Kategoria: Haulikko

Maarit Lepomäki ampui skeetin EM-pronssia

Maarit Lepomäki ampui skeetin EM-pronssia Espanjan Granadassa torstaina 19. heinäkuuta. Satakunnan Ampujia edustava 50-vuotias porilainen Maarit Lepomäki paukutti rikki 92 (71+21) kiekkoa.

– Olen tyytyväinen. Sain enemmän kuin hain, totesi Maarit Lepomäki finaalin jälkeen. Lepomäki ampui uransa 17. EM-kilpailun ja otti uransa kuudennen EM-mitalin, joista kolme on kultaista, yksi hopeinen ja nyt kaksi pronssista. Granadassa hän puolusti viime vuoden EM-pronssia.

EM-kultaa ampui Italian Chiara Cainero tuloksella 95 (71+24) kiekkoa ja EM-hopeaa Saksan Christina Brinker tuloksella 94 (71+23) kiekkoa. Kisassa jaossa olleen olympiamaapaikan otti viidenneksi sijoittunut Lucia Lilia Mihalache.

Marjut Heinonen on jo ampunut Suomelle maapaikan naisten skeetissä. Suomalaiset eivät Granadassa kilpailleet maapaikasta 2008 olympialaisiin, koska naisten haulikkolajeissa, skeetissä ja trapissa, jokainen maa voi saada vain yhden paikan. Kaikkiaan suomalaiset ovat ampuneet kahdeksan olympiamaapaikkaa.

– Nyt arvokilpailu-ura on loppu. Ammun tänä kesänä muutaman kilpailun sen mukaan, mitä juoksuharrastukselta aikaa jää, sanoi Lepomäki, joka aikoo juosta maratonin syyskuun alussa Levillä. EM-kilpailujen lomassakin hän juoksi 2,5 tunnin lenkin maanantaiaamuna. Kisapäivinä hän teki vain puolen tunnin aamulenkin.

– EM-kilpailun tulokseen olen tyytyväinen. Se on aivan samaa tasoa kuin harjoituksissakin. Joskus harjoituksissakin on tullut huonompia sarjoja. Nyt se tuli finaaliin.

Haapaveden Urheiluampujia edustava 30-vuotias Marjut Heinonen oli kuudes tuloksella 89 (69+20) kiekkoa uransa ensimmäisessä finaalissa.

– Ammuin liian varovaisesti. Vasta kuutospaikalla pääsin oikeaan rytmiin. Huono finaalisarjan tulos harmittaa, oulunsalolainen Heinonen manasi kilpailun jälkeen.

– Peruskilpailun tulokseen olen muuten tyytyväinen, mutta kaksi kasipaikan B-kiekon pummia harmittavat. Täällä heitintornin luukku on niin iso, etten nähnyt kiekkoa kunnolla. Finaalissa en enää katsonut luukkuun, vaan otin kiekon kiinni myöhemmin.

Ammunnan EM-kilpailu, Granada, Espanja, 11-21.7.2007.
Skeet, naiset, 75 + 25 kiekkoa:

1) Chiara Cainero Italia 95 (71+24), 2) Christina Brinker Saksa 94 (71+23), 3) Maarit Lepomäki Suomi 92 (71+21), 4) Louiza Theofanous Kypros 91/2 uusinnassa neljännestä sijasta (69+22), 5) Lucia Lilia Mihalache Romania 91/1 (69+22), 6) Marjut Heinonen Suomi 89 (69+20).

Suomen miehet pummailivat EM-skeetissä

Suomalaismiehet pummailivat EM-skeetin toisena kilpailupäivänä Espanjan Granadassa torstaina 19. heinäkuuta. Neljän kierroksen eli 100 kiekon jälkeen Marko Kemppainen (24:s sija) ja Timo Laitinen (27:s) ovat molemmat rikkoneet 94 kiekkoa ja Heikki Meriluoto (34:s) 93 kiekkoa.

Miesten skeetin kärjessä Italian Andrea Benelli ja Valerio Luchini sekä Ranskan Anthony Terras ovat tehneet kiekkoa vaille virheetöntä työtä rikkoen 99 kiekkoa. Kemppainen ja Laitinen ovat jo neljän kiekon päässä finaalirajasta sekä kolmen kiekon päässä tavoitteena olleesta olympiamaapaikasta. Miehet ampuvat huomenna yhden 25 kiekon sarjan ja kuusi parasta kilpailee EM-mitalista 25 kiekon finaalissa.

Nelospaikka Laitisen ja Meriluodon murheena

Timo Laitinen ampui tänään 24 ja 23 kiekkoa. Heikki Meriluoto paukutti rikki 22 ja 23 kiekkoa. Kahden päivän ja neljän kierroksen jälkeen Laitisen tulos on 94 (22+25+24+23) ja Meriluodon tulos 93 (24+24+22+23).

– Ei tuuli niin paljon haitannut, etteikö niitä kiekkoja olisi voinut saada, Timo Laitinen arvioi päivän toista sarjaansa (23).

