Arkistot

EM-skeet myöhässä aikataulustaan

Skeetin EM-kilpailu on myöhässä aikataulustaan. Esimerkiksi kolmosrata on jo 45 myöhässä aikatauluaan seitsemän ryhmän jälkeen.

Kolmosradalla pitäisi vielä ampua 12 ryhmää. Alkuperäisen aikataulun mukaan Maarit Lepomäen ryhmän piti aloittaa kello 14.30, Timo Laitisen ryhmän kello 17 ja Marjut Heinosen ryhmän kello 19.30. Lepomäki päässee radalle noin 15.15.

Marko Kemppainen EM-skeetin kärjessä ykköskierroksen jälkeen

Marko Kemppainen rikkoi kaikki 25 kiekkoa EM-skeetin ensimmäisellä kierroksella keskiviikkona 18. heinäkuuta Espanjan Granadassa. Puhtaasti ampui myös 15 muuta miestä.

Miehet ovat jo aloittaneet toisen kierroksen. Italian Valerio Luchini ampui myös toisen kierroksen kaikki kiekot eli hänen tuloksensa ensimmäisen päivän jälkeen on 50. Tanskan Anders Golding ja Valko-Venäjän Ulad Karavinski ovat ampuneet 49 (25+24) kiekkoa. Ensimmäisen kierroksen puhtaasti ampuneet Norjan Harald Jensen ja Kroatian Ante Kovacic ampuivat molemmat toisella kierroksella 23, joten heidän tuloksensa on 48.

Ammunnan EM-kilpailu, Granada, Espanja, 11.-21.7.2007.

Skeet, miehet, tilanne 1. kierroksen jälkeen (1/3 kilpailupäivän puoliväli)

: 1) Marko Kemppainen Suomi ja 15 muuta ampujaa 25, 17) Heikki Meriluoto Suomi ja 16 muuta ampujaa 24, 54) Timo Laitinen Suomi 22.

Skeet, naiset, tilanne 1. kierroksen jälkeen (1/2 kilpailupäivän puoliväli)

: 1) Lenka Bartekova Slovakia 25, 2) viisi ampujaa 24, 7) Maarit Lepomäki Suomi ja kaksi muuta ampujaa 23, 10) Marjut Heinonen Suomi 22.

Skeet, pojat, tilanne 1. kierroksen jälkeen (1/3 kilpailupäivän puoliväli)

: 1) Andrea Antoniou Kypros, Sebatie Cormier Ranska ja Anders Dahl Ruotsi 25, 2) kuusi ampujaa 24, …15) Miikka Peltonen Suomi, Jesse Louhelainen Suomi ja 12 muuta ampujaa 22.

Tulokset päivittyvät osoitteeseen http://www.gestgare.com/esc2007/

Lisätietoja: http://www.gestgare.com/esc2007/

Henri Häkkinen ampui 300 metrin vakiokiväärin loppukilpailuun

Henri Häkkinen ampui 300 metrin vakiokiväärin 3 x 20 laukauksen kilpailun loppukilpailuun EM-ammunnoissa Espanjan Granadassa keskiviikkona 18 heinäkuuta. Häkkinen laukoi toisessa karsintaerässä yhdeksänneksi tuloksella 575 (197+188+190) pistettä. Hänen erästään kymmenen parasta pääsi jatkoon.

– Ammunnassa oli vain muutama hyvä pätkä. Pääasia, että pääsin varsinaiseen kilpailuun. Onneksi huomenna on uusi päivä, Joensuun Ampujia edustava 27-vuotias Henri Häkkinen arvioi ammuntaansa.

Vakiokiväärin asentokilpailussa kilpailee 24 ampujaa huomenna torstaina kello 10.30 alkaen Suomen aikaa. Suomen joukkueen 300 metrin kiväärilajien valmentajana ja Häkkisen henkilökohtaisena valmentaja toimiva Tapio Säynevirta lupasi, että huomisessa kilpailussa Häkkisen askelmerkit ovat kohdallaan.Ammunnan EM-kilpailu, Granada, Espanja, 11.-21.7.2007.

300 metrin vakiokivääri, 3 x 20 ls, karsintakilpailu:

1. karsintaerä: 1) Lubos Opelka Tshekki 587 (makuu 199 + pysty 191 + polvi 197), 2) Vebjörn Berg Norja 583, 3) Vitali Bubnovich Valko-Venäjä 582, 4) Sergei Martynov Valko-Venäjä 580, 5) Espen Berg-Knutsen Norja 578, 6) Milan Mach Tshekki 576, 7) Marco Müller Sveitsi 576, 8) Rene Kristiansen Tanska 575, 9) Giuseppe Fent Italia 573, 10) Anders Brolund Ruotsi 573.

