Kategoria: Pistooli

Lapua Eurooppa cup alkoi Hollolassa: Juha Rutonen tähtäsi 300m kiväärissä pronssille

Juha Rutonen onnittelee miesten kisan voittajaa, Sveitsin Marcel Ackermania. Kuvat: Lassi Palo
Suomen miesten hopeajoukkue: Antti Puhakka (vas.), Juha Rutonen ja Kari Pennanen.
Petra Liljeberg sijoittui naisten kilpailussa 13:nneksi.
Petra Liljeberg (vas.) ja Jasmin Mattila kuuluivat Suomen naisten prossijoukkueeseen.

Lapua Eurooppa cup 25/300m lajeissa alkoi perjantaina Hollolan Hälvälässä. Miesten 300m vapaakiväärin makuun ykköseksi tähtäsi Sveitsin Marcel Ackerman. Juha Rutonen sijoittui hienosti kolmanneksi. Petra Liljeberg oli naisten kisassa 13:s.

Hollolan Hälvälässä järjestetään 27.-29. kesäkuuta Lapua Eurooppa cup 25/300m lajeissa. Samassa yhteydessä järjestetään 50m kiväärin MM-katsastuskilpailu N- ja N20-sarjoissa. Hälvälässä kilpailee kaikkiaan noin sata ampumaurheilijaa, ja startteja on yli kaksi sataa.

Kansainväliseen kivääri- ja pistoolikilpailuun osallistuu ampumaurheilijoita yhdeksästä maasta. Pistooliin osallistuu 31, kivääriin 51 sekä naisten ja tyttöjen kivääriin 18 urheilijaa. Kilpailun johtajan Marko Lepän mukaan tämä on osanottajamäärältään suurin Eurooppa cup, jossa hän on ollut mukana.

Yksi syy osanottajamäärään on Lepän mukaan se, että ajankohta on otollinen koskien valintoja syyskuussa Granadassa järjestettäviin MM-kilpailuihin. Hälvälän tulosten perusteella maat voivat alkaa nimetä joukkueitaan kisoihin.

Perjantain ohjelmassa oli miesten ja naisten 300m vapaakiväärin makuun 60 ls kilpailu. Miesten kisan voitti Sveitsin Marcel Ackerman tuloksellaan 598. Naisten ykkönen oli Ranskan Christine Chuard, joka paukutti 592 pistettä. Ison-Britannian Hannah Pugsley ampui saman tuloksen, mutta napakympit ratkaisivat voiton ranskalaiselle (31-26).

Miesten kivääriin osallistui viisi suomalaista. Mqs-ampujia oli seitsemän. Suomalaisista parhaiten suoriutui Juha Rutonen. Hänen tuloksensa 595 oikeutti pronssille tiukassa kilpailussa. Neljä miestä ampui saman tuloksen eli napakympit ratkaisivat sijoitukset, ja Rutosella ne riittivät kolmanteen sijaan. Hänen sarjansa olivat 99+100+99+99+100+98.

Viimeinen sarja harmitti Haminan Ampumaseuraa edustavaa sodankyläläistä.

– Tein nyt kauden parhaan tulokseni. Paljon oli hyvää, mutta päällimmäisenä tunteena on tuo viimeinen sarja, Rutonen mietti kisan jälkeen.

Hän on ampunut kaksi kertaa 599 pistettä – ensimmäisen kerran vuonna 2011 Saksassa ja viimeksi Säkylässä viime kesänä.

– Olosuhteet olivat nyt sopivan haastavat. Noudatin taktiikkaani, jonka mukaan ammuin nopeasti. Taktiikkani toimi, mutta hairahduin lopussa. Olosuhteet vaikeutuvat näköjään koko ajan, hän sanoi muiden jatkaessa ammuntaansa.

Suomi sijoittui miesten joukkuekilpailussa toiseksi. Rutosen lisäksi joukkueessa ampuivat Kari Pennanen (Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseura) ja Antti Puhakka (Haminan Ampumaseura). Heidän tuloksensa olivat 593 ja 586. Voiton vei Sveitsi kuuden pisteen turvin.

Yksi suomalaisista oli Kankaanpään Ampumaurheilijoiden Juho Kurki, joka ampui 570 pistettä. Hän ei ole juurikaan ampunut 300m kivääriä. Siksi vaihtelu ilmakiväärin ja pienoiskiväärin lomassa tuntui mukavalta.

– Ammuin kerran kaverin tauluun, hän kertoi syyn toisen sarjansa vaatimattomaan tulokseen (87).

Naisten kilpailuun osallistui kolme suomalaista, joista paras oli Petra Liljeberg. Kyrkslätt Skytteföreningenin ampumaurheilija ampui 572 pistettä (99+95+97+92+96+93), jolla heltisi 13. sija. Tulos ei 22-vuotiasta kirkkonummelaista täysin miellyttänyt.

– En ihan tyytyväinen ole. Se olisi voinut mennä paremmin. Nyt tuli muutama surkea laukaus, hän sanoi.

Liljeberg ampui puolitoista viikkoa sitten harjoituksissa 585 pistettä. 300m kivääri on hänen päälajinsa.

– Se on kivaa! Aloin tykätä siitä heti ensimmäisellä kerralla eli vuonna 2008. Eikä haittaa, vaikka tässä lajissa menee mustelmille, hän hymyili.

