Kategoria: Pistooli

Mira Nevansuu on Vuoden ampuja 2007

Suomen Ampumaurheiluliitto palkitsi pistooliampuja Mira Nevansuun Vuoden ampujana perinteisessä palkintogaalassaan, Grande Finalessa, Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä lauantaina 3. marraskuuta. Kuortaneen Kuntoa edustava 22-vuotias Nevansuu ansaitsi tittelin ammuttuaan ilmapistoolilla EM-hopeaa, olympiamaapaikan ja kolmannen sijan maailmancupin kilpailussa.

Mira Nevansuu on ampunut ilmapistoolilla todella mainion kauden. Hän laukoi EM-hopeaa ja olympiamaapaikan maaliskuussa Ranskan Deauvillessä. Lisäksi hän paransi finaalin SE-tuloksensa 487,3 pisteeseen ja sivusi 40 laukauksen peruskilpailun SE-tulostaan 389 pistettä.

Mira Nevansuun meriittilistalle kertyi muitakin huippusaavutuksia: maailmancupin kolmas sija Saksan Münchenissä toukokuun lopussa ja maailmancupin finaalin seitsemäs sija lokakuun alussa Thaimaan Bangkokissa. Kun Mira oli vuoden 2006 MM-kilpailussa 14:s ja EM-kilpailussa 32:s, hän hyppäsi kansainvälisten arvokilpailujen tuloslistalla ison loikan ylöspäin.

– Ainahan ne tulokset ja sijoitukset ovat yllätyksiä. Jos minä rupeaisin itselleni tarkkoja tavoitteita asettamaan, stressaisin liikaa, hän toteaa asenteensa urheiluun.

– Lähden kilpailuun aina positiivisella mielellä tekemään parhaani. En ota kilpailemisesta stressiä.

Hyvä finaaliampuja

Mira Nevansuu ampui kauden aikana uransa ensimmäiset arvokilpailufinaalinsa ja onnistui jokaisessa 10 laukauksen koitoksessa hienosti. EM-kilpailussa mitalit ja olympiamaapaikat ratkesivat vasta finaalissa, jossa Mira laukoi koko joukon parhaan pistemäärän 98,7. Maailmancupissa Münchenissä hänen finaalituloksensa oli 98,1 ja maailmancupin finaalissa Bangkokissa 99,4. Kovatasoisessa kansainvälisessä kilpailussa hän paukutti aivan hurjan tuloksen 103,3 pistettä tammikuun lopussa Münchenissä.

– Finaalissa on riittävästi aikaa tyhjätä pää ja miettiä seuraavaa laukausta, kun kuuluttaja kertoo laukauksen jälkeen jokaisen ampujan tuloksen. Minulla ei ole kisassa niin paljon aikaa, hän kertoo.

”Arvaa vaan kuinka paljon jännitti. Ikinä ei ole ollut näin kamalaa ampua finaalissa. Kutakuinkin pystyin pitämään itseni koossa”, Mira puuskahti heti EM-finaalin jälkeen. EM-finaali oli ison kongressikeskuksen lavalla tuhannen hengen katsomon edessä ja ranskalaiset loivat valoilla, tv-kuvauksella ja kuulutuksella sykähdyttävän tapahtuman.

– Show aiheutti jännityksen. Se tuntui oikeasti isolta kilpailulta. Yleensä finaaliin saa valmistautua kaikessa rauhassa, mutta EM-kilpailussa se ei onnistunut, hän muistelee ja toteaa yhden oppimansa asian.

– Minä mustasin aseen tähtäimet ajoissa ja panin sen jälkeen aseen vielä laukkuun. Laukussa tähtäimet pyyhkiytyivät osaksi ja ne kiiltelivät finaalissa. Jatkossa pidän aseen kädessäni.

Tähtäimessä Peking

Mira Nevansuu ilmoitti jo kolmisen vuotta sitten, 18-19-vuotiaana, tavoitteekseen vuoden 2008 olympialaiset Pekingissä. Silloin hänelle hymähdeltiin, kun suomalaisen pistooliampujan olympiamaapaikka tuntui olevan kaukana. Nyt Mira on maapaikan hankkinut ja on lähellä paikkaa olympiajoukkueessa, jonka valitsee Olympiakomitea.

– Silloin sanoin, että niihin kilpailuihin ajattelin mennä. Nyt varmaan kaikki rupeavat uskomaan, hän sanoo.

– Onhan se mukava, kun saa vähän antaa nenille.

Hän on miettinyt valmentaja-isänsä Seppo Nevansuun ja pistoolilajien päävalmentaja Matthias Hahnin kanssa selkeän suunnitelman matkalle kohti Pekingiä. Ensi vuoden neljästä maailmancupista hän ampuu kaksi: esiolympialaiset huhtikuussa Pekingissä ja perinteisen Münchenin maailmancupin toukokuun puolivälissä. Kauden ensimmäinen tärkeä tapahtuma Miralla on ilma-aseiden EM-kilpailu, jossa hän puolustaa hopeamitaliaan helmi-maaliskuun vaihteessa.

– Pekingin maailmancupissa on hyvä tutustua paikkoihin. En erityisesti panosta niihin tai odota kovaa tulosta. Olen tyytyväinen, jos olen alkukaudesta 380:n kunnossa ja kunto nousee tasaisesti, hän hahmottelee.

– Olen tyytyväinen, jos pääsen samaan tulostasoon, kun tänäkin vuonna ja niillä tuloksilla pärjää maailmalla.

Mira Nevansuu rytmittää harjoittelunsa ja kilpailukautensa selkeästi. Hän toteuttaa onnistuneesti vanhaa totuutta ”Levossa kunto nousee”.

– Minä pidän viikon lepoa ammunnasta ennen tärkeää kilpailua. Käyn vain parina iltana harjoittelemassa. Se on ollut minulle toimiva tyyli, hän kuvailee.

”Mitä niitä turhaan pokkuroimaan”

Mira Nevansuu on kilpaillut aikuisten arvokilpailuissa vasta kaksi kautta. Hän on joutunut jatkuvasti sopeutumaan uusiin oloihin: EM-kilpailu vei hänet ensi kertaa Ranskaa, maailmancup USA:han ja maailmancupin finaali Thaimaahan. Hänen kilpakumppaneinaan on ampujia, jotka ovat vuosikymmeniä kiertäneen kilpailuja ja keränneet kokemuksia. Esimerkiksi Serbian Jasna Sekaric on 20 vuotta Miraa vanhempi ja hänen meriittilistallaan on muun muassa ilmapistoolin olympiakulta (1998), kolme olympiahopeaa (1992, 2000, 2004), MM-kulta (1990, 1994) ja MM-hopea (1989) sekä urheilupistoolin olympiapronssia (1988).

– Onhan monilla ampujilla paljon enemmän kokemusta ja se on pieni etulyöntiasema. Mitä niitä kuitenkaan turhaan pokkuroimaan. Ovat ne minultakin nenilleen saaneet.

