Kategoria: Pistooli

Juho Kurki kuudes maailmancupin ilmakiväärissä

Juho Kurki Fort Benningin finaalin jälkeen. Kuva: Juha Hirvi

Juho Kurki on sijoittunut miesten ilmakiväärissä hienosti kuudenneksi, kun vuoden toinen kivääri- ja pistoolilajien maailmancup alkoi keskiviikkona Yhdysvaltain Fort Benningissä. Aleksi Leppä oli 67:s ja Jaakko Björkbacka 70:s.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) vuoden toinen kivääri- ja pistoolilajien maailmancup alkoi keskiviikkona Yhdysvaltain Fort Benningissä. Cupiin osallistuu runsaat 600 urheilijaa 76 maasta. Cupissa on neljä suomalaista kivääriampujaa. Kolme heistä kilpaili miesten ilmakiväärissä cupin avauspäivänä myöhään keskiviikkona Suomen aikaa. Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseuran Annika Sihvonen aloittaa kisaurakkansa torstaina.

Kankaanpään Ampumaurheilijoiden Juho Kurki selvitti upeasti tiensä kahdeksan parhaan finaaliin. Hänen peruskilpailunsa tulos oli viidenneksi paras 626,3 (103,2+104,9+105,1+104,9+104,0+104,2). Finaaliraja oli 625,6.

Kurki, 23, oli aiemmin saavuttanut maailmancupin finaalipaikan kolme kertaa, vuonna 2013. Samana vuonna hän tähtäsi ilmakiväärin EM-pronssia.

Fort Benningin finaalissa Kurki sijoittui kuudenneksi.

– Peruskisa oli oikein hyvää, vaikka lopussa painetta oli aika paljon. Finaalissa jänskätti vähän liikaa, mutta tästä se lähtee, Ampumaurheiluliiton kiväärilajien päävalmentaja Juha Hirvi sanoi.

Fort Benningissä on jaossa 24 olympiamaapaikkaa ensi vuonna Rio de Janeirossa järjestettäviin olympialaisiin. Miesten ilmakiväärissä oli jaossa kolme paikkaa. Finaaliin päässeistä neljällä oli jo aiemmin paikka saavutettuna. Kurjen edelle sijoittui kolme urheilijaa, joilla ei paikkaa ei vielä ollut: Serbian Milutin Stefanovic (1.), Bulgarian Anton Rizov (3.) ja Itävallan Alexander Schmirl (5.). He saavuttivat paikan Rioon.

– Jännää oli, yhden sijan olympiapaikasta jäänyt Kurki sanoi.

Peruskilpailun parhaan tuloksen 630,5 teki Kiinan Yang Haoran, 19, joka oli jo aiemmin varmistanut paikan Rio de Janeiron olympialaisiin. Ilmakiväärin ykkönen oli siis lopulta Stefanovic, joka ampui peruskilpailussa tuloksen 626,3. Hän voitti Yangin finaalissa 0,7 pisteellä. Tämä oli Stefanovicin ensimmäinen maailmancupin voitto. Viime vuonna hän sijoittui Fort Benningissä toiseksi.

Haminan Ampumaseuraa edustava Aleksi Leppä sijoittui 67:nneksi tuloksellaan 616,3 (102,8+102,8+102,3+104,1+102,1+102,4). Lehtimäen Ampujien Jaakko Björkbackan tulos 615,6 (102,5+100,4+101,4+103,1+103,8+104,4) oikeutti 70. sijaan.

– Jälkimmäinen puoli oli parempaa. Ei alun osumiseen mitään erityisempää syytä ole. Keskemmältä saisi paremmin kymmenyksiä, Björkbacka sanoi.

Leppä oli tyytyväinen suoritukseensa.

– Se oli ihan hyvää ammuntaa. Pientä liikettä tuli selästä, joka näkyi pyssyssä heiluntana oikealle alas, jonne osumat menivät. Mutta kokonaisuudessa ookoo, hän sanoi.

Suomella on kaksi olympiamaapaikkaa Rioon. Ne ovat saavuttaneet trapissa Satu Mäkelä-Nummela ja Vesa Törnroos. Kivääriampuja Minna Leinosella on paikka Rion paralympialaisiin.

ISSF:n kivääri- ja pistoolilajien maailmancup
11.-19.5. Fort Benning, Yhdysvallat

Tuloksia ke 13.5.

