Arkistot

Sotilaat nappasivat heti hopeaa kiväärin joukkuekilpailussa

Sveitsin Thunissa kamppaillaan järjestyksessään 50. sotilaiden ammunnan maailmanmestaruuksista 29.5-6.6.2018.

Torstaina ammuttiin mestaruuskilpailujen ensimmäiset lajit. Suomen miesten vakiokiväärijoukkue sijoittui hienosti toiseksi Norjan voittaessa maailmanmestaruuden kovatasoisessa kilpailussa. Suomi jäi kullasta 23 pistettä. Kolmanneksi sijoittui Puola kolme pistettä Suomen takana. Kilpailuun osallistui 27 joukkuetta. Suomen joukkueessa Juho Kurki (siviilissä KaA) ampui 582 (192-198-192), Aleksi Leppä (HAS) 581 (196-195-192) ja Juho Autio (OMAS) 566 (185-196-185). Joukkuekilpailussa parhaan henkilökohtaisen tuloksen ampui Tanskan Steffen Olsson pistein 590 (199-200-191).

Suomen hopeajoukkue eturivissä: Juho Kurki, Juho Autio ja Aleksi Leppä. Takana valmentaja Matti Viljakainen ja joukkueen johtoa Henri Häkkinen ja Mikko Taussi.

Naiset puolestaan kamppailivat torstaina pienoiskiväärin makuukilpailun joukkuekilpailussa. Suomea lajissa edusti vain Satu Korhola (MA), joka ampui tuulisessa erässä  600,5 pistettä. Pienoiskiväärin joukkuekilpailun parhaan tuloksen ampui Kiinan Xiangyan Wan keräten kokoon 621,2 pistettä. Joukkuekultaa voitti miesten tapaan Norja tuloksella 1846,0, hopeaa otti Kiina tuloksella 1843,8 ja pronssia Ukraina tuloksella 1840,6.

Kaikki suomalaiset kivääriampujat selvisivät jatkoon huomiseen henkilökohtaisiin kilpailuihin. Kiväärin henkilökohtaiset kilpailut alkavat huomenna klo 10 Suomen aikaa.

Isopistoolikilpailussa Suomen joukkue lähtee huomiseen toiseen kilpailupäivään takaa-ajoasemista.  Suomalaisten tulokset olivat perjantaina Joonas Kallion (SuA) 289, Petri Ylisen (KA) 280 ja Marko Talvitien (LehA) 270. Tarkkuusosion parhaan tuloksen ampui Kiinan Yongde Jin tehden 294 pistettä. Isopistoolin joukkuekilpailua johtaa enismmäisen päivän jälkeen Kiina tuloksella. Suomella on eroa Kiinan joukkueeseen 28 pistettä.

Sotilaiden maailmanmestaruuskilpailuissa ammutaan sekä kiväärillä 300 metrin ja 50 metrin matkoilta että pistoolilla 25 metrin matkalta. Kiväärimiehet kilpailevat ISSF:n vakiokivääri- ja CISM:n kiväärin pika-ammunnoissa. Naisten kiväärissä ammutaan pienoiskiväärin makuu- ja asentokilpailu ISSF:n sääntöjen mukaisesti. Pistoolissa ammutaan ISSF:n isopistooli- ja CISM:n pistoolin pika-ammunta.

 

Suomen joukkueen kokoonpano

  • Kivääri (300 m): Juho Kurki , Juho Autio ja Aleksi Leppä
  • Kivääri (50 m): Satu Korhola
  • Pistooli (25 m): Joonas Kallio, Petri Ylinen ja Marko Talvitie
  • Joukkueen johto: Mikko Taussi, Henri Häkkinen, Jorma Jäntti ja Matti Viljakainen
  • ISSF-tuomari: Marko Leppä

 

Suomi voitti edellisen kerran joukkuemitalin vuoden 2011 Brasilian Rio de Janeirossa järjestetyissä 5. Sotilaiden maailmankisoissa. Pronssia saavuttaneessa vakiokiväärin joukkueessa ampuivat Henri Häkkinen, Kari Pennanen ja Toni Matilainen. Samoissa kilpailuissa Henri Häkkinen voitti lisäksi hopeaa kiväärin pika-ammunnassa.

Kilpailujen tuloksia voi seurata osoitteessa www.results.sius.com. Tunnelmat välittyvät parhaiten osoitteissa facebook.com/groups/CSCshooting/ tai facebook.com/cism suisse tai cism.wmc.ch tai cism-shooting.ch/.

