Arkistot

Liikkuvan maalin ampujilla nihkeä EM-katsastus

Vain Vesa Saviahde miehissä ja Niklas Hyvärinen pojissa ampui tulosrajan EM-katsastuksessa Tshekin Pilsenissä 11.-12. tammikuuta. Vesa Saviahde laukoi 40 laukauksen sekajuoksuissa 380, joka on sama kuin EM-tulosraja. Niklas Hyvärinen ampui 60 laukauksen normaalijuoksuissa 558, joka sekin on pisteelleen sama kuin EM-tulosraja.

– Omassa ammunnassa oli hitaiden juoksujen kanssa vähän ongelmia niin normaali- kuin sekajuoksujenkin kilpailussa. Enköhän saa pikku treenillä hitaat kuntoon EM-kisoihin, sanoi 32-vuotias lempääläläinen Vesa Saviahde.

Ilma-aseiden EM-kilpailu on helmi-maaliskuun vaihteessa Sveitsin Winterthurissa. Liikkuvan maalin kilpailupäivät ovat 26. ja 28. helmikuuta. Ampumaurheiluliitto valitsee EM-joukkueensa 28. tammikuuta.

Pohjois-Hämeen Ampujia edustava Vesa Saviahde on yksi Suomen kokeneista ja menestyneistä liikkuvan maalin ampujista. Hän on urallaan voittanut MM-kultaa, MM-hopeaa ja kaksi MM-pronssia joukkuekilpailussa yhdessä Krister Holmbergin ja Pasi Wedmanin kanssa.

Liikkuvan maalin EM-katsastus, Tshekin Pilsen, 11.-12.1.2008.

Liikkuva maali, miehet, 40 ls (sekajuoksut): 1) Lukasz Czapla Puola 383, 2) Bedrich Jonas Tshekki 382, 3) Miroslav Janus Tshekki 381/19 uusinnassa kolmannesta sijasta, 4) Peter Pelach Slovakia 381/16, 5) Vesa Saviahde Suomi 380 (98+92+95+95), 6) Tomas Caknakis Tshekki 380, …8) Krister Holmberg Suomi 375 (91+95+95+94), …13) Paavo Myllymäki Suomi 367, 14) Jukka-Pekka Jokela Suomi 366, 15) Tarmo Koskela Suomi 354, 16) Vesa-Matti Sallinen 351.

Liikkuva maali, miehet, 60 ls (normaalijuoksut): 1) Tomas Caknakis Tshekki 578 (295+283), 2) Lukasz Czapla Puola 572 (291+281), 3) Miroslav Janus Tshekki 571 (290+281), 4) Bedrich Jonas Tshekki 570 (284+286), 5) Krister Holmberg Suomi 567 (289+278), 6) Peter Pelach Slovakia 566 (286+280), 7) Vesa Saviahde Suomi 565 (282+283), 8) Paavo Myllymäki 563 (283+280), 9) Tarmo Koskela Suomi 562 (286+276), …15) Vesa-Matti Sallinen Suomi 542 (273+269), …17) Jukka-Pekka Jokela Suomi 537 (278+259).

Liikkuva maali, pojat, 60 ls (normaalijuoksut): 1) Laszlo Boros Unkari 569 (293+276), 2) Ludovic Duvert Gauge Ranska 565 (283+282), 3) Ryszard Jodajtis Puola 562 (282+280), 4) Niklas Hyvärinen Suomi 558 (285+273), …8) Sami Heikkilä Suomi 550 (275+275), …12) Mårten Westerlund Suomi 530 (268+262), …17) Jarmo Toiva Suomi 516 (264+252), …18) Tomi-Pekka Heikkilä Suomi 510 (264+246).

Liikkuva maali, pojat, 40 ls (sekajuoksut): 1) Carsten Krause Saksa 375, 2) Benjamin Risse Saksa 373, 3) Laszlo Boros Unkari 370, …5) Mårten Westerlund Suomi 366 (85+90+96+95), 6) Jarmo Toiva Suomi 366 (85+93+98+90), …10) Sami Heikkilä Suomi 358 (88+93+87+90), 11) Tomi-Pekka Heikkilä Suomi 357 (90+88+90+89), …13) Niklas Hyvärinen Suomi 350 (86+91+89+84).

Tulokset löydät osoitteesta http://gpils.hyperlink.cz/.

Pauliina Frilander ampui ilmakiväärillä 495,9 (393+102,9) SM-karsinnassa

Pauliina Frilander ampui parhaan tuloksen SM-karsinnan ensimmäisenä kilpailupäivänä Kauhavalla lauantaina 12. tammikuuta. Pieksämäen Seudun Ampujia edustava 19-vuotias Frilander voitti ilmakiväärin naisten sarjan 495,9 (393+102,9) pisteellä Kauhavan Ampujien järjestämässä Tammitrysköössä.

– Kauden ensimmäisissä kisoissa Alavudella ammuin myös 393 pistettä, mutta sen jälkeen onkin kisat mennyt tosi surkeasti. Yliopiston kanssa on ollut niin paljon tekemistä ja kova stressi, etten ole pystynyt keskittymään ampumiseen. Keväällä toivottavasti vähän helpottaa, kertoi Pauliina Frilander, joka aloitti syksyllä opinnot Tampereen yliopistossa.

– Lisäksi minulla on epäilty rasitusastmaa tai ainakin keuhkoissa on vuoden ajan ollut jotain vikaa. Peruskunto on romahtanut aivan täysin. Sitäkin yritetään parin viikon sisällä selvittää.

Pauliina Frilander aloitti heikosti SM-karsinnan Kauhavalla. Ensimmäiseen sarjaan hän ampui vain 95 pistettä. 22 laukauksella hän lipsautti peräti seitsemän ysiä. Loppu sujui mainiosti, kun hän päätti 40 laukauksen peruskilpailun 18 kympillä.

– Ruotsin Sävsjön kisoissa viime viikonloppuna ja tänään ampuminen on ollut kauden parasta kisoissa. Tosin Ruotsissa se ei vielä tuloksissa näkynyt, kun olin kuumeessa kaikki kolme kilpailua, sanoi Frilander, jonka ennätys on 395 pistettä.

– Tänäänkin alku oli vaikea. Hätäilen aina turhaan liipaisussa. Koelaukauksia en kuitenkaan ehdi ampua enempää. Usein jännityskin on kova, mutta tänään ei.

SM-karsinnat jatkuvat huomenna, jolloin ampuvat muiden muassa miehet ilmakiväärillä ja naiset ilmapistoolilla.

Ilma-aseiden SM-karsinta, Tammitryskööt, Kauhava, Kauhavan Ampujat, 12.-13.1.2008.

10 m ilmakivääri, 40 ls + 10 ls:n finaali, sarja N: 1) Pauliina Frilander PiekSA 495,9 (393+102,9), 2) Maria Takala HSA 489,3 (388+101,3), 3) Katja Antrela KontU 488,9 (387+101,9), 4) Minna Nygård KokMAS 478,1 (382+96,1), 5) Laura Markko TiA 477,4 (378+99,4), 6) Anna-Kaisa Palmen KontU 474,2 (378+96,2), 7) Eila Väisänen HAS 469,9 (378+91,9), 8) Kirsti Markko TiA 469,3 (372+97,3), 9) Marika Oikarinen KoiLA 370, 10) Niina Autio KA 367, 11) Nina Pernu OMAS 363.

