Arkistot

Rune Sundqvist tarkin Promatic Open Sportingissa Pietarsaaressa

Veteraani Rune Sundqvist oli tarkin Promatic Open Sportingissa Pietarsaaressa 23.-24. toukokuuta. Hän rikkoi 161 kiekkoa 200 kiekon kilpailussa. Suomen voitti epävirallisen joukkuekilpailun.

– Kilpailu käytiin kansainvälisillä säännöillä. Radalla oli kaksi layoutia. Ampujat eivät itse toimineet tuomareina, vaan toisella layoutilla oli jokaisella ampumapaikalla tuomari ja toisella layoutilla tuomari kuljetti ryhmän viiden ampumapaikan lävitse, Hanna Keinänen kertoo.

– Tämä oli ensimmäinen kerta varmasti näin isossa mittakaavassa ja järjestäminen ei ollut ihan helppoa. Tuomareiden kellottaminen, kouluttaminen ja oheistaminen tuotti isosti töitä, mutta näin tulos on ainakin suht' rehellisesti ansaittu. Aikataulut hiukan venyi uuden järjestelmän takia, mutta ei pahasti. Lisäksi ampujat saivat odotella vuoroaan layouttien välillä eikä ampumapaikkojen välillä. Toimiva ratkaisu ja kehotankin muita seuroja käyttämään säännöissäkin vaadittavia ulkopuolisia tuomareita vastaisuudessa.

Promatic Open Sporting, Jakobstads Skytteförening, Pietarsaari, 23.-24.5.2009.

