Arkistot

Suomella neljän mitalin päivä ilma-aseiden EM-kilpailuissa

Juho Kurki ja ilmakiväärin EM-pronssimitali. Kuvat: Lassi Palo
Miesten liikkuvan maalin sekajuoksujen EM-kultajoukkue: Sami Heikkilä (vas.), Tomi-Pekka Heikkilä ja Krister Holmberg.
Heikki Lähdekorpi ja poikien normaalijuoksujen EM-hopea.
Poikien normaalijuoksujen hopeamitali: Heikki Lähdekorpi (vas., Jani Suoranta ja Mika Kinisjärvi.
Tomi-Pekka Heikkilä, suomalaisista paras miesten sekajuoksuissa ja EM-joukkuekultaa.
Juho Kurjen ja Juha Hirven EM-pronssimitalituuletus.
"Onnea, Juho", Juha Hirvi onnitteli heti finaalin päätyttyä.

Suomalaiset saavuttivat riemastuttavat neljä mitalia Tanskan Odensessa jatkuvissa ilma-aseiden EM-kilpailuissa. Juho Kurki oli kolmas miesten ilmakiväärissä ja liikkuvan maalin sekajuoksuissa miehet voittivat joukkuekultaa. Poikien liikkuvan maalin normaalijuoksuissa tuli kaksi hopeaa: Heikki Lähdekorpi henkilökohtaisessa kilpailussa ja Suomi joukkuekilpailussa.

Perjantai oli vilkkain suomalaispäivä Tanskan Odensessa kolmatta päivää jatkuneissa ilma-aseiden EM-kilpailuissa. Neljässä lajissa oli mukana yhteensä yksitoista suomalaista ampumaurheilijaa. Kisojen päätöspäivänä lauantaina kilpailee neljä suomalaista.

Miesten ilmakivääri

Kankaanpään Ampumaurheilijoita edustava Juho Kurki oli upeasti miesten ilmakiväärikisan kolmanneksi paras. Se oli Suomen ensimmäinen miesten ilmakiväärin EM-mitali sitten vuoden 2007, jolloin Henri Häkkinen sai hopeaa.

Kurki oli kahdeksan parhaan ampujan finaalin nuorin osanottaja.

– Voin sanoa, että hyvältä tuntuu, hän hymyili heti finaalin päätyttyä.

– Finaalissa oli oikeastaan hauska ampua. Kovia nimiä jäi taakse, Kurki viittasi muun muassa italialaiseen Niccolo Camprianiin ja Unkarin Peter Sidiin.

Pari viikkoa sitten järjestettyjen SM-joukkuekilpailujen jälkeen Kurki sanoi olevansa kovassa kunnossa.

– Kyllä, tiesin tilanteen. Tästä on nyt hyvä jatkaa eteenpäin, hän myhäili ennen kuin hänet kutsuttiin dopingtestiin.

Eikä hymy laantunut palkintojenjaon jälkeen, kun pronssimitali oli hänen kaulassaan. Päinvastoin.

– Hienolta tuntuu nyt! Minua jännitti palkintopallilla varmasti saman verran kuin finaalissakin, hän naurahti.

Peruskilpailussa Kurki tähtäsi 624,0 pistettä. Hänen sarjansa olivat 103,7+104,1+103,2+104,1+105,2+103,7.

– Juho ampui tasaisen hyviä sarjoja. Kyllä hän sieltä pikkuhiljaa tulee yhdeksi maailman kestomenestyjäksi, Ampumaurheiluliiton kiväärilajien päävalmentaja Juha Hirvi sanoi joulukuussa 21 vuotta täyttäneestä Kurjesta.

– Juho kulkee omaa tietään kohti maailman huippua. Nyt hän on noussut taas yhden portaan ylöspäin. Hienolta tämä mitali tuntuu, Hirvi hymyili.

Euroopan mestaruuden voitti Israelin Sergey Richter, ja toiseksi sijoittui Valko-Venäjän Vitali Bubnovitsh. Italia voitti joukkuekilpailun.

Ilmakiväärin toinen suomalaisampuja oli Henri Häkkinen, joka sijoittui 19:nneksi. Hänen tuloksensa oli 621,5 (105,9+103,2+102,3+104,1+101,4+104,6). Joensuun Ampujia edustava Häkkinen sanoi, että hänen ”touhunsa oli vähän laidasta laitaan”.