10 m ilmapistooli, 60 ls + 10 ls:n finaali, sarja Y: 1) Ari Meinander OrJy 665,5 (568+97,5), 2) Jarmo Salo LSA 665,1 (568+97,1), 3) Jyrki Turja LSA 665,0 (566+99), 4) Lauri Lauste P-HA 664,0 (567+97), 5) Antti Jokinen OMAS 663,4 (564+99,4), 6) Kalle Wegelius TuulA 659,7 (566+93,7), 7) Jyrki Pitkäranta IU 657,2 (565+92,2), 8) Keijo Haapa-Aho LSA 657,0 (566+91), 9) Marko Tyynismaa SsA 560, 10) Tuomo Passi KA 559, 11) Teemu Lahti LAS 559, 12) Eero Laitila NU 558, 13) Jorma Jäntti SUA 555, 14) Marko Talvitie LehA 554, 15) Pasi Lehikoinen TiA 553, 16) Ilkka Ojanen ParkA 551, 17) Juhani Öhman TiA 550, 18) Teijo Kimpimäki JjA 549, 19) Pentti Laihanen SA 547, 20) Kari Kautto SaarA 546, 21) Jari Paski SsA 544, 22) Vesa Albrecht SsA 541, 23) Reijo Rantakangas LehA 541, 24) Juha Hautanen KA 537, 25) Hannu Lammintausta KaA 535, 26) Pekka Lahti LSA 529, 27) Anton Miettinen KAMS 525, 28) Juhani Lepistö LSA 523, 29) Stefan Miettinen KAMS 510, 30) Juhani Riutta HSA 486.

10 m ilmapistooli joukkue, sarja Y: 1) Lapuan Seudun Ampujat 1700.

10 m ilmakivääri, 60 ls + 10 ls:n finaali, sarja Y20: 1) Juha Soini JjA 691,0 (589+102), 2) Jaakko Björkbacka KarMAS 683,9 (583+100,9), 3) Niko Matilainen PiekSA 674,5 (576+98,5), 4) Taina Ruokolainen HlAS 672,3 (572+100,3), 5) Tuomas Ratilainen JA 670,9 (571+99,9), 6) Juho Autio OMAS 670,7 (572+98,7), 7) Eetu Orsjoki SiUra 667,3 (572+95,3), 8) Niko Huotari HAS 661,2 (564+97,2), 9) Janne Vartiainen SiUra 561, 10) Joni Virtanen KhjA 560, 11) Ville Nokipii P-HA 560, 12) Harri Kettunen SiUra 558, 13) Sami Rissanen SiUra 551, 14) Janne Koski IMAS 539, 15) Tuomas Haukkala HSA 516.

10 m ilmakivääri, 60 ls, sarja Y17: 1) Sami Laksola KhjA 563, 2) Juho Syväniemi IlmA 563, 3) Mikko Välimaa IMAS 562, 4) Anton Miettinen KarMAS 558, 5) Olli Hahl MA 555, 6) Tero Hanhikoski KA 554, 7) Juha-Matti Kettunen SiUra 547, 8) Pyry Passi KA 546, 9) Tommi Mansikkamäki HSA 543, 10) Tero Korpela KhjA 530, 11) Toni Yliketola HSA 526, 12) Timo Alatalkkari HSA 518, 13) Tuomas Väliaho LehA 466.

10 m ilmakivääri, 40 ls, sarja Y15: 1) Jussi Mouhu MA 387, 2) Gisela Miettinen KarMAS 384, 3) Daniel Ekholm RS 381, 4) Jussi Palo IMAS 375, 5) Joni Laksola KhjA 370, 6) Teemu Oikarinen KoiLA 359, 7) Mikko-Matti Hulkkonen PiekSA 357, 8) Jaakko Nieminen KA 346, 9) Lasse Korpela KhjA 344, 10) Teemu Hanhikoski KA 336, 11) Stefan Miettinen KarMAS 306, 12) Tino Yliketola HSA 294.

10 m ilmakivääri, 40 ls, sarja Y50: 1) Markku Ranta-Ylitalo KalMY 378, 2) Markku Niemi AlavA 376, 3) Harri Björkbacka KarMAS 370, 4) Kari Hallila ÄäA 369, 5) Eero Forssell KonnA 363, 6) Sakari Talvitie AlavA 362, 7) Pekka Rissanen SiUra 360, 8) Ulf Friberg LAS 356, 9) Matti Venäläinen HAS 343, 10) Aki Ala-Kyyny KhjA 341, 11) Paavo Miettinen KarMAS 337.

10 m ilmakivääri joukkue, sarja Y50: 1) Alavuden Ampujat 1098.

10 m ilmakivääri, 40 ls, sarja Y60: 1) Kalle Hämäläinen KonnA 366, 2) Erkki Perälä AlavA 360, 3) Pekka Vuorenpää KokMAS 352, 4) Kalervo Salo RSA 341, 5) Kalle Luoma KokMAS 341, 6) Aimo Rahikka KaA 338, 7) Tapio Välikangas TMsA 323.

10 m ilmakivääri, 40 ls, sarja Y70: 1) Osmo Paavola RSA 365.

10 m ilmapistooli, 40 ls, sarja N20: 1) Anette Källi LehA 373.

10 m ilmapistooli, 40 ls, sarja N17: 1) Susanna Leppälä JjA 353, 2) Annukka Riutta HSA 340, 3) Tea Lepistö HSA 339, 4) Susanna Ahomäki HSA 327.

10 m ilmapistooli, joukkue, sarja N17: 1) Härmän Seudun Ampujat 1041.

10 m ilmapistooli, 40 ls, sarja N15: 1) Eveliina Pukkinen HSA 362, 2) Gisela Miettinen KAMS 358.

10 m ilmapistooli, 40 ls, sarja N50: 1) Anneli Turja LSA 337.

Kauhavan Ampujien nettisivut löydät täältä http://www.kauhava.fi/ampujat/

Krister Holmberg ampui EM-katsastusvoiton Kuopiossa

Krister Holmberg ampui hyvällä tuloksella 671,6 (576+95,6) pistettä liikkuvan maalin ilmakiväärin normaalijuoksujen EM-katsastusvoiton Kuopiossa sunnuntaina 6. tammikuuta.

Raseborg Skyttaren 35-vuotias Krister Holmberg on ollut mainiossa kunnossa koko ilma-asekauden. Hän sivusi sekajuoksujen SE-tulostaan 392 EM-katsastuksessa Turussa joulukuun puolivälissä. Silloin hän laukoi normaalijuoksuissa 672,4 (571+101,4) pistettä. Tänään tuloksena oli 671,6 (576+95,6) pistettä normaalijuoksuissa. Hitaista juoksuista kertyi 287 ja nopeista juoksuista 289 pistettä.