Lapua Eurooppa cupin virallinen järjestäjä on Suomen Ampumaurheiluliitto. Lapua on kummankin lajiryhmän pääsponsori.

Edellisen kerran 25m pistoolin Eurooppa cup järjestettiin Hälvälässä kolme vuotta sitten. Cupin finaali oli Vierumäellä 2010. 300m kiväärin Eurooppa cup on järjestetty Suomessa viimeksi kymmenisen vuotta sitten.

Kilpailut päättyvät sunnuntaina.

300m kiväärin Lapua Eurooppa cup
27.-29.6. Hälvälä, Hollola

Tuloksia pe 27.6.

300m vapaakiväärin makuu 60 ls, miehet: 1) Marcel Ackerman Sveitsi 598, 2) Hans Bakken Norja 595/31x, 3) Juha Rutonen Suomi 595/31x, 4) Anders Brolund Ruotsi 595/29x, 5) Guillaume Jenicot Ranska 595/25x, … 9) Kari Pennanen Suomi 593, 10) Juho Autio Suomi 592, … 19) Antti Puhakka Suomi 586, … 28) Juho Kurki Suomi 570. Mqs-ampujat: Ville Nokipii 593, Antti Kajan 582, Aleksi Leppä 581, Lasse Voutilainen 580, Björn Friman 576, Marko Satokangas 574, Cristian Friman DNF.
Joukkuekilpailu: 1) Sveitsi 1780, 2) Suomi 1774, 3) Ruotsi 1772.

300m vapaakiväärin makuu 60 ls, naiset: 1) Christine Chuard Ranska 592/31x, 2) Hannah Pugsley Iso-Britannia 592/26x, 3) Marina Schnider Sveitsi 590, … 13) Petra Liljeberg Suomi 572, 14) Jasmin Mattila Suomi 562, 15) Hanna-Kaija Nieminen Suomi 557.
Joukkuekilpailu: 1) Ranska 1764, 2) Sveitsi 1763, 3) Suomi 1691.

Avoimet ilmapistoolin, vapaapistoolin ja urheilupistoolin tasontarkastuskilpailut

Kilpailut ovat avoimet tulostason tarkastuskilpailut, pääasiassa tarkoitetut pistoolin maajoukkueissa ja haastajaryhmissä oleville. Mukaan kutsutaan/saa ilmoittautua Suomen kärkiampujia kirittämään ja antamaan samalla näyttö mahdolliseen tulevaan maajoukkuetoimintaan.

Kilpailut ovat kalenterissa olevia virallisia kilpailuja, lisälajina järjestetään ilmapistooli virallisilla tuomareilla.

Karstula
28.6. vapaapistooli ja urheilupistooli klo 12.00
29.6. ilmapistooli klo 10.00

Salo
4.7. ilmapistooli ei finaaleja klo 18.00
5.7. vapaapistooli, eräluetteloiden mukaan
6.7. urheilupistooli, eräluetteloiden mukaan

Pori
25.7. ilmapistooli + finaalit klo 13.30
26.7. urheilupistooli, eräluetteloiden mukaan
27.7. vapaapistooli, eräluetteloiden mukaan

Ilmoittautumiset virallisiin kilpailuihin sääntöjen mukaisesti, ylimääräisille tasontarkastuskilpailuihin Timo Mc Keownille timo.mckeown@bsps.fi 050 382 7894
 

Jarva hienosti kuudenneksi makuukilpailussa Tsekissä

Aleksi Jarva onnistui suomalaisista parhaiten Tsekin Plsenissä järjestettävissä alle 20-vuotiaiden Shooting Hopes -kilpailuissa torstaina. Pienoiskiväärin makuukilpailussa Jarva eteni ainoana suomalaisena loppukilpailuun ja sijoittui kuudenneksi.

Pudotuskilpailuna ammutussa finaalissa Jarva sai tuloksen 122,7. Peruskilpailussa hän tähtäsi 60 laukauksella tuloksen 621,7, joka on nuorukaisen uusi ennätys. Peruskilpailun hän selvitti 25 minuutissa.

”Kun mitään kytättävää ei tyynessä säässä ollut, annoin ruudin palaa. Upeaa oli ennätysvauhtia edetä”, Jarva sanoi.

Finaalissa oli sen sijaan tuulenpuuskia. Vain 0,1 pistettä paremmalla tuloksella Jarva olisi jatkanut kamppailua.

”Huonoon aikaan putosin. Seuraavalla kierroksella ampuivat jopa 9,0 osumia, mutta pieniähän erot tässä leikissä aina ovat”, Jarva tuumi.

Jarvan lisäksi muista suomalaisista myös syntymäpäiväsankari Tommi Tella onnistui mukavasti. Tella ampui 616,2 ja sijoittui 99 kilpailijan joukossa 24:nneksi. Muut suomalaiset saivat torstaina lähinnä arvokasta kokemusta kansainvälisessä seurassa.

Kilpailut kestävät sunnuntaihin asti.

