Arkistot

Marjo Yli-Kiikka 16:s ilmakiväärin maailmancupissa Milanossa Italiassa

Kiinalaiset voittivat ampumaurheilun kauden neljännen maailmancupin avauspäivän naisten ja miesten ilmakiväärikilpailut Milanossa Italiassa keskiviikkona 31. toukokuuta. Naisten 10 metrin ilmakiväärin 40 laukauksen kilpailun paras oli Li Du tuloksella 501,8 (399+102,8). Miesten 10 metrin ilmakiväärin 60 laukauksen kilpailun tarkin oli Qinan Zhu tuloksella 700,3 (598+102,3).

Naisten ilmakiväärin kilpailu oli erittäin tasainen, kun 24-vuotias Du voitti vain 0,1 pisteellä toiseksi sijoittuneen Venäjän 33-vuotiaan Ljubov Galkinan ja 0,2 pisteellä kolmanneksi sijoittuneen Kiinan 24-vuotiaan Yinghui Zhaon. Ilmakiväärissä vuonna 2004 Ateenassa olympiakultaa ja vuonna 2002 Lahdessa MM-hopeaa voittaneen Dun nimissä on ilmakiväärin finaalin ME-tulos 504,9. Peruskilpailun ME:n 400 on ampunut ensimmäisenä Korean Sunhwa Seo. Du, pienoiskiväärin olympiakultaa ja ilmakiväärin olympiahopeaa voittanut Galkina ja vuoden 2002 Aasian mestari Zhao ovat kaikki sivunneet peruskilpailun ME-tulosta.

Parhaana suomalaisena Marjo Yli-Kiikka oli 16:s tuloksellaan 395 (99+100+97+99). Hän jäi vain pisteen kahdeksan parhaan finaalista. Yli-Kiikan SE-tulos on peruskilpailussa on 399 ja finaalissa 502,4.

Naisten ilmakiväärissä kuudenneksi sijoittunut Kroatian 23-vuotias Snjezana Pejcic ansaitsi maalleen ensimmäisen edustuspaikan 2008 olympialaisiin Pekingiin. Lajin rankinglistalla vasta sijalla 66 oleva Pejcic ampui tuloksen 500,6 ensimmäisessä aikuisten arvokilpailun finaalissaan. Tähän asti hänen paras saavutuksensa oli nuorten EM-pronssi vuodelta 2002. Pejcic oli paras olympiamaapaikkaa vailla oleva, kun kiinalaisilla on jo täydet kaksi edustuspaikkaa, Ljobov Galkina on ampunut olympiapaikan pienoiskiväärin 3 x 20 laukauksen kilpailussa ja kun Sonja Pfeilschifterillä on edustuspaikka ilmakivääriin.

Naisten 10 metrin ilmakiväärin 40 laukauksen kilpailuun olympiapaikan ovat Kroatian Snjezana Pejcicin lisäksi maalleen ampuneet Tshekin Pavla Habartova ja Katerina Kurkova, Kiinan Yinghui Zhao, Mongolian Batkhuyag Zorigt, USA:n Emily Caruso, Saksan Sonja Pfeilschifter, Venäjän Tatjana Goldobina ja Italian Elsa Caputo. Lisäksi ISSF on myöntänyt Kiinalle olympiakisajärjestäjänä maapaikan. Tänä vuonna on jaossa vielä viisi olympiaedustuspaikkaa MM-kilpailussa Zagrebissa.

Miesten ilmakiväärissä lajin ME-mies Kiinan 21-vuotias Qinan Zhu ampui tuloksen 700,3 (598+102,3) ja voitti 1,2 pisteellä Saksan Frank Koestelin. Zhu ampui ME-tuloksensa 702,7 voittaessaan olympiakultaa Ateenassa 2004. 28-vuotas Koestel ansaitsi Saksalle miesten ilmakiväärin ensimmäisen edustuspaikan 2008 olympialaisiin Pekingiin. Hän oli kilpailun yllättäjä parantaen arvokilpailujen peruskilpailun ja finaalin tulostaan tasan neljä pistettä. Aiemmin hän on ollut vain kerran maailmancupin finaalissa sijoittuen 2003 neljänneksi.

