Kategoria: Kivääri

Suomella neljän mitalin päivä ilma-aseiden EM-kilpailuissa

Juho Kurki ja ilmakiväärin EM-pronssimitali. Kuvat: Lassi Palo
Miesten liikkuvan maalin sekajuoksujen EM-kultajoukkue: Sami Heikkilä (vas.), Tomi-Pekka Heikkilä ja Krister Holmberg.
Heikki Lähdekorpi ja poikien normaalijuoksujen EM-hopea.
Poikien normaalijuoksujen hopeamitali: Heikki Lähdekorpi (vas., Jani Suoranta ja Mika Kinisjärvi.
Tomi-Pekka Heikkilä, suomalaisista paras miesten sekajuoksuissa ja EM-joukkuekultaa.
Juho Kurjen ja Juha Hirven EM-pronssimitalituuletus.
"Onnea, Juho", Juha Hirvi onnitteli heti finaalin päätyttyä.

Suomalaiset saavuttivat riemastuttavat neljä mitalia Tanskan Odensessa jatkuvissa ilma-aseiden EM-kilpailuissa. Juho Kurki oli kolmas miesten ilmakiväärissä ja liikkuvan maalin sekajuoksuissa miehet voittivat joukkuekultaa. Poikien liikkuvan maalin normaalijuoksuissa tuli kaksi hopeaa: Heikki Lähdekorpi henkilökohtaisessa kilpailussa ja Suomi joukkuekilpailussa.

Perjantai oli vilkkain suomalaispäivä Tanskan Odensessa kolmatta päivää jatkuneissa ilma-aseiden EM-kilpailuissa. Neljässä lajissa oli mukana yhteensä yksitoista suomalaista ampumaurheilijaa. Kisojen päätöspäivänä lauantaina kilpailee neljä suomalaista.

Miesten ilmakivääri

Kankaanpään Ampumaurheilijoita edustava Juho Kurki oli upeasti miesten ilmakiväärikisan kolmanneksi paras. Se oli Suomen ensimmäinen miesten ilmakiväärin EM-mitali sitten vuoden 2007, jolloin Henri Häkkinen sai hopeaa.

Kurki oli kahdeksan parhaan ampujan finaalin nuorin osanottaja.

– Voin sanoa, että hyvältä tuntuu, hän hymyili heti finaalin päätyttyä.

– Finaalissa oli oikeastaan hauska ampua. Kovia nimiä jäi taakse, Kurki viittasi muun muassa italialaiseen Niccolo Camprianiin ja Unkarin Peter Sidiin.

Pari viikkoa sitten järjestettyjen SM-joukkuekilpailujen jälkeen Kurki sanoi olevansa kovassa kunnossa.

– Kyllä, tiesin tilanteen. Tästä on nyt hyvä jatkaa eteenpäin, hän myhäili ennen kuin hänet kutsuttiin dopingtestiin.

Eikä hymy laantunut palkintojenjaon jälkeen, kun pronssimitali oli hänen kaulassaan. Päinvastoin.

– Hienolta tuntuu nyt! Minua jännitti palkintopallilla varmasti saman verran kuin finaalissakin, hän naurahti.

Peruskilpailussa Kurki tähtäsi 624,0 pistettä. Hänen sarjansa olivat 103,7+104,1+103,2+104,1+105,2+103,7.

– Juho ampui tasaisen hyviä sarjoja. Kyllä hän sieltä pikkuhiljaa tulee yhdeksi maailman kestomenestyjäksi, Ampumaurheiluliiton kiväärilajien päävalmentaja Juha Hirvi sanoi joulukuussa 21 vuotta täyttäneestä Kurjesta.

– Juho kulkee omaa tietään kohti maailman huippua. Nyt hän on noussut taas yhden portaan ylöspäin. Hienolta tämä mitali tuntuu, Hirvi hymyili.

Euroopan mestaruuden voitti Israelin Sergey Richter, ja toiseksi sijoittui Valko-Venäjän Vitali Bubnovitsh. Italia voitti joukkuekilpailun.

Ilmakiväärin toinen suomalaisampuja oli Henri Häkkinen, joka sijoittui 19:nneksi. Hänen tuloksensa oli 621,5 (105,9+103,2+102,3+104,1+101,4+104,6). Joensuun Ampujia edustava Häkkinen sanoi, että hänen ”touhunsa oli vähän laidasta laitaan”.

– Jossain välissä ampuma-asennon ottamisen kanssa oli probleemaa, ja muutama laukaus lipsahti kauas. Niiden kurominen oli sitten mahdotonta, Häkkinen sanoi.

– Kokonaisuutena kilpailuni oli välttävä. Ajatukset olivat erilaisia, kun ensimmäisen kerran ammuttiin kymmenyksillä, Häkkinen sanoi.

Naisten ilmapistooli

Naisten ilmapistoolissa Suomella oli kolme ampujaa mukana. He olivat Reetta Hynninen (Poliisien Ampumaseura), Tiina Jänkälä (Sodankylän Ampujat) ja Mira Suhonen (Kuortaneen Kunto). Hynninen oli arvokilpailujen ensikertalainen, Suhonen sen sijaan on ollut mukana muun muassa jo kaksissa olympialaisissa.

Joukkuekilpailussa Suomi sijoittui seitsemänneksi (1116). Voiton vei Serbia (1134) pisteen erolla Saksaan.

Suhonen tähtäsi tuloksen 378, joka oikeutti 19. sijaan. Hänen sarjansa olivat 95+92+95+96.

– Se oli sellainen päivä tänään, hän sanoi.

– Jos vertaa eiliseen treenipäivään, niin nyt meni paremmin. Ammuin kyllä kaksi kasia ja yhden seiskan. Jos ne olisivat olleet ysissä, olisin päässyt finaaliin (finaaliraja 380). Mutta elämä on, Suhonen naurahti.

Hynninen oli melko tyytyväinen kilpailuunsa ja tulokseensa, joka oli 369 (91+96+91+91). Kisani oli ”semi-ookoo”, hän summasi.

– Siinä oli paljon hyvää, mutta myös kömmähdyksiä. Toinen sarja tuntui kivalta ampua, mutta muuten oli vähän vaikeaa. Keskityin niin paljon omaan tekemiseeni, etten osannut jännittää ympäristöä. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin kohti uusia koitoksia, 39:nneksi sijoittunut helsinkiläinen sanoi.

Jänkälä puolestaan sanoi kisan päätyttyä, että ”haastavaa oli”. Hänen sarjansa olivat 96+91+89+93 ja tulos 369. Hän oli kilpailussa 40:s.

– Alku oli hyvä, mutta sitten kaikki alkoi elää. Minulle tuli muutamia huonoja laukauksia, yksi kutonenkin. Seuraavaksi osallistun hirvenhiihdon SM-kilpailuihin, jotta saan ajatukset toisaalle ennen parin viikon kuluttua Merikarvialla järjestettäviä ilma-aseiden SM-kilpailuja, Jänkälä sanoi.

Euroopan mestaruuden voitti Ranskan Celine Goberville, ja Serbia oli joukkuekilpailun paras.