Ampumaurheiluliiton Vuoden ampujat
1965 Hannele Wirilander
1967 Simo Morri
1969 Kimmo Hovila
1970 Esa Kervinen
1974 Markus Remes
1975 Seppo Mäkinen
1976 Markus Remes
1977 Helvi Leppämäki
1978 Paavo Palokangas, Seppo Mäkinen ja Juha Rannikko
1979 Paavo Palokangas
1980 Mauri Röppänen
1981 Arto Vainio
1982 Sirpa Ylönen
1983 Matti Nummela
1984 Rauno Bies
1985 Ralf Westerlund
1986 Juha Hirvi
1987 Seppo Mäkinen
1988 Pirjo Peltola
1989 Jari Pälve
1990 Petri Eteläniemi
1991 Satu Pusila
1992 Juha Hirvi
1993 Satu Pusila
1994 Satu Pusila
1995 Riitta-Mari Murtoniemi
1996 Riitta-Mari Murtoniemi
1997 Janne Himanka
1998 Satu Pusila
1999 Pia Julin
2000 Juha Hirvi
2001 Marko Kemppainen
2002 Helena Juppala
2003 Krister Holmberg
2004 Marko Kemppainen
2005 Juha Hirvi
2006 Petri Savinainen
2007 Mira Nevansuu

Ampumaurheiluliiton Vuoden valmentajat
1998 Mikko Mattila
1999 Alf Sjöblom
2000 Mikko Mattila
2001 Pirjo Peltola
2002 Matti Nummela
2003 Tero Hovila
2004 Lauri Siltavirta
2005 Mauri Turunen
2006 Lauri Siltavirta
2007 Seppo Nevansuu

Ampumaurheiluliiton Vuoden yllättäjät
1987 Satu Pusila
1988 Arvo Papponen
1989 Asta Niemelä
1990 Jyrki Leppihalme
1991 Ritva Karri
1992 Sini Rantapuu
1993 Pasi Wedman
1994 Jukka Salonen
1995 Marko Kemppainen
1996 Jaana Pitkänen ja Janita Halonen
1997 Pia Julin
1998 Viivi Villa
1999 EM-kultaa voittanut tyttöjen urheilukiväärin 3 x 20 laukauksen kilpailun joukkue
2000 Jyrki Turja
2001 Ville Laitinen
2002 Mikko Muhonen
2003 Hanna Etula
2004 Minna Leinonen
2005 Timo Laitinen
2006 Marko Talvitie
2007 Kai Jahnsson

Suomen Ampumaurheiluliiton vuoden 2007 palkitut

Suomen Ampumaurheiluliitto palkitsi urheilijoita kauden päätöstilaisuudessaan, Grande Finalessa, Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä 3. marraskuuta.

Suomen Ampumaurheiluliiton palkitut

Vuoden ampuja 2007: Mira Nevansuu, Kuortaneen Kunto.

Vuoden vammaisampumaurheilija: Minna Leinonen, Kajaanin Ampujat.

Huippuampujien cupkilpailun voittaja: Henri Häkkinen, Joensuun Ampujat.

Vuoden nuori ampuja: Tiia Törmälä, Rauman Seudun Urheiluampujat.

Vuoden yllättäjä: Kai Jahnsson, Poliisien Ampumaseura.

Vuoden valmentaja: Seppo Nevansuu, Kuortaneen Kunto.

Ympäristöpalkinto: Siilinjärven Urheiluampujat.

Ampumaurheiluliiton stipendit:Timo Näätänen-Lihavainen Sibbo Skyttegille, Ari Salin Sibbo Skyttegille, Tarmo Ansamaa Turun Seudun Ampujat, Sakari Viertola Sibbo Skyttegille, Marko Nikko Sibbo Skyttegille, Petri Savinainen Sibbo Skyttegille, Jorma Juntunen Lahden Silhouette & Practical Kerho, Pasi Hakala Vammalan Seudun Ampujat, Rauno Ärväs Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseura, Sami Mäkelä Lahden Silhouette & Practical Kerho, Allan Granlund Poliisien Ampumaseura, Juhani Lehtosaari Sibbo Skyttegille, Esko Lempola Tampereen Silhuettiampujat, Mira Nevansuu Kuortaneen Kunto, Henri Häkkinen Joensuun Ampujat, Hanna Etula Lahden Ampumaseura, Tiia Törmälä Rauman Seudun Urheiluampujat, Maarit Lepomäki Satakunnan Ampujat ja Minna Leinonen Kajaanin Ampujat.

Ampujien ansiomerkit
Kultainen ansiomerkki: Tiia Törmälä Rauman Seudun Urheiluampujat ja Timo Näätänen-Lihavainen
Hopeinen ansiomerkki: Mira Nevansuu Kuortaneen Kunto, Tarmo Ansamaa, Henri Häkkinen Joensuun Ampujat

Kultahippupalkinnot
Vuoden kultahippuampuja: Elin Liewendahl, Ålands Sportskytteförening
Vuoden kultahippuohjaaja: Erkki Pekkala, Haapajärven Ampumaseura
Vuoden kultahippuseura: Sodankylän Ampujat

Haulikkolajien palkitut
Trap, N-sarja: Mopsi Veromaa, Sibbo Skyttegille
Trap, juniori: Veli-Matti Matikainen, Sibbo Skyttegille
Trap, Y-sarja: Janne Kirvesmäki, Karstulan Seudun Metsästys- ja ampumaseura
Trap, Y55-sarja: Heikki Siivonen, Lahden Ampumaseura
Skeet, N-sarja: Marjut Heinonen, Haapaveden Ampumaseura
Skeet, juniori: Vesa Pietarila, Lounais-Hämeen Ampujat
Skeet, Y-sarja: Janne Himanka, Himangan Metsästysseura.
Skeet, Y55-sarja: Ismo Peltola, Jurvan Metsästysseura

Kiväärilajien palkitut
Kiväärimies: Henri Häkkinen, Joensuun Ampujat
Kiväärinainen: Hanna Etula, Lahden Ampumaseura
Kivääripoika: Olli Ruokolainen, Hämeenlinnan Ampumaseura
Kiväärityttö: Tiia Törmälä, Rauman Seudun Urheiluampujat

Pistoolilajien palkitut
Pistooliampuja: Mira Nevansuu, Kuortaneen Kunto.
Vuoden yllätysteko: Kai Jahnsson, Poliisien Ampumaseura

Siluettilajien palkitut:
Vuoden siluettiampuja: Marko Nikko, Sibbo Skyttegille.

Practical-lajien palkitut
Vuoden practical-ampuja: Petri Runtti, Range Masters
Vuoden practical-seura: Loimaan Laukojat

Kasa-ammunnan palkitut
Vuoden kasa-ampuja: Mauri Mukari, Vähäkyrön Viesti.

Mustaruudin palkitut:
Vuoden ampuja 2007: Timo Näätänen-Lihavainen, Sibbo Skyttegille.

Liittohallituksen kokouksien 24.9., 22.10. ja 30.10. päätöksiä

Liittohallituksen kokous 24.9.2007

1. Merkittiin hallitukselle tiedoksi seuraavat raportit:

– ESC:n kehittämiskomitean pöytäkirja

– ISSF:n valtuuston kokous Kypros

– ISSF:n kehittämiskomitean kokous Kypros

– ISSF.n hallituksen kokous Kypros

– EM-kilpailut Granada 2007 loppuraportti

2. Käsiteltiin alustavasti MC-kilpailujen hakemista 2010 ja 2011.

3. Valittiin

– vuoden ampuja

– vuoden yllättäjä

– vuoden nuori ampuja

– vuoden valmentaja

Valinnat ovat julkisia lajiparlamentin jälkeen.

