Arkistot

Kari Kopra SM-trapin kärjessä

Kari Kopra kilpailemassa lauantaina Hälvälässä. Kuva: Lassi Palo

Orimattilan Seudun Urheiluampujien Kari Kopra on yleisen sarjan kärjessä, kun trapin SM-kilpailujen ensimmäinen päivä on takana. Hän ampui tuloksen 72.

Hollolan Hälvälässä järjestettävässä SM-kilpailussa toisena on Siilinjärven Urheiluampujia edustava Juhani Rissanen tuloksella 71. Kärkipaikkaa jahtaa myös Lahden Ampumaseuraa edustava Ari Jokinen, jonka tulos ensimmäisen päivän jälkeen on 70.

Joukkuekilpailun johdossa on OSU 1 tuloksella 204. Joukkueessa ampuivat Kopran lisäksi Vili Kopra ja Jukka Laakso. Lahden Ampumaseuran joukkue LAS 1 on toisena tuloksella 202. Kolmantena on Pohjois-Hämeen Ampujat.

Trapin yleisen sarjan SM-kisoissa ammuttiin lauantaina 75/125 kiekkoa. Sunnuntaina ammutaan 50 kiekkoa ja finaali. Lisäksi sunnuntaina ammutaan naisten sarjassa 75 kiekkoa ja finaali. Ensimmäinen kilpailupäivä saatiin vietyä läpi hyvissä olosuhteissa.

Kaikki finaalit tullaan televisioimaan. Lähetys YLE TV2-kanavalla on 10. elokuuta kello 15.30.

Trapin SM-kilpailut
2.-3.8. Hälvälä, Hollola

Y-sarja 75/125 kiekkoa: 1) Kari Kopra, OSU 72, 2) Juhani Rissanen, SiUra 71, 3) Ari Jokinen, LAS 70, 4) Jukka Laakso, OSU 69, 5) Vesa Törnroos, LAS 69, 6) Mika Bister, P-HA 69, 7) Juho Hannonen, OSU 68, 7) Mauno Ylikangas, KannA 68, 9) Janne Kirvesmäki, KarMAS 68, 10) Timo Nissilä, RMY 68, 11) Leo Vanhatalo, LäSA 68, 12) Joni Granqvist, IA 67, 13) Seppo Törnroos, LAS 67, 14) Jukka Takala, SSG 67, 15) Veli-Matti Matikainen, SSG 66, 16) Heikki Siivonen, LAS 65, 17) Harri Bister, K-64 65, 17) Ari Hyypiä, K-SHa 65, 17) Pasi Saarinen, KMY 65, 20) Karri Arminen, OSU 65, 21) Juha-Pekka Möttölä, KarMAS 65, 22) Jesse Santti, SiUra 65, 23) Antti Helin, MKMS 65, 24) Tuomas Hjelm, Trapp-73 64, 25) Heikki Svahn, SSG 64, 26) Henrikki Vitali, SSG 64, 27) Mika Myllylä, P-HA 64, 28) Henrik Wejberg, HyMa 64, 29) Tomi Hämäläinen, KMY 64, 30) Jukka Salmela, P-HA 64, 31) Antti Virolainen, LAS 63, 32) Risto Rämö, LAS 63, 32) Miikka Valtonen, MKMS 63, 34) Vili Kopra, OSU 63, 35) Jouko Rauma, PAM 62, 36) Juhani Kallio, P-HA 62, 37) Simo Köylinen, OSU 61, 38) Vesa Järvinen, Trapp-73 61, 39) Matti Nummela, OSU 61, 40) Mirka Kyyrönen, SSG 60, 41) Antti Pirttisalo, RMY 60, 42) Timo Liukkonen, OSU 60, 43) Heikki Keskitalo, LAS 59, 44) Petri Haklin, KMY 59, 45) Reijo Laakso, L-HA 59, 46) Petri Heikkiniemi, YMS 58, 46) Heimo Manninen, MA 58, 48) Petri Pietikäinen, SiUra 58, 49) Tuomas Tähtinen, SSG 58, 50) Timo Niemelä, KuKu 58, 51) Timo Viitala, KarMAS 58, 52) Pekka Gustafsson, HeiA 57, 53) Kari Kautto, ViitA 57, 54) Tommi Lönnqvist, Trapp-73 57, 55) Pekka Boren, RMY 56, 56) Jarno Kontio, MKMS 56, 57) Ari Määttä, SSG 56, 58) Toni Varila, KP-V 56, 59) Sauli Rämö, OSU 56, 60) Matti Qvick, MKMS 56, 61) Jukka Munukka, MKMS 56, 62) Antti Hiltunen, VihA 55, 63) Jari Rämö, KarMAS 55, 64) Vesa Leivo, K-64 55, 65) Jukka Salin, L-HA 55, 66) Jukka Ropilo, KKV 54, 67) Ari Stigell, LoA 54, 68) Patrik Nummela, OSU 54, 69) Vesa Laahanen, ViitA 53, 70) Esa Oinonen, KarMAS 50, 71) Guy Finnberg, SSG 50, 72) Ari Tammela, Paukku 48, 73) Reijo Luomala, KP-V 48, 74) Teuvo Forsström, MKMS 46, 75) Ari Lehtonen, LAS 46, 76) Risto Hämäläinen, MA 42.

