Kategoria: Haulikko

Skeetin alueleiri Kajaanissa

SAL:n Pohjois-Pohjanmaan alue ja Kajaanin Ampujat järjetivät skeetin lajitekniikkaleirin Kajaanissa

SAL: n Pohjois-Pohjanmaan kauden toinen alueleiri Kajaanissa keräsi seitsämän miesjunioria ja kaksi naisampujaa paikalle. Oikein hyvä määrä. Kaikki osallistujat olivat jo varsin kokeineita kilpailijoita.

Lajitekniikkaleirin opettajana toimi maajoukkuevalmentaja Lauri Siltavirta joka oli tyytyväinen näkemäänsä. Tyytyväisiä olivat osallistujatkin ja jatkoa alueleirien pitoon alueella onkin luvassa jo syksyllä. Ensi vuodelle kaavailtiin neljää koulutuspäivää.

Kiitokset Kajaanin Ampujien haulikkopuolen vetäjille ja osallistujille. Tapahtuma onnistui hienosti.

Skeetin Ikäkausikilpailut ovat ensi viikonloppuna, jonne suurin osa koulutuspäivään osallistuneista suunnistaa. Kisat alkavat molempina päivinä klo 10 Tervetuloa seuraamaan junnujen ja naisten suorituksia

Marko Kemppainen voitti uransa ensimmäisen skeetin Y-sarjan SM-kilpailun Siilinjärvellä

Olympiahopeamitalisti Marko Kemppainen otti uransa ensimmäisen skeetin Y-sarjan Suomen mestaruuden Siilinjärvellä sunnuntaina 3. elokuuta. Suomussalmen Urheiluampujia edustava 32-vuotias Kemppainen ampui hyvän tuloksen murskaten 145 (120+25) kiekkoa. Suomen Metsästysyhdistyksen Jukka Turtiainen voitti Lahden Ampumaseuran 20-vuotiaan Jesse Louhelaisen uusinnassa SM-hopeasta kiekoin 10-9. Uusinnalla finaalipaikan ottaneen Turtiaisen tulos oli 143 (118+25) ja Louhelaisen 143 (119+24) kiekkoa. Joukkuekilpailun voitti kotiradallaan kilpaillut Siilinjärven Urheiluampujien ykkösjoukkue 350 kiekolla (Arto Röppänen 117, Kari Auvinen 114 ja Heikki Meriluoto 119).

– Ensimmäisellä kierroksella vedin yhden tuplapummin, kun en ollut riittävän hereillä (sarjan tulos 22 kiekkoa). Sen jälkeen tuli loppuun 123 (peruskilpailun muut sarjat 25+24+24+25 ja finaali 25), joten kohtuullisen tyytyväinen voin olla, suomussalmelainen Marko Kemppainen ruoti kilpailuaan, jolla hän liitti meriittilistaansa yhden tittelin lisää. Nyt listalla ovat vuoden 2004 olympiahopea, vuoden 2001 MM-pronssi ja vuoden 2001 EM-pronssi.

– Suomen tasolla tulos on kohtuullinen. 22 kiekon sarjoja ei voi ampua, jos aikoo pärjätä kansainvälisissä kilpailuissa. Tosin SM-kilpailussa kilpaillaan enemmän niin sanotusta kunniasta kuin tuloksesta. Kilpailu oli ainakin katsojien kannalta mielenkiintoinen, kun finaaliin lähdimme kahden kiekon sisällä ja finaalinkin kaikki ampuivat kahden kiekon sisälle.

Marko Kemppainen sanoi, ettei ole tehnyt päätöstä uransa jatkosta. Haulikkolajien, niin kuin koko urheiluammunnan, taso on noussut vuosi vuodelta. Olympialajien maailman parhaat ampujat ovat ammattilaisia ja ampuvat ammattilaisten tuloksia.

– Skeetissä pitää ampua 122-123 kiekkoa 125:stä, että edes pääsee uusimaan finaalipaikasta. Sellaisia tuloksia ei ammuta ihan vähäisellä harjoittelulla. Nyt näyttää siltä, että pitäisi olla ihan täysi ammattilainen, jos haluaa pärjätä useamminkin kuin kerran 2-3 vuoteen, hän kertoi.

– Haulikkolajien taso Euroopassa on ihan järkyttävän kova. Jos joku uusi kaveri haluaa nousta huipulle, hänen pitää varautua harjoittelemaan 2-3 vuotta 40-50 laukausta. Taso kovenee vielä koko ajan, kun uusia maita ja ampujia nousee huipulle.

Siilinjärven Urheiluampujien nettisivut löydät täältä: http://siura.sporttisaitti.com/.

Skeetin Y-sarjan Suomen mestaruuskilpailu, Siilinjärvi, Siilinjärven Urheiluampujat, 2-3.8.2008.