2. karsintaerä: 1) Thomas Jerabek Tshekki 585 (makuu 197 + pysty 192 + polvi 196), 2) Rajmond Debevec Slovenia 581, 3) Thomas Farnik Itävalta 581, 4) Hakan Erdem Turkki 579, 5) Anatoli Klimenko Valko-Venäjä 579, 6) Marcel Bürge Sveitsi 578, 7) Stefan Ahlesved Ruotsi 578, 8) Oktay Halici Turkki 576, 9) Henri Häkkinen Suomi 575 (197+188+190), 10) Peter Sidi Unkari 574.

Heikki Meriluoto yhdentenätoista EM-skeetissä

Heikki Meriluoto on parhaana suomalaisena jaetulla yhdennellätoista sijalla EM-skeetissä ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen Espanjan Granadassa keskiviikkona 18. heinäkuuta. Meriluoto on rikkonut 48 (24+24) kiekkoa. Kiekon vähemmän, 47 (22+25), ampuneen Timo Laitisen sijoitus on jaettu 25:s sija. Marko Kemppainen rikkoi 46 (25+21) kiekkoa ja on jaetulla sijalla 35.

Italian Valerio Luchini, Tshekin Jan Sychra, Ranskan Anthony Terras ja Latvian Boris Timofejevs olivat ensimmäisenä päivänä erehtymättömiä ja rikkoivat kaikki 50 kiekkoa.

Miehet ampuvat huomenna torstaina kaksi 25 kiekon sarjaa. Perjantaina on vuorossa yksi 25 kiekon sarja ja kuuden parhaan ampujan finaali.

Meriluoto tyytyväinen

– Pane sinne, että ammuin yli, kun oli liian paksut sukat, Heikki Meriluoto naureskeli hyväntuulisena ensimmäisen kilpailupäivän urakkansa jälkeen. Siilinjärven Urheiluampujia edustava 29-vuotias Meriluoto paukutti rikki 48 (24+24) kiekkoa.

– Ammunta sujuu hyvin. Ensimmäisen päivän jälkeen olen ihan hyvässä tilanteessa ja omassa tavoitteessani. Mitään ei ole vielä menetetty.

Meriluoto totesi, että Granadan skeetradat on viritetty vauhdikkaiksi ja että nopeasti lentävät kiekot ovat hänen mieleensä. Päivän aikana voimistunut tuuli teki skeetin haastavammaksi, kun se painoi A-kiekkoa alaspäin ja nosti B-kiekkoa. Meriluoto pummasi ensimmäisellä kierroksella nelospaikan toisen tuplakiekon toisen kiekon eli A-kiekon. Toisella kierroksella hän ampui ohi kolmospaikan tuplakiekon ensimmäisen kiekon eli A-kiekon.

– Ampuminen on kuin tennislyönti. Lujasti lentävässä kiekossa ei ehdi ajatella mitään, pitää antaa mennä vaan, hän sanoi.

– Huomenna vähän ohuemmat sukat jalkaan ja toinen sarjoista täyteen. Täysi sarja on huomisen tavoite.

Laitinen avasi normaalisti

– Se oli sellainen normaali aloitus tälle vuodelle, Timo Laitinen arvioi ensimmäistä sarjaansa, jossa hän rikkoi 22 kiekkoa. Toisella sarjallaan hän paukutti jokaisen kiekon rikki vakuuttavasti. Kahden kierroksen jälkeen hänen tuloksensa on 47 (22+25) kiekkoa.

– Toinen sarja oli ihan jees. Ei ole mitään estettä, etteikö ammunta jatkuisi samanlaisena.

Sibbo Skyttegilleä edustavalla 34-vuotiaalla Laitisella oli ensimmäisellä kierroksella vaikeuksia nelos- ja vitospaikoilla. Nelospaikalla hän pummasi yksittäisen A-kiekon sekä ensimmäisen tuplakiekon jälkimmäisen kiekon eli B-kiekon. Vitospaikalta hän ampui ohi yksittäiskiekon eli B-kiekon. Hän totesi sopeutuneensa Granadan kuumuuteen ja välillä tuulisiin oloihin hyvin. Kisan ainut ongelma on ollut aloituskierros.

– Kyllähän siihen herkästi yliyrittämistä tulee, kun ensimmäinen kierros on ollut vaikea. Tässä tilanteessa olen ollut aiemminkin ja olen jälleen kerran – valitettavasti. Mutta eiköhän se siitä.

Tuuli sotki Kemppaisen toisen kierroksen

Suomussalmen Urheiluampujia edustava 31-vuotias Marko Kemppainen aloitti EM-skeetin hienosti rikkomalla ensimmäisen kierroksen kaikki 25 kiekkoa. Toisella kierroksella tahti oli toinen, kun hän rikkoi 21 kiekkoa. Hän ampui ohi ykköspaikan tuplakiekon ensimmäisen kiekon eli A-kiekon, kolmospaikan tuplakiekon jälkimmäisen kiekon eli B-kiekon ja nelospaikan molempien tuplakiekkojen jälkimmäiset kiekot eli B- ja A-kiekon.