Joukkuekilpailu Y: 1) OSU 1 (Kari Kopra, Vili Kopra, Jukka Laakso) 204, 2) LAS 1 (Ari Jokinen, Risto Rämö, Vesa Törnroos) 202, 3) P-HA (Mika Bister, Mika Myllylä, Jukka Salmela) 197, 4) SiUra 194, 5) SSG 2 193, 6) LAS 2 189, 7) KMY 188, 8) KarMAS 188, 9) OSU 2 185, 10) RMY 184, 11) MKMS 184, 12) Trapp-73 182, 13) OSU 3 180, 14) SSG 1 178.

Lauri Leskinen rikkoi kaikki 75 kiekkoa – skeetin SM-kilpailun kärjessä

Lauri Leskinen johtaa skeetin SM-kilpailua. Kuva: Lassi Palo

Skeetin SM-kilpailujen ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen johtoasemaa pitää Sibbo Skyttegilleä edustava Lauri Leskinen, joka rikkoi kaikki 75 kiekkoa.

Hollolan Hälvälässä järjestettävässä SM-skeetissä taso on hyvä ja kamppailu palkintosijoista tiukkaa. Viime vuoden Suomen mestari Tommi Takanen (Lahden Ampumaseura) sai rikki 73 kiekkoa. Samalla tuloksella jatkavat myös Lounais-Hämeen Ampujia edustava Tomi Aspholm ja Sibbo Skyttegillen Timo Laitinen. Lahden Ampumaseuran Jesse Louhelainen on tästä joukosta kiekon päässä.

Joukkuekilpailua johtaa Sibbo Skyttegillen joukkue SSG 2 tuloksella 215. Joukkueessa ampuivat Leskisen lisäksi Oskari Kössi ja Tuomo Valkeapää. SSG 1 on toisena tuloksella 213. Kolmantena on Lahden Ampumaseuran joukkue tuloksella 211.

Skeetin yleisen sarjan SM-kisoissa ammuttiin lauantaina 75/125 kiekkoa. Sunnuntaina ammutaan 50 kiekkoa ja finaali. Sunnuntaina ammutaan naisten sarjassa 75 kiekkoa ja finaali.

Kaikki finaalit televisioidaan, ja lähetys YLE TV2-kanavalla on 10. elokuuta alkaen kello 15.30.