Skeet, 125 kiekon peruskilpailu + 25 kiekon finaali, sarja Y: 1) Marko Kemppainen SUA 120+25=145, 2) Jukka Turtiainen SMY 118+25=143, 3) Jesse Louhelainen LAS 119+24=143, 4) Kai Leppälä IMAS 119+24=143, 5) Max Rosenberg A-HA 119+24=143, 6) Heikki Meriluoto SiUra 119+23=142, 7) Rauli Honka OSH 118, 8) Vesa Lautamatti AEM 117, 9) Teemu Vähämäki L-HA 117, 10) Panu Valjakka MA 117, 11) Arto Röppänen SiUra 117, 12) Ville Hukkanen IA 117, 13) Timo Laitinen SSG 116, 14) Oskari Kössi SSG 116, 15) Lauri Leskinen SSG 116, 16) Mikko Haaranen IEM 115, 17) Ville Kiviluoma P-HA 115, 18) Sami Kutila L-HA 115, 19) Teppo Rutanen KSA 115, 20) Heikki Järvinen A-HA 115, 21) Asko Viinikka RAM 115, 22) Janne Himanka HiMS 114, 23) Jaakko Hacklin P-HA 114, 24) Seppo Lehtonen OSH 114, 25) Keijo Virtanen SSG 114, 26) Kari Auvinen SiUra 114, 27) Tero Kallioinen A-HA 114, 28) Pekka Voutilainen SUMA 113, 29) Miikka Peltonen AEM 113, 30) Arto Hamonen MA 113, 31) Miikka Rintala KSA 113, 32) Ilmo Hepovaara NoSA 112, 33) Marko Kilpeläinen PA 112, 34) Tuomo Valkeapää SSG 112, 35) Tomi Aspholm L-HA 112, 36) Vesa Äikäs KajA 112, 37) Hannu Juntunen SUA 112, 38) Hannu Mäkäräinen SoA 112, 39) Vesa Lamminmäki, P-HA 112, 40) Marjut Heinonen, HaAS 112, 41) Pekka Parikka, KontU 111, 42) Rafael Frans PSF 111, 43) Seppo Kuvaja HYMA 111, 44) Markus Makkonen IA 111, 45) Juhani Simonen KontU 110, 46) Vesa Pietarila L-HA 110, 47) Antero Ruuhikorpi SA 110, 48) Toni Hakola OSH 110, 49) Karri Tani AEM 110, 50) Juhani Sahlström IA 109, 51) Kimmo Paananen SaSA 109, 52) Tero Rantonen OMAS 109, 53) Jukka Paananen SaSA 109, 54) Lennard Åkerblom ÅSSF 109, 55) Matti Pietarinen KontU 109, 56) Ove Nordström ÅSSF 109, 56) Ismo Peltola MA 109, 58) Hartte Ojanen HYMA 109, 59) Ismo Granberg RAM 109, 60) Jan Hirvonen SA 109, 61) Ari Salmela OSH 108, 62) Mika Leppilahti IMAS 108, 63) Hannu Kontturi IEM 108, 64) Timo Hukkanen MKMS 108, 65) Timo Lankanen HAS 107, 66) Jouni Norppa KajA 107, 67) Juha Westman SMY 107, 68) Anssi Hemmo A-HA 107, 69) Pentti Räty IEM 107, 70) Teemu Kangaskolkka AEM 107, 71) Jari Karlund P-HA 107, 72) Esa Heinonen OSH 107, 73) Jani Eklund OSH 107, 74) Jani Lauronen SUA 107, 75) Pasi Vähäniemi HoSA 106, 76) Jarmo Hieta VamSA 106, 77) Vesa Paananen ViitA 106, 78) Esa Einistö PAS 106, 79) Arto Räsänen SiUra 106, 80) Hannu Haapaniemi P-HA 106, 81) Tuomas Majava RAM 105, 82) Sakari Takkunen IA 105, 83) Kari Karvo OSH 105, 84) Esa Nikander CAL 12 105, 85) Urho Rossi VamSA 105, 86) Jukka Passila A-HA 104, 87) Markku Viljanen L-HA 104, 88) Lauri Jaakkola NoSA 104, 89) Markku Wesman L-HA 103, 90) Pasi Saastamoinen SSG 103, 91) Tommi Lönnqvist TRAP-73 103, 92) Jukka Matikainen NoSA 102, 93) Kari Mikkonen KeSA 102, 94) Sami Myllö HauAs 102, 95) Kyösti Konttavaara SSG 102, 96) Pentti Särkkä IEM 102, 97) Michael Reinholm Fsk 101, 98) Mika Visuri VamSA 101, 99) Esa Rantala A-HA 100, 100) Jussi Räty KEUA 100, 101) Pekka Hautala IMAS 100, 102) Terho Miettinen SiUra 100, 103) Jorma Pikkumäki PMS 100, 104) Veikko Nyyroos SA 100, 105) Juho Riihimäki AEM 100, 106) Kimmo Huttunen IA 100, 107) Arto Tarasmaa SiUra 99, 108) Jukka Kovanen KonnA 99, 109) Hannu Tikka KEUA 99, 110) Pekka Keikko VamSA 98, 111) Mika Pöllänen KajA 98, 112) Arto Timonen SaSA 98, 113) Kyösti Huttunen IA 97, 114) Mika Kujala P-HA 97, 115) Jukka Tölli SMY 96, 116) Kari Louko YMS 96, 117) Timo Käyhkö HYMA 96, 118) Aki Mattila VamSA 94, 119) Pauli Pietarila L-HA 94, 120) Veijo Äikäs IA 90, 121) Asko Sileekangas L-HA 89, 122) Juha Myllö HauAs 89, 123) Teuvo Marttila SaSA 89, 124) Heikki Salonen A-HA 88, 125) Anssi Puutio OSH 87, 126) Raimo Korvala OSH 87, 127) Timo Kinnula MKMS 59, 128) Marko Rouhelmaa MKMS 51, 129) Jouni Tikkanen OSH 50, 130) Marjo Vatka OSH 41.

Joukkuekilpailu: 1) SiUra 1 (Arto Röppänen, Kari Auvinen, Heikki Meriluoto) 350, 2) A-HA 1 (Max Rosenberg, Heikki Järvinen, Tero Kallioinen) 348, 3) SSG 1 (Timo Laitinen, Tuomo Valkeapää, Lauri Leskinen) 344, 4) OSH 2 340, 5) SUA 339, 6) MA 339, 7) L-HA 1 337, 8) P-HA 1 333, 9) SSG 2 332, 10) KontU 330, 11) RAM 329, 12) IMAS 327, 13) IA 1 326, 14) OSH 3 324, 15) SA 319, 16) NoSA 318, 17) P-HA 2 318, 18) KajA 317, 19) SaSA 316, 20) L-HA 2 315, 21) IA 2 313, 22) A-HA 2 311, 23) SiUra 2 305, 24) VamSA 297, 25) OSH 1 242.

31.7. – 3.8. Ampumaurheilu esillä Farmari-näyttelyssä

Suomen maatalousnäyttely eli Farmari järjestetään 31.7. – 3.8. Lahdessa. Ampumaurheiluliitolla on osasto messujen B-hallissa.

SAL:n osastolla on ollut haulikkosimulaattoriammuntaa to-pe ja Noptel-ammuntaa pe-la. Jaossa on lajimateriaalia. Näyttelyyn osallistumalla tavoitellaan uusia harrastajia – etenkin naisia.

Näyttely on avoinna jokaisena näyttelypäivänä klo 10-18.

Lahden Messukeskus sijaitsee kaupungin keskustan tuntumassa (vajaa kilometri), Lahden hyppyrimäkien välittömässä läheisyydessä, osoitteessa Salpauselänkatu 7. Katso lisätietoa: www.farmari.net

Kiitos mukana olleille esittelijöille: Hannu, Aarne, Seija, Susanna, Juha, Katja, Jaana, Timo, Juhani, Sari, Ritva!