Liikkuva maali, miesten sekajuoksut

Suomi voitti keskiviikkona normaalijuoksujen EM-joukkuekultaa. Sekajuoksuissa sama tahti jatkui, sillä Suomi nousi taas hienosti Euroopan mestariksi. Ukraina hävisi Suomelle pisteen ja Venäjä kolme pistettä.

Henkilökohtaisessa kilpailussa suomalaisista paras oli tällä kerralla Kymppi-64 -seuraa edustava Tomi-Pekka Heikkilä, joka sijoittui seitsemänneksi tuloksellaan 380 (189+191). Krister Holmberg (Raseborgs Skyttar) hävisi normaalijuoksujen pronssimitaliottelun kovan taistelun jälkeen. Sekajuoksuissa hän voitti viime vuonna EM-hopeaa, mutta nyt oli tyytyminen 10. sijaan tuloksella 377 (188+189).

– Ammuin toisessa sarjassa peräkkäin seiskan ja kasin. Ei niillä tuon enempää pisteitä saa, hän kommentoi.

Ensimmäistä kauttaan miesten sarjassa kilpaileva Tomi-Pekan pikkuveli Sami Heikkilä (Kymppi-64) sijoittui keskiviikkona normaalijuoksuissa kuudenneksi. ”Sekareissa” hänen sijoituksensa oli 12:s ja tuloksensa 374 (189+185).

– Vaikeaa oli, ja kilpailu meni alakanttiin. Jalkani eivät oikein toimineet, ja kierto oli siksi vaikeaa. Onneksi tämä ei ollut ihan katastrofi ja saimme joukkuekultaa.

Liikkuva maali, poikien normaalijuoksut

Poikien liikkuvan maalin EM-joukkueeseen kuuluivat Mika Kinisjärvi (Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura), Heikki Lähdekorpi (Satakunnan Ampujat) ja Jani Suoranta (Kymppi-64). Suoranta nappasi keskiviikkona ensimmäisen henkilökohtaisen arvokilpailuvoittonsa, kun hän oli sekajuoksujen ykkönen. Lähdekorpi sijoittui sekajuoksuissa EM-pronssille, ja joukkuekilpailussa Suomi oli toinen.

Normaalijuoksuissa mitaliotteluihin ylsi Lähdekorpi tuloksellaan 567. Suoranta tähtäsi 540 pistettä (270+270) ja sijoittui yhdeksänneksi. Kinisjärven tulos 526 (270+256) oikeutti 13.sijaan. Joukkuekisassa Suomi oli keskiviikon tavoin toinen. Ukraina voitti kultaa.

– Minulla oli heti aamulla vaikeaa, ylikeskittymistä. Keskiviikon jälkeen minulla oli kovaa yritystä, ehkä liiankin kovaa enkä hallinnut tilannetta. Ampuminen meni tosi vaikeaksi, Suoranta sanoi.

Kinisjärvi oli ensimmäistä kertaa arvokilpailuissa mukana. Tuloksena olivat sekajuoksujen kahdeksas sija ja nyt normaalijuoksujen 13. sija. Rovaniemeläinen ei ollut aivan tyytyväinen urakkaansa.

– Tänään ei mennyt ihan niin kuin elokuvissa. Koko päivän ajan palapeli oli levällään, enkä saanut sitä kasatuksi, hän luonnehti kilpailuaan.

Lähdekorpi sen sijaan paukutti 286+281 pistettä ja eteni neljän parhaan mitaliotteluihin. Semifinaalissa hän sai vastaansa Ukrainan Oleksandr Moshnenkon, jonka hän voitti 6-2. Kultamitaliottelussa Lähdekorpi kohtasi Ukrainan Vladislav Schepotkinin. Lähdekorpi johti jo 4-2, mutta hävisi ukrainalaiselle lopulta 4-6.

– Perskeles! Kilpailu kulki hyvin ja kaikki oli hyvin, mutta sitten 6,7:n laukaus sekoitti pakkaa, ja kaveri sai kammettua minut siltaan, Lähdekorpi sanoi.

Vaikka Lähdekorven EM-kilpailujen saldo oli hyvä – henkilökohtainen hopea ja pronssi sekä kaksi joukkuehopeaa – ei hän ollut täysin tyytyväinen.

– Tavoitteenani oli henkilökohtainen kultamitali ja sen lisäksi joku muu mitali. Siitä nyt jäätiin, hän harmitteli.

Lauantai on viimeinen kilpailupäivä

Ilma-aseiden EM-kilpailut on järjestetty tällä viikolla Tanskan Odensessa. Kisoihin osallistuu 44 maata. Urheilijoita on 550 ja valmentajia 179. Startteja on kuudessatoista lajissa yhteensä 616. Ensimmäiset mitalit jaettiin keskiviikkona, ja viimeinen kilpailupäivä on lauantai eli 2. maaliskuuta.

Kisojen päätöspäivänä ohjelmassa on kaksi lajia, jotka ovat naisten ilmakivääri ja miesten ilmapistooli. Mukana on neljä suomalaista, Hanna Pitkänen (Turun Seudun Ampujat) ja Marjo Yli-Kiikka (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura) ilmakiväärissä sekä Kai Jahnsson (Poliisien Ampumaseura) ja Henri Rutanen (Ylivieskan Kuula) ilmapistoolissa.

Suomi on ennen viimeistä kilpailupäivää saavuttanut kahdeksan mitalia. Liikkuvan maalin ampujat voittivat keskiviikkona neljä mitalia: miesten joukkuekulta normaalijuoksuissa sekä poikien sekajuoksuissa Jani Suorannan mestaruus, Heikki Lähdekorven pronssi ja joukkuehopea.

Vuosi sitten Vierumäellä järjestetyissä ilma-aseiden EM-kilpailuissa Suomi saavutti kahdeksan mitalia, jotka kaikki tulivat liikkuvassa maalissa.

Ilma-aseiden EM-kilpailut järjestetään Tanskassa nyt kolmannen kerran. Aiemmat kerrat ovat vuosilta 1978 ja 1989, jolloin kisaisäntinä toimivat Bröndby ja Kööpenhamina.

Ilma-aseiden EM-kilpailut
25.2.-3.3. Odense, Tanska

Suomalaislajien tuloksia pe 1.3.

Ilmakivääri 60 ls + finaali, miehet: 1) Sergey Richter Israel 207,3 (624,6), 2) Vitali Bubnovitsh Valko-Venäjä 205,9 (626,1), 3) Juho Kurki Suomi 182,1 (624,0), 4) Peter Hellenbrand Hollanti 162,8 (625,1), 5) Nicolas Schallenberger Saksa 141,5 (625,2), 6) Niccolo Campriani Italia 119,9 (631,2), 7) Peter Sidi Unkari 110,1 (624,4), 8) Konstantin Prihodtshenko Venäjä 78,6 (624,8), … 19) Henri Häkkinen Suomi 621,5.
Joukkuekilpailu: 1) Italia 1872,5, 2) Venäjä 1867,9, 3) Valko-Venäjä 1866,2.