– Tuuli heitti sen ykköspaikan kiekon. Sen jälkeen Marko yritti liikaa. Ohi ei enää kärsi ampua, totesi Lauri Siltavirta, joka toimii skeetin päävalmentajana ja Marko Kemppaisen henkilökohtaisena valmentajana. Siltavirta manasi Kemppaisen huonoa tuuria.

– Marko sattui juuri silloin radalle, kun tuuli yht´äkkiä yltyi. Hän oli vielä vasemmalla laitimmaisella radalla, jonne tuuli sopii parhaiten. Peli ei ole pelattu, ennen kuin se on loppu.

Ammunnan EM-kilpailu, Espanja, Granada, 11-21.7.2007.

Skeet, miehet, 50/125 kiekkoa (1/3 kilpailupäivä)

: 1) Valerio Luchini Italia, Jan Sychra Tshekki, Anthony Terras Ranska ja Bori Timofejevs Latvia 50, 4) kuusi ampujaa 49 kiekkoa, 11) Heikki Meriluoto Suomi ja 13 muuta ampujaa 48 kiekkoa, 25) Timo Laitinen Suomi ja 9 muuta ampujaa 47 kiekkoa, 35) Marko Kemppainen Suomi ja 11 muuta ampujaa 46 kiekkoa.

Maarit Lepomäki toisena EM-skeetissä

Maarit Lepomäki on toisena EM-skeetissä ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen Espanjan Granadassa keskiviikkona 18. heinäkuuta. Satakunnan Ampujia edustava Lepomäki paukutti rikki 47 (23+24) kiekkoa. Marjut Heinonen on yhdeksäntenä rikottuaan 45 (22+23) kiekkoa.

Naisten skeetiä johtaa Italian Chiara Cainero, joka ampui 49 (24+25) kiekkoa. Huomenna torstaina naiset ampuvat kolmannen 25 kiekon sarjansa. 75 kiekon jälkeen kuusi parasta ampuu EM-mitaleista 25 kiekon finaalissa.

Lepomäki hyvässä vireessä

Porilainen Maarit Lepomäki ampui naisten skeetiä turhia hötkyilemättä, mutta päättäväisesti. 50-vuotiaalle Lepomäelle Granadan kilpailu on jo 17:s EM-kilpailu. Hän on voittanut kaikkiaan kolme EM-kultaa, yhden EM-hopean ja hän puolustaa kilpailussa viime vuoden EM-pronssiaan.

– 1991 olin EM-kilpailussa ensimmäistä kertaa. Tämä on se viimeinen, Lepomäki vakuutti.

Ensimmäisenä kilpailupäivänä hän rikkoi 47 (23+24) kiekkoa ja totesi radat itselleen sopiviksi. Suunta on mukavasti nousujohteinen kohti toista kilpailupäivää ja kolmatta 25 kiekon kierrosta.

– Huominen on ihan uusi päivä, hän toppuutteli.

– Tästä on ihan hyvä jatkaa, kun on mennyt kohtuullisesti. Jatko on ihan itsestä kiinni.

Haapaveden Ampumaseuraa edustava 30-vuotias Marjut Heinonen pummasi päivän päätteeksi harmillisesti viimeisen yksittäiskiekon kasipaikalta. 45 (22+23) kiekkoa ampunut Heinonen lähtee viimeiselle kierrokselle yhdeksänneltä sijalta kiekon päässä finaalirajasta.

Ammunnan EM-kilpailu, Espanja, Granada, 11.-21.7.2007.

Skeet, naiset, 50/75 kiekkoa (1/2 kilpailupäivä)

: 1) Cainero Chiara Italia 49 (24+25), 2) Maarit Lepomäki Suomi 47 (23+24), 3) Christina Brinker Saksa ja Elena Little Iso-Britannia 47 (24+23), …4) kolme ampujaa 46 kiekkoa, …9) Marjut Heinonen Suomi 45 (22+23).

Skeet, pojat, 50/125 kiekkoa (1/3 kilpailupäivä)

: 1) Stefan Nilsson Ruotsi 48 (24+24), 2) neljä ampujaa 47 kiekkoa, ..27) Jesse Louhelainen Suomi 44 (22+22), …38) Miikka Peltonen Suomi 42 (22+20).

Henri Häkkinen 21:s vapaakiväärin makuuasennon EM-kilpailussa

Henri Häkkinen oli 21:s 300 metrin vapaakiväärin makuuasennon 60 laukauksen EM-kilpailussa Espanjan Granadassa tiistaina 17. heinäkuuta. Joensuun Ampujia edustava 27-vuotias Häkkinen laukoi 592 pistettä.