Ampujien pääjoukko lähti kohti Pekingin olympialaisia

Suomen olympiajoukkueen ampujien pääjoukko lähti kohti Pekingiä torstaina 31. heinäkuuta. Matkaan lähtivät hieroja Jyrki Latvala, pistoolivalmentaja Matthias Hahn, pistooliampuja Kai Jahnsson, kivääriampuja Henri Häkkinen, kivääriampuja Juha Hirvi, haulikkoampuja Satu Mäkelä-Nummela, pistooliampuja Mira Nevansuu ja haulikkovalmentaja Maarit Lepomäki.

Ensimmäiset ampumaurheilijat, kivääriampujat Hanna Etula ja Marjo Yli-Kiikka sekä valmentajat Leena Paavolainen ja Pirjo Peltola, aloittivat matkansa maanantaina 28. heinäkuuta.

Ampujien olympiajoukkueen mediapäivän videoita, audioita ja juttuja

Ampujien olympiajoukkue vietti mediapäivää Hollolan Hälvälässä tiistaina 22. heinäkuuta. Mediapäivän satoa on ohessa.

Kahdeksan ampujan joukkueesta tapahtumaan osallistuivat Hanna Etula, Marjo Yli-Kiikka, Mira Nevansuu, Marjut Heinonen, Satu Mäkelä-Nummela, Juha Hirvi ja Kai Jahnsson. Joukkueen johtoa edusti Ampumaurheiluliiton valmennuksen johtaja Leena Paavolainen, joka on Suomen olympiajoukkueen ammunnan lajijohtaja. Henri Häkkinen joutui viettämään päivän Olympiakomitean organisoimassa allergiatestissä Helsingissä.

Olympia-ampujat ja Lahden Ampumaseuran jäsenet Heikki Keskitalo, Pekka Wallin, Sakari Paasonen ja Tapio Jurvanen tarjosivat toimittajille ja kuvaajille mahdollisuuden kokeilla ampumista pistoolilla, kiväärillä ja haulikolla. Erinomaisen kestityksen järjesti Hellevi Sundelin.

Olympiajoukkueen mediapäivän juttuja

Ylen Urheiluruudun toimittaja Mikko Laitinen haastatteli kuudensiin olympialaisiin valmistautuvaa kivääriampuja Juha Hirveä ja valmennuksen johtaja Leena Paavolaista. Urheiluruutu esitti haastattelun keskiviikkona. Videon löydät Ylen Areenasta http://areena.yle.fi/toista?id=1384832

Ylen Lahden Radion toimittaja Johanna Talasterä haastatteli haulikkoampuja Satu Mäkelä-Nummelaa. Haastattelun löydät Lahden Radion nettisivuilta http://lotta.yle.fi/rsweblti.nsf/sivut/reissualbumi?opendocument&pageid=Content0BFFD.

Ilkka-lehti julkaisi pistooliampuja Mira Nevansuun haastattelun. Haastattelun löydät täältä http://www.ilkka.fi/teemat/teematarticle.jsp?article=357173.

Ari Simola ampui kansallisen trapin SM-kultaa kahdella SE-tuloksella

Salon Seudun Ampujien Ari Simola voitti kansallisen trapin Suomen mestaruuden kahdella SE-tuloksella Karstulassa 20. heinäkuuta. 40-vuotias Simola ja Ruotsalon Metsästysyhdistyksen Timo Nissilä paukuttivat peruskilpailun uudeksi SE-tulokseksi 119 kiekkoa. Kun Simola murskasi finaalissa kaikki 25 kiekkoa ja Nissilä pummasi kerran, Simola voitti SM-kultaa 144 kiekolla ja Nissilä otti SM-hopeaa 143 kiekolla. SM-prossia ampui järjestävän seuran, Karstulan Seudun Metsästys- ja Ampumaseuran Janne Kirvesmäki 141 (117+24) kiekolla.

Henkilökohtaisessa kilpailussa palkintoina jaettiin mitalien lisäksi voittajalle Franchi Raptor -puoliautomaattihaulikko (arvo n. 1 500 €) sekä toiseksi ja kolmanneksi tulleille panoksia yhteensä 1000 kpl. Lisäksi jaettiin lasipalkintoja.

Joukkuekilpailussa Suomen mestaruuden otti Salon Seudun Ampujat (Manninen Juhani, Simola Ari, Saarinen Pasi) yhteistuloksella 337 kiekkoa, SM-hopeaa ampui Ruotsalon Metsästysyhdistys (Boren Pekka, Heikkiniemi Ari, Nissilä Timo) tuloksella 330 kiekkoa ja SM-pronssia laukoi Porin Haulikko Club (Saarinen Pasi, Soimola Altti, Grönstrand Rauli) yhteistuloksella 326 kiekkoa.

Järjestävä seura KarMAS sijoittui joukkuekilpailussa kuudenneksi joukkueella Kirvesmäki Janne, Manni Eero ja Möttölä Juha-Pekka. KarMAS:n yhteistulos on 319 kiekkkoa.

Karstulassa järjestettiin vastaavanlaiset SM-kilpailut edellisen kerran 20 vuotta sitten. Ampujilta saatu positiivinen palaute kisajärjestelyjen suhteen tuonee seuralle lisää innostusta hakea kilpailujen järjestämisoikeuksia jatkossakin seuran ylläpitämälle Karstulan ampumaradalle, jossa kilpailujen järjestämiselle löytyy erinomaiset puitteet.

Kansallisen trapin SM-kilpailu, Y-sarja, 125 kiekon peruskilpailu + 25 kiekon finaali:

sija

nimi

seura

peruskilpailu

finaali

tulos

1.

Simola Ari

SaSA

119 uusi SE

25

144 uusi SE

2.

Nissilä Timo

RMY

119 uusi SE

24

143

3.

Kirvesmäki Janne

KarMAS

117

24

141

4.

Saarinen Pasi

SaSA

114/4

23

137

5.

Turpeinen Sauli

ESF

114/4

20

134/8

6.

Saarinen Pasi

PHC

115

19

134/7

Joukkuekilpailu: 1) Salon Seudun Ampujat (SaSA) 337, 2) Ruotsalon Metsästysyhdistys (RMY) 330, 3) Porin Haulikko Club (PHC) 326, 4) Kiikalan Metsästysyhdistys (KMY) 322, 5) Kymppi-64 (K-64) 321, 6) Karstulan Seudun Metsästys- ja Ampumaseura (KarMAS) 319.

