Kategoria: Liikkuva maali

MM-Granada: avajaiset sunnuntai-iltana, suomalaiset aloittavat kisaurakkansa maanantaina

Suomi on yksi MM-kisojen 94 maasta. Kuvat: Lassi Palo
Tervetuloa Granadan MM-kilpailuihin!
Jaakko Björkbacka (vas.) ja Juho Kurki.
Henri Häkkinen.
Jukka Laakso.
Mika Bister.
Vesa Törnroos.
Vili Kopra.
ISSF:n puheenjohtaja Olegario Vazquez Rana (kolmas vas.) ja pääsihteeri Franz Schreiber (toinen oik.) tutustuivat hekin Granadan järjestelyihin ja kävivät muun muassa lehdistökeskuksessa. He kättelivät kaikki paikalla olleet toimittajat ja tiedottajat sekä toivottivat hyviä kisoja myös heille.

Granadan MM-kilpailujen avajaiset alkavat sunnuntai-iltana puoli kymmeneltä Suomen aikaa maineikkaassa Alhambrassa. Sitä ennen ampumaradalla oli koko sunnuntain ajan täysi tohina päällä, kun ensimmäiset urheilijat olivat virallisissa harjoituksissaan ja järjestäjät viimeistelivät kisa-aluetta kuntoon.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kaikkien lajien 51. MM-kilpailut järjestetään 6.-20. syyskuuta Espanjan Granadassa. Kyseessä ovat joka neljäs vuosi järjestettävät kilpailut. Ne olivat edellisen kerran vuonna 2010 Saksan Münchenissä.

Granadan kisoihin osallistuu 2027 urheilijaa 94 maasta.

Suomen MM-joukkueen ensimmäinen ryhmä pääsi majoittumaan hotelliinsa pian puolenyön jälkeen. Kisat aloittaa maanantaina miesten ilmakivääri, jossa on mukana kolme suomalaista: Jaakko Björkbacka (Lehtimäen Ampujat), Henri Häkkinen (Joensuun Ampujat) ja Juho Kurki (Kankaanpään Ampumaurheilijat).

– Harjoitukset menivät hyvin. Ei mitään ongelmia, kun sai nukuttua muutaman tunnin, Kurki ja Björkbacka hymyilivät treeniensä jälkeen.

– Siinähän ne menivät, ihan ookoo, Häkkinen puolestaan hymähti.

Myös Ampumaurheiluliiton kiväärilajien päävalmentaja Juha Hirvi oli tyytyväinen sunnuntain antiin.

– Ei yksi melko lyhyt yöuni vielä haittaa. Nyt poikien pitää vain päästä normaaliin rytmiin kiinni. Hyvältä näyttää, Hirvi sanoi.

Trap-ampujat aloittavat maanantaina kolmipäiväisen urakkansa. Suomella on miesten sarjassa täysi joukkue eli kolme ampujaa: Mika Bister (Pohjois-Hämeen Ampujat), Jukka Laakso (Orimattilan Seudun Urheiluampujat) ja Vesa Törnroos (Lahden Ampumaseura). Vili Kopra (Orimattilan Seudun Urheiluampujat) kilpailee poikien sarjassa.

– Radat ovat hyvät. Kiekko näkyy, ja tausta on rauhallinen, Törnroos sanoi ja vetäytyi varjoon istumaan juomapullonsa kanssa.

Suomen joukkueen nuorimmat ovat vuonna 1998 syntyneet Eetu Kallioinen ja Vili Kopra. Orimattilan Seudun Urheiluampujia edustava trap-ampuja Kopra on heistä nuorempi, sillä hän on syntynyt 14. elokuuta. Ala-Hämeen Ampujien skeet-ampuja Kallioinen vietti 16-vuotissynttäreitään 23. toukokuuta.

Kopra harjoitteli äskettäin viiden päivän ajan Granadan MM-maisemissa.

– Minulla on ihan hyvä, rento mieli. Lähden nyt kokeilemaan miltä ammunta tuntuu, nuorukainen sanoi juuri ennen virallisten harjoitusten alkua.