Skeetin SM-kilpailut
2.-3.8. Hälvälä, Hollola

Y-sarja 75/125 kiekkoa: 1) Lauri Leskinen, SSG 75, 2) Tommi Takanen, LAS 73, 2) Tomi Aspholm, L-HA 73, 4) Timo Laitinen, SSG 73, 5) Jesse Louhelainen, LAS 72, 6) Miikka Peltonen, KAS 72, 7) Oskari Kössi, SSG 71, 8) Henri Sorvo, LAS 71, 8) Jukka Passila, A-HA 71, 10) Sami Kutila, L-HA 70, 11) Simo Väätäinen, SSG 70, 11) Heikki Meriluoto, PAMS 70, 13) Heikki Sauvala, A-HA 70, 13) Krister Kärki, SSG 70, 15) Jukka Tölli, A-HA 70, 16) Arto Hamonen, MA 69, 17) Tero Kallioinen, A-HA 69, 18) Juhani Sahlström, PAMS 69, 19) Tuomo Valkeapää, SSG 69, 20) Teemu Vähämäki, SMY 68, 21) Pasi Vähäniemi, HoSA 68, 22) Jari Karlund, TSHA 68, 23) Marko Kemppainen, SUA 67, 24) Juha Nieminen, EuSA 67, 25) Santeri Syrjätie, HoSA 67, 26) Rauli Honka, OSH 67, 27) Urho Rossi, VamSA 67, 27) Aku Lilja, SiUra 67, 29) Eemeli Kurki, A-HA 67, 30) Pauli Pietarila, L-HA 66, 31) Aleksi Ahokas, L-HA 66, 32) Esa Rantala, A-HA 66, 32) Kari Auvinen, PAMS 66, 34) Matti Turunen, LAS 66, 35) Vesa Pietarila, L-HA 66, 36) Vesa Lamminmäki, TSHA 66, 37) Janne Himanka, L-HA 66, 38) Timi Vallioniemi, A-HA 65, 38) Asko Viinikka, RAM 65, 40) Pekka Heinonen, SuA 65, 41) Kai Leppälä, YMS 65, 42) Markus Hakanen, VamSA 64, 43) Jarmo Ruuskanen, SSG 64, 44) Hartte Ojanen, HyMa 64, 45) Esa Pirttilä, SomAS 64, 46) Anssi Hemmo, A-HA 63, 46) Janne Vallioniemi, A-HA 63, 48) Kyösti Konttavaara, SSG 63, 49) Esa Einistö, VihA 63, 50) Esa Nikander, Cal 12 63, 50) Olli Honkanen, MA 63, 52) Jussi Räty, KEUA 63, 53) Juha Lehtinen, A-HA 62, 53) Jari Liukkonen, KeSA 62, 55) Tommy Kajava, KuuA 62, 56) Jarno Jaakkola, TSHA 61, 57) Samuli Ahokas, L-HA 61, 58) Tuomas Tikka, K-SHa 60, 59) Panu Valjakka, MA 60, 60) Sami Myllö, HauAs 58, 61) Mika Lehtinen, A-HA 58, 62) Sakari Takkunen, IA 57, 63) Jukka-Pekk Heikkilä, TSHA 56, 64) Tommi Seppänen, P-HA 56, 65) Jari Stenroos, SaSA 55, 66) Mika Mättö, K-SHa 54, 67) Teuvo Marttila, SaSA 53, 68) Olli Kielo, SaSA 52, 69) Miika Kuronen, PA 49.

Joukkuekilpailu Y: 1) SSG 2 (Lauri Leskinen, Oskari Kössi, Tuomo Valkeapää) 215, 2) SSG 1 (Timo Laitinen, Simo Väätäinen, Krister Kärki) 213, 3) LAS (Tommi Takanen, Matti Turunen, Jesse Louhelainen) 211, 4) A-HA 1 210, 5) PAMS 205, 6) L-HA 1 205, 7) L-HA 2 202, 8) A-HA 2 202, 9) TSHA 195, 10) MA 192.

Juha Rutoselle ja Riikka Parviaiselle kiväärin SM-kultamitalit

Juha Rutonen tuulettaa voittoaan. Kuvat: Risto Aarrekivi
SMAS:n mitalikaksikko Riikka Parviainen (vas.) ja Annika Sihvonen.

Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava Riikka Parviainen nappasi ensimmäisen naisten Suomen mestaruutensa lauantaina Mikkelissä, kun hän voitti 50m kiväärin 3×20 ls kilpailun. Haminan Ampumaseuran Juha Rutonen voitti jännittävien vaiheiden jälkeen 50m kiväärin makuun SM-kultamitalin.

Mikkelin Ampujat järjestää viikonvaihteessa 50m kiväärin SM-kilpailut Kyrönpellon ampumaradalla. Lauantaina kilpailtiin Y-sarjan 50m kiväärin 60 ls ja N-sarjan kiväärin 3×20 ls. Voitot menivät Haminan Ampumaseuran Juha Rutoselle ja Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseuraa edustavalle Riikka Parviaiselle, jolle mestaruus oli ensimmäinen N-sarjassa.

Miesten kisan finaali sai jännittävän loppuhuipentuman. Ratkaisu tapahtui Rutosen ja Joni Stenström (Raseborgs Skyttar) välillä. He olivat tasatilanteessa toiseksi viimeisen ja finaalin viimeisen eli 20. laukauksen jälkeen. Ratkaisu heidän välillään ammuttiin pudotuslaukauksella, jossa Rutonen oli vahvempi 10,3-10,0.

Sodankyläläinen mutta HAS:ää edustava Rutonen suhtautui tilanteeseen rauhallisesti kilpailun jälkeen.

– No, se oli nyt sitten tämmöinen kisa.

Stenström puolestaan totesi, että ”syke tuli koko ajan läpi”, ja välillä hän joutui tähtäämään niin pitkään, että ”meinasi happi loppua”.

– Uusintalaukauksessa voitosta alkoi sitten kunnolla jännittää, hän sanoi.