EM-kultaa ampui Saksan Matthias Raiber huipputuloksella 599 pistettä jääden vain pisteen ME-tuloksesta. 300 metrin lajeihin erikoistunut 38-vuotias Raiber oli viides tuloksella 598 pistettä vapaakiväärin makuun MM-kilpailussa viime vuonna Kroatian Zagrebissa. Suomalaisille ampujille tuttu Raiber toimii kiväärivalmistaja Anschützin huoltopäällikkönä ja oli viimeksi huoltamassa suomalaisten aseita ilma-aseiden SM-kilpailussa maaliskuun alussa Oulussa.

Aiemmista päivistä poiketen miehet pääsivät ampumaan hyvissä oloissa, minkä vuoksi tulostaso oli hieno. Seitsemän ampujaa laukoi vähintään 598 pistettä.

– Minun ammuntani oli aivan kauheaa. Kilpailussa tuli vain muutama hyvä pätkä, Henri Häkkinen suomi itseään.

Häkkinen ampui paikalla numero kolme. Matthias Raiber kilpaili paikalla numero 4, joten oikealta ampuva Häkkinen pystyi seuraamaan Raiberin suoritusta tulosmonitoreista.

– Sen verran katsoin, että tiedän, että ysini oat omia virheitäni.

Häkkinen on ampunut EM-kilpailussa jo pienoiskiväärin makuuasennon ja 3 x 40 laukauksen kilpailut sekä tänään 300 metrin vapaakiväärin makuuasennon kilpailun. Hän kilpailee vielä ainakin kaksi kertaa 300 metrin lajeissa: huomenna keskiviikkona on vuorossa vakiokiväärin 3 x 20 laukauksen kilpailun karsinta, torstaina on ohjelmassa vakiokiväärin 3 x 20 laukauksen loppukilpailu sekä vielä lauantaina vapaakiväärin 3 x 40 laukauksen kilpailu.

Miesten 300 metrin vapaakiväärin makuuasennon kilpailu oli päivän ainoa suomalaislaji. Häkkisen lisäksi Granadan ampumaurheilukeskuksessa urakoivat skeetampujat, joilla on virallinen harjoituspäivä. Skeet alkaa huomenna. Naiset, Marjut Heinonen ja Maarit Lepomäki, ampuvat poikkeuksellisesti kaksipäiväisen kilpailun keskiviikkona ja torstaina. Miehillä, Marko Kemppainen, Timo Laitinen ja Heikki Meriluoto, sekä pojilla, Jesse Louhelainen ja Miikka Peltonen, on kolmipäinen urakka keskiviikosta perjantaihin.

Ammunnan EM-kilpailu, Espanja, Granada, 11.-21.7.2007.
300 metrin vapaakivääri, miehet, makuu, 60 ls:

1) Matthias Raiber Saksa 599 (100 + 100 + 99 + 100 + 100 + 100), 2) Sebastian Moises Saksa 599 (100 + 100 + 100 + 100 + 99 + 100) (44 napakymppiä), 3) Beat Müller Sveitsi 599 (100 + 100 + 100 + 100 + 99 + 100) (37 napakymppiä), 4) Carsten Brandt Tanska 598, 5) Michael Larsson Ruotsi 598, 6) Anders Brolund Ruotsi 598, 7) Stefan Ahlesved Ruotsi 598, 8) Valerian Sauveplane Ranska 597, …21) Henri Häkkinen Suomi 592 (100 + 97 + 99 + 99 + 99 + 98).

Kai Jahnsson ampui olympiamaapaikan vapaapistoolin EM-kilpailussa

Kai Jahnsson ampui olympiamaapaikan vapaapistoolin EM-kilpailussa Espanjan Granadassa maanantaina 16. heinäkuuta. Poliisien Ampumaseuraa edustava 42-vuotias helsinkiläinen Jahnsson laukoi 555 (89 + 94 + 92 + 91 + 94 + 95) pistettä ja oli 14:s.

Vapaapistoolin EM-kultaa ampui Bulgarian Tanyu Kiriakov tuloksella 663,5 (567 + 96,5) pistettä. Kai Jahnssonin lisäksi olympiamaapaikan ottivat neljänneksi sijoittunut Italian Mauro Badaracchi tuloksella 659,8 (565 + 94,8) pistettä ja yhdenneksitoista sijoittunut Israelin Aleksander Danilov tuloksella 558 pistettä.

Suomalaiset ovat ampuneet jo kahdeksan maapaikkaa 2008 olympialaisiin Pekingiin. Paikan ovat ampuneet Kai Jahnssonin lisäksi Mira Nevansuu (ilmapistooli), Juha Hirvi (pienoiskiväärin täysottelu), Henri Häkkinen (ilmakivääri), Hanna Etula ja Marjo Yli-Kiikka (ilmakivääri), Satu Mäkelä-Nummela (haulikon trap) ja Marjut Heinonen (haulikon skeet).

– Vaikea uskoa, että otin olympiamaapaikan. Kisan alku on niin hankala. Oli todella hankala päästä ammunnasta jyvälle, Kai Jahnsson hämmästeli heti kisan jälkeen.