Granadan MM-kilpailujen avajaiset ovat Alhambrassa (suomeksi punainen linna). Wikipedia kertoo sen olevan entinen maurilaisten Nasrid-dynastian kuninkaiden palatsi. Sitä alettiin rakentaa 800-luvulla, ja palatsi valmistui 1500-luvulla. Palatsi kohosi näkyvälle paikalle kallioisen ja vaikeakulkuisen kukkulan huipulle, joka sijaitsee nykyisen Granadan vanhan kaupungin vieressä.

Suomen Ampumaurheiluliitto on nimennyt Granadan MM-kisoihin 43 urheilijaa. Kisojen avajaiset ovat siis tänään sunnuntaina, ja ensimmäinen kilpailupäivä on maanantai 8. syyskuuta. Ilmakiväärin finaali esitetään Yle TV2-kanavalla maanantaina kello 14.25-15.15.

Granadassa on jaossa maailmanmestaruuksien lisäksi ensimmäiset olympiapaikat Rio de Janeirossa 2016 järjestettäviin olympialaisiin. Granadassa on jaossa kaikkiaan 64 olympiapaikkaa. Miesten ilmakiväärissä on jaossa kuusi ja trapissa kolme paikkaa.

Suomen joukkue, aikataulu, olympiapaikkojen jako ja Ylen tv-lähetykset: https://www.ampumaurheiluliitto.fi/kilpailu/mm-kilpailut/issf-n-kaikkien-lajien-mm-kilpai/

Tulevien päivien MM-aikataulu su-ti 6.-9.9.
(ajat Suomen aikaa)

Su 7.9.
21.30 Avajaiset

Ma 8.9.
10.00-11.15 10m ilmakivääri 60 ls (1. erä), miehet
10.00-11.30 50m pistooli 60 ls (1. karsintaerä), miehet
10.30-18.30 Trap (1/3 päivä), miehet ja pojat
12.00-13.15 10m ilmakivääri 60 ls (2. erä), miehet
12.15-13.45 50m pistooli 60 ls (2. karsintaerä), miehet
14.30 Finaali: 10m ilmakivääri, miehet

Ti 9.9.
10.00-11.30 50m pistooli 60 ls, pojat
10.00-13.15 50m liikkuva maali 60 ls, normaalijuoksut (30 ls hitaat juoksut), miehet ja pojat
10.0
0-16.30 25m urheilupistooli 60 ls (tarkkuusosan 30 ls), naiset ja tytöt
10.00-18.30 Trap (2/3 päivä), miehet ja pojat
12.15-13.45 50m pistooli 60 ls (peruskilpailu), miehet
13.00 Finaali: 50m pistooli, pojat
13.00-13.50 10m ilmakivääri 40 ls (1. erä), naiset
14.45-15.35 10m ilmakivääri 40 ls (2. erä), naiset
15.00 Finaali: 50m pistooli, miehet
17.00 Finaali: 10m ilmakivääri, naiset

Seitsemän ampumaurheilijaa valittu Urheilukouluun

Aleksi Jarva aloittaa varusmiespalveluksensa Urheilukoulussa pian Granadan MM-kilpailujen jälkeen. Kuva: Lassi Palo

Helsingin Santahaminassa sijaitsevan Urheilukoulun syyskuun 29. päivänä aloittavaan kesälajien saapumiserään on valittu 75 urheilijaa kuudestatoista lajista. Urheilukouluun valittiin seitsemän ampumaurheilijaa.

Urheilukoulun syyskuun 29. päivänä aloittavaan kesälajien saapumiserään on valittu yhteensä 75 urheilijaa kuudestatoista lajista. Vuosi sitten valittuja oli 71 ja lajeja kymmenen. Ampumaurheilijoita oli kymmenen.