Naisten kisassa savonlinnalaisille tuli kaksoisvoitto, sillä Parviainen voitti seurakaverinsa Annika Sihvosen 0,4 pisteellä. Parhaimmillaan Parviainen johti jo 1,9 pisteellä. Kilpailun aikana sää oli helteinen ja tyyni.

– Peruskilpailun polveen ja makuuseen olen tyytyväinen. Pystyssä ei sen sijaan ollut hurraamista. Finaali oli oikeastaan ihan hyvä lukuun ottamatta viittä viimeistä laukausta, mutta onneksi finaalin polvi ja makuu olivat edelleenkin hyvää työskentelyä, ja siinä saavutettu johto riitti, Parviainen, 21, kertasi kilpailuaan.

Y-sarjan joukkuekulta meni Haminan Ampumaseuralle, ja N-sarjan voitti Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura.

50m kiväärin SM-kilpailut
2.-3.8. Kyrönpelto, Mikkeli

Tuloksia la 2.8.

50m kivääri 60 ls makuu, sarja Y, finaali: 1) Juha Rutonen HAS 205,3/uusinta 10,3, 2) Joni Stenström RS 205,3/10,0, 3) Jaakko Björkbacka LehA 184,1, 4) Juho Autio OMAS 163,2, 5) Pauliina Frilander-Soini PiekSA 141,9, 6) Tero Lahti HAS 121,3, 7) Aleksi Lammintausta KaA 101,1, 8) Marko Tanskanen JA 81,0.

50m kivääri 3×20 ls sarja N, finaali: 1) Riikka Parviainen SMAS 446,6, 2) Annika Sihvonen SMAS 446,2, 3) Pauliina Frilander-Soini PiekSA 432,8, 4) Katarina Långström KSF 421,2, 5) Marianne Palo IMAS 407,7, 6) Gisela Miettinen KAMS 397,5, 7) Katariina Laine HlAS 388,4, 8) Saana Tattari NoSA 386,4.

50m kivääri makuu joukkue, sarja Y: 1) Haminan Ampumaseura 1760, 2) Satakunnan Ampujat 1753, 3) Kankaanpään Ampujat 1749, 4) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura 1748 85x, 4) Kuusankosken Ampujat 1 1748 84x, 4) Joensuun Ampujat 1748 72x, 7) Pieksämäen Seudun Ampujat 1743, 8) Säkylän Seudun Ampujat 1732, 9) Kauhajoen Ampujat 1729, 10) Lempäälän Ampujat 1724, 11) Hämeenlinnan Ampumaseura 1720, 12) Mikkelin Ampujat 1718, 13) Kuusankosken Ampujat 2 1708, 14) Pieksämäen Seudun Ampujat 2 1684, 15) Turun Seudun Ampujat 1164.

50m kivääri 3×20 ls joukkue, sarja N: 1) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura 1683, 2) Sodankylän Ampujat 1654, 3) Mikkelin Ampujat 1627, 4) Kuusankosken Ampujat 1566.

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.

Ulla Murisoja ja Tomi Korpi kasa-ammunnan Suomen mestareiksi

Karttulassa ammuttiin lauantaina kasa-ammunnan pienoiskiväärin pistelajien SM-kilpailut. Voitot veivät Ulla Murisoja (HaaAs) ja SSG:n Tomi Korpi

Sunnuntaina ammutaan sporter 50m ja HV  50 metrin kilpailut.

Tuloksia

SM-pienoiskivääri LV 50m 3×25 ls: 1) Ulla Murisoja HaaAs 741/31x, 2) Aappo Korpi SSG 740/33x, 3) Tomi Korpi SSG 739/37x.

SM-sporter 25m 3×25 ls: 1) Tomi Korpi SSG 744/40x, 2) Jorma Mukari VäVi 744/34x, 3) Jens Lågas VS-VA 743/25x.

Kaikki tulokset oheisissa liitteissä.

Sami Heikkilälle lähes täyspotti liikkuvan maalin SM-kisojen avauspäivänä

Kymppi -64:n Sami Heikkilä nappasi lähes täyspotin Inkoossa alkaneissa liikkuvan maalin SM-kilpailuissa. Heikkilä juhli ykköstilaa villikarhun normaalijuoksuissa, hopeaa hirven kertalaukauksissa ja kultaa molemmissa joukkuekilpailuissa. Hirven kertalaukauksissa ykköstilan vei Vesa Saviahde.

