Tekijä: admin

Karoliina Keskitalo 44:s urheilupistoolin maailmancupissa, Puustinen ja Peltonen läpäisivät karsinnan

Karoliina Keskitalo oli 44:s urheilupistoolin maailmancupissa Australian Sydneyssä 1. toukokuuta. Keskitalo ampui 559 pistettä. Jussi Puustinen (589 pistettä) ja Juha Peltonen (588) ottivat pienoiskiväärin makuuasennon karsinnasta paikan maailmancupin kilpailuun. Juha Hirvi (581) karsiutui.

Naisten urheilupistoolin maailmancupin voitti Kiina 29-vuotias Ying Chen 791,4 (585+206,4) pisteellä. Chen ampui viime vuonna urheilupistoolin MM-kultaa ja on vuoden 2002 MM-pronssimitalisti. Olympiamaapaikan otti toiseksi sijoittunut Japanin Michiko Fukushima 785,7 (584+201,7) pisteellä. 43-vuotias Fukushima on pitkällä urallaan ampunut parhaat kilpailunsa Sydneyssä. Hän oli vuoden 2000 olympialaisissa viides sekä urheilu- että ilmapistoolissa.

– Ammuin urheilupistoolin kilpailun vain välipalana. Tämän vuoden maailmancupeissa en enää ammu ruutiaseella. Pääpaino on toistaiseksi ilmapistoolissa, Karoliina Keskitalo kertoi.

– Kilpailu oli ihan Jens. Minulla on vasta tuhat laukausta takana ruutiaseella.

Salon Seudun Ampujia edustava 23-vuotias Keskitalo kilpailee seuraavan kerran ensi lauantaina ilmapistoolin maailmancupissa Thaimaan Bangkokissa. Hän oli ilmapistoolissa 34:s tuloksella 376 maailmancupissa Sydneyssä. Kansainvälisissä kilpailuissa Keskitalo on tänä vuonna ampunut parhaimmillaan 385 pistettä.

Joensuun Ampujia edustava 31-vuotias Jussi Puustinen oli tyytyväinen otettuaan karsinnasta paikan maailmancupin kilpailuun. Puustinen ampui 589 pistettä.

– Tänään oli heti alusta hyvä "isku päällä" ja makuu on tuntunut paranevan koko ajan. Loppu puolella ehkä vähän herpaannuin ja tuli ammuttua muutama huono osuma ja siksi putoaminenkin oli tosi lähellä! Puustinen sanoi.

– Herpaantumista lukuun ottamatta ammunta sujui suunnitelmien mukaan. Huomenna koetan saada samanlaisen fiiliksen päälle ja pisteitä reilusti lisää!

Kotkan Ampumaseuran 34-vuotias Juha Peltonen avasi karsinnassa kilpailukautensa. Tuloksena oli 588 pistettä ja paikka maailmancupin kilpailuun.

– Tämä oli ensimmäinen startti pitkästä aikaa, mikä aiheutti vähän ylimääräistä jännitystä. Ihmettelin tuulen kanssa kisassa. Siinäkin olen nyt toivottavasti viisaampi, Peltonen totesi.

– Tärkeintä on, että pääsen huomiselle päivälle näyttämään osaamistani.

Kotkan Ampumaseuraa edustava 47-vuotias Juha Hirvi ampui vain 581 pistettä ja karsiutui maailmancupin kilpailusta. Hän karsiutui aiemmin myös pienoiskiväärin täysottelun peruskilpailusta, kun laukoi karsinnassa 1142 pistettä.

– Ei noihin enää kovaa luottoa ole! Hirvi totesi välineistään.

– Täysottelussa oli omasta mielestäni paras ammunta kahteen vuoteen ja loistokeli! Tänään sujui ihan ok. Pari uutta piippua olen jo tilannut. Ehkä saan toisen jo maailmancupiin Müncheniin. Toinen tulee USA:sta.

Hirvi on onnistunut Sydneyn radoilla paljon paremminkin, kun hän ampui vuonna 2000 olympiahopeaa 1270,5 (1171+99,5) pisteellä. Hirvi on laukonut pienoiskiväärin täysottelun SE-tulokseksi 1185 pistettä ja makuuasennon SE-tulokseksi täydet 600 pistettä. Hän on ottanut pienoiskiväärin täysotteluun olympiamaapaikan voittamalla maailmancupin keväällä 2005.

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancup, Sydney, Australia.

