Arkistot

Marjo Yli-Kiikka ampui ilmakiväärillä huipputuloksen 501,4 Turussa

Marjo Yli-Kiikka ampui ilmakiväärillä huipputuloksen 501,4 (397+104,4) SM-karsinnassa Turun Kupittaan urheiluhallissa lauantaina 16. joulukuuta. Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava 28-vuotias Yli-Kiikka voitti naisten sarjan lopulta ylivoimaisesti, kun Lahden Ampumaseuran 25-vuotias Hanna Etula hävisi 2,6 pistettä ja Pieksämäen Seudun Ampujien 18-vuotias Pauliina Frilander hävisi 4,5 pistettä.

– Ihan hyvässä kunnossa taidan olla, Yli-Kiikka hämmästeli omaa tulostaan kilpailun jälkeen. Hänen peruskilpailutuloksensa 397 pistettä on sama kuin Ampumaurheiluliiton määrittelemä A-tulosraja eli todennäköinen sijoittuminen arvokilpailussa kahdeksan parhaan joukkoon. Hän jäi tasan pisteen omasta finaalin SE-tuloksestaan 502,4 ja kaksi pistettä peruskilpailun SE-tuloksestaan 399.

– Nyt pitää vain pyrkiä säilyttämään hyvä kunto. Ja mikä, ettei kunto säilyisi, jos ei rupea mitään sössimään.

Marjo Yli-Kiikka on voittanut ilma-asekaudella kaikki kolme kilpailuaan. Viikko sitten hän ampui Salossa 40 laukauksen kilpailussa 396 pistettä ja Ylihärmässä 60 laukauksen kilpailussa 593 pistettä. Hän kilpailee uudella aseella, kun Feinwerkbaun P70-malli on vaihtunut P700-malliksi.

– Aseen vaihto on ainakin mennyt aivan nappiin.

Naisissa hyvä taso

Naisten sarjan 40 laukauksen kilpailussa oli todella hyvä taso. Vain yksi kilpailija pääsi kahdeksan parhaan ampujan finaaliin alle 390:n tuloksella.

– Turun rata on hyvä ampua. Minä olen ampunut täällä monet parhaista tuloksistani. Kun viisi vuotta sitten vaihdoin edellisen kerran ilmakivääriä, ammuin silloinkin Turussa 397, Marjo Yli-Kiikka muisteli.

Kärkikaksikko, Yli-Kiikka ja Hanna Etula, lähtivät kymmenen laukauksen finaalisarjaan tasapisteillä 397. Yli-Kiikka ampui todella mainion finaalisarjan, 104,4 pistettä. Se on yksi hänen uransa parhaista.

– Ensimmäisillä laukauksilla laskin, että Hanna oli jäänyt yli pisteen. Sen jälkeen en tilannetta miettinyt, kun ajattelin muiden pysyvän takana.

Mauri Ranta isännöi Y-sarjaa

Rauman Seudun Urheiluampujien Mauri Ranta isännöi ilmakiväärin Y-sarjaa Turun Kupittaalla. Hän ampui 60 laukauksen kilpailussa 696,1 (593+103,1) pistettä. Ranta on ollut ilma-asekauden hyvässä kunnossa, sillä hän ampui 595 pistettä Huittisissa kaksi viikkoa sitten ja 590 pistettä Salossa viikko sitten.

60 laukauksen kilpailun A-tulosraja on 595 pistettä ja B-tulosraja, sijoittuminen 16 parhaan joukkoon, 594 pistettä.