Normaalijuoksuissa Heikkilä ampui tuloksen 591, nopeista juoksuista 295 ja hitaista 296. Hopeaa vei järjestävän seuran Krister Holmberg kolme pistettä heikommalla tuloksella (293+295). Holmberg sai hopeansa vasta voitettuaan uusinnan 20–18 Vesa Saviahdetta vastaan.

Hirven kertalaukauksissa Saviahde ampui 385. Heikkilän (380) jälkeen pronssin vei uusinnan jälkeen Niklas Hyvärinen tuloksella 378. Hyvärinen päihitti Tarmo Koskelan luvuin 97–88.

Villikarhun normaalijuoksujen joukkuekultaa Heikkilän kanssa voittivat Tomi-Pekka Heikkilä ja Jani Suoranta. Kolmikon tulos 1751 on uusi SE. Hirven kertalaukausten joukkueessa oli sama kolmikko, ja ykkössija tuli tuloksella 571.

Naisten molemmat mestaruudet vei Turun Seudun Ampujien Marika Karisjoki. Normaalijuoksut hän voitti tuloksella 535 (287+248) ja kertalaukaukset tuloksella 363. Kertalaukauksissa hän tosin ratkaisi voiton vasta uusinnassa, jossa voitti Päivi Vähä-Jaakkolan 86–84.

Kilpailut jatkuvat Inkoossa sunnuntaina.

Tulokset:

Inkoo:

Liikkuvan maalin SM-kilpailut, 1. päivä:

Villikarju, normaalijuoksut:
Miehet: 1) Sami Heikkilä K-64 591 (295+296), 2) Krister Holmberg RS 588 (293+295, uusinta 20), 3) Vesa Saviahde P-HA 588 (295+293, 18).
Joukkuekilpailu: 1) Kymppi -64 1571 (SE, Sami Heikkilä, Tomi-Pekka Heikkilä, Jani Suoranta), 2) RS 1743, 3) P-HA 1729.
Naiset: 1) Marika Karisjoki TSA 535 (287+248).
Hirvi, kertalaukaukset:
Miehet: 1) Vesa Saviahde P-HA 385, 2) Sami Heikkilä K-64 380, 3) Niklas Hyvärinen RS 378 (uusinta 97), 4) Tarmo Koskela BSPA 378 (88).
Joukkue: 1) Kymppi -64 (Heikkilä, Heikkilä, Suoranta), 2) RS 555, 3) ESA 546.
Naiset: 1) Marika Karisjoki TSA 363 (uusinta 86), 2) Päivi Vähä-Jaakkola PuKu 363 (84).

Tulokset

Nuorten 50m kiväärin mestaruudet ratkottiin Mikkelissä

Nuoret kivääriampujat ratkoivat 50m kiväärin Suomen mestaruudet perjantaina Mikkelissä järjestetyssä SM-kilpailussa. Kisoissa tehtiin yksi Suomen ennätys, kun Poliisien Ampumaseuran tytöt ampuivat SE:n N16-sarjan 3×20 ls joukkuekilpailussa.

Mikkelin Ampujat järjestää 50m kiväärin, 50m pistoolin ja 25m pistoolilajien SM-kilpailut elokuun kahtena peräkkäisenä viikonloppuna eli 1.-3.8. sekä 8.-10.8. Kyrönpellon ampumaradalla.

Ensimmäisenä kisaviikonloppuna ammutaan 50m kiväärin nuorten sarjat (Y/N 16, 18 ja 24) ja yleinen sekä naisten sarja. Kilpailulajeina ovat makuu- ja asentokilpailut (polvi-, makuu- ja pystyammunta). Toisena kisaviikonloppuna ovat 25m ja 50m pistoolilajit sekä 50m kiväärin makuu- ja asentokilpailun Y/N 20-sarjat.

Poliisien Ampumaseuran N16-sarjan 3×20 ls Suomen ennätyksen 1669 tehneessä joukkueessa ampuivat Henna Viljanen, Armi Häkkinen ja Jenna Kuisma, jotka nappasivat sijat 2-4. Suomen mestaruuden voitti Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuran Marianne Palo.

Tuplamestaruudet voittivat Lehtimäen Ampujien Jaakko Björkbacka ja Esbo Skytteföreningenin Cristian Friman.