– Hitaat juoksut olisivat voineet mennä paremminkin. Minulla oli koko päivän vähän jäykkä olo ja ammuin liian pikkutarkasti hitaat. Nopeat otin rennommin, inkoolainen Holmberg kertoi.

– Tulos on ihan hyvä, kun huomioi lähtökohdan. Selkä on ollut jäykkänä, kun koko ajan on ollut jotakin tekemistä.

Rakennusmestari Holmberg työskentelee yrittäjänä. Talonrakennuksen taitavalle miehelle on kertynyt töitä vähintään tarpeeksi.

– Menen huomenna maanantaina hierojalle, joka varmasti saa selän kuntoon. Torstaina lähdemme noin kymmenen ampujan porukalla EM-katsastukseen Tshekin Pilseniin, jossa kilpailupäivät ovat perjantai ja lauantai.

Krister Holmberg on yksi kaikkien aikojen parhaista suomalaisista liikkuvan maalin ampujista. Hänen meriittinään on muun muassa MM-kulta (1998), kaksi MM-hopeaa (1994 ja 2002), kolme MM-pronssia (1994, 1998 ja 2002) sekä EM-kulta (2003). Holmberg ampui kuudenneksi vuoden 1996 olympialaisissa Atlantassa.

Liikkuvan maalin EM-katsastus, normaalijuoksut, Kuopio, Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura, 6.1.2008.

Miehet, Y-sarja, 60 ls + 10 ls:n finaali, normaalijuoksut: 1) Krister Holmberg RS 671,6 (576+95,6), 2) Markku Jetsonen KAMS 664,3 (569+95,3), 3) Paavo Myllymäki LÄSA 658,7 (565+93,7), 4) Staffan Holmström RS 648,8 (556+92,8), 5) Henrik Holmberg RS 643,1 (552+91,1), 6) Vesa-Matti Sallinen K-64 635,5 (546+89,5).

Pojat, Y20-sarja, 60 ls + 10 ls:n finaali, normaalijuoksut: 1) Mårten Westerlund RS 645,0 (552+93,0), 2) Sami Heikkilä K-64 639,4 (544+95,4), 3) Niklas Hyvärinen RS 634,3 (539+95,3), 4) Jarmo Toiva K-64 622,0 (531+91,0), 5) Tomi-Pekka Heikkilä K-64 614,7 (532+82,7), 6) Markus Brandt NUMA 557,9 (491+66,9).

Tytöt, N20-sarja, 40 ls, normaalijuoksut: 1) Mikaela Qvarnström RS 345.

Pojat, Y17-sarja, 60 ls + 10 ls:n finaali, normaalijuoksut: 1) Kaarlo Saarento TSA 586,9 (493+93,9), 2) Jani Suoranta K-64 559,5 (470+89,5).

Tulokset löydät kokonaisuudessaan täältä: http://www.ammuntatulokset.fi/2008/20080106_kuopio.htm

I ja II lk:n kivääri-, pistooli- ja riistamaalilajien tuomarikurssi Jyväskylässä 20.1.2008

I ja II lk:n kivääri-, pistooli- ja riistamaalilajien tuomarikurssi Jyväskylässä 20.1.2008

Aika: 20.1.2008 sunnuntai klo 8.30 – 17 (noin, lopuksi kirjallinen kuulustelu)

Paikka: avoin, Jyväskylä

Lajit: kivääri-, pistooli ja riistamaalilajit. Pääkouluttaja, pistooli: Teemu Lahti, YT. Kivääri: Juha Sirkka YT. Riistamaali: Jarmo Smura YT

Jokaisen osallistujan on hankittava voimassa olevat sääntökirjat. I lk tuomarilla ne on oltava omat. Kurssilaisilla tulee olla kurssille tullessaan kyseisen lajin sääntökirja ja lisäksi KY/2005 sekä Kultahippusäännöt 2006. Kirjoja (uusimmat painokset) voi tilata SAL:n toimistosta: Maila Pynnönen puhelin (09) 3481 2481 tai sähköpostilla maila.pynnonen@sal.slu.fi.

Vanhempia painoksia voi täydentää liiton nettisivuilta saatavilla korjauslistoilla.

Kurssimaksu on 35 €, sisältää ruokailun ja 2 x kahvit. Tuomarikortti laskutetaan erikseen. Kurssimaksu laskutetaan seuroilta jälkikäteen.

Ilmoittautumiset viimeistään 16.1.08 mennessä. Jos johonkin lajiin ei määräaikaan mennessä ole ilmoittautunut osallistujia, lajia ei järjestetä. Ilmoittautumiset sähköpostilla juha.sirkka@fimnet.fi tai iltaisin puh 0400-547487.

Liitteet

Suomalaiset ampuivat neljä voittoa Swedish Cupissa

Suomalaiset ampuivat neljä sarjavoittoa kolmipäiväisen kansainvälisen Swedish Cupin päätöspäivänä Sävsjössä Ruotsissa lauantaina 5. tammikuuta. Kilpailun parhaana kivääriampujana palkittu Tiia Törmälä voitti tyttöjen ilmakiväärin huipputuloksella 500,8 (399+101,8) sivuten peruskilpailun Suomen ennätystään. Kai Jahnsson oli jälleen ylivoimainen miesten ilmapistoolissa tuloksella 680,6 (580+100,6) pistettä. Henri Häkkinen laukoi hienolla tuloksella 700,3 (596+104,3) miesten ilmakiväärin voiton ja Hanna Etula voitti 497,8 (397+100,8) pisteellä naisten ilmakiväärin.

Rauman Seudun Urheiluampujien 17-vuotias Tiia Törmälä ampui todella hienosti kansainvälisessä Swedish Cupissa. Ensimmäisessä kilpailussa hän laukoi aivan huikean tuloksen 502,3 (399+103,3) pistettä. Peruskilpailun 399 ja finaalin 502,3 ovat uusia N20-sarjan SE-tuloksia. Tänään hän sivusi peruskilpailussa SE-tulostaan 399 pistettä ja otti ylivoimaisen voiton 500,8 pisteellä, kun finaalisarjalla kertyi 101,8 pistettä. Norjan Ingrid Stubsjöen hävisi 4,3 pistettä. Nykysäännöillä suomalaisista vain Hanna Etula ja Marjo Yli-Kiikka ovat ampuneet 399 pistettä. Yli-Kiikan nimissä oleva naisten finaali-SE on 502,4 pistettä.

– Tänään ammunta tuntui jälleen hyvältä. Isäni (Mikko Törmälä) puhdisti aseen aamulla ja huomasi, että liipaisin oli hieman irti. Kun se oli kilpailussa kohdallaan, tuntuma oli koelaukauksista alkaen hyvä ja itseluottamus vankka, raumalainen Tiia Törmälä sanoi.

Peruskilpailussa Tiia Törmälän kymppiputki kesti 31 laukausta. 32:s laukaus lipsahti 9,4:ään.

– Tuntui todella hyvältä ampua uran toinen 399 pistettä. Yksi laukaus meni ysiin, kun tähtäys meni pitkäksi. Minun olisi pitänyt malttaa ottaa laukaus alas ja aloittaa suoritus uudelleen. Se laukaus herätti minut ja jaksoin hyvin ampua loppuun asti.

