Juho Kurki Pekingin peruskisassa. (Kuva: Jenna Kuisma)
Juho Kurki sijoittui miesten 50m pienoiskiväärin asentokilpailun finaalissa hienosti kuudenneksi, kun ampumaurheilun maailmancup jatkui keskiviikkona Pekingissä. Aleksi Leppä oli 20:s ja Sebastian Långström ennätystään sivuavalla tuloksellaan 21:s. Ritva Karri oli naisten ilmapistoolissa 67:s.(lisää…)
Kivääri- ja pistoolilajien maailmancup alkoi tiistaina Pekingissä. Emmi Hyrkäs sijoittui parhaana suomalaisnaisena ilmakiväärissä 53:nneksi. Sebastian Långström, Juho Kurki ja Aleksi Leppä selvittivät tiensä 50m pienoiskiväärin asentokilpailun karsinnasta huomiseen peruskilpailuun.(lisää…)
Suomi sijoittui ilmakiväärissä kolmanneksi Euroopan nuorten liigan pohjoisen alueen karsintakilpailussa Tanskan Århusissa. Lohkosta suoraan finaaliin selviytyivät Ruotsi ja Puola. Finaaliin pääsee myös kaikkien lohkojen paras kolmonen, joten Suomen kohtalo ratkeaa vasta kaikkien lohkojen karsintakilpailuiden jälkeen.
Viimeinen ilmoittautumispäivä kiväärin ja pistoolin EM-kisoihin Bolognaan ja Tolmezzoon on 12. elokuuta., kun näyttöaika päättyy nyt 4. elokuuta. Kotimaassa on mahdollista siksi pidentää näyttöjaksoa kiväärilajeissa viikolla.(lisää…)
Mikkelissä järjestettävät Matin kisat (25.-26.5.) on ollut kiväärin EM-näyttökilpailuna. Kisoissa ammutaan peruskilpailu paperitauluihin.
SAL:n valmennuksen johtoryhmä on päättänyt poistaa makuukilpailulta EM-näyttöarvon, mutta säilyttää sen asentokilpailun osalta. Asentokilpailu lasketaan kokopistein. Korvaavia kisoja ei löytynyt.
Tokion olympialaisten järjestelytoimikunta on julkistanut yksityiskohtaiset tiedot kisojen aikatauluista. Kisojen ensimmäinen kultamitali jaetaan taas naisten ilmakiväärissä.(lisää…)
Yhteiskuvassa SAL:n toiminnanjohtaja Anne Lantee, liittovaltuuston varapuheenjohtaja Jarmo Pyyhtiä, lv:n puheenjohtaja Asko Terkola, lv:n varapuheenjohtaja Markus Ahtiainen ja SAL:n puheenjohtaja Vesa Nissinen. (Kuvat: Lassi Palo)
Asko Terkola valittiin jatkamaan Ampumaurheiluliiton liittovaltuuston puheenjohtajana lauantaina Vantaalla pidetyssä kokouksessa. (lisää…)
Ampumaurheilun yläkoululeirityksiä järjestetään kaudella 2019-2020 Kisakallion ja Tanhuvaaran urheiluopistoilla. Suomen Ampumaurheiluliitto suosittelee tavoitteellisesti harjoittelevia ampumaurheilijoita hakemaan mukaan yläkoululeirityksiin. Yläkouluvaihe on tärkeä osa Urheilijan polkua ja kasvua huippu-urheilijaksi.
Yläkoululeiritys on osa Olympiakomitean yläkouluohjelmaa, jonka tarkoituksena on nuorten urheilijoiden tukeminen koulun ja urheilun yhteensovittamisessa. Painopisteenä leiritysjärjestelmässä ovat koulu ja opiskelu, elämäntaidot sekä urheilullinen kehittyminen. Yläkoululeirityksen myötä lahjakkailla nuorilla on matalampi kynnys ja paremmat valmiudet siirtyä myöhemmin urheiluakatemioihin.
Yläkoululeiri Kisakallion Urheiluopistolla
Menneenä lukuvuotena ampumaurheilun yläkoululeirityksessä oli valtakunnallisesti mukana yhteensä 20 nuorta urheilijaa. Ampumaurheilun yläkoululeirityksiin ei ole pääsykoetestejä. Tarvitaan riittävä kilpaurheilullisuus, mutta avainasemassa on urheilijan halu ja motivaatio kehittyä huippu-urheilijaksi. Lisäksi edellytetään perheen sitoutumista koko vuoden leiritysohjelmaan ja leirien väliseen kehitysprojektiin. Kokemukset kokonaisvaltaisesta ja tavoitteellisesta yläkoululeiriohjelmasta ovat olleet hyvin positiivisia niin perheiden, urheilijoiden kuin järjestelytahojenkin näkökulmasta. Lue lisää kokemuksista Olympiakomitean uutisesta .