Joukkuekilpailu

1

Finland

Jari Rajala

FIN

SSG

Senior

16

20

18

22

17

18

21

21

153

Pekka Keinänen

FIN

JSF

Senior

21

18

18

22

16

21

21

18

155

Tero Rantonen

FIN

OmAS

Senior

21

21

20

14

15

17

17

17

142

Petri Kokkonen

FIN

SSG

Senior

18

19

16

17

16

22

20

17

145

595

2

Sweden

Jonny Neman

SWE

Senior

17

19

17

15

16

20

18

21

143

Göran Ludvigsson

SWE

Senior

19

14

17

13

16

16

17

16

128

Thomas Hultqvist

SWE

Senior

18

20

16

19

17

20

22

22

154

Håkan Elmqvist

SWE

Senior

16

19

16

17

18

15

17

18

136

561

3

Norway

Morten Aakre

NOR

Senior

12

15

11

12

12

13

19

16

110

Magne Gusland

NOR

Senior

17

17

15

10

10

19

17

17

122

Geir Henning Svanes

NOR

Senior

18

22

15

20

17

16

17

16

141

David Holland

NOR

Senior

17

14

18

22

16

14

17

18

136

509

1

JSF

Lassi Vesakoski

FIN

JSF

Junior

20

21

21

19

21

16

20

20

158

Pekka Keinänen

FIN

JSF

Senior

21

18

18

22

16

21

21

18

155

Rune Sundqvist

FIN

JSF

Veteran

21

22

21

20

19

19

20

19

161

474

2

Sotkamo

Hannu Mäkäräinen

FIN

SoA

Senior

21

18

18

20

22

18

20

18

155

Tomi Tolonen

FIN

SoA

Senior

18

21

13

18

17

18

21

20

146

Antti Moilanen

FIN

SoA

Senior

18

17

17

15

18

18

21

17

141

442

3

SSG

Petri Kokkonen

FIN

SSG

Senior

18

19

16

17

16

22

20

17

145

Petri Palo

FIN

SSG

Senior

16

19

20

16

12

17

18

16

134

Jari Rajala

FIN

SSG

Senior

16

20

18

22

17

18

21

21

153

432

4

Rihla

Mika Kokkola

FIN

Rihla

Senior

22

19

15

21

19

17

20

17

150

Raimo Koivunen

FIN

Rihla

Senior

17

15

18

9

15

11

15

13

113

Markku Aaltonen

FIN

RihlA

Veteran

16

15

20

15

15

14

18

20

133

396

Henkilökohtainen kilpailu

m.v.h
Filip West

P

Namn

Land

Seura

Klass

1

2

3

4

5

6

7

8

Summa

1

Lassi Vesakoski

FIN

JSF

Junior

20

21

21

19

21

16

20

20

158

2

Antti Poutiainen

FIN

TorsA

Junior

19

13

17

14

20

15

21

17

136

3

Ville Vesakoski

FIN

JSF

Junior

18

14

15

18

19

14

17

17

132

4

Niko Korkeamäki

FIN

JSF

Junior

10

16

18

15

18

14

19

18

128

5

Toni Mähönen

FIN

KSA

Junior

15

11

14

19

13

18

15

21

126

6

Erno Härkönen

FIN

SSG

Junior

16

11

11

18

14

13

20

14

117

7

Tobias Pajunen

FIN

JSF

Junior

9

14

10

15

9

17

15

15

104

8

Dennis Högberg

FIN

JSF

Junior

9

14

12

12

12

9

15

11

94

1

Leena Korhonen

FIN

OulA

Lady

12

14

15

12

15

16

14

15

23/30

113

2

Nina Noopila

FIN

SSG

Lady

15

19

13

19

13

13

12

9

22/30

113

3

Hanna Keinänen

Fin

JSF

Lady

12

9

13

13

18

14

13

14

106

4

Sissel Surdal

NOR

Lady

14

14

11

12

15

12

11

15

104

5

Anne Synnove Arnestad

NOR

Lady

10

11

11

8

10

15

8

12

85

1

Rune Sundqvist

FIN

JSF

Veteran

21

22

21

20

19

19

20

19

161

2

Jouko Jyrylä

FIN

OUlA

Veteran

17

14

16

17

17

17

18

18

134

3

Markku Aaltonen

FIN

RihlA

Veteran

16

15

20

15

15

14

18

20

133

4

Arto Blom

FIN

KuuA

Veteran

17

11

17

13

18

17

22

15

130

5

Juhani Valkeapää

FIN

SSG

Veteran

18

12

16

19

15

18

17

13

128

6

Pertti Laine

FIN

KSA

Veteran

17

16

14

16

14

11

18

17

123

7

Nils Porko

FIN

Vs-VA

Veteran

17

19

11

15

15

13

16

17

123

8

Lasse Koistinen

FIN

OulA

Veteran

16

15

11

17

17

15

14

15

120

9

Per-Erik Backlund

FIN

JSF

Veteran

16

16

15

19

15

16

10

12

119

Matti Sieppala

FIN

OulA

Veteran

0

1

Pekka Keinänen

FIN

JSF

Senior

21

18

18

22

16

21

21

18

4/8

155

2

Hannu Mäkäräinen

FIN

SoA

Senior

21

18

18

20

22

18

20

18

6/8

155

3

Thomas Hultqvist

SWE

Senior

18

20

16

19

17

20

22

22

154

4

Jari Rajala

FIN

SSG

Senior

16

20

18

22

17

18

21

21

153

5

Mika Kokkola

FIN

Rihla

Senior

22

19

15

21

19

17

20

17

150

6

Vesa Rajaniemi

FIN

OulA

Senior

16

17

17

22

20

17

20

20

149

7

Aku Lindström

FIN

MkmS

Senior

16

18

16

23

19

16

19

21

148

8

Hannu Vesala

FIN

EjA

Senior

18

20

17

18

19

19

14

21

146

9

Tomi Tolonen

FIN

SoA

Senior

18

21

13

18

17

18

21

20

146

10

Petri Kokkonen

FIN

SSG

Senior

18

19

16

17

16

22

20

17

145

11

Tuomas Asikkala

FIN

OulA

Senior

16

17

16

20

18

17

20

20

144

12

Jonny Neman

SWE

Senior

17

19

17

15

16

20

18

21

143

13

Tero Rantonen

FIN

OmAS

Senior

21

21

20

14

15

17

17

17

142

14

Antti Moilanen

FIN

SoA

Senior

18

17

17

15

18

18

21

17

141

15

Geir Henning Svanes

NOR

Senior

18

22

15

20

17

16

17

16

141

16

Markku Poutiainen

FIN

SSG

Senior

18

19

20

13

16

12

19

23

140

17

Pekka Hanni

FIN

OmAS

Senior

20

12

19

19

13

19

18

20

140

18

Juha Kytömaa

FIN

SSG

Senior

20

19

15

20

15

17

15

18

139

19

Jyrki Louhivuori

FIN

NosA

Senior

16

18

20

13

18

18

21

14

138

20

David Holland

NOR

Senior

17

14

18

22

16

14

17

18

136

21

Håkan Elmqvist

SWE

Senior

16

19

16

17

18

15

17

18

136

22

Rauno Mähönen

FIN

KSA

Senior

19

16

17

16

17

14

20

17

136

23

Anssi Virtanen

FIN

SSG

Senior

16

14

20

18

20

17

14

17

136

24

Esko Arlin

FIN

VihA

Senior

15

15

18

17

17

19

16

18

135

25

Harri Seilo

FIN

MkmS

Senior

16

16

18

19

18

16

16

16

135

26

Veijo Korkeamäki

FIN

JSF

Senior

17

17

14

19

19

13

15

20

134

27

Petri Palo

FIN

SSG

Senior

16

19

20

16

12

17

18

16

134

28

Stefan Björklund

SWE

Senior

18

17

14

18

13

17

17

18

132

29

Timo Kyntäjä

FIN

SSG

Senior

18

16

16

14

14

18

18

17

131

30

Elling Tryterud

NOR

Senior

13

16

16

18

15

16

16

19

129

31

Marko Aalto

FIN

NosA

Senior

18

21

18

12

17

11

15

17

129

32

Urpo Kinnunen

FIN

RAM

Senior

14

19

16

19

17

14

17

13

129

33

Göran Ludvigsson

SWE

Senior

19

14

17

13

16

16

17

16

128

34

Mikko Koski

FIN

OulA

Senior

16

20

14

19

15

13

16

14

127

35

Risto Laine

FIN

KsA

Senior

18

12

17

16

15

16

15

17

126

36

Roland Noopila

FIN

SSG

Senior

16

13

15

15

15

13

17

18

122

37

Magne Gusland

NOR

Senior

17

17

15

10

10

19

17

17

122

38

Jari Joukainen

FIN

SSG

Senior

10

13

13

17

16

13

16

21

119

39

Juha Ronkainen

FIN

SoA

Senior

14

12

13

15

18

13

16

17

118

40

Risto Kannisto

FIN

KSA

Senior

12

12

15

15

18

15

15

16

118

41

Eero Pelkonen

FIN

OulA

Senior

15

15

19

10

15

12

14

16

116

42

Erno Lindroos

FIN

NosA

Senior

18

15

15

14

9

15

12

17

115

43

Per Magnus Pedersen

NOR

Senior

18

10

13

15

11

11

18

18

114

44

Hans Sundström

FIN

RS

Senior

16

11

13

13

16

16

11

17

113

45

Raimo Koivunen

FIN

Rihla

Senior

17

15

18

9

15

11

15

13

113

46

Morten Aakre

NOR

Senior

12

15

11

12

12

13

19

16

110

Thomas Ruland

FIN

JSF

Senior

0

Pekka Ahinko

FIN

SoA

Senior

0

Marko Kortelainen

FIN

SoA

Senior

0

Lahden Ampumaseuran Ari Meinander ampui 584 pistettä isopistoolilla Keski-Suomen Kisoissa Laukaassa 23.-24. toukokuuta. LAS:n Tomi Harju tähtäsi 551 pistettä 50 metrin pistoolilla. Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuran Pekka Saari laukoi pienoiskiväärin makuuasennon kilpailussa 595 ja pienoiskiväärin 3×40 laukauksen kilpailussa 1144 pistettä.