Finaalissa Tiia Törmälä laukoi 101,8 pistettä. Parhaimmillaan hän pystyy 103-104 pisteen tuloksiin.

– Finaalisarjassa en saanut laukauksia lähtemään kunnolla.

Kai Jahnsson voitti kaikki kolme kilpailua

Poliisien Ampumaseuraa edustava 42-vuotias Kai Jahnsson voitti ylivoimaisesti miesten ilmapistoolin kaikki kolme Swedish Cupin kilpailua. Kolmannen voittonsa hän otti parhaalla tuloksellaan 680,6 (580+100,6). Toiseksi sijoittunut Tanskan Thomas Statager hävisi lopulta 9,7 pistettä, mikä on kansainvälisessä kilpailussa hämmästyttävää.

– Ihan tyytyväinen olen. Hiukan jäi mietittävää, kun ammuin kahdessa kilpailussa huonot 93 pisteen sarjat. Ne vain normaaliksi, niin olen oikealla suunnalla, helsinkiläinen Jahnsson totesi.

– Finaalin alussa minulle kerrottiin, että tarvitsen 101,1 pistettä pistoolipalkinnon saamiseksi ja päätin ottaa tarkasti. Se ei toiminut. Palasin vanhaan taktiikkaan ja rupesi taas osumaan. Tyytyväinen olen koko kisa rupeamaan.

Jahnsson ampui tänään peruskilpailussa sarjat 98, 96, 98, 93, 98 ja 97. Finaalissa neljä ensimmäistä laukausta olivat vaikeita: 9,7, 9,9, 9,4 ja 9,7. Sen jälkeen löytyi kymppiputki: 10,2, 10,6, 10,4, 10,0, 10,4, ja 10,3.

Henri Häkkinen voitti huipputuloksella

Joensuun Ampujien 27-vuotias Henri Häkkinen otti huipputuloksella 700,3 (596+104,3) pistettä ensimmäisen voittonsa Swedish Cupissa. Varsinkin finaalin 104,3 pistettä on mainio tulos. Häkkisen nimissä on ilmakiväärin SE-tulokset, peruskilpailun 599 ja finaalin 702,4.

– Peruskilpailu oli suurimmaksi osaksi aika hyvää ampumista. Pisteitä tuli tälle päivälle ihan riittävästi, mutta enemmänkin olisin voinut ottaa. Olen tyytyväinen kisoihin kokonaisuutena., hollolalainen Häkkinen kertoi.

Hanna Etula voitti uusintalaukauksella

Lahden Ampumaseuran 26-vuotias Hanna Etula voitti naisten ilmakiväärin vasta uusintalaukauksella, jossa hän oli 10,3-9,3 Ruotsin Malin Gustavssonia parempi. Etula laukoi 497,8 (397+100,8) pistettä päätöskilpailussa. Swedish Cupin ensimmäisen kilpailun hän hävisi uusintalaukauksella 10,2-9,8 Tanskan Stine Andersenille.

– Peruskilpailussa ammuntani oli hyvää, vaikka se ei aivan pisteissä näykään. Tuntuma oli hyvä. Peruskilpailun alussa olisi pitänyt malttaa ottaa alas pari laukausta, jota ammuin ysiin. Peruskilpailun viimeisen laukauksen ysi menee aivan omaan piikkiin. Siinä oli ehkä vähän sykettä mukana. Yritin kovasta, että olisin saanut sen tuntumaan hyvältä, lahtelainen Etula sanoi.

– Finaalissa ajatukseni ei pysynyt yhtään kasassa. Pito oli hyvä, mutta en saanut vain laukauksia lähtemään. Osumat olivat välillä kaukanakin. Ehkä sekin vaikutti, että ammuimme kolme peruskilpailua ja finaalia kolmessa päivässä. Olen puolittain tyytyväinen Swedish Cupiin, koska perustaso tuntuu olevan hyvässä kunnossa.

Kansainvälinen Swedish Cup, Sävsjö, Ruotsi, 3.-5.1.2008.

Ilmapistooli, miehet, 60 ls + 10 ls:n finaali: 1) Kai Jahnsson Suomi 680,6 (580+100,6), 2) Thomas Statager Tanska 670,9 (571+99,9), 3) Fredrik Martinsson Ruotsi 668,6 (571+97,6), 4) Dick Lindgren Ruotsi 667,1 (571+96,1), 5) Robert Antonsson Ruotsi 665,1 (567+98,1), 6) Peter Johansson Ruotsi 660,2 (563+97,2), 7) Håkan Lindh Ruotsi 658,6 (566+92,6), 8) Ragnar Skanåker Ruotsi 563 (563+0), …28) Juhani Öhman Suomi 551, …41) Jukka Lampela Suomi 539, …53) Pasi Lehikoinen Suomi 520.
Sarjassa oli 57 kilpailijaa.

Ilmakivääri, miehet, 60 ls + 10 ls:n finaali: 1) Henri Häkkinen Suomi 700,3 (596+104,3), 2) Peter Sidi Unkari 699,7 (595+104,7), 3) Jonas Jacobsson Ruotsi 698,2 (595+103,2), 4) Matthew Rawlings USA 695,4 (594+101,4), 5) Anders Johansson Ruotsi 694,6 (592+102,6), 6) Matthias Dierolf Saksa 694,5 (594+100,5), 7) Tor Iversen Norja 693,6 (593+100,6), 8) Rene Kristiansen Tanska 691,9 (592+99,9), …9) Timo Puisto Suomi 592, …29) Juhana Toikko Suomi 584, …35) Toni Matilainen Suomi 579, …43) Mikko Ollikainen Suomi 576, …62) Juha Virtanen Suomi 566.
Sarjassa oli 85 ampujaa.

Ilmakivääri, naiset, 40 ls + 10 ls:n finaali: 1) Hanna Etula Suomi 497,8/10,3 uusinnassa voitosta (397+100,8), 2) Malin Gustavsson Ruotsi 497,8/9,3 (396+101,8), 3) Anna Normann Ruotsi 496,6 (395+101,6), 4) Gyda E Olssen Norja 495,4 (395+100,4), 5) Ida Pettersson Ruotsi 494,3 (394+100,3), 6) Stine Andersen Tanska 494,0 (393+101,0), 7) Maria Johansson Ruotsi 493,0 (393+100,0), 8) Elin Johansson Ruotsi 491,2 (392+99,2), 9) Marjo Yli-Kiikka Suomi 392, …51) Merja Törmälä Suomi 376.
Sarjassa oli 59 kilpailijaa.

Ilmakivääri, tytöt, 40 ls + 10 ls:n finaali: 1) Tiia Törmälä Suomi 500,8 (399 sivuaa SE-tulosta+101,8), 2) Ingrid Stubsjöen Norja 496,5 (393+103,5), 3) Maria Hägglund Ruotsi 495,4 (393+102,4), 4) Matilda Widell Ruotsi 494,5 (392+102,5), 5) Mimmi Steen Ruotsi 494,1 (393+101,1), 6) Anna Hjelmevoll Norja 493,9 (392+101,9), 7) Line Pettermann Tanska 493,5 (392+101,5), 8) Gina Helstad Norja 492,8 (392+100,8), …15) Pauliina Frilander Suomi 389, …31) Paula Peltoniem
i Suomi 385, …68) Hanna Nivus Suomi 375.
Sarjassa oli 96 kilpailijaa.