Tulokset:

Plsen, Tsekki:

Shooting Hopes -kilpailut, 1. päivä:

Miehet:

50m pienoiskivääri, makuu, finaali: 1) Marcin Majka Puola 206,8, 2) Ondrej Holko Slovakia 205,4, 3) Petar Gradinarski Bulgaria 184,8, 4) Dmitrii Sedov Venäjä 162,5, 5) Swapnil Suresh Kusale Intia 142,2, 6) Aleksi Jarva Suomi 122,7, 7) Lorenzo Buffard Ranska 102,3, 8) Jevgeni Pantshenko Venäjä 81,7.
 50m pienoiskivääri, makuu, peruskilpailu: 1) Sedov 625,1, 2) Gradinarski 625,0, 3) Holko 624,9, 4) Majka 624,7, 5) Pantshenko 622,8, 6) Jarva 621,7 (103,5+104,0+102,5+102,7+105,5+103,5),…24) Tommi Tella Suomi 616,2,…84) Christian Friman Suomi 605,1,…89) Sebastian Långström Suomi 602,9,…97) Björn Friman Suomi 594,6.

Naiset:
10 m pistooli, peruskilpailu: 1) Yashaswini Singh Deswal Intia 385, 2) Shreya Gawander Intia 385, 3) Sri Nivetha Paramantham Intia 382,…55) Emma Numminen Suomi 351 (94+86+81+90).  

Kaikki tulokset ja aikataulu: http://web.telecom.cz/shooting.plzen/

Anette Källi Mariborin maailmancupista: ”Parempaan suuntaan menossa”

Slovenian Mariborissa ammuttiin torstaina maailmancupin toiseksi viimeinen kilpailupäivä. Ritva Karri ja Anette Källi tähtäsivät naisten ilmapistoolissa 375 pistettä ja sijoittuivat 37:nneksi ja 40:nneksi.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kauden viidennessä maailmancupissa Slovenian Mariborissa oli torstaina toiseksi viimeinen kilpailupäivä. Kilpailemassa oli kuusi suomalaista.

Naisten ilmapistoolissa kilpailivat Ritva Karri (Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseura) ja Lehtimäen Ampujien Anette Källi. He ampuivat tuloksen 375, jolla Karri sijoittui 37:nneksi ja Källi 40:nneksi. Karrin sarjat olivat 94+94+95+92 ja Källin 95+92+95+93.

– Ei vielä mahdoton tulos, mutta tunnelin päässä näkyy valoa, olkapäävaivoista kärsinyt Karri sanoi.

Källi oli kilpailuunsa tyytyväinen, vaikka se ei ”järkyttävän hyvä” ollutkaan.

– Mutta parempaan suuntaan olen menossa, hän totesi.

Serbian Zorana Arunovic nappasi uransa toisen voiton maailmancupissa.

Rauman Seudun Urheiluampujien Ari Huhtamäki teki miesten ilmapistoolissa tuloksen 558 ja sijoittui 72:nneksi. Hänen sarjansa olivat 92+94+94+93+92+93. Finaaliraja oli 580.

Kilpailun voitti Intian Jitu Rai, jolle voitto oli uran ensimmäinen maailmancupissa. Kiinan Wang Zhiwei tähtäsi peruskilpailun parhaan tuloksen 586.

Kolme suomalaista kiväärimiestä urakoi miesten 50m pienoiskiväärin asentokilpailun karsinnassa. Raseborgs Skyttaren Joni Stenström teki heistä parhaan tuloksen eli 1147 pistettä (polvi 377, makuu 393, pysty 377). Juha Rutosen (Haminan Ampumaseura) tulos oli 1144 (377+392+375) ja saman seuran Aleksi Lepän 1129 (373+389+367).

Mariborin maailmancupin viimeinen kilpailupäivä on juhannusaatto eli perjantai 20. kesäkuuta. Päätöspäivän ainoa laji on miesten 50m pienoiskiväärin 3×40 ls kilpailu, jossa ei siis ole suomalaisia mukana.

Kauden viimeinen maailmancup on 1.-10. heinäkuuta Kiinan Pekingissä (haulikko, kivääri ja pistooli). Suomesta matkaan lähtee kolmetoista urheilijaa.

ISSF:n maailmancup (kivääri ja pistooli)
13.-21.6. Maribor, Slovenia

Tuloksia to 19.6.

Miesten 10m ilmapistoolin 60 ls + finaali: 1) Jitu Rai Intia 200,8 (584), 2) Pablo Carrera Espanja 198,7 (581), 3) Anton Gourianov Venäjä 177,2 (580), 4) Leonid Ekimov Venäjä 157,5 (580), 5) Prakash Nanjappa Intia 137,4 (581), 6) Konstantin Lukashik Valko-Venäjä 115,7 (580), 7) Jauheni Tshaitshuk Valko-Venäjä 97,5 (584), 8) Wang Chiwei Kiina 77,1 (586), … 72) Ari Huhtamäki Suomi 558.

Naisten 10m ilmapistoolin 40 ls + finaali: 1) Zorana Arunovic Serbia 202,4 (384), 2) Jekaterina Korshunova Venäjä 200,7 (387), 3) Antoaneta Boneva Bulgaria 175,7 (384), 4) Joana Castelao Portugali 154,5 (388), 5) Munkhbayar Dorsjuren Saksa 135,2 (384), 6) Gundegmaa Otryad Mongolia 114,5 (384), 7) Guo Wenjun Kiina 96,6 (383), 8) Adrienn Nemes Unkari 76,6 (384), … 37) Ritva Karri Suomi 375, … 40) Anette Källi Suomi 375.

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.