Keski-Suomen Kisat, Laukaa, Keski-Suomen Ampujat, 23.-24.5.2009.

25m Isopistooli sarja Y:

1) Ari Meinander LAS 584 / 21, 2) Janne Kuvaja PAS 577 / 20, 3) Teemu Lahti LAS 560 / 13, 4) Kari Laitinen KSA 554 / 6, 5) Eero Laitila NU 552 / 16.

25m Isopistooli sarja Y50:

1) Juhani Öhman TiA 556 / 9, 2) Olavi Ylistö MuurY 516 / 8.

25m Olympiapistooli sarja Y:

1) Hannu Räsänen KSA 573 / 15, 2) Marko Talvitie LehA 572 / 16, 3) Teemu Tarvainen KSA 545 / 3, 4) Matti Kuismanen PAS 541 / 9, 5) Stefan Miettinen KAMS 530 / 7, 6) Matti Kyllönen KAMS 527 / 5, 7) Jyrki Kronqvist KSA 402.

25m Olympiapistooli sarja Y20:

1) Stefan Miettinen KAMS 534 / 8.

25m Olympiapistooli sarja Y50:

1) Matti Kuismanen PAS 567 / 10, 2) Hannu Räsänen KSA 562 / 17, 3) Reijo Rantakangas LehA 535 /6, 4) Matti Kyllönen KAMS 520 / 9, 5) Tauno Soutua MSA 509 / 3, 6) Juhani Öhman TiA 489 / 4, 7) Olavi Ylistö MuurY 457 / 5.

25m Pienoispistooli 60 ls sarja Y:

1) Eero Laitila NU 564 / 9, 2) Jari Laaksonen JSA 553 / 12, 3) Kari Laitinen KSA 548 / 8, 4) Juhani Juntti KSA 498 / 6.

25m Pienoispistooli 60 ls sarja Y50:

1) Hannu Räsänen KSA 573 / 13, 2) Jorma Åsbacka MA 563 / 12, 3) Olavi Ylistö MuurY 561 / 6, 4) Matti Kyllönen KAMS 559 / 15, 5) Juhani Öhman TiA 557 / 10, 6) Matti Kunttu KSA 499 / 8.

25m Urheilupistooli 60 ls sarja Y20:

1) Jukka Juntti KSA 553 / 4, 2) Juho Juntti KSA 527 / 7.

25m Urheilupistooli 60 ls sarja N:

1) Olga Wolkoff ESA 557 / 12, 2) Sirkka Ylistö MuurY 557 / 9, 3) Laura Wegelius TuulA 554 / 12, 4) Johanna Poikola NorA 527 / 6, 5) Krista Wegelius TuulA 502 / 4.

25m Vakiopistooli sarja Y:

1) Janne Kuvaja PAS 568 / 16, 2) Ari Meinander LAS 554 / 9, 3) Teemu Lahti LAS 551 / 11, 4) Kalle Mykkänen TiA 542 / 4, 5) Kari Laitinen KSA 538 / 8, 6) Eero Laitila NU 537 / 7, 7) Jari Laaksonen JSA 531 / 6, 8) Juhani Juntti KSA 474 / 2.

25m Vakiopistooli sarja Y20:

1) Juho Juntti KSA 532 / 5, 2) Jukka Juntti KSA 504.

25m Vakiopistooli sarja Y50:

1) Hannu Räsänen KSA 549 / 12, 2) Antti Pesonen Orjy 532 / 4, 3) Juhani Öhman TiA 530 / 5, 4) Jorma Åsbacka MA 527 / 8, 5) Matti Kyllönen KAMS 519 / 3, 6) Olavi Ylistö MuurY 494 / 3, 7) Paavo Miettinen KAMS 483 / 3, 8) Matti Kunttu KSA 476 / 4.

25m Vakiopistooli sarja N:

1) Olga Wolkoff ESA 527 / 6, 2) Sirkka Ylistö MuurY 504 / 4.

50m Kivääri 3×20 ls sarja Y50:

1) Veijo Sivula KSA 534 / 2, 2) Ossi Hellman TiA 517 / 1, 3) Matti Hietikko KSA 487.

50m Kivääri 3×20 ls sarja N20:

1) Gisela Miettinen KarMAS 557, 2) Henna Kärhä Hahlo 551 / 1, 3) Noora Leppäketo LuhA 519.

50m Kivääri 3×20 ls sarja N:

1) Paula Peltoniemi ÄäA 555 / 1.

50m Kivääri 3×40 ls sarja Y:

1) Pekka Saari IMAS 1144 / 10, 2) Jari Lehtinen PHA 1122 / 14, 3) Antti Raittinen LamAs 1090 / 6, 4) Pekka Raittinen LamAs 1070 / 3.

50m Kivääri 3×40 ls sarja Y20:

1) Niko Matilainen PiekSA 1098 / 8, 2) Anton Miettinen KarMAS 1073/2.

50m Kivääri 60 ls, makuu sarja Y:

1) Pekka Saari IMAS 595 / 42, 2) Jari Lehtinen PHA 587 / 30, 3) Jouni Minkkinen TiA 579 / 22, 4) Vesa Arpiainen KSA 569 / 20, 5) Tero Turpeinen suma 553 / 9.

50m Kivääri 60 ls, makuu sarja Y20:

1) Niko Matilainen PiekSA 572 / 19.

