Kategoria: Kivääri

Euroopan kisoihin nimettiin kuusi ampumaurheilijaa

Marjut Heinonen on yksi Bakuun nimetyistä ampumaurheilijoista. Kuva: Lassi Palo

Suomen Olympiakomitea on nimennyt ensimmäiset seitsemän urheilijaa ja kolme joukkuetta kesäkuussa Azerbaidžanin Bakussa kilpailtaviin historian ensimmäisiin Euroopan kisoihin (European Games). Urheilijoiden joukossa on kuusi ampumaurheilijaa.

Urheilijoita nimettiin ampumaurheiluun ja miekkailuun sekä rytmisen voimistelun joukkueeseen. Näiden lisäksi Suomea edustamaan valittiin myös kilpa-aerobicryhmä ja lentopallon miesten joukkue, joiden kokoonpanot tarkentuvat myöhemmin.

Yksi nimetyistä ampumaurheilijoista on skeet-ampuja Marjut Heinonen.

– Lähden kisoihin hyvillä fiiliksillä, hän kommentoi valintaansa.

Olympiakomitean kisayksikön johtaja Leena Paavolainen kertoi, että valintaprosessissa noudatetaan huippu-urheiluyksikön linjaamaa joustavan valinnan periaatetta.

– Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö valitsee urheilijat lajien kanssa tehdyn valmistelun pohjalta ja nimeää urheilijat joukkueeseen sitä mukaa, kun valintakriteerit täyttyvät. Kisoihin voidaan valita harkinnalla myös uransa nousujohteisessa kehitysvaiheessa olevia urheilijoita, jotka urheilu-uran kehityksen perusteella arvioidaan tulevaisuuden arvokilpailumenestyjiksi.

– Nyt nimetyt urheilijat ja joukkueet ovat osoittaneet, että heillä on realistinen mahdollisuus sijoittua valintakriteerien mukaisesti henkilökohtaisessa kisassa pistesijoille. Kilpailun taso ja formaatti vaihtelevat lajien välillä, mutta kisojen tärkeydestä kertoo se, että peräti yhdeksässä lajissa Euroopan kisat ovat osa vuoden 2016 Rio de Janeiron olympialaisten karsintajärjestelmää.

Bakun ampumaurheilussa on jaossa yksi olympiapaikka lajia kohti.

Bakun joukkuetta täydennetään maaliskuussa ja toukokuussa. Viimeinen valintapäivä on 1. toukokuuta. Suomesta Bakun kisoihin osallistuu arviolta 80-90 urheilijaa 15-17 lajissa.

Euroopan kisat (European Games)
12.-28.6. Baku, Azerbaidžan

Suomen joukkueen ensimmäinen valinta

Ampumaurheilu

Miehet
Skeet: Marko Kemppainen (Suomussalmen Urheiluampujat)
Kivääri: Juho Kurki (Kankaanpään Ampumaurheilijat)
Kaksoistrap: Sami Ritsilä (Orimattilan Seudun Urheiluampujat)

Naiset
Skeet: Marjut Heinonen (Oulun Seudun Haulikkoampujat)
Trap: Satu Mäkelä-Nummela (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Mopsi Veromaa (Sibbo Skyttegille)

Kilpailujen kotisivu: http://www.baku2015.com/

Lähde: OK:n tiedote 5.2.

Elli Räsänen nyt ilma-aseiden EM-joukkueessa

Liikkuvan maalin Elli Räsänen on nimetty Suomen joukkueeseen ilma-aseiden EM-kilpailuihin. Asia varmistui, kun tyttöjen kilpailuun on ilmoittautunut kymmenen urheilijaa, joka riittää EM-kisalle.

Kun Ampumaurheiluliitto nimesi Suomen EM-joukkueen maanantaina, se totesi, että Räsänen voi osallistua tyttöjen liikkuvan maalin kilpailuun, joka oli sen hetkisten tietojen mukaan GP-kisa eikä EM-kilpailu osanottajien vähyyden takia.