Liittohallituksen kokous 22.10.2007

1. Myönnettiin siluettijaostolle 2000 euron avustus EM-kilpailuihin 2007.

2. Päätettiin vuoden 2007 menestysrahat

-siluettiampujille vuoden 2007 EM-menestyksestä

– mustaruutiampujille vuoden 2007 EM-menestyksestä

– ISSF:n lajien EM-mitalisteille sekä vammaisampumaurheilijoiden EM-mitalistille

3. Käsiteltiin toimintasuunnitelmaa 2008

4. Valittiin liiton edustaja Tanhuvaaran Urheiluopiston 100-vuotisjuhlaan.

Liittohallituksen kokous 30.10.2007

1. Hyväksyttiin toimintasuunnitelmaan 2008

– viestinnän toimintasuunnitelma

– valmennusryhmien päävalintakriteerit 2008

– valmennusryhmät 2008

– kansainvälisen kilpailutoiminnan valintajärjestelmä ja kriteerit 2008

– valmennusorganisaatio 2008

2. Myönnettiin vuoden 2007 ympäristöpalkinto Siilinjärven Urheiluampujille.

3. Päätettiin, että 25 m pistoolin Eurooppa Cupin finaalikilpailun kulut maksetaan liiton kansainvälisen kilpailutoiminnan budjetista, mikäli suomalainen ampuja on osakilpailuissa menestynyt niin, että hän saa finaaliin henkilökohtaisen kutsun.

Tiia Törmälä ampui ilmakiväärillä 396 Isojoella

Tiia Törmälä ampui ilmakiväärin 40 laukauksen kilpailussa hienon tuloksen 396 pistettä Isojoella lauantaina 27. lokakuuta. Rauman Seudun Urheiluampujia edustava 17-vuotias Tiia Törmälä on hienossa kunnossa jo harjoituskaudella. Hän laukoi kaksi viikkoa sitten ennätyksekseen 397 pistettä. Naisten SE-tuloksen 399 pistettä ovat ampuneet Marjo Yli-Kiikka ja Hanna Etula.

– Ammuin tämän kilpailun harjoituksena. Harjoittelussa olen siinä vaiheessa, että tulosta aina välttämättä tule. Pohjakunto näyttää olevan tuossa 396 pisteessä, raumalainen Tiia Törmälä totesi.

– Ammuin nyt ensimmäisen kilpailuni ampujanlaseilla. Ihan hyvin tuntuivat toimivan – niin kuin ovat toimineet harjoituksissakin. Eiköhän se 400 vielä tule tällä kaudella.

Ikäluokkansa lahjakkaimpiin ampujiin kuuluva Tiia Törmälä on ampunut harjoituksissa puhtaita 400 pisteen sarjoja. Juuri päättyneellä ruutiasekaudella hän voitti tyttöjen pienoiskiväärin 3 x 20 laukauksen EM-kultaa ja ampui tyttöjen pienoiskiväärin makuuasennon 60 laukauksen EM-hopeaa heinäkuun puolivälissä Espanjan Granadassa. Ilma-aseiden EM-kilpailussa hän oli kuudes tyttöjen 40 laukauksen kilpailussa Ranskan Deauvillessä maaliskuun puolivälissä.

Avoin alueellinen ilma-asekilpailu Isojoella 26.-28.10.2007

Ilmakivääri

sarja

nimi

seura

yhteensä

IT8

1.

Riku Akseli

IU

174

2.

Veera Malm

KhjA

171

3.

Essi Laksola

KhjA

168

IT10

1.

Marianne Palo

IMAS

198

2.

Petra Malm

KhjA

196

3.

Pauli Maanavilja

KaA

195

4.

Jimi Lång

KaA

191

5.

Taru Teikari

IU

189

6.

Niklas Puuskamäki

KA

188

7.

Paavo Virtanen

KhjA

179

8.

Johan Malm

KhjA

179

9.

Ronja Niemi

KaA

179

VT12

1.

Mika Ketola

HSA

167

2.

Niko Ojaniemi

KhjA

167

3.

Julius Passi

KA

141

4.

Jone Lång

KaA

138

VT14

1.

Jussi rajamäki

KA

281

2.

Joanna Malm

KhjA

267

3.

Joni Laksola

KhjA

264

4.

Aleksi Lammintausta

KaA

241

5.

Stefan Miettinen

KarMAS

237

6.

Johny Malm

KhjA

234

N15

1.

Piia Rantakangas

LehA

375

2.

Gisela Miettinen

KarMAS

373

3.

Joanna Malm

KhjA

368

Y15

1.

Jaakko Björkbacka

KarMAS

384

2.

Juho Syväniemi

IlmA

381

3.

Jussi Palo

IMAS

371

4.

Joni Laksola

KhjA

348

5.

Lasse Korpela

KhjA

348

6.

Stefan Miettinen

KarMAS

312

N17

1.

Susanna Viinikka

KA

365

2.

Janniina Ranta

KhjA

354

3.

Laura Leppinen

KhjA

316

Y17

1.

Juho Kurki

KaA

574

2.

Henri Törmälä

RSA

569

3.

Sami Laksola

KhjA

563

4.

Tommi Mansikkamäki

HSA

549

5.

Pyry Passi

KA

549

6.

Anton Miettinen

KarMAS

547

N20

1.

Tiia Törmälä

RSA

396

2.

Paula Peltoniemi

KaA

387

3.

Hanna Nivus

KaA

381

4.

Elina Leppäranta

KhjA

372

Y20

1.

Henri Törmälä

RSA

576

2.

Petri Esala

KaA

572

3.

Anton Miettinen

KarMAS

566

4.

Joni Virtanen

KhjA

566

5.

Juha Virtanen

KhjA

561

6.

Jonne Kenttä

KaA

534

N

1.

Natalia Drozhzhina

Russia

391

2.

Paula Peltoniemi

KaA

386

3.

Merja Törmälä

RSA

379

4.

Laura Markko

TiA

367

Y

1.

Tiia Törmälä

RSA

587

2.

Natalia Drozhzhina

Russia

583

3.

Markku Niemi

AlavA

577

4.

Seppo Mäntymaa

ÄäA

575

5.

Merja Törmälä

RSA

568

6.

Aarne Markko

TiA

564

7.

Harri Björkbacka

KarMAS

553

8.

Mika Syväniemi

IlmA

524

Y50

1.

Markku Niemi

AlavA

376

2.

Kari Nevala

SySi

375

3.

Aki Ala-Kyyny

KhjA

356

4.

Sakari Talvitie

AlavA

355

5.

Paavo Miettinen

KarMAS

336

6.

Christer Fred

VS-VA

332

Y60

1.

Jorma Nyrhinen

IlmA

359

2.

Aimo Rahikka

KaA

345

3.

Pertti Myllylä

KaA

340

Y70

1.

Kalevi Suomu

IlmA

346

2.

Arto Pihlava

VS-VA

344

3.

Martti Pöyhölä

ÄSA

279

Ilmapistooli

sarja

nimi

seura

yhteensä

IT8

1.

Aleksi Perkiö

IU

183

2.

Riku Akseli

IU

174

3.

Topias Teikari

IU

88

4.

Jere Akseli

IU

55

IT10

1.

Tomi Nimell

KuKu

195

2.

Marianne Palo

IMAS

194

3.

Juho Koivisto

IU

192

4.

Taru Teikari

IU

187

5.

Jimi Lång

KaA

181

6.

Jenna Niemelä

IU

172

VT12

1.

Tino Teikari

IU

167

2.

Eemeli Villamo

IU

156

3.

Jone Lång

KaA

142

4.

Oskari Eloranta

KaA

140

5.

Teemu Perkiö

IU

110

VT14

1.

Stefan Miettinen

KAMS

252

2.

Niko Nimell

KuKu

249

3.

Tomi Rinta-Kauhajärvi

IU

245

4.

Matti Peltoniemi

IU

214

N15

1.

Noora Kivistö

SSA

343

2.

Gisela Miettinen

KAMS

342

3.

Karita Villamo

IU

267

Y15

1.

Stefan Miettinen

KAMS

331

2.