Miesten ilmakivääri 60 ls + finaali: 1) Milutin Stefanovic Serbia 209,7 (626,3), 2) Yang Haoran Kiina 209,0 (630,5), 3) Anton Rizov Bulgaria 185,8 (626,1), 4) Kim Sang Do Etelä-Korea 163,6 (628,2), 5) Alexander Schmirl Itävalta 142,5 (625,6), 6) Juho Kurki Suomi 122,0 (626,3), 7) Peter Sidi Unkari 101,3 (626,0), 8) Niccolo Campriani Italia 80,3 (629,5), … 67) Aleksi Leppä 616,3, … 70) Jaakko Björkbacka 615,6.

Lisää tietoa kilpailusta löydät täältä.

Ilmoittaudu 25/300m Lapua Eurooppa cupiin Hollolaan

Hollolan Hälvälässä järjestetään 12.-14. kesäkuuta 25/300m Lapua Eurooppa cupin osakilpailu.

300m kiväärilajeihin otetaan mukaan vielä niin miesten kuin naistenkin sarjoihin 5-7 ampumaurheilijaa lajia kohden kilpailemaan cupin ulkopuolella. Varsinaisen kilpailun maakohtaiset osanottajamäärät on rajoitettu.

Nyt on mahdollista saada arvokasta kansainvälistä kilpailukokemusta ja antaa näyttöjä tulevaisuutta varten!

Iso- ja vakiopistoolissa voi ilmoittautua vielä mukaan varsinaiseen Eurooppa cupiin.

Osanottomaksu on kiväärissä 90 euroa per suoritus ja pistoolissa 75 euroa.

Hollolan Lapua Eurooppa cupiin osallistuu yksitoista maata. Suorituksia on yhteensä noin 140. Lisää tietoa kilpailusta löydät täältä.

Tiedustelut: kilpailun johtaja Marko Leppä, 040 510 5323, marko.leppa@ampumaurheiluliitto.fi

Ilmoittautumiset: pirjo.manninen@ampumaurheiluliitto.fi Varaa samalla myös majoitus Pirjolta (Scandic ).

 

 

I-ja II lk tuomarikurssi Oulu, Raksila 24.5.2015

Oulun Metsästys ja Ampumaseura r.y. järjestää 1- ja 2-luokan

tuomarikurssit Raksilan ilma-aseradalla 24.5.2015 alkaen klo 10.00.

Radan katuosoite on Pikkukankaantie 2B.

Lajit joissa kortin voi suorittaa ovat: liikkuvamaali, pistooli,

kivääri ja haulikko.

Sitovat ilmottautumiset sähköpostitse 11.5.2015 mennessä seuran toimistoon: toimisto@omas.fi

Kurssilaiset hankkivat tarvittavat kirjat itse.

 

Krister Holmberg toinen Liberation GP:ssä

Raseborgs Skyttaren Krister Holmberg tähtäsi toiseksi liikkuvan maalin 50m normaalijuoksuissa Liberation GP:n päätöspäivänä sunnuntaina. Kisan voitti Ruotsin Emil Martinsson tuloksella 591. Holmberg hävisi hänelle neljä pistettä.

Kansainvälinen Liberation GP järjestettiin Pilsenissä 46. kerran.

Suomalaispanos Holmbergin vanavedessä oli vahva, sillä Kymppi 64:n Tomi-Pekka Heikkilä sijoittui neljänneksi (586), Lapin Ampujien Mika Kinisjärvi viidenneksi (586) ja Kymppi 64:n Sami Heikkilä seitsemänneksi (585). RS:n Niklas Hyvärinen oli kymmenes (585) ja Etelä-Saimaan Ampujien Topi Hulkkonen 14:s (583).

Kuopion Metsästys- ja Ampumaseuran Elli Räsänen sijoittui kuudenneksi naisten liikkuvan maalin 10m sekajuoksuissa. Räsäsen tulos oli 340. Kisan voitti Venäjän Irina Izmalkova tuloksella 378.

Isopistoolissa paras suomalainen oli Lahden Ampumaseuraa edustava Ari Meinander, jonka tulos 575 oikeutti kahdeksanteen sijaan. Saksan Patrick Meyerin voittotulos oli 583.

Kilpailun kaikki tulokset löydät täältä.

Karri Turuselle nyt 17. sija Liberation GP:ssä

Nurmeksen Ampumaseuran Karri Turunen sijoittui 17:nneksi miesten 50m pistoolissa lauantaina jatkuneessa Liberation GP -kilpailussa. Tshekin Pilsenissä järjestettävässä kansainvälisessä ampumaurheilukilpailussa Turusen tulos oli 548.

Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava Ritva Karri puolestaan teki naisten 25m pistoolissa tuloksen 574, jolla hän sijoittui 20:nneksi. Naisten 50m pienoiskiväärin makuun kisassa Pauliina Frilander-Soini oli samoin 20:s. Pieksämäen Seudun Ampujia edustavan Frilander-Soinin tulos oli 619,1.