Mariborin maailmancupissa hiljainen suomalaispäivä

Slovenian Mariborin isännöimä ampumaurheilun maailmancup eteni keskiviikkona rauhallisemmin kuin edellisinä päivinä. Ohjelmassa oli vain naisten pienoiskiväärin asentokilpailun karsinta, josta varsinaiseen kilpailuun suomalaiset eivät päässeet.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kauden viides maailmancup jatkui keskiviikkona Slovenian Mariborissa. Kolme suomalaista osallistui naisten 50m pienoiskiväärin 3×20 ls karsintaan. He olivat Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseuraa edustavat Riikka Parviainen ja Annika Sihvonen sekä Nokian Seudun Ampujien Saana Tattari.

Tattari teki tuloksen 565 pistettä (polvi 182, makuu 193, pysty 190). Sihvosen tulos oli 564 (182+194+188) ja Parviaisen 554 (184+192+178).

Naisten asentokilpailu on torstaina. Mariborin maailmancupin viimeinen kilpailupäivä on juhannusaatto eli perjantai 20. kesäkuuta.

Kauden viimeinen maailmancup on 1.-10. heinäkuuta Kiinan Pekingissä (haulikko, kivääri ja pistooli). Suomesta matkaan lähtee kolmetoista urheilijaa.

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.

Mariborin maailmancup: Juha Rutosen suoritus ei lähtenyt samanlaiseen liitoon kuin eilen

Slovenian Mariborin isännöimä ampumaurheilun maailmancup jatkui tiistaina. Päivän ainoa suomalainen oli Juha Rutonen, joka sijoittui 51:nneksi miesten 50m pienoiskiväärin makuuasennon kilpailussa.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kauden viides maailmancup jatkui tiistaina Slovenian Mariborissa. Sodankyläläinen mutta Haminan Ampumaseuraa edustava Juha Rutonen oli päivän ainoa suomalainen kilpailemassa. Hän osallistui miesten 50m pienoiskiväärin makuuasennon kisaan.

Rutonen ampui maanantain karsinnassa 619,3 pistettä, joka on nykyisen pistelaskutavan mukaan hänen kilpailuennätyksensä. Tiistain peruskilpailussa Rutonen tähtäsi 611,1 pistettä ja sijoittui 51:nneksi. Hänen sarjansa olivat 102,8+101,7+100,4+101,8+103,1+101,3.

– Tulos oli niin kuin tekeminenkin eli ei oikein minkäänlainen, Rutonen kommentoi kilpailuaan.

– Alku oli yhtä erikoista osumaa lukuunottamatta ok. Sitten rupesin liian varovaiseksi tuulen kanssa. Tähtäykset pitenivät, ja ysejä lipsahteli liikaa. Tuuli ei ollut niin voimakasta kuin eilen. Suoritus ei lähtenyt läheskään samanlaiseen liitoon kuin eilen, hän viittasi eilen syntyneeseen ennätykseensä.

Maailmancupin voitti Kiinan Lan Xing 1,3 pisteen erolla Australian Warren Potentiin. Peruskilpailun parhaan tuloksen teki Yhdysvaltain kokenut olympiamitalisti Matthew Emmons (630,0), joka jäi lopulta kahdeksanneksi. Finaaliraja oli 625,5.

Kauden viimeinen maailmancup on 1.-10. heinäkuuta Kiinan Pekingissä (haulikko, kivääri ja pistooli). Suomesta matkaan lähtee kolmetoista urheilijaa.

ISSF:n maailmancup (kivääri ja pistooli)
13.-21.6. Maribor, Slovenia

Tuloksia ti 17.6.

Miesten 50m pienoiskiväärin makuu 60 ls + finaali: 1) Lan Xing Kiina 209,0 (625,5), 2) Warren Potent Australia 207,7 (626,2), 3) Marcel Bürge Sveitsi 186,4,2 (625,5), 4) Odd Arne Brekne Norja 165,2 (626,3), 5) Henri Junghänel Saksa 144,8 (627,7), 6) Daniel Brodmeier Saksa 123,8 (626,2), 7) Cassio Cesar Rippel Brasilia 103,4 (626,5), 8) Matthew Emmons Yhdysvallat 82,6 (630,0), … 51) Juha Rutonen Suomi 611,1.

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.

Mariborin maailmancup: olkapäävaivoista kärsinyt Ritva Karri 54:s

Ampumaurheilun maailmancup jatkui maanantaina Slovenian Mariborissa. Olkapäävaivoista kärsinyt Ritva Karri sijoittui naisten 25m pistoolissa 54:nneksi, ja Juha Rutonen selvitti tiensä miesten 50m pienoiskiväärin makuuasennon karsinnasta tiistain varsinaiseen kilpailuun.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kauden viides maailmancup jatkui maanantaina Slovenian Mariborissa. Kivääri- ja pistoolilajien maailmancupiin osallistuu kaikkiaan 600 urheilijaa 59 maasta. Mukana on kaksitoista suomalaista.

Ritva Karri (Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseura) sijoittui naisten 25m pistoolissa 54:nneksi tuloksellaan 561 (277+284). Lehtimäen Ampujien Anette Källi oli kilpailun 67:s ammuttuaan tuloksen 546 (257+271).

– Kausi on osaltani vasta alussa olkapäävaivani takia. Siksi minulla on myös liian vähän treeniä takana. Tulos jäi tänään valitettavan alas, kuten tähänastisissa muissakin kisoissa, Karri sanoi.