Ilmakivääri, pojat, 60 ls + 10 ls:n finaali: 1) Ole Kristian Bryhn Ruotsi 690 (587+103,0), 2) Robin Lindberg Ruotsi 688,0 (585+103,0), 3) Even Nikolaisen Norja 687,8 (589+98,8), 5) Juho Kurki Suomi 686,6/10,6 uusinnassa viidennestä sijasta (589+97,6), 6) Ole Magnus Bakken Norja 686,6/9,0 (587+99,6), 7) Simen Rostad Norja 685,6 (588+97,6), 8) Anders Knut Solberg Norja 678,1 (583+95,1), 9) Henri Törmälä Suomi 583, …24) Juha Soini Suomi 578, …29) Sami Korpela Suomi 575, …37) Sami Valkama Suomi 571, …47) Eetu Orsjoki Suomi 567, …60) Marko Tanskanen Suomi 563, …67) Sami Laksola Suomi 559, …71) Ville Nokipii Suomi 557.
Sarjassa oli 92 kilpailijaa.

Ilmapistooli, naiset, 40 ls + 10 ls:n finaali: 1) Lisbeth Johansson Ruotsi 478,0 (379+99,0), 2) Ingeborg Gran Norja 470,3/9,7 uusinnassa toisesta sijasta (373+97,3), 3) Anna-Karin Bonander Ruotsi 470,3/9,5 (374+96,3), …16) Olga Wolkoff Suomi 349.
Sarjassa oli 23 kilpailijaa.

Ilmapistooli, pojat, 60 ls + 10 ls:n finaali: 1) Anton Önnemyr Ruotsi 654,5 (556+98,5), 2) Viktor Hoving Ruotsi 653,6 (559+94,6), 3) Jens Rasmussen Tanska 652,6 (560+92,6), …8) Jani Sokura Suomi 636,0 (550+86,0), …16) Valtteri Lähteenmäki Suomi 500, …18) Lasse Kuusisto Suomi 529, …26) Klaus Kurki Suomi 489.
Sarjassa oli 28 kilpailijaa.

Täydelliset tulokset löydät täältä.

Kai Jahnsson ja Juho Kurki ampuivat toisen voiton Swedish Cupissa

Kai Jahnsson voitti miesten ilmapistoolissa ja Juho Kurki poikien ilmakiväärissä Swedish Cupin toisenkin päivän kilpailun Sävsjössä Ruotsissa perjantaina 4. tammikuuta. Jahnsson oli ylivoimainen tuloksella 674,9 (577+97,9) pistettä. Vasta 16-vuotias Kankaanpään Ampujien Kurki ampui 690,1 (590+100,1) pistettä ja voitti tasan pisteellä. Kolmipäiväisen Swedish Cupin viimeinen kilpailu ammutaan huomenna.

Poliisien Ampumaseuraa edustava 42-vuotias Kai Jahnsson voitti miesten ilmapistoolin ylivoimaisesti, kuten teki Swedish Cupin ensimmäisenäkin kilpailupäivänä. Toinen voitto irtosi 674,9 (577+97,9) pisteellä. Tänään hän ampui peruskilpailussa kaksi pistettä vähemmän kuin eilen, mutta oli finaalissa 0,2 pistettä tarkempi.

– Tänään olin enemmän oma itseni ja tuntuma oli paljon parempi. Oli mukava ampua, helsinkiläinen Jahnsson kertoi.

Neljä ensimmäistä kymmenen laukauksen sarjaa hän ampui hyvällä tasolla (97, 97, 98, 97). Viidennen sarjan tulos oli vain 92 ja kuudes jälleen 96.

– 92 pisteen sarjaan tuli ysiputki. En tiedä, mikä sen aiheutti. Istuin, join ja tein mitä pystyin. Se sarja oli tuloksen tuho. Sain kuitenkin koottua viimeiseen sarjaan itseni ja rutistettua 96 lopuksi. Voitot ovat toissijaisia. Tärkeintä on työ, millä tulokset saa aikaiseksi. Suunta ja fiilis ovat hyviä. Ammunta on mukavaa, vaikka vähän kyllä syö miestä tuo yksi sarja. Finaalissa en saanut fiilistä päälle tyydyttävästi.

Henri Häkkinen paransi kolme pistettä

Joensuun Ampujien Henri Häkkinen ampui toisena kilpailupäivänä 2,9 pistettä ja yhden sijan paremmin kuin ensimmäisenä. Hän oli kolmas kansainvälisen tason tuloksella 699,5 (596+103,5) pistettä. Häkkisen nimissä on ilmakiväärin SE-tulokset, peruskilpailun 599 ja finaalin 702,4, eli hän pääsi tänään omalle tasolleen finaalisarjassa.

– Eilen oli kylläkin parempi tuntuma ampua, mutta tänään tuli taas enemmän pisteitä kasaan, hollolalainen Häkkinen totesi ampumaurheilun ristiriitaisuuden.

– Finaali oli jo paljon parempaa ampumista kuin eilen. Sain vähän jo kierroksia päälle.

Naisilla hankala päivä

Naisten ilmakiväärissä Lahden Ampumaseuran 26-vuotias Hanna Etula oli neljäs tuloksella 496,9 (396+100,9). Eilen hän oli toinen tuloksella 499,2 (397+102,2). Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuran 29-vuotias Marjo Yli-Kiikka ampui tänään kuudenneksi tuloksella 494,8 (393+101,8) pistellä. Hän laukoi 497,7 (396+101,7) pistettä eilen ja oli kolmas.

– Peruskisa oli tosiaan aika vaikeaa. Olisi ollut mukavaa ampua siihen edes yksi hyvä laukaus. Finaalissa tuntuma oli parasta tähän mennessä. Jostain syystä pisteitä ei vain tullut. Ehkäpä tyydyin vain siihen enkä tehnyt laukauksia ihan loppuun asti huolella, lahtelainen Etula harmitteli.

– Peruskisassa oli helppoa ainoastaan viisi ensimmäistä koelaukausta. Tuli sen huonon alun jälkeen aika hyvä jatko, jos jotain positiivista pitää kaivaa. Kun ihminen ei toimi, se ei toimi. Olo ei ole parantunut, eikä huonontunut. Täältä ei saa edes tunnettua yskänlääkettä apteekista, isokyröläinen Yli-Kiikka manasi.

Rauman Seudun Urheiluampujien 17-vuotias Tiia Törmälä ampui tänään 494,9 (395+99,9) pisteellä kolmanneksi alle 20-vuotiaiden tyttöjen ilmakiväärissä. Eilen hän voitti sarjansa aivan huikealla tuloksella 502,3 (399+103,3) pistettä. Peruskilpailun 399 ja finaalin 502,3 ovat uusia N20-sarjan SE-tuloksia.