Ilmapistooli 40 ls + finaali, naiset: 1) Celine Goberville Ranska 201,5 (385), 2) Marija Marovic Kroatia 198,3 (381), 3) Viktoria Tshaika Valko-Venäjä 178,2 (383), 4) Zorana Arunovic Serbia 156,2 (380), 5) Nino Salukvadze Georgia 136,1 (380), 6) Anna Mastjanina Venäjä 117,1 (382), 7) Katsiarina Krushanok Valko-Venäjä 96,9 (380), 8) Bobana Velickovic Serbia 74,8 (380), … 19) Mira Suhonen Suomi 378, … 39) Reetta Hynninen Suomi 369/9x, … 40) Tiina Jänkälä Suomi 369/8x.
Joukkuekilpailu: 1) Serbia 1134, 2) Ukraina 1133, 3) Saksa 1130., … 7) Suomi 1116.

Liikkuva maali, 40 ls (sekajuoksut), miehet: 1) Emil Martinsson Ruotsi 385, 2) Vladislav Prianishnikov Ukraina 384, 3) Maksim Stepanov Venäjä 383, … 7) Tomi-Pekka Heikkilä Suomi 380, … 10) Krister Holmberg Suomi 377, … 12) Sami Heikkilä Suomi 374.
Joukkuekilpailu: 1) Suomi 1131, 2) Ukraina 1130, 3) Venäjä 1128.

Liikkuva maali, 60 ls (normaalijuoksut) + mitaliottelut, pojat:
Peruskilpailu: 1) Vladislav Schepotkin Ukraina 567/uusinta 19, 2) Heikki Lähdekorpi Suomi 567/17, 3) Oleksandr Moshnenko Ukraina 556, 4) Vladlen Onopko Ukraina 547, 5) Robert Losekann Saksa 547, … 9) Jani Suoranta Suomi 540, … 13) Mika Kinisjärvi Suomi 526.
Joukkuekilpailu: 1) Ukraina 1670, 2) Suomi 1633, 3) Venäjä 1604.

Semifinaalit: Vladislav Schepotkin Ukraina – Vladlen Onopko Ukraina 7-5, Heikki Lähdekorpi Suomi – Oleksandr Moshnenko Ukraina 6-2
Pronssimitaliottelu: Onopko – Moshnenko 6-4
Kultamitaliottelu: Schepotkin – Lähdekorpi 6-4

EM-kilpailujen ohjelma
(Ajat Suomen aikaa.)

La 2.3.
Klo 10.00 Ilmapistooli/miehet
Klo 10.00 Ilmakivääri/naiset
Klo 13.15 Ilmapistooli/miehet, finaali
Klo 15.00 Ilmakivääri/naiset, finaali
Klo 18.15 Päättäjäiset

Su 3.3.
Joukkueiden kotiinpaluu.

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.

Kasa-ammunnassa Suomen mestareita ja ennätyksiä

Karttulassa järjestettiin viikonvaihteessa kasa-ammunnan sisäradan SM-kilpailuja.

Lauantaina mestaruudet voittivat Karttulan Ampujien Toimi Karhunen ja Tapani Nousiainen. Lajit olivat ERABSF ilmakivääri HV/B 25m sisärata 3×25 ls ja pienoiskivääri/Sporter 25m sisärata 3×25 ls. Molemmat voittotulokset ovat uusia Suomen ennätyksiä.

Sunnuntaina lajina oli pienoiskiväärin sisärata HV 25m 3x25ls, jonka voitti Christer Fred. Hänen seuransa on VS-VA.

– Tulostaso oli hyvä, ja napakympit ratkaisivat kärjen sijoitukset. Voittajan tulos 750 on uusi SE, kertoo Antti Ikäheimo.

– Eniten napakymppejä ampui Tapani Nousiainen (58). Hänen tuloksensa oli 749/58X, jolla hän sijoittui seitsemänneksi.

Oheisissa liitteissä viikonvaihteen tulokset.

Liitteet

Ilma-aseiden SM-joukkuekilpailut: ESF:lle kolme mestaruutta, Juho Kurki ilmakiväärissä 597, Mira Suhonen ilmapistoolissa 381

Esbo Skytteförening voitti kolme Suomen mestaruutta Mikkelissä tänään päättyneissä ilma-aseiden SM-joukkuekilpailuissa. Kahteen mestaruuteen ylsi Raseborgs Skyttar.

Mikkelissä järjestettiin viikonvaihteessa ilmakiväärin ja -pistoolin SM-joukkuekilpailut. Sunnuntaina kilpailtiin Y- ja N-sarjojen ilmapistoolissa sekä ilmakiväärissä sarjoissa Y/N 16-24 ja veteraanit N50, Y50-70. SM-kilpailut käytiin Mikkelin Ampujien Ampuma-Areenalla.

Ilmakiväärissä Suomen mestaruudet voittivat sunnuntaina helsinkiläinen Poliisien Ampumaseura (N16-sarja), Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseura (N20) ja Sodankylän Ampujat (N24) sekä Esbo Skytteförening (Y16), Mikkelin Ampujat (Y18), Esbo Skytteförening (Y20), Raseborgs Skyttar (Y24) ja Säkylän Seudun Ampujat (Y50).

Esbo Skytteförening (ESF) voitti yhteensä kolme SM-kultaa – Y18-sarjan ilmapistoolissa sekä Y16- ja Y20-sarjojen ilmakiväärissä. Raseborgs Skyttar saavutti kaksi mestaruutta. Ne tulivat Y- ja Y24-sarjojen ilmakiväärissä.

Ilmapistoolissa Kuortaneen Kunto voitti sunnuntaina N-sarjan mestaruuden. Sen joukkueessa ampunut Mira Suhonen tähtäsi tuloksekseen 381. Hän sanoi, että varmuus puuttui tekemisestä täysin.

– Haastavaa oli, mutta taistelu ja hyvä tuuri tuottivat tulosta, viime vuonna Lontoossa Suomea edustanut Suhonen sanoi.

Suhonen kilpailee 25.2.-3.3. Tanskan Odensessa järjestettävissä ilma-aseiden EM-kilpailuissa.

– Töitä saa vielä tehdä ennen kisoja, hän sanoi.

Poliisien Ampumaseuraa edustava Reetta Hynninen on myös nimetty Suomen EM-joukkueeseen. Arvokilpailujen ensikertalainen tähtäsi Mikkelissä tuloksen 369. Hynninen kuului PAS:n 1-joukkueeseen, joka sijoittui Kuortaneen Kunnon jälkeen SM-hopealle.

Y-sarjan ilmapistoolin SM-kultamitalit menivät Helsingin Varuskunnan Ampujille.

Kankaanpään Ampumaurheilijoita edustava Juho Kurki tähtäsi eilen Y-sarjan ilmakiväärissä 598 pistettä ja tänään Y24-sarjassa 597 pistettä. Kuten eilen jo todettiin, Kurjen tulokset lupaavat hyvää runsaan viikon kuluttua alkavia ilma-aseiden EM-kilpailuja ajatellen.

Ilma-aseiden SM-joukkuekilpailut
Mikkeli 16.-17.2.