Miesten 10 metrin ilmakiväärin 60 laukauksen kilpailuun ovat olympiapaikan Saksan Frank Koestelin lisäksi maalleen ampuneet Itävallan Christian Planer, Kiinan Qinan Zhu, Intian Gagan Narang, Meksikon Roberto Elias, Romanian Alin George Moldoveanu, Puolan Robert Kraskowski sekä USA:n Jason Parker ja Ryan Tanoue. Tänä vuonna on jaossa vielä viisi olympiaedustuspaikkaa MM-kilpailussa Zagrebissa.

Suomella on yksi olympiapaikka, jonka on ampunut Juha Hirvi voittamalla maailmancupin miesten pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen kilpailun 2005. Ampumaurheiluliitto on asettanut tavoitteekseen seitsemän olympiaedustajaa, yksi jokaiseen lajiryhmään eli kivääri-, pistooli- ja haulikkolajeihin.

Ampumaurheilun pistooli- ja kiväärilajien maailmancup, 31.5., Milano, Italia.
Naiset, 10 metrin ilmakivääri, 40 laukausta + 10 laukauksen finaali: 1) Li Du Kiina 501,8 (399+102,8), 2) Ljubov Galkina Venäjä 501,7 (399+102,7), 3) Yinghui Zhao Kiina 501,6 (399+102,6), 4) Sonja Pfeilschifter Saksa 501,1/10,3 ensimmäisessä uusinnassa neljännestä sijasta/10,5 toisessa uusinnassa neljännestä sijasta (399+102,1), 5) Liuxi Wu Kiina 501,1/10,3/10,3 (398+103,1), 6) Snjezana Pejcic Kroatia 500,6 (397+103,6), 7) Anjali Bhagwat Intalia 498,3 (396+102,3), 8) Zdenka Stolnik Slovenia 496,9 (397+99,9), …16) Marjo Yli-Kiikka Suomi 395 (99+100+97+99), …63) Viivi Koivu Suomi 391 (98+97+100+96), 64) Hanna Etula Suomi 391 (100+96+99+96).

Miehet, 10 metrin ilmakivääri, 60 laukausta + 10 laukauksen finaali: 1) Qinan Zhu Kiina 700,3 (598+102,3), 2) Frank Koestel Saksa 699,1 (597+102,1), 3) Thomas Farnik Itävalta 698,5 (598+100,5), 4) Tianyou Liu Kiina 698,3 (597+101,3), 5) Takayuki Matsumoto Japani 697,9 (597+100,9), 6) Mario Knoegler Itävalta 697,8 (595+102,8), 7) Nemanja Mirosavljev Serbia-Montenegro 697,2 (596+101,2), 8) Christian Planer Itävalta 695,7 (595+100,7), …65) Mauri Ranta Suomi 585 (96+99+97+95+99+99), …79) Antti Puhakka Suomi 580 (97+95+97+98+96+97).

Suomen joukkue Milanossa:
50 metrinpienoiskivääri 3 x 20 laukausta: Hanna Etula, Viivi Koivu, Marjo Yli-Kiikka
– 50 metrinpienoiskivääri 3 x 40 laukausta: Juha Hirvi, Antti Puhakka, Mauri Ranta
– 50 metrinpienoiskivääri makuu 60 laukausta: Juha Hirvi, Juha Peltonen, Mauri Ranta
– 10 metrinilmakivääri 60 laukausta: Antti Puhakka; Mauri Ranta
– 10 metrinilmakivääri 40 laukausta: Hanna Etula, Viivi Koivu, Marjo Yli-Kiikka
– 25 metrinolympiapistooli 60 laukausta: Petri Federley, Jari Olkkonen, Marko Talvitie
– 50 metrinpistooli 60 laukausta: Kai Johansson, Jari Koivu
– 10 metrinilmapistooli 60 laukausta: Kai Johansson, Jari Koivu
– 25 metrinpistooli 40 laukausta: Ritva Karri, Tarja Kuuri, Jaana Salo
– 10 metrinilmapistooli 40 laukausta: Ritva Karri, Karoliina Keskitalo, Jaana Salo