– Jossain välissä ampuma-asennon ottamisen kanssa oli probleemaa, ja muutama laukaus lipsahti kauas. Niiden kurominen oli sitten mahdotonta, Häkkinen sanoi.

– Kokonaisuutena kilpailuni oli välttävä. Ajatukset olivat erilaisia, kun ensimmäisen kerran ammuttiin kymmenyksillä, Häkkinen sanoi.

Naisten ilmapistooli

Naisten ilmapistoolissa Suomella oli kolme ampujaa mukana. He olivat Reetta Hynninen (Poliisien Ampumaseura), Tiina Jänkälä (Sodankylän Ampujat) ja Mira Suhonen (Kuortaneen Kunto). Hynninen oli arvokilpailujen ensikertalainen, Suhonen sen sijaan on ollut mukana muun muassa jo kaksissa olympialaisissa.

Joukkuekilpailussa Suomi sijoittui seitsemänneksi (1116). Voiton vei Serbia (1134) pisteen erolla Saksaan.

Suhonen tähtäsi tuloksen 378, joka oikeutti 19. sijaan. Hänen sarjansa olivat 95+92+95+96.

– Se oli sellainen päivä tänään, hän sanoi.

– Jos vertaa eiliseen treenipäivään, niin nyt meni paremmin. Ammuin kyllä kaksi kasia ja yhden seiskan. Jos ne olisivat olleet ysissä, olisin päässyt finaaliin (finaaliraja 380). Mutta elämä on, Suhonen naurahti.

Hynninen oli melko tyytyväinen kilpailuunsa ja tulokseensa, joka oli 369 (91+96+91+91). Kisani oli ”semi-ookoo”, hän summasi.

– Siinä oli paljon hyvää, mutta myös kömmähdyksiä. Toinen sarja tuntui kivalta ampua, mutta muuten oli vähän vaikeaa. Keskityin niin paljon omaan tekemiseeni, etten osannut jännittää ympäristöä. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin kohti uusia koitoksia, 39:nneksi sijoittunut helsinkiläinen sanoi.

Jänkälä puolestaan sanoi kisan päätyttyä, että ”haastavaa oli”. Hänen sarjansa olivat 96+91+89+93 ja tulos 369. Hän oli kilpailussa 40:s.

– Alku oli hyvä, mutta sitten kaikki alkoi elää. Minulle tuli muutamia huonoja laukauksia, yksi kutonenkin. Seuraavaksi osallistun hirvenhiihdon SM-kilpailuihin, jotta saan ajatukset toisaalle ennen parin viikon kuluttua Merikarvialla järjestettäviä ilma-aseiden SM-kilpailuja, Jänkälä sanoi.

Euroopan mestaruuden voitti Ranskan Celine Goberville, ja Serbia oli joukkuekilpailun paras.

Liikkuva maali, miesten sekajuoksut

Suomi voitti keskiviikkona normaalijuoksujen EM-joukkuekultaa. Sekajuoksuissa sama tahti jatkui, sillä Suomi nousi taas hienosti Euroopan mestariksi. Ukraina hävisi Suomelle pisteen ja Venäjä kolme pistettä.

Henkilökohtaisessa kilpailussa suomalaisista paras oli tällä kerralla Kymppi-64 -seuraa edustava Tomi-Pekka Heikkilä, joka sijoittui seitsemänneksi tuloksellaan 380 (189+191). Krister Holmberg (Raseborgs Skyttar) hävisi normaalijuoksujen pronssimitaliottelun kovan taistelun jälkeen. Sekajuoksuissa hän voitti viime vuonna EM-hopeaa, mutta nyt oli tyytyminen 10. sijaan tuloksella 377 (188+189).

– Ammuin toisessa sarjassa peräkkäin seiskan ja kasin. Ei niillä tuon enempää pisteitä saa, hän kommentoi.

Ensimmäistä kauttaan miesten sarjassa kilpaileva Tomi-Pekan pikkuveli Sami Heikkilä (Kymppi-64) sijoittui keskiviikkona normaalijuoksuissa kuudenneksi. ”Sekareissa” hänen sijoituksensa oli 12:s ja tuloksensa 374 (189+185).

