Kategoria: Kivääri

Henri Häkkinen kaksoismestaruuteen Plzenissä

Henri Häkkinen johdatti suomalaiset huimiin ilotteiluihin Plzenin kansainvälisessä sotilaskilpailussa kuuluvalla viikolla. Henrin ote oli niin vahva, että menestys tarttui myos pistooliampujiin.

Henri Häkkinen voitti keskiviikkona vakiokiväärin henkilokohtaisen kilpailun hienolla tuloksella 583. Henrin vanavedessä Kimmo Tulonen teki 578 ja Jussi Puustinen 577. Kari Pennanen hakee vielä kevätkuntoaan, mutta teki vakuuttavasti saman tuloksen, 573, kuin edellisen päivän joukkuekilpailussa.

Isopistoolin henkilokohtaisen kilpailun voitti Puolan Krolik 581 pisteellä. Parhaan suomalaisen tuloksen, 575, teki Antti Jokinen. Muiden suomalaisten tulokset: Jari Javarus 571, Pekka Vaarala 570 ja Petri Ylinen 567

Torstaina oli vuorossa kiväärin pika-ammunnan joukkue- ja henkilokohtainen kilpailu, jossa Henri Häkkinen nousi uudelleen korkeimmalle palkintokorokkeelle. Päivä oli suomalaisille mieluinen. Jussi Puustinen ampui itsensä väkivahvasti pronssille tuloksella 565. Kimmo Tulonen laukoi 563 ja Kari Pennanen 555 pistettä. Näillä tuloksilla Suomen joukkue oli ylivoimainen ja voitti mestaruuden ennen Itävaltaa ja Norjaa 14:n pisteen erolla. Pojat voittivat samalla kokoonpanolla viimevuoden sotilaiden MM-kisoissa hopeaa norjan jälkeen. Häkkinen totesi kilpailupaikalla, että mieli on nyt levollinen ja viimeistelyt kohti Pekingiä voivat alkaa.

Samaan aikaan naapuriradalla pistooliampujatkin olivat hurjassa vedossa. Joukkueena urheilijat ampuivat pistoolin pika-ammunnan tasaisesti ja aamun kylmän kosteassa joukkuekilpailussa pistooliampujat ottivat täpärästi hopeaa ennen Ruotsia. Joukkuekilpailun voitti Puola vain neljän pisteen erolla. Henkilokohtaisen kilpailun voitti Tsekin Pavel Safranek tuloksella 586. Suomen joukkueen paras oli Petri Ylinen 575. Pistooliampujien valmentaja Marko Leppä on tyytyväinen urheilijoiden suorituksiin. "Tämä oli hyvä alku tälle kaudelle yhdessä Viron viime viikkoisen kilpailun kanssa. Olemme saaneet lisättyä menestyvien ampujiemme määrää. Se on hyvä ponnahdusalusta sotilaiden pistooliammunnan uudelle nousulle."

Pilsenin kansainväliseen sotilaskilpailuun osallistui 12 maata.

Liitteet

Nuoret kokeilivat Junior Super Cupia Suhlissa

Perinteisen kansainvälisen nuorten kilpailun järjestäjät tarjosivat kivääri- ja pistooliampujille tilaisuutta virittäytyä kisatunnelmaan osallistumalla Junior Super Cupiin tiistaina 29. huhtikuuta Saksan Suhlissa. Varsinainen ”International Junior Competition” alkaa tänään keskiviikkona haulikon kaksoistrapilla.

Junior Super Cup on pudotuskilpailu, jossa tytöt ja pojat sekä kivääri- ja pistooliampujat kilpailijat samassa kilpailussa. Kustakin arvotusta parista aina voittaja eteni seuraavalle kierrokselle. Kahdella ensimmäisellä kierroksella pääsi jatkoon kolmella voitetulla laukauksella ja seuraavilla kierroksilla kahdella voitetulla laukauiksella. Suomalaisista pisimmälle selvisi Tiia Törmälä, joka putosi puolivälierissä niukasti Japanin Mitsuhata Ayakalle.

Super Cupin kilpailumuoto oli mielenkiintoinen ja yleisöystävällinen. Ehkäpä tätä nopeatempoista ja yllätyksellistä kilpailumuotoa kokeillaan jatkossa meilläkin? Pienten laukaisumäärien ja parien arvontojen johdosta joitain hyviäkin ampujia putosi päätöskierroksilta pois. Yllätyksellisyys tässä kilpailumuodossa on suurempi kuin normaaleissa kiväärin ja pistoolin kilpailumuodoissa.

Keskiviikkopäivän kilpailuna on vain kaksoistrap. Muissa lajeissa on harjoituspäivä.

Kuvia löydät järjestäjien nettisivuilta osoitteesta www.iwk-suhl.de.

