Kategoria: Yleinen

Kymppigolf pelattiin Pirkkalassa

Ampumaurheilijoiden perinteinen golfkilpailu Kymppigolf pelattiin maanantaina 3.8. Golf Pirkkalan kentällä. Vaihteleva, kumpuilevassa maastossa sijainnut kenttä tarjosi haasteita ensikertalaisten lisäksi kokeneemmillekin pelaajille.

Piste-bogeyn muodossa pelattuun kisaan oli rohkaistunut mukaan 17 pelaajaa. Voiton ja samalla myös kutsuvieraiden parhaan palkinnon nappasi Petri Tarkkanen Kisakalliosta 41 pisteellä. Kakkoseksi parhaana naisena sijoittui SAL:n toiminnanjohtaja Anne Lantee 39 pisteellä ja kolmanneksi miesten sarjan voittaja Tapio Kajan niukkaakin niukemmin 38 pisteellä ennen samaan tulokseen yltänyttä Jouni Vainiota ja 35 pistettä lyönyttä Markku Munnea.

Päivän pisimmästä draivista vastasi Jouni Vainio ja tarkimmasta puolestaan Markku Molenius Punamustalta. Lähimmäs lippua -erikoiskilpailun voitti Paavo Palokangas. Paras scratch-tulos oli Tero Hovilalla, joka käytti Par 72 -kentän kiertämiseen 80 lyöntiä.

Klubilla päästiin kisan jälkeen nauttimaan lounaasta ja sattumalta myös kuohuvasta tarjottavasta, sillä arviolta alle 10-vuotias poika oli onnistunut hieman aiemmin hole-in-onessa.

Savola: ”Pystyin palaamaan omalle tasolle”

Nuorten sarjojen 25 ja 50 metrin pistoolilajien SM-kilpailut päättyivät tänään Karstulassa. Päivän mestarit olivat 50 metrin pistoolilla M20-sarjassa Esa Savola, 25 metrin olympiapistoolilla Urho Hietaniemi M20-sarjassa ja Lasse Kurkela M18-sarjassa.

Savola ampui 50 metrin pistoolilla tuloksen 523.

– Tämän päivän ammunta oli hyvää perustekemistä.  Pystyin palaamaan omalle tasolle huonon eilisen päivä jälkeen. Nyt onkin hyvä jatkaa valmistautumista kohti yleisen sarjan SM-kisoja, Savola sanoi.

Tulokset:

Karstula:
Nuorten sarjojen 25 ja 50 metrin pistoolilajien SM-kilpailut:
50m pistooli, Sarja M20: 1) Esa Savola LappjA 523.
25m olympiapistooli, Sarja M20: 1) Urho Hietaniemi AlavA 9 (525).
25m olympiapistooli, Sarja M18: 1) Lasse Kurkela HVA 530, 2) Iivari Kelhä RSA 503.

 

Friman miesten asentokilpailun mestari Tyrrissä

ESF:n Cristian Friman vei miesten asentokilpailun mestaruuden kiväärin SM-kilpailuiden päätöspäivänä Kouvolan Tyrrissä. Hopean vei Juho Kurki ja pronssin Sebastian Långström.

Friman ampui peruskilpailussa 1159 (389+391+379) ja oli seitsemäs, finaalissa hänen pisteensä olivat 456,2. Mestaruus oli hänelle kolmas miesten täysottelun Suomen Mestaruus neljän vuoden aikana

– Makuu onnistu hyvin finaalissa, pystyssä on tekniikkatreenejä tehtävä enemmän, polvessa vaan totuttelemista uuteen asentoon. 63:s SM-kulta ja Kultahippu-kullat mukaan lukien 69:s, Friman listasi tuoreimman meriittinsä.

Juho Kurki oli peruskilpailun ykkönen tuloksella 1178. Finaalissa hän ampui 454,4.

– Kisa oli kaikinpuolin hyvää tekemistä, hyvin tyytyväinen olen. Valmentajan kanssa ollaan pikku taktisia asioita hiottu kisan kulusta, ja tuntuu toimivan. Finaalin alussa vähän olin ulapalla kelin muutoksista, ja liikaa pääsin antamaan siimaa, mutta hyvin kirittiin ja kakkoseen olen tyytyväinen tänään, Kurki sanoi.

Pronssin napannut Långström sanoi, että oli erilaista lähteä kisaan, koska kisoja ei ole oikein ollut.

– Olen tyytyväinen erityisesti peruskisaan (1173), polven ja pystyn sain ammuttua omalla hyvällä rytmillä. Makuulta olisi ollut pari helppoa pinnaa saatavilla. Finaalissa oli omat haasteensa, mutta ihan hyvin sain töitä tehtyä sekä keskityttyä olennaiseen, Långström tuumi.

Tulokset:

Tyrri, Kouvola:

50 metrin kiväärin SM-kilpailut:

Asentokilpailu, miehet:

Finaali: 1) Cristian Friman ESF 456,2, 2) Juho Kurki KaA 454,4, 3) Sebastian Långström KSF 444,4, 4) Joni Stenström RS 432,3, 5) Aleksi Leppä HAS 422,7.

Peruskilpailu: 1) Kurki 1178, 2) Leppä 1175, 3) Långström 1173,…7) Friman 1159.