Täydelliset tulokset löydät osoitteesta: http://www.ammuntatulokset.fi/2008/20080719-20_karstula.htm

Jari Rajala kahdeksas haulikon sportingin EM-kisassa Itävallassa

Jari Rajala ampui kahdeksanneksi haulikon sportingin Euroopan mestaruuskilpailussa Itävallan Hirtenbergissä 10.-13. heinäkuuta. 27-vuotias porvoolainen Rajala paukutti rikki 185 kiekkoa nelipäiväisessä 200 kiekon kilpailussa ja jäi vain neljä kiekkoa pronssimitaliuusinnasta. Ison-Britannian ampujat ottivat kisassa kolmen kolmoisvoiton: kultamitalisti Ben Husthwaite rikkoi 192, hopeamitalisti Philip Thorrold 190 ja pronssimitalisti George Digweed 189 kiekkoa.

– Tämä on ehdottomasti paras saavutukseni ja suomalaisten sporting-ampujien paras saavutus, mutta toivottavasti vain toistaiseksi. Vähän paremmalla onnella tulos ja sijoitus olisi voinut olla parempikin. Nyt jäin vain neljä kiekkoa pronssimitalin uusinnasta, Jari Rajala kertoo.

Sportingin EM-kilpailu oli yhteensä 200 kiekon nelipäiväinen suurtapahtuma, jossa jokaisena kilpailupäivänä ammuttiin 50 kiekkoa. EM-mitaleista kilpaili kaikkiaan 765 ampujaa, joista 456 ampui miesten sarjassa.

– EM-kisan radat olivat todella monipuoliset ja mielenkiintoiset. Haasteena oli monenlaisia erikoiskiekkoja, joita heitettiin esimerkiksi rinteitä ylös ja alas. Sellaisia ei Suomessa kisoissa ole, kun maasto ei tarjoa sellaisiin mahdollisuutta. Rinnettä pitkin ylös heitettävä kiekko näyttää ihan erilaiselta kuin normaali trap-kiekko, vaikka molempien kiekkojen lentoradat ovat samanlaisia, Jari Rajala kuvailee.

– Lisäksi itävaltalaiset käyttivät radoilla paljon midi- ja mini-kiekkoja. Midi-kiekon halkaisija on 9 senttiä ja mini-kiekon 6 senttiä. Kun normaalikokoinen kiekko on 11 senttiä, niin ampuja tulkitsee helposti 6-senttisen kiekon olevan paljon kauempana kuin se onkaan ja ottaa liikaa ennakkoa ja ampuu edestä ohi.

Jari Rajala kehuu EM-kisan ratamestareita vuolaasti. Ratamestarit olivat mielikuvituksen lisäksi käyttäneet järkeä ja rakentaneet hyvin ammuttavat radat.

– Kaikki kiekot olivat normaalisti ammuttavissa, jos pää pysyi kasassa. Yhtään kiekkoa ei pitänyt ampua jonnekin 60 metriin, mikä meille suomalaisille on yleensä ollut vaikeaa.

Tänäkin vuonna sportingin EM-kisa oli erittäin kovatasoinen. Voittaja Ben Husthwaite on viime vuoden MM-kisan kakkonen ja pronssimitalisti George Digweed on viime vuoden MM-kisan kolmonen. Viime vuoden MM-kultamitalisti Ison-Britannian Richard Faulds ei kisassa ollut mukana, kun hän valmistautuu Pekingin olympialaisten kaksoistrapiin yhtenä kisan voittajasuosikeista. Jari Rajala oli parhaana suomalaisena 75:s viime vuoden MM-kisassa Tshekin Konopistessä, joten hän suorastaan harppasi tuloslistan kärkeen.

– Minä olen kehittynyt viime vuodesta ja olen kilpailuhenkinen. Haluan pärjätä kilpailuissa mahdollisimman hyvin. Olen harjoitellut sellaiset 16.000 laukausta ja ampunut kaikenlaisia haulikkolajeja sellaiset viisi kertaa viikossa. Sporting-lajien lisäksi olen harjoitellut skeetiä, trapia ja metsästysammuntaa, Jari Rajala sanoo.

– Olen harjoitellut Sipoossa ja Mäntsälässä. Varsinkin Mäntsälässä olen päässyt harjoittelemaan hyvin oman aikatauluni ja tarpeideni mukaisesti. Olen voinut ampua jotakin itselleni vaikeata kiekkoa vaikka sata kertaa peräkkäin, jos olen halunnut, tai olen voinut kiertää yhtä heitintä ympäri ja ampua siitä monenlaisia kiekkoja.

Jari Rajala on työskennellyt yrittäjänä vähän yli neljä vuotta. Hänen kymmenen kuorma-auton kuljetusliikkeensä tarjoaa työtä 12 henkilölle.

– Yrittäjänä olen voinut panostaa ampumiseen. Tosin panostus on aina omasta taskusta pois, hän sanoo.

– Tukijani Mahro, Fenno Arms, NCC ja JR-Kuljetus ovat auttaneet paljon panostuksessa.

Panostus on tuottanut Jari Rajalalle EM-kisan kahdeksannen sijan lisäksi hänen uransa ensimmäisen SM-kultamitalin, jonka hän voitti compak sportingin SM-kilpailussa Porin Katinkurun radalla 15.-16. kesäkuuta. Hänen seuraava tavoitteensa on sportingin Suomen mestaruuden voittaminen Sibbo Skyttegillen järjestämässä kilpailussa Sipoossa 17.-18. elokuuta.

– Siinä kisassa päänahkani taitaa olla haluttu.

Haulikon sportingin EM-kilpailu, Hirtenberg, Itävalta, 10.-13.7.2008.

Miehet, 200 kiekkoa: 1) Ben Husthwaite GBR 192, 2) Philip Thorrold GBR 190, 3) George Digweed GBR 189/21 uusinnassa pronssimitalista, 4) Giacomo Mori ITA 189/17, 5) Charles Bardou FRA ja Joaquim Filipe Rosa Luis POR 188, 7) Enrico De Tomari ITA 186, 8) Jari Rajala FIN, Matt Hance GBR ja Stephane Tuffery FRA 185, …130) Petri Kokkonen FIN 164, …291) Markku Poutiainen FIN 146.

Miesten sarjassa oli kaikkiaan 456 kilpailijaa.