50m Kivääri 60 ls, makuu sarja Y50:

1) Jouko Forsten SäSA 588 / 20, 2) Veijo Sivula KSA 582 / 31, 3) Aimo Piispanen PihA 574 / 23, 4) Ossi Hellman TiA 562 / 12, 5) Toivo Lukkarinen SMY 549 / 14.

50m Kivääri 60 ls, makuu sarja N20:

1) Henna Kärhä Hahlo 582 / 26, 2) Noora Leppäketo LuhA 543 / 8.

50m Kivääri 60 ls, makuu sarja N:

1) Paula Peltoniemi ÄäA 515 / 14.

50m Pistooli sarja Y:

1) Tomi Harju LAS 551 / 7, 2) Kalle Mykkänen TiA 516 / 5, 3) Kalle Wegelius TuulA 504 / 4, 4) Juhani Juntti KSA 484 / 1.

50m Pistooli sarja Y20:

1) Juho Juntti KSA 493 / 5, 2) Jukka Juntti KSA 469.

50m Pistooli sarja Y50:

1) Antti Pesonen Orjy 540 / 8, 2) Sakari Paasonen LAS 532 / 2, 3) Reijo Rantakangas LehA 525 / 1, 4) Juhani Öhman TiA 523 / 4, 5) Juha Sirkka KonnA 511 / 8, 6) Tapio Paappanen KeuSA 491 / 1.

Henri Häkkinen oli 48:s pienoiskiväärin täysottelun maailmancupissa Milanossa maanantaina 25. toukokuuta. Joensuun Ampujia edustava 28-vuotias Häkkinen ampui 1147 (makuu 390 + pysty 374 + polvi 383) pistettä.

Kauden viimeisen pienoiskiväärin täysottelun maailmancupin voitti Kiinan 19-vuotias Zhaohui He ylivoimaisesti huipputuloksella 1284,8 (1181+103,8) pistettä. Ensimmäistä kauttaan maailmancupissa kilpaileva He jätti Italian Niccolo Camprianin 15,2 pisteen päähän ja otti jo toisen voittonsa pienoiskiväärin täysottelussa. Hän voitti 1283,5 (1182+101,5) pisteellä Münchenin kilpailun.

– Eipä ole tämän päivän startista kokonaisuutenaan paljon kerrottavaa. Polvi tuntui tänään ihan hyvältä, mutta pari pätkää siinä meni pieleen. Kunpa tietäisi miksi, hollolalainen Henri Häkkinen totesi.

– Tuuli oli taas normaalia Milanon tuulta.

Henri Häkkinen, Pohjois-Hämeen Ampujien Ville Nokipii ja Kotkan Ampumaseuran Juha Peltonen kilpailevat vielä pienoiskiväärin makuuasennon 60 laukauksen kilpailussa maailmancupissa Milanossa. Makuuasennon 60 laukauksen kilpailun karsinta on keskiviikkona.

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancup, Milano, Italia, 23.-28.5.2009.

Pienoiskivääri, miehet, 3×40 ls:n peruskilpailu + 10 ls:n finaali: 1) Zhaohui He Kiina 1284,8 (1181+103,8), 2) Niccolo Campriani Italia 1269,6 (1173+96,6), 3) Anders Johanson Ruotsi 1268,5 (1172+96,5), 4) Lei Zhang Kiina 1265,4 (1168 / 46,9 uusinnassa finaalipaikasta + 97,4), 5) Aleksei Kamenski Venäjä 1264,9 (1169+95,9), 6) Ole Magnus Bakken Norja 1264,6 (1172+92,6), 7) Maik Eckhardt Saksa 1264,5 (1165 / 48,3 + 96,5), 8) Robert Markoja Slovenia 1262,9 (1168 / 46,9 + 94,9), …48) Henri Häkkinen Suomi 1147 (390 + 374 + 383).

Marjo Yli-Kiikka ja Hanna Etula ottivat paikan pienoiskiväärin 3×20 laukauksen kilpailuun maailmancupissa Milanossa maanantaina 25. toukokuuta. Yli-Kiikka tähtäsi 582 (makuu 200 + pysty 191 + polvi 191) pistettä ja oli toisessa karsintaerässä hienosti neljäs. Etula ampui 568 (193+190+185) pistettä ja oli ensimmäisessä karsintaerässä 15:s. Pauliina Frilander laukoi 562 (192+187+183) pistettä, oli ensimmäisessä karsintaerässä 28:s ja karsiutui. Karsinnan parhaan tuloksen 588 (198+193+197) pistettä ampui Kiinan Qinqin Wan ensimmäisessä erässä.

Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava 30-vuotias Marjo Yli-Kiikka ampui mainiosti neljänneksi pienoiskiväärin asentokilpailun karsinnan toisessa erässä. Yli-Kiikka laukoi 582 (makuu 200 + pysty 191 + polvi 191) pistettä. Toisen erän parhaan tuloksen tähtäsi Tshekin Adela Sykorova, joka kasasi 587 (197+198+192) pistettä.

– Makuuasento sujui yllättävänkin rennosti (täydet 200 pistettä). Vain kolmanneksi viimeinen laaki jännitti hieman. Kisa meni läpi hiukan tuulta kytätessä ja hikoillen, isokyröläinen Yli-Kiikka kommentoi ilmeisen tyytyväisenä.

– .Hyvän ammunnan lisäksi jatkoon pääsy oli pääasia. Hyvillä fiiliksillä jatketaan aamulla.

Lahden Ampumaseuran 28-vuotias Hanna Etula laukoi pienoiskiväärillä 568 (193+190+185) pistettä. Hän oli ensimmäisessä erässä 15:s ja läpäisi helposti karsinnan.

