavisto SySi 555, 53) Erkki Männistö PuKu 553, 54) Markku Haukkala HSA 549, 55) Tuulikki Pienimaa SodA 540, 56) Jouko Valtonen KuusA 526, 57) Jukka Yliketola HSA 523, 58) Jari Vaarala SodA 521, 59) Ari Pukkinen HSA 500, 60) Keijo Perttamo SodA 455.

10m ilmakivääri, 3×40 ls, joukkue, sarja N: 1) Sodankylän Ampujat 1135, 2) Isonkyrön Metsästys ja Ampumaseura 1131, 3) Lehtimäen Ampujat 1130, 4) Härmän Seudun Ampujat 1128, 5) Kyrkslätt Skytteförening 1118, 6) Kauhajoen Ampujat 1089.

Ilmakiväärin sarjan N henkilökohtaiset tulokset: 1) Marjo Yli-Kiikka IMAS 396, 2) Gisela Miettinen LehA 387, 3) Laura Haukkala HSA 385, 4) Piia Rantakangas LehA 383, 5) Nita Törmänen SodA 382, 6) Essi Sipola SodA 378, 7) Helena Virtanen KhjA 377, 8) Katarina Långström KSF 376, 9) Noora Pulju SodA 375, 10) Paula Kaksonen IMAS 374 16x, 11) Maria Takala HSA 374 10x, 12) Erika Dufvelin KSF 373, 13) Alexandra Dufvelin KSF 369 11x, 14) Satu Luoma HSA 369 11x, 15) Marjut Järvinen IMAS 361, 16) Kaisa Mytkäniemi LehA 360, 17) Tiina Siirilä KhjA 358, 18) Joanna Malm KhjA 354.

Sodankylän Ampujien juniorit ilmakiväärin joukkuekilpailun naisten Suomen mestariksi

Sodankylän Ampujat tähtäsi juniorijoukkueella Nita Törmänen (382), Essi Sipola (378) ja Noora Pulju (375) ilmakiväärin joukkuekilpailun naisten sarjan Suomen mestaruuden 1135 pisteellä Hämeenlinnan Iittala-hallissa lauantaina 13. helmikuuta. Mestaruus oli SodA:n ensimmäinen.

Isokyrön Metsästys- ja Ampumaseura laukoi 1131 pisteellä SM-hopeaa joukkueella Marjo Yli-Kiikka (396), Paula Kaksonen (374) ja Marjut Järvinen (361). Lehtimäen Ampujat hävisi hopeamitalin vain pisteellä joukkueella Gisela Miettinen (387), Piia Rantakangas (383) ja Kaisa Mytkäniemi (360).

17-vuotias lukiolainen Nita Törmänen tähtäsi Sodankylän Ampujien ensimmäisenä ampujana 382 pistettä. Hänen henkilökohtainen tuloksensa oli lopulta joukkueen paras.

– Ammuin omalla tasollani ja tein SM-kisojen ennätykseni. Olin ensimmäisenä ampujana omasta pyynnöstäni, sodankyläläinen Nita Törmänen totesi.

– Ennen kisaa emme uskoneet, että voisimme voittaa. Tämä oli ensimmäinen mestaruutemme joukkuekilpailussa. Aiemmin olemme olleet juniorisarjoissa mitaleilla, mutta kirkkain mitali on hopea.

15-vuotias koululainen Essi Sipola ampui SodA:n toisena ampujana 378 pistettä. Hän jäi vain pisteen kauden parhaasta tuloksestaan.

– Nyt tuntuu, että päälle 380:nkin olisi voinut mennä, sodankyläläinen Essi Sipola arvioi kisaansa.

16-vuotias lukiolainen Noora Pulju jännitti rooliaan SodA:n ankkurina ja laukoi 375 pistettä. Hän jäi ennätyksestään 12 pistettä.

– Paineita oli, kun stressasin koko päivän, sodankyläläinen Noora Pulju sanoi.

Ilmakiväärin ja -pistoolin joukkueiden SM-kilpailu, Hämeenlinnan Iittala-halli, Hämeenlinnan Ampumaseura, 13.-14.2.2010.

10m ilmakivääri, 3×40 ls, joukkue, sarja N: 1) Sodankylän Ampujat 1135, 2) Isonkyrön Metsästys ja Ampumaseura 1131, 3) Lehtimäen Ampujat 1130, 4) Härmän Seudun Ampujat 1128, 5) Kyrkslätt Skytteförening 1118, 6) Kauhajoen Ampujat 1089.