Sibbo Skyttegilleä edustava 34-vuotias Timo Laitinen pummasi päivän ensimmäisessä ja toisessa sarjassa nelospaikan toisen tuplakiekon jälkimmäisen kiekon eli A-kiekon. Päivän toisessa sarjassa hän ampui ohi myös vitospaikan yksittäisen B-kiekon.

– Huomenna vedän vielä täysillä loppuun asti, totesi Laitinen.

Siilinjärven Urheiluampujia edustava 29-vuotias Heikki Meriluoto lähti skeetin toiseen kilpailupäivään hyvästä asemasta kaksi kiekkoa kärjestä. Toisena kilpailupäivänä hän pummasi itsensä ulos kärkitaistelusta nelospaikalla. Ensimmäisessä sarjassaan (22) hän ampui ohi nelospaikan yksittäiskiekot sekä vitospaikan tuplakiekon ensimmäisen kiekon eli B-kiekon. Toisessa sarjassaan (23) hän pummasi nelospaikan yksittäisen B-kiekon ja nelospaikan ensimmäisen tuplakiekon jälkimmäisen kiekon eli B-kiekon.

– Pahin paikka on pummata molemmat yksittäiskiekot nelospaikalta ja lähteä sitten ampumaan tuplakiekkoja, kuopiolainen Meriluoto totesi. Hän selvitti tuplakiekot pummitta.

Suomussalmen Urheiluampujia edustava 31-vuotias Marko Kemppainen aloitti torstaipäivän kahden pummin sarjalla. Hän ampui ohi vitospaikan tuplakiekon jälkimmäisen kiekon eli A-kiekon sekä seiskapaikan A-kiekon. Päivän toisen sarjansa hän ampui puhtaasti.

Ammunnan EM-kilpailu, Espanja, Granada, 11.-21.7.2007.

Skeet, miehet, 100/125 kiekkoa (2/3 kilpailupäivä):

1) Andrea Benelli Italia 99 (25+24+25+25), 2) Anthony Terras Ranska 99 (25+25+25+24), 3) Valerio Luchini Italia 99 (25+25+25+24), 4) Axel Wegner Saksa 98 (24+24+25+25), 5) Juan Aranburu Espanja 98 (24+25+25+24), 6) Georg Achilleos Kypros 98 (25+24+25+24), 7) Jan Sychra Tshekki 98 (25+25+24+24), …24) Marko Kemppainen Suomi 94 (25+21+23+25), …27) Timo Laitinen Suomi 94 (22+25+24+23), …34) Heikki Meriluoto Suomi 93 (24+24+22+23).

Skeet, pojat, 100/125 kiekkoa (2/3 kilpailupäivä)

: 1) Valentinos Michael Kypros 96 (24+22+25+25), 2) Frank Gordesmeyer Saksa 95 (22+23+25+25), 3) Gordon Gosch Saksa 95 (22+24+24+25), 4) Viktor Halle Norja 95 (24+23+23+25), 5) Sebatien Gormier Ranska 95 (25+22+23+25), 6) Marcus Svensson Ruotsi 95 (22+24+25+24), 7) Mihail Dovgal Venäjä 95 (24+22+25+24), 8) Stefan Nilsson Ruotsi 95 (24+24+25+22), …27) Jesse Louhelainen Suomi 88 (22+22+22+22), …31) Miikka Peltonen Suomi 87 (22+20+23+22).

Haulikkolajien tulokset päivittyvät osoitteeseen http://www.gestgare.com/esc2007/

Lisätietoja: http://www.gestgare.com/esc2007/

Suomalaiset torstaina: Laitinen 24, Kemppainen 23, Meriluoto 22 ja Häkkinen 199 (päivitetty 12.05

Timo Laitinen ampui 24, Marko Kemppainen 23 ja Heikki Meriluoto 22 kiekkoa miesten skeetin kolmannella kierroksella EM-ammunnoissa Espanjan Granadassa torstaina 19. heinäkuuta. Henri Häkkinen laukoi 300 metrin vakiokiväärin asentokilpailussa 199 pistettä makuulta.

Suomalaisten kilpailujen ja erien ajat ovat seuraavat Suomen aikaa:

300 metrin vakiokiväärin 3 x 20 laukauksen kilpailu on alkanut kello 10.30. Kilpailuaika päättyy 12.45.

Miesten skeet:

Marko Kemppainen: 11.30 ja 16.30

Heikki Meriluoto: 15.30

Timo Laitinen: 15.30

Naisten skeet:

Maarit Lepomäki: 14.30

Marjut Heinonen: 14.30

Poikien skeet:

Miikka Peltonen: 13.00 ja 18.00

Jesse Louhelainen: 13.30 ja 18.30

Skeet, miehet, 75/125 kiekkoa (tilanne 2/3 kilpailupäivän puolivälissä suomalaisten osalta)

:
Timo Laitinen Suomi 71 (22+25+24)
Heikki Meriluoto Suomi 70 (24+24+22)
Marko Kemppainen Suomi 69 (25+21+23)

Skeet, naiset, 50/75 kiekkoa (tilanne 1/2 kilpailupäivän jälkeen): 1) Chiara Cainero Italia 49 (24+25), 2) Maarit Lepomäki Suomi 47 (23+24), 3) Christina Brinker Saksa ja Elena Little Iso-Britannia 47 (24+23), …4) kolme ampujaa 46 kiekkoa, …9) Marjut Heinonen Suomi 45 (22+23).