– Ammunta oli tänään mukavan tuntuista ja olin tuulen kanssa kohtuullisesti sinut. Makuuasennossa (193) oli vähän huonoa tuuria, kun tuuli kääntyili niin äkisti. Pystyn (190) hallitsin hyvin, vaikka muutama huono laukaus tulikin. Polvella (185) tuntuma oli hyvä, mutta osumat jäivät liian usein kympistä. Huomenna on uusi päivä! hollolalainen Etula kuvaili kilpailuaan.

Pieksämäen Seudun Ampujia edustava 20-vuotias Pauliina Frilander putosi niukasti huomisesta peruskilpailusta. Frilander laukoi 562 (192+187+183) pistettä ja oli 28:s ensimmäisessä erässä. Jatkoon pääsivät kaikki 563 ampuneet.

– Olin toinen, joka putosi. Kuumuuden osalta oli aiempaa helpompaa, siitä ei jäänyt kiinni. Makuu (192) ja pysty (187) olivat suunnilleen tämän hetken kunnon mukaisia, jopa vähän yläkanttiin. Polvi (183) petti pahasti. Se jäi noin kymmenen pistettä normaalista. Aiemmin tällä kaudella polvi on ollut helpoin ja varmin asento, mutta tänään ei vain sujunut, tamperelainen Frilander harmitteli.

– En ehtinyt harjoitella täällä polvea riittävästi ja taulun korkeus oli outo. En vain saanut asentoa ja säätöjä hyväksi ja tuli aivan liikaa tosi huonoja osumia. En tänään osannut ampua riittävän hyvin. Peilin kautta saa jälleen kerran etsiä syyllistä.

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancup, Milano, Italia, 23.-28.5.2009.

Pienoiskivääri, naiset, 3×20 ls:n peruskilpailun karsinta:

1. erä: 1) Qinqin Wang Kiina 588 (makuu 198 + pysty 193 + polvi 197), 2) Xiangyan Wan Kiina 588 (198 + 195 + 195), 3) Annik Marguet Sveitsi 578 (197 + 190 + 191), …15) Hanna Etula Suomi 568 (193 + 190 + 185), …28) Pauliina Frilander Suomi 562 (192 + 187 + 183).

2. erä: 1) Adela Sykorova Tshekki 587 (197 + 198 + 192), 2) Wen Yin Kiina 584 (196 + 191 + 197), 3) Marica Masina Italia 582 (197 + 192 + 193), 4) Marjo Yli-Kiikka Suomi 582 (200 + 191 + 191).

Etula ja Yli-Kiikka ottivat paikan huomiseen peruskilpailuun. Frilander karsiutui.

Ritva Karri on 29:s ja Karoliina Helle 43:s ensimmäisen kilpailupäivän tarkkuusosan jälkeen urheilupistoolin maailmancupissa Milanossa maanantaina 25. toukokuuta. Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava Karri tähtäsi 286 (95+96+95) pistettä ja on neljä pistettä kahdeksan parhaan finaalirajasta. Salon Seudun Ampujien Karoliina Helle laukoi 283 (94+93+96) pistettä. Urheilupistoolin pikaosa on huomenna tiistaina.

Urheilupistoolin kauden viimeistä maailmancupia johtaa Saksan Munkhbayar Dorjsuren 293 (99+99+95) pisteellä. Saman pistemäärän ovat ampuneet myös Serbian Zorana Arunovic ja Espanjan Sonia Franquet. 39-vuotias Dorjsuren on urheilupistoolin kaksinkertainen olympiapronssimitalisti (2008 Peking ja 1992 Barcelona) ja MM-kultamitalisti (2002 Lahti). Lisäksi hän on ampunut ilmapistoolilla MM-kultaa 1998.

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancup, Milano, Italia, 23.-28.5.2009.

Urheilupistooli, naiset, 60 ls + 20 ls:n finaali, tilanne 1/2 kilpailupäivän tarkkuusosan jälkeen: 1) Munkhbayar Dorjsuren Saksa 293 (99+99+95), 2) Zorana Arunovic Serbia 293 (97+97+99), 3) Sonia Franquet Espanja 293 (99+97+97), 4) Jasna Sekaric Serbia 291 (96+96+99), 5) Lenka Maruskova Tshekki 291 (95+99+97), 6) Nino Salukvadze Georgia 291 (96+98+97), 7) Lalita Yauhleuskaya 290 (98+95+97), 8) Viktoria Chaika Valko-Venäjä 290 (96+97+97), …29) Ritva Karri Suomi 286 (95+96+95), …43) Karoliina Helle Suomi 283 (94+93+96).

Urheilupistoolin pikaosa huomenna.

Karoliina Helle tähtäsi ilmapistoolilla 384 peruskilpalun ensimmäisessä erässä maailmancupissa Milanossa sunnuntaina 24. toukokuuta. Helle oli erässään kuudes tasatuloksella viidenneksi sijouttuneen Georgian Nino Salukvadzen kanssa. Erän paras oli Kiina Wenjun Guo, joka ampui 392 ja jäi vain pisteen ME-tuloksesta. ME-tuloksen 393 on ampunut Venäjä Svetlana Smirnova jo 1998.

Salon Seudun Ampujia edustavan Karoliina Helteen tulos oli 384 (97+93+97+97).

Pääseeko Karoliina Helle kahdeksan parhaan finaaliin, ratkeaa toisessa erässä. Sen erän tulosten kehitystä voi seurata tulospalvelua ylläpitävän Sius Arcorin nettisivuilla (http://results.sius.com/) ja Kansainvälisen Ampumaurheiluliiton nettisivuilla (http://www.issf-shooting.org/calendar/championship_schedule_by_discipline.ashx?cshipid=923).