Tuloksia su 17.2.

Ilmapistooli, Y: 1) Helsingin Varuskunnan Ampujat 1676 (Rauno Hartikainen 563, Taneli Peltonen 555, Kristian Saarikorpi 558), 2) Lahden Ampumaseura 1670 (Teemu Lahti 571, Ari Meinander 547, Antti Pesonen 552), 3) Rauman Seudun Urheiluampujat 1661 (Ari Huhtamäki 563, Tarmo af Ursin 566, Olli Söderlund 532), 4) Satakunnan Ampujat 1656 (Lauri Lauste 554, Hannes Frigård 544, Antti Tervo 558), 5) Lehtimäen Ampujat 1654 (Aki Rantakangas 550, Reijo Rantakangas 543, Marko Talvitie 561), 6) Kotkan Ampumaseura 1648 (Kirsti Kaaro 567, Sami Remes 530, Juha Valjus 551), 7) Nokian Seudun Ampujat 1643 (Timo Kivelä 546, Ilkka Myllymäki 542, Sami Haume 555), 8) Pohjois-Hämeen Ampujat 1 1637 (Tomi Lempiäinen 553, Pia Pitkänen 533, Lars-Christian Schauman 551), 9) Raseborgs Skyttar 1630/26x (Kasper Förström 545, Therese Lindgren 531, Tobias Lindgren 554), 10) Luhangan Ampujat 1630/23x (Antti Pahalahti 559, Antti Weijo 531, Ahti Weijo 540), 11) Savonlinnan Metsästys ja Ampumaseura 1598 (Mika Kilpeläinen 522, Aleksi Bruun 547, Esko Kainulainen 529), 12)
Poliisien Ampumaseura 1560 (Matti Kaipiainen 528, Pertti Paajanen 529, Ville-Pekka Salmela 503).

Ilmapistooli, N: 1) Kuortaneen Kunto 1112 (Noora Kivistö 363, Mirja Nevansuu 368, Mira Suhonen 381), 2) Poliisien Ampumaseura 1 1101 (Reetta Hynninen 369, Sari Björnholm 367, Paula Paajanen 365), 3) Esbo Skytteförening 1091 (Päivi Mariani-Cerati 350, Kirsi Rönnqvist 372, Emma Numminen 369), 4) Satakunnan Ampujat 1052 (Tarja Nevalainen 352, Soile Ketola 348, Ritva Mykrä 352), 5) Poliisien Ampumaseura 3 1047 (Minna Boigu 341, Maarit Eskola 365, Essi Kuisma 341), 6) Härmän Seudun Ampujat 1039 (Annukka Riutta 353, Susanna Ahomäki 350, Tea Lepistö 336), 7) Mikkelin Ampujat 1020 (Johanna Hahl 343, Jenni Rytkönen 318, Sanna Ihalainen 359), 8) Ikaalisten Ampujat 954 (Marika Mäkynen 276, Mirja Mäkynen 323, Heli Niemi 355), 9) Poliisien Ampumaseura 2 924 (Armi Häkkinen 249, Sandra Toivonen 331, Henna Viljanen 344).

Ilmakivääri, N16: 1) Poliisien Ampumaseura 1155 SE (Armi Häkkinen 382, Henna Viljanen 385, Jenna Kuisma 388), 2) Isonkyrön Metsästys ja Ampumaseura 1141 (Marianne Palo 384, Riina Karhu 384, Sofia Mäkinen 373), 3) Lappajärven Ampujat 1053 (Mira Mäkelä 360, Laura Ahde 318, Laura Olli 375).

Ilmakivääri, N20: 1) Savonlinnan Metsästys ja Ampumaseura 1157 (Niina Saarinen 372, Annika Sihvonen 390, Riikka Parviainen 395), 2) Mikkelin Ampujat 1081 (Satu Korhola 379, Ella Sysmäläinen 357, Iida Okkonen 345).

Ilmakivääri, N24: 1) Sodankylän Ampujat 1160 SE (Nita Törmänen 385, Noora Pulju 382, Jasmin Mattila 393), 2) Siilinjärven Luotiampujat 1119 (Marjoriikka Rissanen 390, Laura Vartiainen 379, Henna Mustonen 350), 3) Härmän Seudun Ampujat 1070 (Emmi Haukkala 362, Laura Haukkala 379, Satu Luoma 329).

Ilmakivääri, Y16: 1) Esbo Skytteförening 1141 SE (Sebastian Långström 392, Cristian Friman 378, Björn Friman 371), 2) Kuusankosken Ampujat 1081 (Mika Piipponen 351, Joona Rajala 358, Tiia Mauno 372), 3) Lappajärven Ampujat 1069 (Jussi Savola 347, Tuomas Korpela 359, Konsta Aho 363), 4) Pieksämäen Seudun Ampujat 1057 (Triin Vilms 365, Tiia Mökkönen 345, Sami Heiskanen 347), 5) Joensuun Ampujat 1051 (Markus Tolvanen 361, Roope Maaranen 354, Petka Hummelholm 336), 6) Mikkelin Ampujat 915 (Teemu Hertz 363, Teemu Puuska 187, Janne Härkänen 365).

Ilmakivääri, Y18: 1) Mikkelin Ampujat 1687 (Taneli Ripatti 577, Aatu Rahikainen 568, Aaro Tuukkanen 542), 2) Hämeenlinnan Ampumaseura 1675 (Katariina Laine 588, Lassi Kukkumäki 533, Nuutti Pieskä 554), 3) Nokian Seudun Ampujat 1662 (Juho Katajamaa 562, Jere Salo 544, Niklas Mäkelä 556), 4) Ålands Sportskytteförening 1659 (Max Mattsson 538, Elin Abrahamsson 543, Mathias Nordberg 578).

Ilmakivääri, Y20: 1) Esbo Skytteförening 1747 (Aina Kivi 576, Katarina Långström 587, Aleksi Jarva 584), 2) Nokian Seudun Ampujat 1733 (Saana Tattari 584, Roosa Prusila 578, Jussi Hölli 571), 3) Kankaanpään Ampujat 1706 (Aleksi Lammintausta 573, Jimi Lång 554, Matias Pukaralammi 579), 4) Kauhavan Ampujat 1663 (Tommi Kamppila 568, Essi Koivisto 556, Julius Passi 539).

Ilmakivääri, Y24: 1) Raseborgs Skyttar 1769 SE (Robin Stenström 594, Joni Stenström 591, Anton Aprelev 584), 2) Kankaanpään Ampujat 1755 (Juho Kurki 597, Sami Korpela 577, Jone Lång 581), 3) Kauhavan Ampujat 1742 (Mika Ketola 582, Sara Lauttamus 574, Pyry Passi 586), 4) Ålands Sportskytteförening 1727 (Tom Mattsson 567, Andreas Virtanen 585, Elin Liewendahl 575), 5) Pieksämäen Seudun Ampujat 1676 (Tea Sikanen 570, Juho Ylönen 550, Niko Matilainen 556).