Urheilukouluun nyt valitut seitsemän ampumaurheilijaa ovat kaikki miehiä, kuten vuosi sitten. He ovat Aleksi Jarva Poliisien Ampumaseura (kivääri), Mika Kinisjärvi Rovaniemen Ampujat ja Metsäveikot (liikkuva maali), Juho Auvinen Pielaveden Ampuma- ja Metsästysseura (skeet), Tommi Tella Joensuun Ampujat (kivääri), Tomi Lampola Orimattilan Seudun Urheiluampujat (trap), Lari Pesonen Ilomantsin Erämiehet (skeet) ja Janne Vallioniemi Ala-Hämeen Ampujat (skeet).

Auvinen, Jarva ja Kinisjärvi on nimetty Suomen MM-joukkueeseen Espanjan Granadaan, jossa MM-kilpailut järjestetään 6.-20. syyskuuta.

Urheilukouluun valittiin 20 yleisurheilijaa, ja jalkapalloilijoita on kymmenen. Yleisurheilu, jalkapallo ja ampumaurheilu ovat kolme suurinta lajiryhmää.

Suomen MM-joukkueeseen 43 ampumaurheilijaa

Satu Mäkelä-Nummela. Kuvat: Lassi Palo
Marko Kemppainen.
Marjut Heinonen.
Mika Bister.
Joni Stenström.
Teemu Lahti.
Mika Kinisjärvi.

Suomen Ampumaurheiluliitto on nimennyt syyskuussa järjestettäviin MM-kilpailuihin 43 urheilijaa. Kisat ovat Espanjan Granadassa.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kaikkien lajien MM-kilpailut järjestetään 6.-20. syyskuuta Espanjan Granadassa. Kyseessä ovat joka neljäs vuosi järjestettävät kilpailut. Ne olivat edellisen kerran vuonna 2010 Saksan Münchenissä.

Suomen Ampumaurheiluliitto on nimennyt kisoihin 43 urheilijaa. Kivääriin nimettiin 15 urheilijaa, pistooliin neljä, haulikkoon 18 ja liikkuvaan maaliin kuusi urheilijaa.

Kisojen avajaiset ovat sunnuntaina 7. syyskuuta, ja ensimmäinen kilpailupäivä on maanantai 8. syyskuuta. Viimeinen kilpailupäivä on perjantai 19. päivä.

Suomen joukkueessa on kokeneita arvokisakävijöitä ja olympiamitalisteja. Pohjois-Hämeen Ampujien Mika Bister sen sijaan lähtee ensimmäisiin MM-kilpailuihinsa. Viime vuonna hän edusti Suomea EM-kisoissa.

– Keskityn nyt vain tuleviin kisoihin. Edessä on kauden pääkilpailu, johon olen tähdännyt koko vuoden ajan. Puolentoista viikon kuluttua pidän harjoittelussa pienen tauon ja ennen kilpailuja ammun sitten muutaman sarjan, pian 22 vuotta täyttävä trap-ampuja kertoi maanantaina.

Suomella on miesten trapissa täysi joukkue eli kolme ampumaurheilijaa.

– Yritämme tietysti myös joukkueena sijoittua mahdollisimman korkealle, Bister sanoi.

Neljä vuotta sitten Münchenissä Suomi voitti seitsemän mitalia eli kaksi kultaa, kaksi hopeaa ja kolme pronssia. Kaikki mitalit tulivat liikkuvassa maalissa. Mira Suhonen ampui Suomen ensimmäisen olympiapaikan Lontoon olympialaisiin sijoittumalla ilmapistoolissa viidenneksi.

Granadassa on jaossa maailmanmestaruuksien lisäksi ensimmäiset olympiapaikat Rio de Janeirossa 2016 järjestettäviin olympialaisiin. Granadassa on jaossa kaikkiaan 64 olympiapaikkaa.