Maailmancupin aikataulu:
to 1.6. naisten 10 metrin ilmapistoolin40 laukauksen peruskilpailu (Ritva Karri, Karoliina Keskitalo, Jaana Salo) ja finaali klo 15.30 alkaen sekä miesten 10 metrin ilmapistoolin 60 laukauksen peruskilpailu (Kai Johansson, Jari Koivu) ja finaali klo 16.30 alkaen
pe 2.6. miesten 50 metrin pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksenperuskilpailu (Juha Hirvi, Antti Puhakka, Mauri Ranta) ja finaali klo 14.15 alkaen sekä naisten 50 metrin pienoiskiväärin 3 x 20 laukauksen peruskilpailu (Hanna Etula, Viivi Koivu, Marjo Yli-Kiikka) ja finaali klo 15.30 alkaen
la 3.6. miesten 25 metrin olympiapistooli 60 laukauksenperuskilpailu (Petri Federley, Jari Olkkonen, Marko Talvitie) ja finaali klo 16.00 alkaen sekä naisten 25 metrin pistoolin 40 laukauksen peruskilpailu (Ritva Karri, Tarja Kuuri, Jaana Salo) ja finaali klo 17.15 alkaen
su 4.6. miesten 50 metrin vapaapistoolin 60 laukauksenperuskilpailu (Kai Johansson, Jari Koivu) ja finaali klo 13.00 alkaen sekä miesten 50 metrin pienoiskiväärin makuun 60 laukauksen peruskilpailu (Juha Hirvi, Juha Peltonen, Mauri Ranta) ja finaali klo 14.15 alkaen

mv

Pistooli- ja kivääriampujat kilpailevat olympiapaikoista Milanossa Italiassa

Maailman parhaat pistooli- ja kivääriampujat kilpailevat olympiapaikoista maailmancupissa 31.5.-4.6. Milanossa Italiassa. Huomenna keskiviikkona alkavassa kauden neljännessä pistooli- ja kiväärilajien maailmancupissa Suomella on 17 ampujan joukkue, joka tavoittelee kymmenessä lajissa edustuspaikkoja olympialaisiin suomalaisen mieskivääriampujan seuraksi. Suomen paikan 50 metrin pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen kilpailuun on ampunut Juha Hirvi. Maailmancupin jokaisessa lajissa olympiapaikan saa maalleen voittaja tai paras paikkaa vailla oleva.

Suomen joukkue Milanossa:
– 50 metrin pienoiskivääri 3 x 20 laukausta: Hanna Etula, Viivi Koivu, Marjo Yli-Kiikka
– 50 metrin pienoiskivääri 3 x 40 laukausta: Juha Hirvi, Antti Puhakka, Mauri Ranta
– 50 metrin pienoiskivääri makuu 60 laukausta: Juha Hirvi, Juha Peltonen, Mauri Ranta
– 10 metrin ilmakivääri 60 laukausta: Antti Puhakka; Mauri Ranta
– 10 metrin ilmakivääri 40 laukausta: Hanna Etula, Viivi Koivu, Marjo Yli-Kiikka
– 25 metrin olympiapistooli 60 laukausta: Petri Federley, Jari Olkkonen, Marko Talvitie
– 50 metrin pistooli 60 laukausta: Kai Johansson, Jari Koivu
– 10 metrin ilmapistooli 60 laukausta: Kai Johansson, Jari Koivu
– 25 metrin pistooli 40 laukausta: Ritva Karri, Tarja Kuuri, Jaana Salo
– 10 metrin ilmapistooli 40 laukausta: Ritva Karri, Karoliina Keskitalo, Jaana Salo

