Orimattilan Seudun Urheiluampujien kauden päättäjäisiä vietettiin viime perjantaina.
OSU jakoi tilaisuudessaan urheilijoilleen yhteensä 68 ruusua – eli kauden aikana voitettujen SM-mitalien määrän verran. SM-mitaleja voitti yhteensä 28 urheilijaa.
Uusi maailman antidopingsäännöstö on hyväksytty tänään Maailman antidopingtoimisto WADA:n kongressissa Etelä-Afrikan Johannesburgissa.
Vuoden 2015 alussa voimaan tulevan säännöstön merkittävin uudistus on rangaistusten koveneminen. Ensimmäisestä dopingrikkomuksesta urheilija saa nykyisen kahden vuoden sijasta neljän vuoden toimintakiellon, mikä sulkee hänet pois esimerkiksi olympialaisista tai paralympialaisista.
Myös urheilijan olinpaikkatietojärjestelmää ja erivapauskäytäntöjä muokattiin. Uuden säännöstön mukaan esimerkiksi Suomen Antidopingtoimikunnan (ADT) myöntämä erivapaus pysyy voimassa käsittelyprosessin ajan, vaikka kansainvälinen lajiliitto ei hyväksyisi sitä heti ja pyytäisi siihen täydennyksiä. Olinpaikkatietojen rikkomusmerkinnät vanhenevat tulevaisuudessa 12 kuukauden aikana nykyisen 18 kuukauden sijaan. Edelleen kolmesta olinpaikkatietojen laiminlyönnistä seuraa sanktio.
– Uudessa säännöstössä puhdas urheilija voittaa. Rikkomuksista tulee tuntuva rangaistus. Säännöstö sisältää sopivasti joustavuutta ja ottaa huomioon rikkomuksen tahallisuuden ja vakavuuden. Esimerkiksi olinpaikkatietojen laiminlyöntien sanktio on nyt lievempi, ADT:n pääsihteeri Pirjo Ruutu toteaa.
Kongressin yli tuhat osallistujaa edusti valtioita, kansainvälisiä lajiliittoja, Kansainvälistä olympia- ja paralympiakomiteaa sekä kansallisia antidopingtoimistoja. Ruudun mukaan kattava osallistujapohja sitouttaa uuteen säännöstöön niin eri lajit kuin valtiot.
ADT on ollut vahvasti mukana yhdessä opetus- ja kulttuuriministeriön vaikuttamassa säännöstöön eurooppalaisella tasolla. Molemmat tahot ovat painottaneet urheilijoiden oikeusturvan ja kohtuullisuuden periaatteen ottamista huomioon säännöstössä. Yhteistyökumppanit ovat tyytyväisiä lopputulokseen.
– WADA on onnistunut pitämään uudistusprosessin avoimena. Myös meidän mielipiteitämme on kuultu uutta säännöstöä tehtäessä. Säännöstö tukee urheilun eettisyyden ja lahjomattomuuden kehittymistä, Ruutu sanoo ADT:n tiedotteessa.
ADT aloittaa Suomen antidopingsäännöstön työstämisen vuoden 2014 alussa yhteistyössä suomalaisten urheilutoimijoiden kanssa. Suomen säännöstö tulee sisältämään Maailman antidopingsäännöstön asettamat vaatimukset kansallisille antidopingsäännöstöille. Molemmat eli maailman ja Suomen antidopingsäännöstöt tulevat voimaan 1.1.2015.
Lähde: ADT:n tiedote 15.11.
Urheilun Unelma-Arvassa "ei voittoa" -arpa voi olla yllättävän arvokas. Mikaela Ingberg luovutti keskiviikkona ensimmäiselle lisäarvonnan voittajalle 20 000 euron kultaharkon. Voitto meni Lahden suunnalle.
Voiton ansioista liikunnallinen lapsiperhe pääsee toteuttamaan mieleisensä ulkomaanmatkan, kerrotaan Unelma-arvan tiedotteessa.
Suomen suurimmat urheilun ympärivuotiset tavara-arpajaiset käynnistyivät lokakuussa. Arpajaiskonseptissa on mahdollisuus tukea urheiluseuratoimintaa eri tavoin eli joko ostamalla kerta-arpoja paikalliselta seuralta, tilaamalla arpoja kotiin kerran kuukaudessa tai jatkossa myös tilaamalla arvan tekstiviestillä.
