Arkistot

100-vuotishavinaa SSG:n ampumakeskuksessa

Sata vuotta sitten järjestettiin ensimmäiset haulikon SM-kilpailut Suomessa. Suomen Ampumaurheiluliiton haulikkojaoston, SSG:n (Sibbo Skyttegille) ja FSK:n (Flyktskytteklubben) toimesta toimeenpantiin sunnuntaina 7.6. Sipoon keskusampumaradalla taannoisen tapahtuman "muistokilpailut". Se oli yksi osanen SAL:n tämän vuoden 90-vuotistaipaleen juhlintaa. Päällekkäispiippuisten kisan voitti SSG:n Veli-Matti Matikainen ja rinnakkaispiippuisten kisan voitti FSK:n Mikael Huber.

Sipoossa ei yksin kilpailtu, vaan menneitä muistettiin muullakin tavoin. Kahvilarakennukseen oli pystytetty lajin hienosta historiasta kertova näyttely. SAL:n vuosikymmeniä esiteltiin komein, siirrettävin, seinäjulistein. Flyktskytteklubben oli lähinnä Mikael Huberin toimesta koonnut Konrad Huberin saavutusten ympärille oman näyttelynsä. Esillä oli haulikoita, patruunoita, mitaleja, olympiakisojen mitaliesta lähtien, sekä arvokkaita palkintoja.

Tulevaisuutta (?) valotettiin haulikkoammunnan simulaattorilla, ja uutta laitetta kokeiltiin innokkaasti.

Tilaisuuden kutsua ja tapahtuman tiedotusta oli toteltu. Radalla oli noin 200 henkilöä, joista kolmannes osallistui kisaan. Muut seurasivat Lontoon vuoden 1908 kisojen säännöin ammuttua kilpailua, hörppäsivät SAL:n tarjoamat kakkukahvit, tutustuivat näyttelyyn tai keskustelivat muistellen menneitä.

Yhden muiston toi tapahtuman avaaja, SAL:n puheenjohtaja Mikko Nordquist. Hän muisteli isänsä kertoneen kerran menostaan ampumaradalle. Jussi Nordquist kysyi radan pitäjältä, että oliko kivääriampujia jo näkynyt. Ei ollut, mutta pistooli- ja haulikkoherrat olivat jo paikalla, mutta kiväärimiehistä isä Nordquist oli ensimmäinen.

Herraskaisilta nuo näyttävät vieläkin, jos heitä verrataan kiväärivarusteitaan niska kumarassa raahaavaan tussariväkeen.

Juhlakilpailun täydelliset tulokset ovat liitteenä.

Teksti ja kuvat Matti Erkkilä

Ampujan kiitokset hienosta haulikkoammunnan 100-vuotistapahtumasta

Hitaana hämäläisenä vasta kotimatkalla huomasin, että olisi ollut todella aihetta kiittää kilpailun eteen eniten töitä tehneitä. Kisan ideoijina ja taustatietojen kerääjinä toimineet Mikael Huber ja Curt Sjöblom olivat tehneet lajillemme arvokkaan historiateon. Samoin seuroja SSG ja FSK, kilpailu ei ollut seuroille rahallisesti tuottoisa, mutta meidän osallistujien keskuudessa varmasti arvokas.

Kilpailu itsessään toteutettiin vanhojen sääntöjen mukaan, noudateltiin Lontoon olympialaisten kisaohjelmaa. Kilpailun lomassa oli hieno vaihtaa mielipiteitä välillä nykypäivän ja myös jo vuosikymmenet sitten maamme haulikkoammunnan kärkeen kuuluneiden huippuampujiemme kanssa.

Toivottavasti joku ottaa tapahtuman uusiksi, kun SAL täyttää 100 vuotta

Hannu Haapaniemi

Heikkilän veljekset ampuivat ennätyksillään kaksoisvoiton ja Jesse Peltomäki ilmapistoolissa seitsemäs Tshekin Pilsenissä

Kangasalalaiset Heikkilän veljekset, Tomi-Pekka ja Sami, ampuivat kaksoisvoiton liikkuvan maalin pienoiskiväärin normaalijuoksuissa nuorten kovatasoisessa 19th Meeting of the Shooting Hopes -kilpailussa Tshekin Pilsenissä lauantaina 6. kesäkuuta. Tomi-Pekka Heikkilä ampui pienoiskiväärillä 588 (296+292) pistettä ja paransi ennätystään peräti 6 pistettä. Sami Heikkilä laukoi pienoiskiväärillä ennätyksekseen 586 (296+290) pistettä. Jesse Peltomäki tähtäsi ilmapistoolilla seitsemänneksi 671,6 (573+98,6) pisteellä.