Skeet, pojat, 50/125 kiekkoa (tilanne 1/3 kilpailupäivän jälkeen): 1) Stefan Nilsson Ruotsi 48 (24+24), 2) neljä ampujaa 47 kiekkoa, ..27) Jesse Louhelainen Suomi 44 (22+22), …38) Miikka Peltonen Suomi 42 (22+20).

Haulikkolajien tulokset päivittyvät jokaisen ammutun erän jälkeen osoitteeseen http://www.gestgare.com/esc2007/

Lisätietoja: http://www.gestgare.com/esc2007/

Marko Kemppainen rikkoi jokaisen kiekon EM-skeetin ensimmäisellä kierroksella

Marko Kemppainen rikkoi jokaisen kiekon skeetin EM-kilpailun ensimmäisellä kierroksella Espanjan Granadassa keskiviikkona 18. heinäkuuta. Heikki Meriluoto ampui 24 ja Timo Laitinen 22 kiekkoa. Poikien skeetissä kilpailevat Jesse Louhelainen ja Miikka Peltonen rikkoivat molemmat 22 kiekkoa. Marjut Heinonen ja Maarit Lepomäki aloittavat vasta kello 14.30 Suomen aikaa.

Suomussalmen Urheiluampujia edustava 31-vuotias Marko Kemppainen aloitti kolmen päivän urakkansa vakuuttavasti Granadan helteessä. Vuoden 2004 olympiahopeamitalisti rikkoi kaikki 25 kiekkoa ja on jaetulla ykkössijalla.

Siilinjärven Urheiluampujien 29-vuotias Heikki Meriluoto ampui 24 kiekkoa. Hän ampui ohi nelospaikan jälkimmäisen tuplakiekon ensimmäisen kiekon eli B-kiekon.

Sibbo Skyttegillen 34-vuotias Timo Laitinen ampui 22 kiekkoa ensimmäisellä kierroksella. Hänellä oli vaikeuksia nelos- ja vitospaikoilla. Nelospaikalla hän pummasi yksittäisen A-kiekon sekä ensimmäisen tuplakiekon jälkimmäisen kiekon eli B-kiekon. Vitospaikalta hän ampui ohi yksittäiskiekon eli B-kiekon.

Granadan ampumaurheilukeskuksen skeetradat ovat hyvät. Kiekot näkyvät mainiosti ja ainakin tänään keskiviikkoa sää on tyyni, mikä lupaa kovaa tulostasoa. Kun ensimmäinen kierros on vielä kesken, 14 miestä on ampunut puhtaan sarjan ja 28 miestä vähintään 24 kiekkoa.

Kaikkiaan kahdeksan suomalaisampujaa kilpailee tänään keskiviikkona EM-ammunnoissa Espanjan Granadassa. Skeetampujien lisäksi kivääriampuja Henri Häkkinen kilpailee 300 metrin vakiokiväärin 3 x 40 laukauksen karsintakilpailussa.

Henri Häkkinen aloitti kello 13.15 alkaen Suomen aikaa ja päättää 120 laukauksen kilpailun viimeistään 15.30. Hänen kilpailupaikkansa on numero viisi, joka tällä kertaa on vasemman laidan ensimmäinen paikka karsinnan toisessa erässä.

Heikki Meriluoto, Timo Laitinen ja Marko Kemppainen ampuvat vielä toisen kierroksen. Meriluoto ampuu kello 16.30, Laitisen kello 17 ja Kemppainen kello 17.30 alkaen.

Marjut Heinonen ja Maarit Lepomäki aloittavat naisten skeetin kaksipäiväisen kilpailun ensimmäisen kilpailupäivän kello 14.30. Heinonen ampuu ryhmässä numero 25 ja hänen toinen kierroksensa on kello 19.30 alkaen. Lepomäen ryhmä on numero 26 ja hän ampuu toisen sarjansa kello 19.00.

Miikka Peltonen ja Jesse Louhelainen ovat ampuneet ensimmäisen sarjansa. Molemmat rikkoivat 22 kiekkoa. Peltosen toinen sarja on kello 15.30 ja Louhelaisen kello 17 alkaen.

Haulikkolajien tulokset löytyvät osoitteesta http://www.gestgare.com/esc2007/.

Skeettarit kilpailevat vain kolmella radalla. Miehiä ja poikia on yhteensä 21 ryhmää, joissa jokaisessa on kuusi ampujaa. Naisia ja tyttöjä on kahdeksan ryhmää.