Räsänen edustaa Kuopion Ampuma- ja Metsästysseuraa. Suomen EM-joukkueessa on nyt viisitoista urheilijaa: kuusi kivääriampujaa, kaksi pistooliampujaa ja seitsemän liikkuvan maalin ampujaa.

Ilma-aseiden EM-kilpailut järjestetään Hollannin Arnhemissa 2.-9. maaliskuuta.

Ampumaurheiluliitto nimesi 14 urheilijaa ilma-aseiden EM-kilpailuihin

Juho Kurki kuvattuna tammikuussa Tanhuvaarassa GP Leppä -kilpailun yhteydessä. Kuva: Lassi Palo

Suomen Ampumaurheiluliitto on nimennyt neljätoista urheilijaa ilma-aseiden EM-kilpailuihin. Ne järjestetään Hollannin Arnhemissa 2.-9. maaliskuuta.

Ampumaurheiluliiton hallitus nimesi maanantaina Suomen EM-joukkueeseen kuusi kivääriampujaa, kaksi pistooliampujaa ja kuusi ampumaurheilijaa liikkuvan maalin lajeihin.

– Juho Kurjen kuntokäyrä osoittaa EM-kisojen alla hyvään suuntaan, Ampumaurheiluliiton valmennuksen johtaja ja EM-joukkueen johtaja Per-Ole Lindell viittaa Kurjen lauantaina Saksassa ampumaan ilmakiväärin tulokseen 627,1.

Kaksi vuotta sitten Kurki saavutti ilmakiväärissä EM-pronssia.

Viime vuonna Moskovassa järjestetyissä EM-kilpailuissa suomalaiset saavuttivat kymmenen mitalia, jotka kaikki tulivat liikkuvassa maalissa.

– Meillä on taas kerran liikkuvassa maalissa kova joukkue, jolta voi odottaa vähintään samaa, Lindell sanoo.

– Kiväärissä tyttöjen joukkue on tasainen, ja kaikki kolme ovat erittäin hyviä nuoria ja tulevaisuuden urheilijoita. Naisten kiväärissä Hanna Pitkäsellä on onnistuessaan mahdollisuudet hyvään sijoitukseen, kuten Sebastian Långströmilläkin poikien sarjassa. Pistoolissa meillä on kokemusta (Mira Suhonen) ja nuoruutta (Karri Turunen), Lindell käy läpi suomalaisurheilijoita.

Ilma-aseiden EM-kisojen kanssa samaan aikaan järjestetään vuoden ensimmäinen Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) maailmancup, kun haulikkoampujat kilpailevat Meksikon Acapulcossa. Maailmancupiin osallistuu yksitoista suomalaista.

Ilma-aseiden EM-kilpailut
2.-9.3. Arnhem, Hollanti

Suomen joukkue

Ilmakivääri (6)
Miehet: Juho Kurki (Kankaanpään Ampumaurheilijat)
Naiset: Hanna Pitkänen (Turun Seudun Ampujat)
Pojat: Sebastian Långström (Kyrkslätt Skytteförening)
Tytöt: Marianne Palo (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura), Saana Peltonen (Keuruun Seudun Ampujat), Saana Tattari (Hämeenlinnan Ampumaseura)

Ilmapistooli (2)
Miehet: Karri Turunen (Nurmeksen Ampumaseura)
Naiset: Mira Suhonen (Kuortaneen Kunto)

Liikkuva maali (6)
Miehet: Tomi-Pekka Heikkilä (Kymppi 64), Krister Holmberg (Raseborgs Skyttar), Heikki Lähdekorpi (Satakunnan Ampujat)
Pojat: Mika Kinisjärvi (Lapin Ampujat), Topi Hulkkonen (Etelä-Saimaan Ampujat), Mika Heikkilä (Kymppi 64)

Elli Räsänen (Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura) voi osallistua tyttöjen liikkuvan maalin kilpailuun, joka on tämän hetkisten tietojen mukaan GP-kisa eikä EM-kilpailu osanottajien vähyyden takia.