Urheilupistooli, naiset, 60 ls + 20 ls:n finaali

: 1) Ying Chen Kiina 791,4 (585+206,4), 2) Michiko Fukushima Japani 785,7 (584+201,7) (otti olympiamaapaikan), 3) Lenka Maruskova Tshekki 784,8 (582+202,8), 4) Wenjun Guo Kiina 784,0 (582+202,0), 5) Zsofia Csonka Unkari 783,3 (583+200,3), 6) Olena Kostevych Ukraina 777,5 (580+197,5), 7) Ayse Kil Turkki 775,6 (580+195,6), 8) Kyung Ae La Etelä-Korea 772,2 (580+192,2), …44) Karoliina Keskitalo Suomi 559 (92+92+94+96+94+91).

Pienoiskivääri, miehet, makuu, 60 ls, karsinta:
1. karsintaerä:

1) Warren Potent Australia 598, 2) Matthew Emmons USA 597, 3) Jesper Mortensen Tanska 595, 4) Michael Babb Iso-Britannia 594, 5) Maik Eckhardt Saksa 594, 6) Simon Beyeler Sveitsi 594, …30) Juha Peltonen Suomi 588 (98+98+99+98+98+97), …46) Juha Hirvi Suomi 581 (97+96+98+96+97+97).
2. karsinaerä:
1) Thomas Tamas USA 598, 2) Rolf Van Der Velde Hollanti 596, 3) Rajmond Debevec Slovenia 596, 4) Hui Tian Kiina 596, 5) Thomas Farnik Itävalta 595, 6) Daniel Castro Espanja 595, …23) Jussi Puustinen Suomi 589 (98+99+100+97+99+96).

Jukka Turtiainen kolmas skeetissä Virossa

Jukka Turtiainen rikkoi skeetissä 139 (115+24) kiekkoa ja sijoittui kolmanneksi viikonvaihteessa Virossa. Suomen Metsästysyhdistystä edustava Turtiainen ampui perinteisessä Männiku cupissa parhaan suomalaistuloksen.

Skeet-kilpailun voitti Viron Andrei Ineshin tuloksella 140 (119+21). Viime vuonna MM-kultaa ampunut Ineshin ja Viron Ivar Vainolan uusivat voitosta. Ineshin voitti uusinnan selvästi 2-0.

Skeet, miehet, 125 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Andrei Ineshin Viro 140/2 uusinnassa voitosta (119+21), 2) Ivar Vainola Viro 140/0 (118+22), 3) Jukka Turtiainen Suomi 139 (115+24), 4) Boris Timofejev Latvia 138 (113+25), 5) Teemu Lintula Suomi 134 (110+24), 6) Jari Karlund Suomi 132 (113+19).

Skeet, pojat, 125 kiekkoa: 1) Vesa Pietarila Suomi 116, 2) Aleksandr Sustsov Viro 106, 3) Siim Suvi Viro 96.

Skeet, naiset, 75 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Eeva Voutilainen-Saari 81 (64+17).

Trap, naiset, 75 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Marja Maunula Suomi 68/1 uusinnassa voitosta (56+12), 2) Mia Piri Suomi 68/0 (55+13), 3) Agnese Caune Latvia 51 (43+8).

Trap, miehet, 125 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Urmas Saaliste Viro 127 (108+19), 2) Henrikki Vitali Suomi 124 (104+20), 3) Risto Rämö Suomi 121 (104+17), 4) Heikki Svahn Suomi 119 (104+15), 5) Mirka Kyyrönen Suomi 119 (104+15).

Trap, pojat, 125 kiekkoa: 1) Veikko Tihvan Viro 98/1 uusinnassa voitosta, 2) Jesse Kinnunen Suomi 98, 3) Priit Saaliste Viro 75.

Viivi Koivu ampui 592 pistettä pienoiskiväärin makuukilpailussa Australiassa

Viivi Koivu ampui pienoiskiväärin makuuasennon kilpailussa 592 pistettä ja sijoittui seitsemänneksi Australian Sydneyssä maanantaina 30. huhtikuuta. Marjo Yli-Kiikka laukoi 583 pistettä ja oli 27:s.

Maailmancupin yhteydessä käydyn epävirallisen kilpailun voitti USA:n Jamie Beyerle 597 pisteellä. Beyerlen tulos jää pisteen SE-tuloksesta 598, jonka ovat laukoneet Viivi Koivu ja Jenni Ranta. Beyerlen tulos on täsmälleen sama, jonka Marjo Yli-Kiikka ampui voittaessaan SM-kultaa viime elokuussa Kontiolahdella.