XXXIV Kupittaan kilpailut, Turku, 16.-17.2.2006
10 metrin ilmakivääri, 40 ls + finaali, sarja N
: 1) Marjo Yli-Kiikka IMAS 501,4 (397+104,4), 2) Hanna Etula LAS 498,6 (397+101,6), 3) Pauliina Frilander PiekSA 496,9 (394+102,9), 4) Jenni Leppänen V-SA 496,3 (395+101,3), 5) Noora-Mari Syväluoma MeSA 496,2 (394+102,2), 6) Hanna Pitkänen KaA 494,9 (394+100,9), 7) Minna Hytönen KSA 487,5 (392+95,5), 8) Anna-Kaisa Palmen KontU 486,4 (388+98,4), 9) Noora Etula LAS 387, 10) Jenni Ranta RSA 385, 11) Maria Takala HSA 385, 12) Kristina Nordlund ÅSSF 381, 13) Hanna Nivus KaA 377, 14) Laura Sandholm KSF 372, 15) Katja Antrela KontU 365.

10 metrin ilmakivääri, 60 ls + finaali, sarja Y: 1) Mauri Ranta RSA 696,1 (593+103,1), 2) Mikko Ollikainen PuKu 693,2 (591+102,2), 3) Juho Jussila RSA 692,9 (591+101,9), 4) Sami Remes KAS 691,0 (591+100), 5) Jorma Kyyriäinen SiUra 686,2 /10,3(585+101,2), 6) Jarmo Perttunen SMY 686,2 /9,1(588+98,2), 7) Antti Mäkelä PuKu 685,5 (586+99,5), 8) Juha Peltonen KAS 683,7 (585+98,7), 9) Juho Kurki KaA 584, 10) Jouni Jokinen KuusA 583, 11) Juhana Toikko AlavA 583, 12) Tero Hovila SaSA 583, 13) Timo Puisto MA 579, 14) Jari Kallio PAS 577, 15) Taneli Leppänen V-SA 577, 16) Arto Tiihonen SySi 575, 17) Markku Niemi AlavA 574, 18) Petri Esala KaA 572, 19) Matti Rinnola V-SA 570, 20) Ilkka Ratamo SaSA 570, 21) Johan Fagerström RS 569, 22) Tomi Huuhka TSA 568, 23) Jari Lahdenvesi PorkkA 568, 24) Heikki Ranne SäSA 567, 25) Jari Lehtinen P-HA 565, 26) Pekka Nummelin V-SA 555, 27) Kari Nevala SySi 553, 28) Stefan Räfså NSK 552, 29) Christer Sandholm KSF 549, 30) Ulf Friberg LAS 531.

10 metrin ilmapistooli, 40 ls, sarja N15: 1) Therese Lindgren RS 358.

10 metrin ilmapistooli, 40 ls + finaali, sarja N20: 1) Henna Kärhä Hahlo 435,1 (349+86,1), 2) Elisa Lähdesmäki HVA 407,0 (321+86).

10 metrin ilmapistooli, 40 ls, sarja Y15: 1) Jani Sokura KaA 340, 2) Eemeli Annala PorkkA 321, 3) Elias Ruutti TSA 319.

10 metrin ilmapistooli, 60 ls, sarja Y17: 1) Lasse Kuusisto KaA 536, 2) Vili Ala-Tuuhonen TSA 527, 3) Ilari Mansikkamäki KaA 523, 4) Samu Korhonen P-HA 502, 5) Klaus Kurki KaA 501, 6) Valtteri Lähteenmäki KaA 495, 7) Pasi Virtaniemi KuKu 443.

10 metrin ilmapistooli, 60 ls + finaali, sarja Y20: 1) Eino Jaskari KuKu 633,4 (539+94,4), 2) Ilkka Kilpi NoSA 629,7 (536+93,7), 3) Kristoffer Ingelin RS 629,1 (537+92,1), 4) Tommi Kilpeläinen IU 628,8 (539+89,8), 5) Arttu Niittymies P-HA 623,7 (533+90,7), 6) Niko Hautala KuKu 622,8 (533+89,8), 7) Mika Himmanen RS 609,8 (519+90,8), 8) Jari Peltoniemi SA 604,4 (526+78,4), 9) Ville Kukkola PAS 506, 10) Ismo Harju P-HA 505, 11) Arttu Pitkänen NoSA 483.