Suomalaisampujien erien ja kilpailujen alkamisajat keskiviikkona

Kaikkiaan kahdeksan suomalaisampujaa kilpailee tänään keskiviikkona EM-ammunnoissa Espanjan Granadassa. Skeetampujat aloittavat urakkansa ja kivääriampuja Henri Häkkinen kilpailee 300 metrin vakiokiväärin 3 x 40 laukauksen karsintakilpailussa.

Henri Häkkinen ampuu kello 13.15 alkaen Suomen aikaa. Hänen kilpailupaikkansa on numero viisi, joka tällä kertaa on vasemman laidan ensimmäinen paikka karsinnan toisessa erässä.

Heikki Meriluoto, Timo Laitinen ja Marko Kemppainen aloittavat tänään miesten skeetin kolmepäiväisen urakan. Kaikilla skeettareille, miehillä, naisilla, pojilla ja tytöillä, on tänään ohjelmassa kaksi 25 kiekon sarjaa. Heikki Meriluoto ampuu ryhmässä numero yhdeksän kello 11.30 ja 16.30 alkaen. Timo Laitisen ryhmä on numero kymmenen ja se paukuttaa kiekkoja rikki kello 12 ja 17 alkaen. Marko Kemppainen kilpailee ryhmässä 15, joka ampuu kello 12.30 ja 17.30 alkaen.

Marjut Heinonen ja Maarit Lepomäki aloittavat naisten skeetin kaksipäiväisen kilpailun ensimmäisen kilpailupäivän kello 14.30. Heinonen ampuu ryhmässä numero 25 ja hänen toinen kierroksensa on kello 19.30 alkaen. Lepomäen ryhmä on numero 26 ja hän ampuu toisen sarjansa kello 19.00.

Miikka Peltonen ja Jesse Louhelainen ovat jo ehtineet ampua ensimmäisen sarjansa. Molemmat rikkoivat 22 kiekkoa. Haulikkolajien tulokset löytyvät osoitteesta http://www.gestgare.com/esc2007/. Peltosen toinen sarja on kello 15.30 ja Louhelaisen kello 17 alkaen.

Skeettarit kilpailevat vain kolmella radalla. Miehiä ja poikia on yhteensä 21 ryhmää, joissa jokaisessa on kuusi ampujaa. Naisia ja tyttöjä on kahdeksan ryhmää.

Lisätietoja: http://www.gestgare.com/esc2007/

Janne Kirvesmäki 25:s EM-trapissa

Janne Kirvesmäki oli parhaana suomalaisena 25:s tuloksella 117 kiekkoa EM-trapissa Espanjan Granadassa maanantaina 16. heinäkuuta. Tommi Andelin ja Petri Nummela ampuivat molemmat kiekon vähemmän. Andelin oli 36:s ja Nummela 41:s

Ranska teki mahdottomasta mahdollisen ja otti trapissa kaksoisvoiton ja kaksi olympiamaapaikkaa. EM-kultaa ampui Yves Tronc tuloksella 147 (123+24) kiekkoa. 143 (121+22) kiekkoa rikkonut Stephane Clamens varmisti EM-hopeamitalin vasta jännittävässä uusinnassa voittaen Kroatian Josip Glasnovicin 4-3. Glasnovic otti kolmannen olympiamaapaikan. Myös kilpailussa jaossa ollut neljäs olympiapaikka meni finalistille. Sen otti viidenneksi ampunut Espanjan Alberto Fernandez tuloksella 143 (123+20) kiekkoa.

Kirvesmäen urakka päättyi hienosti

Karstulan Seudun Metsästys- ja ampumaseuraa edustava 38-vuotias Janne Kirvesmäki ampui trapin toisen kilpailupäivän hienosti (24+24+25) finaalivauhtia. Ensimmäisen päivän sarjat (23+21) pilasivat EM-kisan tuloksen. Kirvesmäki jäi tuloksellaan 117 kiekkoa neljä kiekkoa finaalipaikan uusinnasta.

– Eilisen päivän toisessa sarjassa (21 kiekkoa) ei ollut ajatus mukana. Se yksi sarja tämän kilpailun ratkaisi. Tämän päivän kunto olisi saattanut riittää finaaliinkin asti. Tänään ammunta oli sellaista kuin sen pitäisikin olla, karstulalainen Kirvesmäki totesi paukutettuaan viimeiseen sarjaan täydet 25 osumaa lähes virheettömällä ammunnalla.

– Ehkä eilinen meni vähän yliyrittämisen puolelle. Siihen toiseen sarjaan en saanut oikeanlaista ampumavirettä. Jos ei ole ajatus mukana ja tekee pienenkin virheen, se kostautuu heti. Kun vain aina muistaisi tehdä kaiken yksinkertaisesti, osuisi hyvin.

Kirvesmäki kertoi valmistautumisen EM-kisaan sujuneen hyvin. Viimeistelyharjoituksissa hän paukutti 24-25 kiekkoa rikki jokaisessa sarjassa yhdellä laukauksella.

– Karstulan ampumaviikolla taisin ampua automaattitrapin jokaiseen kahdeksaan sarjaan 24-25 osumaa.