Riikka Lahti

Nuorten Suomi-Viro-maaottelu 19.-20.7. Säkylässä

ISSF:n pistoolin ja kiväärin ruutilajien nuorten Suomi-Viro-maaottelu ammutaan 19.-20.7. Säkylässä. Suomi ja Viro kilpailevat joka vuosi ISSF:n pistoolin ja kiväärin ilma- ja ruutilajien maaotteluissa vuorotellen molemmissa maissa.

Viro voitti Suomen ilma-asemaaottelussa 19. tammikuuta Viron Haapsalussa, vaikka loppupisteet olivat tasan 44-44. Viro otti voiton sijavertailulla. Molemmat ampuivat kaksi sarjavoittoa. Virolaiset laukoivat kolme kakkossijaa ja suomalaiset yhden.

Viro voitti ruutiaseiden pistooli- ja kiväärimaaottelun selvästi 106-86 Viron Elvassa 9.-10.6.2007. Suomen nuoret voittivat ilma-asemaaottelun 21.1.2007 Jämsässä 52-36.

Sotilasampujat voimissaan

Sotilaiden isopistoolijoukkue voitti Pekka Vaaralan johdolla joukkuekultaa Tsekeissä epävirallisissa sotilaiden Euroopan mestaruuskilpailuissa.

Samaan aikaan ammutuissa, erittäin tasaväkisessa vakiokiväärikilpailussa Suomi ampui itsensä kolmen parhaan joukoon. Senioriteettia esittävä Kimmo Tulonen ampui 580 ja muut ampuivat hiukka vähemman. Henri Häkkinen teki 577 sekä Jussi Puustinen ja Kari Pennanen 573. Kuitenkin kiväärijoukkueen keksiarvo oli 577 pistettä, mikä on varsin mainio.

Huomenna keskiviikkona ammunnat jatkuvat henkilökohtaisilla kilpailuilla.

Liitteet

Juha Soini ja Pauliina Frilander ampuivat nuorten EM-tulosrajan

Juha Soini ja Pauliina Frilander ampuivat tulosrajan nuorten ensimmäisessä EM-katsastuksessa Viron Elvassa viikonvaihteessa. Soini laukoi pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen poikien kilpailussa 1234,1 (1138+96,1) ja Frilander tähtäsi pienoiskiväärin 3 x 20 laukauksen tyttöjen kilpailussa 567 pistettä. Poikien EM-tulosraja on 1132 ja tyttöjen 562 pistettä. Ruutiaseiden nuorten EM-kilpailu on Tshekin Pilsenissä 9.-11. heinäkuuta.

Pieksämäen Seudun Ampujien 19-vuotias Pauliina Frilander tähtäsi 567 (makuu 191, pysty 187 ja polvi 189) pienoiskiväärin 3 x 20 laukauksen tyttöjen kilpailussa. Vaikka EM-tulosraja 562 pistettä ylittyi selvästi, hän ei ollut tyytyväinen kilpailuunsa.

– Ampumisesta huomasi, etten ole pariin viikkoon päässyt ampumaan. Parin viikon takaiset harjoitukset antoivat odottaa paljon parempaa etenkin makuuasennon kilpailusta (tulos 582). Asentokisa on mielestäni tulkattu reilusti alaspäin (562). Asentokilpailussa pysty yllätti positiivisesti, vaikka tulos ei mikään hurja ollutkaan. Samoin polvi tuntui hyvältä. Pystystä ja polvelta ei tullut pisteitä ehkä siksi, etten seurannut tuulta, koska halusin keskittyä täysin itse ampumiseen, Frilander kertoi kolmesta startistaan 36. Heli Rassin muistokilpailussa.

– Ilmakiväärillä ammuin perussuorituksen (391). Muutaman pisteen olisin ehkä voinut saada enemmän paremmissa olosuhteissa.

Frilanderin ennätys pienoiskiväärin makuuasennon 60 laukauksen kilpailussa on 595 ja 3 x 20 laukauksen kilpailussa 578 pistettä sekä ilmakiväärin 40 laukauksen kilpailussa 397 pistettä.

– Kolme edellistä kautta olen aloittanut samassa kilpailussa. Nyt tulokset olivat reilusti parempia kuin aiemmin. Olen melko tyytyväinen ja minulle jäi luottavainen mieli, hän sanoi.

Frilander on jo matkustanut Saksan Suhliin, jossa alkaa perinteinen ja erittäin kovatasoinen kansainvälinen nuorten kilpailu keskiviikkona. Pauliinan ensimmäinen startti, pienoiskiväärin 3 x 20 laukauksen kilpailu, on torstaina.

– EM-kisoihin minulla ei ole vielä suuria tavoitteita, kunhan nyt ensin näen valitaanko minut joukkueeseen. Onnistuneita suorituksia ja parannusta aiempaan lähtisin hakemaan. Tulokset tulevat onnistuneilla suorituksilla, hän pohtii viimeisiä nuorten sarjan arvokilpailujaan.