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo

Tommi Takanen ja Marjut Heinonen skeetin Suomen mestareiksi

”Hyvinkäällä on kiva kilpailla SM-kisoissa”, Tommi Takanen sanoi. Hän on voittanut SM-kultaa siellä 2017 ja 2020. (Kuvat: Lassi Palo)

Tommi Takanen voitti miesten skeetin Suomen mestaruuden sunnuntaina Hyvinkäällä. Hän sivusi kovatasoisessa finaalissa Suomen ennätystä tuloksellaan 59. Naisten SM-kultamitali meni Marjut Heinoselle, joka uusi viimevuotisen mestaruutensa. (lisää…)

Leevi Intoselle kolme mestaruutta pistoolin nuorten SM-kilpailuiden avauspäivänä

Vammalan Seudun Ampujien Leevi Intonen otti kolme mestaruutta, kun 25 ja 50 metrin pistoolilajien nuorten SM-kilpailut alkoivat Karstulassa.

Leevi Intonen voitti 25 metrin vakiopistoolin sekä 18- että 20-vuotiaiden sarjassa, ja sen lisäksi vielä 25 metrin pistoolin 16-vuotiaiden sarjassa. Vakiopistoolilla Intosen tulokset olivat 544 (M20-sarjassa) ja 509 (M18-sarjassa). 25 metrin pistoolin mestaruus tuli tuloksella 361.

Intosen lisäksi päivän mestarit olivat Katja Makkonen N20-sarjssa 25 metrin vakiopistoolilla (455), Emmi Pitkänen N16-sarjan pistoolilla (324), Elina Ripatti N20-sarjan 25 metrin pistoolilla (504), Arttu Laulainen M18-sarjan 25 metrin pistoolilla (545), Urho Hietaniemi M20-sarjan 25 metrin pistoolilla (556). N20-sarjassa 25 metrin pistoolin joukkuekilpailun voitti Mikkelin Ampujat tuloksella 1515.

Nuorten pistooli SM tulokset lauantai

Kemppi asentokilpailun mestari myös naisten sarjassa, Koskela miesten makuun mestari

Myllykosken Ampujien Viivi Kemppi jatkoi asentokilpailussa menestyskulkuaan. Viime viikolla 18- ja 20-sarjoissa mestaruuden Kouvolan Tyrrissä voittanut Kemppi voitti samalla ampumaradalla nyt naisten sarjan mestaruuden. Hopeaa vei Marianne Palo ja pronssin Emmi Hyrkäs. Riku Koskela juhli miesten makuukilpailun voittoa.

Kemppi oli naisten paras jo peruskilpailussa (1158) ja vei finaalissa voiton pistein 447,7.

–  Peruskisa ei ollut parhaimpiani, mutta yllätyksekseni olin ensimmäisenä menossa finaaliin. Finaalissa olin pitkään häntäpäässä, ja pystyn aikana nousin ensimmäiselle sijalle. Olen todella tyytyväinen päivän kisaan, Kemppi sanoi.

Palo sanoi, että peruskilpailussa ja finaalissa täytyi odotella pahimpia puuskia pois.

– Hyviä paikkojakin jäi käyttämättä. Polvi kulki ihan hyvin, makuu ja pysty jäivät alakanttiin omasta osaamisesta. Finaali oli tiukka, sillä sijoitukset vaihtuivat koko ajan ja pronssimitalistakin taisteltiin shoot-offilla. Finaalin viimeinen pystylaukaus (10,7) ehdottomasti kruunasi tämän päivän. Viivi oli tänään parempi ja ansaitsi voiton, Palo sanoi.

Toisen kisapäivän päätteeksi ammuttiin miesten makuukilpailu, jossa mestariksi ampui Riku Koskela tuloksella 622,3. Juha Rutonen otti hopeaa ja Antti Puhakka pronssia.

– Sain oltua tuulen kanssa hyvin kärryillä molemmissa starteissa. Sain pidettyä rennon fiiliksen koko päivän ajan, sillä makuu on tällä kaudella ollut varmaa tekemistä, mikä näkyi peruskilpailun ensimmäisessä sarjassa (106.1). Se paikkasi hieman paria selkeää virhettä, Koskela sanoi.

Rutonen sanoi alkukilpailun olleen varsin vaikea, sillä hänellä oli jännittynyt ja epävarma olo.

– Tuuli oli haasteellinen, mutta se oli hallittavissa. Epävarmasta olotilasta johtuen olin usein hiukan myöhässä laukaisuhetkellä. Pisteet kuitenkin riittivät hyvin jatkoon ja omalta osalta joukkuemestaruuteen. Loppukisassa olin sisuuntuneessa mielentilassa, ja tekeminen oli huomattavan paljon rohkeampaa. Tuuli rauhoittui myös merkittävästi, Rutonen sanoi tyytyväisenä päiväänsä.

Puhakkakin totesi päivänsä menneen ihan hyvin.

– Hauska oli ampua. Ihan ei pysynyt ammunta koossa loppuun asti, Puhakka tuumi.

Tulokset:

Tyrri, Kouvola:

50m kiväärin SM-kilpailut:

Naiset, 3x40ls: 1) Viivi Kemppi MyA 447,7, 2) Marianne Palo IMAS 447,1, 3) Emmi Hyrkäs Hahlo 436,4.

Miehet, makuu, 60ls: 1) Riku Koskela SA 622,3, 2) Juha Rutonen HAS 621,1, 3) Antti Puhakka HAS 620,1.

Tulokset

Kuvat: Heidi Koskinen-Järvisalo