"Pää ei ole mukana"

Salon Seudun Ampujia edustava 33-vuotias Tommi Andelin tuntui hyvin pettyneeltä omaan kilpailuunsa ammuttuaan 116 (23+22+23+24+24) kiekkoa. Tavoitteena olleet olympiamaapaikat ratkesivat vasta finaalissa ja finaali jäi viiden kiekon päähän.

– Ei ole pää mukana. Teknisesti olen kunnossa, mutta pää ei toimi. Motivaatio on heikko ja siihen on monta syytä. Tämä olympiadi on nyt tässä. MM-kilpailuihin en lähde, lahtelainen Andelin sanoi. Haulikkolajien MM-kilpailussa on jaossa vielä yksi olympiamaapaikka jokaisessa lajissa. MM-kilpailu on syyskuun alussa Kyproksen Nikosiassa.

– Harmittaa, kun tiedän, että osaan ampua, mutta tulosta en saa aikaiseksi.

Andelin menetti otteensa ammuntaan kevättalven ja kevään raskailla leiri- ja kilpailumatkoilla. Lepo jäi liian vähiin, kun leiri- ja kilpailumatkojen välillä hänen piti hoitaa rästiin jääneet ansiotyöt.

Andelin kehui muiden haulikkoampujien tavoin Granadan ampumakeskuksen haulikkoratoja. Heittimet toimivat hyvin ja kiekko näkyi loistavasti.

– Vaikka keskittymiseni oli huonoa, ammuin 116. Se kertoo, että täällä on helpot radat. Täällä on yleensä 1-2 kiekkoa kovempi tulostaso kuin muualla.

"Eilen meni liian yrittämisen puolelle"

Lahden Ampumaseuraa edustava 36-vuotias Petri Nummela paukutti rikki 116 (22+22+24+25+23) kiekkoa. Maanantain kolme sarja sujuivat hyvin (24+25+23). Tavoitteena ollut olympiamaapaikka karkasi jo ensimmäisen kilpailupäivän kahdella sarjalla sunnuntaina (22+22).

– Tämä päivä kulki hyvin. Eilen meni liian yrittämisen puolelle, hollolalainen Nummela arvioi.

– Tänään tuntui mukavalta loikottaa, kun ammunta oli rentoa. Onneksi eilen oli lyhyt päivä ja oli vain kaksi sarjaa.

Petri Nummela on ampunut kauden kaikki arvokilpailut tasaisesti. Maailmancupin kilpailuissa hän on ampunut kaksi kertaa 116 ja kerran 115. Huipputulos antaa vielä odottaa itseään.

– Vielä tekisi mieli ampua MM-kisa ja yrittää olympiamaapaikkaa.

Sibbo Skyttegilleä edustava 19-vuotias Veli-Matti Matikainen oli poikien trapissa 23:s. Hän ampui 110 (23+21+22+23+21) kiekkoa.

Ammunnan EM-kilpailu, Granada, Espanja, 11.-21.7.2007.

Trap, miehet, 125 kiekkoa + 25 kiekon finaali:

1) Yves Tronc Ranska 147 (123+24) (otti olympiamaapaikan), 2) Stephane Clamens Ranska 143/4 uusinnassa toisesta sijasta (121/1+22) (otti olympiamaapaikan), 3) Josip Glasnovic Kroatia 143/3 (122+21) (otti olympiamaapaikan), 4) Giovanni Pellielo Italia 143/2 (123+20), 5) Alberto Fernandez Espanja 143/0 (123+20) (otti olympiamaapaikan), 6) Francesco Amici San Marino 141 (121/1 uusinnassa finaalipaikasta + 20), 7) Aleksei Alipov Ranska 121/0, …25) Janne Kirvesmäki Suomi 117 (23+21+24+24+25), …36) Tommi Andelin Suomi 116 (23+22+23+24+24), …41) Petri Nummela Suomi 116 (22+22+24+25+23).

Trap, pojat, 125 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Carlos Rubio Espanja 139 (119+20), 2) Andras Szollar Unkari 137 (117+20), 3) Paulo Diogo Rosario Portugali 135/5 uusinnassa pronssista (118+17), 4) Yauz Ilnam Turkki 135/4 (117+18), 5) Roman Dobrosotskih Venäjä 134 (120+14) , 6) Maxime Mottet Belgia 133 (116+17), …23) Veli-Matti Matikainen Suomi 110 (23+21+22+23+21).

Kai Jahnsson ampui olympiamaapaikan vapaapistoolin EM-kilpailussa

Kai Jahnsson ampui olympiamaapaikan vapaapistoolin EM-kilpailussa Espanjan Granadassa maanantaina 16. heinäkuuta. Poliisien Ampumaseuraa edustava 42-vuotias helsinkiläinen Jahnsson laukoi 555 (89 + 94 + 92 + 91 + 94 + 95) pistettä ja oli 14:s.