50m kiväärin nuorten SM-kilpailut
1.8. Kyrönpelto, Mikkeli

50m kivääri 40 ls, makuu sarja Y16: 1) Cristian Friman ESF 389 20x, 2) Riku Laitinen HaaAs 389 15x, 3) Joni Lång KaA 388 15x, 4) Mika Varjo MA 388 14x, 5) Tomi Nopanen HAS 385, 6) Sami Heiskanen PiekSA 381, 7) Riku Koskela SA 378, 8) Nuutti Pieskä HlAS 371, 9) Suthichai Phonsakkhwa KuusA 370 10x, 10) Lassi Kukkumäki HlAS 370 5x, 11) Konsta Aho LappjA 369 11x, 12) Sebastian Långström KSF 369 6x, 13) Lasarus Hangassalo IMAS 367, 14) Teemu Hartman SaSA 363 väh 2, 15) Eemeli Rinta-Koski IMAS 360, 16) Jaakko Niemi IMAS 355, 17) Rasmus Nironen KuusA 354, 18) Mikko Mantere HlAS 343, 19) Oskari Laaksonen IMAS 332.

50m kivääri makuu joukkue, sarja Y16: 1) Haapajärven Ampumaseura 1154, 2) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura 1122, 3) Hämeenlinnan Ampumaseura 1084, 4) Kuusankosken Ampujat 1052, 5) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura 2 1047.

50m kivääri 60 ls, makuu sarja Y18: 1) Jone Lång KaA 580 23x, 2) Niklas Mäkelä NoSA 580 19x, 3) Mika Piipponen KuusA 577, 4) Juho Katajamaa NoSA 576, 5) Roope Pohjoisaho KuusA 575, 6) Juho Lähetkangas HaaAs 571, 7) Joona Rajala KuusA 570, 8) Lauri Vähä-Savo SA 567, 9) Björn Friman ESF 565, 10) Julius Passi KA 563 22x, 11) Eetu-Ville Rautiainen SiiLa 563 19x, 12) Aatu Rahikainen MA 561, 13) Jere-Juhani Salo NoSA 558, 14) Janne Härkänen MA 554.

50m kivääri makuu joukkue, sarja Y18: 1) Kuusankosken Ampujat 1722 18x, 2) Nokian Seudun Ampujat 1714 17x, 3) Mikkelin Ampujat 1690.

50m kivääri 60 ls, makuu sarja Y24: 1) Jaakko Björkbacka LehA 591, 2) Teemu Lipponen NoSA 589, 3) Juho Autio OMAS 588, 4) Anton Miettinen KAMS 584, 5) Olli Hahl MA 581, 6) Jussi Palo IMAS 577, 7) Robin Stenström RS 574, 8) Pyry Passi KA 570, 9) Bo Liljeberg KSF 563 16x, 10) Jan Liljeberg KSF 563 14x.

50m kivääri makuu joukkue, sarja Y24: 1) Mikkelin Ampujat 1735, 2) Kauhavan Ampujat 1709.

50m kivääri 40 ls, makuu sarja N16: 1) Susanna Peräaho HaaAs 386, 2) Jenna Kuisma PAS 385, 3) Laura Norolampi IMAS 383 13x, 4) Armi Häkkinen PAS 383 10x, 5) Henna Viljanen PAS 382, 6) Laura Sipola SodA 380, 7) Iina Vaitiniemi HaaAs 379, 8) Sonja Siitonen Hahlo 376, 9) Sofia Mäkinen IMAS 375, 10) Emmi Pekkanen KuusA 374, 11) Suvi Petäjäsaari MyA 373, 12) Marianne Palo IMAS 372, 13) Jonna Mauno KuusA 369 7x, 14) Janika Miettinen KuusA 369 6x, 15) Niina Saarinen SMAS 366, 16) Pinja Tolonen PiekSA 364 väh 4, 17) Anniina Majapuro IMAS 363, 18) Aino Rinta-Koski IMAS 352, 19) Emma Kanerva KuusA 328, 20) Miisa Penttilä MSA 316.

50m kivääri makuu joukkue, sarja N16: 1) Poliisien Ampumaseura 1150, 2) Kuusankosken Ampujat 1112, 3) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura 1090.

50m kivääri 60 ls, makuu sarja N18: 1) Saana Peltonen KeuSA 585, 2) Jasmin Mattila SodA 581, 3) Inka Havukainen KitA 580, 4) Anna-Maria Siivonen RSA 579, 5) Satu Korhola MA 576 17x, 6) Sanna Lager KA 576 16x, 7) Iida Okkonen MA 575 18x, 8) Riina Karhu IMAS 575 17x, 9) Jenni Ollikkala IMAS 570, 10) Tiia Mauno KuusA 569, 11) Emmi Hyrkäs Hahlo 568, 12) Mira Mäkelä LappjA 559, 13) Oona Koljonen ToU 557.