Ilmakivääri, Y50: 1) Säkylän Seudun Ampujat 1122 (Martti Luhtajärvi 382, Matti Viljakainen 380, Heikki Ranne 360), 2) Kuusankosken Ampujat 1113 (Jarmo Järvelä 374, Mauri Takala 381, Jouko Valtonen 358), 3) Keski-Suomen Ampujat 1110 (Veijo Sivula 358, Jari Lehtinen 376, Jukka Salonen 376), 4) Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura 1 1107 (Markku Kärkkäinen 368, Juhani Parviainen 378, Tapio Kajan 361), 5) Poliisien Ampumaseura 1100 (Väinö Ylitalo 362, Esko Törölä 364, Kurt Thune 374), 6) Oulun Metsästys ja Ampumaseura 1099 (Antero Rantala 367, Matti Korhonen 351, Mikko Taussi 381), 7) Kotkan Ampumaseura 1091 (Heikki Rautio 355, Mauri Heino 351, Sirkka Savukari 385).

Lisää tietoa SM-joukkuekilpailuista löydät täältä.

Juho Kurki tähtäsi ilmakiväärissä 598 pistettä SM-joukkuekilpailuissa

Juho Kurki on EM-kilpailujen kynnyksellä kovassa kunnossa. Kuvat: Lassi Palo
Katarina Långströmin kilpailu "sujui kuin itsestään".

Kankaanpään Ampujien Juho Kurki tähtäsi ilmakiväärissä tuloksen 598 Mikkelissä tänään alkaneissa ilmakiväärin ja -pistoolin SM-joukkuekilpailuissa.

Mikkelissä järjestetään viikonvaihteessa ilmakiväärin ja -pistoolin SM-joukkuekilpailut. Lauantaina kisaohjelmassa olivat Y- ja N-sarjojen ilmakivääri sekä Y18-, N24- ja Y50-sarjojen ilmapistooli. Sunnuntaina kilpaillaan Y- ja N-sarjojen ilmapistoolissa sekä ilmakiväärissä sarjoissa Y/N 16-24 ja veteraanit N50, Y50-70. SM-kilpailut käydään Mikkelin Ampujien Ampuma-Areenalla.

Mestaruudet voittivat tänään Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura (ilmakivääri N), Raseborgs Skyttar (ilmakivääri Y), Härmän Seudun Ampujat (ilmapistooli N24), Esbo Skytteförening (ilmapistooli Y18) ja Tikkakosken Ampujat (Ilmapistooli Y50).

Y-sarjan ilmakiväärissä Kankaanpään Ampujia edustava Juho Kurki tähtäsi 598 pistettä. KaA sijoittui joukkuekilpailussa neljänneksi.

– Kisa oli vähän vaikea, mutta osuminen oli hyvää. En saanut ihan sellaista automaatiota ammuntaan kuin olisin toivonut. Sellaista väkisin tekemistä, Kurki kommentoi.

Ilma-aseiden EM-kilpailut järjestetään 25.2.-3.3. Tanskan Odensessa. Kurki on nimetty Suomen joukkueeseen. Hänen tuloksensa lupaa hyvää kisoja ajatellen.

– No joo, kunto on kova. Olen ollut nyt pari viikkoa putkeen leirillä. Tänään oli vähän väsymistäkin mukana. Nyt on keventämisen vuoro.

Marjo Yli-Kiikka on Kurjen tavoin lähdössä Tanskan EM-kilpailuihin. Hän kuului N-sarjan ilmakiväärin SM-joukkuekultaa voittaneeseen Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuran joukkueeseen. Yli-Kiikan tulos oli 394. Hän luonnehti ammuntaansa työlääksi.

– Liipaisu ei päästä minua helpolla. Tulokseeni mahtuu kyllä lisäpisteitä EM-kisoja ajatellen. Tämä oli tänään joukkuekisa, ja tulos oli ihan riittävä voittoon, hän sanoi.

Joni Stenström oli voittamassa Raseborgs Skyttar -seuralleen Y-sarjan ilmakiväärin Suomen mestaruutta. Stenströmin tulos oli 594. Hän on yksi Suomen arvokilpailujen ensikertalaisista EM-kilpailuissa. Hän kilpailee Odensessa poikien sarjassa.

– Tekemiseni ei ollut ihan sataprosenttista. Oli paljon varmistamista enkä tehnyt niin kuin olisi pitänyt. Siitä johtuivat monet huonot kympit. Lopputulos oli kuitenkin tosi hyvä, hän sanoi.

Stenströminkin kunto näyttää olevan hyvä EM-kilpailuja ajatellen.

– Ei ole mitään hätää, kun vaan uskallan tehdä oikeita asioita.

Esbo Skytteföreningin Katarina Långström ampui ilmakiväärissä uuden ennätyksensä 594. Entinen ennätys koheni pisteellä. Långström on myös EM-kilpailuissa mukana. Hän kilpailee siellä tyttöjen sarjassa.

– Oli helppo ampua, kaikki sujui kuin itsestään, hän iloitsi.

Viimeisessä sarjassa Långströmin keskittyminen herpaantui, ja sen seurauksena ”tuli ysiputki”. Kilpailun alkuun hän on todella tyytyväinen. Hyvä merkki EM-kilpailuja ajatellen, hän totesi.

Härmän Seudun Ampujien N24-sarjan ilmapistoolin mestarijoukkueeseen kuulunut Susanna Ahomäki ampui tuloksen 373. Hänen mukaansa kilpailu oli ”aika helppoa” ensimmäisen sarjan jälkeen.

– Yli 370:n tulos tuntuu hyvältä. Viime maanantaina tehtiin vielä uusi ampujainlinssi. Megalinkkeihin tuntui kaikin puolin hyvältä ampua, Ahomäki sanoi kilpailunsa jälkeen.

Ilma-aseiden SM-joukkuekilpailut
Mikkeli 16.-17.2.

Tuloksia la 16.2.

Ilmakivääri, N: 1) Isonkyrön Metsästys ja Ampumaseura 1172 (Marianne Palo 393, Marjo Yli-Kiikka 394, Riina Karhu 385), 2) Siilinjärven Luotiampujat 1151(Marjoriikka Rissanen 388, Laura Vartiainen 383, Elina Lehtomäki 380), 3) Sodankylän Ampujat 1148 (Nita Törmänen 381, Noora Pulju 381, Jasmin Mattila 386), 4) Poliisien Ampumaseura 1146 (Armi Häkkinen 385, Henna Viljanen 379, Jenna Kuisma 382), 5) Savonlinnan Metsästys ja Ampumaseura 1138 (Niina Saarinen 359, Annika Sihvonen 392, Riikka Parviainen 387).