Kangasalalaista Kymppi-64:ää edustava 19-vuotias Tomi-Pekka Heikkilä oli todella tyytyväinen liikkuvan maalin pienoiskiväärin normaalijuoksujen kisan jälkeen. 588 (296+292) pisteellä hän paransi ennätystään peräti 6 pistettä ja jäi vain 2 pistettä lajin Suomen ennätyksestä. SE-tuloksen 590 pistettä on ampunut Ville Häyrinen vuonna 2001. Häyrinen valmentaa sekä Tomi-Pekkaa että Sami Heikkilää.

– Ammunta sujui tänään niin kuin pitikin. Olen todella tyytyväinen. Tämä oli ensimmäinen kansainvälisen kisan voittoni, Tomi-Pekka Heikkilä kommentoi.

– Samikin ampui tänään hyvän tuloksen. Eiköhän hän tuosta vielä paranna.

Isoveljensä tavoin Sami Heikkilä oli tyytyväinen päivän kilpailuunsa. Kesäkuussa 16 vuotta täyttävä erittäin lahjakas Sami ampui uudeksi ennätyksekseen 586 (296+290) pistettä.

– Minulla oli jo eilen sellainen tunne, että nyt kulkee hyvin. Vielä jäi parantamisen varaa EM-kisoihin (heinäkuussa Kroatian Osijekissa). Villen (valmentaja Häyrinen) kanssa muutettiin tänään ampumarytmiä ja se tuntui toimivan. Toivottavasti huomennakin, sanoi Sami, joka kilpaili ensimmäisen kerran EM-kilpailussa 14-vuotiaana 2007 Espanjan Granadassa.

Liikkuvan maalin ampujat kilpailevat pienoiskiväärin sekajuoksuissa eli 40 laukauksen kilpailussa huomenna sunnuntaina. Kisasta on luvassa kovatasoinen, sillä Tshekin Josef Nikl on lajin MM-pronssimitalisti ja Unkarin Laszlo Boros MM-hopeamitalisti.

Kuortaneen Kuntoa edustava 20-vuotias Jesse Peltomäki laukoi ilmapistoolin poikien kilpailussa seitsemänneksi 671,6 (573+98,6) pisteellä. Hän jäi vain 3 pistettä peruskilpailun ja 3,8 pistettä finaalin SE-tuloksista, jotka molemmat ovat hänen nimissään.

– Helppoa ammuntaa ja tulos vähintään siedettävä. Typeriä virheitä jäi vielä korjattavaksi, Jesse Peltomäki kertoi.

19th Meeting of the Shooting Hopes, Pilsen, Tshekki, 5.-7.6.2009.

Liikkuva maali, pojat, pienoiskivääri, 60 ls (normaalijuoksut): 1) Tomi-Pekka Heikkilä Suomi 588 (296+292), 2) Sami Heikkilä Suomi 586 (296+290), 3) Josef Nikl Tshekki 582 (294+288), 4) Mårten Westerlund Suomi 577 (292+285), 5) Laszlo Boros Unkari 577 (294+283), 6) Balazs David Unkari 575 (288+285).

Urheilupistooli, tytöt, 60 ls:n peruskilpailu + 20 ls:n finaali: 1) Michaela Musilova Tshekki 782,9 (580+202,9), 2) Sara Babicz Unkari 767,5 (571+196,5), 3) Valeriya Zabolotskaya Venäjä 762,0 (564+198,0), 4) Michaela Heinrichova Tshekki 757,3 (565+192,3), 5) Sandra Kaluzny Saksa 757,2 (561+196,2), 6) Rahi Sarnobat Intia 756,6 (563+193,6), 7) Susane Schneider Saksa 753,4 (560+193,4), 8) Jitka Pilatova Tshekki 746,0 (560+186,0), …37) Anette Källi Suomi 531 (282+249).