Vapaapistoolin EM-kultaa ampui Bulgarian Tanyu Kiriakov tuloksella 663,5 (567 + 96,5) pistettä. Kai Jahnssonin lisäksi olympiamaapaikan ottivat neljänneksi sijoittunut Italian Mauro Badaracchi tuloksella 659,8 (565 + 94,8) pistettä ja yhdenneksitoista sijoittunut Israelin Aleksander Danilov tuloksella 558 pistettä.

Suomalaiset ovat ampuneet jo kahdeksan maapaikkaa 2008 olympialaisiin Pekingiin. Paikan ovat ampuneet Kai Jahnssonin lisäksi Mira Nevansuu (ilmapistooli), Juha Hirvi (pienoiskiväärin täysottelu), Henri Häkkinen (ilmakivääri), Hanna Etula ja Marjo Yli-Kiikka (ilmakivääri), Satu Mäkelä-Nummela (haulikon trap) ja Marjut Heinonen (haulikon skeet).

– Vaikea uskoa, että otin olympiamaapaikan. Kisan alku on niin hankala. Oli todella hankala päästä ammunnasta jyvälle, Kai Jahnsson hämmästeli heti kisan jälkeen.

– Oma tavoitteeni oli ampua 560 pistettä. Vaikka en tulosta laskenutkaan, huomasin kisan aikana, ettei tulosta tule suunnitelmien mukaan. Tämä oli taas yksi osoitus siitä, että loppuun asti kannattaa aina yrittää.

Suomalaiset joutuivat jännittämään minuuttikaupalla lopullisten tulosten varmistumista ja paikan sinetöi vasta kutsu dopingtestiin. EM-kilpailussa oli jaossa kolme maapaikkaa ja Kai Jahnsson otti kolmannen paikan. Kahden viimeisen sarjan alkaessa Jahnsson näytti menettäneen mahdollisuutensa. Kisan parhailla sarjoillaan, 94 ja 95 pistettä, hän nousi tuloslistalla riittävästi.

Vapaapistoolikilpailu ratkesi viimeisillä laukauksilla, kuten kilpailut yleensäkin. Tänään Kai Jahnsson ampui hyvät ja onnekkaat laukaukset viimeiseksi ja otti paikan pisteen erolla ennen Serbian Dimitrije Grgicia. Hänen viimeiset laukauksensa olivat 10,0, 10,5 ja 10,1.

– En koe olevani onnekas. Minulla oli kisassa kahdeksan 9,9-osumaa ja muitakin lähellä kymppiä olleita osumia. Nyt ne 10,0-osumat tulivat minulla tällä kertaa viimeisillä laukauksilla.

Puhuttelu auttoi

Kai Jahnsson aloitti kisan heikolla 89 pisteen sarjalla. Jo koelaukaukset olivat vaikeita.

– Siinä on todella kova halu tehdä tulosta, mikä näkyi jo harjoituksissa. Kyllähän minäkin tiesin, minkä takia minä täällä olen. Ei tänne tulla kokeilemaan, josko sattuisi olemaan hyvä päivä. Kovaa pitää ampua alusta alkaen. Siinä ensimmäisen sarjan jälkeen tulin pois ampumapaikaltani päävalmentaja Matthias Hahnin puhutteluun. Eihän siinä mitään ihmeellisiä puheltu. Hän vain korosti avainasioita ja omien vahvuuksien käyttämistä sekä huomautti yliyrittämisestä, hän sanoi.

– Taktiikka oli sovittu etukäteen. Minut voi ottaa pois ampumapaikalta ja tulen välillä itsekin.

Paula Viitasaari on valmentanut Kai Jahnssonin nelisen vuotta. Jahnsson toteaa valmennussuhteen olevan kiinteä. Viime vuoden lopulla pistoolilajien päävalmentajana aloittaneen saksalaisen Matthias Hahnin kanssa Jahnsson tekee yhteistyötä lähinnä leireillä ja kilpailumatkoilla.

– Paula tuntee minut todella hyvin. Juttelemme säännöllisesti, vaikka emme käy jatkuvasti yhdessä ampumassa, hän kertoo.

– Minulle on tärkeää, että oman lajin valmentaja on kisamatkoilla mukana. Matthias on ammattimies, sillä hän näkee heti ampujan vahvuudet ja heikkoudet.

Toinen kausi arvokilpailuissa

Kai Jahnsson ampuu vapaapistoolilla vasta toista kauttaan arvokilpailuissa. Aiemmin hän keskittyi ilmapistooliin, jonka hän toteaa olevan hyvin samankaltainen laji kuin vapaapistooli.

– Minulla oli 6-7 vuotta taukoa vapaapistooliammunnassa. Parisen vuotta sitten aloitin uudelleen, kun aloitin valmistautumisen 2006 Kiinassa ammuttuun maailmancupiin. Olympiamaapaikasta olen ampunut viime ja tällä kaudella vain neljässä maailmancupin kilpailussa ja nyt täällä. Tämä oli ensimmäinen vapaapistoolin EM-kilpailuni, hän kertoo.

