Tekijä: admin

”Ampumaurheilijat kilpailevat parhaissa mahdollisissa olosuhteissa Lontoossa”

Lontoon olympialaisten ampumaurheilun lajijohtaja Peter Underhill kehui sadan päivän kuluttua alkavien kilpailujen suorituspaikkoja ja olosuhteita ”parhaiksi mahdollisiksi”, kun hän kertoi järjestelyjen tilanteesta Kansainvälisen ampumaurheiluliiton ISSF:n yleiskokouksen osanottajille.

– Ampumaurheilijat tulevat olemaan tyytyväisiä. Olympiamitaleista kilpaillaan kisojen sydämessä ja lähellä olympiakylää, Underhill sanoi tiistaina Lontoossa.

ISSF:n yleiskokoukseen osallistui kaksi sataa edustajaa noin sadasta maasta.

Ampumaurheilijat pääsevät testaamaan Lontoon olympialaisten suorituspaikat torstaina eli 19. huhtikuuta alkavassa haulikko-, kivääri- ja pistoolilajien maailmancupissa. Maailmancupiin osallistuu noin 800 urheilijaa 97 maasta. Mukana on 21 suomalaista (uutisen löydät täältä).

ISSF myönsi vuoden 2015 haulikkolajien MM-kilpailut Italian Lonatolle. Ensi vuonna kisat järjestetään Perun Limassa.

Joka neljäs vuosi järjestettävät kaikkien lajien MM-kilpailut pidetään Etelä-Korean Changwongissa 2018. Vuoden 2014 MM-kilpailut ovat Espanjan Granadassa.

Lähde: ISSF

Lisää tietoa aiheesta löydät täältä.

Lontoon olympialaisiin 100 päivää

Lontoon olympialaiset alkavat sadan päivän kuluttua. Avajaiset järjestetään heinäkuun 27. päivänä. Olympialaiset päättyvät 12. elokuuta.

Suomella on tällä hetkellä saavutettuna Lontoon kesäkisoihin yhteensä viisitoista maakohtaista paikkaa: seitsemän purjehduksessa, neljä ampumaurheilussa, kaksi melonnassa sekä yksi painissa ja ratsastuksessa. Henkilökohtaiset paikat on saavutettu voimistelussa ja taekwondossa.

Suomen Olympiakomitea nimesi joulukuun 8. päivänä 2011 neljä ampumaurheilijaa Lontoon kisoihin. He ovat Kai Jahnsson (pistooli), Satu Mäkelä-Nummela (trap), Mira Suhonen (ilmapistooli) ja Marjo Yli-Kiikka (kivääri).

Ampumaurheilussa Lontoon olympialaisten maapaikoista kilpailtiin 2010-12. Ensimmäiset 69 maapaikkaa olivat jaossa MM-kilpailuissa Saksan Münchenissä heinä-elokuussa 2010 ja viimeiset helmikuussa 2012 ilma-aseiden EM-kilpailuissa Vierumäellä.

Lontoon olympialaisissa kilpailee kaikkiaan 390 ampujaa. Paikoista jaetaan 357 ampumalla, yhdeksän paikkaa on kisajärjestäjien paikkoja ja 24 on niin sanottuja kutsupaikkoja.

Yksi maa voi hankkia olympialaisiin enintään 28 paikkaa. Jokaiseen yhdeksään miesten lajiin maa voi ottaa ampumalla kaksi paikkaa. Naisten pistooli- ja kiväärilajeihin maa voi hankkia kaksi paikkaa sekä haulikkolajeihin, trapiin ja skeetiin, yhden paikan.

Jokainen ampuja voi ampua maalleen vain yhden paikan. Ampuja voi osallistua olympialaisissa useaan lajiin, jos on ampunut lajissa vaadittavan minimi- eli mqs-tuloksen. Kuitenkin yhdellä maalla voi olla enintään kaksi kilpailijaa yhdessä lajissa olympialaisissa. Myös naisten trapissa ja skeetissä voi olympialaisissa ampua kaksi saman maan kilpailijaa, kun toinen ampuja on jonkin muun lajin paikalla olympialaisissa ja on ampunut minimituloksen.

