Ampumaurheilun EM-kilpailuissa on jaossa kaikkiaan 60 paikkaa Pariisissa vuonna 2024 järjestettäviin olympialaisiin.
. (lisää…)
Ampumaurheilun EM-kilpailuissa on jaossa kaikkiaan 60 paikkaa Pariisissa vuonna 2024 järjestettäviin olympialaisiin.
. (lisää…)
Liikkuvan maalin SM-kilpailut jatkuivat tänään Maaningalla sekajuoksuilla. Päivän tarkin oli Heikki Lähdekorpi voittamalla M-sarjan Suomen mestaruuden. (lisää…)
Liikkuvan maalin ilma-aseiden SM-kilpailut starttasivat tänään Maaningalla. Miesten sarjan mestariksi ampui Tomi-Pekka Heikkilä. Naisten sarjan voiton vei Nadezhda Palokangas. (lisää…)

Kivääriampuja Jarkko Mylly kilpaili perjantaina ensimmäisen kerran Tokion paralympialaisten jälkeen. Hän paljasti Espoossa järjestettävien SM-kilpailujen yhteydessä, että hänen sääriluunsa murtui kolme viikkoa ennen lähtöä Tokioon. (lisää…)
Koulutuksen ja keskustelun aiheina ovat Suomisport ampumaurheilun jäsenhallinnan apuvälineenä ja tapahtumien markkinointikanavana. (lisää…)

Esbo Skytteföreningenin Luukas Koota ja Alexandra Rosenlew voittivat kaksi kultamitalia parikilpailun SM-kilpailuissa Kauhavalla. He olivat lauantaina ilmakiväärin Y20-sarjan ykkösiä, ja tänään tuli mestaruus myös Y-sarjan mestaruus. Kaksi mestaruutta voittivat myös Lapuan Seudun Ampujien Jyrki Turja ja Raija Perälä. (lisää…)

Ilmakiväärin ja -pistoolin SM-parikilpailut järjestetään tänä viikonloppuna Kauhavalla. Tänään ammutaan ensimmäinen kilpailupäivä. SM-kisat päättyvät huomenna sunnuntaina. (lisää…)
Eetu Kallioinen on ehdokkaana vuoden sykähdyttävimmän urheiluhetken pitkän listan äänestyksessä. (lisää…)

Ampumaurheiluliitto on valinnut Eetu Kallioisen Vuoden ampumaurheilijaksi. Valinta julkistettiin lauantaina järjestetyssä liiton vuoden parhaiden palkitsemistilaisuudessa Grande Finalessa. (lisää…)

Ampumaurheiluliiton valmennuksen johtaja Henna Torpo korosti Grande Finalessa pitämässään puheenvuorossaan yhteistyön merkitystä. ”Tämä ei ole minun sooloni, vaan meidän on puhallettava yhteen hiileen samalla rytmillä”, hän sanoi. (lisää…)