Kisan ykkönen oli Saksan Monika Karsch. 31-vuotias ampumaurheilija saavutti nyt ensimmäisen mitalinsa maailmancupissa.

Miesten 50m pienoiskiväärin makuuasennon karsintaan osallistui kolme suomalaista, jotka olivat Haminan Ampumaseuran Aleksi Leppä ja Juha Rutonen sekä Raseborgs Skyttaren Joni Stenström. Heistä parhaan tuloksen ampui Rutonen, joka pääsi karsinnasta tiistain peruskilpailuun. Sodankyläläisen tulos oli 619,3 (102,7+101,9+103,6+102,2+103,9+105,0).

– Nykyajan pistelaskutavan mukaan tulos on kilpailuennätykseni. Toki desimaalein laskettuja kilpailuja olen päässyt ampumaan vasta muutamia. Kilpailu meni muutoinkin aikalailla tämän hetken osaamistasolla, Rutonen sanoi.

– Olosuhteet olivat hallinnassa, ja pysyin kohtuuhyvin tuulen lukemisesta mukana loppua kohti parantaen. Tästä on hyvä jatkaa.

Leppä tähtäsi 614,7 ja Stenström 611,8 pistettä.

Kauden viimeinen maailmancup on 1.-10. heinäkuuta Kiinan Pekingissä (haulikko, kivääri ja pistooli). Suomesta matkaan lähtee kolmetoista urheilijaa.

ISSF:n maailmancup (kivääri ja pistooli)
13.-21.6. Maribor, Slovenia

Tuloksia ma 16.6.

Naisten 25m pistooli 60 ls + finaali
Peruskilpailu: 1) Monika Karsch Saksa 588, 2) Heidi Diethelm Gerber Sveitsi 586, 3) Gundegmaa Otryad Mongolia 584, 4) Julia Alipova Venäjä 584, 5) Renata Tobai Sike Unkari 583, 6) Sonia Franquet Espanja 583, 7) Zorana Arunovic Serbia 583, 8) Antoaneta Boneva Bulgaria 583, … 54) Ritva Karri Suomi 561, … 67) Anette Källi Suomi 546.

Semifinaali: 1) Karsch 21, 2) Otryad 21, 3) Boneva 18, 4) Sike Tobai 14, 5) Diethelm Gerber 13, 6) Alipova 12, 7) Arunovic 12, 8) Franquet 11.
Pronssimitaliottelu: Antoaneta Boneva Bulgaria – Renata Tobai Sike Unkari 7-5
Kultamitaliottelu: Monika Karsch Saksa – Gundegmaa Otryad Mongolia 7-5

Lisää tietoa aiheesta täällä.

Münchenin maailmancup päättyi: Marko Kemppainen 15:s skeetissä

Marko Kemppainen toivoo osumia ensi viikolla alkavissa Unkarin EM-kilpailuissa. Kuvat: Matti Erkkilä
Mira Suhonen on kärsinyt käsivaivoista, siksi 377 pistettä tyydytti.

Münchenin maailmancup päättyi suomalaisittain Marko Kemppaisen 15. sijaan miesten skeetissä. Hänen tuloksensa oli 121.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kauden neljäs maailmancup päättyi torstaina Saksan Münchenissä. Viimeiset finaalit olivat miesten pienoiskiväärin 3×20 ls kilpailussa ja skeetissä sekä naisten ilmapistoolissa.

Miesten skeetissä olivat suomalaisista mukana Marko Kemppainen (Suomussalmen Urheiluampujat), Lauri Leskinen (Sibbo Skyttegille) ja Tommi Takanen (Lahden Ampumaseura). Mqs-ampujat olivat Oskari Kössi (Sibbo Skyttegille) ja Miikka Peltonen (Kotkan Ampumaseura).

Kemppaisen tulos oli 121 (24+25+24+23+25). Finaaliraja oli 123, jonka ampui kuusi miestä. Peruskilpailun paras tulos oli ME:tä sivuten 124, ja sen teki amerikkalainen Dustin David Perry.

– Perusp…aa. Pikkuvika, vaan se on päässä, 15:nneksi sijoittunut Kemppainen kommentoi suoritustaan.

– Unkarissa saisi alkaa jo osua, hän viittasi ensi viikolla alkaviin haulikkolajien EM-kilpailuihin.

Leskinen puolestaan teki tuloksen 118 (23+22+24+25+24), joka ei mieltä lämmittänyt. Hän oli kisassa 47:s.

– No, kisa pitkästä aikaa, ja valmiina oltiin, mutta kyntämään jäi. Pienistä ”munauksista” tuli isoja virheitä tulostaululle. Kasetti ei mennyt jumiin kisan aikana, Leskinen sanoi.

– Lopputulos kisasta: kyllä minä osun ladon seinään sisäpuolelta, jos olisi seinät ladossa. Viikonloppuna lähden poimimaan perunoita Lopelle pyssyn kanssa!

Takasen tulos 110 (23+22+21+22+22) oikeutti 103. sijaan.  Hän myönsi suoraan, että pettymys on kova.

– Kisa oli pelkkää yliyrittämistä, hän totesi ja sanoi lähtevänsä kotiin nollaamaan kisan ja valmistautumaan EM-kilpailuihin.