Ampumaurheilun aikataulu ja suomalaiset
(Ajat Suomen aikaa.)

Pe 27.7.
Olympialaisten avajaiset

La 28.7.
10.15 10m ilmakivääri/naiset (Marjo Yli-Kiikka)
13.00 Finaali: 10m ilmakivääri/naiset
14.00 10m ilmapistooli/miehet (Kai Jahnsson)
17.25 Finaali: 10m ilmapistooli/miehet

Su 29.7.
11.00 10m ilmapistooli/naiset (Mira Suhonen); Skeet/naiset
13.45 Finaali: 10m ilmapistooli/naiset
16.00 Finaali: skeet/naiset

Ma 30.7.
11.00 10m ilmakivääri/miehet; Skeet 1/2 kilpailupäivä/miehet
14.15 Finaali: ilmakivääri/miehet

Ti 31.7.
11.00 Skeet 2/2 kilpailupäivä/miehet
16.00 Finaali: skeet/miehet

Ke 1.8.
11.00 25m urheilupistooli/naiset (tarkkuusosan 30 ls)
14.00 25m urheilupistooli/naiset (pikaosan 30 ls)
17.30 Finaali: 25m urheilupistooli/naiset

To 2.8.
11.00 Kaksoistrap/miehet
12.30 25m olympiapistooli/miehet (1/2 kilpailupäivän 30 ls)
17.00 Finaali: kaksoistrap/miehet

Pe 3.8.
11.00 50m pienoiskivääri, makuu/miehet
12.30 25m olympiapistooli/miehet (2/2 kilpailupäivän 30 ls)
14.00 Finaali: 50m pienoiskivääri, makuu/miehet
16.30 Finaali: 25m olympiapistooli/miehet

La 4.8.
11.00 50m pienoiskivääri, 3×20 ls/naiset (Marjo Yli-Kiikka); Trap/naiset (Satu Mäkelä-Nummela)
14.40 Finaali: 50m pienoiskivääri, 3×20 ls/naiset
17.00 Finaali: trap/naiset

Su 5.8.
11.00 50m pistooli/miehet (Kai Jahnsson); Trap 1/2 kilpailupäivä/miehet
14.30 Finaali: 50m pistooli/miehet

Ma 6.8.
11.00 50m pienoiskivääri, 3×40 ls/miehet; Trap 2/2 kilpailupäivä/miehet
14.45 Finaali: 50m pienoiskivääri, 3×40 ls/miehet
18.00 Finaali: trap/miehet

Lisää tietoa Lontoon olympialaisista löydät kisajärjestäjien sivuilta ja Suomen Olympiakomitean sivuilta.

Kiväärileiri nuorille Etelä-Suomen alueella, 12.-13.5.2012 Inkoo

Etelä-Suomen aluejaoston kiväärileiritykset 2011-2012

Alueleiritykset kiväärilajeille 2011-2012

Leirejä yhteensä 10:

Nuoret: 19.-20.11, 11.-12.2, 12.-13.5, 14.-15.7, 6.-7.10.

Tukiampujat: 19.-20.11, 11.-12.2, 12.-13.5, 14.-15.7, 6.-7.10.

Ensimmäinen leiri pidetään Västerbyn hallissa, Tammisaari.

Helmikuun leiri 11.-12.2, Itätuulenkuja 15, Espoo.

Helmikuun leiri, Espoo ja heinäkuun leiri (paikka ilmoitetaan myöhemmin alueen nettisivulla)pidetään yhdessä tehoryhmän kanssa.

Pienoiskiväärileirien paikka ilmoitetaan myöhemmin.

Leiri-ilmoittautumiset lajivalmentajille viimeistään 2 vko ennen leiriä.

Kivääriryhmät ovat jaettu seuraavasti:

1) tukiampujat

2) nuoret 14-24v tai ampuja joka osallistuu/kilpailee pystyammunnassa ilmakiväärissä tai pienoiskiväärissä

Leireille voi ilmoittautua Etelä-Suomen alueen asuinpaikkakuntansa tai ampumaseuran sijaintinsa perusteella olevat henkilöt.