Sami Leppälä

JjA

330

3.

Mikko Peltoniemi

IU

280

4.

Tomi Rinta-Kauhajärvi

IU

249

5.

Matti Peltoniemi

IU

194

N17

1.

Susanna Leppälä

JjA

335

Y17

1.

Aki Rantakangas

LehA

540

2.

Valtteri Lähteenmäki

KaA

539

3.

Jani Sokura

KaA

538

4.

Tuomo Hautala

KuKu

536

5.

Lasse Kuusisto

KaA

533

6.

Klaus Kurki

KaA

519

7.

Pekka Kousa

SA

516

8.

Anton Miettinen

KAMS

499

N20

1.

Gisela Miettinen

KAMS

365

Y20

1.

Tommi Kilpeläinen

IU

535

N

1.

Helena Peltoniemi

IU

352

Y

1.

Jarmo Salo

LSA

574

2.

Ilkka Ojanen

ParkA

570

3.

Jyrki Pitkäranta

IU

566

4.

Reijo Rantakangas

LehA

565

5.

Keijo Uusitalo

SA

555

6.

Markku Leino

IU

552

7.

Juha Hautanen

KA

548

8.

Jukka Lammela

RSA

536

9.

Helena Peltoniemi

IU

535

10.

Ville Peltoniemi

IU

531

11.

Hannu Lammintausta

KaA

522

12.

Petri Viitala

RSA

521

Y50

1.

Veikko Koskinen

IU

364

2.

Matti Pynttäri

AlavA

362

3.

Markku Leino

IU

361

4.

Aulis Leppänen

SSA

349

5.

Paavo Miettinen

KAMS

334

6.

Eero Hautala

SSA

309

Y60

1.

Ilpo Kivimäki

IU

356

2.

Seppo Paakki

KA

351

3.

Juhani Tammela

JjA

336

4.

Eero Paavola

KA

332

5.

Timo Suvanto

AlavA

322

6.

Matti Sukevainen

MeSA

286

Y70

1.

Matti Tulimäki

JjA

348

Suomi 13:s isopistoolin pika-ammunnan joukkuekilpailussa CISM Military World Gamesissa

Suomi oli 13:s isopistoolin pika-ammunnan joukkuekilpailussa CISM Military World Gamesissa Intian Mumbaissa perjantaina 19. lokakuuta. Mestaruuden voitti Venäjä ja toiseksi ampui Kiina.

Kai Jahnsson ampui isopistoolin pika-ammunnan joukkuekilpailussa 581 pistettä, joka oli kuudenneksi paras henkilökohtainen tulos. Parhaan tuloksen 588 pistettä paukutti Kiinan Yadong Liu. Suomen Antti Jokinen ampui 569 ja Pekka Vaarala 560 pistettä.