Timo Laitinen 19:s EM-skeetissä, Norjan Brovold voitti kahdella ME-tuloksella

Timo Laitinen oli parhaana suomalaisena 19:s skeetin EM-kilpailussa Kyproksen Nikosiassa sunnuntaina 13. heinäkuuta. Laitinen rikkoi 120 kiekkoa. Marko Kemppainen ampui 119 kiekkoa ja oli 26:s ja Oskari Kössi rikkoi 110 kiekkoa ja oli 63. EM-kultaa laukoi Norjan Tore Brovold täydellisellä 150 (125+25) suorituksella, jolla hän sivusi peruskilpailun (125) ja finaalin (150) ME-tuloksia ja teki uudet EE-tulokset. Kisa oli erittäin kovatasoinen, kun EM-hopeamitalisti Norjan Harald Jensen ja EM-pronssimitalisti Kreikan Nikolaos Mavrommatis ampuivat molemmat 149 (124+25) kiekkoa. Jensen voitti uusinnan 12-11.

38-vuotias Tore Brovold paukutti uransa ensimmäisen Euroopan mestaruuden. Hänen meriittilistallaan on MM-pronssi vuodelta 2006 Kroatian Zagrebista

Miesten skeetin joukkuekilpailun voitti Kypros hienolla tuloksella 364 kiekkoa. Joukkue Antonakis Andreou (123 kiekkoa), Anastasios Chapeshis (121) ja Kyriacos Christoforou (120) jäi vain kiekon ME- ja EE-tuloksesta.

Jesse Kinnunen oli 116 kiekolla 12:s ja Veli-Matti Matikainen 115 kiekolla 13:s poikien trapissa. EM-kultaa ampui uudella finaalin EE-tuloksella 142 (120+22) kiekkoa Luxemburgin Alex Carneiro.

Laitinen ampui kauden parhaansa

Sibbo Skyttegilleä edustava 36-vuotias Timo Laitinen ampui kauden parhaan tuloksensa 120 (24+25+23+25+23) kiekkoa kauden pääkilpailussaan.

– Aineksia oli parempaankin, mutta en osannut tänään enempää ottaa. Muutama tyhmä pummi tuli tehtyä, kertoi Laitinen, joka on vuoden 2005 EM-pronssimitalisti.

Laitinen olisi päässyt 25 kiekon viimeisellä sarjalla uusimaan finaalipaikasta, mutta uusinta jäi kahden kiekon päähän. Viimeisessä sarjassa häneltä karkasivat kolmos- ja vitospaikan yksittäiskiekot.

– Odotin itseltäni vähän yli 24 kiekon keskiarvoa. 122 olisi ollut hyvä suoritus ja 120 oli sellainen keskiverto. Alle 120 kiekon tulos olisi ollut huono, hän arvioi suoritustaan

– Ihan kohtuullista ammuntaa tämä oli. Olisihan se ollut kiva päästä yrittämään vielä finaalissa.

Jesse Kinnunen ampui ennätyksensä

18-vuotias tuusulalainen Jesse Kinnunen ampui 116 kiekolla kisaennätyksensä. Tänään se riitti 12. sijaan. Kuuden parhaan finaali jäi kahden kiekon päähän kovatasoisessa kilpailussa.

– Kisan tulostaso yllätti. 2005 EM-kisassa pääsi uusimaan finaalipaikasta 113 kiekolla. Minulla on vielä ensi vuosi aikaa yrittää nuorten sarjassa, Sibbo Skyttegilleä edustava Kinnunen sanoi.

Jesse Kinnunen ampui erittäin tasaisen kilpailun (24+23+23+23+23). Hyväkin suoritus jätti jossiteltavaa.

– Ammuin parista sarjasta ohi viimeisen kiekon, joista toinen oli koko kisan viimeinen kiekko. Ihan tyytyväinen olen tähänkin, vaikka heti kisan jälkeen harmitti. Paremminkin olisi voinut mennä, hän kertoi.

Kinnusen seurakaveri Veli-Matti Matikainen ampui 115 (22+24+21+24+24) kiekkoa. 20-vuotias mäntsäläläinen Matikainen harmitteli kolmatta sarjaansa eli ensimmäisen päivän viimeistä sarjaansa, jolla hän sai rikki 21 kiekkoa.

– Tein sen sarjan loppuun triplapummin. Sarjan lopulla ajattelin, että tuleekohan ensimmäisen päivän tulokseksi 70 kiekkoa ja pummasin. Sitten mietin, että tuleeko 69 ja taas meni ohi. Sen jälkeen vedin vielä kerran ohi, ennen kuin sain sarjan viimeisen kiekon rikki. Laskupää toimii liian hyvin kisan aikana, manasi Matikainen, joka kilpailee viimeistä vuottaan nuorten sarjassa.

– Suht’ tyytyväinen olen kisaan. Eilinen päivä vähän harmittaa, mutta ei sillä enää mitään mahda.

Lahden Urheilukoulussa varusmiehenä palveleva Matikainen on tänä vuonna ampunut ennätyksekseen 117 kiekkoa.

Haulikkolajien EM-kilpailu, Nikosia, Kypros, 7.-13.7.2008.

Skeet, miehet, 125 kiekon peruskilpailu + 25 kiekon finaali: 1) Tore Brovold Norja 150 sivuaa ME-tulosta ja on uusi EE-tulos (125 sivuaa ME-tulosta ja on uusi EE-tulos +25), 2) Harald Jensen Norja 149/12 uusinnassa toisesta sijasta (124+25), 3) Nikolaos Mavrommatis Kreikka 149/11 (124+25), 4) Anders Golding Tanska 146/32 (122/8 uusinnassa finaalipaikasta +24), 5) Antonakis Andreou Kypros 146/31 (123+23), 6) Konstantin Tsuranov Venäjä 144 (123+23), 7) Jakub Zapletal Tshekki 122/7, 8) Andrea Benelli Italia 122/5, 9) Jan Sychra Tshekki 122/1, …19) Timo Laitinen Suomi 120 (24+25+23+25+23), …26) Marko Kemppainen Suomi 119 (24+22+25+25+23), …63) Oskari Kössi Suomi 110 (20+20+23+23+24).