10 metrin ilmapistooli, 40 ls, sarja Y50: 1) Antti Pesonen OrJy 376, 2) Pentti Laihanen SA 372, 3) Markku Leino IU 371, 4) Vesa Savolainen PorkkA 371, 5) Ahti Niskanen HanA 367, 6) Ismo Mäntysalo V-SA 367, 7) Vesa Ennevaara PorkkA 367, 8) Juhani Öhman TiA 365, 9) Olavi Kivelä P-HA 363, 10) Raimo Laine RS 361, 11) Heikki Pakkalin TSA 359, 12) Jorma Torvinen SaSA 352, 13) Timo Laurila K-UAS 350, 14) Seppo Junttila TSA 346, 15) Hannu Hilden RS 343, 16) Esko Tähtinen V-SA 342, 17) Reijo Salo KK-A 334, 18) Ari Menna NoSA 326.

10 metrin ilmapistooli, 40 ls, sarja Y60: 1) Seppo Mäkinen TSA 377, 2) Jorma Åsbacka MA 368, 3) Kurt Wallden TSA 363, 4) Kari Nyrhinen RSA 362, 5) Pentti Paavilainen P-HA 360, 6) Erkki Grönholm V-SA 359, 7) Veikko Ratsula TSA 357, 8) Heikki Yrjänäinen SsA 357, 9) Erkki Nuutinen VarkA 355, 10) Erkki Mauno TSA 352, 11) Kari Stenvall LAS 351, 12) Martti Heinäaho KaA 350, 13) Matti Arvela TSA 349, 14) Toivo Aho HanA 349, 15) Aulis Kurronen V-SA 349, 16) Keijo Himberg V-SA 342, 17) Aulis Taberman LovAS 340, 18) Heikki Uunimäki SaSA 330, 19) Esko Käki A-SA 325, 20) Ismo Arvonen L-75 316.

10 metrin ilmapistooli, 40 ls, sarja Y70: 1) Usko Mettiäinen SMY 357, 2) Seppo Aalto HyMAS 341, 3) Reijo Rantanen LL 334.

mv

Jari Koivu ampui 573 ja Jaana Salo 373 ilmapistoolilla Orimattilassa

Pohjois-Hämeen Ampujien Jari Koivu voitti 573 pisteellä ilmapistoolin 60 laukauksen Y-sarjan Orimattilan Jymyn Kinkkukisassa lauantaina 16. joulukuuta. Jymyn Ari Meinander hävisi neljä pistettä. Ilmapistoolin N-sarjan tarkin oli Poliisien Ampumaseuran Jaana Salo 373 pisteellä.

Orimattilan Jymyn Mika Rouhiainen voitti ilmakiväärin 60 laukauksen Y-sarjan 579 pisteellä.

Orimattilan Jymyn Kinkkukisat 16.12.2006.

Ilmapistooli 60 ls sarja Y: 1) Jari Koivu P-HA 573, 2) Ari Meinander OrJy 569, 3) Juha Valjus KAS 567, 4) Heikki Lipsanen JuvA 564, 5) Kari Törmä HVA 556, 6) Kimmo Loponen K-UAS 548, 7) Jorma Mecklin JuvA 547, 8) Ismo Minkkinen HyMAS 546, 9) Arto Kormu HyMAS 544, 10) Vesa Horkka KK-V 542, 11) Erkki Loponen OrJy 522.

Ilmapistooli 40 ls sarja N: 1) Jaana Salo PAS 373, 2) Kirsti Kaaro HAS 370, 3) Eeva Vilander LAS 364, 4) Sirpa Papinaho KokMAS 355, 5) Olga Wolkoff E-SA 352.

Ilmakivääri 40 ls sarja N: 1) Minna Vesikallio LAS 281.

Ilmakivääri 60 ls sarja Y: 1) Mika Rouhiainen OrJy 579, 2) Pekka Raittinen LamAS 573, 3) Antti Raittinen LamAS 570, 4) Juha Haavisto SySi 570, 5) Simo Kuoppamäki OrJy 538, 6) Esa Kaunisto OrJy 534, 7) Hannu Lahtinen OrJy 505, 8) Tapio Koski OrJy 502.