– Peruskilpailu oli ihan ok. Siinä oli paikoituksen kanssa pientä virhettä. Finaali meni siihen, että olen ollut radalla koko päivän 8.30 lähtien, koska muut perheenjäsenet ovat olleet ampumassa. Se näkyi selvänä vireystilan laskuna. Huomiseen otan opikseni tästä ja yritän uudestaan, raumalainen Törmälä lupasi.

Kansainvälinen Swedish Cup, Sävsjö, Ruotsi, 3.-5.1.2008.

Ilmapistooli, miehet, 60 ls + 10 ls:n finaali: 1) Kai Jahnsson Suomi 674,9 (577+97,9), 2) Dick Lindgren Ruotsi 671,0 (573+98,0), 3) Thomas Statager Tanska 664,6 (569+95,6), 4) Jan-Olof Danielsson Ruotsi 663,9 (567+96,9), 5) Frans Sörensen Tanska 663,7 (568+95,7), 6) Fredrik Martinsson Ruotsi 662,2 (567+95,2), 7) Rhodney Allen Trinidad 659,9 (566+93,9), 8) Peter Johansson Ruotsi 658,8 (568+90,8), …29) Jukka Lampela Suomi 547, …35) Juhani Öhman Suomi 543, …44) Pasi Lehikoinen Suomi 526.
Sarjassa oli 52 kilpailijaa.

Ilmakivääri, miehet, 60 ls + 10 ls:n finaali: 1) Jonas Jacobsson Ruotsi 704,3 (599+105,3), 2) Peter Sidi Unkari 700,9 (596+104,9), 3) Henri Häkkinen Suomi 699,5 (596+103,5), 4) Vebjörn Berg Norja 698,6 (594+104,6), 5) Are Hansen Norja 698,2 (596+102,2), 6) Matthew Rawlings USA 697,1 (594+103,1), 7) Matthias Dierolf Saksa 695,9 (593+102,9), 8) Sven Haglund Ruotsi 693,2 (592+101,2), …26) Mikko Ollikainen Suomi 585, …28) Timo Puisto Suomi 584, …41) Juhana Toikko Suomi 580, …46) Toni Matilainen Suomi 577, …63) Juha Virtanen Suomi 568.
Sarjassa oli 86 ampujaa.

Ilmakivääri, naiset, 40 ls + 10 ls:n finaali: 1) Anna Normann Ruotsi 499,2 (396+103,2), 2) Stine Andersen Tanska 498,6 (395+103,6), 3) Ida Pettersson Ruotsi 497,5 (395+102,5), 4) Hanna Etula Suomi 496,9 (396+100,9), 5) Irene Helmersson Ruotsi 495,2 (393+102,2), 6) Marjo Yli-Kiikka Suomi 494,8 (393+101,8), 7) Hanna Hallnäs Ruotsi 493,3 (394+99,3), 8) Andrea Franzen Ruotsi 493,2 (392+101,2), …53) Merja Törmälä Suomi 378.
Sarjassa oli 61 kilpailijaa.

Ilmakivääri, pojat, 60 ls + 10 ls:n finaali: 1) Juho Kurki Suomi 690,1 (590+100,1), 2) Even Nikolaisen Norja 689,1 (586+103,1), 3) Ole Kristian Bryhn Ruotsi 687,7 (588+99,7), 4) Jonas E Larsen Norja 685,6 (588+97,6), 5) Henri Törmälä Suomi 685,4 (585+100,4), 6) Robin Lindberg Ruotsi 684,6 (585+99,6), 7) Juha Soini Suomi 684,4 (584+100,4), 8) Ole Magnus Bakken Norja 683,8 (586+97,8), …14) Sami Korpela Suomi 580, …27) Ville Nokipii Suomi 575, …42) Marko Tanskanen Suomi 569, …44) Sami Valkama Suomi 569, …60) Sami Laksola Suomi 560, …66) Eetu Orsjoki Suomi 556.
Sarjassa oli 97 kilpailijaa.

Ilmakivääri, tytöt, 40 ls + 10 ls:n finaali: 1) Ingrid Stubsjöen Norja 496,4 (395+101,4), 2) Emma Skenning Ruotsi 495,3 (393+102,3), 3) Tiia Törmälä Suomi 494,9 (395+99,9), 4) Elin Karlsson Ruotsi 494,6 (392+102,6), 5) Mimmi Steen Ruotsi 492,4 (394+98,4), 6) Emelie Fagerström Ruotsi 491,2 (392+99,2), 7) Merete Haagensen Norja 490,3 (392+98,3), 8) Therese Hermansson Ruotsi 487,9 (392+95,9), …18) Pauliina Frilander Suomi 388, …44) Paula Peltoniemi Suomi 383, …87) Hanna Nivus Suomi 367.
Sarjassa oli 99 kilpailijaa.

Ilmapistooli, naiset, 40 ls + 10 ls:n finaali: 1) Lisbeth Johansson Ruotsi 474,5 (375+99,5), 2) Jenny Thomsson Ruotsi 469,3 (378+91,3), 3) Jennica Thörjeson Ruotsi 468,4 (373+95,4), …13) Olga Wolkoff Suomi 351.
Sarjassa oli 21 kilpailijaa.

Ilmapistooli, pojat, 60 ls + 10 ls:n finaali: 1) Jens Rasmussen Tanska 654,7 (558+96,7), 2) Anton Önnemyr Ruotsi 652,2 (556+96,2), 3) Niklas Engström Ruotsi 648,7 (550+98,7), …9)
Jani Sokura Suomi 544, …15) Lasse Kuusisto Suomi 529, …24) Valtteri Lähteenmäki Suomi 500, …25) Klaus Kurki Suomi 489.
Sarjassa oli 28 kilpailijaa.

Täydelliset tulokset löydät osoitteesta www.swedishcup.nu.

Hanna Etula ampui ilmakiväärillä 397 Sävsjössä

Hanna Etula ampui ilmakiväärillä 397 pistettä Swedish Cupissa Sävsjössä Ruotsissa 3. tammikuuta. Etula oli 399 pisteen SE-vauhdissa 38 laukausta, mutta kaksi viimeistä lipsahti ysiin (9,5 ja 9,7).

Lahden Ampumaseuraa edustavan 26-vuotiaan Hanna Etulan 397 pisteen kilpailun sarjat olivat 100, 99, 100 ja 98.

Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuran 29-vuotias Marjo Yli-Kiikka laukoi 396 pistettä. Hänen sarjansa olivat 99, 98, 99 ja 100 pistettä. Naiset ampuvat finaaliin kello 17.30 alkaen Suomen aikaa.

Kolmipäiväisen Swedish Cupin ensimmäinen kilpailupäivä on tänään torstaina. Kilpailun tulosseuranta löytyy netistä osoitteesta www.swedishcup.nu.

Tiia Törmälä ampui ilmakiväärillä nuorten SE-tulokseksi 399 pistettä

Tiia Törmälä ampui ilmakiväärillä uuden tyttöjen SE-tuloksen 399 (100, 100, 100, 99) pistettä Swedish Cupin avauskilpailussa Sävsjössä Ruotsissa 3. tammikuuta. Tyttöjen sarjan finaali alkaa kello 18.30 Suomen aikaa.