– Kisa meni ihan ok, vaikka alussa oli vaikeuksia. Tuuli pyöritteli jonkun verran koko kisan ajan. Ihan perussettiä, arvioi Viivi Koivu.

– Tämänpäiväisessä makuukisassa ei ole paljon kehumista. Kun ei osu, niin ei osu. Tuuli teki omat tepposensa ja rytmissäkin oli parantamisen varaa, kertoi Marjo Yli-Kiikka.

Viivi Koivu ja Marjo Yli-Kiikka kilpailevat seuraavan kerran kauden kolmannessa maailmancupissa Thaimaan Bangkokissa ensi sunnuntaina. Silloin on vuorossa ilmakiväärikilpailu. Suomen kolmas kilpailija on Hanna Pitkänen.

Pienoiskivääri, naiset, makuu, 60 ls: 1) Jamie Beyerle USA 597, 2) Chi Chan Kiina 596, 3) Renata Mauer-Rozanska Puola 594, …7) Viivi Koivu Suomi 592, …27) Marjo Yli-Kiikka 583.
Tulokset muisteli kiväärilajien päävalmentaja Pirjo Peltola, kun virallisia tuloksia ei ollut tarjolla.

Marko Talvitie 30:s olympiapistoolin maailmancupissa Australiassa

Marko Talvitie oli 30:s olympiapistoolin maailmancupissa Australian Sydneyssä maanantaina 30. huhtikuuta. Lehtimäen Ampujia edustava 30-vuotias Talvitie ampui 569 (282+287) pistettä.

Olympiapistoolin kauden toisen maailmancupin voitti Kiinan Penghui Zhang hienolla tuloksella 788,2 (583+205,2). Loistavan finaalisarjan ampunut 29-vuotias Zhang jäi vain 0,6 pistettä Ralf Schumannin ME-tuloksesta. Zhang voitti olympiapistoolin MM-kultaa viime vuonna Kroatian Zagrebissa. Hän on olympiapistoolin rankingin ykkönen ja oli toinen kauden ensimmäisessä maailmancupissa Fort Benningissä USA:ssa – silloin kilpailun voitti Ralf Schumann finaalin ME-tuloksella 788,8.

Olympiamaapaikan otti Tshekin 23-vuotias Martin Podhrasky, joka sijoittui viidenneksi ja ampui 775,2 (580+195,2) pistettä. Peruskilpailun jälkeen hän uusi Bulgarian 35-vuotiaan Sabin Chaushevin kanssa olympiamaa- ja finaalipaikasta. Ensimmäisellä viiden laukauksen sarjalla he paukuttivat molemmat 44 pistettä. Toisen uusintasarjan Podhrasky voitti pistein 48-43. Huomattavasti kokemattomamman Podhraskyn meriittilistalta löytyy "vain" junioreiden MM-pronssi vuodelta 2002. Chaushev on vuoden 2005 EM-hopeamitalisti ja 2002 MM-kilpailujen neljäs.

– Vaikka kuinka haluaisi, niin aina ei voi voittaa. Eilisen harjoituksen tuloksella olisin ollut selkeästi finaalissa, mutta tänään en saanut huonoa putkea poikki, Marko Talvitie harmitteli kilpailuaan, joka käytiin poikkeuksellisesti yksipäiväisenä.

– Pinnoja ropisi pois selkeistä teknisistä virheistä, valitettavasti.

Talvitie on asettanut kauden tavoitteekseen olympiamaapaikan hankkimisen. Viime vuonna hän oli kauden ensimmäisessä maailmancupissa toinen tuloksella 780,0 (581+199,0) ja kauden päättäneessä maailmancupin finaalissa neljäs tuloksella 779,9 (584+195,9). Tänä vuonna Talvitien kausi on alkanut takkuisemmin, kun hän oli ensimmäisessä maailmancupissa 11:s 577 pisteellä.

– Uusi yritys Thaimaassa, Talvitie viittaisi kauden kolmanteen olympiapistoolin maailmancupiin, joka kilpaillaan kaksipäiväisenä ensi sunnuntaina ja maanantaina Bangkokissa.

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancup (2/4), Sydney, Australia.