– Vaikeaa oli, ja kilpailu meni alakanttiin. Jalkani eivät oikein toimineet, ja kierto oli siksi vaikeaa. Onneksi tämä ei ollut ihan katastrofi ja saimme joukkuekultaa.

Liikkuva maali, poikien normaalijuoksut

Poikien liikkuvan maalin EM-joukkueeseen kuuluivat Mika Kinisjärvi (Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura), Heikki Lähdekorpi (Satakunnan Ampujat) ja Jani Suoranta (Kymppi-64). Suoranta nappasi keskiviikkona ensimmäisen henkilökohtaisen arvokilpailuvoittonsa, kun hän oli sekajuoksujen ykkönen. Lähdekorpi sijoittui sekajuoksuissa EM-pronssille, ja joukkuekilpailussa Suomi oli toinen.

Normaalijuoksuissa mitaliotteluihin ylsi Lähdekorpi tuloksellaan 567. Suoranta tähtäsi 540 pistettä (270+270) ja sijoittui yhdeksänneksi. Kinisjärven tulos 526 (270+256) oikeutti 13.sijaan. Joukkuekisassa Suomi oli keskiviikon tavoin toinen. Ukraina voitti kultaa.

– Minulla oli heti aamulla vaikeaa, ylikeskittymistä. Keskiviikon jälkeen minulla oli kovaa yritystä, ehkä liiankin kovaa enkä hallinnut tilannetta. Ampuminen meni tosi vaikeaksi, Suoranta sanoi.

Kinisjärvi oli ensimmäistä kertaa arvokilpailuissa mukana. Tuloksena olivat sekajuoksujen kahdeksas sija ja nyt normaalijuoksujen 13. sija. Rovaniemeläinen ei ollut aivan tyytyväinen urakkaansa.

– Tänään ei mennyt ihan niin kuin elokuvissa. Koko päivän ajan palapeli oli levällään, enkä saanut sitä kasatuksi, hän luonnehti kilpailuaan.

Lähdekorpi sen sijaan paukutti 286+281 pistettä ja eteni neljän parhaan mitaliotteluihin. Semifinaalissa hän sai vastaansa Ukrainan Oleksandr Moshnenkon, jonka hän voitti 6-2. Kultamitaliottelussa Lähdekorpi kohtasi Ukrainan Vladislav Schepotkinin. Lähdekorpi johti jo 4-2, mutta hävisi ukrainalaiselle lopulta 4-6.

– Perskeles! Kilpailu kulki hyvin ja kaikki oli hyvin, mutta sitten 6,7:n laukaus sekoitti pakkaa, ja kaveri sai kammettua minut siltaan, Lähdekorpi sanoi.

Vaikka Lähdekorven EM-kilpailujen saldo oli hyvä – henkilökohtainen hopea ja pronssi sekä kaksi joukkuehopeaa – ei hän ollut täysin tyytyväinen.

– Tavoitteenani oli henkilökohtainen kultamitali ja sen lisäksi joku muu mitali. Siitä nyt jäätiin, hän harmitteli.

Lauantai on viimeinen kilpailupäivä

Ilma-aseiden EM-kilpailut on järjestetty tällä viikolla Tanskan Odensessa. Kisoihin osallistuu 44 maata. Urheilijoita on 550 ja valmentajia 179. Startteja on kuudessatoista lajissa yhteensä 616. Ensimmäiset mitalit jaettiin keskiviikkona, ja viimeinen kilpailupäivä on lauantai eli 2. maaliskuuta.

Kisojen päätöspäivänä ohjelmassa on kaksi lajia, jotka ovat naisten ilmakivääri ja miesten ilmapistooli. Mukana on neljä suomalaista, Hanna Pitkänen (Turun Seudun Ampujat) ja Marjo Yli-Kiikka (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura) ilmakiväärissä sekä Kai Jahnsson (Poliisien Ampumaseura) ja Henri Rutanen (Ylivieskan Kuula) ilmapistoolissa.

Suomi on ennen viimeistä kilpailupäivää saavuttanut kahdeksan mitalia. Liikkuvan maalin ampujat voittivat keskiviikkona neljä mitalia: miesten joukkuekulta normaalijuoksuissa sekä poikien sekajuoksuissa Jani Suorannan mestaruus, Heikki Lähdekorven pronssi ja joukkuehopea.