25 m, olympiapistooli, miehet (sarjat 10, 8 ja 6 sekuntia), joukkuekilpailu

1

NESTRUEV MIKHAIL

Russia

98.0

98.0

99.0

96.0

98.0

96.0

585.0

1

GURIYANOV ANTON

Russia

97.0

85.0

85.0

95.0

88.0

89.0

539.0

1

POLYAKOV SERGEY

Russia

95.0

99.0

96.0

99.0

95.0

94.0

578.0

1

PROKSIK ALEXEY ALEXEY

Russia

99.0

97.0

100.0

99.0

97.0

97.0

589.0

2

YONGDE JIN

China

100.0

97.0

97.0

98.0

93.0

96.0

581.0

2

CHUANLIN LI

China

99.0

98.0

98.0

98.0

90.0

95.0

578.0

2

YADONG LIU

China

98.0

99.0

97.0

100.0

96.0

98.0

588.0

2

ZHENG GAO

China

95.0

100.0

98.0

98.0

94.0

96.0

581.0

3

KIM JONG SU

D P R Korea

95.0

98.0

96.0

97.0

93.0

95.0

574.0

3

KIM HYON UNG

D P R Korea

98.0

98.0

99.0

97.0

90.0

98.0

580.0

3

KANG CHANG SIK

D P R Korea

98.0

97.0

98.0

98.0

92.0

93.0

576.0

3

KIM CHOL RIM

D P R Korea

98.0

97.0

99.0

96.0

96.0

93.0

579.0

4

EMERSON DUARTE

Brazil

98.0

100.0

97.0

88.0

95.0

96.0

574.0

4

JOSE GUILHERME PEREIRA FIGARO

Brazil

92.0

96.0

90.0

86.0

85.0

97.0

546.0

4

JOSE CARLOS IENGO BATISTA

Brazil

99.0

99.0

100.0

93.0

95.0

96.0

582.0

4

JULIO ANTONIO DESOUZA ALMEIDA

Brazil

97.0

98.0

94.0

100.0

88.0

98.0

575.0

5

PEMBA TAMANG

India

96.0

98.0

96.0

96.0

96.0

93.0

575.0

5

VIJAY KUMAR

India

92.0

97.0

98.0

98.0

98.0

95.0

578.0

5

HAMBIR SINGH

India

98.0

97.0

97.0

100.0

95.0

90.0

577.0

5

C K CHOUDHARY

India

97.0

99.0

98.0

96.0

91.0

92.0

573.0

6

CHRISTOPHE GAUTHIER

France

94.0

95.0

92.0

90.0

93.0

84.0

548.0

6

PASCAL PERROTIN

France

94.0

96.0

94.0

96.0

97.0

97.0

574.0

6

THIERRY RIEDINGER

France

98.0

95.0

98.0

96.0

94.0

95.0

576.0

6

BRUNO BOLTEAU

France

95.0

98.0

97.0

95.0

95.0

97.0

577.0

7

YAVUZ DEVECI

Turkey

97.0

97.0

99.0

98.0

92.0

95.0

578.0

7

YUSUF DIKEC

Turkey

93.0

98.0

99.0

100.0

91.0

95.0

576.0

7

MURAT KILIC

Turkey

99.0

95.0

91.0

96.0

90.0

97.0

568.0

7

SERDAR BALTACIOGLU

Turkey

94.0

96.0

96.0

92.0

95.0

93.0

566.0

8

LARS THOOL

Sweden

95.0

96.0

89.0

92.0

90.0

92.0

554.0

8

HAKAN SJOBERG

Sweden

97.0

95.0

96.0

96.0

94.0

98.0

576.0

8

JONAS FYRPIHL

Sweden

94.0

92.0

97.0

98.0

90.0

95.0

566.0

8

AKE STENLUND

Sweden

94.0

95.0

98.0

98.0

95.0

97.0

577.0

9

IBANEZ FELIX

Spain

95.0

94.0

96.0

95.0

92.0

94.0

566.0

9

GALLEGOS JULIO

Spain

97.0

98.0

95.0

95.0

89.0

92.0

566.0

9

BUENO DOMINGO

Spain

92.0

94.0

94.0

92.0

91.0

93.0

556.0

9

CAMBESES TOMAS

Spain

99.0

98.0

98.0

95.0

100.0

97.0

587.0

10

PIOTR DANILUK

Poland

97.0

98.0

96.0

99.0

94.0

94.0

578.0

10

RADOSLAW PODGORSKI

Poland

96.0

96.0

94.0

99.0

93.0

94.0

572.0

10

TOMASZ KROLIK

Poland

97.0

95.0

99.0

98.0

87.0

92.0

568.0

10

JOZEF KLIMEK

Poland

93.0

91.0

95.0

96.0

91.0

95.0

561.0

11

RONNIE ARNE BJQRGO

Norway

96.0

93.0

91.0

92.0

76.0

94.0

542.0

11

GEIR STENS BY

Norway

95.0

94.0

90.0

92.0

95.0

93.0

559.0

11

TOR JANASSEN

Norway

97.0

98.0

95.0

94.0

94.0

97.0

575.0

11

PAL HEMBKE

Norway

98.0

99.0

99.0

94.0

95.0

95.0

580.0

12

MATTHIAS HALKE

Germany

91.0

92.0

95.0

88.0

90.0

92.0

548.0

12

STEFAN VOLLERTSEN

Germany

94.0

95.0

98.0

95.0

90.0

94.0

566.0

12

MARTIN BEHRENDT

Germany

98.0

97.0

95.0

95.0

96.0

93.0

574.0

12

MARCO SPANGENBERG

Germany

96.0

95.0

96.0

99.0

94.0

93.0

573.0

13

ANTTI JOKINEN

Finland

92.0

98.0

96.0

93.0

94.0

96.0

569.0

13

PEKKA VAARALA

Finland

95.0

96.0

96.0

93.0

89.0

91.0

560.0

13

Kai Jahnsson

Finland

96.0

98.0

97.0

97.0

95.0

98.0

581.0

14

ROBERT PARKS II

USA

96.0

97.0

94.0

96.0

89.0

96.0

568.0

14

THOMAS ROSE

USA

97.0

97.0

95.0

99.0

93.0

89.0

570.0

14

ERIC DANIELS

USA

91.0

98.0

94.0

93.0

89.0

92.0

557.0

14

BRAD BALSLEY

USA

97.0

100.0

89.0

96.0

97.0

93.0

572.0

15

SUNG JUN KIM

Korea Republic

98.0

96.0

98.0

94.0

89.0

91.0

566.0

15

JIN IL KIM

Korea Republic

98.0

95.0

93.0

97.0

92.0

92.0

567.0

15

TAE KWON YANG

Korea Republic

98.0

97.0

96.0

93.0

90.0

95.0

569.0

15

DAE KYU JANG

Korea Republic

99.0

99.0

96.0

95.0

96.0

89.0

574.0

16

PATRICK GLOOR

Switzerland

96.0

99.0

94.0

95.0

91.0

91.0

566.0

16

MICHAEL HOFMANN

Switzerland

92.0

97.0

95.0

93.0

93.0

96.0

566.0

16

MARC WIRTH

Switzerland

93.0

95.0

97.0

97.0

93.0

97.0

572.0

16

CHRISTOF GERBER

Switzerland

95.0

98.0

95.0

92.0

91.0

99.0

570.0

17

KARL PAVLIS

Austria

95.0

94.0

98.0

97.0

96.0

95.0

575.0

17

STEFAN UMATUM

Austria

89.0

91.0

85.0

89.0

80.0

79.0

513.0

17

ERWIN PROKSIK

Austria

94.0

96.0

93.0

97.0

87.0

97.0

564.0

17

HEINZ KOLTRINGER

Austria

98.0

98.0

95.0

93.0

93.0

91.0

568.0

18

ANTONIO SANTOS

Portugal

94.0

98.0

95.0

95
.0

88.0

95.0

565.0

18

MAJ FARIA YOAU

Portugal

89.0

89.0

94.0

84.0

90.0

91.0

537.0

18

SAIGCOSTA FTAI

Portugal

99.0

99.0

94.0

96.0

100.0

96.0

584.0

19

VALENTIN SILVIU STAN

Romania

92.0

95.0

87.0

93.0

92.0

93.0

552.0

19

SORIN BABII

Romania

97.0

95.0

95.0

94.0

93.0

89.0

563.0

19

IULICA MARIAN CAZAN

Romania

95.0

96.0

97.0

98.0

92.0

89.0

567.0

20

OLEKSANDR PETRIV

Ukraine

97.0

97.0

98.0

97.0

92.0

96.0

577.0

20

OLEG TRACHOV

Ukraine

96.0

95.0

92.0

91.0

53.0

86.0

513.0

20

TIMUR LANDRIEV

Ukraine

90.0

90.0

92.0

85.0

78.0

88.0

523.0

20

OLEKSANDR HOROKHOVSKYI

Ukraine

95.0

99.0

94.0

100.0

96.0

97.0

581.0

21

STEFANUS VAN EMMENIS

South Africa

95.0

92.0

86.0

89.0

84.0

91.0

537.0

21

ALLAN MC DONALD

South Africa

97.0

96.0

94.0

96.0

89.0

95.0

567.0

21

FRANCIOS VAN TONDER

South Africa

99.0

96.0

94.0

97.0

94.0

90.0

570.0

21

VINCENT MAKHUBELA

South Africa

81.0

87.0

83.0

83.0

65.0

85.0

484.0

22

JOHN JORGENSEN

Denmark

93.0

91.0

94.0

93.0

92.0

88.0

551.0

22

PAUL ERIK SORENSEN

Denmark

94.0

89.0

83.0

95.0

84.0

88.0

533.0

22

MARTIN LAUSTSEN

Denmark

93.0

90.0

91.0

92.0

94.0

90.0

550.0

22

Finn Elbaek

Denmark

94.0

96.0

96.0

92.0

95.0

97.0

570.0

23

SALEEM HL-MARRI

Qatar

93.0

92.0

88.0

91.0

88.0

91.0

543.0

23

MEAD HAMMAD AL GHAZI

Qatar

88.0

95.0

92.0

88.0

82.0

90.0

535.0

23

ZAFER

Qatar

95.0

96.0

98.0

94.0

91.0

96.0

570.0

23

RIAZ

Qatar

93.0

94.0

92.0

94.0

91.0

87.0

551.0

24

ALAN MARKEWICZ

Canada

92.0