ISSF:n kaikkien lajien MM-kilpailut
6.-20.9. Granada, Espanja

Suomen MM-joukkue

Kivääri (15)
Miehet: Jaakko Björkbacka (Lehtimäen Ampujat), Juho Kurki (Kankaanpään Ampumaurheilijat), Henri Häkkinen (Joensuun Ampujat)
Naiset: Katarina Långström (Kyrkslätt Skytteförening), Hanna Pitkänen (Turun Seudun Ampujat), Annika Sihvonen (Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseura), Marjo Yli-Kiikka (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura)
Pojat: Aleksi Jarva (Poliisien Ampumaseura), Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura), Joni Stenström (Raseborgs Skyttar)
Tytöt: Katariina Laine (Hämeenlinnan Ampumaseura), Saana Tattari (Nokian Seudun Ampujat)
300m kivääri: Juho Autio (Oulun Metsästys- ja Ampumaseura), Antti Puhakka (Haminan Ampumaseura), Juha Rutonen (Haminan Ampumaseura)

Pistooli (4)
Naiset: Anette Källi (Lehtimäen Ampujat), Mira Suhonen (Kuortaneen Kunto)
Pojat: Karri Turunen (Nurmeksen Ampumaseura)
Iso- ja vakiopistooli: Teemu Lahti (Lahden Ampumaseura)

Haulikko (18)

Skeet
Miehet: Marko Kemppainen (Suomussalmen Urheiluampujat), Timo Laitinen (Sibbo Skyttegille), Lauri Leskinen (Sibbo Skyttegille)
Naiset: Marjut Heinonen (Oulun Seudun Haulikkoampujat)
Pojat: Juho Auvinen (Pielaveden Ampuma- ja Metsästysseura), Eetu Kallioinen (Ala-Hämeen Ampujat), Henri Sorvo (Lahden Ampumaseura)
Tytöt: Heidi Hämäläinen (Sibbo Skyttegille)

Trap
Miehet: Mika Bister (Pohjois-Hämeen Ampujat), Jukka Laakso (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Vesa Törnroos (Lahden Ampumaseura)
Naiset: Noora Antikainen (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Satu Mäkelä-Nummela (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Mopsi Veromaa (Sibbo Skyttegille)
Pojat: Vili Kopra (Orimattilan Seudun Urheiluampujat)

Kaksoistrap
Miehet: Simo Köylinen (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Sami Ritsilä (Orimattilan Seudun Urheiluampujat)
Pojat: Juuso Ikävalko (Pieksämäen Seudun Ampujat)

Liikkuva maali (6)
Miehet: Sami Heikkilä (Kymppi 64), Tomi-Pekka Heikkilä (Kymppi 64), Krister Holmberg (Raseborgs Skyttar)
Pojat: Mika Kinisjärvi (Rovaniemen Ampujat ja Metsäveikot), Heikki Lähdekorpi (Satakunnan Ampujat), Jani Suoranta (Kymppi 64)

Heikkilät hallitsivat liikkuvan maalin SM-kisoja sunnuntaina

Kymppi -64:n veljekset Sami ja Tomi-Pekka Heikkilä veivät kirkkaimmat mitalit liikkuvan maalin SM-kilpailuissa sunnuntaina. Molemmat saavuttivat henkilökohtaisissa kilpailuissa kultaa ja pronssia, lisäksi heidän seuransa juhli kultaa molemmissa joukkuekilpailuissa.

Villikarjun sekajuoksuissa Tomi-Pekka Heikkilä ampui tulokset 389 ja jätti Krister Holmbergin hopealle (387). Sami Heikkilä vei pronssin. Hirven parilaukauksissa Sami Heikkilä vei tuloksella 381 selvällä erolla kultaa ennen Jani Suorantaa (373) ja Tomi-Pekka Heikkilää (372).
– Olen iloinen voitosta ja pronssista. Tuloksellisesti odotin itseltäni pari pistettä enemmän, mutta hyvä näinkin. Tästä on helppo jatkaa valmistautumista kohti kauden pääkisoja, Tomi-Pekka Heikkilä sanoi.
Joukkuekilpailuissa ei sunnuntaina nähty SE-tuloksia. Villikarjun sekajuoksujen joukkuekullan Kymppi-64 vei tuloksella 1158 ja hirven parilaukausten kultaa tuloksella 551. Naisten sekajuoksuissa mestaruuden vei Marika Karisjoki tuloksella 366.