Kilpailujen jatko-ohjelma

Perjantai 1.6.
– 300 m vakiokivääri, henkilökohtainen kilpailu
– 50 m pienoiskivääri, henkilökohtainen kilpailu
– 25 m isopistoolin joukkuekilpailu, pikaosio

Lauantai 2.6.
– 25 m isopistoolin henkilökohtainen kilpailu

Sunnuntai 3.6
– 300 m pika-ammunta, joukkuekilpailu
– 50 m pienoiskiväärin asentokilpailu (3×40), joukkuekilpailu
– 25 m pistoolin pika-ammunta, joukkuekilpailu

Maanantai 4.6
– 300 m pika-ammunta, henkilökohtainen kilpailu
– 50 m pienoiskiväärin asentokilpailu (3×40), henkilökohtainen kilpailu
– 25 m pistoolin pika-ammunta, henkilökohtainen kilpailu.

Sotilaiden maailmanmestaruuskilpailut alkavat Sveitsissä

Järjestyksessään 50. sotilaiden ammunnan maailmanmestaruuskilpailut ovat alkamaisillaan Sveitsissä. Kilpailut käydään legendaarisessa kivääriammunnan kehdossa Thunissa 29.5-6.6.2018.

Kilpailuissa ammutaan sekä kiväärillä 300 metrin ja 50 metrin matkoilta että pistoolilla 25 metrin matkalta. Kiväärimiehet kilpailevat ISSF:n vakiokivääri- ja CISM:n kiväärin pika-ammunnoissa. Naisten kiväärissä ammutaan pienoiskiväärin makuu- ja asentokilpailu ISSF:n sääntöjen mukaisesti. Pistoolissa ammutaan ISSF:n isopistoli- ja CISM:n pistoolin pika-ammunta.

Kilpailut ovat Suomen ampumaurheiluliitonkin kannalta mielenkiintoiset, koska pääosa sotilasjoukkueesta ampuu myös SAL:n maajoukkueissa.

Suomen joukkueen kokoonpano
– Kivääri (300 m): Juho Kurki , Juho Autio ja Aleksi Leppä
– Kivääri (50 m): Satu Korhola
– Pistooli (25 m): Joonas Kallio, Petri Ylinen ja Marko Talvitie
– Joukkueen johto: Mikko Taussi, Henri Häkkinen, Jorma Jäntti ja Matti Viljakainen
– ISSF-tuomari: Marko Leppä.

Edellisen kerran Thunissa miteltiin sotilaiden maailmanmestaruuksista vuonna 2005, jolloin Henri Häkkinen voitti vakiokiväärissä pronssia. Muistamme Henri Häkkisen myös vuoden 2008 Pekingin olympialaisten ilmakiväärin pronssimitalista.

Kilpailujen etenemistä voi seurata osoitteessa results.sius.com.

Kilpailujen ohjelma

Torstai 31.5
– 300 m vakiokivääri, joukkuekilpailu
– 50 m pienoiskivääri, joukkuekilpailu
– 25 m isopistoolin joukkuekilpailu, tarkkuusosio

Perjantai 1.6.
– 300 m vakiokivääri, henkilökohtainen kilpailu
– 50 m pienoiskivääri, henkilökohtainen kilpailu
– 25 m isopistoolin joukkuekilpailu, pikaosio

Lauantai 2.6.
– 25 m isopistoolin henkilökohtainen kilpailu

Sunnuntai 3.6
– 300 m pika-ammunta, joukkuekilpailu
– 50 m pienoiskiväärin asentokilpailu (3×40), joukkuekilpailu
– 25 m pistoolin pika-ammunta, joukkuekilpailu

Maanantai 4.6
– 300 m pika-ammunta, henkilökohtainen kilpailu
– 50 m pienoiskiväärin asentokilpailu (3×40), henkilökohtainen kilpailu
– 25 m pistoolin pika-ammunta, henkilökohtainen kilpailu

Maanantai 5.6
– kulttuuripäivä.

30.5.2018 Haulikon I- ja II-luokan tuomarikurssi Mäntsälässä

Haulikon I- ja II-luokan tuomarikurssi 

Aika: 30.5.2018 alkaen klo 17:00

Paikka: Mäntsälän Ampumaurheilukeskus

Kouluttaja: Sirpa Halminen

Hinta: 25,00 €, sisältää tuomarikortin

Ilmoittautumiset:  mkenneljametsastysseura@gmail.com

Tiedustelut: Jarno Kontio puh. 040 8277 181

Kurssilla pitää olla tarvittavat sääntökirjat tai nettiversiot käytössään kurssin ajan.

Kirjoja voi tilata SAL:n nettikaupasta:  https://www.ampumaurheiluliitto.fi/myy-ja-osta/kauppa/
Tai voit tilata SAL:n toimistolta puh. 0400 930 527