Rauman Seudun Urheiluampujia edustava 17-vuotias Tiia Törmälä ampui vakuuttavasti peruskilpailun 33 laukausta. Sen jälkeen 34:s laukaus lipsahti 9,6:een kello kolmeen ja seuraava laukaus oli 10,1 kello yhdeksään. Epävarma vaihe kesti yhteensä viisi laukausta, kun seuraavat osumat olivat 10,1, 10,2 ja 10,0. 40 laukauksen peruskilpailun kaksi viimeistä laukausta olivat 10,3 ja 10,4.

– Kisa meni niin kuin odotinkin. Harjoitukset menivät eilen hyvin ja myös viimeistelyharjoitukset kotona sujuivat hyvin, vaikka olin flunssassa. Tiesin, että kun paranen, niin kunto on kohdillaan, Tiia Törmälä totesi peruskilpailun jälkeen aloittaessaan valmistautumisen finaaliin. Tytöt ampuvat finaalin kello 18.30 alkaen Suomen aikaa.

– Tätä tulosta olen jo odottanut, kun harjoitukset ovat tämän kauden menneet niin hyvin. Nythän se sitten tuli siinä kisassa, johon ensimmäisen kerran tälle kaudelle herkistelin kunnolla.

Swedish Cupin reaaliaikainen tulosseuranta löytyy osoitteesta www.swedishcup.nu.

Suomalaiset ampuivat SE-tuloksia Sävsjössä

Suomalaiset ampuivat SE-tuloksia kansainvälisen Swedish Cupin avauspäivänä Sävsjössä Ruotsissa torstaina 3. tammikuuta. Alle 20-vuotiaiden tyttöjen sarjan voittanut 17-vuotias Tiia Törmälä laukoi huipputuloksella 502,3 (399+103,3) sekä peruskilpailun että finaalin tyttöjen sarjan SE-tulokset. 40 laukauksen peruskilpailun lähes täydellinen tulos 399 on sama kuin naisten SE-tulos ja finaalin tulos 502,3 jää vain 0,1 pistettä naisten SE-tuloksesta.

Kankaanpään Ampujien 16-vuotias Juho Kurki voitti alle 20-vuotiaiden poikien sarjan hienolla tuloksella 695,0 (694,0+101,0). 695 on poikien sarjan finaalin SE-tulos. Peruskilpailun SE-tuloksesta hän jäi yhden pisteen. Kurki oli ylivoimainen, kun toiseksi sijoittunut Ruotsin Ole Kristian Bryhn hävisi peräti 6,2 pistettä.

Kansainvälisen tason tuloksen ampuivat myös Hanna Etula ja Marjo Yli-Kiikka naisten sarjassa. Hanna Etula oli toinen 499,2 (397+102,2) pisteellä ja Marjo Yli-Kiikka kolmas 497,7 (396+101,7) pisteellä. Kisan voitti Tanskan Stine Andersen vasta uusinnan jälkeen. Hän oli uusintalaukauksessa pistein 10,2 – 9,8 Etulaa parempi.

Tiia Törmälä paransi ennätyksiään huikeasti

Rauman Seudun Urheiluampujia edustava 17-vuotias Tiia Törmälä ampui huikean hienon kilpailun kolmipäiväisen Swedish Cupin avauspäivänä. Peruskilpailussa vasta 34:s laukaus lipsahti pois kympistä. Täydellinen 400 pisteen sarja jäi yhden laukauksen päähän. Suomalaisnaisista vain Hanna Etula ja Marjo Yli-Kiikka ovat nykysäännöillä ampuneet 399 pistettä.

– Jos ysi olisi ollut 9,9-osumia, olisin varmasti ollut pettynyt kisan jälkeen. Kun osuma oli niin kaukana (9,6), minua ei harmita yhtään. 399 pistettä on hyvä tulos tämänikäisenä, Tiia Törmälä kommentoi maltillisesti kahden pisteen parannusta peruskilpailun ennätykseensä.

Finaalissa Tiia Törmälä oli jo kiinni Suomen parhaassa tuloksessa, mutta toiseksi viimeinen laukaus napsahti 10,1:een. Vaikka viimeinen laukaus oli 10,7, naisten SE-tulos jäi 0,1 pisteen päähän. Naisten finaalin SE-tuloksen 502,4 on ampunut Marjo Yli-Kiikka.

– Tämä oli kauden ensimmäinen kilpailu, johon herkistelin. Tänään tuli sellainen tulos, jota treenit ovat lupailleet. Muut kilpailut olen ampunut perustreenauksella, kertoi Törmälä, joka on tähän mennessä ampunut jo 12.000 laukausta syksyllä alkaneella harjoituskaudella.

– Huomiseen kilpailuun lähden hyvällä mielellä tekemään parhaani.

Hanna Etula ampui hyvän peruskilpailun

Lahden Ampumaseuraa edustava 26-vuotias Hanna Etula ampui peruskilpailussa 399 pisteen SE-tahdissa 38 laukausta. Kun kaksi viimeistä laukausta lipsahti ysiin, peruskilpailun tulokseksi tuli 397 pistettä. Finaaliin hän lähti jaetulta ykköspaikalta Tanskan Stine Andersenin kanssa. He ampuivat myös kymmenen laukauksen finaalin tasatahtia ja uusivat kisan voitosta. Uusintalaukauksessa Andersen oli parempi 10,2-9,8.

– Kisan alku oli itse asiassa heikko, kun ammuin huonoja kymppejä. Keskiosassa sain jo sujumaan. Loppu meni liian tarkaksi tekemiseksi ja se ei yleensä toimi, lahtelainen Hanna Etula suomi kilpailuaan.

– Finaali oli sellaista, kun alkukaudesta on usein ollut. Hyvällä mielellä lähden huomiseen ja lauantaiseen kilpailuun jahtaamaan ykköspallia.

Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuran 29-vuotias Marjo Yli-Kiikka ampui naisten kilpailussa kolmanneksi 497,7 (396+101,7) pisteellä. Finaalin puolivälissä hän nousi jo voittokamppailuun.

– Finaalin lopussa tuli huonoja kymppejä, isokyröläinen Yli-Kiikka harmitteli.

– Peruskilpailun alussa pito oli huono ja vähän joka paikkaa särki. Yllätyin, kun ysit olivat niin huonoja. Kurkku on vähän kipeä. Pelkään, että olen tulossa kipeäksi.

Kai Jahnsson voitti ilmapistoolin Sävsjössä

Kai Jahnsson voitti miesten ilmapistoolin tuloksella 676,7 (579+97,7). Poliisien Ampumaseuraa edustava 42-vuotias Jahnsson oli ylivoimainen, kun hän voitti 3,1 pisteellä, mikä on kansainvälisessä kilpailussa harvinaista.

– Vähän tulos jäi alakanttiin, mutta ihan ok. Kisan alku oli vähän hankalaa – hiukan ylimääräistä huojuntaa, ennen kuin rupesin lämpenemään. Peruskilpailun loppuun olen tyytyväinen, kun jaksoin puristaa loppuun asti, helsinkiläinen Kai Jahnsson kommentoi.