– Viimeiseen nuorten sarjan kesäänkään minulla ei ole suuria tavoitteita tai odotuksia. Opiskelut, sairastelut ja etenkin astma ovat haitanneet harjoittelua paljon. Kun taloudellinen tilannekaan ei ole kehuttava, ihan kaikkia kisoja en pysty kiertämään. Kesätyötilanne on vielä täysin avoin. Täysillä pyrin kuitenkin harjoittelemaan.

Juha Soini ehdolla ensimmäiseen EM-kisaansa

Jalasjärven Ampujia edustava 19-vuotias Juha Soini on ehdolla ensimmäiseen EM- tai MM-kilpailuunsa. Aiemmin hän on kilpaillut maaotteluissa ja nuorten PM-kilpailussa Tanskassa 2006.

– Täysottelussa ei tullut mistään asennosta kovin hyviä tuloksia, mutta mikään ei myöskään epäonnistunut täysin. Kisa oli siis melko tasapainoinen, Soini kommentoi 3 x 40 laukauksen kilpailuaan, joka tuotti 1234,1 (1138+96,1) pistettä. Hän laukoi peruskilpailussa makuulta 388, pystystä 374 ja polvelta 376 pistettä.

– En tuohon tulokseen vielä täysin tyytyväinen voi olla.

Juha Soini palvelee varusmiehenä Urheilukoulussa Lahdessa. Hän kehuu Urheilukoulun luomia harjoitusmahdollisuuksia.

– Olen päässyt hyvin harjoittelemaan. Kahden viikon leiri maaliskuun alussa Espanjan Malagassa antoi normaalia paremman pohjan alkukauteen. Nyt tuntuu, että polviasento lähti jo Malagassa kulkemaan vähän aiempaa paremmin ja pystyin myös kisassa luottamaan polviammuntaan. Täysottelussa polvi on ollut minulle epävarmin osuus.

36:s Heli Rassin muistokilpailu, Elva, Viro, 25.-27.4.2008.

Pienoiskivääri, tytöt, 3 x 20 ls: 1) Karina Kotkas Viro 567, 2) Pauliina Frilander Suomi 567, 3) Jelena Potaševa Viro 558, …10) Marjoriikka Rissanen Suomi 529.

Frilander saavutti nuorten EM-tulosrajan 562.

Pienoiskivääri, miehet, 3 x 40 ls + 10 ls:n finaali: 1) Toni Matilainen Suomi (1138+96,4) 1234,4, 2) Juha Soini Suomi (1138+96,1) 1234,1, 3) Meelis Kiisk Viro (1128+94,1) 1222,1, …6) Juho Kurki Suomi (1122+96,2) 1218,2. 7) Jaakko Björkbacka Suomi (1120+93,8) 1213,8, …10) Niko Matilainen Suomi 1115, …15) Eetu Orsjoki Suomi 1108, 16) Marko Tanskanen Suomi 1107, …27) Ville Nokipii Suomi 1074, …35) Sami Rissanen Suomi 1041, …38) Pekka Rissanen Suomi 1018.

Soini saavutti nuorten EM-tulosrajan 1132.

Pienoiskivääri, makuuasento, tytöt, 60 ls: 1) Pauliina Frilander Suomi 582, 2) Ance Birkmane Viro 582, 3) Karina Kotkas Viro 578, …12) Marjoriikka Rissanen Suomi 554.

Nuorten EM-tulosraja 590.

Pienoiskivääri, makuuasento, pojat, 60 ls: 1) Jaakko Björkbacka Suomi 585, 2) Eetu Orsjoki Suomi 585, 3) Kristians Silinš 579, …5) Niko Matilainen Suomi 576, 6) Marko Tanskanen Suomi 575, 7) Ville Nokipii Suomi 575, 8) Juha Soini Suomi 574, …14) Sami Rissanen Suomi 569, …17) Juho Kurki Suomi 562, …22) Jaakko Lehtinen Suomi 557.

Nuorten EM-tulosraja 591.

Urheilupistooli, tytöt, 60 ls: 1) Elin Raagmaa Viro 536, 2) Leini Liiv Viro 535, 3) Susanna Ahomäki Suomi 522.

Nuorten EM-kisaraja 559.

Isopistooli, miehet, 60 ls: 1) Janne Kuvaja Suomi (289+300) 589, 2) Ville Nousiainen Suomi (286+289) 575, 3) Argo Kurg Viro 574, 4) Marko Räsänen Suomi 573, 5) Ari Meinander Suomi 571, …7) Tom Rönnberg Suomi 568, …9) Jorma Jäntti Suomi 564, 10) Keimo Korpioksa Suomi 562, …14) Harri Huttunen Suomi 560, 15) Teijo Kimpimäki Suomi 558, …19) Heikki Lipsanen Suomi 546, …23) Matti Mähönen Suomi 537, 24) Ulf Fagerström Suomi 534, 25) Vidar Fagerström Suomi 534, 26) Antti Pesonen Suomi 525, 27) Jorma Mecklin Suomi 523, …31) Ari-Ilmari Iisakkala Suomi 489, …33) Erkki Häkkinen Suomi 484.