95.0

94.0

97.0

90.0

93.0

561.0

24

JESSE OLSEN

Canada

93.0

86.0

89.0

93.0

87.0

88.0

536.0

24

JAMES SANDALL

Canada

94.0

98.0

90.0

96.0

92.0

94.0

564.0

24

KENNETH TAYLOR

Canada

89.0

91.0

87.0

93.0

83.0

95.0

538.0

25

QUIROGA JORGE ALBERTO

Argentina

93.0

94.0

89.0

94.0

92.0

92.0

554.0

25

OLIVERA ARAUS RAFAEL ALBERTO

Argentina

95.0

96.0

95.0

96.0

93.0

97.0

572.0

25

MOLINA VICTOR ERNESTO

Argentina

87.0

95.0

90.0

93.0

88.0

83.0

536.0

26

HANS DOES

Netherlands

95.0

93.0

87.0

91.0

91.0

90.0

547.0

26

I.H. VAN DER POOL

Netherlands

86.0

94.0

78.0

83.0

75.0

88.0

504.0

26

E. KLOK

Netherlands

89.0

93.0

92.0

95.0

87.0

95.0

551.0

26

R.D. KOK

Netherlands

94.0

94.0

94.0

95.0

87.0

92.0

556.0

27

KOVACEVIC RADE

Serbia

91.0

99.0

93.0

94.0

92.0

95.0

564.0

27

POZAR DRAZEN

Serbia

91.0

87.0

92.0

86.0

84.0

76.0

516.0

27

MILANOVIC SLOBODAN

Serbia

89.0

93.0

94.0

95.0

89.0

91.0

551.0

27

SASIA MUDRIWIC

Serbia

82.0

95.0

90.0

91.0

78.0

88.0

524.0

28

CESAR DOMINGUEZ

Uruguay

93.0

93.0

93.0

92.0

93.0

89.0

553.0

28

LUIS MARCELO URRUTIA ARGUELLO

Uruguay

91.0

89.0

83.0

84.0

79.0

65.0

491.0

28

ALVARO MARTIN BRANGADO PEREYRA

Uruguay

96.0

91.0

89.0

90.0

90.0

95.0

551.0

28

EDUARDO MARCOS PIN BASCOU

Uruguay

86.0

93.0

90.0

90.0

88.0

84.0

531.0

29

FARAHAD HASANVAND

Iran

92.0

87.0

90.0

85.0

88.0

91.0

533.0

29

MAJED ARABSHAHI

Iran

87.0

94.0

88.0

91.0

86.0

85.0

531.0

29

MIL EMPL ESHQL AJI ASGHAR

Iran

88.0

94.0

90.0

92.0

90.0

92.0

546.0

29

ALIREZA BAJELANI

Iran

91.0

90.0

88.0

94.0

84.0

91.0

538.0

30

IVICA PERAJICA

Croatia

94.0

92.0

82.0

87.0

86.0

86.0

527.0

30

ANTO MAODANDTIC

Croatia

65.0

94.0

90.0

87.0

93.0

90.0

519.0

30

ZELJKO POSAVEC

Croatia

96.0

90.0

95.0

93.0

91.0

90.0

555.0

31

SANKAR TAKOOR

Trinidad

90.0

86.0

69.0

85.0

61.0

80.0

471.0

31

ESHQI ALI ASQHAR

Trinidad

94.0

99.0

94.0

95.0

94.0

96.0

572.0

31

RHODNEY ALLEYNE

Trinidad

74.0

85.0

89.0

91.0

85.0

81.0

505.0

32

JONAS JACHIMEVICIUS

Lithuania

89.0

93.0

80.0

82.0

82.0

88.0

514.0

32

PETRAUSKAS HENRIKAS

Lithuania

92.0

95.0

93.0

97.0

91.0

94.0

562.0

32

CEIKUS VIDAS

Lithuania

75.0

77.0

78.0

82.0

80.0

70.0

462.0

32

RICARDAS POCIUS

Lithuania

74.0

75.0

70.0

89.0

50.0

73.0

431.0

Lisätietoja: http://www.mwg2007.org:8090/sh/sh_main.htm

Grande Finale ja lajiparlamentit Vierumäellä 3.-4.11.

Lajiparlamentit ja Vuoden parhaiden ampumaurheilijoiden palkitsemistilaisuus Grande Finale järjestetään Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä 3.-4.11.2007.

Tapahtuman hinnat:
– 95 euroa henkilöltä sisältää la-su-yön majoituksen kahden hengen huoneessa tai mökissä sekä lounaan, Grande Finale -gaalapäivällisen, kahvit, sunnuntain aamiaisen sekä mielenkiintoisen ja tasokkaan ohjelman.
– 40 euroa henkilöltä sisältää lauantaipäivän kokonaisuudessaan: kahvit, lounas ja Grande Finale -gaalapäivällisen
– 25 euroa henkilöltä sisältää lauantaipäivän kahvit ja Grande Finale -gaalapäivällisen
– 15 euroa henkilöltä sisältää lauantaipäivän kahvit ja lounaan

Ilmoittaudu 19.10. mennessä Ampumaurheiluliittoon Maila Pynnöselle, maila.pynnonen@sal.slu.fi tai (09) 34812481 tai sähköisellä lomakkeella.Ohjelmarunko

Lauantai 3.11.2007

09.00 Ilmoittautuminen: Urheiluhalli – Luentokaari
09.30 Yhteinen avaus: Urheiluhalli – Luentokaari
11.00 Lajiparlamentit alkavat
– Haulikko:Luentokaari LS 16
– Kivääri: Luentokaari LS 14
– Mustaruuti: Luentokaari LS 15
– Pistooli: Country Club LS 3
– Practical: Country Club LS 4
– Riistamaali: Ilkka LS 22
– Siluetti: Country Club LS 5
12.45 Lounas: Country Club
13.45 Lajiparlamentit jatkuvat
15.00 Päiväkahvit: Country Club
15.30 Lajiparlamentit jatkuvat
19.00 Grande Finale – palkitsemistilaisuus: Country Club
– JuhlaBuffet
– Tanssiryhmä Pro Jam
– Imitaattori Joonas Myllyveräjä
– Groove President & Vallu Lukka

Sunnuntai 4.11.2007

08.00 Aamiainen: Country Club
09.30-11.00 Ajankohtaisia asioita: Luentokaari LS 12-13
– Ohjaaja- ja valmentajakoulutus
– Hyvä Seura-koulutus
– Ampu-hanke –ampumaratojen kehittämishanke

Illan huipennus tapahtuu Grande Finale Gaalassa, jossa jälleen tiedossa vuoden parhaiden palkitsemisen lisäksi huippuohjelmaa.

Illan juontaa imitaattorina tunnettu Joonas Myllyveräjä. Esiintyjinä mm. huipputaitava, akrobatiivinen Pro-Jam-tanssiryhmä (www.pro-jam.com)

Illan musiikillisena vauhdittajana Groove President ja Vallu Lukka! Groove President on takuuvarmaa bilebändi, joka tunnelmoi Ipaneman tytöstä Tom Jonesiin tai Dean Martinista Stevie Wonderiin. (http://www.vallulukka.com/groove.htm)

Tilaisuutta kunnioittaa myös läsnäolollaan ESC:n (Euroopan Ampumaurheiluliitto) puheenjohtaja Unni Nicolaysen sekä ESC:n kymmenhenkinen tekninen komitea, joka kokoustaa opistolla ja tutustuu Vierumäkeen ja uuteen ampumakeskukseen.

Tiia Törmälä ampui ilmakiväärillä huipputuloksen 397

Tiia Törmälä ampui ilmakiväärillä huipputuloksen 397 pistettä Lokakuun ilma-asekisoissa Turussa lauantaina 13. lokakuuta. Rauman Seudun Urheiluampujia edustava Törmälä paransi 40 laukauksen kilpailussa omaa ennätystään yhden pisteen 17-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi. Hän jäi naisten Suomen ennätyksestä vain kaksi pistettä.

– Kisa meni ihan hyvin ja olen tyytyväinen, vaikka lopussa tulikin vähän lihasvärinää ja kaksi laukausta lipsahti ysiin (36. ja 37. laukaus). Vähän töppäsin ruokailujen kanssa, kun lähdin kisaan pelkällä aamupalalla. Tulihan opittua jotakin seuraaviin kilpailuihin, Tiia Törmälä kommentoi ilma-asekauden avaustaan.

– Harjoituksissa olen pystynyt ampumaan kaksi kertaa täydet 400 pistettä. Aiemmin en ole harjoituksissa täyttä sarjaa ampunut.

Raumalainen Tiia Törmälä laukoi huipputuloksen kesken peruskuntokauden ja vaativan koeviikon jälkeen. Hän ahkeroi viime viikolla viisi koetta lukion koeviikolla.

– Lukiossa olen ihan hyvässä tahdissa. Käyn lukion neljässä vuodessa ja kirjoitan ylioppilaskirjoituksia kolmessa erässä.

Juuri päättyneellä ruutiasekaudella Tiia Törmälä otti paikkansa kivääriampujien nuorten sarjan kansainvälisenä kärkiampujana. Hän voitti tyttöjen pienoiskiväärin 3 x 20 laukauksen EM-kultaa ja ampui tyttöjen pienoiskiväärin makuuasennon 60 laukauksen EM-hopeaa heinäkuun puolivälissä Espanjan Granadassa. Ilma-aseiden EM-kilpailussa hän oli kuudes tyttöjen 40 laukauksen kilpailussa Ranskan Deauvillessä maaliskuun puolivälissä.