– Kunto on taustalla olemassa, rentous pitäisi löytää takaisin kaikkeen toimintaan.

Kössi teki tuloksen 112 (22+21+24+24+21) ja Peltonen tuloksen 111 (22+21+25+21+22).

Skeetin ykkönen oli tshekkiläinen Jan Sychra, joka otti kuudennen maailmancupin voittonsa.

Mira Suhonen oli paras suomalainen naisten ilmapistoolissa. Kuortaneen Kunnon ampujan tulos 377 (93+97+93+94) oikeutti 43. sijaan. Suhonen sanoi, että alku jännitti häntä ”ihan hirveästi”, ja syke oli korkealla.

– Toisaalta pitää sanoa, että onneksi ammuin ekaan sarjaan seiskan, niin pystyin ampumaan vähän rennommin. Sitten tulikin ihan hyvä pätkä, joka kesti siihen asti, kunnes takana olevalla tuli aseen kanssa jotain. Asetta alettiin sitten siinä ampumapaikalla katsomaan.

– Ihan eivät olleet hermot riittävän kondiksessa. Rytmini pääsi siitä vähän häiriintymään, eivätkä suoritukset olleet enää rentoja. Mutta päällisin puolin olen tosi tyytyväinen. Harjoitusmäärät ovat olleet aika vähäiset, koska olen parannellut rannettani, Suhonen sanoi.

Ja suhtautuu tulevaisuuteen optimistisesti:

– Tästä on hyvä jatkaa.

Ritva Karri Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseurasta oli 92:s tuloksellaan 365 (91+88+93+93), ja Lehtimäen Ampujien Anette Källi sijoittui 106:nneksi ammuttuaan tuloksen 360 pistettä (92+89+92+87).

Kilpailun ykkönen oli kaksinkertainen olympiavoittaja, Kiinan Guo Wenjun. Hän palasi maailmancupin palkintokorokkeelle neljän vuoden tauon jälkeen. Finaaliraja oli 384.

Kansainvälinen ampumaurheilukausi jatkuu kiivaana, sillä jo sunnuntaina alkaa kiväärin ja pistoolin maailmancup Slovenian Mariborissa (13.-21.6.). Sinne lähtee kaksitoista suomalaista ampumaurheilijaa. Kauden viimeinen maailmancup on 1.-10. heinäkuuta Kiinan Pekingissä (haulikko, kivääri ja pistooli). Suomesta matkaan lähtee kolmetoista urheilijaa.

Haulikkolajien EM-kilpailut ovat 16.-27. kesäkuuta Unkarin Sarlóspusztassa. Kisoihin osallistuu kymmenen suomalaista urheilijaa – tänään kilpailleista miehistä siis Kemppainen ja Takanen.

ISSF:n maailmancup (haulikko, kivääri ja pistooli)
4.-13.6. München, Saksa

Tuloksia to 12.6.

Miesten skeet 125 kiekkoa + finaali:
Peruskilpailu: 1) David Justin Perry Yhdysvallat 124, 2) Jan Sychra Tshekki 123/uusinta 4, 3) Jin Di Kiina 123/4, 4) Sebastian Kuntschik Itävalta 123/4, 5) Anastasios Chapeshis Kypros 123/4, 6) Frank Thompson Yhdysvallat 123/4, 7) Fabio Ramella Sveitsi 123/2, … 15) Marko Kemppainen Suomi 121, … 47) Lauri Leskinen Suomi 118, … 103) Tommi Takanen Suomi 110. Mqs-ampujat: Oskari Kössi 112, Miikka Peltonen 111.

Semifinaali: 1) Jin 16, 2) Sychra 15/uusinta 12, 3) Kuntschik 15/11, 4) Perry 15/9, 5) Thompson 14, 6) Chapeshis 14.
Pronssimitaliottelu: Sebastian Kuntschik Itävalta – David Justin Perry Yhdysvallat 15-13
Kultamitaliottelu: Jan Sychra Tshekki – Jin Di Kiina 14-13

Naisten ilmapistooli 40 ls + finaali: 1) Guo Wenjun Kiina 200,3 (384), 2) Klaudia Bres Puola 198,6 (384), 3) Alejandra Zavala Meksiko 177,2 (386), 4) Sonia Franquet Espanja 156,5 (387), 5) Olena Kostevitsh Ukraina 136,4 (386), 6) Viktoria Tshaika Valko-Venäjä 115,8 (385), 7) Adrienn Nemes Unkari 96,7 (385), 8) Antoaneta Boneva Bulgaria 72,3 (385), … 43) Mira Suhonen Suomi 377, … 92) Ritva Karri Suomi 365, … 106) Anette Källi Suomi 360.

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.

Ennätysmäärä osanottajia Hollolan Lapua Eurooppa cupiin

Antti Puhakka kuvattuna viime vuoden EM-kilpailuissa Osijekissa. Kuva: Lassi Palo

Hollolan Hälvälässä järjestetään kesäkuun lopussa Lapua Eurooppa cup 25/300m lajeissa. Samassa yhteydessä järjestetään 50m kiväärin MM-katsastuskilpailu N- ja N20-sarjoissa.

– Hälvälässä kilpailee 26.-29. kesäkuuta kaikkiaan noin sata ampumaurheilijaa, ja startteja on yli kaksi sataa, kilpailujen johtaja Marko Leppä sanoo.