– Oma tavoitteeni oli ampua 560 pistettä. Vaikka en tulosta laskenutkaan, huomasin kisan aikana, ettei tulosta tule suunnitelmien mukaan. Tämä oli taas yksi osoitus siitä, että loppuun asti kannattaa aina yrittää.

Suomalaiset joutuivat jännittämään minuuttikaupalla lopullisten tulosten varmistumista ja paikan sinetöi vasta kutsu dopingtestiin. EM-kilpailussa oli jaossa kolme maapaikkaa ja Kai Jahnsson otti kolmannen paikan. Kahden viimeisen sarjan alkaessa Jahnsson näytti menettäneen mahdollisuutensa. Kisan parhailla sarjoillaan, 94 ja 95 pistettä, hän nousi tuloslistalla riittävästi.

Vapaapistoolikilpailu ratkesi viimeisillä laukauksilla, kuten kilpailut yleensäkin. Tänään Kai Jahnsson ampui hyvät ja onnekkaat laukaukset viimeiseksi ja otti paikan pisteen erolla ennen Serbian Dimitrije Grgicia. Hänen viimeiset laukauksensa olivat 10,0, 10,5 ja 10,1.

– En koe olevani onnekas. Minulla oli kisassa kahdeksan 9,9-osumaa ja muitakin lähellä kymppiä olleita osumia. Nyt ne 10,0-osumat tulivat minulla tällä kertaa viimeisillä laukauksilla.

Puhuttelu auttoi

Kai Jahnsson aloitti kisan heikolla 89 pisteen sarjalla. Jo koelaukaukset olivat vaikeita.

– Siinä on todella kova halu tehdä tulosta, mikä näkyi jo harjoituksissa. Kyllähän minäkin tiesin, minkä takia minä täällä olen. Ei tänne tulla kokeilemaan, josko sattuisi olemaan hyvä päivä. Kovaa pitää ampua alusta alkaen. Siinä ensimmäisen sarjan jälkeen tulin pois ampumapaikaltani päävalmentaja Matthias Hahnin puhutteluun. Eihän siinä mitään ihmeellisiä puheltu. Hän vain korosti avainasioita ja omien vahvuuksien käyttämistä sekä huomautti yliyrittämisestä, hän sanoi.

– Taktiikka oli sovittu etukäteen. Minut voi ottaa pois ampumapaikalta ja tulen välillä itsekin.

Paula Viitasaari on valmentanut Kai Jahnssonin nelisen vuotta. Jahnsson toteaa valmennussuhteen olevan kiinteä. Viime vuoden lopulla pistoolilajien päävalmentajana aloittaneen saksalaisen Matthias Hahnin kanssa Jahnsson tekee yhteistyötä lähinnä leireillä ja kilpailumatkoilla.

– Paula tuntee minut todella hyvin. Juttelemme säännöllisesti, vaikka emme käy jatkuvasti yhdessä ampumassa, hän kertoo.

– Minulle on tärkeää, että oman lajin valmentaja on kisamatkoilla mukana. Matthias on ammattimies, sillä hän näkee heti ampujan vahvuudet ja heikkoudet.

Toinen kausi arvokilpailuissa

Kai Jahnsson ampuu vapaapistoolilla vasta toista kauttaan arvokilpailuissa. Aiemmin hän keskittyi ilmapistooliin, jonka hän toteaa olevan hyvin samankaltainen laji kuin vapaapistooli.

– Minulla oli 6-7 vuotta taukoa vapaapistooliammunnassa. Parisen vuotta sitten aloitin uudelleen, kun aloitin valmistautumisen 2006 Kiinassa ammuttuun maailmancupiin. Olympiamaapaikasta olen ampunut viime ja tällä kaudella vain neljässä maailmancupin kilpailussa ja nyt täällä. Tämä oli ensimmäinen vapaapistoolin EM-kilpailuni, hän kertoo.

Jahnsson hankki tänä vuonna uuden Morini-vapaapistoolin, jolla ammunta alkoi sujua aiempaa paremmin. Yksi tärkeä tapahtuma, jonkinlainen käännekohta, joka vakuutti sekä Ampumaurheiluliiton valitsijat että Jahnssonin itsensä, oli maailmancupin kilpailu Saksan Münchenissä touko-kesäkuun vaihteessa. Jahnsson ampui ilmapistoolilla 580 pistettä ja vapaapistoolilla 550 pistettä peruskilpailussa ja 558 pistettä karsinnassa. Lisäksi hän laukoi vapaapistoolilla 650,6 (556+94,6) pistettä kansainvälisessä kilpailussa Tshekin Pilsenissä.

– Maailmancupiin valmistauduimme hyvällä leirillä Saksassa lähellä Müncheniä. Matthias Hahnin suhteilla pääsimme hyvään ampumaurheilukeskukseen harjoittelemaan. Samalla tavalla pitäisi päästä valmistautumaan jokaiseen tärkeään kilpailuun.