Joukkuekilpailu: 1) Kypros 364 (Antonakis Andreou 123, Anastasios Chapeshis 121, Kyriacos Christoforou 120), 2) Tshekki 363 (Jakub Zapletal 122, Jan Sychra 122, Leos Hlavacek 119), 3) Italia 363 (Andrea Benelli 122, Valerio Luchini 121, Ennio Falco 120), …10) Suomi 349 (Timo Laitinen 120, Marko Kemppainen 119, Oskari Kössi 110).

Trap, pojat, 125 kiekon peruskilpailu + 25 kiekon finaali: 1) Alex Carneiro Luxemburg 142 finaalin EE-tulos (120+22), 2) Maxime Mottet Belgia 141/1 uusinnassa toisesta sijasta (120+21), 3) Federico Fanali Italia 141/0 (120+21), 4) Juri Nikandrov Ukraina 139 (118/3 uusinnassa finaalipaikasta +21), 5) Brett Winstanley Iso-Britannia 137 (119+18), 6) Antonio Fernandez 135 (118/2/1 +17), 7) Giulio Fioravanti Italia 118/2/0, …12) Jesse Kinnunen Suomi 116 (24+23+23+23+23), …13) Veli-Matti Matikainen Suomi 115 (22+24+21+24+24).

Liitteet

Jesse Kinnunen 12:s ja Veli-Matti Matikainen 13:s poikien EM-trapissa, Alex Carneiro voitti EE-tuloksella

Jesse Kinnunen oli 12:s ja Veli-Matti Matikainen 13:s poikien EM-trapissa Kyproksen Nikosiassa sunnuntaina 13. heinäkuuta. Erittäin tasaisesti ampunut Kinnunen rikkoi 116 (24+23+23+23+23) kiekkoa. Matikainen laukoi rikki 115 (22+24+21+24+24) kiekkoa. EM-kultaa ampui Luxemburgin Alex Carneiro finaalin Euroopan ennätyksellä 142 (120+22) kiekkoa.

18-vuotias tuusulalainen Jesse Kinnunen ampui 116 kiekolla kisaennätyksensä. Tänään se riitti 12. sijaan. Kuuden parhaan finaali jäi kahden kiekon päähän kovatasoisessa kilpailussa.

– Kisan tulostaso yllätti. 2005 EM-kisassa pääsi uusimaan finaalipaikasta 113 kiekolla. Minulla on vielä ensi vuosi aikaa yrittää nuorten sarjassa, Sibbo Skyttegilleä edustava Kinnunen sanoi.

Jesse Kinnunen ampui erittäin tasaisen kilpailun (24+23+23+23+23). Hyväkin suoritus jätti jossiteltavaa.

– Ammuin parista sarjasta ohi viimeisen kiekon, joista toinen oli koko kisan viimeinen kiekko. Ihan tyytyväinen olen tähänkin, vaikka heti kisan jälkeen harmitti. Paremminkin olisi voinut mennä, hän kertoi.

Kinnusen seurakaveri Veli-Matti Matikainen ampui 115 (22+24+21+24+24) kiekkoa. 20-vuotias mäntsäläläinen Matikainen harmitteli kolmatta sarjaansa eli ensimmäisen päivän viimeistä sarjaansa, jolla hän sai rikki 21 kiekkoa.

– Tein sen sarjan loppuun triplapummin. Sarjan lopulla ajattelin, että tuleekohan ensimmäisen päivän tulokseksi 70 kiekkoa ja pummasin. Sitten mietin, että tuleeko 69 ja taas meni ohi. Sen jälkeen vedin vielä kerran ohi, ennen kuin sain sarjan viimeisen kiekon rikki. Laskupää toimii liian hyvin kisan aikana, manasi Matikainen, joka kilpailee viimeistä vuottaan nuorten sarjassa.

– Suht’ tyytyväinen olen kisaan. Eilinen päivä vähän harmittaa, mutta ei sillä enää mitään mahda.

Lahden Urheilukoulussa varusmiehenä palveleva Matikainen on tänä vuonna ampunut ennätyksekseen 117 kiekkoa.

Haulikkolajien EM-kilpailu, Nikosia, Kypros, 7.-13.7.2008.

Trap, pojat, 125 kiekon peruskilpailu + 25 kiekon finaali: 1) Alex Carneiro Luxemburg 142 finaalin EE-tulos (120+22), 2) Maxime Mottet Belgia 141/1 uusinnassa toisesta sijasta (120+21), 3) Federico Fanali Italia 141/0 (120+21), 4) Juri Nikandrov Ukraina 139 (118/3 uusinnassa finaalipaikasta +21), 5) Brett Winstanley Iso-Britannia 137 (119+18), 6) Antonio Fernandez 135 (118/2/1 +17), 7) Giulio Fioravanti Italia 118/2/0, …12) Jesse Kinnunen Suomi 116 (24+23+23+23+23), …13) Veli-Matti Matikainen Suomi 115 (22+24+21+24+24).

Poikien EM-trap, 125 kiekon peruskilpailu + 25 kiekon finaali:

< td>

M

Pos.

Name

Country

Cat.Q.

Q

R1

R2

R3

R4

R5

Tie

Tot

Fin

Tot

S.OFF

1

CARNEIRO A.

LUX

M

JM

25

22

24

24

25

120

22

142

2

MOTTET M.

BEL

M

JM

22

24

25

25

24

120

21

141

1

3

FANALI F.

ITA

M

JM

25

23

23

24

25

120

21

141

0

4

NIKANDROV Y.

UKR

M

JM

24

24

24

21

25

3

118

21

139

5

WINSTANLEY B.

GBR

M

JM

24

23

24

23

25

119

18

137

6

FERNANDEZ A.

ESP

M

JM

21

24

24

25

24

2 + 1

118

17

135

7

FIORAVANTI G.

ITA

M

JM

23

21

25

24

25

2 + 0

118

118

8

YUZBAS H.

TUR

M

JM

22

25

23

22

25

117

117

9

GALBALLY G.

IRL

M

JM

24

23

23

23

24

117

117

10

GRAZINI V.

ITA

M

JM

23

23

23

23

24

116

116

11

DOVGAL I.

RUS

M

JM

23

24

23

22

24

116

116

12

KINNUNEN J.

FIN

M

JM

24

23

23

23

23

116

116

13

MATIKAINEN V.

FIN

M

JM

22

24

21

24

24

115

115

14

ZENCUCH J.

CZE

M

JM

22

23

22

25

23

115

115

15

GULYAEV A.

RUS

M

JM

23

23

22

24

23

115

115

16

VASS J.