Kansainväliseen kivääri- ja pistoolikilpailuun on tulossa osanottajia kymmenestä maasta. Pistooliin osallistuu 31, kivääriin 51 sekä naisten ja tyttöjen kivääriin 18 urheilijaa.

– Tämä on osanottajamäärältään suurin Eurooppa cup, jossa olen ollut mukana. Se on hieno juttu, Leppä sanoo.

– Yksi syy osanottajamäärään on varmasti se, että ajankohta on otollinen koskien valintoja syyskuussa Granadassa järjestettäviin MM-kilpailuihin. Hälvälän tulosten perusteella maat voivat alkaa nimetä joukkueitaan kisoihin.

Lapua Eurooppa cupin virallinen järjestäjä on Suomen Ampumaurheiluliitto. Lapua on kummankin lajiryhmän pääsponsori. Kivääriammunnan johtajana toimii Aarne Markko, ja pistooliammuntaa johtaa Kalle Kangas.

Edellisen kerran 25m pistoolin Eurooppa cup järjestettiin Hälvälässä kolme vuotta sitten. Cupin finaali oli Vierumäellä 2010. 300m kiväärin Eurooppa cup on järjestetty Suomessa viimeksi kymmenisen vuotta sitten.

Lisää tietoa aiheesta löydät täältä.

Marjut Heinonen maailmancupin skeetissä hienosti 11:s

Aurinko pakotti ampumavuoroaan odottavat varjon suojaan. Lähinnä "vilvoittelee" ennätystään arvokisoissa sivunnut Marjut Heinonen. Kuva Matti Erkkilä

Münchenin maailmancupissa oli vilkas suomalaispäivä. Se päättyi Marjut Heinosen skeetin 11. sijaan kovatasoisessa kilpailussa.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kauden neljännessä maailmancupissa ammuttiin keskiviikkona toiseksi viimeinen kilpailupäivä. Se oli vilkas suomalaispäivä, sillä kilpailemassa oli kaikkiaan kolmetoista suomalaista. Ohjelmassa oli kolme finaalia: miesten ilmapistooli sekä naisten 50m pienoiskiväärin 3×20 ls ja skeet.

Marjut Heinonen (Oulun Seudun Haulikkoampujat) teki skeetissä hyvän tuloksen ja rikkoi 70 kiekkoa (22+24+24). Hän sijoittui mainiosti 11:nneksi.

– Miten summaan päivän? Se summataan, kun lasketaan kierrokset yhteen, hän naurahti pitkän päivän päätyttyä. Kilpailun aikataulu venähti runsaalla tunnilla.

Heinonen on hyvässä vireessä ja kunnossa, sillä maaliskuussa hän teki uuden Suomen ennätyksen. Hänet on nimetty Suomen joukkueeseen haulikkolajien EM-kilpailuihin, jotka alkavat ensi viikolla Unkarissa.

Finaaliraja oli 72. Peruskilpailun kolme parasta sivusi ME:tä, joka on 74. Finaali oli amerikkalaisten juhlaa, sillä kaikki mitalit menivät Yhdysvaltoihin – kärjessä erittäin menestynyt ja kokenut Kimberly Rhode.

Katarina Långström (Kyrkslätt Skytteförening) ja Marjo Yli-Kiikka (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura) osallistuivat 50m pienoiskiväärin 3×20 ls kilpailuun. Tiistain karsinnassa Långströmin tulos oli 574 ja Yli-Kiikan 573. Keskiviikkona Långström tähtäsi samat 574 pistettä (polvi 193, makuu 196, pysty 185). Yli-Kiikka puolestaan teki tuloksen 570 (191+195+184). He sijoittuivat 47:nneksi ja 61:nneksi. Finaaliin pääsi tuloksella 584.

– Tänään polvi ja makuu kulkivat paremmin kuin eilen. Pystyltä sähläsin neljä kasia, jotka rokottivat tulostani. Se vähän harmittaa. Muuten ihan peruskisa, ja olosuhteet olivat hyvät – vähän tuulta ja sopivan lämmintä, Långström kommentoi päiväänsä.

Yli-Kiikka sanoi, ettei hänen tuloksensa ollut häävi.

– Melkoinen kasien määrä verotti sitä liikaa. Muutoin polvi ja makuu onnistuivat ihan kohtuullisesti, ja pystyssäkin on hyviä elementtejä, kunhan saan ajoituksen toimimaan. En myy maitani vielä, hän hymähti.

Ukrainan Natalia Kalnish ampui peruskilpailussa uuden maailmanennätyksen 592. Hän sijoittui lopulta kuudenneksi. Kisan ykkönen oli Italian Sabrina Sena, joka voitti maailmancupin nyt ensimmäisen kerran.

Ensimmäisen kerran maailmancupiin osallistuvat Ari Huhtamäki (Rauman Seudun Urheiluampujat) ja Karri Turunen (Nurmeksen Ampumaseura) kilpailivat miesten ilmapistoolissa. Huhtamäen tulos oli 564 ja Turusen 557. Huhtamäki oli 88:s ja Turunen 99:s. Heidän sarjansa olivat 98+92+94+93+93+94 ja 91+91+95+93+94+93.