Ilmakivääri, Y: 1) Raseborgs Skyttar 1767 (Robin Stenström 585, Joni Stenström 594, Anton Aprelev 588), 2) Esbo Skytteförening 1 1765 (Aleksi Jarva 589, Katarina Långström 594, Sebastian Långström 582), 3) Pieksämäen Seudun Ampujat 1752 (Toni Matilainen 580, Eetu Orsjoki 580, Pauliina Frilander-Soini 592), 4) Kankaanpään Ampujat 1742 (Juho Kurki 598, Sami Korpela 568, Aleksi Lammintausta 576), 5) Joensuun Ampujat 1739 (Antti Räsänen 581, Tommi Tella 578, Marko Tanskanen 580), 6) Mikkelin Ampujat 1736/95x (Olli Hahl 583, Janne Vartiainen 573, Aatu Rahikainen 580), 7) Rauman Seudun Urheiluampujat 1736/82x ((Jenni Jussila 584, Juho Jussila 583, Anna-Maria Siivonen 569), 8) Ålands Sportskytteförening 1 1728 (Mathias Nordberg 577, Tom Mattsson 566, Andreas Virtanen 585), 9) Oulun Metsästys- ja Ampumaseura 1719/93x (Juho Autio 585, Mikko Taussi 562, Riku Halttu 572), 10) Esbo Skytteförening 2 1719/65x (Aina Kivi 579, Friman Björn 560, Friman Cristian 580), 11) Turun Seudun Ampujat 1717 (Tomi Huuhka 585, Harri Jääskeläinen 554, Erika Lindholm 578), 12) Kuusankosken Ampujat 1716 (Ville Viljaranta 561, Juha Haavisto 572, Jouni Jokinen 583), 13) Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura 1704 (Antti Kajan 574, Tapio Kajan 557, Juhani Parviainen 573), 14) Nokian Seudun Ampujat 1703 (Teemu Lipponen 565, Saana Tattari 573, Roosa Prusila 565), 15) Hämeenlinnan Ampumaseura 1698 (Katariina Laine 586, Lassi Kukkumäki 538, Nuutti Pieskä 574), 16) Ålands Sportskytteförening 2 1677 (Max Mattsson 551, Elin Abrahamsson 543, Elin Liewendahl 583).

Ilmapistooli, N24: 1) Härmän Seudun Ampujat 1081/SE (Annukka Riutta 368, Susanna Ahomäki 373, Tea Lepistö 340), 2) Poliisien Ampumaseura 986 (Henna Viljanen 332, Essi Kuisma 343, Sandra Toivonen 311).

Ilmapistooli, Y18: 1) Esbo Skytteförening 1600 (Emma Numminen 538, Cristian Friman 527, Björn Friman 535), 2) Kuortaneen Kunto 1578 (Tomi Nimell 515, Noora Kivistö 537, Samuel Turigin 526), 3) Isojoen urheilijat 1529 (Riku Akseli 510, Juho Koivisto 501, Taru Teikari 518), 4) Turun Seudun Ampujat 1495 (Konsta Kivi 557, Julius Jänismäki 534, Iiro Marttila 404).

Ilmapistooli Y50: 1) Tikkakosken Ampujat 1 1097 (Esko Halla-Aho 362, Pasi Koivunen 375, Juhani Öhman 360), 2) Lahden Ampumaseura 1 1088 (Sakari Paasonen 358, Kari Leskinen 368, Antti Pesonen 362), 3) Porkkalan Ampujat 1087 (Torsti Annala 354, Vesa Ennevaara 363, Vesa Savolainen 370), 4) Turun Seudun Ampujat 1081/17x (Jukka Nikkari 367, Kalle Kivi 361, Kurt Wallden 353), 5) Kotkan Ampumaseura 1081/14x (Markku Koskivirta 352, Matti Helsten 357, Juha Valjus 372), 6) Satakunnan Ampujat 1077 (Ritva Mykrä 332, Hannes Frigård 375, Lauri Lauste 370), 7) Kaakon Hahlo 1076 (Markku Rytkölä 358, Seppo Hallikainen 361, Heino Pitkäkangas 357), 8) Lapin Ampujat 1074/14x (Erkki Leitilä 365, Petteri Peura 366, Pekka Ranua 343), 9) Pohjois-Hämeen Ampujat 1074/10x (Veijo Piironen 367, Seppo Virtanen 350, Olavi Kivelä 357), 10) Kuortaneen Kunto 1071/1
6x (Seppo Nevansuu 369, Mirja Nevansuu 362, Markku Rintala 340), 11) Lahden Ampumaseura 2 1071/11x (Matti Selonen 361, Olavi Linden 358, Tapani Purolinna 352), 12) Hämeenlinnan Ampumaseura 1065 (Veikko Alanko 370, Pentti Järvinen 345, Pekka Varjus 350), 13) Kontiolahden Urheilijat 1056 (Seppo Asikainen 344, Ari Eskelinen 365, Pekka Ratilainen 347), 14) Tikkakosken Ampujat 2 1039 (Risto Korhonen 363, Harri Tilvis 323, Kari Löfgren 353), 15) Savonlinnan Metsästys ja Ampumaseura 681 (Keijo Kilpeläinen 0, Osmo Pekurinen 340, Esko Kainulainen 341).

Lisää tietoa SM-joukkuekilpailuista löydät täältä.

Nuorten ilma-aseharrastajien alueleiri (Etelä-Suomi) 9.3.2013

Hei!

Tervetuloa alueleirille la 9.3.2013!
Nuorten ilma-aseharrastajien alueleiri järjestetään ennakkotiedoista poiketen Tuusulassa K-UAS:n radalla,Rykmentintie 1, 04300  Tuusula. Rata sijaitsee uimahallin alakerrassa.

Leiri alkaa 10.00 ja päättyy 16:00 jonka jälkeen on uintimahdollisuus. Ammutaan nauhatauluihin joten ottakaa kaukoputket mukaan.

Uimahallilla on kahvio mistä voi ostaa purtavaa, ruokailua ei järjestetä radalle.
Kertokaa leiristä myös seuranne muille nuorille.

Ilmoittautumiset 3.3.2013 mennessä.
* kivääri Ari Mäkelä (ari.makela@pp5.inet.fi)
* pistooli Kimmo Loponen (kimmo.loponen@kolumbus.fi)
* tukiammunta Cindy Dufvelin (dufvelic@arcada.fi )

Kahdeksalle ampumaurheilijalle urheilija-apurahaa

Satu Mäkelä-Nummelalle myönnettiin 20 000 euron urheilija-apuraha. Kuva: Lassi Palo

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on myöntänyt 76 kesälajien urheilijalle verottoman urheilija-apurahan. Ampumaurheilijoista suuren apurahan sai Satu Mäkelä-Nummela. Pieni apuraha myönnettiin seitsemälle ampujalle.

Urheilijoille jaettiin yhteensä 960 000 euroa. Heistä 53 edustaa olympialajeja, viisi ei-olympialajeja ja kahdeksantoista paralympiaurheilua.

Lisäksi Suomen Olympiakomitealle myönnettiin 75 500 euroa jaettavaksi valmentajien apurahoina. Apurahat myönnetään veikkausvoittovaroista.

Apurahan tarkoituksena on taata urheilijalle taloudellinen turva ammattimaista harjoittelua varten. Urheilijoille myönnettävää apurahaa on nostettu viime vuodesta. Aiemmin suuri apuraha oli 15 000 euroa ja pieni apuraha 7 500 euroa. Nyt suuri apuraha on 20 000 euroa ja pieni 10 000 euroa.