Maailmancupin aikataulu
ke 31.5.miesten 10 metrin ilmakiväärin 60 laukauksen peruskilpailu (Antti Puhakka; Mauri Ranta) ja finaali klo 15.30 alkaen sekä naisten 10 metrin ilmakiväärin 40 laukauksen peruskilpailu (Hanna Etula, Viivi Koivu, Marjo Yli-Kiikka) ja finaali klo 16.30 alkaen
to 1.6. naisten 10 metrin ilmapistoolin 40 laukauksen peruskilpailu (Ritva Karri, Karoliina Keskitalo, Jaana Salo) ja finaali klo 15.30 alkaen sekä miesten 10 metrin ilmapistoolin 60 laukauksen peruskilpailu (Kai Johansson, Jari Koivu) ja finaali klo 16.30 alkaen
pe 2.6. miesten 50 metrin pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen peruskilpailu (Juha Hirvi, Antti Puhakka, Mauri Ranta) ja finaali klo 14.15 alkaen sekä naisten 50 metrin pienoiskiväärin 3 x 20 laukauksen peruskilpailu (Hanna Etula, Viivi Koivu, Marjo Yli-Kiikka) ja finaali klo 15.30 alkaen
la 3.6. miesten 25 metrin olympiapistooli 60 laukauksen peruskilpailu (Petri Federley, Jari Olkkonen, Marko Talvitie) ja finaali klo 16.00 alkaen sekä naisten 25 metrin pistoolin 40 laukauksen peruskilpailu (Ritva Karri, Tarja Kuuri, Jaana Salo) ja finaali klo 17.15 alkaen
su 4.6. miesten 50 metrin vapaapistoolin 60 laukauksen peruskilpailu (Kai Johansson, Jari Koivu) ja finaali klo 13.00 alkaen sekä miesten 50 metrin pienoiskiväärin makuun 60 laukauksen peruskilpailu (Juha Hirvi, Juha Peltonen, Mauri Ranta) ja finaali klo 14.15 alkaen

2008 olympialaisiin 390 ampujaa

2008 olympialaisiin pääsee yhteensä 390 ampujaa 15 eri lajiin. Yksittäistä maata voi edustaa enintään 28 kilpailijaa, kun enintään kaksi ampujaa yhdestä maasta voi hankkia olympiamaapaikan yhteen lajiin. Poikkeuksena ovat naisten haulikkolajit, trap ja skeet, joihin maa voi saada vain yhden edustuspaikan.

Tähän mennessä on jaettu 116 maapaikkaa 33:n eri maan edustajalle. Kiinalla on olympialaisissa ainakin 21 ampujaa, kun sen urheilijat ovat ampuneet 12 edustuspaikkaa ja Kansainvälinen Ampumaurheiluliitto ISSF on myöntänyt kisajärjestäjälle 9 paikkaa. USA:n urheilijat ovat ampuneet jo 15 paikkaa ja venäläiset 11 paikkaa.

Suomella on yksi olympiapaikka, jonka on ampunut Juha Hirvi voittamalla maailmancupin miesten pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen kilpailun 2005. Ampumaurheiluliitto on asettanut tavoitteekseen seitsemän olympiaedustajaa, yksi jokaiseen lajiryhmään eli kivääri-, pistooli- ja haulikkolajeihin.

Yksittäinen urheilija voi ampua maalleen vain yhden maapaikan yhteen lajiin. Urheilija voi kuitenkin kilpailla olympialaisissa useassa lajissa, jos on saavuttanut lajissa vaadittavan tulosrajan.

Tänä vuonna on jaossa vielä 69 olympiamaapaikkaa, joista 54 on kilpailtavana kaikkien lajien MM-kilpailussa Kroatian Zagrebissa 21.7.-6.8. sekä 15 maailmancupeissa. Vuoden 2007 aikana olympiamaapaikkoja on jaossa maanosien mestaruuskilpailuissa 129, maailmancupeissa 60 ja haulikon MM-kilpailussa 5. EM-kilpailussa olympiamaapaikan saa palkinnoksi 41 ampujaa.

ISSF käyttää 10 olympiapaikkaa kutsumalla Pekingiin kolmansien maiden ampujia. Lisäksi se myöntää 14 niin sanottua villikorttipaikkaa.

Milanossakin kova taso

Pistooli- ja kiväärilajien kauden neljännessä maailmancupissa Milanossa Saksassa on kova taso. Kilpailuun on ilmoittautunut 569 ampujaa yhteensä 63 maasta. Olympiapaikan saa maailmancupin voittaja tai paras paikkaa vailla oleva.