Münchenin ilma-asekilpailu päättyi Juho Kurjen 11. sijaan

Juho Kurki.

Kansainvälinen ilma-asekilpailu päättyi lauantaina Saksan Münchenissä suomalaisittain Juho Kurjen 11. sijaan miesten ilmakiväärissä. Hänen tuloksensa oli 627,1.

Kankaanpään Ampumaurheilijoiden Juho Kurki tähtäsi miesten ilmakiväärissä 627,9 pistettä, kun kansainvälinen ilma-asekilpailu Saksan Münchenissä päättyi lauantaina.

Kurki nosti taas tasoaan, sillä torstaina hänen tuloksensa oli 624,9. Kurki sijoittui päätöskilpailussa 11:nneksi. Finaaliraja oli pisteen Kurjen tulosta parempi.

Ilma-aseiden EM-kilpailut järjestetään Hollannin Arnhemissa 2.-8. maaliskuuta.

Nurmeksen Ampumaseuran Karri Turusen tulos miesten ilmapistoolissa oli 566. Hän oli kilpailussa 53:s. Perjantaina Turusen tulos oli 572. 

– Se ei vain lähtenyt rullaamaan omaan rytmiin. Heikko alku vaikeutti keskittymistä, vaikka yritin sitä normaalia perussuorittamista, Turunen viittasi lauantain kahteen ensimmäiseen sarjaansa, joissa hän teki kummassakin 92 pistettä. Kolmannessa syntyi 97 pistettä.

Turun Seudun Ampujien Hanna Pitkänen teki naisten ilmakiväärissä tuloksen 410,8, jolla hän sijoittui 54:nneksi. Pitkäsen tulos oli eilen 412,3.

Kolmipäiväisessä ja torstaina alkaneessa hyvätasoisessa IWK-kisassa oli mukana kaksitoista suomalaista. Heistä kymmenen kilpaili ilmakiväärissä ja kaksi ilmapistoolissa.

Suomen EM-joukkue nimetään ensi maanantaina. Kivääri- ja pistooliampujilla on vielä yksi EM-näyttökilpailu jäljellä. Se on Kisakalliossa sunnuntaina eli 1. helmikuuta.

Kansainvälinen ilma-asekilpailu IWK
29.-31.1. München, Saksa

Tuloksia la 31.1.

Miesten ilmakivääri 60 ls+ finaali: 1) Abhinav Bindra Intia 208,0 (630,2), 2) Vitali Bubnovitsh Valko-Venäjä 207,6 (629,3), 3) Niccolo Campriani Italia 186,2 (630,2), 4) Sergei Richter Israel 165,6 (629,0), 5) Peter Hellenbrand Hollanti 143,6 (628,1), 6) Julian Justus Saksa 123,4 (628,7), 7) Oleg Tsarkov Ukraina 101,6 (628,2), 8) Sergei Kruglov Venäjä 81,3 (628,2), … 11) Juho Kurki KaA 627,1, … 79) Jaakko Björkbacka LehA 602,2.

Miesten ilmapistooli 60 ls + finaali (peruskilpailun tulokset puuttuvat): 1) Vladimir Isakov Venäjä 199,2, 2) Yauheni Tshaithsuk Valko-Venäjä 197,4, 3) Asgeir Sigurgeirsson Islanti 178,5, 4) Leonik Ekimov Venäjä 159,5, 5) Vladimir Gontsharov Venäjä 138,9, 6) Philipp Grimm Saksa 117,8, 7) Pavol Kopp Slovakia 97,5, 8) Tomasz Wawrzonowski Puola 74,7, … 53) Karri Turunen NAS 566.