Karoliina Helle putosi vasta uusinnalla finaalista ilmapistoolin maailmancupissa Milanossa sunnuntaina 24. toukokuuta. Salon Seudun Ampujia edustava 25-vuotias Helle ampui 40 laukauksen peruskilpailussa hyvän tuloksen 384 (97+93+97+97) pistettä. Hän uusi kahdesta finaalipaikasta Espanjan Sonja Franquetin ja Georgian Nino Salukvadzen kanssa. Franguet ampui viiden laukauksen uusinnassa 49,3, Salukvadze 46,3 ja Helle 45,5.

Kiinan Wenjun Guo johtaa hurjalla tuloksella 392 pistettä naisten ilmapistoolin maailmancupia peruskilpailun jälkeen. 24-vuotias Guo jäi vain pisteen ME-tuloksesta 393, jonka on ampunut Venäjän Svetlana Smirnova jo vuonna 1998. Guo on naisten ilmapistoolin olympiavoittaja (Peking 2008).

– Peruskisa ei teknisesti ollut paras mahdollinen, mutta lukuisat rajakympit pelastivat. Kokonaisuutena sain pidettyä paketin kasassa ja henkisesti oli hyvä vire. Oli kiva ampua, akaalainen Karoliina Helle totesi.

– Shoot-off (uusinta) oli tosiaan uusi kokemus kovassa seurassa. Siinä ei ollut mitään ylimääräisiä jännityksiä ja syke oli normaalitasolla. Kolme ensimmäistä laukausta vedin vasemmalle yliyrittämisellä, neljäs oli priima ja viides meni pitkäksi. Henkisellä puolella oli kaikki kunnossa. Ensi kerralla finaaliin.

Naisten ilmapistoolin finaali on kello 17.30 alkaen.

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancup, Milano, Italia, 23.-28.5.2009.

Ilmapistooli, naiset, 40 ls + 10 ls:n finaali, tilanne peruskilpailun jälkeen: 1) Wenjun Guo Kiina 392, 2) Jun Hu Kiina 388, 3) Zorana Arunovic Serbia 386, 4) Xin Tong Kiina 386, 5) Jasna Sekaric Serbia 385, 6) Miroslawa Sagun Lewandowska Puola 385, 7) Sonia Franquet Espanja 384 / 49,3 uusinnassa finaalipaikasta, 8) Nino Salukvadze Georgia 384 / 46,3, 9) Karoliina Helle Suomi 384 / 45,5 (peruskilpailun sarjat 97+93+97+97), …47) Ritva Karri Suomi 372 (91+91+94+96).

Karoliina Helle putosi vasta uusinnalla finaalista ja oli lopulta yhdeksäs ilmapistoolin maailmancupissa Milanossa sunnuntaina 24. toukokuuta. Salon Seudun Ampujia edustava 25-vuotias Helle ampui 40 laukauksen peruskilpailussa hyvän tuloksen 384 (97+93+97+97) pistettä. Hän uusi kahdesta finaalipaikasta Espanjan Sonja Franquetin ja Georgian Nino Salukvadzen kanssa. Franquet ampui viiden laukauksen uusinnassa 49,3, Salukvadze 46,3 ja Helle 45,5.

Kiina otti kauden viimeisessä ilmapistoolin maailmancupissa kaksoisvoiton, kun Wenjun Guo voitti 489,9 (392+97,9) pisteellä ja Jun Hu oli toinen 488,6 (388+100,6) pisteellä. 24-vuotias Guo jäi peruskilpailussa vain pisteen ME-tuloksesta 393, jonka on ampunut Venäjän Svetlana Smirnova jo vuonna 1998. Finaalin ME-tuloksesta 493,5 Guo jäi 4,6 pistettä. Finaalin ME-tuloksen on ampunut Kiinan Jie Ren vuonna 1999. Guo on naisten ilmapistoolin olympiavoittaja (Peking 2008).

– Peruskisa ei teknisesti ollut paras mahdollinen, mutta lukuisat rajakympit pelastivat. Kokonaisuutena sain pidettyä paketin kasassa ja henkisesti oli hyvä vire. Oli kiva ampua, akaalainen Karoliina Helle totesi.

– Shoot-off (uusinta) oli tosiaan uusi kokemus kovassa seurassa. Siinä ei ollut mitään ylimääräisiä jännityksiä ja syke oli normaalitasolla. Kolme ensimmäistä laukausta vedin vasemmalle yliyrittämisellä, neljäs oli priima ja viides meni pitkäksi. Henkisellä puolella oli kaikki kunnossa. Ensi kerralla finaaliin.

Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseuran Ritva Karri ampui ilmapistoolilla 372 (91+91+94+96) pistettä.

– Tulos oli tämän hetken tasoni mukainen. Alku oli tosi hankala. Loppu alkoi jo muistuttaa ammuntaa. Urheilupistooli on nykyään päälajini, kokkolalainen Karri totesi.

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancup, Milano, Italia, 23.-28.5.2009.

Ilmapistooli, naiset, 40 ls + 10 ls:n finaali: 1) Wenjun Guo Kiina 489,9 (392+97,9), 2) Jun Hu Kiina 488,6 (388+100,6), 3) Miroslawa Sagun Lewandowska Puola 486,0 (385+101,0), 4) Jasna Sekaric Serbia 483,6 / 10,6 uusinnassa neljännestä sijasta (385+98,6), 5) Sonia Franquet Espanja 483,6 / 8,7 (384 / 49,3 uusinnassa finaalipaikasta +99,6), 6) Nino Salukvadze Georgia 482,0 (384 / 46,3 + 98,0), 7) Xin Tong Kiina 481,9 (386+95,9), 8) Zorana Arunovic Serbia 480,3 (386+94,3), 9) Karoliina Helle Suomi 384 / 45,5 (peruskilpailun sarjat 97+93+97+97), …47) Ritva Karri Suomi 372 (91+91+94+96).