Ilmakivääri 40 ls sarja Y15: 1) Jussi Mouhu MA 356, 2) Jarkko Järvenpää TUA 327, 3) Kristian Lahtinen NoSA 294.

Ilmakivääri 60 ls sarja Y17: 1) Henri Haapsaari PAS 562, 2) Ville Närhi JuvA 560.

Ilmakivääri 60 ls sarja Y20: 1) Sami Keisu HlAS 572.

Ilmakivääri 40 ls sarja Y50: 1) Jarmo Järvelä KK-V 371, 2) Toivo Lukkarinen SMY 363, 3) Kalervo Partanen NAMe-88 360, 4) Väinö Ylitalo PAS 353, 5) Teijo Helenius MU 346.

Ilmakivääri 40 ls sarja Y60: 1) Taisto Koskenlaakso NAMe-88 365, 2) Kaj Ahlers OrJy 346, 3) Juhani Sipilä SMY 339, 4) Mara Vuori MU 338.

Ilmakivääri 40 ls sarja Y70: 1) Kaarlo Simonen NAMe-88 366, 2) Allan Alm SMY 344, 3) Antti Tyrväinen K-64 343, 4) Veikko Liukkonen LAS 342, 5) Lasse Nio RASSI 315.

Ilmapistooli 40 ls sarja Y50: 1) Matti Selonen LAS 376, 2) Antti Tervola K-UAS 372, 3) Heikki Lipsanen JuvA 370, 4) Seppo Hallikainen KaHa 367, 5) Matti Saarainen KaHa 367, 6) Mauri Pokkinen OrJy 363, 7) Markku Tiainen SMY 361, 8) Jorma Mecklin JuvA 360, 9) Mauri Takamaa OrJy 359, 10) Tapani Kuisma OSU 358, 11) Bertel Tikander LovAS 354, 12) Keijo Vilander OrJy 339.

Ilmapistooli 40 ls sarja Y60: 1) Olavi Linden LAS 372, 2) Paavo Palokangas OrJy 368, 3) Heino Pitkäkangas KaHa 366, 4) Matti Nurminen HVA 360, 5) Kaj Ahlers OrJy 353, 6) Esko Marttila LAS 350, 7) Pentti Kärnä LovAS 349.

Ilmapistooli 40 ls sarja Y70: 1) Jorma Niemi PAS 361, 2) Antti Kontula SMY 344, 3) Kauno Suurnäkki HAS 332, 4) Matti Ruoho MU 318.

Kultahiput karsivat Kymenlaaksossa

Haminan Ampumaseura järjesti Kaakkois-Suomen alueen kultahippujen Kymenlaakson maakuntakarsintakilpailut Haminan Ampumaseuran radalla Töytärissä 16. joulukuuta.

Ilmakivääri, sarja 8 IT: 1) Tomi Nopanen HAS (95+97) 192.

Ilmakivääri, sarja 11–14 A: 1) Saara Lahti HAS (95+96) 191, 2) Aaro Koskivirta KAS (87+87) 174.

Ilmakivääri, sarja 14 HT: 1) Aleksi Leppä HAS (100+98+97) 295, 2) Teemu Ukkola HAS (90+93+94) 277, 3) Ilkka Koivu HAS (89+89+92) 270.

Ilmakivääri, sarja 14 VT: 1) Teemu Ukkola HAS (87+81+76) 244, 2) Aleksi Leppä HAS (79+70+73) 222, 3) Ilkka Koivu HAS (67+70+77) 214.

Ilmapistooli sarja 14 VT: 1) Simo Heikkinen KuusA (84+83+85) 252.

Tiia Törmälä laukoi ilmakiväärillä 490,6 Oulussa

Rauman Seudun Urheiluampujien Tiia Törmälä laukoi ilmakiväärillä 490,6 (391+99,6) pistettä ilma-aseiden SM-karsinnassa Oulussa lauantaina 16. joulukuuta. 16-vuotias Törmälä voitti ylivoimaisesti 15,1 pisteellä naisten 40 laukauksen kilpailun.