Rajavartiolaitos joustava työnantaja

Helsinkiläinen Kai Jahnsson työskentelee pintapelastajana helikopterimiehistössä Rajavartiolaitoksen palveluksessa. Hän kehuu työnantajansa joustavaksi.

– Esimieheni ja komentaja ovat suhtautuneet erittäin hyvin ammuntaan. Se on suuri tuki, kun joudun olemaan paljon pois. Treenaan yhdessä sovitun suunnitelman mukaan, mutta työt ovat aina etusijalla, hän kertoo.

Ammunnan EM-kilpailu, Granada, Espanja, 11.-21.7.2007.

Vapaapistooli, miehet, 60 ls + 10 ls:n finaali:

1) Tanyu Kiriakov Bulgaria 663,5 (567 + 96,5), 2) Vladimir Gontcharov Venäjä 662,1 (568 + 94,1), 3) Francesco Bruno Italia 660,5 (562 + 98,5 ), 4) Mauro Badaracchi Italia 659,8 / 10,1 uusinnassa neljännestä sijasta (565 + 94,8) (otti olympiamaapaikan), 5) Vladimir Isakov Venäjä 659,8 / 8,8 (563 + 96,8), 6) Oleg Omelchuk Ukraina 659,7 (559 + 100,7), 7) Joao Costa Portugali 653,5 (560 + 93,5), 8) Boris Kokorev Venäjä 652,1 (564 + 88,1), …11) Aleksander Danilov Israel 558 (otti olympiamaapaikan), …14) Kai Jahnsson Suomi 555 (89 + 94 + 92 + 91 + 94 + 95) (otti olympiamaapaikan).

Henri Häkkinen ampui loppukilpailuun vapaakiväärin EM-kilpailussa

Henri Häkkinen ampui loppukilpailupaikan 300 metrin vapaakiväärin karsinnassa EM-kilpailussa Espanjan Granadassa maanantaina 16. heinäkuuta. Joensuun Ampujia edustava Häkkinen laukoi toisessa karsintaerässä 586 (97+100+98+98+94+99) pistettä.

– Tuulen vuoksi ammunta oli tänään täyttä lottoa. Taisin saada pari numeroa ja lisänumeron oikein, Henri Häkkinen arvioi kilpailuaan. Huomisessa loppukilpailussa kilpailee kaikkiaan 24 ampujaa.

Granadan ampumaurheilukeskuksen 300 metrin rata on aivan uusi ja sillä kilpaillaan nyt ensimmäisen kerran. Rata on kulissoitu sivuseinillä ja poikittaisseinämillä niin, etteivät harhalaukaukset ole mahdollisia. Samalla ampujilta on viety mahdollisuus lukea tuulen suuntaa ja kovuutta.

– Ensimmäinen sata metriä on muurien sisällä. Sadan ja kolmensadan metrin väliltä ei näe tuulta, Häkkinen sanoi.

– Yritin katsoa naapurin taulusta, minne tuuli vie osumia ja ampua sen mukaan. Naapuri (Tshekin Milan Mach 584 pistettä) vain ampui niin huonosti, että se näytti vain vähän suuntaa.

Ensimmäisessä karsintaerässä ampuneet laukoivat paljon parempia tuloksia kuin toisessa erässä laukoneet. Syy oli hyvin yksinkertainen ja edellisiltä päiviltä tuttu: tuuli yltyy päivän kuluessa.

– Toisessa karsintaerässä tuuli varmasti kolme kertaa kovempaa kuin ensimmäisessä, arvioi Suomen joukkueen 300 metrin lajien valmentaja Tapio Säynevirta.

Huominen loppukilpailu on jo aamulla, jolloin tuuli on tähän asti ollut kohtuullisen rauhallista. Siitä huolimatta se saattaa tehdä ampujille tepposet.

– Se on tuuria, jos laukaus lähtee aivan oikeaan aikaan, Häkkinen sanoi.

Ammunnan EM-kilpailu, Granada, Espanja, 11.-21.7.2007.

Vapaakivääri, miehet, makuu, 60 ls, karsintakilpailu:
1. karsintaerä:

1) Michael Larsson Ruotsi 599, 2) Lubos Opelka Tshekki 599, 3) Sebastian Moises Saksa 598, 4) Thomas Jerabek Tshekki 597, 5) Vebjörn Berg Norja 597, 6) Carsten Brandt Tanska 597, 7) Vitali Bubnovich Valko-Venäjä 596, 8) Stefan Ahlesved Ruotsi 596.
2. karsintaerä: 1) Thomas Farnik Itävalta 591, 2) Anders Brolund Ruotsi 590, 3) Beat Müller Sveitsi 590, 4) Anatoli Klimenko Valko-Venäjä 589, 5) Hubert Schaeffner Saksa 589, 6) Dawid Migala Puola 589, 7) Lionel Cox Belgia 587, 8) Henri Häkkinen Suomi 586 (97+100+98+98+94+99).