Sotilaspika-ammunta, miehet, 60 ls: 1) Tom Rönnberg Suomi 580, 2) Marko Räsänen Suomi 578, 3) Ville Nousiainen Suomi 577, …5) Teijo Kimpimäki Suomi 569, 6) Harri Huttunen Suomi 568, …8) Jorma Jäntti Suomi 562, 9) Keimo Korpioksa Suomi 559, …13) Jorma Mecklin Suomi 543, 14) Heikki Lipsanen Suomi 535, 15) Matti Mähönen Suomi 533, 16) Ari-Ilmari Iisakkala Suomi 507, …20) Erkki Häkkinen Suomi 454.

Vakiopistooli, miehet, 60 ls: 1) Marko Räsänen Suomi 575, 2) Janne Kuvaja Suomi 564, 3) Argo Kurg Viro 559, …6) Keimo Korpioksa Suomi 552, 7) Jorma Jäntti Suomi 551, …10) Teijo Kimpimäki Suomi 545, …15) Heikki Lipsanen Suomi 533, …20) Ulf Fagerström Suomi 529, …22) Jorma Mecklin Suomi 522, …31) Erkki Häkkinen Suomi 483, …33) Ari-Ilmari Iisakkala Suomi 449.

Vapaapistooli, miehet, 60 ls: 1) Andu Heinsoo Viro 546, 2) Roberts Zuments Viro 543, 3) Erik Amann Viro 539, …6) Ari Meinander Suomi 529, …9) Antti Pesonen Suomi 524, …18) Jorma Jäntti Suomi 510, …20) Harri Huttunen Suomi 499, …23) Jorma Mecklin Suomi 489, …25) Heikki Lipsanen Suomi 478, 26) Ulf Fagerström Suomi 477.

Urheilupistooli, naiset, 60 ls + 20 ls:n finaali: 1) Ilze Blanka Viro (568+207,0) 775,0, 2) Anita Krieke-Jermacane Viro (567+198,4) 765,4, 3) Marie Maarend Viro (563+202,1) 765,1, …9) Olga Wolkoff Suomi 540.

Pienoiskivääri, makuuasento, miehet, 60 ls + 10 ls:n finaali: 1) Jaakko Björkbacka Suomi (585+103,8) 688,8, 2) Eetu Orsjoki Suomi (58
5+101,3) 686,3, 3) Toni Matilainen Suomi (581+101,7) 682,7, …13) Niko Matilainen Suomi 576, …16) Marko Tanskanen Suomi 575, 17) Ville Nokipii Suomi 575, …20) Juha Soini Suomi 574, …28) Sami Rissanen Suomi 569, …38) Juho Kurki Suomi 562, …49) Jaakko Lehtinen Suomi 557, …63) Pekka Rissanen Suomi 540.

Pienoiskivääri, makuuasento, naiset, 60 ls: 1) Anžela Voronova Viro 592, 2) Margarita Belochvostova Viro 584, 3) Pauliina Frilander Suomi 582, …26) Marjoriikka Rissanen Suomi 554.

Ilmakivääri, tytöt, 40 ls: 1) Pauliina Frilander Suomi 391, 2) Kristina Muslimova Viro 389, 3) Karina Kotkas Viro 383.

Ilmapistooli, naiset, 40 ls: 1) Veera Rumjantseva Viro (379+95,1) 474,1, 2) Kairi Heinsoo Viro (370+96,3) 466,3, 3) Anita Krieke-Jermacane Viro (376+88,6) 464,6, …17) Olga Wolkoff Suomi 345, 18) Susanna Ahomäki Suomi 344.

Ilmapistooli, tytöt, 40 ls: 1) Alina Lekavicute Viro 361, 2) Anna Krivenoka Viro 361, 3) Inese Landsmane Viro 360, …8) Susanna Ahomäki Suomi 344.

Olympiapistooli, miehet, 60 ls + 20 ls:n finaali: 1) Afanasijs Kuzmins Latvia (569+197,5) 766,5, 2) Roberts Zuments Viro (566+190,0) 756,0, 3) Argo Kurg Viro (562+190,0) 752,0, 4) Marko Räsanen Suomi (565+186,5) 751,5, …6) Ville Nousiainen Suomi (562+183,2) 745,2, …8) Teijo Kimpimäki Suomi 553, …11) Ari Meinander Suomi 542, …15) Heikki Lipsanen Suomi 526, …18) Jorma Mecklin Suomi 514, …20) Ulf Fagerström Suomi 508, 21) Antti Pesonen Suomi 502, …25) Matti Mähönen Suomi 482, …30) Ari-Ilmari Iisakkala Suomi 440.

Pienoiskivääri, naiset, 3 x 20 ls + 10 ls:n finaali: 1) Anžela Voronova Viro (570+98,2) 668,2, 2) Margarita Belochvostova Viro (568+96,7) 664,7, 3) Pauliina Frilander Suomi (567+96,4) 663,4, …22) Marjoriikka Rissanen Suomi 529.