Ilmakiväärin sarjan N henkilökohtaiset tulokset: 1) Marjo Yli-Kiikka IMAS 396, 2) Gisela Miettinen LehA 387, 3) Laura Haukkala HSA 385, 4) Piia Rantakangas LehA 383, 5) Nita Törmänen SodA 382, 6) Essi Sipola SodA 378, 7) Helena Virtanen KhjA 377, 8) Katarina Långström KSF 376, 9) Noora Pulju SodA 375, 10) Paula Kaksonen IMAS 374 16x, 11) Maria Takala HSA 374 10x, 12) Erika Dufvelin KSF 373, 13) Alexandra Dufvelin KSF 369 11x, 14) Satu Luoma HSA 369 11x, 15) Marjut Järvinen IMAS 361, 16) Kaisa Mytkäniemi LehA 360, 17) Tiina Siirilä KhjA 358, 18) Joanna Malm KhjA 354.

Ylen Suomi express -ohjelman juttu uudesta aselaista katsottavissa Yle Areenassa

Ylen Suomi express -ohjelma esitti jutun uudesta aselaista ja sen vaikutuksista lähetyksessään keskiviikkona 10. helmikuuta. Ohjelmassa haastateltiin ampumaharrastuksen asiantuntijana Ampumaurheiluliiton liittovaltuuston puheenjohtaja Hannu Haapaniemeä. Ohjelma on nähtävissä Yle Areenassa vielä kuuden päivän ajan.

Suomi express -ohjelmasarjan "Terveisiä eduskuntaan. Lisääkö uusi aselaki rikollisuutta? Pulma TeeVee torjuu tulipaloja. Törmäys työllisyyskurssilla. Jäistä kauneutta."-ohjelma on nähtävissä Yle Areenassa: http://areena.yle.fi/video/744422.

Suomi express -ohjelmasarjan nettisivusto löytyy osoitteesta http://ohjelmat.yle.fi/suomiexpress/etusivu.

Oulunsalon haulikkoradalle ympäristölupa

Oulun Seudun Haulikkoampujat ry sai jatkoa ympäristöluvalle, joka koskee Oulunsalon ampumarataa.

– Lupa on voimassa vuoden 2014 loppuun. Lupaehdoissa kiinnitetään erittäin suurta huomiota ympäristöhaittojen ehkäisyyn ja seurana OSH on täysin sitoutunut noudattamaan näitä ehtoja. Seura pyrkii kaikessa toiminnassaan huomioimaan ympäristön. Uudet ohjeistukset otetaan käyttöön välittömästi", kertoo Oulun Seudun Haulikkoampujien sihteeri Timo Haataja.

Tämän kauden kilpailukalenterissa olevat kilpailut kuten OULU GP ja skeetin yleisen sarjan SM-kilpailut voidaan järjestää suunnitelmien mukaan.

Lisätietoa OSH:n sivuilta http://osh.sporttisaitti.com/"

Mestarit puolustavat titteleitään ilma-aseiden SM-joukkuekisassa Iittalassa

Ilmakiväärin ja ilmapistoolin Y- ja N-sarjojen vuoden 2009 Suomen mestarit kilpailevat ilma-aseiden SM-joukkuekilpailussa Hämeenlinnan Iittalassa ensi viikonloppuna 13.-14. helmikuuta. Ilmakiväärin Y-sarjan mestaruutta puolustaa Rauman Seudun Urheiluampujat ja N-sarjan mestaruutta Härmän Seudun Ampujat. Ilmapistooin Y-sarjan voitti viime vuonna Lapuan Seudun Ampujat ja N-sarjan Satakunnan Ampujat. Hämeenlinnan Ampumaurheiluseuran järjestämään kisaan on ilmoittautunut kaikkiaan 140 kolmehenkistä joukkuetta 20 eri sarjaan.

Hämeenlinnan Ampumaseura järjestää ilma-aseiden joukkueiden Suomen mestaruuskilpailun Hämeenlinnan Iittalan Iittala-Hallissa, joka on Lasimäen vieressä. Erät alkavat lauantaina 13.2. ja sunnuntaina 14.2. kello 9 ja päättyvät kello 17.

Iittalan Lasimäki on mainio vierailukohde. Iittalan myymälän lisäksi Lasimäeltä löytyy Kultasuklaa. Iittalan Lasimäen nettisivut löydät täältä: http://www.iittalanlasimaki.fi/.

Ilma-aseiden joukkuekilpailun SM-kisan nettisivut löydät täältä: http://www.hameenlinnanampumaseura.fi/joukkuesm2010/.

Hämeenlinnan Ampumaseuran nettisivut löydät täältä: http://www.hameenlinnanampumaseura.fi/.

Ilma-aseiden SM-kilpailujen ohjelmaa muutettu: ikämiehet ja -naiset ampuvat perjantaina, juniorit viikonloppuna

Lahden Ampumaseura on muuttanut 19.-21.3. ammuttavien ilma-aseiden SM-kilpailujen ohjelmaa. Perjantaina ampuvat ikämiehet ja -naiset ilmakiväärillä ja ilmapistoolilla sekä liikuntavammaiset ja näkövammaiset. Y- ja N-sarjojen ja nuorten sarjojen kilpailut ovat lauantaina ja sunnuntaina.