Olympiapistooli, miehet, 60 ls + 20 ls:n finaali

: 1) Penghui Zhang Kiina 788,2 (583+205,2), 2) Sergei Alifirenko Venäjä 783,1 (584+199,1), 3) Aleksei Klimov Venäjä 782,7 (585+197,7), 4) Sergei Poliakov Venäjä 782,0 (585+197,0), 5) Martin Podhrasky Tshekki 775,2 (580 / 44 ja 48 uusinnassa finaali- ja olympiamaapaikasta + 195,2), 6) Marco Spangenberg Saksa 772,1 (585+187,1), 7) Sabin Chaushev Bulgaria 580 / 44+43 uusinnassa finaali- ja olympiamaapaikasta, …30) Marko Talvitie Suomi 569 (282+287).

Lisätietoja: http://www.issf.tv

Janne Kuvaja voitti isopistoolin Eurooppa cupin Saksassa

Janne Kuvaja voitti isopistoolin Eurooppa cupin ensimmäisen kilpailun viikonvaihteessa Saksassa. Kuvaja paukutti 574 (287+287) pistettä 60 laukauksen kilpailussa. Ari Meinander ampui 565 pistettä ja oli 12:s. Vakiopistoolin Eurooppa cupissa Meinander oli 11:s ja Kuvaja 13:s.

– Startti oli minulle ensimmäinen elokuun 2006 SM-kisojen jälkeen, joten ylimääräistä jännitystä oli mukana melko paljon, Janne Kuvaja kertoo Saksan Hannoverissa käydystä kilpailusta.

– Kisassa keskittyminen herpaantui pari kertaa. Seurauksena oli heti heikko sarja.

Kuvaja ampui kouluosuudella, ensimmäisellä 30 laukauksella, 287 pistettä. Kymmenen laukauksen sarjat olivat 96, 95 ja 96 pistettä. Toisen sarjan ensimmäiseen puolikkaalla hän lipsautti yhden seiskan. Kuvio-osuudella, 30 viimeisellä laukauksella, hän laukoi myös 287 pistettä. Kuvio-osuuden ensimmäisen sarjan toinen puolikas tuotti vain 45 pistettä.

– Kuvio-osuuden toinen sarja vei lopullisesti mahdollisuudet tuloksen tekoon. Seurauksena oli vaatimaton 574 pistettä. Loppujen sarjojen vauhti ennakoi normaalihkoa tulosta 580 paikkeille, Kuvaja arvioi kriittisesti kilpailuaan.

– Tulos riitti ykköspaikkaan, mikä on kuitenkin laiha lohtu, kun lähdin hakemaan EM-kisojen tulosrajoja. Isopistoolin B-raja (todennäköinen sijoittuminen arvokilpailussa 16 parhaan joukkoon) on 580 ja A-raja 584 pistettä (8 joukkoon).

Poliisien Ampumaseuraa edustava 34-vuotias vantaalainen Janne Kuvaja oli isopistoolissa 16:s viime vuonna MM-kilpailussa Zagrebissa. Silloin hän paukutti 580 pistettä ja oli seitsemänneksi paras eurooppalainen. Tänä vuonna hän tähtää EM-kilpailuun, joka järjestetään heinäkuussa Espanjan Granadassa. Vuoden 2005 EM-kilpailussa hän oli isopistoolissa 8:s "vakiotuloksellaan" 580.

– Eurooppa cupin tulostaso jäi heikoksi sekä iso- että vakiopistoolissa. Monille ampujille startit olivat kevään ensimmäiset ruutiaseilla, Kuvaja sanoi.

Hän kehuu kauden ensimmäisen Eurooppa cupin kilpailun puitteet. Seuraava Eurooppa cup on 11.-13. toukokuuta Aarhusissa Tanskassa.

– Rata oli uusi ja upea. Kilpailussa oli Meytonin elektroniset taululaitteet. Puitteet ja järjestelyt olivat todella hienot.

Pistoolilajien Eurooppa cup, Hannover, Saksa.

Isopistooli, miehet, 60 ls:

1) Janne Kuvaja Suomi 574 (287+287), 2) Marc Wirth Sveitsi 572 (285+287), 3) Tommy Mellberg Ruotsi 570 (287+283), 4) Alan Green Saksa 569 (281+288), 5) Steve Pengelly Iso-Britannia 569 (284+285), 6) Allan Gejl Tanska 567 (283+284), 7) Mikael Andersson Ruotsi 566 (285+281), 8) Paddy Gloor Sveitsi 566 (286+280), …12) Ari Meinander Suomi 565 (281+284).