Haminan Ampumaseuran Juha Rutosen tulos 614,1 oikeutti miesten ilmakiväärissä 54. sijaan.

Liberation GP järjestetään Pilsenissä 46. kerran. Viimeinen kilpailupäivä on tänään sunnuntaina.

Kaikki tulokset löydät täältä.

Karri Turunen kahdeksas Liberation GP:n ilmapistoolissa

Nurmeksen Ampumaseuran Karri Turunen sijoittui kahdeksanneksi miesten ilmapistoolissa, kun kansainvälinen Liberation GP -kilpailu alkoi Tshekin Pilsenissä torstaina.

Turunen tähtäsi peruskilpailussa 579 pistettä, joka oli neljänneksi paras tulos. Parhaan tuloksen teki Ukrainan Juri Popruzhni (581). Finaalissa Turunen sijoittui kahdeksanneksi (75,7). Kisan ykkönen oli Tshekin Pavel Svetlik (199,4).

Liberation GP järjestetään Pilsenissä 46. kerran. Ensimmäinen kilpailupäivä oli torstai. Kilpailu päättyy ensi sunnuntaina 10. toukokuuta. Mukana on 22 suomalaista ampumaurheilijaa.

Avauspäivän muita sijoituksia olivat muun muassa Teemu Lahden (Lahden Ampumaseura) kahdeksas sija vakiopistoolissa tuloksella 561 ja Kuusankosken Ampujien Toni Matilaisen 35. sija miesten 50m pienoiskiväärin makuun kisassa (620,8). Ritva Karri (Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseura) oli naisten ilmapistoolissa 52:s tuloksellaan 370.

Liberation GP:n kaikki tulokset täällä.

Pistoolin EM-näyttökilpailu Turussa 23.-24.5.

Turun Kupittaalla järjestetään pistoolin EM-näyttökilpailu 23-24. toukokuuta.

Ohjelma

La 23.5.
13.00 Olympiapistooli erä 1
14.00 Olympiapistooli erä 2
15.00 Isopistooli ja naisten urheilupistooli

Su 24.5.
10.00 50m pistooli
13.00 Vakiopistooli ja tyttöjen urheilupistooli

Kilpailuihin kutsutaan seuraavat urheilijat ja lisäksi tarjolla on muutamia hajapaikkoja, joita voi kysellä.

Olympiapistooli (RFP M): Juha Toivola, Marko Talvitie, Teijo Kimpimäki, Olli Paren, Teemu Lahti, Petri Federley

Y20: Jere Piippo, Leo Salonen

Isopistooli (CF M): Ari Meinander, Marko Talvitie, Teemu Lahti, Ali Tommola, Asser Vuola

25m pistooli naiset: Ritva Karri, Sari Björnholm, Kirsti Kaaro, Olga Wolkoff, Paula Viitasaari, Elina Silver

N20: Sandra Toivonen, Essi Anttila, Essi Kuisma, Maija Pärri

Vakiopistooli (25 m STD M): Teemu Lahti, Ari Meinander, Heikki Oikari, Kari Leskinen, Ali Tommola, Petri Federley

Y20: Joonas Kuusela, Niko Roos, Leo Salonen

50m pistooli: Karri Turunen, Jarmo Salo, Teemu Lahti, Ari Huhtamäki, Rauno Hartikainen, Tarmo af Ursin

Y20: Konsta Kivi, Niko Roos

Ilmoittautumiset: tsary@pp.inet.fi

Vielä ehdit ilmoittautua tehoryhmän kesäleirille Karstulaan

Ampumaurheiluliiton tehoryhmän yhteisleiri järjestetään tänä kesänä Karstulassa 7.-11. kesäkuuta kivääri- ja pistooliryhmille (majoittuminen alkaa 6.6. illasta). Leirille ovat tervetulleita kaikki tehoryhmän urheilijat sekä henkilökohtaiset valmentajat ja huoltajat.

Leirin avaus on sunnuntaina klo 10.00 Karstulan ampumaradalla ja leiri päättyy torstaina 11.6. iltapäivällä.

Majoitus on Karstulan Kansanopistolla (ks. http://www.keokarstula.fi/11), joka sijaitsee n. 3 km päässä Karstulan ampumaradalta (ks. http://karmasry.fi/ ).

Leirin uusi hinta on 295 euroa sisältäen valmennuksen, majoituksen 2-4hh ja ruokailut (5xaamupala, 4xlounas, 4xpäivällinen ratavuokran, taulumaksut ja patruunat). Valmentajien ja huoltajien leirin hinta on 240 euroa.

