Liiton toimisto on 5.12.2014 poikkeuksellisesti avoinna vain klo 12.00 saakka. Hyvää itsenäisyyspäivää!
Olegario Vazquez Rana jatkaa ISSF:n puheenjohtajana
Kansainvälisen Ampumaurheiluliiton ISSF:n Yleiskokous jatkui tänään torstaina (3.12.). Münchenissä. Päivän agendalla ovat henkilövalinnat.
Kansainvälisen Ampumaurheiluliiton ISSF:n Yleiskokous jatkui tänään torstaina (3.12.). Münchenissä. Päivän agendalla ovat henkilövalinnat, joista tärkeimmät ovat sekä puheenjohtajan että varapuheenjohtajien lisäksi myös hallituksen,valtuuston ja komiteoiden puheenjohtajien valinnat.
ISSF:n puheenjohtajana pitkään toiminut Olegario Vazquez Rana sai loppusyksystä haatajan Kuwatin Sheikki Salman Al Sabahista.
– ISSF tulee saamaan hyvän puheenjohtajan. Kehitys ISSF:ssä lajin eteen on kännistynyt ja tulee jatkumaan. Onnittelen hyvää ystävääni uudelleen vallinasta, sanoi Al Sabah puheessaan äänestyksen ratkettua.
Äänestyksestä tuli yllätävänkin tiukka,sillä Vazquez Rana voitti Al Sabahin äänin 165-128.
– Kiitän tuestanne, tulen jatkamaan lajimme kehitystä entistä voimakkaamin, niin että se tulee pysymään ja kehittymään olympialajina. Olemme nousset yhden pykälän olympiakategoriassa teen kaikkeni sen eteen, että nousemme yhä, kiitti uudelleen valittu Olegario Vazquez Rana.
Varapuheenjohtajiksi ISSF:n Yleiskokous valitsi Yhdysvalloista Gary Anderssonin (184 ääntä), Venäjän ja ESC:n puheenjohtjan Vladimir Lisinin (182 ääntä), italialaisen Luciano Rossin(222 ääntä9 sekä Yifu Wangin (209)Kiinasta.
Kaikkiaan ääniä oli jaossa 293.
Parhaillaan on menossa valtuuston äänestys. Ehdokkaita on kaikkiaan 30, joiden mukana myös Suomen Juha Hirvi. Myöhemmin illalla uusi valtuusto valitsee aiemmin valitun puheenjohtajiston lisäksi valtuustosta 5 edustajaa hallitukseen.
Juha Hirvi ISSF:n valtuustoon ja Pekka Kuusisto jatkaa ISSF:n Liikkuvanmaalin komitean puheenjohtajana
ISSF:n Yleiskokous valitsi keskiviikkona (3.12.) hallintoaan. Juha Hirvi valittiin suurimmalla äänimäärällä valtuustoon. Pekka Kuusisto valittiin jatkamaan yksimielisesti Liikkuvanmaalin komitean puheenjohtajaksi. Komitean puheenjohtajuus tarkoittaa sitä myös, että Kuusisto tulee istumaan myös ISSF:n valtuustossakin Hirven rinnalla. Näin Suomella tulee jatkumaan suora vaikutuskanava ISSF:ään.
ISSF:n yleiskokous valitsi lajikomiteoiden puheenjohtajat Yleiskokouksen toisena kokouspäivänä. Seuraavat henkilöt tulivat valituiksi ja johtavat neljän vuoden ajan komiteoita:
– Tuomarikomitea: Peter Underhill, GB
– Kiväärikomitea: Tomislav Sepec, CRO
– Pistoolikomitea: Susan Abbott, USA
– Liikkuvamaali: Pekka Kuusisto, FIN
– Haulikko: Demetris Lordos, CYP
– Tekninen komitea: Jörg Brokamp GER
– Urheilija komitea: Abhinav Bindra IND
Suomen Juha Hirvi valittiin uutena edustajana ISSF:n valtuustoon. Aiemmin Hirvi toimi Urheilijakomitean puheenjohtajana, mutta koska ei osallistunut enää 2010 MM-kilpailuihin eikä 2012 Lontoon Olympialaisiin urheilijana, ei hän voinut toimia enää komiteassa. Hirven ura jatkuu kuitenkin komealla tavalla ISSF:n hallinnossa sillä hänet valittiin suurimmalla äänimäärällä (209) uuteen ISSF:n valtuustoon.
Kuvakollaasi P-HA:n Lokakuun 2014 tapahtumista
Liitteet
- Lokakuun 2014 tapahtumia.pdf
(229 kB)
P-HA Lempoisten koululla – kuvakollaasi
Liitteet
- Lempoisten koulu 141104.pdf
(256 kB)
P-HA:n haulikkokerhon jäsenilta 7.11.2014 – kuvakollaasi
Liitteet
- Jäsenilta 141107.pdf
(230 kB)
P-HA esitteli haulikkoammuntaa simulaattorilla Nokianvirran koululla 14.11
Liitteet
- Nokianvirran koulu 141114.pdf
(347 kB)
Peltokadun ampumaurheilukoululaiset tutustuivat haulikkoammuntaan simulaattorilla 19.11.2014
Liitteet
- Peltokadulla 141119.pdf
(232 kB)
P-HA:n marraskuun tapahtumien kuvakollaasi
Liitteet
- Marraskuun 2014 tapahtumia.pdf
(603 kB)