Vakiopistooli, miehet, 60 ls

: 1) Christoph Gerber Sveitsi 562, 2) Hansruedi Götti Sveitsi 557 / 46 uusinnassa toisesta sijasta, 3) Paddy Gloor Sveitsi 557 / 45, 4) Håkan Landebring Ruotsi 556, 5) Peter Dück Saksa 556, 6) Marc Wirth Sveitsi 555, 7) Patrick Meyer Saksa 554, 8) Jan Truelssen Tanska 553, …11) Ari Meinander Suomi 551, …13) Janne Kuvaja Suomi 549.

Viivi Koivu 36:s pienoiskiväärin maailmancupissa Australiassa

Viivi Koivu oli parhaana suomalaisena 36:s pienoiskiväärin 3 x 20 laukauksen kilpailun maailmancupissa Australian Sydneyssä sunnuntaina 29. huhtikuuta. Koivu ampui 570 (196+185+189) pistettä. Marjo Yli-Kiikka laukoi 566 (194+179+193) pistettä ja oli 43:s.

Naisten pienoiskiväärin asentokilpailun kauden toisen maailmancupin voitti Kazakstanin Olga Dovgun 689,1 (589+100,1) pisteellä. 36-vuotias Dovgun oli ylivoimainen, kun Puolan Sylwia Bogacka hävisi 4,7 pistettä. Dovgun on urallaan voittanut pienoiskiväärin makuuasennon MM-kultaa 2002 ja 2006 sekä MM-pronssia ilmakiväärillä 2006. Lisäksi hän oli neljäs pienoiskiväärin asentokilpailussa vuoden 2004 olympialaisissa. Olympiamaapaikan otti Ukrainan 42-vuotias Olena Davydova, joka sijoittui kahdeksanneksi 675,4 (579+96,4) pisteellä.

– Tuuli pyöritteli enkä oikein päässyt jyvälle siitä. Oli tosi mystisiä osumia. Koko radalla ei ole tuuliseiniä, joten tuuli pääsee puhaltamaan oikein kunnolla, Viivi Koivu arvioi kilpailuaan.

Myllykosken Ampujien 26-vuotias Viivi Koivu aloitti kilpailun finaalivauhtia, kun hän ampui 196 pistettä makuuasennosta. Sekä pysty- (185) että polviasennosta (189) hän hävisi finalisteille 3 pistettä.

– Ammunta tuntui hyvälle, mutta osumat löytyivät liian usein ysistä. Huomenna on makuuasennon kilpailu. Siina sitten seuraavaksi sohlataan!

Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava 28-vuotias Marjo Yli-Kiikka ampui finaalitahtia makuu- (194) ja polviasennon (193). Pystyasennossa ammunta oli hukassa (179).

– Ei sitten pysty ihan lähtenyt kulkemaan. Melko hyvä polviasento ei enää pelastanut tilannetta. Masentava kisa, Yli-Kiikka sanoi.

Koivu ja Yli-Kiikka ampuvat huomenna maanantaina makuuasennon kilpailun, joka ei ole virallinen maailmancuplaji. Kaksikon seuraava maailmancupin kilpailu on Thaimaan Bangkokisssa ensi sunnuntaina 6. toukokuuta.

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancup (2/4), Sydney, Australia.

Pienoiskivääri, naiset, 3 x 20 ls + 10 ls:n finaali:

1) Olga Dovgun Kazakstan 689,1 (589+100,1), 2) Sylwia Bogacka Puola 684,4 (586+98,4), 3) Xiangyan Wan Kiina 682,3 (582+100,3), 4) Lidija Mihajlovic Serbia 681,1 (585+96,1), 5) Wen Yin Kiina 680,4 (581+99,4), 6) Jamie Beyerle USA 680,2 (581+99,2), 7) Annik Marguet Sveitsi 677,9 (580+97,9), 8) Olena Davydova Ukraina 675,4 (579+96,4) (otti olympiamaapaikan), …36) Viivi Koivu Suomi 570 (makuu 196 + pysty 185 + polvi 189), …43) Marjo Yli-Kiikka Suomi 566 (194+179+193).

Lisätietoja: http://www.issf.tv

Henri Häkkinen 33:s pienoiskiväärin maailmancupissa Australiassa

Henri Häkkinen oli parhaana suomalaisena 33:s pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen kilpailun maailmancupissa Australian Sydneyssä sunnuntaina 29. huhtikuuta. Häkkinen ampui 1157 pistettä. Jussi Puustinen laukoi 1138 pistettä ja oli 55:s.