Leirintämaksu on 80€ vuodessa jonka lähetämme ensimmäisen leirin jälkeen. Maksu osoitetaan leirin osallistujalle mutta toki seura voi myös maksaa osallistumismaksun mikäli näin on sovittu.

Kauden aikana järjestetään 4 kpl tuki- ja nuortenleiriä.

Leirimaksuun sisältyy taulut, näistä ilmoitetaan leiriohjelman yhteydessä.

Ilmoitukset tulee tehdä oman ryhmänsä valmentajalle.

Ilmoittautujan on ilmoitettava, asuinpaikkakuntansa, ampumaseuransa, ikänsä, yhteystietonsa ja lyhyt kertomus harrastuksestaan.

———————————————————————–

Majoittuminen

Yhteismajotus, HUOM! Ottakaa omat liinavaatteet+pyyhkeet mukaanne.
 
Majoitus maksaa koko viikonlopusta yhteensä 450€ sisältäen saunan.
Sinne mahtuu 15 sänkypaikkaa+10 patjapaikkaa (yht. 25 yöpyjää).
Esim. Jos 20 majoitettua hinta on 22,50€/henkilö koko viikonlopusta!!
HUOM! Mahdollisuus majoittua  jo 11.5 kello 16.00 jälkeen!! Annamme majoituspaikat ilmoittautumisjärjestyksessä.

Ilmoittautuminen (majoitus):
Ari Dufvelin
050 3423810
firstduffis@hotmail.com

———————————————————————–

Leirin vetäjät:

Tukiampujien valmentajan yhteystiedot:

Cindy Dufvelin 0400 620276

dufvelic@arcada.fi

Nuorten valmentajan yhteystiedot:

Ari Mäkelä 0400 906489

ari.makela@pp5.inet.fi

22.4.2012 ja 20.5.2012 Etelä-Suomen Haulikon nuortenleirit

Etelä-Suomen Haulikon nuortenleirit

Etelä-Suomen aluejaosto järjestää valmennusta ja ohjausta haulikkoammunnan jo aloittaneille nuorille, joilla on tarvittavat harrastusvälineet käytössä. Leirille ovat tervetulleita kaikki nuoret, ensisijaisesti Etelä-Suomen alueen nuoret. Jos tilaa on, niin voidaan ottaa muilta aluelta. Leiri ei koske tehoryhmään kuuluvia ampujia.

Leirin hinta: on 50,00 €. Hintaan sisältyy 2 leiriä ja 6 sarjaa (6 x 25 kiekkoa) per leiri.
Eväät SSG:n kanttiinista sekä laadukasta valmennusta. Trapin valmentajana toimii Mirka Kyyrönen ja Skeetin valmentajana toimii Kyösti Konttavaara

Skeet ja Trap ovat samoina päivinä

Paikka: Sipoon keskusampumarata, SSG:n rata

Leiri 1: 22.4.2012

Leiri 2: 20.5.2012

Leiriohjelma

9.00 KOKOONTUMINEN
9.15 LUENTO KAHVIO ( Haulikkoammunta, rataturvallisuus, aseiden perusasiat)
10.00 AMMUNTAA ( sis videointia)
11.30 RUOKAILU / EVÄSTAUKO
12.00 AMMUNNAN PURKUA
12.30 AMMUNTAA ( sis videointia)
14.00 EVÄSTAUKO
14.15 AMMUNAN PURKUA
14.30 AMMUNTAA
15.30 PÄIVÄN LÄPIKÄYMINEN
16.00 KOTIA LÄHTÖ

Ilmoittautumiset: 19.4.2011 mennessä osoitteeseen mirka.kyyronen@gmail.com
Lisätietoja voi kysellä sähköpostilla tai puhelinnumerosta 050 5515 345.

Kolumni Karjalaisessa: "Voimien yhdistäminen olisi nyt paikallaan"

Laura Määttänen kirjoittaa sanomalehti Karjalaisen kolumnissaan, että voimien yhdistäminen olisi nyt paikallaan. Hän viittaa Pohjois-Karjalaan, jossa ammunnan harrastajien kesän odotusta varjostaa epätietoisuus siitä, missä tulevina kesinä ammutaan vai ammutaanko missään.