Naisten ilmakivääri 40 ls + finaali (peruskilpailun tulokset puuttuvat): 1) Sabrina Sena Italia 208,0, 2) Elania Nardelli Italia 207,9, 3) Stine Nielsen Tanska 187,1, 4) Barbara Engleder Saksa 165,1, 5) Ivana Maksimovic Serbia 144,2, 6) Nina Laura Kreutzer Saksa 123,8, 7) Selina Gschwandtner Saksa 101,6, 8) Draganaa Todorovic Serbia 80,2, … 54) Hanna Pitkänen TSA 410,8.

Kansainvälinen ilma-asekilpailu jatkui Münchenissä

Saana Peltonen.

Kansainvälinen ilma-asekilpailu jatkui perjantaina Saksan Münchenissä. Kolmipäiväisessä ja torstaina alkaneessa hyvätasoisessa IWK-kisassa on mukana kaksitoista suomalaista. Heistä kymmenen kilpailee ilmakiväärissä ja kaksi ilmapistoolissa.

Valitettavasti kisojen tulospalvelu ei toiminut kunnolla perjantaina, joten osa tämän tiedotteen tuloksista on puutteellisia. Esimerkiksi kaikkien suomalaisten sijoitukset eivät ole selvillä.

Miesten ilmapistoolissa Nurmeksen Ampumaseuran Karri Turunen ampui tuloksen 572 (96+98+96+93+94+95), joka oikeutti 33. sijaan. Finaaliin pääsi tuloksella 580.

Turunen piti kilpailuaan hyvänä siinä mielessä, että suorittaminen oli hyvää.

– Alku oli todella rentoa ja hyvällä rytmillä tehtyjä laukauksia. Neljäs sarja alkoi pienellä yliyrityksellä, ja siinä tuli myös "myöhäisiä" laukauksia. Tuli myös vähän tyhmyröityä, mutta viimeiseen sarjaan sain normaalia rentoutta takaisin, Turunen kertasi päiväänsä.

– Tulos ei hirveästi miellytä, mutta tekeminen oli tänään hyvää, hän summasi.

Naisten ilmakiväärissä oli mukana yksi suomalainen eli Turun Seudun Ampujia edustava Hanna Pitkänen. ”Hopon” tulos oli 412,3.

Tyttöjen ilmakiväärissä kilpaili eilisen tavoin neljä suomalaista. Heistä paras oli taas Keuruun Seudun Ampujien Saana Peltonen, joka paransi tulostaan 1,6 pistettä eli tähtäsi nyt 411,6 pistettä. Hänen SE:nsä on 0,7 pistettä parempi.

Poikien ilmakiväärissä Kyrkslätt Skytteföreningenin Sebastian Långström kohensi myös eilistä tulostaan: tuloksena tänään 617,6 pistettä eli 0,4 pistettä enemmän kuin eilen. Hänen nimissään oleva SE-tulos on 618,9.

Poikien ilmapistoolissa Sodankylän Ampujien Joonas Kuusela ampui tuloksen 545 ja sijoittui 40:nneksi.

Ilma-aseiden EM-kilpailut järjestetään Hollannin Arnhemissa 2.-8. maaliskuuta. Suomen joukkue nimetään ensi viikolla. Kivääri- ja pistooliampujilla on vielä yksi EM-näyttökilpailu jäljellä. Se on Kisakalliossa ensi sunnuntaina eli 1. helmikuuta.

Kansainvälinen ilma-asekilpailu IWK
29.-31.1. München, Saksa

Tuloksia pe 30.1.

Miesten ilmapistooli 60 ls + finaali: 1) Vlamir Isakov Venäjä 204,2 (580), 2) Vladimir Gontsharov Venäjä 202,9 (586), 3) Juraj Tuzinsky Slovakia 180,8 (583), 4) Kojiro Horimizu Japani 160,3 (581), 5) Dmitrije Grgic Serbia 140,5 (582), 6) Pablo Carrera Vasquez Espanja 119,8 (581), 7) Leonid Jekimov Venäjä 98,6 (583), 8) Asgeir Sigurgeirsson Islanti 77,1 (581), … 33) Karri Turunen NAS 572.