Tulokset:

Inkoo:

Liikkuvan maalin SM-kilpailut, 2. päivä:

Villikarju, sekajuoksut:
Miehet: 1) Tomi-Pekka Heikkilä K-64 389, 2) Krister Holmberg RS 387, 3) Sami Heikkilä K-64 385, 4) Niklas Hyvärinen RS 384, 5) Vesa Saviahde P-HA 383.
Joukkue: 1) Kymppi -64 (Tomi-Pekka Heikkilä, Sami Heikkilä, Jani Suoranta) 1158, 2) RS 1149, 3) P-HA 1128.
Naiset: 1) Marika Karisjoki TSA 366, 2) Maria Keskitalo V-SA 356, 3) Tiina Aalto SMY 326.
Hirvi, parilaukaukset:
Miehet: 1) Sami Heikkilä K-64 381, 2) Jani Suoranta K-64 373, 3) Tomi-Pekka Heikkilä K-64 372, 4) Krister Holmberg RS 369, 5) Mika Heikkilä K-64 366.
Joukkuekilpailu: 1) Kymppi -64 (Sami Heikkilä, Jani Suoranta, Tomi-Pekka Heikkilä) 551, 2) ESA 541, 3) RS 540.

Kaikki tulokset

Sami Heikkilälle lähes täyspotti liikkuvan maalin SM-kisojen avauspäivänä

Kymppi -64:n Sami Heikkilä nappasi lähes täyspotin Inkoossa alkaneissa liikkuvan maalin SM-kilpailuissa. Heikkilä juhli ykköstilaa villikarhun normaalijuoksuissa, hopeaa hirven kertalaukauksissa ja kultaa molemmissa joukkuekilpailuissa. Hirven kertalaukauksissa ykköstilan vei Vesa Saviahde.

Normaalijuoksuissa Heikkilä ampui tuloksen 591, nopeista juoksuista 295 ja hitaista 296. Hopeaa vei järjestävän seuran Krister Holmberg kolme pistettä heikommalla tuloksella (293+295). Holmberg sai hopeansa vasta voitettuaan uusinnan 20–18 Vesa Saviahdetta vastaan.

Hirven kertalaukauksissa Saviahde ampui 385. Heikkilän (380) jälkeen pronssin vei uusinnan jälkeen Niklas Hyvärinen tuloksella 378. Hyvärinen päihitti Tarmo Koskelan luvuin 97–88.

Villikarhun normaalijuoksujen joukkuekultaa Heikkilän kanssa voittivat Tomi-Pekka Heikkilä ja Jani Suoranta. Kolmikon tulos 1751 on uusi SE. Hirven kertalaukausten joukkueessa oli sama kolmikko, ja ykkössija tuli tuloksella 571.

Naisten molemmat mestaruudet vei Turun Seudun Ampujien Marika Karisjoki. Normaalijuoksut hän voitti tuloksella 535 (287+248) ja kertalaukaukset tuloksella 363. Kertalaukauksissa hän tosin ratkaisi voiton vasta uusinnassa, jossa voitti Päivi Vähä-Jaakkolan 86–84.

Kilpailut jatkuvat Inkoossa sunnuntaina.

Tulokset:

Inkoo:

Liikkuvan maalin SM-kilpailut, 1. päivä:

Villikarju, normaalijuoksut:
Miehet: 1) Sami Heikkilä K-64 591 (295+296), 2) Krister Holmberg RS 588 (293+295, uusinta 20), 3) Vesa Saviahde P-HA 588 (295+293, 18).
Joukkuekilpailu: 1) Kymppi -64 1571 (SE, Sami Heikkilä, Tomi-Pekka Heikkilä, Jani Suoranta), 2) RS 1743, 3) P-HA 1729.
Naiset: 1) Marika Karisjoki TSA 535 (287+248).
Hirvi, kertalaukaukset:
Miehet: 1) Vesa Saviahde P-HA 385, 2) Sami Heikkilä K-64 380, 3) Niklas Hyvärinen RS 378 (uusinta 97), 4) Tarmo Koskela BSPA 378 (88).
Joukkue: 1) Kymppi -64 (Heikkilä, Heikkilä, Suoranta), 2) RS 555, 3) ESA 546.
Naiset: 1) Marika Karisjoki TSA 363 (uusinta 86), 2) Päivi Vähä-Jaakkola PuKu 363 (84).