Ilmapistooli, pojat, 60 ls:n peruskilpailu + 10 ls:n finaali: 1) Jindra Dubovy Tshekki 680,8 (581+99,8), 2) Rinat Ajupov Venäjä 677,9 (578+99,9), 3) Michael Heise Saksa 676,4 (576+100,4), 4) Andreas Heise Saksa 675,5 (577+98,5), 5) Rafal Ciszkowski Puola 673,3 (574+99,3), 6) Robert Schulze Saksa 672,3 (574+98,3), 7) Jesse Peltomäki Suomi 671,6 (573+98,6), 8) Amit Kumar Pilaniya Intia 670,0 (573+97,0), …34) Kristoffer Ingelin Suomi 560 (92+91+93+94+94+96).

Tomi-Pekka Heikkilä ampui toiseksi ja Anette Källi kolmanneksi Tshekin Pilsenissä

Suomalaiset ampuivat monta hyvää tulosta ja kärkisijaa nuorten kovatasoisen 19th Meeting of the Shooting Hopes –kilpailun avauspäivänä Tshekin Pilsenissä perjantaina 5. kesäkuuta. Tomi-Pekka Heikkilä laukoi toiseksi liikkuvan maalin normaalijuoksujen poikien kilpailussa sivuten ennätystään 567 pistettä. Anette Källi tähtäsi kolmanneksi ilmapistoolin tyttöjen kilpailussa 471,6 (375+96,6) pisteellä. Jesse Peltomäki oli seitsemäs 50 metrin pistoolin poikien kilpailussa 637,3 (545+92,3) pisteellä.

– Olen ihan tyytyväinen tulokseen, kun sivusin kisassa omaa ennätystäni. Kisa sujui kokonaisuudessaan ihan mukavasti ja ammunta oli aika rentoa ja helpon tuntuista, kommentoi 19-vuotias kangasalalainen Tomi-Pekka Heikkilä liikkuvan maalin ilmakiväärin normaalijuoksujen kisaa, jossa hän laukoi 567 (288+279) pisteellä toiseksi. Hän hävisi vain pisteen Unkarin Laszlo Borosille, joka on lajin hallitseva nuorten MM-kultamitalisti ja kaksinkertainen EM-kultamitalisti.

Kangasalalaista Kymppi-64:ää edustava Tomi-Pekka Heikkilä urakoi kolme kilpailua Pilsenissä. Hän kilpailee huomenna lauantaina liikkuvan maalin pienoiskiväärin normaalijuoksujen kilpailussa ja sunnuntaina pienoiskiväärin sekajuoksujen kilpailussa.

Tomi-Pekka Heikkilän tavoin Anette Källikin oli tyytyväinen kilpailuunsa. Lehtimäen Ampujia edustava 18-vuotias Källi ampui ilmapistoolilla 471,6 (375+96,6) pistettä ja sijoittui hyvätasoisessa kilpailussa kolmanneksi. Hän jäi peruskisan ennätyksestään kaksi pistettä ja finaalin ennätyksestään 0,7 pistettä. Tyttöjen ilmapistoolin voitti Tshekin Michaela Musilova 474,6 (376+98,6) pisteellä. Musilova on lajin kaksinkertainen nuorten EM-kultamitalisti ja hän edusti Tshekkiä olympialaisissa Pekingissä 2008.

– Kisa oli hyvä. Minulla ei ollut mitään suuria ongelmia ja ammunta kulki hyvin, Anette Källi totesi.

– Finaali olisi voinut olla parempi. Muutama laukaus lähti liian pitkään pitoon, koska finaalissa en mielelläni tee kovin montaa nostoa yhdelle laukaukselle. Hyvä tulos siitä silti tuli.

Kuortaneen Kuntoa edustava 20-vuotias Jesse Peltomäki laukoi 50 metrin pistoolin poikien kilpailussa seitsemänneksi 637,3 (545+92,3) pisteellä.