Poikien ilmapistooli 60 ls + finaali: 1) Edouard Dortomb Ranska 191,0 (569), 2) Aleksandr Todorov Bulgaria 187,1 (575), 3) Fabrizio Lapenda Italia 177,1 (576), 4) Antoine Adamus Ranska 157,7 (576), 5) Aleksei Kuznetsov Venäjä 134,0 (570), 6) Anton Zanin Venäjä 113,1 (569), 7) Bohdan Kirilenko Ukraina 94,0 (572), 8) Ante Kristo Kroatia 74,0 (571), … 40) Joonas Kuusela SodA 545.

Naisten ilmakivääri 40 ls + finaali (peruskilpailun tulokset puuttuvat): 1) Stine Nielsen Tanska 208,0, 2) Olivia Hofmann Itävalta 205,2, 3) Sabrina Sena Italia 184,5, 4) Barbara Engleder Saksa 163,4, 5) Kata Zwickel-Veres Unkari 143,4, 6) Nuria Vega Coll Espanja 122,7, 7) Lisa Müller Saksa 100,7, 8) Franziska Peer Itävalta 80,1, … Hanna Pitkänen TSA 412,3.

Tyttöjen ilmakivääri 40 ls + finaali (suomalaisten sijoitukset puuttuvat): 1) Helene Vikoren Norja 206,0 (417,0), 2) Jekaterina Parshukova Venäjä 205,9 (417,0), 3) Jana Heck Saksa 184,6 (414,5), 4) Verena Schmid Saksa 163,2 (415,7), 5) Ingrid Robert Ranska 142,1 (415,3), 6) Dorina Toma Unkari 119,5 (416,1), 7) Inna Kastshuk Ukraina 99,9 (414,4), 8) Rachel Martin Yhdysvallat 79,0 (414,8), … Saana Peltonen KeuSA 411,6, … Marianne Palo IMAS 410,9, … Saana Tattari NoSA 406,4, … Katariina Laine HlAS 405,1.

Poikien ilmakivääri 60 ls + finaali: Suomalaisten tulokset: Sebastian Långström KSF 617,6, Cristian Friman ESF 605,3, Björn Friman ESF 576,6.

Suomalaiset tarkkoina Saksan ilmakiväärikilpailuissa

Juho Kurki kuvattuna GP Leppä -kilpailussa. Kuvat: Lassi Palo
Sebastian Långström.

Juho Kurjella tuli torstaina selkeä parannus kauden tuloksiin, kun hän tähtäsi miesten ilmakiväärissä tuloksen 624,9. Sebastian Långströmin tulos poikien kisassa oli 617,2 pistettä. Tytöissä Saana Peltonen ampui 411,0. Tulokset syntyivät tänään Saksan Münchenissä alkaneessa kansainvälisessä ilma-asekilpailussa.

Saksan Münchenissä alkoi torstaina kolmipäiväinen kansainvälinen ilma-asekilpailu. Hyvätasoisessa IWK-kisassa on mukana kaksitoista suomalaista – kymmenen ilmakiväärissä ja kaksi ilmapistoolissa.

Kankaanpään Ampumaurheilijoiden Juho Kurki sijoittui miesten ilmakiväärissä 21:nneksi tuloksellaan 624,9.

– Oli tullut pieni asentovirhe, jonka Juho korjasi. Hioimme vähän myös laukaukseen valmistautumista, niin homma toimii, Ampumaurheiluliiton kiväärilajien päävalmentaja Juha Hirvi kertoi.

Finaaliraja oli 627,2. Peruskilpailun parhaan tuloksen 630,5 teki Saksan Michael Janker.