Pienoiskiväärin täysottelun kauden toisen maailmancupin voitti USA:n 42-vuotias Michael Anti 1278,1 (1181+97,1) pisteellä. Vuoden 2004 olympialaisissa täysottelun hopeaa ampunut Anti oli ylivoimainen, kun lajin ME-mies Rajmond Debevec laukoi 1274,2 (1178+96,2) ja hävisi 3,9 pistettä. Debevecin peruskilpailun ME on 1186 ja finaalin ME 1287,9 pistettä. Olympiamaapaikan otti viidenneksi sijoittunut Serbian 36-vuotias Nemanja Mirosavljev 1268,5 (1171+97,5) pisteellä.

– Ammunta tuntui pääosin hyvältä, en saanut vain saanut itsestäni enempää irti, Henri Häkkinen kertoi.

Joensuun Ampujia edustava 26-vuotias Häkkinen ampui makuulta 391, pystystä 382 ja polvelta 384 pistettä. Makuulta hän hävisi finalisteille 8, pystystä 5 ja polvelta 11 pistettä.

– Makuun alku tuntui hankalalta sekä eilen karsinnassa että tänään. Pysty oli ok ja polvikin melkein.

Häkkinen ampui karsinnassa 1159 pistettä lauantaina. Jussi Puustinen laukoi karsinnassa 1152 pistettä, mutta tänään kilpailu sujui vaisusti, kun tuloksena oli 1138 pistettä.

– Jaa-a. Eivät taidot riittäneet pidemmälle. En oikein osaa kommentoida, kun en tiedä, missä vika piilee, 31-vuotias Jussi Puustinen totesi.

Joensuun Ampujia edustava Puustinen voitti viime syksynä pienoiskiväärin täysottelun SM-kultaa 1258,3 (1163+95,3) pisteellä. Puustinen, Juha Hirvi ja Juha Peltonen kilpailevat maanantaina pienoiskiväärin makuuasennon karsinnassa.

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancup, Sydney, Australia.

Pienoiskivääri, miehet, 3 x 40 ls + 10 ls:n finaali:

1) Michael Anti USA 1278,1 (1181+97,1), 2) Rajmond Debevec Sloveniia 1274,2 (1178+96,2), 3) Matthew Emmons USA 1272,7 (1171+101,7), 4) Mario Knoegler Itävalta 1271,4 (1171+100,4), 5) Nemanja Mirosavljev Serbia 1268,5 (1171+97,5) (otti olympiamaapaikan), 6) Vebjörn Berg Norja 1266,4 (1171+95,4), 7) Simon Beyeler Sveitsi 1265,6 (1170+95,6), 8) Bong Duk Park Etelä-Korea 1263,2 (1171+92,2), …33) Henri Häkkinen Suomi 1157 (391+382+384), …55) Jussi Puustinen Suomi 1138 (391+370+377).

Lisätietoja: http://www.issf.tv

Alue- ja seurajohtajia koolla Vierumäellä

Aluejaostojen puheenjohtajat oli kutsuttu vuoden ensimmäiseen yhteistapaamiseen Vierumäelle lauantaina 28. huhtikuuta. Mukana oli Lounais-Suomen, Hämeen, Itä-Suomen, Kaakkois-Suomen sekä Lapin aluejaostojen edustajat. 

Aluejohtajien kanssa pohdittiin ampumaurheilun tulevaisuutta sekä suunniteltiin aluetoiminnan painopistealueita vuodelle 2008. Painopistealueiksi valittiin: 1) Vuorovaikutuksen kehittäminen seurojen, alueiden sekä liiton toimihenkilöiden sekä muiden ampumatoimintaa harjoittavien tahojen kanssa. 2) Nuorten eli 15-20 –vuotiaiden toiminnan kehittäminen. 3) Edunvalvonta sekä seuranta- ja kehitystyö olosuhdeasioissa. 4) Toiminnanohjaajien / liittokoordinaattoreiden löytäminen. Aluejohtajat pohtivat mitä toimenpiteitä kunkin painopistealueen suhteen voidaan käytännössä aluejaostojen ja liiton toimesta tehdä.

Aluejohtajien tapaamisia järjestetään 2-3 kertaa vuodessa. Samaan aikaan Vierumäellä oli koolla seurajohtajakoulutukseen osallistuvat seurat: BS-PA, P-HA, SMY, OMAS ja SäSAn. Joten ampumaurheiluihmisiä vilisi Vierumäellä enemmänkin.