Unelma-Arpa on Valon ja 16 urheilujärjestön käynnistämä Suomen suurin ja monipuolisin arpajainen, joka laajeni lokakuussa urheiluseurojen aloittaessa kerta-arpojen myynnin eri puolella Suomea. Tavoitteena on kerätä yli kaksi miljoonaa euroa kaikkien lajien urheiluseuroille sekä lasten ja nuorten urheilun tukemiseen.
Urheilun Unelma-Arpa on ympärivuotinen ja jatkuva toimintamalli. Yksi arpa maksaa kuusi euroa, josta urheiluseura saa arpoja myydessään jopa kolme euroa. Jokainen arpaostos tarjoaa ostajalle mahdollisuuden olla mukana tukemassa toimintaa, jonka kohde on tuttu ja sisältö kauaskantoista.
Unelma-Arvassa joka viides arpa voittaa ja mahdollistaa jopa 200 000 euron arvoisen tavaravoiton. Jos arvassa ei ole voittoa, voi arvalla osallistua lisäarvontaan, jossa voi voittaa muun muassa lehtipaketteja ja päävoittona kultaharkon. Uutta on, että voittoarvan ostaja saa valita mieleisensä voiton voittoluokan mukaan ja voi kerryttää omaa voittoaan pienestä suuremmaksi omalla voittotilillään.
www.unelma-arpa.fi
www.facebook.fi/UrheilunUnelmaArpa
Kankaanpään Ampumaurheilijat järjestää viikonvaihteessa Tauno Kärjen muistokilpailut. Kankaanpään ilma-aseradalla järjestettävistä kisoista on ”tarjolla” live-tulospalvelu.
Kilpailut ovat lauantaina kello 9.45-16.00 ja sunnuntaina kello 9.45-14.30. Linkki löytyy osoitteessa http://live.kurkot.us/KaA/TaunoKarki/
SAL:n nuorisovaliokunta valitsee vuosittain vuoden Kultahippuampujan, -ohjaajan ja -seuran. Kultahippuhuomionosoituksia ei jaeta vain menestyksen perusteella, vaan huomionosoituksen saajat ovat aktiivisia ja reiluja Kultahipputoiminnassa.
Vuoden 2013 tunnustukset jaetaan Kultahippufinaalien yhteydessä 5.4.2014 Hämeenlinnassa. Lue lisää Kultahippupalkituista tästä.
Ehdotukset uusista palkittavista perusteluineen tulee lähettää 30.11.2013 mennessä
tällä lomakkeella.
Vakka-Suomen Ampujat järjesti la 09.11.2013 Martin muistokilpailut Mynämäellä Sunilan ilma-aseradalla. Katso tulokset tästä uutisesta.
Tulokset:
10m Ilmakivääri 40 ls sarja N:
1) Jenni Leppänen V-SA 391
2) Jenni Jussila RSA 388
10m Ilmakivääri 60 ls sarja Y:
1) Juha Savela RSA 558.
10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y60:
1) Jorma Röppänen SäSA 366
2) Jarmo Engblom TSA 346
3) Jorma Koski SaSA 343
4) Kalervo Salo V-SA 342
5) Jorma Uusitorppa SaSA 334
10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y70:
1) Raimo Novari SaSA 350
10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y75:
1) Veli Korjus TSA 356
2) Osmo Paavola V-SA 355
3) Tapio Virtanen V-SA 341
4) Mauri Ihattula TSA 324
5) Olli Silanto SaSA 309
10m Ilmakivääri 40 ls sarja R5:
1) Juha-Pekka Saarimaa SaSA 391
10m Ilmapistooli 60 ls sarja Y:
1) Jouko Flemming TSA 558
2) Jiri Kuukasjärvi TSA 543
3) Janne Lassila V-SA 537
10m Ilmapistooli 40 ls sarja Y50:
1) Keimo Salmikivi V-SA 371
2) Seppo Sinisalo V-SA 332
10m Ilmapistooli 40 ls sarja Y60:
1) Pentti Laihanen SA 357
2) Tapio Kaitila V-SA 355
3) Pekka Kähkönen TSA 350
4) Jukka Lindberg TSA 341
5) Ismo Arvonen L-75 338
10m Ilmapistooli 40 ls sarja Y70:
1) Aulis Kurronen V-SA 364
2) Kari Nyrhinen TSA 354
3) Seppo Lassila V-SA 344
4) Keijo Himberg V-SA 331
10m Ilmapistooli 40 ls sarja Y75:
1) Sakari Uola V-SA 290
Rasan kisat käytiin raumalla Rauma 02.11.2013. Tulokset ovat luettavissa myös täällä (alkuperäinen julkaisu osoitteessa rapidairpistol.com). Katso tulokset uutisen liitteestä.