Kyrkslätt Skytteföreningenin Sebastian Långström ampui poikien ilmakiväärissä 617,2 pistettä, joka oikeutti 15. sijaan. Se jäi 1,7 pistettä hänen nimissään olevasta Suomen ennätyksestä, jonka hän teki viime syksynä. Poikien kisan finaaliraja oli 620,6.

Keuruun Seudun Ampujien Saana Peltonen oli tyttöjen ilmakiväärissä paras suomalainen. Hän sijoittui 25:nneksi tuloksellaan 411,0. Hän jäi nimissään olevasta SE:stä 1,3 pistettä.

Ilma-aseiden EM-kilpailut järjestetään Hollannin Arnhemissa 2.-8. maaliskuuta. Suomen joukkue nimetään ensi viikolla. Kivääri- ja pistooliampujilla on vielä yksi näyttökilpailu jäljellä: ensi sunnuntaina eli 1. helmikuuta Kisakalliossa.

Kansainvälinen ilma-asekilpailu IWK
29.-31.1. München, Saksa

Tuloksia to 29.1.

Miesten ilmakivääri 60 ls + finaali: 1) Ilja Tsharheika Valko-Venäjä 209,3 (627,4), 2) Vitali Bubnovitsh Valko-Venäjä 207,7 (628,5), 3) Niccolo Campriani Italia 187,2 (627,9), 4) Jeremy Monnier Ranska 165,6 (628,2), 5) Vladimir Maslennikov Venäjä 143,7 (627,2), 6) Michael Janker Saksa 122,8 (630,5), 7) Sergei Kamenski Venäjä 101,6 (629,3), 8) Denny Nikkelen Hollanti 79,6 (627,2), … 21) Juho Kurki KaA 624,9, … 79) Jaakko Björkbacka LehA 602,8.

Poikien ilmakivääri 60 ls + finaali: 1) Maximilian Dallinger Saksa 207,2 (620,7), 2) Vladislav Fetisov Venäjä 206,1 (621,6), 3) Giuseppepio Capano Italia 185,9 (621,8), 4) Stevan Jovanovic Serbia 164,3 (621,3), 5) Jack Rossiter Australia 142,7 (620,7), 6) Petr Nymbursky Tshekki 120,3 (624,0), 7) Magnus Björnstad Norja 100,4 (620,6), 8) David Koenders Saksa 79,5 (621,1), … 15) Sebastian Långström KSF 617,2, … 59) Björn Friman ESF 594,7.

Tyttöjen ilmakivääri 40 ls + finaali: 1) Judith Gomez Ranska 206,4/uusinta 10,2 (416,9), 2) Jekaterina Parshukova Venäjä 206,4/9,8 (415,7), 3) Lucie Dudova Tshekki 182,9 (416,9), 4) Anna Ilina Ukraina 162,5 (413,6), 5) Helene Vikoren Norja 140,4 (415,8), 6) Julia Zykova Venäjä 120,5 (415,8), 7) Rebecca Schnaidt Saksa 97,3 (414,6), 8) Leah Faust Saksa 77,5 (413,8), … 25) Saana Peltonen KeuSA 411,0, … 53) Marianne Palo IMAS 408,0, … 56) Katariina Laine HlAS 407,4/24x, 57) Saana Tattari NoSA 407,4/21x.

Poikien ilmapistooli 60 ls + finaali: 1) Aleksandr Todorov Bulgaria 198,5 (576), 2) Matthias Holderried Saksa 198,0 (576), 3) Gvido Cvetkovs Latvia 175,5 (572), 4) Florian Becq Ranska 154,9 (567), 5) Bohdan Kirilenko Ukraina 134,5 (575), 6) Antoine Adamus Ranska 113,2 (570), 7) Fabrizio Lapenda Italia 94,8 (572), 8) Francesco Grimaldi Italia 73,0 (568), … 46) Joonas Kuusela SodA 522.

Kaikki tulokset löydät täältä.