Vuosi sitten Vierumäellä järjestetyissä ilma-aseiden EM-kilpailuissa Suomi saavutti kahdeksan mitalia, jotka kaikki tulivat liikkuvassa maalissa.

Ilma-aseiden EM-kilpailut järjestetään Tanskassa nyt kolmannen kerran. Aiemmat kerrat ovat vuosilta 1978 ja 1989, jolloin kisaisäntinä toimivat Bröndby ja Kööpenhamina.

Ilma-aseiden EM-kilpailut
25.2.-3.3. Odense, Tanska

Suomalaislajien tuloksia pe 1.3.

Ilmakivääri 60 ls + finaali, miehet: 1) Sergey Richter Israel 207,3 (624,6), 2) Vitali Bubnovitsh Valko-Venäjä 205,9 (626,1), 3) Juho Kurki Suomi 182,1 (624,0), 4) Peter Hellenbrand Hollanti 162,8 (625,1), 5) Nicolas Schallenberger Saksa 141,5 (625,2), 6) Niccolo Campriani Italia 119,9 (631,2), 7) Peter Sidi Unkari 110,1 (624,4), 8) Konstantin Prihodtshenko Venäjä 78,6 (624,8), … 19) Henri Häkkinen Suomi 621,5.
Joukkuekilpailu: 1) Italia 1872,5, 2) Venäjä 1867,9, 3) Valko-Venäjä 1866,2.

Ilmapistooli 40 ls + finaali, naiset: 1) Celine Goberville Ranska 201,5 (385), 2) Marija Marovic Kroatia 198,3 (381), 3) Viktoria Tshaika Valko-Venäjä 178,2 (383), 4) Zorana Arunovic Serbia 156,2 (380), 5) Nino Salukvadze Georgia 136,1 (380), 6) Anna Mastjanina Venäjä 117,1 (382), 7) Katsiarina Krushanok Valko-Venäjä 96,9 (380), 8) Bobana Velickovic Serbia 74,8 (380), … 19) Mira Suhonen Suomi 378, … 39) Reetta Hynninen Suomi 369/9x, … 40) Tiina Jänkälä Suomi 369/8x.
Joukkuekilpailu: 1) Serbia 1134, 2) Ukraina 1133, 3) Saksa 1130., … 7) Suomi 1116.

Liikkuva maali, 40 ls (sekajuoksut), miehet: 1) Emil Martinsson Ruotsi 385, 2) Vladislav Prianishnikov Ukraina 384, 3) Maksim Stepanov Venäjä 383, … 7) Tomi-Pekka Heikkilä Suomi 380, … 10) Krister Holmberg Suomi 377, … 12) Sami Heikkilä Suomi 374.
Joukkuekilpailu: 1) Suomi 1131, 2) Ukraina 1130, 3) Venäjä 1128.

Liikkuva maali, 60 ls (normaalijuoksut) + mitaliottelut, pojat:
Peruskilpailu: 1) Vladislav Schepotkin Ukraina 567/uusinta 19, 2) Heikki Lähdekorpi Suomi 567/17, 3) Oleksandr Moshnenko Ukraina 556, 4) Vladlen Onopko Ukraina 547, 5) Robert Losekann Saksa 547, … 9) Jani Suoranta Suomi 540, … 13) Mika Kinisjärvi Suomi 526.
Joukkuekilpailu: 1) Ukraina 1670, 2) Suomi 1633, 3) Venäjä 1604.

Semifinaalit: Vladislav Schepotkin Ukraina – Vladlen Onopko Ukraina 7-5, Heikki Lähdekorpi Suomi – Oleksandr Moshnenko Ukraina 6-2
Pronssimitaliottelu: Onopko – Moshnenko 6-4
Kultamitaliottelu: Schepotkin – Lähdekorpi 6-4

EM-kilpailujen ohjelma
(Ajat Suomen aikaa.)

La 2.3.
Klo 10.00 Ilmapistooli/miehet
Klo 10.00 Ilmakivääri/naiset
Klo 13.15 Ilmapistooli/miehet, finaali
Klo 15.00 Ilmakivääri/naiset, finaali
Klo 18.15 Päättäjäiset

Su 3.3.
Joukkueiden kotiinpaluu.

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.