– Ihan ok tulos näin pienellä treenillä. Finaali meni suht’ nätisti yhtä kuutosta lukuun ottamatta, Peltomäki kertoi.

19th Meeting of the Shooting Hopes, Pilsen, Tshekki, 5.-7.6.2009.

Liikkuva maali, pojat, ilmakivääri, 60 ls (normaalijuoksut): 1) Laszlo Boros Unkari 568 (287+281), 2) Tomi-Pekka Heikkilä Suomi 567 (288+279), 3) Josef Nikl Tshekki 562 (291+271), 4) Balazs David Unkari 561 (287+274), 5) Sami Heikkilä Suomi 552 (280+272), 6) Mårten Westerlund Suomi 551 (281+270).

Ilmapistooli, tytöt, 40 ls:n peruskilpailu + 10 ls:n finaali: 1) Michaela Musilova Tshekki 474,6 (376+98,6), 2) Jana Brabcova Tshekki 471,8 (379+92,8), 3) Anette Källi Suomi 471,6 (375+96,6), 4) Marketa Krykorkova Tshekki 471,4 (380+91,4), 5) Gurpreet Kaur Intia 471,3 (377+94,3), 6) Dita Formanova Tshekki 468,5 (375+93,5), 7) Anna Suwalska Puola 467,9 (373+94,9), 8) Olga Nikulina Venäjä 465,5 (377+88,5).

50 metrin pistooli, pojat, 60 ls:n peruskilpailu + 10 ls:n finaali: 1) Tomasz Wawrzonowski Puola 647,3 (552+95,3), 2) Jindra Dubovy Tshekki 642,9 (553+89,9), 3) Rinat Ajupov Venäjä 642,8 (547+95,8), 4) Artur Masagutov Venäjä 642,3 (550+92,3), 5) David Malusek Tshekki 640,8 (544+96,8), 6) Michael Heise Saksa 640,1 (552+88,1), 7) Jesse Peltomäki Suomi 637,3 (545+92,3), 8) Christoph Schucthäs Saksa 629,7 (545+84,7), …35) Kristoffer Ingelin Suomi 522 (89+90+86+85+87+85).

Ruutiaseleiri Tyrrin pk-ampumaradalla 4.7.2009

Kaakkois-Suomen aluejaosto järjestää Tyrrin pk-ampumaradalla ruutiaseleirin alueen nuorille kivääriampujille.
Aluejaosto tukee leirille osallistujia panoksien ja taulujen muodossa, sekä antamalla pienen ruokarahan.

Tilaisuus alkaa 4.7.2009 klo 10.00 ja päättyy n. klo 16.00
Kouluttajana ko. leirillä toimii Mikko Mattila.
Tilaisuuden aiheina on mm. seuraavia asioita
– Tuuliammunta
– Asennot
– Laukauksen ohjelma

Ilmoittautuminen leirille tapahtuu paikanpäällä.

TERVETULOA !

Kaakkois-Suomen aluejaosto tukee Kultahippujen ruutiasefinaaliin matkaavia.

Kaakkois-Suomen aluejaosto on päättänyt myöntää matkustustukea Sodankylässä 8.8.2009 pidettävään kilpailuun osallistujille. Tuen minimimäärä on 50 euroa per ampuja, mutta se saattaa nousta lopullisen osallistujamäärän selvittyä. Tuki maksetaan kilpailun jälkeen matkalaskua vastaan. Laskun lähetysosoite: SAL:n Kaakkois-Suomen alue, Kotipolku 2, 55120 IMATRA.

Skeetin Pohjanmaa-cupin ensimmäisen kilpailu 2.6. Koskuella

Skeetin Pohjanmaa-cupin ensimmäinen kilpailu on 2.6. Koskuen ampumaradalla. Yhteyshenkilön puhelinnumero on 050 5126138.

Suomen Ampumaurheiluliiton Pohjanmaan aluejaosto järjestää yhteistyössä seurojen kanssa vuonna 2009

SKEET CUP: 5-6 kilpailua, noin kerran kuussa huhtikuusta alkaen, iltakilpailuna. 50 kiekkoa, Kaikki sarjat. Osallistumismaksu 14 euroa, josta tilitetään aluejaostolle 4 euroa/per ampuja. Viimeisessä osakilpailussa finaali , 50 kiekon lisäksi, jossa ratkotaan tasatulokset. Palkinnot joka sarjan 3 parhaalle.