50m kivääri 60 ls, makuu sarja N24: 1) Petra Liljeberg KSF 583 26x, 2) Gisela Miettinen KAMS 583 23x, 3) Pia Vänninen MA 578, 4) Roosa Leinonen MyA 573, 5) Nita Törmänen SodA 571, 6) Noora Pulju SodA 563, 7) Erika Dufvelin KSF 540, 8) Emmi Vakkila IMAS 538.

50m kivääri makuu joukkue, sarja N24: 1) Sodankylän Ampujat 1715, 2) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura 1683.

50m kivääri 3×20 ls sarja Y16: 1) Cristian Friman ESF 562 14x, 2) Sebastian Långström KSF 562 13x, 3) Riku Koskela SA 559, 4) Tomi Nopanen HAS 547, 5) Mika Varjo MA 540, 6) Joni Lång KaA 538, 7) Sami Heiskanen PiekSA 534, 8) Konsta Aho LappjA 517.

50m kivääri 3×20 ls sarja Y18: 1) Mika Piipponen KuusA 552 20x, 2) Björn Friman ESF 552 18x, 3) Jone Lång KaA 552 14x, 4) Juho Katajamaa NoSA 547, 5) Niklas Mäkelä NoSA 545 väh 14, 6) Jere-Juhani Salo NoSA 543, 7) Juho Lähetkangas HaaAs 539, 8) Roope Pohjoisaho KuusA 534, 9) Joona Rajala KuusA 532, 10) Lauri Vähä-Savo SA 531, 11) Eetu-Ville Rautiainen SiiLa 490.

50m kivääri 3×20 ls joukkue, sarja Y18: 1) Nokian Seudun Ampujat 1635, 2) Kuusankosken Ampujat 1612.

50m kivääri 3×20 ls sarja N16: 1) Marianne Palo IMAS 559, 2) Henna Viljanen PAS 558, 3) Armi Häkkinen PAS 557, 4) Jenna Kuisma PAS 554, 5) Laura Sipola SodA 539, 6) Niina Saarinen SMAS 533, 7) Suvi Petäjäsaari MyA 528, 8) Emmi Pekkanen KuusA 522, 9) Sonja Siitonen Hahlo 486.

50m kivääri 3×20 ls joukkue, sarja N16: 1) Poliisien Ampumaseura 1669 SE.

50m kivääri 3×20 ls sarja N18: 1) Inka Havukainen KitA 570, 2) Saana Peltonen KeuSA 562, 3) Emmi Hyrkäs Hahlo 561, 4) Anna-Maria Siivonen RSA 559, 5) Satu Korhola MA 557, 6) Jasmin Mattila SodA 549, 7) Sanna Lager KA 547, 8) Riina Karhu IMAS 533, 9) Mira Mäkelä LappjA 529, 10) Iida Okkonen MA 526 8x, 11) Tiia Mauno KuusA 526 6x, 12) Oona Koljonen ToU 508.

50m kivääri 3×20 ls sarja N24: 1) Gisela Miettinen KAMS 563, 2) Petra Liljeberg KSF 552, 3) Erika Dufvelin KSF 548, 4) Noora Pulju SodA 542, 5) Pia Vänninen MA 538, 6) Laura Norolampi IMAS 525.

50m kivääri 3×20 ls joukkue, sarja N24: 1) Sodankylän Ampujat 1630, 2) Mikkelin Ampujat 1621, 3) Isonkyrön Metsästys ja Ampumaseura 1617.

50m kivääri 3×40 ls sarja Y24: 1) Jaakko Björkbacka LehA 1154, 2) Juho Autio OMAS 1143, 3) Olli Hahl MA 1135, 4) Anton Miettinen KAMS 1130, 5) Robin Stenström RS 1124, 6) Teemu Lipponen NoSA 1117, 7) Pyry Passi KA 1114, 8) Jussi Palo IMAS 1082, 9) Bo Liljeberg KSF 1077, 10) Jan Liljeberg KSF 1017.

Pohjoismaitten Sporting mestaruuskilpailu 2014 norjassa

Suomalaiset pärjäsivät hyvin Pohjoismaitten Sporting mestaruuskilpailussa. Kilpailu pidettiin tällä kertaa Norjassa. Lämpöisessä 30 asteen kelissä ammuttu kaksipäiväinen kisa oli kaikille raskas, mutta kelistä huolimatta Suomeen tuli useita mitaleita.

Y sarjassa Tero Rantonen pronssia, Juniori Ville Korkea-aho pronssia, Naiset Saija Hautaoja kultaa ja Johanna Huotari pronssia. lisäksi saatiin kaksi joukkuemitalia: Yleinen sarja pronssia, Tero Rantonen, Petri Kokkonen, Roope Tapper ja Jussi Mäkihokkonen. Naiset voittivat kultaa joukkueella Saija Hautaoja, Johanna Huotari ja Leena Korhonen. Lisäksi tuli hyviä sijoituksia muillekkin.