Ilmakivääri ja -pistoolin SM-karsinta 16.-17.12.2006, Oulun Metsästys- ja Ampumaseura, Oulu.

10 metrin ilmakivääri, 60 ls + finaali, sarja Y: 1) Jarmo Ruokolainen JA 675,5 (575+100,5), 2) Timo Tolonen OMAS 666,4 (570+96,4), 3) Markku Oinonen JA 651,6 (560+91,6), 4) Jukka Yliketola HSA 622,6 (531+91,6), 5) Markku Haukkala HSA 610,3 (525+85,3), 6) Carl Johan Bergman NSK 554, 7) Pekka Rissanen KAMS 500.

10 metrin ilmakivääri, 40 ls + finaali, sarja N: 1) Tiia Törmälä RSA 490,6 (391+99,6), 2) Nina Pernu OMAS 475,5 (381+94,5), 3) Merja Törmälä RSA 438,9 (344+94,9), 4) Tuula Laukkanen HaaAS 330.

10 metrin ilmakivääri, 60 ls + finaali, sarja Y20: 1) Eetu Orsjoki SiUra 658,5 (560+98,5), 2) Joni Virtanen KhjA 657,7 (559+98,7), 3) Marko Tanskanen JA 657,6 (562+95,6), 4) Jari Hemminki KA 656,0 (560+96), 5) Mikko Rönkkö SiUra 630,8 (535+95,8).

10 metrin ilmakivääri, 40 ls, sarja N20: 1) Elina Lehtomäki HaaAS 349.

10 metrin ilmakivääri, 60 ls, sarja Y17: 1) Joonas Lehtola KoiLA 570, 2) Jaakko Björkbacka KarMAS 567, 3) Juho Autio OMAS 560, 4) Pyry Passi KA 552, 5) Tuomas Ratilainen JA 551, 6) Aleksi Yliaska SodA 545, 7) Anton Miettinen SiUra 543, 8) Sami Laksola KhjA 541, 9) Janne Vartiainen SiUra 535, 10) Juha-Matti Illikainen SodA 531, 11) Tero Korpela KhjA 530, 12) Ville Pietilä HaaAS 513.

10 metrin ilmakivääri, 40 ls, sarja N17: 1) Elina Leppäranta KhjA 372, 2) Jonna Taipale HSA 370, 3) Satu Luoma HSA 370, 4) Anna Rinnekallio HSA 367, 5) Susanna Viinikka KA 353, 6) Anni Hiltunen PosA 333, 7) Tiina Jänkälä SodA 332, 8) Paula Sipola SodA 329.

10 metrin ilmakivääri, 40 ls, sarja Y15: 1) Tommi Mansikkamäki HSA 369, 2) Henri Törmälä RSA 364, 3) Timo Alatalkkari HSA 362, 4) Toni Yliketola HSA 354, 5) Tero Hanhikoski KA 352, 6) Teemu Oikarinen KoiLA 347, 7) Mikko Kallatsa SodA 292, 8) Stefan Miettinen SiUra 238.

10 metrin ilmakivääri, 40 ls, sarja N15: 1) Marika Oikarinen KoiLA 370, 2) Gisela Miettinen SiUra 369, 3) Susanna Ahomäki HSA 365, 4) Nita Törmänen SodA 361, 5) Helena Virtanen KhjA 360, 6) Suvi-Anna Lehtola KoiLA 358, 7) Laura Haukkala HSA 350, 8) Marjoriikka Rissanen SiU 347.

10 metrin ilmakivääri, 40 ls, sarja Y50: 1) Markku Ranta-Ylitalo KalMy 372, 2) Veikko Ala-Kahrakuusi LA 371, 3) Markku Mikkola IvUA 367, 4) Matti Korhonen OMAS 366, 5) Reijo Huotari SoA 361, 6) Paavo Miettinen SiUra 330.