TRAP CUP: 5-6 kilpailua, noin kerran kuussa huhtikuusta alkaen, iltakilpailuna. Kaikki Trap lajit mahdollisia. 50 kiekkoa, kaikki sarjat. Osallistumismaksu 14 euroa, josta tilitetään aluejaostolle 4 euroa /ampuja. Viimeisessä osakilpailussa finaali, 50 kiekon finaali, peruskilpailun jälkeen. Palkinnot joka sarjan 3 parhaalle.

SPORTING CUP: 3-4 kilpailua. kaikki sporting lajit. 25 kiekkoa compak tai 50 kiekkoa sporting. Osallistumismaksu sporting 14 euroa, compak 8 euroa, joista 4 euroa /ampuja tilitetään aluejaostolle. Kaikki sarjat. Viimeisessä osakilpailussa lisäksi finaali. Palkinnot joka sarjan 3 parhaalle.

YLEISET OHJEET: Pisteet tulevat sijoitukset perusteella. Taulukkoa ylläpitää aluejaoston haulikkovastaava, jolle tulokset lähetetään. Vain kilpailukierroksen tulos jää voimaan, sitä ei voi uusia. Ampuja kuittaa kierroksen jälkeen tuloskortin, hyväksyen siten tuloksensa. 3 parasta sijoitusta kaikista kilpailuista huomioidaan lopputulokseen. Säännöt lajin sääntöjen mukaisesti. Ampujat voivat toimia itse tuomareina. Kilpailu on avoin. Päätuomari ja osakilpailun johtaja on oltava järjestävästä seurasta ja I-tuomarikortillinen. Lisäohjeet ja tiedot jaetaan kun saamme aikataulun valmiiksi.

Voitte ilmoittaa halukkuutenne järjestää osakilpailu Hanna Keinäselle eve.keinanen@elisanet.fi tai p.0445018121. Ilmoittakaa ehdotuksenne ajankohdaksi, paikka ja kilpailun päätuomari.

Nuorten pistoolimaajoukkueella omat sivut

Sivustolla esitellään maajoukkueampujien tekemisten lisäksi toki muittenkin nuorten ampujien edesottamuksia. Sivut sisältävät juttuja mm. edustusmatkoista, leireistä, tuloksista ynnä muuta.

Parhaillaan sivuilta löytyy Malagan-leiristä, Suhlin-keikasta, Maaottelusta Viro-Suomi ja tulevasta Pilsenin näyttökisasta.

Sivuja ylläpitää Reino Peltomäki.

Suomalaisilla tuloksekas viikonloppu FITASC Compak Sporting -maailmancupissa Tallinnassa

Suomalaisampujat menestyivät hyvin Tallinnassa järjestetyssä FITASC Compak Sportingin maailmancupissa 30.–31.5.2009. Torniolainen Antti Poutiainen voitti juniorisarjan tuloksella 179 (92+87) , kun toiseksi tullut Tauri Tamm (EST) ampui rikki 178 (90+88) kiekkoa.

Veteraanisarjan voitti Pietarsaaressa asuva Rune Sundqvist (JFS) tuloksella 180 (90+90). Toiseksi veteraanisarjassa sijoittui Grigory Chiapakov (175) ja kolmanneksi veteraanisarjassa tuli Leppävaaran oma poika Juhani Valkeapää (SSG) tuloksella 167 (85+82).

Yleisen sarjan voittajaa jouduttiin hakemaan uusinnan kautta, kun Philip Thorrold (GP) ja Hannes Kuusmik (EST) rikkoivat kummatkin 194 kiekkoa peruskilpailussa. Uusinnassa Thorrold rikkoi 23 kiekkoa ja Kuusmik 20. Yleisen sarjan parhaasta suomalaissijoituksesta vastasi Jari Rajala (SSG), joka sijoittui viidenneksi tuloksella 187 (91+96). Pekka Keinänen (JSF) oli yleisessä sarjassa kymmenes (183) ja Markku Poutiainen (SSG) kolmastoista (181).