Henri Häkkinen otti vakuuttavasti paikan pienoiskiväärin täysottelun peruskilpailuun maailmancupissa Milanossa sunnuntaina 24. toukokuuta. Joensuun Ampujia edustava 28-vuotias Häkkinen ampui karsinnassa 1154 (makuu 393 + pysty 377 + polvi 384) pistettä. Juha Peltonen (1113) ja Ville Nokipii (1092) putosivat. Karsinnan parhaan tuloksen laukoi Venäjän Artem Hadjibekov, joka laukoi 1181 pistettä ensimmäisessä karsintaerässä.

– Aika mielenkiintoinen ammunta oli kyllä tänään. Joka asennosta oli hyviä ja huonoja pätkiä, mutta onneksi pisteet riittivät reilusti jatkoon. Ja lämmintä oli, hollolalainen Henri Häkkinen kommentoi ammuntaansa ensimmäisessä karsintaerässä, jossa hän oli 15:s.

Kotkan Ampumaseuraa edustava 36-vuotias Juha Peltonen laukoi pienoiskiväärin täysottelun karsinnassa 1113 (389 + 358 + 341) pistettä. Hän oli 36:s ensimmäisessä karsintaerässä.

– Kyllähän tämä Milanon rata on tosi haasteellinen. Juuri kun kuulet ymmärtäväsi tuulta, niin paluu maanpinnalle tulee ennemmin kuin arvaatkaan, vihtiläinen Peltonen kuvaisi Milanon oloja.

– Avoimin mielin lähden makuuasennon kilpailuun, mieluusti finaaliin asti.

Pohjois-Hämeen Ampujia edustava 20-vuotias Ville Nokipii ampui ensimmäisen pienoiskivääristarttinsa maailmancupissa. Mikkeliläinen Nokipii laukoi 1092 (379 + 362 + 351) pistettä ja oli 45:s toisessa karsintaerässä.

– Kyllä se hikiseltä ja työläältä tuntui. Missään vaiheessa ei tullut mieleen antaa periksi ja räiskiä, vaan yritin hakea hyvää tunnetta muutamalla asentoa sekä ampumalla niin hyvin kuin pystyn, Nokipii kuvaili urakkaansa.

– Tulokseen en tietenkään ole tyytyväinen. Pystyn reilusti parempaan. Luottavaisena lähden makuuasennon karsintaan Hirveltä saamieni kokemusvinkkien siivittämänä.

Ampumaurheiluliiton kiväärilajien päävalmentaja Juha Hirvi arvioi pienoiskiväärin täysottelun karsinnan kovaksi. Peruskilpailuun pääsi vain 50 ampujaa: ensimmäisestä erästä 23 ja toisesta erästä 27.

– Suomalaisittain melko odotettu tulos tänään karsinnoista. Kun vain 50 pääsi peruskilpailuun, monta huippua jäi tänään rannalle! Juha Hirvi totesi.

– Henkka otti paikan, vaikka se jäikin loppukirin varaan. Peltsi ampui vähän alakanttiin, mutta tämä oli treeniä makuukisaa varten. Ville sai tulikasteen pahimmassa mahdollisessa paikassa ja vielä pahemmassa erässä. Yritys oli kuitenkin hyvä, vaikka olikin ihan "kebabkioskilla".

Miesten pienoiskiväärin täysottelun peruskilpailu on ohjelmassa huomenna maanantaina. Makuuasennon 60 laukauksen kilpailun karsinta on tiistaina.

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancup, Milano, Italia, 23.-28.5.2009.

Pienoiskivääri, miehet, 3×40 ls:n peruskilpailun karsinta:

1. erä: 1) Artem Hadjibekov Venäjä 1181 (makuu 399 + pysty 388 + polvi 394), 2) Stevan Pletikosic Serbia 1173 (398 + 384 + 391), 3) Vitaliy Dovgun Kazakstan 1169 (395 + 385 + 389), …15) Henri Häkkinen Suomi 1154 (393 + 377 + 384), …36) Juha Peltonen Suomi 1113 (389 + 358 + 341).

2. erä: 1) Sanjeev Rajput Intia 1176 (398 + 388 + 390), 2) Vebjörn Berg Norja 1172 (395 + 380 + 397), 3) Ole Magnus Bakken Norja 1172 (396 + 384 + 392), …45) Ville Nokipii Suomi 1092 (379 + 362 + 351).

Ala-Hämeen Ampujien Max Rosenberg ampui hyvän tuloksen 144 (121+23) kiekkoa ja voitti uusinnalla skeetin Polar GP:n Hollolan Hälvälässä sunnuntaina 24. toukokuuta. 30-vuotias janakkalalainen Rosenberg voitti uusinnassa kiekoin 2-1 21-vuotiaan hollolalaisen Jesse Louhelaisen. Kisan järjestänyttä Lahden Ampumaseuraa edustava Louhelainen kilpaili kotiradallaan.

Max Rosenberg on aloittanut kauden hyvin. Hän voitti 145 (121+24) kiekolla perinteisen skeetin Nasta GP:n Hyvinkäällä 2.-3. toukokuuta. Silloin hän paransi kahdella kiekolla peruskilpailun ennätystään. Nyt hän sivusi ennätystään 121 kiekkoa.

Polar GP, Euroopan haulikkocup -kilpailu, Hollolan Hälvälä, Lahden Ampumaseura, 22.-24.5.2009.