Janne Kirvesmäki 25:s EM-trapissa

Janne Kirvesmäki oli parhaana suomalaisena 25:s tuloksella 117 kiekkoa EM-trapissa Espanjan Granadassa maanantaina 16. heinäkuuta. Tommi Andelin ja Petri Nummela ampuivat molemmat kiekon vähemmän. Andelin oli 36:s ja Nummela 41:s

Ranska teki mahdottomasta mahdollisen ja otti trapissa kaksoisvoiton ja kaksi olympiamaapaikkaa. EM-kultaa ampui Yves Tronc tuloksella 147 (123+24) kiekkoa. 143 (121+22) kiekkoa rikkonut Stephane Clamens varmisti EM-hopeamitalin vasta jännittävässä uusinnassa voittaen Kroatian Josip Glasnovicin 4-3. Glasnovic otti kolmannen olympiamaapaikan. Myös kilpailussa jaossa ollut neljäs olympiapaikka meni finalistille. Sen otti viidenneksi ampunut Espanjan Alberto Fernandez tuloksella 143 (123+20) kiekkoa.

Kirvesmäen urakka päättyi hienosti

Karstulan Seudun Metsästys- ja ampumaseuraa edustava 38-vuotias Janne Kirvesmäki ampui trapin toisen kilpailupäivän hienosti (24+24+25) finaalivauhtia. Ensimmäisen päivän sarjat (23+21) pilasivat EM-kisan tuloksen. Kirvesmäki jäi tuloksellaan 117 kiekkoa neljä kiekkoa finaalipaikan uusinnasta.

– Eilisen päivän toisessa sarjassa (21 kiekkoa) ei ollut ajatus mukana. Se yksi sarja tämän kilpailun ratkaisi. Tämän päivän kunto olisi saattanut riittää finaaliinkin asti. Tänään ammunta oli sellaista kuin sen pitäisikin olla, karstulalainen Kirvesmäki totesi paukutettuaan viimeiseen sarjaan täydet 25 osumaa lähes virheettömällä ammunnalla.

– Ehkä eilinen meni vähän yliyrittämisen puolelle. Siihen toiseen sarjaan en saanut oikeanlaista ampumavirettä. Jos ei ole ajatus mukana ja tekee pienenkin virheen, se kostautuu heti. Kun vain aina muistaisi tehdä kaiken yksinkertaisesti, osuisi hyvin.

Kirvesmäki kertoi valmistautumisen EM-kisaan sujuneen hyvin. Viimeistelyharjoituksissa hän paukutti 24-25 kiekkoa rikki jokaisessa sarjassa yhdellä laukauksella.

– Karstulan ampumaviikolla taisin ampua automaattitrapin jokaiseen kahdeksaan sarjaan 24-25 osumaa.

"Pää ei ole mukana"

Salon Seudun Ampujia edustava 33-vuotias Tommi Andelin tuntui hyvin pettyneeltä omaan kilpailuunsa ammuttuaan 116 (23+22+23+24+24) kiekkoa. Tavoitteena olleet olympiamaapaikat ratkesivat vasta finaalissa ja finaali jäi viiden kiekon päähän.

– Ei ole pää mukana. Teknisesti olen kunnossa, mutta pää ei toimi. Motivaatio on heikko ja siihen on monta syytä. Tämä olympiadi on nyt tässä. MM-kilpailuihin en lähde, lahtelainen Andelin sanoi. Haulikkolajien MM-kilpailussa on jaossa vielä yksi olympiamaapaikka jokaisessa lajissa. MM-kilpailu on syyskuun alussa Kyproksen Nikosiassa.

– Harmittaa, kun tiedän, että osaan ampua, mutta tulosta en saa aikaiseksi.

Andelin menetti otteensa ammuntaan kevättalven ja kevään raskailla leiri- ja kilpailumatkoilla. Lepo jäi liian vähiin, kun leiri- ja kilpailumatkojen välillä hänen piti hoitaa rästiin jääneet ansiotyöt.

Andelin kehui muiden haulikkoampujien tavoin Granadan ampumakeskuksen haulikkoratoja. Heittimet toimivat hyvin ja kiekko näkyi loistavasti.

– Vaikka keskittymiseni oli huonoa, ammuin 116. Se kertoo, että täällä on helpot radat. Täällä on yleensä 1-2 kiekkoa kovempi tulostaso kuin muualla.

"Eilen meni liian yrittämisen puolelle"

Lahden Ampumaseuraa edustava 36-vuotias Petri Nummela paukutti rikki 116 (22+22+24+25+23) kiekkoa. Maanantain kolme sarja sujuivat hyvin (24+25+23). Tavoitteena ollut olympiamaapaikka karkasi jo ensimmäisen kilpailupäivän kahdella sarjalla sunnuntaina (22+22).