– Nyt on kuitenkin arvokisat korkattu ja muutama todella iso oivallus tehty suoritusmallin parantamiseksi. Motivaatiokin kasvoi kummasti, kun katsoi huippujen ammuntaa – kuinka helppoa se voi olla! Oma mieli vain tekee siitä vaikeaa. Jonain päivänä…, Huhtamäki sanoi.

Turusella oli cupin ajan hyvä fiilis ja mieli korkealla, vaikka ”vaparissa” menivät sekä karsinta että varsinainen kisa ”ihan penkin alle”.

– Ilmapistoolissa treenit menivät loistavasti, ja virallisessa harjoituksessa ammuin ennätystahtiani. Itse kilpailu oli sitten totaalikatastrofi. Pito oli hyvä, ote kahvasta hyvä ja puristukset liipaisimelle loistavia, mutta oma pääkoppa jossain muualla kuin suorituksessa. Tähtäykset venyivät, laukaukset eivät lähteneet ajallaan ja tuskastuminen liittyi mukaan pikkuhiljaa.

– Hauskaa on ollut ja hyvä fiilis heti alusta lähtien ja hyvää kokemusta. Ei täältä mielellään pois lähtisi, nuorukainen naurahti.

Kilpailun ykkönen oli Pablo Carrera Espanjasta. Finaaliraja oli 582.

Miesten skeetissä ammuttiin ensimmäinen kilpailupäivä eli 50/125 kiekkoa. Suomalaisista mukana ovat Marko Kemppainen (Suomussalmen Urheiluampujat), Lauri Leskinen (Sibbo Skyttegille) ja Tommi Takanen (Lahden Ampumaseura). Mqs-ampujat ovat Oskari Kössi (Sibbo Skyttegille) ja Miikka Peltonen (Kotkan Ampumaseura).

Heidän tuloksensa olivat: Kemppainen 49 (24+25), Leskinen 45 (23+22) ja Takanen 45 (23+22). Kaikki 50 kiekkoa rikkoi yksitoista ampujaa. Kössin ja Peltosen tulos oli 43 (22+21).

Juho Autio (Oulun Metsästys- ja Ampumaseura), Jaakko Björkbacka (Lehtimäen Ampujat) ja Juho Kurki (Kankaanpään Ampumaurheilijat) eivät päässeet 50m pienoiskiväärin 3×40 ls karsinnasta torstaina käytävään varsinaiseen kisaan. Kurjen tulos oli 1143 (polvi 377, makuu 388, pysty 368). Björkbacka tähtäsi 1142 pistettä (381+395+366) ja Autio 1143 (380+394+369).

ISSF:n maailmancup (haulikko, kivääri ja pistooli)
4.-13.6. München, Saksa

Tuloksia ke 11.6.

Miesten ilmapistooli 60 ls + finaali: 1) Pablo Carrera Espanja 201,3 (583), 2) Jitu Rai Intia 199,4 (583), 3) Pavlo Korostilov Ukraina 178,4 (582), 4) Atallah Alanazi Saudi-Arabia 156,6 (584), 5) Vladimir Gontsharov Venäjä 137,0 (586), 6) Pu Qifeng Kiina 115,8 (584), 7) Prakash Nanjappa Intia 97,1 (584), 8) Ebrahim Barkhordari Iran 76,9 (582), … 88) Ari Huhtamäki Suomi 564, … 99) Karri Turunen Suomi 557.

Naisten 50m pienoiskivääri 3×20 ls + finaali: 1) Sabrina Sena Italia 455,7 (586), 2) Petra Zublasing Italia 454,5 (587), 3) Chen Dongqi Kiina 443,7 (585), 4) Snjezana Pejcic Kroatia 433,0 (584), 5) Laurence Brize Ranska 420,6 (588), 6) Natalia Kalnish Ukraina 410,4 (592/ME), 7) Alexis Martinez Meksiko 398,2 (584), 8) Petra Lustenberger Sveitsi 396,4 (584), … 47) Katarina Långström Suomi 574, … 61) Marjo Yli-Kiikka Suomi 570.

Naisten skeet 75 kiekkoa + finaali
Peruskilpailu: 1) Kimberly Rhode Yhdysvallat 74 (sivuaa ME:tä), 2) Aleksandra Jarmolinska Puola 74 (sivuaa ME:tä), 3) Albina Shakirova Venäjä 74 (sivuaa ME:tä), 4) Diana Bacosi Italia 73, 5) Haley Dunn Yhdysvallat 72/uusinta 3, 6) Brandy Drozo Yhdysvallat 72/3, 7) Sutiya Jiewchaloemmit Thaimaa 72/2, … 11) Marjut Heinonen Suomi 70.

Semifinaali: 1) Rhode 15, 2) Drozo 15, 3) Shakirova 13, 4) Dunn 13, 5) Bacosi 12, Jarmolinska 12.
Pronssimitaliottelu: Haley Dunn Yhdysvallat – Albina Shakirova Venäjä 15-11
Kultamitaliottelu: Kimberly Rhode Yhdysvallat – Brandy Drozo Yhdysvallat 16-16/uusinta 6-4

Miesten skeet tilanne 50/125 kiekkoa: 1) yksitoista ampujaa 50, … 17) Marko Kemppainen Suomi 49, … 84) Tommi Takanen Suomi 45, … 88) Lauri Leskinen Suomi 45. Mqs-ampujat: Miikka Peltonen 43, Oskari Kössi 43.

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.