– Finaalissa en ajatellut kolmen pisteen kaulaa, vaan taktiikalla nopeutettu liipaisu toi reunakymppejä ja myöskin pari huonoa laukaisua, mutta taktiikka piti ja toimi.

Henri Häkkinen avasi kilpailukautensa

Joensuun Ampujia edustava 27-vuotias Henri Häkkinen sijoittui ilmakiväärissä neljänneksi 696,6 (595+101,6) pisteellä. Kisan voitti Ruotsin Jonas Jacobsson, joka naputti 700,9 (597+103,9) pistettä. Häkkinen laukoi peruskilpailussa toiseksi 595 pisteellä. Finaalissa hän putosi neljänneksi tähdättyään 101,6 pistettä, vaikka normaalisti ampuu kovassakin seurassa yli 103 pistettä.

– Peruskisassa tuntui, että suoritus oli menossa ihan oikeaan suuntaan. Finaalissa oli kyllä jotain todella outoa, hollolalainen Henri Häkkinen ruoti suoritustaan ja totesi samalla syynkin.

– On vielä aika vähän laukauksia takana.

Henri Häkkinen avasi kilpailukautensa vasta nyt, kun viime kausi oli poikkeuksellisen pitkä. Hän oli huippukunnossa jo keväällä, kun hän ampui ilmakiväärillä Suomelle olympiamaapaikan ja EM-hopeaa maaliskuussa Ranskassa. Hänen kautensa päättyi vasta lokakuun lopulla sotilaiden Military World Gamesissa Intiassa. Häkkisen nimissä on ilmakiväärin SE-tulokset, peruskilpailun 599 pistettä ja finaalin 702,4 pistettä.

Kansainvälinen Swedish Cup, Sävsjö, Ruotsi, 3.-5.1.2008.

Ilmakivääri, tytöt, 40 ls + 10 ls:n finaali: 1) Tiia Törmälä Suomi 502,3 SE-tulos (399 SE-tulos+103,3), 2) Line Pettermann Tanska 496,8 (394+102,8), 3) Ingrid Stubsjöen Norja 496,0 (393+103,0), 4) Maria Hägglund Ruotsi 495,3 (393+102,3), 5) Marianne Berger Norja 494,9 (392+102,9), 6) Emma Skenning Ruotsi 493,9 (393+100,9), 7) Mimmi Steen Ruotsi 491,9 (392+99,9), 8) Maria Helen Larsen Norja 490,0 (392+98,0), …31) Pauliina Frilander Suomi 385, 32) Paula Peltoniemi Suomi 384, …58) Hanna Nivus Suomi 379.
Sarjassa oli 102 kilpailijaa.

Ilmakivääri, naiset, 40 ls + 10 ls:n finaali: 1) Stine Andersen Tanska 499,2/10,2 uusinnassa voitosta (397+102,2), 2) Hanna Etula Suomi 499,2/9,8 (397+102,2), 3) Marjo Yli-Kiikka Suomi 497,7 (396+101,7), 4) Ida Pettersson Ruotsi 496,1 (396+100,1), 5) Kristina Vestveit Norja 494,8 (393+101,8), 6) Marie Jannesson Ruotsi 494,2 (393+101,2), 7) Irene Helmersson Ruotsi 493,1 (394+99,1), 8) Gyda E Olssen Norja 492,8 (393+99,8), …53) Merja Törmälä Suomi 377.
Sarjassa oli 60 kilpailijaa.

Ilmakivääri, pojat, 60 ls + 10 ls:n finaali: 1) Juho Kurki Suomi 695,0 SE-tulos (595+101,0), 2) Ole Kristian Bryhn Ruotsi 688,8 (587+101,8), 3) Mikael Svensson Ruotsi 685,7 (585+100,7), 4) Juha Soini Suomi 684,2 (584+100,2), 5) Henri Törmälä Suomi 682,5 (584+98,5), 6) Simen Rostad Norja 682,4 (583+99,4), 7) Even Nikolaisen Norja 682,4 (584+97,9), 8) Richard Engtröm (583+97,
0), …23) Sami Korpela Suomi 575, …29) Sami Valkama Suomi 573, …31) Ville Nokipii Suomi 572, …37) Marko Tanskanen Suomi 570, …50) Sami Laksola Suomi 563, …65) Eetu Orsjoki Suomi 556.
Sarjassa oli 93 kilpailijaa.

Ilmapistooli, naiset, 40 ls + 10 ls:n finaali: 1) Elin Albrechtsson Ruotsi 475,7 (379+96,7), 2) Jenny Thomsson Ruotsi 475,3 (378+97,3), 3) Lisbeth Johansson Ruotsi 471,2 (374+97,2), …16) Olga Wolkoff Suomi 351.
Sarjassa oli 23 kilpailijaa.

Ilmapistooli, pojat, 60 ls + 10 ls:n finaali: 1) Tommi Antonsson Ruotsi 655,1 (562+93,1), 2) Anton Önnemyr Ruotsi 654,9 (557+97,9), 3) Jens Rasmussen Tanska 652,9 (557+95,9), …10) Lasse Kuusisto Suomi 543, …14) Jani Sokura Suomi 535, …20) Valtteri Lähteenmäki Suomi 518, …24) Klaus Kurki Suomi 507.
Sarjassa oli 28 kilpailijaa.

Ilmapistooli, miehet, 60 ls + 10 ls:n finaali: 1) Kai Jahnsson Suomi 676,7 (579+97,7), 2) Frans Sörensen Tanska 673,6 (576+97,6), 3) Dick Lindgren Ruotsi 670,8 (569+101,8), 4) Thomas Statager Tanska 668,0 (570+98,0), 5) Jan-Olof Danielsson Ruotsi 664,8 (569+95,8), 6) Robert Antonsson Ruotsi 663,7 (569+94,7), 7) Peter Johansson Ruotsi 659,3 (567+92,3), 8) Aron Nilsson Ruotsi 658,0 (567+91,0), …20) Juhani Öhman Suomi 558, …27) Jukka Lampela Suomi 550.
Sarjassa oli 53 kilpailijaa.

Ilmakivääri, miehet, 60 ls + 10 ls:n finaali: 1) Jonas Jacobsson Ruotsi 700,9 (597+103,9), 2) Peter Sidi Unkari 697,6 (595+102,6), 3) Matthew Rawlings USA 697,3 (594+193,3), 4) Henri Häkkinen Suomi 696,6 (595+101,6), 5) Are Hansen Norja 696,4 (593+103,4), 6) Vebjörn Berg Norja 696,2 (593+103,2), 7) Matthias Dierolf Saksa 692,2 (591+101,2), 8) Rene Kristiansen Tanska 691,9 (591+100,9), …19) Juhana Toikko Suomi 586, 20) Timo Puisto Suomi 586, …31) Mikko Ollikainen Suomi 581, …54) Toni Matilainen Suomi 572, …65) Juha Virtanen Suomi 567.
Sarjassa oli 86 ampujaa.

Täydelliset tulokset löydät osoitteesta http://www.swedishcup.nu/