Hienon suomalaispäivän kruunasi SSG:n joukkue, joka sijoittui joukkuekilpailussa kolmanneksi. Joukkueessa ampuivat Jari Rajala (187), Markku Poutiainen (181) ja Petri Kokkonen (178).

FITASC Compak Sporting GP Estonia (30. – 31.5.2009)

Seniors: 1) Philip Thorrold (GP) 194 + 23, 2) Hannes Kuusmik (EST) 194 + 20, 3) Konstantin Lelikov (RUS) 191, 4) Cedric Pedet (FRA) 190, 5) Jari Rajala (FIN) 187, 6) Aldis Kartocius (LAT) 186, 6) Veikko Tihvan (EST) 186, 8) Fedor Byankin (RUS) 185, 9) Andrey Danilov (RUS) 184, 10) Sergey Aleksandrov (RUS) 183, 10) Pekka Keinänen (FIN) 183.

Juniors: 1) Antti Poutiainen (FIN) 179, 2) Tauri Tamm (EST) 178, 3) Thomas Soosaar (EST) 176, 4) Erno Härkönen (FIN) 166, 5) Lembit jr Mihkelstein (EST) 164.

Ladies: 1) Inna Aleksandrova (RUS) 180, 2) Tiiu Ratassepp (EST) 171 + 16, 3) Agnese Caune (LAT) 171 + 15, 4) Ira Kirenska (LAT) 163, 5) Inga Koue (EST) 149.

Veterans: 1) Rune Sundqvist (FIN) 180, 2) Grigory Chiapakov (RUS) 175, 3) Jussi Valkeapää (FIN) 167, 4) Timo Riikonen, 5) Markku Aaltonen (FIN) 166.

Teams: 1) Ida-Viru JSK (EST) 559, 2) Balt SSOC 1 (RUS) 551, 3) SSG (FIN) 546. 4) TTM Team (EST) 529, 5) MSpK (EST) 527.

Teksti ja kuvat: Aku Lindström

”Osuttiin sitä ennenkin – Puhtaita osumia hyvässä seurassa jo 90 vuotta”-näyttely Metsästysmuseossa Riihimäellä

Suomen Ampumaurheiluliiton puheenjohtaja Mikko Nordquist avasi Ampumaurheiluliiton 90-vuotisnäyttelyn ”Osuttiin sitä ennenkin – Puhtaita osumia hyvässä seurassa jo 90 vuotta” Metsästysmuseossa Riihimäellä 28. toukokuuta.

”Osuttiin sitä ennenkin – Puhtaita osumia hyvässä seurassa jo 90 vuotta”-näyttelyn on toteuttanut Suomen Metsästysmuseo ja sen käsikirjoituksen on tehnyt Anne Tuomi. Näyttelyn perustana ovat vanhat valokuvat, jotka Metsästysmuseo on digitoinut Kantapuuhun (www.kantapuu.fi). Näyttelyn ovat tuottaneet Suomen Ampumaurheiluliitto ja Suomen Metsästysmuseo.

90-vuotisnäyttelyt otsikot kuvaavat hyvin – kuten otsikoiden kuuluukin – Suomen Ampumaurheiluliiton historian vuosikymmeniä: Suomen Ampujainliiton synty, 1920-luku: Mitalitilit auki – seitsemän olympiamitalia, 1930-luku: Suomalaisen ampumaurheilun läpimurto, 1940-luku: Menestystä vielä sotavuosien jälkeenkin, 1950-luku: Helsingin olympialaiset ja liiton jäsenmäärän kasvu, 1960-luku: Ampujainliitto vahvistuu, 1970-luku: Uuteen nousuun, 1980-luku: Boikottiolympialaiset, 1990-luku: Naisampujat nousevat huipulle ja 2000-luku: Olympiamitalijuhlia.