Apurahojen myöntämiskriteereitä on tiukennettu. Suuren apurahan saajilta on edellytetty lajissaan menestymistä viime vuoden olympialaisissa ja paralympialaisissa tai oman lajinsa maailmanmestaruuskilpailuissa, todetaan Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteessa. Ison apurahan saaneet edustavat yhdeksää lajia, heidän joukossaan siis viime kesänä Lontoon olympialaisissa seitsemänneksi sijoittunut trap-ampuja Satu Mäkelä-Nummela.

Pienen apurahan saajilta odotetaan nousua lajinsa terävimmälle huipulle. Apurahaurheilijalle halutaan näin taata aiempaa paremmat valmentautumisedellytykset. Apurahoihin varattua määrärahaa ei ole korotettu. Määräraha on edelleen 1 700 000 euroa vuodessa.

– Apuraha-arvioinnissa otetaan huomioon lajin kansainvälinen arvostus ja vaativuus sekä kilpailuihin osallistuvien maiden määrä. Harkinnassa kiinnitetään huomiota myös urheilijan valmentautumisen kokonaisuuteen sekä uran pituuteen. Painopiste on nuorten lahjakkaiden urheilijoiden tukemisessa, OKM:n tiedotteessa sanotaan.

Esitykset apurahojen saajista tekee Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö. Verottomia urheilija-apurahoja on myönnetty vuodesta 1995 lähtien.

Ampumaurheilu

Suuri apuraha (20 000 euroa):
Satu Mäkelä-Nummela, trap (Orimattilan Seudun Urheiluampujat)

Pieni apuraha (10 000 euroa):
Henri Häkkinen, kivääri (Joensuun Ampujat)
Kai Jahnsson, pistooli (Poliisien Ampumaseura)
Juho Kurki, kivääri (Kankaanpään Ampujat)
Minna Leinonen, kivääri (Keski-Suomen Ampujat)
Heikki Meriluoto, skeet (Oulun Seudun Haulikkoampujat)
Mira Suhonen, pistooli (Kuortaneen Kunto)
Marjo Yli-Kiikka, kivääri (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura)

Lisää tietoa urheilija-apurahoista löydät täältä.

Ilma-aseiden SM-joukkuekilpailuissa reaaliaikainen tulospalvelu

Mikkelissä ensi viikonvaihteessa järjestettävissä ilma-aseiden SM-joukkuekilpailuissa käytetään reaaliaikaista tulospalvelua. Mikkelin Ampujien tiedottaja Jaakko Puisto kertoo, että tulokset kisojen aikana löytyvät osoitteesta http:\tulokset.digitaali.fi .

Lauantaina (16.2.) kisaohjelmassa ovat ilmakivääri Y ja N sekä ilmapistooli Y/N 16-24 ja veteraanit N50, Y50- 70. Sunnuntaina (17.2.) ovat vuorossa ilmapistooli Y ja N sekä ilmakivääri Y/N 16-24 ja veteraanit N50, Y50-70.

SM-kilpailut käydään Mikkelin Ampujien Ampuma-Areenalla.

Lisää tietoa SM-joukkuekilpailuista löydät täältä.

Ilma-aseiden EM-kilpailuihin 21 suomalaista ampumaurheilijaa

Aleksi Jarva edustaa Suomea ilma-aseiden EM-kilpailuissa. Kuva: Lassi Palo

Suomen Ampumaurheiluliitto on nimennyt 21 ampumaurheilijaa Tanskan Odensessa helmi-maaliskuussa järjestettäviin ilma-aseiden EM-kilpailuihin.

Ilma-aseiden EM-kilpailut järjestetään Tanskan Odensessa 25.2.-3.3. Suomen 21 ampumaurheilijan joukkueessa on kymmenen kivääriampujaa, viisi pistooliampujaa ja kuusi liikkuvan maalin ampujaa.

Suomen joukkueessa on paitsi erittäin kokeneita urheilijoita myös EM-kilpailujen ensikertalaisia. Ensikertalaisia ovat poikien kiväärissä Aleksi Jarva ja Joni Stenström sekä tyttöjen kiväärissä Saana Tattari. Ensimmäisiin arvokilpailuihinsa matkaavat myös Reetta Hynninen (naisten pistooli) ja Mika Kinisjärvi (poikien liikkuva maali).

– Kiväärissä on kokemusta ja nuoruuden intoa. Ensikertalaiset ovat kaikkien testien perusteella erittäin lahjakkaita urheilijoita, ja heillä on hyvät näytöt. Stenström voitti tammikuun alussa Swedish cupissa, mikä on hyvä signaali, ja Jarva on kehittynyt valtavasti, kiväärivalmentaja Juha Hirvi sanoo.

Liikkuva maali lähtee Odenseen EM-kilpailujen historiansa nuorimmalla joukkueella, sillä kuudesta ampujasta neljä on juniori-ikäisiä. Mukana on toki myös lajin konkari kansainvälisestikin ajatellen eli Krister Holmberg.

– Tästä huolimatta joukkue ei kuitenkaan ole kokematon, vaan kaikilla on Kinisjärveä lukuun ottamatta useiden arvokisojen kokemus. Hänelläkin on kansainvälisiä kisoja takana jo usean vuoden ajalta, sanoo liikkuvan maalin lajivalmentaja Ville Häyrinen.

– Joukkueen nuorisokaarti on ampunut omat ennätyksensä tai sivunnut niitä ihan viime viikkoina, joten tuloskunto näyttää tosi hyvältä. Viimeistelemme kuntoa vielä yhdessä Ranskan maajoukkueen kanssa kuun vaihteessa Vierumäellä ja kilpailemme SM-kilpailuissa Porissa (9.-10.2.) ja seuraavana viikonloppuna putoavien taulujen osalta Nilsiässä.

Häyrisen odotukset Odensen kisoja kohtaan ovat korkealla, sillä kaikki liikkuvan maalin ampujamme ovat tuloksellisesti oman sarjansa kansainvälistä kärkeä.

– Eihän tässä tilanteessa oikein voi muuta kuin odottaa kisoja vesi kielellä. Tämän tason kilpailut ovat niitä urheilijan juhlapäiviä – se miksi tätä hommaa tehdään. Mitalitavoitteita on aika turha asettaa. Jokaisella urheilijalla on omat tavoitteensa mitaleissa, joten ei se joukkueidenkaan suhteen ainakaan huonolta näytä.

Vuosi sitten Vierumäellä järjestetyissä ilma-aseiden EM-kilpailuissa Suomi saavutti kahdeksan mitalia, jotka kaikki tulivat liikkuvassa maalissa. Mitaleista viisi oli kultaisia ja kaksi hopeisia, ja yksi oli pronssinen.

Nyt järjestettävien kisojen isäntämaa Tanska jäi Vierumäellä ilman mitalia, mutta viime elokuussa Lontoon olympialaisissa se voitti yhden hopeamitalin, kun Anders Golding sijoittui toiseksi miesten skeetissä.

Ilma-aseiden EM-kilpailuihin odotetaan 600 ampumaurheilijaa noin 40 maasta. Kisat käydään Stadium Arena Fynissä, joka sijaitsee kuuden kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Tanskan kolmanneksi suurimmassa kaupungissa Odensessa on noin 166 000 asukasta.