Tulokset

Liikkuvan maalin ampujille menestystä Saksassa

Saksan Walldorfissa ammuttiin 25.-27.7. liikkuvan maalin kilpailu, jossa oli mukana kahdeksan suomalaista. Kilpailijoita oli myös Qatarista, Tsekistä, Itävallasta, Ranskasta, Puolasta ja Saksasta.

Suomalaisista parhaiten onnistui Tomi-Pekka Heikkilä, joka ampui miesten 60 laukauksen normaalijuoksujen kilpailuissa sekä ilmakiväärillä (578) että pienoiskiväärillä (589) omat kansainvälisten kilpailujen ennätyksensä ja sijoittui toiseksi molemmissa lajeissa. Poikien sarjassa suomalaiset ottivat molemmissa lajeissa kolmoisvoiton: pienoiskiväärillä voiton vei Mika Kinisjärvi tuloksella 580 ja ilmakiväärillä Jani Suoranta ampui ylivoimaisen voittotuloksen 577. Myös Heikki Lähdekorpi oli mitaleilla molemmissa lajeissa. Lisäksi nuori Elli Räsänen onnistui naisten ilmakiväärin sekajuoksujen 40 laukauksen kilpailussa, kun hän ampui voittoon omaa ennätystään lähentelevällä tuloksella 357. Kaikki tulokset löytyvät liitteestä.

Seuraavaksi liikkuvan maalin ampujat kilpailevat SM-kilpailuissa Inkoossa tulevana viikonloppuna. Sen jälkeen vuorossa on MM-kilpailuihin valmistava leiri yhdessä Ranskan maajoukkueen sekä kuusinkertaisen miesten maailmanmestarin, Puolan Lukas Czaplan, kanssa.

Salon kisat: Suoranta ampui SE:n, Jarvalle ja Sihvoselle kiväärin voitot

46. Salon kisat jatkuivat sunnuntaina Halikossa Hevonpään ampumaradalla. Kivääri- ja riistamaaliampujat antoivat näyttöjä syyskuussa Espanjan Granadassa ammuttaviin MM-kilpailuihin.

Parhaasta tuloksesta vastasi Kymppi-64:n Jani Suoranta, joka paransi omissa nimissään ollutta 100 metrin hirven kertalaukausten Y20-sarjan Suomen ennätystä kahdella pisteellä ammuttuaan tuloksen 393. Aiemman SE:n 391 hän ampui Salon kisoissa vuosi sitten. Tulos ylittää pisteellä jopa Y-sarjan SE:n 392, jonka on ampunut kokenut Krister Holmberg myöskin Salon kisoissa kolme vuotta aiemmin. Saman lajin Y-sarjan tänä vuonna voitti Pohjois-Hämeen Ampujien Vesa Saviahde tuloksella 387.

Kymppi-64:n kolmikko Jani Suoranta sekä veljekset Tomi-Pekka ja Sami Heikkilä ovat viime vuosina panostaneet urheiluun määrätietoisesti perustamalla Team Runnarit, jonka kautta he toimintaansa pyörittävät. Myös Salon kisoissa näkyi, että se on kannattanut: riistamaalilajien seitsemästä Y- ja Y20-sarjan kilpailusta viiden voitot ottivat Team Runnareiden jäsenet.

50 metrin pienoiskiväärin liikkuvan maalin normaalijuoksujen kilpailun Y-sarjan voitti Tomi-Pekka Heikkilä tuloksella 588. Y20-sarjassa Jani Suoranta ampui parhaan tuloksen 590. Sekajuoksuissa Y-sarjan paras oli Sami Heikkilä tuloksella 389. Y20-sarjassa Suoranta hävisi pisteellä Satakunnan Ampujien Heikki Lähdekorvelle, joka voitti tuloksella 387. 100 metrin hirven parilaukausten Y-sarjan voitti jälleen Jani Suoranta tuloksella 384.