10 metrin ilmakivääri, 40 ls, sarja Y60: 1) Antero Rantala OMAS 358, 2) Tapani Nousiainen KarttA 356, 3) Esa Riipi SodA 354, 4) Hannu Saarela OMAS 352, 5) Juhani Törmänen IvUA 345, 6) Oiva Laurila NU 331.

10 metrin ilmakivääri, 40 ls, sarja Y70: 1) Risto Nousiainen VarVi 321.

10 metrin ilmakivääri, 60 ls, sarja R5Y20: 1) Nina Pajala RaaA 559.

Ampumaurheiluseuroille tukea lasten ja nuorten seuratoiminnan kehittämiseen

Yhdeksän ampumaurheiluseuraa sai paikallistukea lasten ja nuorten seuratoiminnan kehittämiseen. Nuori Suomi ja SLU:n aluejärjestöt ovat julkaisseet listat seuroista, joille tukea tänä vuonna myönnettiin.

Lasten ja nuorten seuratoiminnan kehittämiseen myönnettiin paikallistukea 986 hankkeelle. Seuroille jaetaan tukea yhteensä 1 400 000 euroa, mikä on miljoona euroa enemmän kuin viime vuonna. Nuori Suomi jakaa tukirahat yhdessä lajiliittojen ja liikunnan aluejärjestöjen kanssa. Tuet ovat opetusministeriön liikuntayksikön myöntämiä veikkausvoittovaroja. Urheiluseurat hakivat paikallistukea peräti 7,3 miljoonaa euroa. Hakemuksia tuli yhteensä 2070, joista hieman alle puolet sai tukea.

– Hakemusten suuri määrä on hyvä osoitus urheiluseurojen halusta kehittää ja laajentaa lapsille ja nuorille suunnattua toimintaa. Tänä vuonna tukisumman kasvu oli merkittävä, mutta tuen tarve on selvästi vielä tätäkin suurempi. Jos nyt jaetun tuen jakaisi kaikille urheiluseurojen toiminnassa mukana oleville lapsille, niin se tarkoittaa, että tukea tulisi kolme euroa jokaista urheilevaa lasta kohden. Ruotsissa ja Norjassa valtion suora tuki urheiluseuroille on huomattavasti suurempi, Nuoren Suomen puheenjohtaja Mari Kiviniemi toteaa.

Eniten tukea ohjaajien ja valmentajien osaamisen kehittämiseen

Paikallistukea jaettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa ohjaajien ja valmentajien osaamisen kehittämiseen. Eniten tukea myönnettiin juuri näihin hankkeisiin, joissa seurat panostavat ohjaajien kouluttamiseen.

Liikuntakerhotoiminnan edistämiseen tai lajiharjoittelun monipuolistamiseen myönnettiin tukea 188 hankkeeseen. Urheiluseurat monipuolistavat lajin harjoitusryhmien toimintaa muun muassa lajikokeiluilla ja seurayhteistyön avulla. Näin harrastamisen mahdollisuuksia tarjotaan myös niille lapsille ja nuorille, jotka eivät aikaisemmin ole olleet mukana urheiluseurojen toiminnassa.

Nuorten harrasteurheiluun tukea myönnettiin 168 hankkeelle. Urheiluseurojen toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa otetaan nuorten mielipiteitä aiempaa paremmin huomioon. Lisäksi paikallistuella kehitetään mm. seuratoiminnan laatua.

Tähän mennessä tukipäätöksensä ovat julkaisseet Etelä-Savon Liikunta, Kymenlaakson Liikunta sekä Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu.