Tämänkertaisessa Hyvä Seura-koulutukseen kuuluvassa seurajohtajakoulutuksen teemana oli seurojen oman strategian laatiminen.
Viikonlopun aikana piirtyi monia skenarioita seurojen tulevaisuuden tavoitetilasta ja virisi vilkasta keskustelua.

– Kysymyshän itse asiassa on seuran elinvoiman ja menestyksen varmistamisesta. Kun olemme saaneet työvälineitä strategian laadintaan, on tästä hyvä jatkaa seuramme johtokunnassa strategian laadinta. Nyt muut ovat sparranneet meitä ja olemme joutuneet kyseenalaistamaan toimintojamme ja toimintatapojamme. Asiat näyttävät selkiytyvän pala palalta, tuumattiin.

 

Henri Häkkinen ja Jussi Puustinen täysottelun peruskilpailuun

Henri Häkkinen ja Jussi Puustinen ampuivat paikan pienoiskiväärin täysottelun peruskilpailuun maailmancupissa Australian Sydneyssä lauantaina 28. huhtikuuta. Häkkinen laukoi 1159 ja Puustinen 1152 pistettä. Juha Hirvi ampui 1142 pistettä ja karsiutui. Täysottelun peruskilpailu on huomenna sunnuntaina.

Pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen kilpailun karsintojen paras oli Slovakian 44-vuotias Rajmond Debevec 1182 pisteellä. Hän on ampunut peruskilpailun ME-tulokseksi 1186 pistettä ja finaalin ME-tulokseksi 1287,9 pistettä. Debevec on pitkällä urallaan voittanut muun muassa täysottelun olympiakultaa vuonna 2000 Sydneyssä.

– Hyvä perussuoritus, summasi 26-vuotias Henri Häkkinen, joka ampui ilmakiväärillä EM-hopeaa ja olympiamaapaikan maaliskuussa Ranskassa.

– Kaikista asennoista löytyi sekä hyviä että huomiselle parannettavia asioita. Keli oli ok. Huomenna on tavoitteena ampua vähän paremmin kuin tänään.

31-vuotias Jussi Puustinen kertoi makuuasennon 40 laukausta menneen radan tuulta opetellessa.

– Kaikki asennot tuntuivat hyvältä. Varsinkin polvi tuntui parhaalta tänä vuonna. En vain oikein saanut kymppejä. Ehkä vielä pieni terävyys puuttui, sanoi Puustinen, joka Häkkisen tavoin edustaa Joensuun Ampujia.

– Huomiseen kilpailuun lähden luottavaisin mielin parantamaan tulosta.

Kotkan Ampumaseuraa edustava 47-vuotias Juha Hirvi ampui vain 1142 pistettä ja karsiutui peruskilpailusta. Hirvi on onnistunut Sydneyn radoilla paljon paremminkin, kun hän ampui vuonna 2000 olympiahopeaa 1270,5 (1171+99,5) pisteellä. Hirvi on ampunut pienoiskiväärin täysottelun SE-tulokseksi 1185 pistettä. Hän on ottanut pienoiskiväärin täysotteluun olympiamaapaikan voittamalla maailmancupin keväällä 2005.

Pistooli- ja haulikkolajien maailmancup (2/4), Sydney, Australia.

Pienoiskivääri, miehet, 3 x 40 ls:n kilpailun karsinta:

1. karsintaerä:

1) Rajmond Debevec Slovakia 1182 (makuu 399 + pysty 388 + polvi 395), 2) Matthew Emmons USA 1178, 3) Thomas Farnik Itävalta 1178, 4) Vebjörn Berg Norja 1175, 5) Maik Eckhardt Saksa 1173, 6) Sanjeev Rajput Intia 1173, …20) Henri Häkkinen Suomi 1159 (393+383+383), …38) Juha Hirvi Suomi 1142 (387+374+381) (karsiutui peruskilpailusta).

2. karsintaerä:

1) Josselin Henry Ranska 1177 (makuu 396 + pysty 388 + polvi 393), 2) Beat Müller Sveitsi 1173, 3) Mario Knoegler Itävalta 1169, 4) Peter Sidi Unkari 1169, 5) Jason Parker USA 1166, 6) Xin Wang Kiina 1166, …16) Jussi Puustinen Suomi 1152 (389+379+384).