Ampumaurheiluliiton historian lisäksi 90-vuotisnäyttely esittelee yhteensä 19 MM- ja olympiamitalistia haulikkoampuja Konrad ”Konni” Huberista haulikkoampuja Satu Mäkelä-Nummelaan. Huber (1892-1960) voitti olympiahopeaa lentoonammunnassa ja olympiapronssia sen joukkuekilpailussa Pariisin olympialaisissa 1924. Huber paukutti MM-kultaa SE-tuloksella 294/300 Helsingissä 1937 ja on ensimmäinen suomalainen haulikkolajien maailmanmestari. Satu Mäkelä-Nummela (1970-) on puolestaan ensimmäinen suomalainen haulikkolajien olympiavoittaja. Lisäksi Mäkelä-Nummelan olympiavoitto on suomalaisten naisampujien ensimmäinen olympiamitali.

Lisäksi näyttely nostaa esille Einari Oksan (1891-1952), Sven-Oscar ”S.O.” Lindgrenin (1905-1968), Pauli Aapeli Janhosen (1914-2007), Olavi Elon (1913-1979), Kullervo Kaarlo Veikko Leskisen (1908-1989), Johan Albert Ravilan (1887-1980), Toivo Mänttärin (1904-1992), Vilho Ilmari Ylösen (1918-2000), Mikko Johannes Jussi Nordquistin (1917-1989), Pentti Tapio Aleksi Linnosvuon (1933-), Väinö Markkasen (1929-), Rauno Biesin (1961-), Juha Hirven (1960-), Marko Kemppaisen (1976-) ja Henri Häkkisen (1980-).

Oksa laukoi kiväärilajeissa yhteensä 38 MM-mitalia. Lindgren ampui 9 MM-kultaa ja on ensimmäinen kolmella eri kiväärillä MM-kultaa voittanut suomalainen. Janhonen on maailman ainoa ampumaurheilija, joka on voittanut kolmessa kiväärilajissa asentokilpailun MM-kultaa. Janhosen meriittinä on 8 MM-kultaa, 8 MM-hopeaa ja 7 MM-pronssia. Kolme ME-tulosta ampuneen Elon mitalisaalis kiväärilajeissa on 7 MM-kultaa, 13 MM-hopeaa ja 6 MM-pronssia. Leskinen on eniten ammunnan maailmanmestaruuksia voittanut suomalainen; hän ampui kivääreillä 19 MM-kultaa, 21 MM-hopeaa ja 12 MM-pronssia. Ampujainliiton puheenjohtajanakin toiminut Ravila on laukonut kivääreillä 5 MM-kultaa, 2 MM-hopeaa ja 2 MM-pronssia. Nyrkkeilijänä urheilu-uransa aloittanut Mänttäri tähtäsi kiväärilajeissa yhteensä 19 MM-mitalia, joista 6 on kultaa. Ammunnassa, ampumahiihdossa ja sotilaspartiohiihdossa kilpaillut Ylönen on ainoa suomalaisurheilija, joka on voittanut mitalin sekä kesä- että talviolympialaisissa: hän ampui olympiahopeaa pienoiskiväärillä Helsingissä 1952 ja olympiapronssia vapaakiväärillä 1956 Melbournessa sekä voitti olympiahopeaa sotilaspartiohiihdossa 1948 St. Moritzissa. Ensimmäisenä ampujana Vuoden urheilijaksi 1958 valittu Ylönen voitti kiväärilajeissa yhteensä 19 MM-mitalia. Pienoiskiväärin makuuasennosta täydet 600 pistettä ampunut Nordquist on kaksinkertainen MM-kultamitalisti. Linnosvuo on olympiapistoolin olympiavoittaja Tokiosta 1964 ja olympiahopeamitalisti Roomasta 1960 sekä vapaapistoolin olympiavoittaja Melbournesta 1956. Markkanen on vapaapistoolin olympiavoittaja Roomasta 1964. Bies on olympiapistoolin olympiapronssimitalisti Los Angelesista 1984. Toisena suomalaisena kuusissa kesäolympialaisissa kilpaillut Hirvi on pienoiskiväärin täysottelun olympiahopeamitalisti Sydneystä 2000. Kemppainen on skeetin olympiahopeamitalisti Ateenasta 2004. Ilmakiväärillä olympiapronssia Pekingissä 2008 ampunut Häkkinen on ensimmäinen suomalainen ilma-aseiden olympiamitalisti.

Lisätietoa Metsästysmuseosta löydät täältä: http://www.metsastysmuseo.fi/.