Heli Rassin suomalaistulokset

36:s Heli Rassin muistokilpailu, Elva, Viro, 25.-27.4.2008.

Sotilaspika-ammunta, miehet, 60 ls: 1) Tom Rönnberg Suomi 580, 2) Marko Räsänen Suomi 578, 3) Ville Nousiainen Suomi 577, …5) Teijo Kimpimäki Suomi 569, 6) Harri Huttunen Suomi 568, …8) Jorma Jäntti Suomi 562, 9) Keimo Korpioksa Suomi 559, …13) Jorma Mecklin Suomi 543, 14) Heikki Lipsanen Suomi 535, 15) Matti Mähönen Suomi 533, 16) Ari-Ilmari Iisakkala Suomi 507, …20) Erkki Häkkinen Suomi 454.

Vakiopistooli, miehet, 60 ls: 1) Marko Räsänen Suomi 575, 2) Janne Kuvaja Suomi 564, 3) Argo Kurg Viro 559, …6) Keimo Korpioksa Suomi 552, 7) Jorma Jäntti Suomi 551, …10) Teijo Kimpimäki Suomi 545, …15) Heikki Lipsanen Suomi 533, …20) Ulf Fagerström Suomi 529, …22) Jorma Mecklin Suomi 522, …31) Erkki Häkkinen Suomi 483, …33) Ari-Ilmari Iisakkala Suomi 449.

Vapaapistooli, miehet, 60 ls: 1) Andu Heinsoo Viro 546, 2) Roberts Zuments Viro 543, 3) Erik Amann Viro 539, …6) Ari Meinander Suomi 529, …9) Antti Pesonen Suomi 524, …18) Jorma Jäntti Suomi 510, …20) Harri Huttunen Suomi 499, …23) Jorma Mecklin Suomi 489, …25) Heikki Lipsanen Suomi 478, 26) Ulf Fagerström Suomi 477.

Urheilupistooli, naiset, 60 ls + 20 ls:n finaali: 1) Ilze Blanka Viro (568+207,0) 775,0, 2) Anita Krieke-Jermacane Viro (567+198,4) 765,4, 3) Marie Maarend Viro (563+202,1) 765,1, …9) Olga Wolkoff Suomi 540.

Urheilupistooli, tytöt, 60 ls: 1) Elin Raagmaa Viro 536, 2) Leini Liiv Viro 535, 3) Susanna Ahomäki Suomi 522.

Isopistooli, miehet, 60 ls: 1) Janne Kuvaja Suomi (289+300) 589, 2) Ville Nousiainen Suomi (286+289) 575, 3) Argo Kurg Viro 574, 4) Marko Räsänen Suomi 573, 5) Ari Meinander Suomi 571, …7) Tom Rönnberg Suomi 568, …9) Jorma Jäntti Suomi 564, 10) Keimo Korpioksa Suomi 562, …14) Harri Huttunen Suomi 560, 15) Teijo Kimpimäki Suomi 558, …19) Heikki Lipsanen Suomi 546, …23) Matti Mähönen Suomi 537, 24) Ulf Fagerström Suomi 534, 25) Vidar Fagerström Suomi 534, 26) Antti Pesonen Suomi 525, 27) Jorma Mecklin Suomi 523, …31) Ari-Ilmari Iisakkala Suomi 489, …33) Erkki Häkkinen Suomi 484.

Pienoiskivääri, makuuasento, miehet, 60 ls + 10 ls:n finaali: 1) Jaakko Björkbacka Suomi (585+103,8) 688,8, 2) Eetu Orsjoki Suomi (585+101,3) 686,3, 3) Toni Matilainen Suomi (581+101,7) 682,7, …13) Niko Matilainen Suomi 576, …16) Marko Tanskanen Suomi 575, 17) Ville Nokipii Suomi 575, …20) Juha Soini Suomi 574, …28) Sami Rissanen Suomi 569, …38) Juho Kurki Suomi 562, …49) Jaakko Lehtinen Suomi 557, …63) Pekka Rissanen Suomi 540.

Pienoiskivääri, makuuasento, pojat, 60 ls: 1) Jaakko Björkbacka Suomi 585, 2) Eetu Orsjoki Suomi 585, 3) Kristians Silinš 579, …5) Niko Matilainen Suomi 576, 6) Marko Tanskanen Suomi 575, 7) Ville Nokipii Suomi 575, 8) Juha Soini Suomi 574, …14) Sami Rissanen Suomi 569, …17) Juho Kurki Suomi 562, …22) Jaakko Lehtinen Suomi 557.

Pienoiskivääri, makuuasento, naiset, 60 ls: 1) Anžela Voronova Viro 592, 2) Margarita Belochvostova Viro 584, 3) Pauliina Frilander Suomi 582, …26) Marjoriikka Rissanen Suomi 554.