Tiia Törmälä kilpailee ilma-asekaudella uusin varustein. Hän ampuu Walther LG 3000 XT Carpontec –ilmakiväärillä sekä Sauerin takilla ja housuilla.

– Nyt kaikki on uutta. Varusteiden vaihto on sujunut hyvin, hän viittaa huipputulokseen.

– Seuraava kilpailuni on 26.-27. lokakuuta Isojoella.

Lokakuun ilma-asekisat, Turun Seudun Ampujat, Turku.

10 m, ilmakivääri, 40 ls, sarja N20: 1) Tiia Törmälä RSA 397.

10 m, ilmakivääri, 20 ls, sarja 10IT: 1) Armi Häkkinen MU 196, 2) Jimi Lång KaA 192, 3) Pauli Maanavilja KaA 192, 4) Sebastian Långström KSF 191, 5) Kasper Nyberg RS 187.

10 m, ilmakivääri, 20 ls, sarja 12VT: 1) Jone Lång KaA 141.

10 m, ilmakivääri, 30 ls, sarja 14VT: 1) Jan Liljeberg KSF 263, 2) Stella Raulisto TSA 212, 3) Mikael Rönnblad TSA 195.

10 m, ilmakivääri, 40 ls, sarja N15: 1) Petra Liljeberg KSF 378, 2) Katarina Långström KSF 365, 3) Erika Dufvelin KSF 347, 4) Alexandra Dufvelin KSF 346.

10 m, ilmakivääri, 40 ls, sarja N: 1) Merja Törmälä RSA 375.

10 m, ilmakivääri, 60 ls, sarja Y: 1) Ilkka Ratamo SaSA 567, 2) Heikki Ranne SäSA 435 KESK..

10 m, ilmakivääri, 40 ls, sarja Y15: 1) Anton Aprelev RS 379, 2) Robin Stenström RS 371, 3) Daniel Broman RS 350, 4) Joni Stenström RS 349.

10 m, ilmakivääri, 60 ls, sarja Y17: 1) Henri Törmälä RSA 572, 2) Bo Liljeberg KSF 559.

10 m, ilmakivääri, 60 ls, sarja Y20: 1) Sami Valkama TSA 572, 2) Hannu Sipponen KSF 530, 3) Jarno Hellberg SaSA 500.

10 m, ilmakivääri, 40 ls, sarja Y50: 1) Markku Haklin SaSA 374, 2) Ilmo Kinnunen RS 370, 3) Toivo Lukkarinen SMY 363, 4) Uolevi Piispanen SaSA 274.

10 m, ilmakivääri, 40 ls, sarja Y60: 1) Jorma Uusitorppa SaSA 358, 2) Jussi Ruohonen LAS 355, 3) Jorma Koski SaSA 348, 4) Kalervo Salo RSA 343, 5) Pentti Vavuli SaSA 332.

10 m, ilmakivääri, 40 ls, sarja Y70: 1) Osmo Paavola RSA 367, 2) Veli Korjus TSA 361, 3) Mauri Ihattula TSA 341, 4) Allan Alm SMY 334.

10 m, ilmakivääri, 40 ls, sarja R2: 1) Juha-Pekka Saarimaa SaSA 378.

10 m, ilmapistooli, 20 ls, sarja 10IT: 1) Jimi Lång KaA 172.

10 m, ilmapistooli, 20 ls, sarja 12VT: 1) Konsta Kivi TSA 154, 2) Anna Lakkisto TSA 143, 3) Jone Lång KaA 133, 4) Anu Palosaari TSA 110.

10 m, ilmapistooli, 30 ls, sarja 14VT: 1) Teemu Sinervo TSA 209.

10 m, ilmapistooli, 40 ls, sarja N: 1) Eira Pajuharju SA 357, 2) Elina Silver TSA 338, 3) Kirsi Palosaari TSA 319, 4) Merja Forsman TSA 303.

10 m, ilmapistooli, 60 ls, sarja Y: 1) Mikko Ehrlund TSA 551, 2) Marko Oikarinen L-75 549, 3) Keijo Uusitalo SA 546, 4) Aki Sund RSA 546, 5) Jarkko Vilja TSA 540, 6) Kim Lundgvist TSA 539, 7) Jukka Lammela RSA 538, 8) Juhani Forsman TSA 531, 9) Kalle Kivi TSA 527, 10) Stefan Rönnblad TSA 519.

10 m, ilmapistooli, 40 ls, sarja Y15: 1) Jere Jompero TSA 268.

10 m, ilmapistooli, 40 ls, sarja Y50: 1) Raimo Laine RS 371, 2) Pekka Kähkönen TSA 367, 3) Pentti Laihanen SA 362, 4) Heikki Pakkalin TSA 359, 5) Erkki Syrjälä PS-PA 346, 6) Seppo Junttila TSA 343.

10 m, ilmapistooli, 40 ls, sarja Y60: 1) Kurt Wallden TSA 361, 2) Matti Arvela TSA 357, 3) Erkki Mauno TSA 356, 4) Kari Nyrhinen RSA 346, 5) Toivo Aho HanA 344, 6) Ismo Arvonen L-75 340, 7) Lindberg Jukka TSA 339, 8) Pertti Toikka SaSA 339, 9) Heikki Uunimäki SaSA 329, 10) Esko Käki A-SA 312.

10 m, ilmapistooli, 40 ls, sarja Y70: 1) Usko Mettiäinen HVA 356.

Lisätietoja: http://www.turunseudunampujat.fi

Mira Nevansuu 7:s maailmancupin finaalissa Thaimaassa

Mira Nevansuu ampui ilmapistoolilla seitsemänneksi maailmancupin finaalissa sunnuntaina 7. lokakuuta Bangkokissa Thaimaassa. Kuortaneen Kuntoa edustava 22-vuotias Nevansuu laukoi 478,4 (379+99,4) pistettä.

Venäjän 31-vuotias Natalia Paderina voitti finaalin hyvällä tuloksella 487,6 (387+100,6) pistettä. Toiseksi laukonut Venäjän 38-vuotias Olga Kousnetsova laukoi 40 laukauksen peruskilpailussa ja 10 laukauksen finaalissa täsmälleen saman tuloksen. Paderina oli uusintalaukauksessa parempi pistein 10,7-10,1.

Natalia Paderina on ilmapistoolin vuoden 2006 MM-kultamitalisti. Sen lisäksi hän on urallaan voittanut muun muassa kaksi ilmapistoolin EM-kultaa. Olga Kousnetsova on ilmapistoolin vuoden 2002 MM-pronssimitalisti.

Mira Nevansuu tyytyväinen kauden aloitukseensa

Uransa ensimmäisen maailmancupin finaalin ja kauden ensimmäisen kilpailunsa ampunut Mira Nevansuu aloitti kisan takkuillen laukomalla ensimmäiseen sarjaan 92 pistettä. Sen jälkeen hän pääsi lähemmäksi omaa hyvää tasoaan ja hänen sarjansa olivat 97, 95 ja 95 pistettä. Peruskilpailun jälkeen hän oli 379 pisteellään kahdeksas. Serbian Jasna Sekaric ampui 389 pistettä ja lähti finaaliin ykköspaikalta. Olga Kousnetsova oli pisteen ja Natalia Paderina ja Puolan Miroslawa Sagun Lewandowska kahden pisteen päässä.