Jahnsson hankki tänä vuonna uuden Morini-vapaapistoolin, jolla ammunta alkoi sujua aiempaa paremmin. Yksi tärkeä tapahtuma, jonkinlainen käännekohta, joka vakuutti sekä Ampumaurheiluliiton valitsijat että Jahnssonin itsensä, oli maailmancupin kilpailu Saksan Münchenissä touko-kesäkuun vaihteessa. Jahnsson ampui ilmapistoolilla 580 pistettä ja vapaapistoolilla 550 pistettä peruskilpailussa ja 558 pistettä karsinnassa. Lisäksi hän laukoi vapaapistoolilla 650,6 (556+94,6) pistettä kansainvälisessä kilpailussa Tshekin Pilsenissä.

– Maailmancupiin valmistauduimme hyvällä leirillä Saksassa lähellä Müncheniä. Matthias Hahnin suhteilla pääsimme hyvään ampumaurheilukeskukseen harjoittelemaan. Samalla tavalla pitäisi päästä valmistautumaan jokaiseen tärkeään kilpailuun.

Rajavartiolaitos joustava työnantaja

Helsinkiläinen Kai Jahnsson työskentelee pintapelastajana helikopterimiehistössä Rajavartiolaitoksen palveluksessa. Hän kehuu työnantajansa joustavaksi.

– Esimieheni ja komentaja ovat suhtautuneet erittäin hyvin ammuntaan. Se on suuri tuki, kun joudun olemaan paljon pois. Treenaan yhdessä sovitun suunnitelman mukaan, mutta työt ovat aina etusijalla, hän kertoo.

Ammunnan EM-kilpailu, Granada, Espanja, 11.-21.7.2007.

Vapaapistooli, miehet, 60 ls + 10 ls:n finaali:

1) Tanyu Kiriakov Bulgaria 663,5 (567 + 96,5), 2) Vladimir Gontcharov Venäjä 662,1 (568 + 94,1), 3) Francesco Bruno Italia 660,5 (562 + 98,5 ), 4) Mauro Badaracchi Italia 659,8 / 10,1 uusinnassa neljännestä sijasta (565 + 94,8) (otti olympiamaapaikan), 5) Vladimir Isakov Venäjä 659,8 / 8,8 (563 + 96,8), 6) Oleg Omelchuk Ukraina 659,7 (559 + 100,7), 7) Joao Costa Portugali 653,5 (560 + 93,5), 8) Boris Kokorev Venäjä 652,1 (564 + 88,1), …11) Aleksander Danilov Israel 558 (otti olympiamaapaikan), …14) Kai Jahnsson Suomi 555 (89 + 94 + 92 + 91 + 94 + 95) (otti olympiamaapaikan).

Suomalaisampujien kilpailujen ja erien alkamisajat

Yhteensä 11 suomalaisampujaa kilpailee EM-ammunnoissa tänään sunnuntaina 15. heinäkuuta.

Haulikkolajeista alkaa tänään trap. Naisten ja tyttöjen kilpailu ammutaan kokonaan. Miesten ja poikien kilpailussa on ohjelmassa ensimmäiset 50 kiekkoa eli kaksi sarjaa. Huomenna maanantaina miehet ja pojat ampuvat kolme sarjaa ja finaalin.

Haulikkolajien reaaliaikainen tulospalvelu on osoitteessa http://www.gestgare.com/esc2007/. Pistooli- ja kiväärilajeissa tulospalvelu toimii vain paperilla ja kohtuullisen pitkällä toimitusajalla.

Naisten trapissa kilpailevan Satu Mäkelä-Nummelan erien alkamisajat ovat 10.30, 13.25 ja 16.20 Suomen aikaa. Hän ampuu naisen ryhmässä numero kaksi. Naisten trapin finaali on kello 18.30.

Poikien trapissa kilpailevan Veli-Matti Matikaisen erien alkamisajat ovat kello 12.35 ja 15.30 Suomen aikaa. Hänen ryhmänsä numero on 24.

Miesten trapissa kilpailee kolme suomalaista: Tommi Andelin, Janne Kirvesmäki ja Petri Nummela. Ryhmässä numero 26 ampuvan Andelinin erien alkamisajat ovat kello 12.35 ja 14.40. Ryhmässä numero 30 kilpaileva Kirvesmäki ampuu kello 13.00 ja 15.55 alkaen. Nummelan ryhmä on 29 ja hän on vuorossa kello 13.00 ja 15.55 alkaen Suomen aikaa.

Marko Talvitie ampuu miesten olympiapistoolin toisen puolikkaan tänään sunnuntaina. Hänen eränsä alkaa kello 12.50 Suomen aikaa. Ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen Talvitie on seitsemäntenä 290 pisteellä. Olympiapistoolin finaali on kello 16.

Juha Hirvi ja Henri Häkkinen aloittavat miesten pienoiskiväärin täysottelun, 3 x 40 laukauksen kilpailun, kello 10.30. Täysottelun finaali on kello 15.

Hanna Etula, Viivi Koivu ja Marjo Yli-Kiikka ampuvat naisten pienoiskiväärin makuuasennon 60 laukauksen kilpailun kello 15.45.