Pienoiskivääri, makuuasento, tytöt, 60 ls: 1) Pauliina Frilander Suomi 582, 2) Ance Birkmane Viro 582, 3) Karina Kotkas Viro 578, …12) Marjoriikka Rissanen Suomi 554.

Ilmakivääri, tytöt, 40 ls: 1) Pauliina Frilander Suomi 391, 2) Kristina Muslimova Viro 389, 3) Karina Kotkas Viro 383.

Ilmapistooli, naiset, 40 ls: 1) Veera Rumjantseva Viro (379+95,1) 474,1, 2) Kairi Heinsoo Viro (370+96,3) 466,3, 3) Anita Krieke-Jermacane Viro (376+88,6) 464,6, …17) Olga Wolkoff Suomi 345, 18) Susanna Ahomäki Suomi 344.

Ilmapistooli, tytöt, 40 ls: 1) Alina Lekavicute Viro 361, 2) Anna Krivenoka Viro 361, 3) Inese Landsmane Viro 360, …8) Susanna Ahomäki Suomi 344.

Olympiapistooli, miehet, 60 ls + 20 ls:n finaali: 1) Afanasijs Kuzmins Latvia (569+197,5) 766,5, 2) Roberts Zuments Viro (566+190,0) 756,0, 3) Argo Kurg Viro (562+190,0) 752,0, 4) Marko Räsanen Suomi (565+186,5) 751,5, …6) Ville Nousiainen Suomi (562+183,2) 745,2, …8) Teijo Kimpimäki Suomi 553, …11) Ari Meinander Suomi 542, …15) Heikki Lipsanen Suomi 526, …18) Jorma Mecklin Suomi 514, …20) Ulf Fagerström Suomi 508, 21) Antti Pesonen Suomi 502, …25) Matti Mähönen Suomi 482, …30) Ari-Ilmari Iisakkala Suomi 440.

Pienoiskivääri, miehet, 3 x 40 ls + 10 ls:n finaali: 1) Toni Matilainen Suomi (1138+96,4) 1234,4, 2) Juha Soini Suomi (1138+96,1) 1234,1, 3) Meelis Kiisk Viro (1128+94,1) 1222,1, …6) Juho Kurki Suomi (1122+96,2) 1218,2. 7) Jaakko Björkbacka Suomi (1120+93,8) 1213,8, …10) Niko Matilainen Suomi 1115, …15) Eetu Orsjoki Suomi 1108, 16) Marko Tanskanen Suomi 1107, …27) Ville Nokipii Suomi 1074, …35) Sami Rissanen Suomi 1041, …38) Pekka Rissanen Suomi 1018.

Pienoiskivääri, naiset, 3 x 20 ls + 10 ls:n finaali: 1) Anžela Voronova Viro (570+98,2) 668,2, 2) Margarita Belochvostova Viro (568+96,7) 664,7, 3) Pauliina Frilander Suomi (567+96,4) 663,4, …22) Marjoriikka Rissanen Suomi 529.

Pienoiskivääri, tytöt, 3 x 20 ls: 1) Karina Kotkas Viro 567, 2) Pauliina Frilander Suomi 567, 3) Jelena Potaševa Viro 558, …10) Marjoriikka Rissanen Suomi 529.

Ampuma-ala huolissaan ampumarataverkoston harvenemisesta

Ase- ja ampuma-alan harrastajat, järjestöt ja yritykset ovat huolissaan ampumarataverkoston harvenemisesta Suomessa. Erityisen hankala tilanne on suur-Helsingin alueella, missä ratoja on karsittu koko ajan kiihtyvän rakentamisen myötä. Alan harrastajat, yritykset ja viranomaiset kokoontuivat perjantaina 25. huhtikuuta Finlandia-taloon keskustelemaan alaa uhkaavista asioista.

– Kasvukeskusten kaavoitus ajaa ampumaradat ahtaalle. Haluamme herättää viranomaisten mielenkiinnon siihen, miten kaavoituspäätökset vaikuttavat ampumaharrastusolosuhteisiin, Suomen Ampumaurheiluliiton toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi kertoi.

Aarrekiven mukaan kaavoituksissa ei oteta huomioon ampumaratoja. Kun asuinrakentaminen tiivistyy, ratojen käyttöä rajoitetaan.

– Osa radoista joudutaan sulkemaan, koska ne ovat liian lähellä asutusta. Jäljelle jäävät radat ruuhkautuvat. Ampumaradat voitaisiin säilyttää myös taajama-alueella, mikäli ne otettaisiin jo kaavoitusvaiheessa huomioon. Tilanne on erityisen hankala Etelä-Suomessa.

Seminaarissa puhunut Aarrekivi kertoi, että osa harrastajista lopettaa, koska kodin lähellä ei ole turvallista harrastuspaikkaa.