Ampumaharrastusfoorumi hakee rata-asiantuntijaa

Ampumaharrastusfoorumi hakee
RATA-ASIANTUNTIJAA

Rata-asiantuntija toimii asiantuntijana ampumaharrastusfoorumissa. Tehtävässään hän:
1) toimii ampumaharrastusfoorumin puheenjohtajan alaisena sekä hänen 1. sijaisena,
2) avustaa ampumaharrastusfoorumin järjestöjä ja niiden edustajia ampumaratojen perustamiseen ja ylläpitämiseen liittyvissä valmistelu-, lupa- ja vastaavissa asioissa,
3) toimii ampumaharrastusfoorumin kokousten sihteerinä vastaten kokouksiin liittyvistä valmisteluista, ampumaharrastusfoorumin päättämien julkilausumien, lausuntojen ja kannanottojen valmistelusta sekä kokousten esityslistojen ja pöytäkirjojen laadinnasta ja
4) valmistelee ja panee täytäntöön muut ampumaharrastusfoorumissa hänelle sovitut tehtävät ja toimeksiannot.

Rata-asiantuntijalta edellytetään riittävää perehtyneisyyttä ja sitoutuneisuutta ampuma- ja/tai metsästysharrastukseen. Hänellä tulee olla hyvä suomenkielen kirjallinen ja suullinen taito sekä tyydyttävä ruotsinkielen taito. Hakijalle luetaan eduksi, jos hän omaa aseluvan (vaihtoehtoisesti on aktiivi ilmakivääri- tai pistooliampuja) tai hänellä on kokemusta ampumaratojen perustamisesta, ylläpidosta ja niihin liittyvistä ympäristöasioista. Rata-asiantuntijalle on myös eduksi jos hän tuntee ja/tai on ollut mukana ampumaratoihin liittyvässä lupaprosessityössä. Eduksi luetaan myös ampuma-ase- ja metsästyslainsäädäntöön liittyvä perehtyneisyys. Jäsenyys tai johtotehtävissä toimiminen jossain ampumaharrastusfoorumissa mukana olevan tahon yhdistyksessä ja englannin käytännön kielitaito luetaan myös eduksi.

Tehtävä täytetään aluksi määräaikaisena 4 kuukauden ajaksi, mutta ampumaharrastusfoorumilla on tavoitteena muuttaa tehtävä pysyväluonteiseksi. Toimi on otettava vastaan viimeistään 1.4.2015.

Rata-asiantuntijan toimipaikka on Helsingissä, mutta valitulla on oltava valmius tarpeen mukaan matkustaa kotimaassa.  Koska ampumaharrastusfoorumi on rekisteröitymätön yhteisö, tehdään työsopimus Suomen Ampumaurheiluliiton nimissä ja hallinnollinen ohjaus toteutetaan ko. liiton kautta.

Hakemukset, joista ilmenevät hakijan pätevyys ja kokemus avoinna olevaa tehtävää varten sekä palkkatoivomus, pyydetään toimittamaan viimeistään 15.2.2015 klo 16 mennessä osoitteella Ampumaharrastusfoorumi c/o Suomen Ampumaurheiluliitto, Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland. Kuoreen merkintä ”Rata-asiantuntija”. Hakemuksia ei palauteta.

Lisätietoja antaa ampumaharrastusfoorumin puheenjohtaja Risto Aarrekivi p. 040 774 6950 (risto.aarrekivi@ampumaurheiluliitto.fi)

Ampumaharrastusfoorumi on ammuntaa harrastavien järjestöjen yhteenliittymä, jonka tavoitteena on turvata ammunnan harrastusmahdollisuudet maassamme myös tulevaisuudessa.

Ampumaharrastusfoorumin tehtävänä on yhteisvoimin vaikuttaa päättäjiin valtakunnallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla ampumaharrastusmahdollisuuksien turvaamiseksi myös tulevaisuudessa.