Ilma-aseiden EM-kilpailut
25.2.-3.3. Odense, Tanska

Suomen joukkue

Kivääri (10)
Miehet: Henri Häkkinen (Joensuun Ampujat), Juho Kurki (Kankaanpään Ampujat)
Naiset: Hanna Pitkänen (Turun Seudun Ampujat), Marjo Yli-Kiikka (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura)
Pojat: Aleksi Jarva (Esbo Skytteförening), Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura), Joni Stenström (Raseborgs Skyttar)
Tytöt: Katarina Långström (Esbo Skytteförening), Annika Sihvonen (Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseura), Saana Tattari (Nokian Seudun Ampujat)

Pistooli (5)
Miehet: Kai Jahnsson (Poliisien Ampumaseura), Henri Rutanen (Ylivieskan Kuula)
Naiset: Reetta Hynninen (Poliisien Ampumaseura), Tiina Jänkälä (Sodankylän Ampujat), Mira Suhonen (Kuortaneen Kunto)

Liikkuva maali (6)
Miehet: Sami Heikkilä (Kymppi-64), Tomi-Pekka Heikkilä (Kymppi-64), Krister Holmberg (Raseborgs Skyttar)
Pojat: Mika Kinisjärvi (Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura), Heikki Lähdekorpi (Satakunnan Ampujat), Jani Suoranta (Kymppi-64)

Valmentajat
Kivääri: Juha Hirvi, Pasi Wedman
Pistooli: Matthias Hahn
Liikkuva maali: Vesa Saviahde

Joukkueen johtaja: Pirjo Peltola
Tiedottaja: Lassi Palo

Lisää tietoa EM-kilpailuista löydät täältä

Juho Kurki Münchenissä 596 ja 14:s

Juho Kurki aloitti mainiosti ilmakiväärin kilpailunsa lauantaina Münchenissä. Vasta 35:s laukaus oli ensimmäinen yhdeksikkö. Lopputulos oli 596, joka oikeutti 14. sijaan. Viimeinen laukaus karkasi yhdeksikköön, samalla karkasi myös finaalipaikka. Peruskilpailussa Unkarin Peter Sidi täräytti täydet 600 pistettä.

 München 26.1.2013

Kansainvälisen ilma-asekilpailun kolmas kisapäivä (3/3)

Juho Kurki aloitti mainiosti ilmakiväärin kilpailunsa lauantaina Münchenissä. Vasta 35:s laukaus oli ensimmäinen yhdeksikkö. Lopputulos oli 596, joka oikeutti 14. sijaan. Viimeinen laukaus karkasi yhdeksikköön, samalla karkasi myös finaalipaikka. Peruskilpailussa Unkarin Peter Sidi täräytti täydet 600 pistettä.

-Alkusarjat sujuivat tavanomaisesti ja osuin hyvin. Viimeisessä sarjassa oli jännitystä niin paljon, että tähtäimet eivät pysyneet koko aikaa edes taulussa, kankaanpääläinen selvitti. Hän arvioi suorituksensa merkittävien kilpailujensa joukossa toistaiseksi parhaaksi.

Henri Häkkinen jäi 591 pisteeseen. Hollolalainen sanoi ”kropan” olleen rauhattoman, aivan kuin olisi juonut pannullisen kahvia. Jännitykseen ei Häkkisen tulokset kaadu. Pekingin olympiakisojen pronssimitalistilla on jo kokemusta riittävästi.

Naisten ilmakiväärissä Marjo Yli-Kiikan tulos oli 394. Vähän vähemmän kuin mitä seinäjokelainen odotti.

-Ansaitsisin työn sankarin arvon tästä kisasta. Liipaisu ei toiminut ja sen parantamiseen keskityn lähiajan harjoituksissa.

Mira Suhonen oli iloinen ilmapistoolin 379 pisteen tuloksestaan, joka oikeutti 24. sijalle. Hän ampuu verkkaiseen tahtiin, ja uusissa säännöissä ampuma-aikaa on lyhennetty. Ensimmäisessä kisassaan torstaina hän jäi 373 pisteeseen.

-Tämä oli toinen kisani, jonka ammuin uusin säännöin. Olen joutunut muuttamaan ampumaohjelmaani ampuma-ajan lyhentymisen vuoksi. Aiemmin nostin aseen kympin yläpuolelle, sitten laskin kympin alapuolelle ja vasta sitten tähtäysalueelle. Nyt lasken ylhäältä suoraan tähtäysalueelle. Siten säästän muutaman sekunnin lisäaikaa laukauksiin, hän selvitti.

Miesten ilmapistoolissa Suomea edusti vain Henri Rutanen, 24. Hän teki torstaina 561 ja lauantaina 557 pisteen heikohkot tulokset. Ylivieskalainen sanoi palaavansa harjoittelussaan perusasioiden pariin, ja lohduttautui sillä, että ”edessä on vielä paljon kisavuosia”. Kykyjä on, sillä kovan ampujan 580:n ”rajapyykin” hän on jo tavoittanut.

Ilma-aseampujien seuraava merkittävä kilpailu on Tanskassa järjestettävät EM-kilpailut 27.2.-3.3.2013. Juha Hirvi sanoi Suomen joukkueen kiväärilajien rungon kilpailleen Münchenissä. Tanskassa hän arveli kiväärijoukkueilla olevan mahdollisuuksia viiden parhaan joukkoon. Henkilökohtaisissa lajeissa valttiässä on 21-vuotias Juho Kurki, mutta kärkitiloille yltävät onnistuessaan esimerkiksi Marjo Yli-Kiikka ja Henri Häkkinen. Ilmapistoolin ”kuumimmat” nimet ovat olympiakävijät Mira Suhonen ja Kai Jahnsson.

Tuloksia

Ilmakivääri naiset 1) Lisa Ungerank AUT 207,2, 2) Silvia Rachl GER 206, 3) Ziva Dvorsak SLO 186,1, . ..32) Marjo Yli-Kiikka FIN 394, …47) Hanna Pitkänen FIN 393. Finaalin tulosraja oli 397.

Ilmakivääri miehet, 1) Peter Sidi HUN 205,7 (600), 2) Illia Charheica BLR 205,5, 3) Alexander Schmirl AUT 184,6, … 14) Juho Kurki FIN 596, …50) Henri Häkkinen FIN 591. Finaalin tulosraja oli 597.

Ilmapistooli naiset 1) Olena Kostevych UKR 201,8 (390), 2) Natalia Paderina RUS 201,2, 3) Zorana Arunovic SRB 180,3, …24) Mira Suhonen 379, …39) Tiina Jänkälä FIN 373, …42) Reetta Hynninen FIN 372. Finaalin tulosraja oli 384.

Ilmapistooli miehet 1) Ogel Omelchuk 202,7 UKR(582), 2) Denis Kulakov RUS 199,8, 3) Christian Reitz GER 180,7, … 76) Henri Rutanen FIN 557. Finaalin tulosraja oli 581.

SAL tiedotus