– Kyllä minä sijoitukseen ja tulokseenkin olen tyytyväinen. Olihan tämä kuitenkin kauden ensimmäinen kisani. Ja olosuhteet olivat ihan erilaiset mihin olen tottunut. Bangkokissa on ollut tuskaisen kuuma joka päivä. Kyllä täällä ilmastoidussa huoneessa kelpaa olla, Mira Nevansuu kommentoi kilpailuaan. Nevansuu keskittyy ilmapistooliin, joten hän ei ole kilpailut kesän ruutiasekaudella, kun kilpakumppanit ampuivat urheilupistoolilla. Hän laukoi edellisen kilpailunsa toukokuun lopussa.

– Kisan alku vähän takkusi. Koelaukaukset menivät tosi hienosti, mutta sitten vaan tyssäsi. Olkapää on alkanut taas vihoitella ja sormi ei ollut yhteistyöhaluinen.

Kymmenen laukauksen finaalisarjassa Nevansuu oli kilpailun neljänneksi paras 99,4 pisteellä. Parhaan finaalisarjan, 100,6 pistettä, ampui Paderina, joka nousi kolmannelta sijalta voittajaksi. Sekaric ampui finaalissa vain 94,3 pistettä ja putosi Kousnetsovan ja Lewandowskan taakse neljänneksi.

– Finaalin alku meni loistavasti (osumat 10,2 ja 10,3), mutta sitten tuli pieni kämmi (9,8 ja 9,5). Finaaliin on helppo lähteä takaa-ajoasemasta.

Maailman parhaat samalla viivalla

Pistooli- ja kiväärilajeissa maailmancupin finaaliin pääsi tänä vuonna enintään kymmenen kilpailijaa jokaisessa kymmenessä olympialajissa: maailmancupien perusteella kahdeksan sekä viime vuoden MM-kilpailun sekä maailmancupin finaalin voittaja. Naisten ilmapistoolikilpailuun kutsun sai yhdeksän kilpailijaa, kun Natalia Paderina voitti viime vuonna sekä MM-kultaa Kroatian Zagrebissa että maailmancupin finaalin Espanjan Granadassa. Ainoana suomalaisena pistooli- ja kiväärilajien finaalissa ampunut Mira Nevansuu lunasti paikkansa sijoittumalla kolmanneksi tuloksella 487,1 (389+98,1) maailmancupissa Münchenissä Saksassa 31. toukokuuta.

Mira Nevansuu laukoi itsensä viime kaudella ilmapistoolin kansainväliseen eliittiin. Hän ampui EM-hopeaa ja olympiamaapaikan maaliskuussa Ranskassa. Saksan maailmancupin kolmannen sijan lisäksi hän oli yhdeksäs maailmancupissa huhtikuun alussa USA:ssa.

– En tiedä erosiko tämä kisa muista mitenkään kisana itsenään. Oli vain suurempi mahdollisuus päästä finaalia ampumaan. Tuttuja ne noittenkin naamat rupeavat olemaan, hän sanoi.

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancupin finaali, Bangkok, Thaimaa.

Ilmapistooli, naiset, 40 ls + 10 ls:n finaali: 1) Natalia Paderina Venäjä 487,6/10,7 uusinnassa voitosta (387+100,6), 2) Olga Kousnetsova Venäjä 487,6/10,1 (388+99,6), 3) Miroslawa Sagun Lewandowska Puola 485,6 (387+98,6), 4) Jasna Sekaric Serbia 483,3 (389+94,3), 5) Viktoria Chaika Valko-Venäjä 482,4 (384+98,4), 6) Jie Ren Kiina 480,8 (381+99,8), 7) Mira Nevansuu Suomi 478,4 (379+99,4), 8) Jun Hu Kiina 477,9 (380+97,9), 9) Sonia Franguet Espanja 372.

Lisätietoja: http://www.issf.tv

Ampumakouluohjaajan kurssilla Kirkkonummella 13 osallistujaa

Viime viikonloppuna järjestetyllä lajiosalla oli mukana 13 henkeä. Mukana oli KSF:n, RS:n PorkkA:n K-UAS:n ja ESF:n ohjaajia. Opiskelu jatkuu 10.11. Lasten urheilun perusteet -kurssilla.

Kyrkslätts Skytteförening yhdessä Suomen Ampumaurheiluliiton kanssa järjestää

AMPUMAKOULUOHJAAJAN KURSSIN

Kurssiin kuuluu lajiosa 29.–30.9. ja yleisosa 10.11.

Lajiosan kouluttajana toimii SAL:n ohjaajakouluttaja Terhi Mansikkamäki. Lasten urheilun perusteet kurssilla kouluttajana toimii ESLU:n Harri Salomäki.

Lajiosa:

29.–30.9.2007 alkaen klo 9
Kirkkonummen Uimahalli, Gesterbyntie 41
Ajo-ohje: Länsiväylä – Tie 51 – Ajetaan Kirkkonummen keskustaan, liikennevaloista jatketaan suoraan n. 500m, jonka jälkeen seuraavasta liittymästä oikealle.

Kurssin sisältö:

Lajiosa: Ampumaurheilu lapsen harrastuksena, kivääri- ja pistooliammunnan perustekniikoiden opettaminen ja ampumakoulun järjestäminen.

Yleisosa: Lasten urheilun lähtökohdat, ohjaaminen ja opettaminen, harjoitteluilmapiiri, kilpaileminen ja tavoitteet. Järjestetään lauantaina 10.11.2007 Kirkkonummella.

Kurssin suorittanut:

– hallitsee turvallisuusasiat,
– osaa suunnitella ja toteuttaa harjoitustapahtumat,
– hallitsee kivääri- ja pistooliammunnan opetusmenetelmät,
– osaa neuvoa myös apuohjaajia avustamisessa ja
– ymmärtää lasten urheilun lähtökohdat

Ilmoittautuminen:

20.9. mennessä: KSF / Ari Dufvelin gsm. 050 342 3810, email. ari.dufvelin(at)kolumbus.fi .
Huom. 30 ensimmäistä mahtuu mukaan.

Hinta:

Lajiosan kurssimaksu on 50 €/henkilö.

Ruokailu:

Aamukahvi/Tee/Sämpylä, Lounas sekä iltapäiväkahvi sisältyy kurssimaksuun.

Mukaan:

Muistiinpanovälineet.

TERVETULOA MUKAAN !

Skytteskola-instruktörskurs 29.-30.9.2007, börjar kl 9

Plats: Kyrkslätt Simhall.

Kursavgiften 50€/person. Servering ingår i kursavgiften.

Anmälningar: Senast 20.9. KSF/Ari Dufvelin.

Välkommen med!

Ilmaolympiapistoolin Ellivuori Shooting Cup hotellin diskossa

Säkylän Seudun Ampujat järjestää ilmaolympiapistoolin Ellivuori Shooting Cupin Hotelli Ellivuoren diskossa. Avoin alueellinen kilpailu ammutaan kolmena viikonloppuna 27.-28. lokakuuta, 17.-18. marraskuuta ja 1.-2. joulukuuta.

– Järjestämme kilpailun hotellin diskossa, johon rakennamme neljäpaikkaisen radan. Kokeilimme kilpailua jo viime vuonna, kertoo Veli-Matti Torikka.

Ellivuori Shooting Cupissa on kaikkiaan kuusi erillistä kilpailua, kun jokaisena kolmena viikonloppuna ammutaan kaksi kilpailua. Jokaisen kilpailupäivän ohjelmassa on 30+30 laukauksen peruskilpailu ja finaali.

– Yleisöllä on mahdollisuus ampua kilpailupäivinä putoaviin tauluihin.

Tarkemman kilpailukutsun löydät Ampumaurheilunetin kilpailukalenterista.