Miesten 50 metrin pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen kilpailuun olympiapaikan ovat maalleen ampuneet Suomen Juha Hirven lisäksi Itävallan Thomas Farnik, Kiinan Fu Zhang, Norjan Verbjörn Berg, Venäjän Sergei Kovalenko, Slovakian Josef Gonci, USA:n Jason Dardas ja Slovenian Rajmond Debevec. Lisäksi ISSF on antanut Kiinalle olympiapaikan isäntämaana. Tänä vuonna on jaossa vielä viisi olympiaedustuspaikkaa: yksi Milanossa ja neljä MM-kilpailussa Zagrebissa.

Miesten 50 metrin pienoiskiväärin 60 laukauksen makuukilpailuun ovat olympiapaikan maalleen ampuneet Valko-Venäjän Sergei Martinov ja Petr Litvinchuk, Kanadan Johannes Sauer, Ranskan Valerian Sauveplane, Korean Jinseop Han, Venäjän Artem Hadjibekov, USA:n Thomas Tamas ja Unkarin Peter Sidi. Tänä vuonna on jaossa vielä viisi olympiaedustuspaikkaa: yksi Milanossa ja neljä MM-kilpailussa Zagrebissa.

Miesten 10 metrin ilmakiväärin 60 laukauksen kilpailuun ovat olympiapaikan maalleen ampuneet Itävallan Christian Planer, Kiinan Qinan Zhu, Intian Gagan Narang, Meksikon Roberto Elias, Romanian Alin George Moldoveanu, Puolan Robert Kraskowski sekä USA:n Jason Parker ja Ryan Tanoue. Tänä vuonna on jaossa vielä kuusi olympiaedustuspaikkaa: yksi Milanossa ja viisi MM-kilpailussa Zagrebissa.

Miesten 50 metrin vapaapistoolin 60 laukauksen kilpailuun ovat olympiapaikan maalleen ampuneet Kiinan Zhongzai Lin ja Tian Zhang, Tshekin Martin Tenk, Ranskan Franck Dumoulin, Portugalin Joao Costa, Venäjän Mihail Nestrujev, USA:n Daryl Szarenski ja Italian Maura Genovesi. Tänä vuonna on jaossa vielä viisi olympiaedustuspaikkaa: yksi Milanossa ja neljä MM-kilpailussa Zagrebissa.

Miesten 25 metrin olympiapistoolin 60 laukauksen kilpailuun ovat olympiapaikan maalleen ampuneet Saksan Ralf Schumann sekä Ukrainan Oleksander Petriv ja Roman Bondaruk. ISSF on antanut Kiinalle olympiaisäntänä maapaikan. Tänä vuonna on jaossa vielä kaksi olympiaedustuspaikkaa: yksi Milanossa ja MM-kilpailussa Zagrebissa.

Miesten 10 metrin ilmapistoolin 60 laukauksen kilpailuun ovat olympiapaikan maalleen ampuneet Armenian Norayr Bahtamyan, Kiinan Zongliang Tan, Ranskan Walter Lapeyre, Korean Jong Oh Jin, Pohjois-Korean Jong Su Kim, USA:n Thomas Rose sekä Venäjän Vladimir Contcharov ja Vladimir Isakov. Lisäksi ISSF on antanut Kiinalle olympiaisäntänä maapaikan. Tänä vuonna on jaossa vielä kuusi olympiaedustuspaikkaa: yksi Milanossa ja viisi MM-kilpailussa Zagrebissa.

Naisten 50 metrin pienoiskiväärin 3 x 20 laukauksen kilpailuun olympiapaikan ovat maalleen ampuneet Kiinan Wen Yin ja Bo Liu, Saksan Barbara Lechner ja Melanie Neininger, Tshekin Lucie Valova, USA:n Kimberly Chrostowski, Intian Anjali Bhagwat ja Venäjän Lioubov Galkina. Tänä vuonna on jaossa vielä viisi olympiaedustuspaikkaa: yksi Milanossa ja neljä MM-kilpailussa Zagrebissa. Tänä vuonna on jaossa vielä viisi olympiaedustuspaikkaa: yksi Milanossa ja neljä MM-kilpailussa Zagrebissa.