Mikäli tulet leirille lyhyemmäksi ajaksi, laskutusperusteena on urheilijalta 65 e/vrk ja ilman majoitusta ja ruokailuja 29 e/vrk (sis. ratavuokran, taulumaksut + patruunat). Valmentajan tai huoltajan kustannukset ovat 55 e/vrk (sis. majoituksen ja ruokailut).

Ilmoittautumiset torstaihin 7.5. mennessä Ampumaurheiluliiton netin kautta ilmoittautumislomakkeella.
 

Mahdolliset tiedustelut Pirjo Peltolalta, luotilajien tehoryhmävastaava.
puh: 0405915809 ja sähköposti pirjo.peltola@ampumaurheiluliitto.fi

 

Teemu Lahti yhdeksäs Lapua Eurooppa cupin vakiopistoolissa

Lahden Ampumaseuran Teemu Lahti sijoittui parhaana suomalaisena yhdeksänneksi vakiopistoolin Lapua Eurooppa cupissa. Kilpailu käytiin sunnuntaina Saksan Hannoverissa.

Hannoverin kisa oli kauden ensimmäinen iso- ja vakiopistoolin Lapua Eurooppa cup. Ranskalaiset ottivat vakiopistoolissa kaksoisvoiton. Teemu Lahden tulos oli 554. Ari Meinander oli 15:s tuloksellaan 545 ja Otto Suuronen 21:s. Hänen tuloksensa oli 526.

Iso- ja vakiopistoolin Lapua Eurooppa cup
2.-3.5. Hannover, Saksa

Tuloksia su 3.5.

Vakiopistoooli: 1) Fabrice Daumal Ranska 573, 2) Boris Artaud Ranska 567, 3) Patrick Meyer Saksa 566, 4) Håkan Landebring Ruotsi 565, … 9) Teemu Lahti 554, … 15) Ari Meinander 545, … 21) Otto Suuronen 526. Sarjaan osallistui 26 ampujaa.

Ilma-asecupin avaus Ikaalisissa

Kesäkauden ilma-asecup käynnistyi viikonvaihteessa Ikaalisissa. Perjantaina ammuttiin ilmaolympiapistoolia ja lauantaina vuorossa olivat varsinaiset cup-sarjat ilmakiväärissä ja ilmapistoolissa. Viikonlopun aikana kilpailuihin osallistui satakunta ampujaa.

Avauskilpailusta parhaan pistepotin keräsi miesten ilmakiväärissä Kankaanpään Ampumaurheilijoiden Juho Kurki, joka teki kelpo tuloksen 621,7 pistettä. Naisten tarkin oli RSA:n Anna-Maria Siivonen 409,5 pisteellä.

Ilmapistoolin kärkipaikat nappasivat RSA:n Tarmo af Ursin (562) ja KSF:n Kirsi Rönnkvist (370), jälkimmäisen päihittäessä Kokkolan Ritva Karrin napakymppien turvin.

Perjantaina ilmaolympiapistoolissa miesten finaalin vei Säkylän Seudun Ampujien Jussi Saari, joka ampui 25 osumaa. RSA:n nuori Iikka Syrjä venyi miesten joukossa hienosti toiseksi 18 osumalla ja kisan kolmas oli HyMAS:ia edustava Ari Elo 11 osumalla. Naisten kilpailussakin nuoruus päihitti kokemuksen, kun Maija Pärri ampui voitoon hyvällä tuloksella 533 pistettä.

Ilma-asecup jatkuu 27.6. Kuusankoskella ja 18.7. Kankaanpäässä. Neljäs osakilpailu ammutaan Pieksämäellä 1.8. ja cupin kaksipäiväinen finaali kahtena eri kilpailuna Lohjan Kisakalliossa 10.-11.10. Cupin loppupisteisiin lasketaan neljä parasta kilpailua.

Teksti: Mika Vuolle

Ilma-asecup
1.-3.5. Ikaalinen

Tuloksia

Ilmapistooli 60 ls M: 1) Tarmo af Ursin RSA 562, 2) Jyrki Turja LSA 558, 3) Rauno Hartikainen HVA 555.

Ilmapistooli 40 ls N: 1) Kirsi Rönnkvist KSF 370, 2) Ritva Karri KokMAS 270, 3) Kirsti Kaaro KAS 364.

Ilmakivääri 60 ls M: 1) Juho Kurki KaA 621,7, 2) Matias Pukaralammi KaA 595,0, 3) Kimmo Rytkönen KAMS 572,8.

Ilmakivääri 40 ls N: 1) Anna-Maria Siivonen RSA 409,5, 2) Laura Sipola SodA 408,9, 3) Marianne Palo IMAS 405,9.

Kaikki tulokset: www.rapidairpistol.com