Lisätietoja: http://www.issf.tv

Marjo Yli-Kiikka 27:s ilmakiväärin maailmancupissa Australiassa

Marjo Yli-Kiikka oli 27:s ja Viivi Koivu 42:s ilmakiväärin maailmancupissa Sydneyssä Australiassa. Yli-Kiikka ampui 393 ja Koivu 391 pistettä. Maailmancupin voitti Kiinan Li Du hyvällä tuloksella 502,3 (399+103,3). Olympiamaapaikan otti Kroatian 31-vuotias Suzana Cimpal Spirelja, joka ampui neljänneksi 498,7 (396+102,7) pisteellä.

25-vuotias Li Du on ilmakiväärin hallitseva kuningatar: hän on vuoden 2004 olympiakultamitalisti, vuoden 2006 MM-kultamitalisti ja vuoden 2002 MM-hopeamitalisti. Lisäksi hän on ampunut ilmakiväärin ME-tulokset: peruskilpailun 400 pistettä ja finaalin 504,9 pistettä.

Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava 28-vuotias Marjo Yli-Kiikka ampui 393 (98+97+100+98) pistettä ja oli 27:s kauden toisessa maailmancupissa. Tulos jäi monta pistettä Yli-Kiikan kauden parhaista, esimerkiksi ilma-aseiden EM-kilpailun 499,7 (396+103,4) pisteestä ja kuudennesta sijasta.

– Kaikki oli kunnossa, mutta ilmeisesti kroppa hiukan nukuksissa. Kisa ammuttiin kello 1 Suomen aikaa, sanoi Yli-Kiikka, joka on laukonut ilmakiväärin SE-tulokseksi peruskilpailussa 399 ja finaalissa 502,4 pistettä.

– Pito oli ok, mutta veto oli poissa liipaisusormesta. Jouduin välillä oikein ajattelemaan liipaisua, mikä on minulle huono juttu.

Yli-Kiikka kilpailee kauden toisessa maailmancupissa "paineitta", kun hän ampui olympiamaapaikan ilma-aseiden EM-kilpailussa maaliskuun puolessa välissä. Urheilija voi hankkia maalleen vain yhden edustusoikeuden 2008 olympialaisiin Pekingiin. Suomella on jo kuusi olympiapaikkaa, kun Yli-Kiikan lisäksi paikan ovat ottaneet Hanna Etula (ilmakivääri), Mira Nevansuu (ilmapistooli), Satu Mäkelä-Nummela (trap), Juha Hirvi (pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen kilpailu) ja Henri Häkkinen (ilmakivääri).

Koivu laukoi 391

Myllykosken Ampujia edustava 26-vuotias Viivi Koivu ampui 391 (99+95+98+99) pistettä ja oli 42:s. Hänen paras tuloksensa tällä kaudella on 500,4 (398+102,4) pistettä, jolla hän varmisti paikkansa ilma-aseiden EM-joukkueessa.

– Ihan ok tuntuma, mutta ei vaan osunut, Koivu suomi ilmakiväärikilpailuaan.

– Väsyttää kauheasti, vaikka olen nukkunut kunnolla. Olisiko jetläkkiä. Pito oli hyvä ja fiiliskin kunnossa. Joskus vain käy näin.

Kun Yli-Kiikka ampuu maailmancupissa paineitta, Koivun tavoitteena on olympiamaapaikka. Hänen tärkein kilpailunsa, pienoiskiväärin 3 x 20 laukauksen kilpailu, on huomenna sunnuntaina.

Pistooli- ja haulikkolajien maailmancup (2/4), Sydney, Australia.

Ilmakivääri, naiset, 40 ls:n peruskilpailu + 10 ls:n finaali:

1) Li Du Kiina 502,3 (399+103,3), 2) Yinghui Zhao Kiina 499,7 / 10,1 uusinnassa toisesta sijasta (397+102,7), 3) Olga Dovgun Kazakstan 499,7 / 9,9 (397+102,7), 4) Suzana Cimbal Spirelja Kroatia 498,7 (396+102,7) (otti olympiamaapaikan), 5) Wen Yin Kiina 498,3 / 10,4 uusinnassa viidennestä sijasta (399+99,3), 6) Emily Caruso USA 498,3 / 10,0 (398+100,3), 7) Gyda Ellefsplas Olssen Norja 498,0 (397+101,0), 8) Natalija Omeljanenko Ukraina 496,4 (397+99,4), …27) Marjo Yli-Kiikka Suomi 393 (98+97+100+98), …42) Viivi Koivu Suomi 391 (99+95+98+99).

Lisätietoja: http://www.issf.tv