Lahden Ampumaseura on muuttanut 19.-21.3. pidettävien ilma-aseiden SM-kilpailujen kutsua. Kutsu on päivitetty 9.2.

Kaikki kilpailukutsun löytyvät Ampumaurheilunetistä täältä. Lahden Ampumaurheiluseuran nettisivut löytyvät täältä.

Ilma-aseiden SM-kilpailut
Vierumäki Areenalla 19. – 21.3.2010

Lajit ja sarjat

Perjantai 19.3.
· ilmakiväärin ja –pistoolin ikäsarjat Y50 –Y70 ja N50
· näkövammaisten pystyasentokilpailut
· vammaisampujien lajit

Lauantai 20.3.
· ilmakiväärin ja –pistoolin Y ja N –sarjat
· liikkuvan maalin normaalijuoksut Y/N, Y/N 16-20 ja Medalmatch

Sunnuntaina 21.3.
· ilmakiväärin Y/N 16–24 ja –pistoolin Y/N 16–20 sarjat
· liikkuvan maalin sekajuoksut Y/N, Y/N 16-20

Tarkempi aikataulu vahvistetaan ilmoittautumisajan päätyttyä valmistuvassa eräluettelossa.

Ilmoittautuminen

Ilmoittautuminen 1.3.2010 klo 24.00 mennessä
· sähköpostilla osoitteeseen toimisto@lahdenampumaseura.fi
· netissä http://www.lahdenampumaseura.fi
· kirjeitse Lahden Ampumaseura Ry Vuorikatu 3, 15110 Lahti
· Kirjeitse ilmoittautumisessa postileimapäivä viimeistään 26.2.2010

Jälki-ilmoittautumisen mahdollisuus käsitellään tapauskohtaisesti

Osallistumismaksu: 20 € / osanotto ja 25€/joukkue (joukkuekilpailu vain liikkuvan maalin ja vammaisampujien lajeissa). Osallistumismaksut maksetaan 1.3.2010 kuluessa tilille Lahden Ampumaseura Ry 202821-35070. Maksussa maininta SM2010 ja maksavan seuran nimi.

Osallistumismaksu palautetaan mahdollisen karsiutumisen takia

Kilpailuun hyväksyminen

Karsintamenettelyn ohjeet ovat SAL:n kotisivuilla https://www.ampumaurheiluliitto.fi/?x1759=3081262 ja ranking https://www.ampumaurheiluliitto.fi/kilpailu/tulokset/sm-karsintojen_tulostilasto_2010/

Eräluettelot julkaistaan viimeistään 11.3.2010.

Eräluettelot julkaistaan SAL:n sivuilla ja Lahden Ampumaseuran sivuilla http://www.lahdenampumaseura.fi

Kilpailuorganisaatio

Kilpailun johtaja Erkki Häkkinen, TA Väinö Ylitalo PAS, TA liikkuvanmaalin kilpailussa on Bror Skogster SSG. Juryn Pj Keijo Vilander OSU

Majoitustarjoukset

Majoitustarjouksia yhteystietoineen voi seurata LAS:n nettisivuilta

Tiedustelut

Kysymyksiä, esityksiä yms voi lähettää erkki.hakkinen@pp.inet.fi

Marika Oikarinen ampui ilmakiväärillä N18-sarjan SE-tuloksen 394 pistettä Sodankylässä

Koillis-Lapin Ampujien Marika Oikarinen ampui ilmakiväärillä N18-sarjan SE-tuloksen 394 pistettä ilma-aseiden Lapin aluemestaruuskilpailussa Sodankylässä 6.-7. helmikuuta. Lapin alueen toimijat odottivat kovia tuloksia aluemestaruuskilpailussa ja olivat anoneet kilpailun ennätyskelpoiseksi Ampumaurheiluliiton kilpailuvaliokunnalta.

Huomenna tiistaina 17 vuotta täyttävä Marika Oikarinen tähtäsi ilmakiväärillä N18-sarjan Suomen ennätykseksi 394 (100 + 97 + 99 + 98) pistettä. Kemijärveläinen Oikarinen paransi 3 pistettä Lehtimäen Ampujien Gisela Miettisen nimissä ollutta SE-tulosta 391 pistettä. Miettinen ampui ennätyksen 24. tammikuuta Kauhavalla.

Lapin ja muidenkin alueiden mestaruuskilpailujen tulokset löytyvät täältä.

Sodankylän Ampujien nettisivut löytyvät täältä: http://sodankylanampujat.lappi.fi/2.