Vielä ehdit ilmoittautua Ampumaradat rakennemuutoksessa seminaariin

Ampumaradat rakennemuutoksessa -seminaari 8.3.2013 Helsingin Messukeskuksessa Kongressikeskuksen tilassa 204 / 205. Sisäänkäynti hotellin kautta Messuaukio 1, 00520 HELSINKI (Holiday Inn Helsinki). Seminaari on tarkoitettu ampumaurheilu- ja metsästysseurojen ja riistanhoitoyhdistysten hallitusten/johtokuntien jäsenille, ratavastaaville ja muille ampumaharrastuksen turvallisuudesta kiinnostuneille sekä kuntasektorilla työskenteleville viranomaisille. Seminaarissa perehdytään mm. ampumaratalain sekä puolustusvoimauudistuksen vaikutuksiin ampumaratojen omistussuhteissa ja ammuntaharrastuksen tulevaisuudelle harrastusmahdollisuuksien vähetessä. Mitä nämä uudistukset merkitsevät todellisessa elämässä? Seminaariin tulee ilmoittautua etukäteen 1.3. mennessä, ohjeet löytyvät sivulta www.ampumaharrastusfoorumi.fi Seminaari on maksuton, lounas on omakustanteinen.

 

Seminaarin puheenjohtajana toimii Espoon ampumaratayhdistyksen puheenjohtaja tekniikan tohtori Arto Lietoila.

OHJELMA

09:30                 Ilmoittautuminen ja tulokahvit

10.00                 Seminaarin avaus                      
                           – Ampumaharrastusfoorumin reserviläisjärjestöt

10.15                 Ampumaratalain tuomat muutokset ampumaharrastukseen
                           – Jorma Riissanen, Ampumaharrastusfoorumi  

10.45                 Puolustusvoimauudistuksen vaikutus reserviläistoimintaan
– koulutussektorin johtaja, everstiluutnantti Tuomo Repo, Puolustusvoimat

11.15                 Mitä ampumaradoille tapahtuu puolustusvoimien luopuessa niistä?
– toimialajohtaja, Jari Panhelainen Senaattikiinteistöt

12.00                 Lounas

13.00                 Ampumaharrastuksen tulevaisuus; ampumaradat kunnallisina liikuntapaikkoina valtionavustuksissa?
– sivistystoimentarkastaja Ilpo Piri, Uudenmaan ELY-keskus

13.45                 Ampumaharrastusmahdollisuudet Pohjois-Karjalassa nyt ja tulevaisuudessa
– toiminnanjohtaja Ari Eskelinen, Pohjois-Karjalan Reserviläispiirit

14.15                 Miten etenee Kouvolan Ampumaharrastuskeskus-hanke? Miksi kaupunki puoltaa ampumarata hanketta? Kunnat ovat yhdistyneet, kuinka ne on saatua ajamaan tätä asiaa?
– suunnittelupäällikkö Hannu Koverola, Kouvolan kaupunki

15.00                 Mistä ja minkälaisia ampumaratoja Suomesta löytyy? (Lipas-hanke)
– selvitystyön tekijä Timo Koski

15.30                 Keskustelu ja loppusanat

ILMOITTAUTUMISET www.ampumaharrastusfoorumi.fi

Valo päätti uudesta organisaatiosta

Suomen Liikunnan ja Urheilun (SLU), Nuoren Suomen ja Kuntoliikuntaliiton toiminnot ja henkilöstö siirtyivät vuoden alussa uuteen liikunnan ja urheilun kattojärjestöön Valoon.

Yhteistoimintamenettely päättyi 20. helmikuuta, ja Valon hallitus päätti organisaatiosta ja henkilöstömitoituksesta kokouksessaan eilen tiistaina. Hallituksen päätöksen mukaisesti Valossa on jatkossa 50-58 henkilötyövuotta. Arvio henkilöstön vähentämistarpeesta on 8-16 henkilötyövuotta. Valo siirtyy uuteen organisaatioon huhtikuun alusta.

Valon uusi organisaatio rakentuu marraskuussa hyväksytyn strategian mukaisesti neljän päävalinnan toteuttamiseksi. Valon strategiset valinnat vuosille 2013-15 ovat liikunnallisen elämäntavan edistäminen, menestyvän urheilun tukeminen, arvostus ja resurssit sekä palvelut jäsenjärjestöille.