– Olen todella tyytyväinen lauantain suorituksiin. Alusta loppuun oli ensin normaalijuoksuilla ja sitten kertalaukauksilla homma hallussa ja tein mitä tahdoin. Näkyy tuloksissa. Tekee myös iloiseksi, että raskaan treenin hyödyt alkavat selvästi jo tuntumaan, kun ei tarvitse uhrata ajatustakaan esimerkiksi jalkojen tai keskivartalon hallinnalle vaan ne ovat koko sarjan ajan hyvässä hapessa, Jani suoranta kommentoi.

Myös muut Team Runnareiden jäsenet olivat tyytyväisiä viikonlopun antiin.

– Lauantaina oli hyvää perustekemistä. Huipputulos jäi pienestä kiinni. Sunnuntaina oli hiukan vaikeuksia hitaiden juoksujen kanssa, mutta nopeat juoksut toimivat hienosti, veljeksistä vanhempi Tomi-Pekka Heikkilä totesi.

– Sunnuntain kisan jälkeen tuntui, että tein pitkästä aikaa jotain oikein. 389 on sekajuoksuissa ihan ok tulos ja voitosta tuli hyvä mieli, Sami Heikkilä sanoi.

50 metrin pienoiskiväärillä olivat sunnuntaina vuorossa asentokilpailut. Y-sarjan 3×40 laukauksen kilpailun voitti lauantain makuukilpailujen tapaan Poliisien Ampumaseuran Aleksi Jarva, joka ampui finaalissa tuloksen 447,5. Peruskilpailussa Haminan Ampumaseuran Aleksi Leppä oli Jarvaa viisi pistettä parempi tuloksella 1147. Naisten 3×20 laukauksen kilpailussa voiton vei Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseuran Annika Sihvonen finaalituloksellaan 447,7. Hän oli myös peruskilpailun paras hyvällä tuloksella 576.

Kaikki tulokset löytyvät Salon Seudun Ampujien sivuilta.

Liikkuvassa maalissa Suomen ennätyksiä

Liikkuvan maalin Heinola Openissa on tehty kaksi uutta Suomen ennätystä ja sivuttu yhtä. Uusista ennätyksistä vastasivat Tomi-Pekka Heikkilä ja Jani Suoranta. Vesa Saviahde puolestaan sivusi SE-tulosta.

Kymppi 64:n Jani Suoranta teki Y24-sarjan sekajuoksujen uudeksi ennätykseksi 386 (189+197). Samaa seuraa edustava Tomi-Pekka Heikkilä puolestaan normaalijuoksujen SE:n 576 (293+283).

Pohjois-Hämeen Ampujia edustava Vesa Saviahde sivusi sekajuoksujen SE-tulosta 392 (195+197).

Oheisessa liitteessä Heinola Openin kaikki tulokset.

Liitteet

Nelipäiväinen Liberation GP päättyi

Ampumaurheilun kansainvälinen Liberation Grand Prix -kilpailu päättyi sunnuntaina Tshekin Pilsenissä. 45. kerran järjestettyyn nelipäiväiseen kansainväliseen kisaan osallistui kaikkiaan 747 ampujaa 33 maasta.

Lahden Ampumaseuran Ari Meinander oli miesten isopistoolissa paras suomalainen. Hän sijoittui 14:nneksi tuloksellaan 572. Suomen iso- ja vakiopistoolimaajoukkueen valmentajan Marko Lepän mukaan kylmä sää verotti tulostasoa niin, että kisassa nähtiin vain kaksi 580:n ylitystä.

Naisten 50m pienoiskiväärin asentokilpailuun osallistui kaksi suomalaista, eilen SE:n ampunut Katarina Långström (Kyrkslätt Skytteförening) ja Pauliina Frilander-Soini (Pieksämäen Seudun Ampujat). Långströmin tulos oli 573 ja sijoitus 66:s. Frilander-Soini puolestaan oli 82:s tuloksellaan 568.