SVK

M

JM

23

24

23

22

23

115

115

17

SZOLLAR A.

HUN

M

JM

24

20

24

24

22

114

114

18

DIOGO ROSARIO P.

POR

M

JM

24

20

23

24

22

113

113

19

CAMPION L.

GBR

M

JM

23

24

20

24

22

113

113

20

MACHADO P.

ESP

M

JM

25

23

20

24

21

113

113

21

LOBANOV N.

RUS

M

JM

21

23

20

24

24

112

112

22

WIESEMANN D.

GER

M

JM

21

22

22

23

24

112

112

23

AKTERZI N.

CYP

M

JM

22

19

22

24

24

111

111

24

SEDLACEK R.

CZE

M

JM

23

24

22

21

21

111

111

25

FUENTES M.

ESP

M

JM

22

23

20

20

25

110

110

26

GAGLIO B.

FRA

JM

21

24

19

22

24

110

110

27

SRAMEL S.

SVK

M

JM

22

21

19

22

25

109

109

28

AVRIL P.

FRA

M

JM

21

20

21

23

24

109

109

29

KAUFMANN M.

AUT

M

JM

19

25

22

20

23

109

109

30

GONZALEZ A.

FRA

M

JM

23

18

24

22

22

109

109

31

STANKO B.

SVK

M

JM

21

23

21

22

22

109

109

32

NORLEN A.

SWE

M

JM

21

18

22

24

23

108

108

33

PETROV V.

BUL

M

JM

21

21

23

21

21

107

107

34

SOSA L.

LUX

M

JM

21

21

23

21

21

107

107

35

KONYA B.

HUN

M

JM

22

21

24

19

20

106

106

36

KOVACS G.

HUN

M

JM

20

21

21

21

21

104

104

37

EGGERS L.

GER

M

JM

19

20

21

20

23

103

103

38

SILVA NUNES J.

POR

M

JM

20

22

19

19

23

103

103

39

HOJNY M.

CZE

M

JM

17

22

19

22

22

102

102

40

KOROL A.

UKR

M

JM

20

21

19

20

22

102

102

41

STUPPY A.

GER

M

JM

19

21

19

22

21

102

102

42

NALBANT M.

TUR

M

JM

20

20

22

19

21

102

102

43

ZEMAITIS K.

LTU

M

JM

17

21

18

23

21

100

100

44

BONCEA A.

ROU

M

JM

17

21

22

23

16

99

99

45

KORCHYNSKYY A.

UKR

M

JM

19

23

18

19

19

98

98

46

THOMPSON J.

GBR

M

JM

18

17

19

21

20

95

95

47

KOCH J.

AUT

M

JM

20

20

17

17

20

94

94

48

FISCHAK D.

AUT

M

JM

20

20

16

16

21

93

93

49

MAKRIS A.

CYP

M

JM

18

20

16

19

19

92

92

50

DIAS MENDANHA J.

POR

M

JM

18

21

15

17

19

90

90

51

CHRISTOFI A.

CYP

M

JM

19

19

12

16

17

83

83

Satu Mäkelä-Nummela 9:s naisten EM-trapissa Kyproksella

Satu Mäkelä-Nummela ampui yhdeksänneksi naisten trapin EM-kilpailussa Kyproksen Nikosiassa lauantaina 12. heinäkuuta. Mäkelä-Nummela rikkoi 68 (23+23+22) kiekkoa ja jäi vain yhden kiekon finaalipaikan uusinnasta. EM-kultaa ampui Saksan 39-vuotias Susanne Kiermayer hyvällä tuloksella 94 (72+22) kiekkoa. Joukkuekilpailussa Suomi oli 195 kiekolla kuudes joukkueella Mäkelä-Nummela, Mopsi Veromaa (66 kiekkoa) ja Noora Antikainen (61). Joukkuemestaruuden ampui Venäjä 206 kiekolla.

Kyproksen helteessä Susanne Kiermayer otti uransa ensimmäisen trapin Euroopan mestaruuden. Kaksoistrapissa hän on ampunut kaksi EM-kultaa. Hänen meriittilistallaan on myös kaksoistrapin olympiahopea vuodelta 1996, kaksi EM-hopeaa ja kolme EM-pronssia. Trapissa hän on ampunut MM-hopeaa, kaksi EM-hopeaa ja kaksi EM-pronssia.

Orimattilan Seudun Urheiluampujia edustava Satu Mäkelä-Nummela ampui ”finaalivauhtia” (23 kiekkoa) kaksi ensimmäistä 25 kiekon sarjaa. Viimeisessä sarjassa tuli yksi pummi liikaa (22 kiekkoa), kun häneltä karkasivat 7:s, 11:s ja 16:s kiekko sekä samalla kuuden parhaan ampujan finaalipaikka.

– Koko kisassa ammuin vain kahdeksan kiekkoa tuplalla (toisella laukauksella). Ykkönen oli todella varma ja osumat olivat hyviä. Kun teen kiekon lähdössä virheen, en pysty tuplalla paikkaamaan, 37-vuotias orimattilalainen Mäkelä-Nummela kertoi.

– Ensimmäinen ja toinen sarja oli helppo ampua. Kolmannessa sarjassa hävisi rentous, kun tuli toinen pummi.

Satu Mäkelä-Nummela kertoi ampuneensa hyvin EM-kisan harjoituksissa. Epävirallisissa harjoituksissa meni rikki 71 ja virallisissa harjoituksissa 70 kiekkoa.

– 70 kiekkoa ei olisi pitänyt olla kisassa mikään paha raja, mutta kisa on aina kisa eikä puhumalla saa yhtään osumaa lisää. Tänä vuonna olen päässyt vain kerran uusimaan finaalipaikasta (maailmancup Suhlissa). Muuten finaali tai sen uusinta on jäänyt kiekon päähän, hän totesi.

– Toivottavasti tekniikka loksahtaa lopullisesti kohdalleen kauden pääkisaan ja siinä räpsähtää kunnon tulos.

Satu Mäkelä-Nummelan kauden pääkilpailu on Pekingin olympialaiset. Naisten trapin kisa on 11. elokuuta.

Sibbo Skyttegillen 27-vuotias Mopsi Veromaa rikkoi naisten trapissa 66 (21+24+21) kiekkoa ja oli 20:s.