– Tämä päivä kulki hyvin. Eilen meni liian yrittämisen puolelle, hollolalainen Nummela arvioi.

– Tänään tuntui mukavalta loikottaa, kun ammunta oli rentoa. Onneksi eilen oli lyhyt päivä ja oli vain kaksi sarjaa.

Petri Nummela on ampunut kauden kaikki arvokilpailut tasaisesti. Maailmancupin kilpailuissa hän on ampunut kaksi kertaa 116 ja kerran 115. Huipputulos antaa vielä odottaa itseään.

– Vielä tekisi mieli ampua MM-kisa ja yrittää olympiamaapaikkaa.

Sibbo Skyttegilleä edustava 19-vuotias Veli-Matti Matikainen oli poikien trapissa 23:s. Hän ampui 110 (23+21+22+23+21) kiekkoa.

Ammunnan EM-kilpailu, Granada, Espanja, 11.-21.7.2007.

Trap, miehet, 125 kiekkoa + 25 kiekon finaali:

1) Yves Tronc Ranska 147 (123+24) (otti olympiamaapaikan), 2) Stephane Clamens Ranska 143/4 uusinnassa toisesta sijasta (121/1+22) (otti olympiamaapaikan), 3) Josip Glasnovic Kroatia 143/3 (122+21) (otti olympiamaapaikan), 4) Giovanni Pellielo Italia 143/2 (123+20), 5) Alberto Fernandez Espanja 143/0 (123+20) (otti olympiamaapaikan), 6) Francesco Amici San Marino 141 (121/1 uusinnassa finaalipaikasta + 20), 7) Aleksei Alipov Ranska 121/0, …25) Janne Kirvesmäki Suomi 117 (23+21+24+24+25), …36) Tommi Andelin Suomi 116 (23+22+23+24+24), …41) Petri Nummela Suomi 116 (22+22+24+25+23).

Trap, pojat, 125 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Carlos Rubio Espanja 139 (119+20), 2) Andras Szollar Unkari 137 (117+20), 3) Paulo Diogo Rosario Portugali 135/5 uusinnassa pronssista (118+17), 4) Yauz Ilnam Turkki 135/4 (117+18), 5) Roman Dobrosotskih Venäjä 134 (120+14) , 6) Maxime Mottet Belgia 133 (116+17), …23) Veli-Matti Matikainen Suomi 110 (23+21+22+23+21).

Suomalaisampujien kilpailujen ja erien alkamisajat

Yhteensä 11 suomalaisampujaa kilpailee EM-ammunnoissa tänään sunnuntaina 15. heinäkuuta.

Haulikkolajeista alkaa tänään trap. Naisten ja tyttöjen kilpailu ammutaan kokonaan. Miesten ja poikien kilpailussa on ohjelmassa ensimmäiset 50 kiekkoa eli kaksi sarjaa. Huomenna maanantaina miehet ja pojat ampuvat kolme sarjaa ja finaalin.

Haulikkolajien reaaliaikainen tulospalvelu on osoitteessa http://www.gestgare.com/esc2007/. Pistooli- ja kiväärilajeissa tulospalvelu toimii vain paperilla ja kohtuullisen pitkällä toimitusajalla.

Naisten trapissa kilpailevan Satu Mäkelä-Nummelan erien alkamisajat ovat 10.30, 13.25 ja 16.20 Suomen aikaa. Hän ampuu naisen ryhmässä numero kaksi. Naisten trapin finaali on kello 18.30.

Poikien trapissa kilpailevan Veli-Matti Matikaisen erien alkamisajat ovat kello 12.35 ja 15.30 Suomen aikaa. Hänen ryhmänsä numero on 24.

Miesten trapissa kilpailee kolme suomalaista: Tommi Andelin, Janne Kirvesmäki ja Petri Nummela. Ryhmässä numero 26 ampuvan Andelinin erien alkamisajat ovat kello 12.35 ja 14.40. Ryhmässä numero 30 kilpaileva Kirvesmäki ampuu kello 13.00 ja 15.55 alkaen. Nummelan ryhmä on 29 ja hän on vuorossa kello 13.00 ja 15.55 alkaen Suomen aikaa.

Marko Talvitie ampuu miesten olympiapistoolin toisen puolikkaan tänään sunnuntaina. Hänen eränsä alkaa kello 12.50 Suomen aikaa. Ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen Talvitie on seitsemäntenä 290 pisteellä. Olympiapistoolin finaali on kello 16.

Juha Hirvi ja Henri Häkkinen aloittavat miesten pienoiskiväärin täysottelun, 3 x 40 laukauksen kilpailun, kello 10.30. Täysottelun finaali on kello 15.

Hanna Etula, Viivi Koivu ja Marjo Yli-Kiikka ampuvat naisten pienoiskiväärin makuuasennon 60 laukauksen kilpailun kello 15.45.

Lisätietoja: http://www.gestgare.com/esc2007/