SAL:lla on nyt 30 jäsenseuraa, joiden, seurojen itse valitsemille, jäsenasioiden hoitajille on annettu käyttöoikeudet Sporttirekisteriin. Jäsenrekisterien hoitajat ovat olleet tyytyväisiä.
Seurat pystyvät tekemään itse omien jäsentietojensa päivitykset ja jäsenlisäykset suoraan Sporttirekisteriin. Rekisterissä on mahdollisuus kerätä erilaisia raportteja jne, vain jäsenien poistamiset tehdään edelleen SAL:ssa.
Ylläpitäminen on helppoa ja sitä helpottaa vielä 2 kertaa kuussa tapahtuvat Itellan päivitykset suoraan rekisterin osoitetietoihin. Ohjeet lähetetään käyttäjille.
Toimenpiteet
Mikäli seuroissa ollaan kiinnostuneita tällaisesta ilmaisesta palvelusta, niin ottakaa asia esille johtokuntienne kokouksissa.
Seuran johtokunta valitsee yhden henkilön jolle antaa seurakäyttäjän oikeudet. Oikeudet ovat kerrallaan vain yhdellä henkilöllä seurassa.
Pyydämme seuroja ilmoittamaan päätöksestään, valitun henkilön nimen, osoitteen ja sähköpostiosoitteen Maila Pynnöselle os. maila.pynnonen@ampumaurheiluliitto.fi.
Muita uutuuksia
Sporttirekisteri mahdollistaa sen, että tulevaisuudessa seuroilla on mahdollisuus myös hoitaa omien jäsentensä jäsenmaksujen laskutukset suoraan sporttirekisterin kautta. Tämä ei vielä tällä hetkellä ole mahdollista, mutta on asia VALO:ssa työn alla ja tiettävästi testivaiheessa.
Luotilajien tulevaisuudenlupaukset kokoontuivat tehoryhmän valintaleirille viikonloppuna Vierumäelle.
Leirille oli ilmoittautunut kivääri-, pistooli- ja liikkuvan maalin lajeihin yhteensä 65 ampujaa. Valmentajat ja huoltajat mukaan lukien leirille kokoontui toistasataa osallistujaa.
Lajitekniikkaharjoitusten ja fyysisen kunnon testien lisäksi ohjelmassa olivat muun muassa luennot antidopingtoiminnasta ja ampujan taitoharjoittelusta sekä harjoittelun suunnittelusta.
SAL:n hallitus vahvistaa tehoryhmään valitut urheilijat kokouksessaan 11. joulukuuta.
Leiri huipentui sunnuntain Suomi–Viro -ilma-asemaaotteluun ja leirikilpailuun.
Teksti: Pirjo Peltola
Kuvia löydät täältä.
Suomi voitti niukasti Viron Vierumäellä sunnuntaina ammutussa nuorten ilma-asemaaottelussa. Voittopisteet isäntämaalle olivat 90-86.
Maaottelun parhaan henkilökohtaisen suorituksen suomalaisittain teki poikien ilmakiväärikilpailussa Cristian Friman. Peruskilpailussa hän sivusi omaa ennätystään 584 ja vei myös nimiinsä jännittävän finaalin.
Muut lajivoitot matkasivat naapurimaahan. Suomi onnistui kuitenkin saamaan kokoon tasaisen varman joukkueen. Ottelun voitto varmistui Suomelle viimeisessä finaalissa, jossa Karri Turunen ja Joonas Kuusela taistelivat ilmapistoolilla mitalisijoille.
Suomen joukkue oli luonnollisesti iloinen ja tyytyväinen saavutuksestaan.
– Onhan tämä maaottelu hävitty jopa yhden pisteen erolla, muisteltiin palkintojenjaossa.
Teksti: Pirjo Peltola
Kuvia löydät täältä.
Oheisissa liitteissä Viro-maaottelun tulokset.