– Kauden paras tulos tuli tehtyä vähän heittelevin sarjoin, mutta silti jokainen sarja oli yli 20. Kun sarjan tulos alkaa kakkosella, olen tyytyväinen. Kun kauden paras tulos tuli tehtyä EM-kisassa ja suomalaisille epänormaaleissa olosuhteissa, olen tosi tyytyväinen. Ainahan voi jotain harmitella, mutta se on aivan turhaa, helsinkiläinen Veromaa sanoi.

Orimattilan Seudun Urheiluampujia edustava 26-vuotias Noora Antikainen ampui 61 (17+22+22) kiekkoa ja oli 25:s.

– Alku oli hankalaa (17 kiekon sarja), mutta onneksi loppuun parani. En osaa sanoa, mitä tein väärin. Ilmeisesti kuljin kiekon perässä ja päällä, orimattilalainen Antikainen sanoi.

Haulikkolajien EM-kilpailu, Nikosia, Kypros, 7.-13.7.2008.

Trap, naiset, 75 kiekon peruskilpailu + 25 kiekon finaali: 1) Susanne Kiermayer Saksa 94 (72+22), 2) Zuzana Stefecekova Slovakia 93 (73+20), 3) Elena Tkach Venäjä 91/2 (69/1/3 +21), 4) Delphine Racinet Ranska 91/1 (71+20), 5) Jessica Rossi 88/2 (70+18), 6) Sonja Scheibl Saksa 88/1 (69/2 uusinnassa finaalipaikasta +19), 7) Tatjana Barsuk Venäjä 69/1/2, 8) Georgia Konstantinidou Kypros 68, 9) Satu Mäkelä-Nummela Suomi 68 (23+23+22), …20) Mopsi Veromaa Suomi 66 (21+24+21), …25) Noora Antikainen Suomi 61 (17+22+22).

Joukkuekilpailu: 1) Venäjä 206 (Tatjana Barsuk 69, Elena Tkach 69, Irina Laricheva 68), 2) Ranska 204 (Delphine Racinet 71, Stephanie Neau 67, Marina Sauzet 66), 3) Italia 203 (Jessica Rossi 70, Giulia Iannotti 68, Deborah Gelisio 65), …6) Suomi 195 (Satu Mäkelä-Nummela 68, Mopsi Veromaa 66, Noora Antikainen 61).

Skeet, miehet, 125 kiekon peruskilpailun tilanne 1/2 kilpailupäivän 75 kiekon jälkeen: 1) Tore Brovold Norja, Harald Jensen Norja ja Konstantin Tsuranov Venäjä 75 (25+25+25), 4) Juan Jose Aramburu Espanja ja Nikolaos Mavrommatis Kreikka 74 (24+25+25), 6) Anastasios Chapeshis Kypros 74 (25+24+25), …21) Timo Laitinen Suomi 72 (24+25+23), …26) Marko Kemppainen Suomi 71 (24+22+25), …64) Oskari Kössi Suomi 63 (20+20+23).

Miehet ampuvat huomenna sunnuntaina kaksi 25 kiekon sarjaa. Kuusi parasta miestä kilpailee EM-mitaleista 25 kiekon finaalissa.

Trap, pojat, 125 kiekon peruskilpailun tilanne 1/2 kilpailupäivän 75 kiekon jälkeen: 1) Juri Nikandrov Ukraina 72 (24+24+24), 2) Maxime Mottet Belgia 71 (22+24+25), 3) Brett Winstanley Iso-Britannia 71 (24+23+24), 4) Alex Carneiro Luxemburg 71 (25+22+24), 5) Federico Fanali Italia 71 (25+23+23), 6) Hakan Yuzbas Turkki 70 (22+25+23), …10) Jesse Kinnunen Suomi 70 (24+23+23), …21) Veli-Matti Matikainen Suomi 67 (22+24+21).

Pojat ampuvat huomenna sunnuntaina kaksi 25 kiekon sarjaa. Kuusi parasta poikaa kilpailee EM-mitaleista 25 kiekon finaalissa.

Naisten trapin täydelliset tulokset.

Pos.

Name

Country

Cat.Q.

Q

R1

R2

R3

R4

R5

Tie

Tot

Fin

Tot

S.OFF

1

KIERMAYER S.

GER

W

24

24

24

72

22

94

2

STEFECEKOVA Z.

SVK

W

25

23

25

73

20

93

3

TKACH E.

RUS

W

23

23

23

1 + 3

69

22

9
1

2

4

RACINET D.

FRA

W

24

23

24

71

20

91

1

5

ROSSI J.

ITA

W

25

24

21

70

18

88

2

6

SCHEIBL S.

GER

W

22

25

22

2

69

19

88

1

7

BARSUK T.

RUS

W

22

23

24

1 + 2

69

69

8

KONSTANTINIDOU G.

CYP

W

23

22

23

68

68

9

MAKELA-NUMMELA S.

FIN

W

23

23

22

68

68

10

LARICHEVA I.

RUS

W

23

23

22

68

68

11

IANNOTTI G.

ITA

W

23

23

22

68

68

12

GALVEZ F.

ESP

W

24

22

22

68

68

13

NEAU S.

FRA

W

22

20

25

67

67

14

KERWOOD C.

GBR

W

21

23

23

67

67

15

MARTINEZ B.

ESP

W

24

22

21

67

67

16

MEZEIOVA J.

SVK

W

21

22

23

66

66

17

CHUYKO V.

UKR

W

22

21

23

66

66

18

SAUZET M.

FRA

W

19

25

22

66

66

19

BURTON A.

GBR

W

21

23

22

66

66

20

VEROMAA M.

FIN

W

21

24

21

66

66

21

DEL DIN D.

SMR

W

19

24

22

65

65

22

LOOSOVA I.

CZE

W

22

23

20

65

65

23

GELISIO D.

ITA

W

23

22

20

65

65

24

GODDARD L.

GBR

W

24

21

19

64

64

25

ANTIKAINEN N.

FIN

W

17

22

22

61

61

26

QUOOSS K.

GER

W

21

19

21

61

61

27

MARSZALEK I.

POL

W

20

20

20

60

60

28

VYNOHRADSKA O.

UKR

W

20

21

19

60

60

29

GUDZINEVICIUTE D.

LTU

W

20

15

23

58

58

30

GUBIEVA M.

GEO

W

17

23

18

58

58

31

ALBINO M.

POR

W

20

19

16

55

55

32

VLAKOU M.

GRE

W

13

22

19

54

54

Liitteet