– Osa siirtyy lähimmälle muulle radalle. Pahimmassa tapauksessa osa ammunnoista siirtyy hiekkakuopille tai muille ”laittomille” paikoille. Tämä lisää alueen turvattomuutta ja aiheuttaa ympäristöongelmia. Ongelmista huolimatta ammunta kaikissa muodoissaan kiinnostaa ja kasvattaa suosiotaan.

Suomi on menestynyt erinomaisesti kansainvälisissä ampumaurheilukilpailuissa. Perustan kilpailumenestykselle on luonut koko Suomen kattava turvallinen ja ajanmukainen rataverkosto. Suomen Ampumaurheiluliitto ja muut ampumatoimintaa harjoittavat tahot olivat huolissaan rataverkoston vähenemisen ja samanaikaisten lupakäytäntöjen rajoitusten vaikutuksista erityisesti nuorten kansalliseen ja kansainväliseen kilpailutoimintaan sekä vasta-alkajien pääsyyn lajin pariin.

Ampumaradat lähelle käyttäjiä

Harrastajan puheenvuorossaan olympia-ampuja Juha Hirvellä on selkeä näkemys ampumaradoista ja niiden sijoittelusta ja ammunnan harrastamisesta. Hän totesi, että ampumarata on perusliikuntapaikka siinä missä muukin urheilukentät tai -hallit. Ammunta on liikuntalain alaista liikuntaa ja urheilua.

– Minusta ampumaratoja, ainakin pieni kaliiberisten (.22) lajien pieniä ratoja, voisi rakentaa lähiöiden läheisyyteen ja niille pitäisi päästä yleisillä kulkuneuvoilla. Ne voidaan helposti kulissoida meluttomiksi ja turvallisiksi. Ellei meillä ole ampumaratoja ja suorituspaikkoja tarpeeksi, on turha odottaa myöskään uusia huippuja. Toisaalta lähiöradoille myös toiminnassamme mukana olevat vammaisurheilijatkin pääsisivät mukaan huomattavasti helpommin, muistutti Juha Hirvi, joka valmistautuu kuudensiin olympialaisiin.

– Minä en olisi täällä tänään puhumassa, jos ampumarata ei olisi ollut Kotkan kaupunkialueella 80-luvun alussa. Ajelin polkupyörällä kotoa radalle pienoiskivääri selässä ja kassit tarakalla. Ampumisen aloitin 15-vuotiaana metsästäjänä ja metsästysammunnan harrastajana 1975, kun asuimme vielä Kotkassa pienessä Hurukselan kylässä.

Juha Hirvi kertoo monissa maailman suurkaupungeissa olevan isojakin ampumaratoja. Ampujat kilpailevat olympiamitaleista Pekingin kaupunkialueella elokuussa. Kaupunkialueella kilpaillaan säännöllisesti myös esimerkiksi Saksan Münchenissä, Italian Milanossa ja Sveitsin Zürichissä.

– Ampumaurheilu on turvallinen ja sosiaalinen harrastus. Ainoa asia, mikä ampumakoulussa pitää oppia, on turvallisuus. Huippu-urheilijat, ampumakoululaiset, harrastajat, invalidiampujat ja näkövammaiset voivat ampua yhtä aikaa samassa paikassa. Esimerkiksi Kotkassa myös koululais- ja työpaikkaryhmät käyvät paljon ampumassa.

Tapahtuman järjestivät Asealan Elinkeinonharjoittajat ry, Maanpuolustuskoulutusyhdistys, Metsästäjäin Keskusjärjestö, Nammo Lapua oy, Reserviläisliitto – Reservin Aliupseeriliitto ry, Reserviläisurheiluliitto ry, Suomen Ampumahiihtoliitto ry, Suomen Ampumaurheiluliitto ry, Suomen Metsästäjäliitto – Finland Jägarförbund ry ja Suomen Reserviupseeriliitto ry. Järjestäjätahot edustavat noin 500.000 ase- ja ammunnan harrastajaa.

Juha Rutonen 18:s ja Juha Rinta-Keturi 19:s 300 metrin kiväärin Eurooppa-cupissa Tshekissä

Juha Rutonen oli 18:s ja Juha Rinta-Keturi 19:s 300 metrin vakiokiväärin Lapua Eurooppa-cupissa Tshekin Pilsenissä perjantaina 25. huhtikuuta. Sodankylän Ampujien Rutonen laukoi 558 (makuu 198 + pysty 174 + polvi 186) ja Säkylän Seudun Ampujien Rinta-Keturi paukutti 556 (197+175+184) pistettä 300 metrin vakiokiväärin 3 x 20 laukauksen kilpailussa.

300 metrin vakiokiväärin asentokilpailun voitti Tshekin 36-vuotias Milan Mach hyvällä tuloksella 583 (198+191+194) pistettä. Mach on lajin vuoden 2002 MM-hopeamitalisti ja vuoden 2003 EM-kultamitalisti.

300 metrin kiväärin Lapua Eurooppa-cup, 22.-25.4.2008, Pilsen, Tshekki.