Skeet, 125 kiekon peruskilpailu + 25 kiekon finaali, Y-sarja: 1) Max Rosenberg A-HA 144/2 uusinnassa voitosta (121+23), 2) Jesse Louhelainen LAS 144/1 (120+24), 3) Oskari Kössi SSG 143 (121+22), 4) Heikki Järvinen A-HA 142 (118+24), 5) Heikki Meriluoto SiUra 140 (117/1+23), 6) Tero Kallioinen A-HA 137 (117/2+20), 7) Rauli Honka OSH 117/1, 8) Vesa Lautamatti AEM 116, 9) Vesa Lamminmäki P-HA 116, 10) Sami Kutila L-HA 115, 11) Jaakko Hacklin P-HA 115, 12) Miikka Peltonen AEM 114, 13) Jukka Turtiainen SMY 114, 14) Kari Auvinen SiUra 114, 15) Jukka Passila A-HA 113, 16) Tomi Aspholm L-HA 112, 17) Markus Makkonen IA 112, 18) Jari Karlund P-HA 111, 19) Ivan Marzocchi GBR 111, 20) Mika Leppilahti IMAS 110.

Joukkuekilpailu, Y-sarja: 1) A-HA I (Tero Kallioinen, Max Rosenberg, Heikki Järvinen) 356 SE-tulos, 2) P-HA (Jari Karlund, Vesa Lamminmäki, Jaakko Hacklin) 342, 3) IA (Markus Makkonen, Ville Hukkanen, Juhani Sahlström) 330, 4) SiUra 323, 5) A-HA II 319, 6) SSG 312, 7) MA 301.

Skeet, 125 kiekon peruskilpailu + 25 kiekon finaali, Y15-sarja: 1) Miikka Tanneraho RSA 117 (97+20), 2) Henri Sorvo K-SHa 112 (91+21), 3) Janne Vallioniemi A-HA 107 (88+19), 4) Juho Auvinen SiUra 106 (92+14), 5) Timi Vallioniemi A-HA 102 (84+18), 6) Eetu Kallioinen A-HA 98 (80+18).

Skeet, 125 kiekon peruskilpailu + 25 kiekon finaali, Y17-sarja: 1) Lauri Tiainen KSA 122 (101+21), 2) Eemeli Kurki A-HA 121 (102+19), 3) Jesse Tuomi RSA 120 (99+21), 4) Mikko Heikkinen AEM 118 (98+20), 5) Paavo Hemmo A-HA 116 (98+18), 6) Juho Kytökorpi OSU 111 (93+18).

Skeet, 125 kiekon peruskilpailu + 25 kiekon finaali, Y20-sarja: 1) Jarno Mattila HyMa 141 (118+23), 2) Juha Huttu-Hiltunen OMAS 133 (109+24), 3) Otto Merikallio SSG 133 (111+22), 4) Tommi Takanen K-SHa 129 (108+21), 5) Olli Honkanen MA 113 (92+21).

Skeet, 125 kiekon peruskilpailu + 25 kiekon finaali, Y55-sarja: 1) Hartte Ojanen HyMa 133 (110+23), 2) Rauno Kortelainen IEM 128/2 uusinnassa toisesta sijasta (108+20), 3) Ismo Peltola MA 128/1 (104+24), 4) Pekka Liljanoksa A-HA 126 (103+23), 5) Pentti Särkkä IEM 123 (103+20), 6) Timo Käyhkö HyMa 119 (101+18).

Trap, 125 kiekon peruskilpailu + 25 kiekon finaali, Y-sarja: 1) Jukka Laakso OSU 135 (113+22), 2) Antti Helin SSG 134 (114+20), 3) Janne Kirvesmäki KarMAS 133 (110/6 uusinnassa finaalipaikasta+23), 4) Arno Kull EST 132 (116+16), 5) Anders Kull EST 131 (111+20), 6) Henrikki Vitali SSG 130 (112+18), 7) Ari Jokinen LAS 110/5, 8) Risto Rämö LAS 110/4, 9) Petri Nummela LAS 110/0, 10) Pasi Oksa VihA 110/4, 11) Esa Jaakkola L-HA 110/5, 12) Pekka Ylikangas KannA 110/3, 13) Mauno Ylikangas KannA 108, 14) Paul Anttila OSH 107, 15) Pasi Tanhuanpää LAS 106, 16) Joni Granqvist IA 105, 17) Pasi Saarinen SaSA 105, 18) Urmas Saaliste EST 104, 19) Heikki Svahn SSG 104, 20) Sami Hirsikangas KannA 104.

Joukkuekilpailu, Y-sarja: 1) SSG II (Antti Helin, Jesse Kinnunen, Veli-Matti Matikainen) 329, 2) LAS I (Petri Nummela, Ari Jokinen, Pasi Tanhuanpää) 326, 3) OSU (Juho Hannonen, Jukka Laakso, Matti Nummela) 323, 4) LAS II 322, 5) KannA 322, 6) SSG I 319.

Trap, 125 kiekon peruskilpailu + 25 kiekon finaali, Y15-sarja: 1) Roni Vitali SSG 106 (89+17).

Trap, 125 kiekon peruskilpailu + 25 kiekon finaali, Y17-sarja: 1) Mika Bister K-64 110 (97+13), 2) Erkki Kull EST 106 (94+12).

Trap, 125 kiekon peruskilpailu + 25 kiekon finaali, Y20-sarja: 1) Jesse Kinnunen SSG 130 (112+18), 2) Juho Hannonen OSU 126 (107+19), 3) Priit Saaliste EST 108 (92+16), 4) Aarno Laurila LAS 106 (88+18), 5) Max Broström SSG 104 (90+14), 6) Timi Hietala OSU 93 (79+14).

Trap, 125 kiekon peruskilpailu + 25 kiekon finaali, Y55-sarja: 1) Heikki Siivonen LAS 127 (111+16), 2) Raimo Jokiniemi LoA 123 (104+19), 3) Reino Laine K-64 122 (100+22), 4) Ari Lehtonen LAS 118 (101+17), 5) Harri Bister K-64 112/2 uusinnassa viidennestä sijasta (100+12), 6) Markku Vikström KellMS 112/1 (98+14).