Ampumaharrastuksen haasteina nykypäivänä ovat lukuisat erilaiset lupakäytännöt ja niiden sirpaleisuus. Lisäksi turvallisuuden nimissä tehtävät esitykset lupakäytäntöjen kiristämiseksi ovat arkipäivää. Ampumaratojen kehittämisen tulevaisuuden haasteina ovat muun muassa asutuksen läheisyys, kiristyneet ympäristönormit (melu, raskasmetallit jne.) sekä pienten ratojen ylläpito talkooväen vähetessä. Lisäksi ampumaratojen puute erityisesti suurten kaupunkien läheisyydessä on merkittävä este ampumaharrastuksen kehittämisessä.

Juho Kurki ilmakiväärin 21:s Meyton cupin päätöspäivänä

Juho Kurki sijoittui miesten ilmakiväärissä 21:nneksi, kun Itävallan Innsbruckissa järjestetty kansainvälinen ilma-aseiden Meyton cup päättyi tiistaina.

Kankaanpään Ampumaurheilijoita edustavan Kurjen tulos oli 619,4. Hän paransi eilisestä tuloksestaan 0,1 pistettä. Finaaliraja oli tänään 623,8.

Päätöskilpailun voitti itävaltalainen Bernhard Pickl, joka ampui finaalissa 209,6 pistettä. Hän oli myös peruskisan ykkönen tuloksellaan 628,6.

Lehtimäen Ampujien Jaakko Björkbacka oli kilpailun 37:s. Hänen tuloksensa oli tänään 611,5, joka jäi eilisestä tuloksesta 0,3 pistettä.

Turun Seudun Ampujien Hanna Pitkänen oli naisten ilmakiväärissä 23:s tuloksellaan 410,8. Eilen hänen tuloksensa oli 411,2. Naisten peruskilpailun paras oli Saksan Isabella Straub (419,4). Finaalissa voittajaksi nousi Itävallan Olivia Hofmann (207,1).

Kilpailun kaikki tulokset löydät täältä.

Itävallan ilma-asekisa jatkui Juho Kurjen 25. sijalla

Kansainvälinen ilma-asekilpailu Itävallan Innsbruckissa jatkui maanantaina Juho Kurjen 25. sijalla miesten ilmakiväärissä. Kankaanpään Ampumaurheilijoita edustava Kurki ampui Meyton cupissa tuloksen 619,3. Finaaliraja oli 623,1.

Kisan ykkönen oli isäntämaan Bernhard Pickl. Peruskilpailun parhaan tuloksen teki Alexander Schmirl, joka on hänkin itävaltalainen. Hänen tuloksensa oli 627,5. Jaakko Björkbacka (Lehtimäen Ampujat) oli kisan 33:s tuloksellaan 611,8.

Hanna Pitkänen (Turun Seudun Ampujat) oli naisten ilmakiväärissä 19:s ammuttuaan tuloksen 411,2. Finaaliin pääsi 3,1 pistettä paremmalla tuloksella. Naisten paras oli Saksan Isabella Straub. Sveitsin Marina Schniderin 419,8 pistettä oli peruskilpailun parasta antia.

Kilpailun kaikki tulokset löydät täältä.

Cristian Friman sijoilla 11 ja 14 Itävallan Meyton cupissa

Esbo Skytteföreningenin Cristian Friman on sijoittunut poikien ilmakiväärissä 11:nneksi ja 14:nneksi viikonvaihteessa käydyssä Itävallan Meyton cupissa.

Friman, 15, teki lauantaina tuloksen 613,4, ja sunnuntaina hän tähtäsi 611,2 pistettä. Lauantaina finaaliraja oli 0,8 pistettä korkeampi. Eilen finaaliin pääsi tuloksella 616,5.

Kansainvälinen kilpailu alkoi Itävallan Innsbruckissa lauantaina. Poikien ilmakiväärissä oli ampumaurheilijoita kymmenestä maasta.

Kaikki tulokset löydät täältä.