Tukea saaneet ampumaurheiluseurat hankemuotojen mukaan (seura, hanke, myönnetty summa)

Sinettiseurahanke:

Pieksämäen Seudun Ampujat

PiekSA sinettiseuraksi

2000

Monipuolisen liikunnan hanke:

Härmän Seudun Ampujat

Monipuolinen ampumakoulu

1000

Lappajärven Ampujat

Ampumakoulun aloittaminen

500

Nuorten harrastehanke:

Helsingin Varuskunnan Ampujat

Ampumaurheilu tutuksi

500

Kotkan Ampumaseura ry

Nuorten ampumakoulu

2000

Lappajärven Ampujat

Nuorten Ampumakerhon aloittaminen

1000

Ohjaajien ja valmentajien osaamisen kehittäminen:

Härmän Seudun Ampujat

Lasten ja nuorten ohjaaien ja valmentajien koulutus

500

Kyrkslätt Skytteförening

Osaamisen ja valmentamisen kehittäminen

2000

Salon Seudun Ampujat

Ampumakoulun ohjaajakoulutus

500

Siilinjärven Urheiluampujat

Ampumakouluohjaajakoulutus

1000

Muu merkittävä hanke:

Seinäjoenseudun Ampujat ry

Lajiesittely

1000

Urheiluseuratoiminnan paikallistuet luovutettiin maakunnallisissa jakotilaisuuksissa 2.-13.12.2006. Alueittain julkaistut listat paikallistukea saaneista seuroista löytyy osoitteesta www.nuorisuomi.fi/paikallistuki

Lisätietoja:
Nuori Suomi ry, yhteyspäällikkö Eija Alaja, eija.alaja*nuorisuomi.fi
Nuori Suomi ry, kehitysjohtaja Pasi Mäenpää, pasi.maenpaa*nuorisuomi.fi

 

Huippu-urheiluviihdettä Jämsänjokilaaksossa

Jämsän Seudun Ampujat, Jämsän Seudun Moottorikerho ja Jämsän Retki-Veikot ovat käynnistäneet hankkeen, jolla edistetään Jämsänjokilaakson liikuntamatkailua, monipuolistetaan alueen liikuntatarjontaa ja suorituspaikkoja edistetään Jämsän ja Jämsänkosken kaupunkikuvaa urheilupaikkakuntina. Hankkeen avulla edistetään myös Jämsän Seudun Koulutuskeskuksen urheiluvalmennuksen oloja ja tunnettavuutta.

Urheilupiireissä kansallisesti merkittävät tapahtumat tuovat huippu-urheilijat antamaan näyttöjä omasta tasostaan. Kilpailutapahtumissa on huippujen lisäksi sarjat myös useille eri ikä- ja tasoluokille lajiliittojen laatimien sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti. Osallistujat ovat urheilumatkailijoita, jotka käyttävät matkailupalveluja. Hyvin järjestettyihin tapahtumiin he tulevat vuodesta toiseen ja kaupunkien matkailuyrittäjät saavat kanta-asiakkaita. Liikuntamatkailun osalta hankkeen kehittämistyötä tehdään yhdessä Jämsek Oyn kanssa.

Huippu-urheilutapahtumat edellyttävät hyviä suorituspaikkoja ja osaavia järjestäjiä. Tapahtumien johdosta tapahtuva suorituspaikkojen kehittäminen ja kunnossapito parantavat niin paikallisten asukkaiden kuin matkailijoiden harrastamisen oloja. Mitä useammassa lajissa tapahtumia järjestetään sitä useammassa lajissa suorituspaikat kehittyvät.

Huippu-urheiluviihdettä Jämsänjokilaaksossa -hankkeella luodaan uutta yhteistyökulttuuria Jokilaakson urheiluseurojen välillä. Urheilutapahtumien järjestämisen myötä mukana olevien seurojen harjoitusolot paranevat ja seuroissa osaaminen lisääntyy.

Usean seuran aktiiveista koostuva järjestäjäverkosto mahdollistaa tulevina vuosina mittavien kansainvälisten kilpailujen järjestämisen alueella.

Hanke käynnistyy viiden kilpailutapahtuman kokonaisuutena. Hankkeen pilottitapahtumien tukijoina ovat Jämsän ja Jämsänkosken kaupungit toiminnallisella avustuksella.