– Strategian keskeinen tavoite on lisätä kumppaneiden kanssa yhteistä tekemistä. Yhteisen tekemisen tukemiseksi tarvitaan enemmän vapaasti liikuteltavia resursseja. Tämä edellyttää kiinteiden henkilöstökustannusten vähentämistä, Valon tiedotteessa todetaan.

Lähde: Valon tiedote 27.2.

Ilmaolympiapistoolin SM-kilpailut suorana netissä

Ilmaolympiapistoolin SM-kilpailut järjestetään ensi viikonvaihteessa eli 2.-3. maaliskuuta Sastamalassa. Rauman Seudun Urheiluampujat järjestää kilpailut hotelli Ellivuoressa.

Lauantaina kilpailut alkavat kello 11 yleisessä sarjassa, ja kuuden ampujan finaali on noin kello 18.30. Sunnuntaina kilpailevat naiset ja tytöt sekä ikäkausiampujat sarjoissa Y18-Y75. Kilpailu alkaa kello 8.30 ja päättyy noin kuudelta illalla. SM-kilpailuihin osallistuu noin 150 ampujaa eri puolilta Suomea – Kuusamosta Porkkalaan.

Kilpailua voi seurata osoitteessa www.rapidairpistol.com. Se on online-seuranta, josta näkyy myös suora netti-tv kilpailupaikalta haastatteluineen.

Niko Roos paras poikaurheilija Raumalla

Rauman Seudun Urheiluampujia edustava Niko Roos on valittu Rauman viime vuoden parhaaksi poikaurheilijaksi.

Viime viikolla pidetyssä palkitsemistilaisuudessa Rauman kaupunki muisti vuonna 2012 menestyneitä urheilijoitaan. Kuudesta palkinnosta kaksi kohdistui kotikaupungin menestyneille pesäpalloilijoille.

Roosin valinnassa painoivat SM-mitalit ilmapistoolissa ja ilmaolympiapistoolissa, jossa hän voitti sarjan Y18 mestaruuden uudella Suomen ennätystuloksella 561.

Musiikki saa soida ja vapaaehtoisten turva on hoidettu seuroissa

Liikuntajärjestöillä on kaksi merkittävää seurojen puolesta tehtyä yhteistä kattosopimusta: musiikin julkisen esittämisen sopimus Teoston ja Gramexin kanssa sekä Tuplaturvasopimus vahinkovakuutusyhtiö Pohjolan kanssa.

 

Molemmat sopimukset on uusittu vuoden 2013 alusta. Teoston ja Gramexin sopimus on voimassa vuoden 2014 loppuun ja Pohjolan sopimus kuluvan vuoden loppuun.

Musiikki saa soida seurojen normaaleissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa ilman erillistä lupaa tai jälkikäteistä raportointia. Sopimus ei kuitenkaan kata elävää musiikkia, eikä musiikin kopiointia. Sopimuksessa on Teoston osalta kuitenkin pieni poikkeus. Musiikkia voi kopioida eli siirtää tallennuspaikasta toiseen 28 kappaleen verran vuodessa seuraa kohti. Gramexin sopimus ei sisällä lainkaan kopiointia, mutta Gramex tarjoaa seuroille suunnattuja kopiointipaketteja.

Ampumaurheiluliitto on maksanut Teosto- ja Gramex -maksut seurojen puolesta.

Pohjolan Tuplaturvavakuutus on alle 80-vuotiaiden vapaaehtoistyöhön osallistuvien tapaturmaturvavakuutus ja tapahtumien järjestäjän toiminnanvastuuvakuutus. Vakuutus on käytössä niissä seuroissa, joiden liitto on maksanut vakuutuksen seurojensa puolesta. Pelkkä aluejäsenyys ei tuo seuraa Tuplaturvan piiriin. Ampumaurheiluliitto on liittynyt Tuplaturvavakuutukseen.

Vapaaehtoistyöntekijöiden tapaturmavakuutus korvaa liittojen, liittojen piirien tai alueiden tai urheiluseurojen toimeksiannosta vapaaehtoistyötä tekeville sattuvia tapaturmia. Vapaaehtoistyöntekijän ei tarvitse olla seuran jäsen ja vakuutus on silti voimassa.