Naisten 10 metrin ilmakiväärin 40 laukauksen kilpailuun olympiapaikan ovat
maalleen ampuneet Tshekin Pavla Habartova ja Katerina Kurkova, Kiinan Yinghui Zhao, Mongolian Batkhuyag Zorigt, USA:n Emily Caruso, Saksan Sonja Pfeilschifter, Venäjän Tatjana Goldobina ja Italian Elsa Caputo. Lisäksi ISSF on myöntänyt Kiinalle olympiakisajärjestäjänä maapaikan. Tänä vuonna on jaossa vielä kuusi olympiaedustuspaikkaa: yksi Milanossa ja viisi MM-kilpailussa Zagrebissa.

Naisten 25 metrin urheilupistoolin 60 laukauksen kilpailuun ovat olympiapaikan maalleen ampuneet Valko-Venäjän Kanstantsin Lukashyk, Bulgarian Maria Grozdeva, Kiina Ying Chen, Espanjan Maria Pilar Fernandez, Georgian Nino Salukvadze, Mongolian Gundegmaa Otryad, Serbia-Montenegron Jasna Sekaric ja USA:n Elizabeth Callahan. Lisäksi ISSF on myöntänyt Kiinalle olympiakisajärjestäjänä maapaikan. Tänä vuonna on jaossa vielä viisi olympiaedustuspaikkaa: yksi Milanossa ja neljä MM-kilpailussa Zagrebissa.

Naisten 10 metrin ilmapistoolin 40 laukauksen kilpailuun ovat olympiapaikan maalleen ampuneet Kiinan Jie Ren ja Rong Li Sun, Korean Nam Suk Park ja Ho Lim Lee, Australian Lalita Yauhleuskaya, Valko-Venäjän Viktoria Chaika, USA:n Rebecca Snyder ja Saksan Munkhbayar Dorjsuren. Tänä vuonna on jaossa vielä kuusi olympiaedustuspaikkaa: yksi Milanossa ja viisi MM-kilpailussa Zagrebissa.

Lisätiedot kilpailusta:
Kansainvälisen Ampumaurheiluliiton nettisivut www.issf-shooting.org ja www.issfnews.com/competitions/competitions.asp
Kilpailun järjestäjän nettisivut www.uits.it

mv

Jenna Väisänen toinen PE-tuloksella tyttöjen skeetissä Saksassa

Jenna Väisänen sijoittui toiseksi SE- ja PE-tuloksella 82 (60+22) tyttöjen skeetissä kansainvälisessä juniorikilpailussa Suhlissa Saksassa perjantaina 26. toukokuuta. 18-vuotias Väisänen paransi omaa peruskilpailun Suomen ja Pohjoismaiden ennätystään peräti neljä kiekkoa. Edellisen ennätyksen, 56 rikottua kiekkoa, hän ampui viime vuonna EM-kilpailussa Belgradissa sijoittuessaan seitsemänneksi.

Jennan kilpailu sujui nousujohteisesti. Peruskilpailussa hän ampui 25 kiekon sarjoissa tulokset 20, 19 ja 21. Kuuden ampujan finaalissa hän oli Ranskan Sandra Guionnetin kanssa tarkin rikkomalla 22 kiekkoa.

12. kansainvälinen nuorten kilpailu Suhlissa on iso tapahtuma. Tänä vuonna ampujia on 31 maasta yhteensä 796.

Tytöt, skeet, 75 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Anast. Krahmaleva Venäjä 84 (63+21), 2) Jenna Väisänen Suomi 82 (60+22), 3) Sandra Guionnet Ranska 81 (59+22).
N20-sarjan PE-tulos Jenna Väisäsellä peruskilpailussa 56 vuodelta 2005.

Tytöt, 50 metrin pienoiskivääri, 3 x 20 ls + 10 ls:n finaali: 1) Ant. Notarangelo Italia 671,6 (579+92,6), 2) Petra Zublasing Italia 679,8 (571+99,8), 3) Michala Krisova Slovakia 669,6 (571+98,6), …13) Tiia Törmälä Suomi 569 (195+187+187), …26) Pauliina Frilander Suomi 561 (194+181+186).
N20:n SE-tulos Sari Saarisella peruskilpailussa 583 vuodelta 1999 ja N17:n SE-tulos 579 Viivi Koivulla vuodelta 1998.

Pojat, 50 metriä pienoiskivääri, makuu, 60 ls + 10 ls:n finaali:1) