Kategoria: Kivääri

Krister Holmberg kuudentena liikkuvan maalin normaalijuoksujen MM-kilpailussa Vierumäellä

Krister Holmberg on kuudentena liikkuvan maalin ilmakiväärin normaalijuoksujen MM-kilpailussa Suomen Urheiluopiston Vierumäki Areenassa tiistaina 25. elokuuta. Holmberg laukoi ensimmäisen päivän 30 laukauksen hitailla juoksuilla 290 pistettä. Vesa Saviahde ampui 287 pistettä ja on 14:ntenä sekä Staffan Holmström 281 pistettä ja on 19:ntenä. Normaalijuoksujen ensimmäisen puolikkaan jälkeen kisaa johtaa Ruotsin Emil Andersson 294 pisteellä.

Miehet jatkavat normaalijuoksujen kilpailuaan huomenna keskiviikkona 30 nopealla juoksulla. 60 laukauksen peruskilpailun jälkeen neljä parasta ampuu mitaliottelun. Mitaliottelun välierässä peruskilpailun ykkönen kohtaa neljännen sekä kakkonen kohtaa kolmosen. Välierien voittajat kilpailevat kultamitalista ja häviäjät pronssimitalista. Mitaliottelussa kilpailijat ampuvat uusinnan tapaan vierekkäisillä radoilla yhtä aikaa. Osumat tulkataan kymmenyksen tarkkuudella ja jokaisesta voitetusta laukauksesta saa pisteen. Jos osumatulos on sama, esimerkiksi 10,5 – 10,5, molemmat saavat pisteen. Kuudella pisteellä voittaa ottelun. Jos molemmat saavuttavat kuusi pistettä yhtä aikaa, ammutaan yksi laukaus lisää.

– Se oli ihan normaali päivä. Välillä tein ammunnan itselleni vaikeaksi. Hitailla juoksuilla olisi saanut jäädä ne pari kasia ampumatta, 37-vuotias inkoolainen Krister Holmberg kommentoi 290 (97+97+96) pisteen suoritustaan.

Raseborgs Skyttarea edustava Holmberg on normaalijuoksujen ensimmäisen puolikkaan jälkeen kuudentena neljä pistettä kärjestä ja vain pisteen neljännestä sijasta.

– Ammuin kolme huonoa laukausta – yhden jokaiseen sarjaan. Huonoista laukauksista kaksi oli kaseja ja yksi seiska, 34-vuotias lempääläläinen Vesa Saviahde kommentoi 287 (95+96+96) pisteen hitaita juoksujaan.

– Hitaiden juoksujen jälkeen normaalijuoksujen kilpailusta on ammuttu tavallaan vasta kolmasosa, kun nopeilla juoksuilla huonoja osumia voi tulla paljon enemmän. Toivottavasti niitä ei tule itselle. Jos neljän joukkoon pääsee, kaikki on taas auki.

Pohjois-Hämeen Ampujia edustava Vesa Saviahde neljän pisteen päässä neljännestä sijasta.

Liikkuvan maalin MM-kilpailu, Suomen Urheiluopisto, Vierumäki Areena, Heinola, 24.-29.8.2009.

Liikkuva maali, ilmakivääri, 60 ls (normaalijuoksut), miehet, tilanne 30 ls:n hitaiden juoksujen jälkeen: 1) Emil Andersson Ruotsi 294 (100+100+94), 2) Dimitri Romanov Venäjä 293 (96+98+99), 3) Peter Pelach Slovakia 292 (98+95+99), 4) Miroslav Janus Tshekki 291 (98+97+96), 5) Vladyslav Prianishnikov Ukraina 290 (97+96+97), 6) Krister Holmberg Suomi 290 (97+97+96), …14) Vesa Saviahde Suomi 287 (95+96+96), …19) Staffan Holmström Suomi 281 (90+94+97).

Mårten Westerlund viides poikien liikkuvan maalin normaalijuoksuissa Vierumäellä, Suomelle joukkuehopeaa

Mårten Westerlund ampui viidenneksi liikkuvan maalin ilmakiväärin poikien normaalijuoksujen MM-kilpailussa Suomen Urheiluopiston Vierumäki Areenassa tiistaina 25. elokuuta. Westerlund tähtäsi 559 pistettä ja jäi neljä pistettä pronssimitalista. Sami Heikkilä oli 555 pisteellä seitsemäs ja Tomi-Pekka Heikkilä oli 551 pisteellä kahdeksas. MM-kultaa voitti Venäjän Mihail Azarenko 578 pisteellä, MM-hopeaa Unkarin Laszlo Boros 571 pisteellä ja MM-pronssia Venäjän Aleksander Naumenko 563 pisteellä. Venäjän pojat voittivat joukkuekilpailun ME-tuloksella 1702 pistettä. Neljä pistettä ME-tulosta parantaneessa joukkueessa ampui Azarenkon ja Naumenkon lisäksi Juri Dovgal (561). Suomi laukoi hopeaa 1665 pisteellä.

Raseborgs Skyttaren 20-vuotias Mårten Westerlund ampui ilmakiväärillä 559 (282+277) pistettä normaalijuoksujen kilpailussa. Hän oli viides ja jäi neljä pistettä pronssimitalista.

– Hitailla juoksuilla oli pitänyt saada enemmän pisteitä. Nopeatkin juoksut menivät alakanttiin. Ammuin nopeilla juoksuilla kolme seiskaa, joilla tuloksesta lähtee yhdeksän pistettä. Ammunta ei vain oikein lähtenyt kulkemaan. Pitäisi ehtiä treenaamaan enemmän, Westerlund totesi.

– Tavoitteenani oli ampua yksi mitali ilmakiväärillä. Torstaina on vuorossa pienoiskiväärin sekajuoksut. Se on taas uusi kisa.

Pojat kilpailevat liikkuvan maalin MM-kisassa vielä pienoiskiväärin seka- ja normaalijuoksuissa. Sekajuoksut ovat ohjelmassa torstaina. Normaalijuoksujen hitaat juoksut ammutaan perjantaina ja nopeat juoksut lauantaina.

– Ei se kisa mennyt niin kuin piti. Hitaat juoksut levisivät ihan käsiin. Sarjan aikana yritin kaikilla tavoilla muuttaa ammuntaani, jos se olisi lähtenyt sitä kautta, Sami Heikkilä arvioi 555 (273+282) pisteen kilpailuaan. Kymppi-64:ää edustava 16-vuotias kangasalalainen Heikkilä sijoittui seitsemänneksi.

– Vaikka hitaiden juoksujen jälkeen oli huono fiilis, nopeisiin juoksuihin oli helppo lähteä. Eipä ollut mitään paineita.

Samin isoveli Tomi-Pekka Heikkilä ampui ilmakiväärin normaalijuoksuissa 551 (288+263) pistettä. 19-vuotias Tomi-Pekka oli hitaiden juoksujen (288) jälkeen toisena, vaikka ampuikin toisella sarjallaan yhden kuutosen. Nopeilla juoksuilla hän putosi tuloslistalla kahdeksanneksi.

– Nopeat juoksut eivät lähteneet kulkemaan millään – tuli kymppien puute. Nopeilla juoksuilla osumat olivat ihan ympäri taulua, totesi Tomi-Pekka Heikkilä.

– Yritin ampua nopeat juoksut rennosti, mutta ammunta oli väkinäistä. Nopeiden juoksujen ammunta harmittaa.

Kymppi-64:ää edustava Tomi-Pekka Heikkilä voitti uransa ensimmäisen henkilökohtaisen mitalin eilen maanantaina, kun hän ampui ilmakiväärin sekajuoksuissa kolmanneksi.

Liikkuvan maalin MM-kilpailu, Suomen Urheiluopisto, Vierumäki Areena, Heinola, 24.-29.8.2009.

Liikkuva maali, ilmakivääri, 60 ls (normaalijuoksut), pojat: 1) Mihail Azarenko Venäjä 578 (291+287), 2) Laszlo Boros Unkari 571 (287+284), 3) Aleksander Naumenko Venäjä 563 (288+275), 4) Juri Dovgal Venäjä 561 (285+276), 5) Mårten Westerlund Suomi 559 (282+277), …7) Sami Heikkilä Suomi 555 (273+282), 8) Tomi-Pekka Heikkilä Suomi 551 (288+263).

Liikkuva maali, ilmakivääri, 60 ls, joukkuekilpailu, pojat: 1) Venäjä 1702 ME-tulos (Mihail Azarenko 578, Aleksander Naumenko 563, Juri Dovgal 561), 2) Suomi 1665 (Mårten Westerlund 559, Sami Heikkilä 555, Tomi-Pekka Heikkilä 551), 3) Ukraina 1660.

Täydelliset tulokset löytyvät osoitteesta https://www.ampumaurheiluliitto.fi/kilpailu/mm-kilpailut/liikkuvan_maalin_mm-kilpailu-i/tulokset-results/.

Micaela Qvarnström neljäs liikkuvan maalin tyttöjen normaalijuoksujen MM-kilpailussa Vierumäellä

Micaela Qvarnström ampui neljänneksi liikkuvan maalin ilmakiväärin tyttöjen normaalijuoksujen MM-kilpailussa Suomen Urheiluopiston Vierumäki Areenassa tiistaina 25. elokuuta. Qvarnström tähtäsi 348 (169+179) pistettä. MM-kultaa voitti Ukrainan Valentina Goncharova 367 (183+184) pisteellä, MM-hopeaa Ukrainan Ljudmila Vasiljuk 362 (181+181) pisteellä ja MM-pronssia Norjan Therese Holm 354 (186+168) pisteellä. Eilisessä sekajuoksujen kilpailussa mitalikolmikko oli järjestyksessä: Vasiljuk, Goncharova ja Holm.

Raseborgs Skyttarea edustava Micaela Qvarnström ampui ilmakiväärillä 348 pistettä normaalijuoksujen kilpailussa. Hitaiden juoksujen 20 laukauksella hän keräsi 169 pistettä ja nopeiden juoksujen 20 laukauksella 179 pistettä. Qvarnström jäi kuusi pistettä pronssimitalista.

– Hitaiden juoksujen alku sujui hyvin. Kaksi viimeistä laukausta olivat kolmonen ja kuutonen. Niillä laukauksilla tuloksesta meni 11 pistettä. Se harmittaa todella paljon, 17-vuotias inkoolainen Micaela Qvarnström sanoi kisan jälkeen.

– Nopeiden juoksujen ampuminen tuntui hyvältä. Ampuminen sujui rennosti.

Tytöt kilpailevat liikkuvan maalin MM-kilpailussa vain ilmakiväärillä, joten Micaela Qvarnströmin kisat päättyivät tänään. Normaalijuoksujen neljännen sijan lisäksi hän ampui sekajuoksuissa viidenneksi.

– Harmittaa, kun en pystynyt ampumaan mitalia. Kun tiesin, että minulla oli mahdollisuus mitaliin, taisin kasata itse itselleni liikaa paineita, hän arvioi.

– Minä pääsen kilpailemaan vielä kolme vuotta nuorten sarjassa. Seuraava tavoite on ilma-aseiden EM-kilpailu (7.-14.3.2010 Norjan Merakerissa).

Liikkuvan maalin MM-kilpailu, Suomen Urheiluopisto, Vierumäki Areena, Heinola, 24.-29.8.2009.

Liikkuva maali, ilmakivääri, 40 ls (normaalijuoksut), tytöt: 1) Valentina Goncharova Ukraina 367 (183+184), 2) Ljudmila Vasiljuk Ukraina 362 (181+181), 3) Therese Holm Norja 354 (186+168), 4) Micaela Qvarnström Suomi 348 (169+179).

Marika Salminen yhdeksäntenä liikkuvan maalin normaalijuoksujen MM-kilpailussa Vierumäellä

Marika Salminen on yhdeksäntenä liikkuvan maalin ilmakiväärin normaalijuoksujen MM-kilpailussa Suomen Urheiluopiston Vierumäki Areenassa tiistaina 25. elokuuta. Normaalijuoksujen ensimmäisen päivän 20 hitaalla juoksulla Salminen ampui 184 (86+98) pistettä. Sirkka Savukari ja Tiina Aalto laukoivat molemmat 164 pistettä ja ovat sijoilla 14 ja 15. MM-kisaa johtaa Ukraina Tetjana Jevsejenko 194 (98+96) pisteellä. Naiset jatkavat kisaansa huomenna keskiviikkona ampumalla 20 nopeaa juoksua. 40 laukauksen peruskilpailun neljä parasta ampuu mitaliottelussa mitaleista keskiviikkopäivän päätteeksi.

Kosken Tl Eränkävijöitä edustava 33-vuotias Marika Salminen ampui ilmakiväärillä 184 (86+98) pistettä normaalijuoksujen 20 hitaalla juoksulla. Ensimmäisen päivän jälkeen hän on tulosluettelossa yhdeksäntenä kymmenen pistettä kärjestä ja neljä pistettä neljännestä sijasta.

– Alku oli tosi hankala, kun ammuin ensin kuutosen ja sitten seiskan. Ensimmäisen kymmenen laukauksen sarjan jälkeen ampumiseni parani, forssalainen Salminen totesi.

– Omasta mielestäni minulla ei ollut liikaa yritystä kisan alussa, mutta Villen mielestä (Suomen joukkueen valmentaja Ville Häyrinen) aseeni piippu heilui ylös alas eikä se rauhoittunut.

Päästyään hyvästä ampumarytmistä kiinni Salminen oli toisen sarjan tarkin. Hän tikkasi 98 pistettä, kun kisaa johtava Ukrainan Tetjana Jevsejenko keräsi 96 pistettä.

– Toinen sarja oli ihan eri luokkaa. Se pelasti paljon tuloksesta. Eilen asetin itselleni tavoitteeksi 185-190 pistettä hitailla juoksuilla.

Naiset jatkavat normaalijuoksujen kilpailuaan huomenna keskiviikkona 20 nopealla juoksulla. 40 laukauksen peruskilpailun jälkeen neljä parasta ampuu mitaliottelun. Mitaliottelun välierässä peruskilpailun ykkönen kohtaa neljännen sekä kakkonen kohtaa kolmosen. Välierien voittajat ampuvat kultamitalista ja häviäjät pronssimitalista. Mitaliottelussa kilpailijat ampuvat uusinnan tapaan vierekkäisillä radoilla. Osumat tulkataan kymmenyksen tarkkuudella ja jokaisesta voitetusta laukauksesta saa pisteen. Jos osumatulos on sama, esimerkiksi 10,5 – 10,5, molemmat saavat pisteen. Kuudella pisteellä voittaa ottelun. Jos molemmat saavuttavat kuusi pistettä yhtä aikaa, ammutaan yksi laukaus lisää.

– Mahdollisuuteni mitaliotteluun ovat aika heikot. Minun pitäisi ampua nopeilla juoksuilla melkein täysiä sarjoja tai sitten edellä oleville pitäisi tulla huono päivä, Marika Salminen arvioi.

Liikkuvan maalin MM-kilpailu, Suomen Urheiluopisto, Vierumäki Areena, Heinola, 24.-29.8.2009.

Liikkuva maali, ilmakivääri, 40 ls (normaalijuoksut), naiset, tilanne 20 ls:n hitaiden juoksujen jälkeen: 1) Tetjana Jevsejenko Ukraina 194 (98+96), 2) Galina Avramenko Ukraina 193 (98+95), 3) Viktoria Zabolotna Ukraina 189 (95+94), 4) Marina Gulak Venäjä 188 (94+94), 5) Olga Stepanova Venäjä 188 (95+93), 6) Edit Mathe Unkari 188 (94+94), 7) Irina Izmalkova Venäjä 188 (96+92), 8) Natalia Gurova Kazakstan 187 (92+95), 9) Marika Salminen Suomi 184 (86+98), …14) Sirkka Savukari Suomi 164 (79+85), 15) Tiina Aalto Suomi 164 (77+87).

Tomi-Pekka Heikkilä ampui pronssia liikkuvan maalin MM-kilpailussa, katso haastatteluvideo

Kymppi-64:n Tomi-Pekka Heikkilä voitti pronssia liikkuvan maalin sekajuoksujen MM-kilpailussa Vierumäki Areenassa maanantaina 24. elokuuta. Tomi-Pekka Heikkilä ampui uransa ensimmäisen arvokilpailumitalin 371 pisteellä. MM-kultaa laukoi Venäjän Mihail Azarenko 379 pisteellä ja MM-hopeaa Ukrainan Igor Matskevych 378 pisteellä.

Tomi-Pekka Heikkilän videohaastattelun löydät täältä.

Liikkuvan maalin MM-kilpailu, Suomen Urheiluopisto, Vierumäki Areena, Heinola, 24.-29.8.2009.

Liikkuva maali, ilmakivääri, 40 ls (sekajuoksut), pojat: 1) Mihail Azarenko Venäjä 379 (191+188), 2) Igor Matskevych Ukraina 378 (189+189), 3) Tomi-Pekka Heikkilä Suomi 371 (182+189), …8) Mårten Westerlund Suomi 366 (186+180), 9) Sami Heikkilä Suomi 365 (179+186).

Liikkuvan maalin MM-kilpailujen reaaliaikainen tulospalvelu Sius Ascorin nettisivuilla

Liikkuvan maalin MM-kilpailujen reaaliaikainen tulospalvelu löytyy Sius Ascorin nettisivuilta. Liikkuvan maalin MM-kilpailussa on ohjelmassa ilmakiväärin miesten, naisten, poikien ja tyttöjen sekajuoksut tänään maanantaina.

Sius Ascorin sivut löytyvät osoitteesta http://results.sius.com/.

Liikkuvan maalin MM-kisan tulospalvelu löytyy osoitteesta http://results.sius.com/Events.aspx?Championship=ISSFWorldChampionshipsRunningTarget20090822HeinolaFinland.

Micaela Qvarnström viides liikkuvan maalin tyttöjen sekajuoksujen MM-kilpailussa Vierumäellä

Micaela Qvarnström ampui viidenneksi liikkuvan maalin ilmakiväärin tyttöjen sekajuoksujen MM-kilpailussa Suomen Urheiluopiston Vierumäki Areenassa maanantaina 24. elokuuta. Qvarnström tähtäsi 336 (164+172) pistettä. MM-kultaa voitti Ukrainan Ljudmila Vasiljuk 369 (183+186) pisteellä, MM-hopeaa Ukrainan Valentina Goncharova 365 (180+185) pisteellä ja MM-pronssia Norjan Therese Holm 350 (179+171) pisteellä.

– Ensimmäinen puolikas jännitti aivan hirveästi ja se meni huonosti. Yksi syy voi olla se, että tiesin, että hyvällä ammunnalla minulla on mahdollisuus mitalille, 17-vuotias inkoolainen Micaela Qvarnström totesi.

– Toinen puolikas meni vähän paremmin ja se tuntui paremmalta.

Raseborgs Skyttarea edustava Qvarnström on ampunut ilmakiväärin sekajuoksujen SE-tulokseksi 367 pistettä. Se olisi tänään riittänyt komeasti MM-hopeamitaliin.

– Toivottavasti ammunta tuntuu huomenna paremmalta, kun ensimmäinen kisajännitys on ohi.

Liikkuvan maalin MM-kilpailut jatkuvat tiistaina ilmakiväärin normaalijuoksujen kilpailuilla. Pojat ja tytöt ampuvat koko 60 laukauksen kilpailunsa huomenna. Miehet ja naiset ampuvat 30 laukauksen hitaat juoksut huomenna ja 30 laukauksen nopeat juoksut keskiviikkona. Miesten ja naisten sarjassa neljä parasta ampuu mitaleista mitaliottelun keskiviikkona.

Liikkuvan maalin MM-kilpailu, Suomen Urheiluopisto, Vierumäki Areena, Heinola, 24.-29.8.2009.

Liikkuva maali, ilmakivääri, 40 ls (sekajuoksut), tytöt: 1) Ljudmila Vasiljuk Ukraina 369 (183+186), 2) Valentina Goncharova Ukraina 365 (180+185), 3) Therese Holm Norja 350 (179+171), 4) Ljudmila Filippova Venäjä 347 (180+167), 5) Micaela Qvarnström Suomi 336 (164+172).

Täydelliset tulokset löytyvät osoitteesta https://www.ampumaurheiluliitto.fi/kilpailu/mm-kilpailut/liikkuvan_maalin_mm-kilpailu-i/tulokset-results/.

Tomi-Pekka Heikkilä voitti poikien MM-pronssia liikkuvan maalin sekajuoksuissa Vierumäellä, Suomelle joukkuehopeaa

Tomi-Pekka Heikkilä voitti pronssia liikkuvan maalin ilmakiväärin poikien sekajuoksujen MM-kilpailussa Suomen Urheiluopiston Vierumäki Areenassa maanantaina 24. elokuuta. Heikkilä ampui 371 (182+189) pistettä. Mårten Westerlund oli 366 (186+180) pisteellä kahdeksas ja Sami Heikkilä 365 (179+186) pisteellä yhdeksäs. MM-kultaa voitti Venäjän Mihail Azarenko 379 (191+188) pisteellä ja MM-hopeaa Ukrainan Igor Matskevych 378 (189+189) pisteellä. Venäjän pojat voittivat joukkuekilpailun 1114 pisteellä joukkueella Mihail Azarenko (379), Aleksander Naumenko (368) ja Juri Dovgal (367). Suomi ampui hopeaa 1102 pisteellä.

– Nyt se sitten lävähti. Ihan hyvältä tuntuu ensimmäinen henkilökohtainen arvokilpailumitali, 19-vuotias kangasalalainen Tomi-Pekka Heikkilä kommentoi tyynesti kisan jälkeen.

Kangasalalaista Kymppi-64:ää edustava Tomi-Pekka Heikkilä ampui ensimmäisen puolikkaan 20 laukauksella 182 pistettä ja oli tuloslistalla vasta seitsemäs. Hän oli 189 pisteellään toisen puolikkaan tarkin ja nousi kolmanneksi. Kisan voittanut Mihail Azarenko ampui toisella puolikkaalla 188 pistettä ja hopeamitalisti Ukraina Igor Matskevych 189 pistettä.

– Toisen puolikkaan alussa huomasin, että ammunta tuntuu hyvältä. Toinen puolikas oli helpompi ampua kuin ensimmäinen, hän sanoi.

– Ensimmäisen puolikkaan jälkeen en tiennyt tilannetta, mutta arvelin, että olen 182 pisteellä takaa-ajaja. Ajatuksenani oli vain ampua niin hyvin kuin pystyn.

371 pisteellään Tomi-Pekka Heikkilä sivusi ilmakiväärin sekajuoksujen EM- ja MM-kilpailujen parasta tulostaan. Hän oli 371 pisteellä kuudes EM-kilpailussa Tshekin Prahassa helmikuussa.

– Tulokseen olen tyytyväinen. Tämä oli hyvä aloituspäivä MM-kisoille.

Pojat ja tytöt ampuvat ilmakiväärin normaalijuoksujen kilpailun huomenna tiistaina. Aamupäivällä on ohjelmassa 30 hidasta juoksua ja iltapäivällä 30 nopeaa juoksua.

– Normaalijuoksut on taas uusi kisa. Siihen on keskityttävä taas uudelleen.

Raseborgs Skyttaren 20-vuotias Mårten Westerlund laukoi ilmakiväärillä 366 (186+180) pistettä ja oli kahdeksas. Ensimmäisen puolikkaan jälkeen hän oli neljäntenä pisteen päässä pronssimitalista.

– Toisella puolikkaalla ammuin kolme seiskaa hitailla juoksuilla. Ne harmittavat ja paljon. Hitailla juoksuilla pitäisi saada kymppi, inkoolainen Westerlund manasi.

– Ensimmäinen puolikas oli hyvä ja normaalia ammuntaa.

Tomi-Pekka Heikkilän pikkuveli Sami Heikkilä ampui ilmakiväärillä 365 (179+186) pistettä ja oli yhdeksäs.

– Toisella puolikkaalla sain ammunnasta vähän kiinni. Sen aikana ammunta oli rennompaa kuin ensimmäisellä puolikkaalla. Ensimmäisen puolikkaan eka sarja meni jännityksen piikkiin, 16-vuotias Sami Heikkilä totesi.

– Molemmilla puolikkailla tuli aika paljon huonoja osumia. Eiköhän ampuminen lähde normaalijuoksuissa rullaamaan.

Kymppi-64:ää edustava Sami Heikkilä oli neljäs 561 pisteellä EM-kisojen normaalijuoksuissa helmikuussa Tshekin Prahassa.

Liikkuvan maalin MM-kilpailu, Suomen Urheiluopisto, Vierumäki Areena, Heinola, 24.-29.8.2009.

Liikkuva maali, ilmakivääri, 40 ls (sekajuoksut), pojat: 1) Mihail Azarenko Venäjä 379 (191+188), 2) Igor Matskevych Ukraina 378 (189+189), 3) Tomi-Pekka Heikkilä Suomi 371 (182+189), …8) Mårten Westerlund Suomi 366 (186+180), 9) Sami Heikkilä Suomi 365 (179+186).

Liikkuva maali, ilmakivääri, 40 ls, joukkuekilpailu, pojat: 1) Venäjä 1114 (Mihail Azarenko 379, Aleksander Naumenko 368, Juri Dovgal 367), 2) Suomi 1102 (Tomi-Pekka Heikkilä 371, Mårten Westerlund 366, Sami Heikkilä 365), 3) Ukraina 1098.

MM-kilpailut jatkuvat huomenna tiistaina ilmakiväärin normaalijuoksujen kilpailulla. Pojat ja tytöt ampuvat koko 60 ls:n kilpailunsa huomenna. Miehet ja naiset ampuvat 30 ls:n hitaat juoksut huomenna ja 30 ls:n nopeat juoksut keskiviikkona. Miesten ja naisten sarjassa neljä parasta ampuu mitaleista mitaliottelun keskiviikkona.

Täydelliset tulokset löytyvät osoitteesta https://www.ampumaurheiluliitto.fi/kilpailu/mm-kilpailut/liikkuvan_maalin_mm-kilpailu-i/tulokset-results/.