– Ratojen kohtalo ei sureta vain urheiluampujia. Se koskettaa myös maakunnan lukuisia metsästäjiä, reserviläisiä ja ampumahiihtäjiä.  Voimien yhdistäminen olisi nyt paikallaan, jotta emme jäisi ilman ratoja, Määttänen kirjoittaa.

Kolumnin voi lukea kokonaisuudessaan täältä.

ES:n nuoret mitalisateessa ilmakiväärin 3*20ls SM-kisoissa Tammisaaressa

Teksti: Lennart Långström

Etelä-suomalaiset nuoret olivat jälleen hyvin edustettuina palkintopallilla viikonlopun ilmakiväärin  asentokilpailun Suomenmestaruuskisoissa.  Nuoret tehtailivat myös uusia Suomen ennätyksiä. Kisojen kaksoisvoittaja oli Katarina Långström, joka voitti yleisen sarjan tuloksella 590p ennen RS:n Kim Lundströmiä  589p ja pikkuveljeään ESF:n Sebastian Långströmiä 588p. Sarjassa Y20 MA:n Olli Hahl tarjosi Katarinalla kovan vastuksen  loistavasti sujuneen alkukilpailun  takia. Yleisö pääsi seuraamaan poikkeuksellisen jännittävää kaksinkamppailua. Olli johti neljällä pisteellä vielä polviasentokilpailun alkaessa.  Katarina kavensi  ja tasoitti tilanteen mutta meni johtoon vasta kilpailun toiseksi viimeisellä laukauksella puhtaan polviammuntansa voimin. Tilanne päättyi 592p/590p Katarinan hyväksi. Kolmas oli RS:n Robin Stenström 585p. Y16 sarjassa syntyi sekä henkilökohtaisen, että joukkuekilpailun uudet Suomen ennätykset. Sebastian voitti sarjan mestaruuden uudella SE tuloksella 589p. Joukkuekilpailun ykkönen oli PAS:n nuori joukkue: Matias Kiuru, Armi Häkkinen ja Henna Viljanen uudella SE tuloksella 1746p. Kaikki edellä mainitut Y16 sarjalaiset ovat vielä kultahippuikäisiä mutta ovat jättäneet vastapainotuet pois ja ampuvat silti, ja ehkä juuri sen takia hienosti. Armi oli myös henkilökohtaisen kilpailun hopeamitalisti tuloksella 585p. Pronssimitali meni ESF:n Aina Kivelle 583p.

Pohjola-palkinnon hakuaika on alkanut

Pohjola-palkinnon hakuaika on alkanut. Tänäkin vuonna seitsemäntoista seuraa saa rahapalkinnon. 10 000 euron pääpalkinnon lisäksi palkitaan kaksi pääpalkintofinalistia sekä neljätoista seuraa maakunnallisella Pohjola-palkinnolla.

Kuudelle seuralle on luvassa myös valtakunnallista tv-näkyvyyttä Yle TV2:n Sisu-ohjelmassa. Näistä kuudesta valitaan kolme seuraa finaaliin yleisöäänestyksen perusteella. Pohjola-pääpalkinnon voittaja julkistetaan Suomen Urheilugaalassa ensi vuoden tammikuussa (15.1.).

Pohjola-palkinto Hyvälle Seuralle on tunnustuspalkinto moniarvoiselle ja laadukkaalle seuratyölle. Sillä halutaan kannustaa niitä yli miljoonaa suomalaista, jotka tekevät työtä urheiluseuroissa. Vuonna 2012 Pohjola-palkinnon valintakriteereissä painotetaan erityisesti sitä, miten seurassa ja sen toiminnassa edistetään hyvinvointiin ja terveyteen liittyviä asioita.

Pohjola-palkinnon valintakriteerit ovat:
– Seurassa noudatetaan Reilun Pelin periaatteita ja yhdistystoiminnan pelisääntöjä.
– Seura tekee pitkäjänteisesti konkreettisia toimia jäsentensä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi.
– Seurassa on innostava ilmapiiri ja yhdessä tekemisen meininki.
– Seura on avoin erilaisille liikkujille.

Hakuaika on 2.4.-23.5.

Lisätietoja ja hakulomake löytyvät täältä.