Liikkuvan maalin lajeissa Raseborgs Skyttaren Krister Holmberg oli viides miesten 50m normaalijuoksuissa (590). Turun Seudun Ampujia edustava Marika Karisjoki oli neljäs naisten 10m sekajuoksuissa. Hänen tuloksensa oli 364.

45. Liberation Grand Prix
8.-11.5. Pilsen, Tshekki

Tuloksia su 11.5.

Miesten isopistooli 60 ls: 1) Pål Hembre Norja 584, 2) Tomas Tehan Tshekki 582, 3) Pierre Michel Saksa 579, … 14) Ari Meinander Suomi 572, … 19) Teemu Lahti Suomi 570, … 21) Petri Ylinen Suomi 570, … 28) Jorma Jäntti Suomi 561, … 42) Otto Suuronen Suomi 536.

Naisten 50m pienoiskiväärin 3×20 ls + finaali: 1) Petra Zublasing Italia 459,3 (591), 2) Beate Gauss Saksa 453,9 (588), 3) Maria Feklistova Venäjä 443,2 (585), 4) Sylwia Bogacka Puola 433,6 (585), 5) Karolina Kowalczyk Puola 422,7 (585), 6) Olga Golubtshenko Ukraina 409,7 (583), 7) Daria Vdovina Venäjä 398,9 (583), 8) Jana Hyblerova Slovakia 396,2 (585), … 66) Katarina Långström Suomi 573, … 82) Pauliina Frilander-Soini Suomi 568.

Miesten liikkuvan maalin 50m normaalijuoksut 60 ls: 1) Emil Martinsson Ruotsi 595, 2) Lukasz Czapla Puola 593, 3) Josef Nikl Tshekki 592, … 5) Krister Holmberg Suomi 590, … 14) Tomi-Pekka Heikkilä Suomi 584, 15) Heikki Lähdekorpi Suomi 584, … 20) Sami Heikkilä Suomi 580, … 23) Jani Suoranta Suomi 578, … 25) Niklas Hyvärinen Suomi 577, 26) Mika Kinisjärvi Suomi 574, … 34) Vesa-Matti Sallinen Suomi 565.

Naisten liikkuvan maalin 10m sekajuoksut 40 ls: 1) Olga Stepanova Venäjä 385, 2) Halyna Avramenko Ukraina 380, 3) Veronika Major Unkari 374, 4) Marika Karisjoki Suomi 364, … 16) Elli Räsänen Suomi 333.

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.

Bakussa järjestetään EM-kilpailut 2017

Kaspianmeren rannalla sijaitseva Azerbaidzan tulee ampumaurheiluväelle varsin tutuksi lähiaikoina ja -vuosina. Siellä nimittäin järjestetään neljä isoa ampumaurheilun tapahtumaa ensi syksystä lähtien.

Tuoreimman päätöksen mukaan Azerbaidzanin pääkaupungissa Bakussa järjestetään vuoden 2017 EM-kilpailut, joissa ratkotaan 25/50/300m kivääri- ja pistoolilajien sekä haulikon ja liikkuvan maalin mestaruudet. Euroopan ampumaurheiluliitto (ESC) on äskettäin tiedottanut, että EM-kilpailut pidetään 15.-31. elokuuta 2017.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) haulikko-, pistooli- ja kiväärilajien maailmancupin finaali on Gabalassa ensi syksynä eli 21.-28. lokakuuta.

Bakussa järjestetään myös ensimmäinen European Games -tapahtuma ensi vuoden kesäkuussa (12.-28.6.). Kisoissa jaetaan viisitoista olympiapaikkaa eli yksi kussakin lajissa Rio de Janeiron olympialaisiin 2016. ISSF:n vuoden 2015 viimeinen maailmancup on Gabalassa 6.-16. elokuuta. Siellä on jaossa 34 olympiapaikkaa.

Yhdeksän miljoonan asukkaan Azerbaidzanin naapurimaita ovat Georgia luoteessa, Armenia lännessä, Venäjä pohjoisessa ja Iran etelässä.