Lisätietoja: http://www.gestgare.com/esc2007/

Haulikkolajeissa reaaliaikainen tulospalvelu EM-kilpailussa

Haulikkolajeissa on luvassa reaaliaikainen tulospalvelu EM-kilpailussa Espanjan Granadassa. Tänään lauantaina haulikossa on trapin harjoituspäivä. Trap alkaa huomenna sunnuntaina.

Huomenna sunnuntaina ammutaan naisten ja tyttöjen kilpailu kokonaan ja miesten ja poikien kilpailun 50 ensimmäistä kiekkoa. Suomalaisista kilpailevat Satu Mäkelä-Nummela naisten sarjassa, Tommi Andelin, Janne Kirvesmäki ja Petri Nummela miesten sarjassa sekä Veli-Matti Matikainen poikien sarjassa. Miesten ja poikien kilpailu päättyy maanantaina.

Haulikkolajien EM-tulokset löydät tästä linkistä http://www.gestgare.com/esc2007/

Lisätietoja: http://www.gestgare.com/esc2007/

Mikko Mäkitalo 16:s EM-kaksoistrapissa, olympiamaapaikka Italialle

Mikko Mäkitalo ampui 16:nneksi ja oli paras suomalainen EM-kaksoistrapissa Espanjan Granadassa perjantaina 13. heinäkuuta. Salon Seudun Ampujia edustava 29-vuotias Mäkitalo rikkoi 136 (42+44+47) kiekkoa.

Orimattilan Seudun Urheiluampujien 30-vuotias Simo Köylinen rikkoi 129 (44+41+44) kiekkoa ja oli 25:s. Hänen seura- ja ikätoverinsa Jussi Anttonen ampui palasiksi kiekon vähemmän, 128 (45+44+39) kiekkoa, ja oli 27:s.

Kaksoistrapin voitti ja olympiamaapaikan otti Italian 32-vuotias Daniele Di Spigno tuloksella 188 (140+48). Hän uusi voitosta Venäjän Vitali Fokejevin kanssa ja voitti kiekoin 11-10. Di Spigno puolusti kilpailussa vuoden 2005 ISSF:n ruutilajien EM-kilpailun voittoa. Lisäksi hän on urallaan voittanut muun muassa vuosien 1999 ja 2002 MM-kultaa.

Di Spigno ja Fokejev uusivat edellisen kerran arvokilpailussa viime vuonna MM-kilpailussa Zagrebissa. Silloin Fokejev voitti kiekoin 4-3 uusinnan finaalipaikasta. Fokejev ampui finaalissa täydet 50 kiekkoa ja voitti MM-kultaa tuloksella 190 (140+50).

– Ensimmäinen sarja oli vaikea (42 kiekkoa). Kakkospaikalta sain vain yhden tuplan ammuttua. Toisen sarjan (44 kiekkoa) ammuin kakkosradalla, jonka seema oli ihan erilainen kuin eilen. Sillä radalla oli monella vaikeuksia (Anttonen ampui 39), kun matala kiekkoa oli paljon matalampi kuin virallisessa harjoituksessa, Mikko Mäkitalo kertoi.

– Minun kanssani samassa ryhmässä ampunut Fokejev taisi ampua neljä pummia viidellä ensimmäisellä paikalla. Sen jälkeen hän alkoi ampua kiekot toisessa järjestyksessä ja rikkoi kaikki. Viimeinen sarjani oli ihan ok.

Kaksoistrapparit kehuivat Granadan haulikkoradat "törkeän hyviksi". He ehtivät ensimmäisen kerran harjoittelemaan jo maanantaina.

– Treeneissä ammuin 45-48 kiekon sarjoja. Jokaisella radalla ammuin 47-48 kiekkoa, Mäkitalo sanoi.

– Viime vuonna ammuin täällä maailmancupin finaalissa 189 (144+45).

Kaksoistrap, miehet, 150 kiekkoa + 50 kiekon finaali:

1) Daniele Di Spigno Italia 188/11 uusinnassa voitosta (140+48) (otti olympiamaapaikan), 2) Vitali Fokejev Venäjä 188/10 (142+46), 3) Steven Scott Iso-Britannia 186 (140+46), 4) Claudio Franzoni Italia 185/4 uusinnassa neljännestä sijasta (142+43), 5) Michael Goldbrunner Saksa 185/3 (142+43), 6) Mihail Leybo Venäjä 183 (141+42), …16) Mikko Mäkitalo Suomi 136 (42+44+47), …25) Simo Köylinen Suomi 129 (44+41+44), …27) Jussi Anttonen Suomi 128 (45+44+39).

Joukkuekilpailu:

1) Italia 421/144 viimeiset sarjat (Di Spigno 140, Franzoni 142, Marco Innocenti 139), 2) Venäjä 421/142, 3) Saksa 409, …7) Suomi 393 (Mäkitalo 136, Köylinen 129, Anttonen 128).

Lisätietoja: http://www.gestgare.com/esc2007/default.asp?vedi=class&gara=5&anno=2007&year=2007&cship=400&categoria=IND%20MEN