300 metrin vakiokivääri, 3 x 20 ls:n kilpailu: 1) Milan Mach Tshekki 583 (198+191+194), 2) Hans Bakken Norja 581 (194+190+197), 3) Stefan Raser Itävalta 579 (200+188+191), 4) Steffen Olsen Tanska 579 (199+189+191), 5) Cyril Craff Ranska 578 (198+184+196), 6) Lubos Opelka Tshekki 578 (198+187+193), …18) Juha Rutonen Suomi 558 (198+174+186), …19) Juha Rinta-Keturi Suomi 556 (197+175+184).

Liitteet

Juha Rutonen 15:s ja Juha Rinta-Keturi 19:s 300 metrin kiväärin Eurooppa-cupissa Tshekissä

Juha Rutonen oli 15:s ja Juha Rinta-Keturi 19:s 300 metrin kiväärin Lapua Eurooppa-cupissa Tshekin Pilsenissä torstaina 24. huhtikuuta. Sodankylän Ampujien Rutonen laukoi 1127 (makuu 396 + pysty 358 + polvi 373) ja Säkylän Seudun Ampujien Rinta-Keturi paukutti 1114 (397+343+374) pistettä 300 metrin kiväärin 3 x 40 laukauksen kilpailussa.

300 metrin kiväärin täysottelun voitti ylivoimaisesti Tshekin 39-vuotias Lubos Opelka kovalla tuloksella 1177 (400+384+393) pistettä. Lajin ME-tuloksen 1181 pistettä on ampunut Norjan Espen Berg-Knutsen vuoden 2006 MM-kisassa Zagrebissa. Tämänkin kiväärilajin SE-tulos 1180 pistettä on Juha Hirven nimissä.

300 metrin kiväärin Lapua Eurooppa-cup, 22.-25.4.2008, Pilsen, Tshekki.

300 metrin kivääri, 3 x 40 ls:n kilpailu: 1) Lubos Opelka Tshekki 1177 (400+384+393), 2) Milan Mach Tshekki 1165 (400+380+385), 3) Hans Bakken Norja 1160 (395+376+389), 4) Marco Müller Sveitsi 1160 (394+384+382), 5) Ondrej Malinky Tshekki 1158 (397+377+384), 6) Steffen Olsen Tanska 1158 (395+376+387), …15) Juha Rutonen Suomi 1127 (39+358+373), …19) Juha Rinta-Keturi Suomi 1114 (397+343+374).

Juha Rinta-Keturi toinen 300 metrin kiväärin Eurooppa-cupissa Tshekissä

Juha Rinta-Keturi ampui toiseksi 300 metrin kiväärin Lapua Eurooppa-cupissa Tshekin Pilsenissä keskiviikkona 23. huhtikuuta. Säkylän Seudun Ampujia edustava 32-vuotias Rinta-Keturi paukutti 300 metrin kiväärin makuuasennon 60 laukauksen kilpailussa 594 (97+100+99+100+99+99) pistettä.

Kauden ensimmäisen 300 metrin kiväärin Eurooppa-cupin voitti Norjan 31-vuotias Hans Bakken 594 (100+99+98+99+98+100) pisteellä. Hän otti ykköspaikan viimeisten sarjojen vertailulla. Bakkenin ja Rinta-Keturin kanssa 594 pistettä ampui myös kolmanneksi sijoittunut Saksan 39-vuotias Matthias Raiber, joka voitti viime syksynä lajin EM-kultaa 599 pisteellä Espanjan Granadassa.

– Ei tasatulos harmita. Minun mielestäni keli oli hyvä, ei tyyni mutta luettavissa. Kisa eteni suunnitelmien mukaan, euralainen Rinta-Keturi kommentoi kilpailuaan.

Rinta-Keturi ampui tänäänkin vakiokiväärillä, vaikka olisi saanut käyttää 300 metrin kivääriä eli niin sanottua vapaakivääriä. Vakiokiväärin ja vapaakiväärin isoin ero on laukaisuvastus, joka vakiokiväärissä on vähintään 1,5 kilogrammaa ja joka vapaakiväärissä on säädettävissä vapaasti kuten ilma- ja pienoiskiväärissäkin.

300 metrin kiväärin Lapua Eurooppa-cup, 22.-25.4.2008, Pilsen, Tshekki.

300 metrin kivääri, makuu, 60 ls:n loppukilpailu: 1) Hans Bakken Norja 594 (100+99+98+99+98+100), 2) Juha Rinta-Keturi Suomi 594 (97+100+99+100+99+99), 3) Matthias Raiber Saksa 594 (97+100+100+100+99+98), 4) Stefan Brühlmann Sveitsi 594 (98+100+100+100+98+98), 5) Hans-Kristian Wear Norja 593, 6) Ondrej Malinky Tshekki 593, 7) Lubos Opelka Tshekki 593, 8) Milan Mach Tshekki 592, 9) Hubert Schäffner Saksa 592, 10) Christian Dressel Saksa 591.