Ampumaurheilun 10-golf lähtöluettelo ja -ajat

Ampumaurheilun perinteisen 10-golfin lähtöluettelo ja ajat löytyvät tästä klikkaamalla . Ensimmäinen lähtöaika on ma 4.8. klo 12.00. Kilpailu pelataan 3-4- hengen ryhmissä. Mukana on kaikkiaan 29 golffaavaa ampumaurheilijaa ja sen ystävää. Pelipaikka on Annila Golf, Porrassalmentie 19, 50700 Mikkeli.
Lisätietoja: http://www.annilangolfkeskus.net/

Ajo-ohje
Mikkelistä Lappeenrannantietä etelään 2,5 kilometriä. Vasemmalle Puumalantietä noin 200 m. Oikealle Porrassalmentietä noin 2 km.

Mahdolliset yhteydenotot Annilaan:
Kapteeni Harri Marjala
050-594 7458, harri.marjala@pp.inet.fi

Toimitusjohtaja Anneli Kaikkonen
044-583 3213, anneli.kaikkonen@annilangolfkeskus.net

Yhteinen puhuttelu klubilla klo 11.15.

Tervetuloa!

Hyviä pelejä kaikille!

Nissinen, Kärmeniemi ja SäSA tekivät uudet SE-tulokset Halikossa

Salon Seudun Ampujat järjesti viikonloppuna sarjojen Y50–75, N50 ja liikuntavammaisten vastaavien sarjojen 50 metrin kiväärin SM-kilpailut radallaan Halikon Hevonpäässä.

Suomen ennätyksistä vastasivat 50 metrin kiväärin 60 ls makuukilpailussa Vesa Nissinen Y50- ja Ismo Kärmeniemi Y60-sarjassa sekä Säkylän Seudun Ampujat joukkuekilpailussa. Helsingin Varuskunnan Ampujia edustavan Nissisen tulos oli 613,8, Kärmeniemen 617,6 ja SäSAn 1821,3.
Muut viikonlopun mestarit olivat: Olli Silanto, Sergei Tretjakov, Minna Nygård, Sirkka-Liisa Collin, Erkki Pekkala, Seppo Levänperä, Risto Murisoja, Urpo Kilja, Sulo Nurmenniemi, Ilkka Ratamo, Kalle Leskinen, Kauko Kaartinen, Taisto Koskenlaakso ja Eila Väisänen. Haapajärven Ampumaseura ja Salon Seudun Ampujat voittivat Säkylän Seudun Ampujien ohella joukkuemestaruuden.

Tulokset kokonaisuudessaan kisajärjestäjien sivuilta

Liikkuvan maalin ampujille menestystä Saksassa

Saksan Walldorfissa ammuttiin 25.-27.7. liikkuvan maalin kilpailu, jossa oli mukana kahdeksan suomalaista. Kilpailijoita oli myös Qatarista, Tsekistä, Itävallasta, Ranskasta, Puolasta ja Saksasta.

Suomalaisista parhaiten onnistui Tomi-Pekka Heikkilä, joka ampui miesten 60 laukauksen normaalijuoksujen kilpailuissa sekä ilmakiväärillä (578) että pienoiskiväärillä (589) omat kansainvälisten kilpailujen ennätyksensä ja sijoittui toiseksi molemmissa lajeissa. Poikien sarjassa suomalaiset ottivat molemmissa lajeissa kolmoisvoiton: pienoiskiväärillä voiton vei Mika Kinisjärvi tuloksella 580 ja ilmakiväärillä Jani Suoranta ampui ylivoimaisen voittotuloksen 577. Myös Heikki Lähdekorpi oli mitaleilla molemmissa lajeissa. Lisäksi nuori Elli Räsänen onnistui naisten ilmakiväärin sekajuoksujen 40 laukauksen kilpailussa, kun hän ampui voittoon omaa ennätystään lähentelevällä tuloksella 357. Kaikki tulokset löytyvät liitteestä.

Seuraavaksi liikkuvan maalin ampujat kilpailevat SM-kilpailuissa Inkoossa tulevana viikonloppuna. Sen jälkeen vuorossa on MM-kilpailuihin valmistava leiri yhdessä Ranskan maajoukkueen sekä kuusinkertaisen miesten maailmanmestarin, Puolan Lukas Czaplan, kanssa.