Tapaturmaturva ei koske työsuhteisia, mutta nyt se koskee myös työkorvausta saavia, pois lukien työkorvausta saavat erotuomarit.

Tapaturma voi sattua esimerkiksi talkoissa, valmennus-, koulutustapahtumissa, kilpailujen järjestelytehtävissä. Myös matkalla vapaaehtoistoimintaan sattuneet tapaturmat kuuluvat vakuutuksen piiriin.

Vakuutuksesta ei korvata tapaturmaa, jos se on sattunut kilpaurheilussa tai sen harjoittelussa. Urheilijoilla ja liikkujilla pitää edelleen olla omat tapaturmavakuutukset.

Toiminnanvastuuvakuutus korvaa liiton tai seuran kolmannelle osapuolelle aiheuttamat henkilö- ja esinevahingot, joista vakuutettu on korvausvastuussa. Vakuutus korvaa niin työsuhteisen kuin vakuutetun toimeksiannosta vapaaehtoistyötä tekevän aiheuttamat vahingot. Vakuutus kattaa myös järjestäjän vastuun esimerkiksi leireillä ja kilpailuissa. Vakuutus ei kata omassa käytössä olevia välineitä. Jatkossakin seuran omilla tai vuokraamilla esimerkiksi äänentoistolaitteilla pitää olla oma vahinkovakuutus.

Vahinkoilmoitukset hoituvat jatkossa suoraan Pohjolaan:
http://www.slu.fi/jasenjarjestoille/vakuutukset/tuplaturva/

 

Kasa-ammunnassa Suomen mestareita ja ennätyksiä

Karttulassa järjestettiin viikonvaihteessa kasa-ammunnan sisäradan SM-kilpailuja.

Lauantaina mestaruudet voittivat Karttulan Ampujien Toimi Karhunen ja Tapani Nousiainen. Lajit olivat ERABSF ilmakivääri HV/B 25m sisärata 3×25 ls ja pienoiskivääri/Sporter 25m sisärata 3×25 ls. Molemmat voittotulokset ovat uusia Suomen ennätyksiä.

Sunnuntaina lajina oli pienoiskiväärin sisärata HV 25m 3x25ls, jonka voitti Christer Fred. Hänen seuransa on VS-VA.

– Tulostaso oli hyvä, ja napakympit ratkaisivat kärjen sijoitukset. Voittajan tulos 750 on uusi SE, kertoo Antti Ikäheimo.

– Eniten napakymppejä ampui Tapani Nousiainen (58). Hänen tuloksensa oli 749/58X, jolla hän sijoittui seitsemänneksi.

Oheisissa liitteissä viikonvaihteen tulokset.

Liitteet

Ampumaradat rakennemuutoksessa -seminaari Helsingissä 8. maaliskuuta

Helsingin Messukeskuksessa järjestetään Ampumaradat rakennemuutoksessa -seminaari perjantaina 8. maaliskuuta. Seminaari on Helsingin Messukeskuksessa.

Seminaariin tulee ilmoittautua etukäteen 1.3. mennessä. Voit ilmoittautua täällä. Seminaari on maksuton, lounas on omakustanteinen.

Messukeskuksen osoite on Messuaukio 1, 00520 Helsinki.

Alustava ohjelma
9.30 Ilmoittautuminen ja tulokahvit
10.00 Seminaarin avaus
10.15 Ampumaratalain tuomat muutokset ampumaharrastukseen
10.45 Puolustusvoimauudistuksen vaikutus reserviläistoimintaan
11.15 Mitä puolustusvoimauudistuksen myötä tapahtuu puolustusvoimien ampumaradoille?
12.00 Lounas (omakustanteinen)
13.00 Ampumaharrastuksen tulevaisuus; tuleeko ampumaradoista kunnallisia liikuntapaikkoja?
13.45 Ampumaharrastusmahdollisuudet Pohjois-Karjalassa nyt ja tulevaisuudessa
14.15 Miten etenee Kouvolan Ampumaharrastuskeskus-hanke? Miksi kaupunki puoltaa ampumaratahanketta? Kunnat ovat yhdistyneet, kuinka ne on saatu ajamaan tätä asiaa?
15.00 Mistä ja minkälaisia ampumaratoja Suomesta löytyy? (Lipas-hanke)
– Selvitystyön tekijä Timo Koski
15.30 Keskustelu ja loppusanat