Ampumaurheilun yläkoululeiritykset kaudella 2019-2020
Tanhuvaaran yläkoululeiritys
(Etelä-Savon urheiluakatemia)
7.-9. lk ja 2. aste, mukaan valitaan 20 nuorta
Haku 10.5.2019 mennessä Hakulomake Infoa Tanhuvaaran yläkoululeirityksestä
Valmentaja:
Marko Leppä
Kisakallion yläkoululeiritys (pääkaupunkiseudun urheiluakatemia ja Turun seudun urheiluakatemia)
valtakunnallinen yläkoululeiri, Ampumaurheiluliiton valmennuskeskus
7.-9. lk, mukaan valitaan 20 nuorta
Haku 29.5.2019 mennessä Hakulomake Infoa Kisakallion yläkoululeirityksestä
Valmentaja:
Marko Tanskanen
Seuran kehittäminen on innostavaa tiimityötä. Tähtiseura-ohjelman kehittämispolulle voivat lähteä mukaan kaikki seuratoiminnan kehittämisestä kiinnostuneet ampumaurheiluseurat. Kehittämisen apuvälineenä toimii Ampumaurheiluliiton ja Olympiakomitean kaikille seuroille avoin ja maksuton Tähtiseura-verkkopalvelu. Tervetuloa mukaan kehittämispolulle!
1. Pohtikaa seurassanne kehitystarpeita ja perustakaa 3 – 5 hengen Tähtiseuratiimi, jonka tavoitteena on viedä seuran kehittämispolkua eteenpäin sekä innostaa myös muita mukaan. Hyödyntäkää tiimiharjoitukset-työkalua tiimin muodostamisessa.
2. Valitkaa osa-alue(et), jota haluatte lähteä kehittämään: lapset ja nuoret tai aikuiset. Käsitelkää asia seuran johtokunnassa / hallituksessa, joka tekee päätöksen kehittämispolulle lähtemisestä, valittavista kehityspolun osa-alueista sekä mahdollisesta Tähtimerkin tavoittelusta.
Verkkopalvelussa voi tässä vaiheessa tehdä lasten ja nuorten sekä aikuisten kehittämispolkua.
Tähtiseura-verkkopalvelu toimii osana Suomisport-palvelua. Jos seurallanne on pääkäyttäjä Suomisportissa, toimii hän myös Tähtiseura-verkkopalvelun pääkäyttäjänä ja hyväksyy seuran muut jäsenet palveluun. Tarvittaessa kysy apua Ampumaurheiluliitosta.
4. Tutustukaa kyseisen osa-alueen laatutekijöihin. Laatutekijät löytyvät myös Tähtiseura-verkkopalvelusta. Tehkää suunnitelma ja aikataulu seuranne kehittämispolulle.
5. Aloittakaa kehittäminen valitsemallanne osa-alueella. Kehittämistä voi tehdä omaan tahtiin palan kerrallaan ja/tai vuorovaikutuksessa liiton tai alueen seurakehittäjän kanssa. Kehittämistyö sisältää itsearviointia. Hyödyntäkää verkkopalvelun työkaluja ja tukimateriaalia. Kysykää tarvittaessa apua Ampumaurheiluliitosta Timo Rautiolta tai liikunnan aluejärjestöjen seurakehittäjiltä.
Tornionseudun Ampujat on ampumaurheilun Tähtiseura niin lapset ja nuoret kuin myös aikuisten liikunnassa.
Mikäli seura haluaa lähteä tavoittelemaan osa-alueen Tähtimerkkiä, edellyttää se kyseisen osa-alueen auditointia.
Tutustu tarkemmin lasten ja nuorten tai aikuisten sisältöihin ja auditointiprosesseihin.
Mitä hyötyä laatuohjelmasta ja Tähtimerkistä on seuralle?
Laatuohjelma on seurakehittämisen työväline. Seura saa tukea seuran kehittämiseen, joka mahdollistaa entistä parempaa seuratoimintaa.
Maksuton verkkopalvelu seurojen kehittämistyön tueksi; tietoa, viestintää, hyviä malleja, koulutusta.
Ohjelmassa mukanaolo kannustaa toiminnan kehittämiseen muuttuvassa yhteiskunnassa sekä helpottaa yhteistyötä ja verkostoitumista seurojen välillä sekä lajiliittojen että aluejärjestöjen kanssa.
Yhteinen vahva Tähtimerkki -brändi tuo esille seuran laadukkaan toiminnan ja antaa seuralle mahdollisuuden tuoda seuran upeita toimintoja laajemmin näkyviksi ja parantaa imagoa.