Pilottitapahtumat 2007

Jämsän ilma-asekilpailut
– ilmakiväärin ja –pistooli
– nuorten Suomi-Viro-maaottelu
– EM-näyttö- ja SM-karsintakilpailu ja invalidiampujien EM-näyttökilpailu
– Vitikkalan koulu, Jämsä
– 20.- 21.1.2007

Huopatossurastit, kansallinen hiihtosuunnistuskilpailu 
– Kaipolan koulu, Jämsä
– 3.- 4.3.2007

Enduron SM-osakilpailu
– kilpailukeskus Jämsänkosken jäähalli, kilpailu Jämsän ja Jämsänkosken alueella
– 19.5.2007

Jämsänkoski–Sprint, suunnistuksen sprinttikilpailu
– Kilpailukeskus Jämsänkosken uimahallilla
– 22.5.2007

Himos Cross Country
– Himos, Jämsä
– 10.–12.8.2007
– uusi moottoripyörillä ajettava laji

Lisätietoja antavat
Ville Virtanen, toiminnanjohtaja, Jämsän Retki-Veikot ry, gsm 050 597 7423
Tarja Nevalainen, puheenjohtaja, Jämsän Seudun Ampujat, gsm 040 411 7580
Seppo Savo, puheenjohtaja, Jämsän-Seudun Moottorikerho, gsm 040 527 5557
Reijo Hokka, puheenjohtaja, Jämsän Retki-Veikot, gsm 040 511 8653

Ilma-aseiden SM-kilpailuun pääsevien ampujien määrät

Ilma-aseiden SM-kilpailuun pääsevien ampujien vähimmäismäärät on alustavasti vahvistettu. Sarjojen suunniteltuihin osanottajamääriin vaikuttavat seuraavat tekijät: ratakapasiteetti Oulun Raksilassa, suunniteltu ampumaohjelma sekä aiemmat osanottajamäärät sarjoissa.

SM-kilpailun ilmoittautumisajan päätyttyä voidaan ikäkausisarjoissa määriä nostaa, mikäli joissakin sarjoissa osallistujamäärät jäävät rajojen alle. Lisäykset pyritään aikataulu huomioiden tekemänä sarjoihin, joissa eniten karsiutujia.

Muutoksista määrissä tiedotetaan Ampumaurheiluliiton internet-sivuilla.

sarja

ilmakivääri

ilmapistooli

Y15

25

15

Y17

25

15

Y20

25

15

Y

60

60

Y50

30

40

Y60

25

25

Y70

10

15

N15

20

10

N17

20

10

N20

10

10

N

20

20

N50

5

10

 

Lisätietoja: /kilpailutoiminta/kotimaiset_kilpailut_ja_tulokset/ilmapistoolin_ja-kivaarin_sm-ka/

Kivääri- ja pistoolilajien I ja II lk tuomarikurssi 7.1.2007 Siilinjärvellä

Kivääri- ja pistoolilajien I ja II lk tuomarikurssi.

Aika: 7.1.2007 kello 10-17

Paikka: Ahmon koulu, Ahmontie 3, Siilinjärvi

Tapahtuman järjestäjä: Itä-Suomen Aluejaosto

Yhteyshenkilö: Martti Halttunen, p. 050 595 0159 ja martti.halttunen@kolumbus.fi

Ilmoittautumiset: 4.1.2007 mennessä

Kurssin hinta 5€, maksu tilaisuuteen saavuttaessa. Mukaan voimassaolevat sääntökirjat ja muistiinpanovälineet.

31 osanottajaa Lounais-Suomen alueen järjestämällä kilpailumatkalla Swedish Cupiin

Ampumaurheiluliiton Lounais-Suomen alueen järjestämä kilpailumatka ilma-aseiden Swedish Cupiin kerää yhteensä 31 osanottajaa. Matka taittuu 50 hengen linja-autolla ja laivalla 2.-7.1.2007.

Matkaa järjestävä Jarmo Engblom on tyytyväinen osanottajien määrään. Budjetti toteutuu suunnitelmien mukaan.

 

– Maksuilla saamme katettua kulut, hän kertoo.

Lisätietoja: https://www.ampumaurheiluliitto.fi/liitto/artikkeliarkisto/?num=21199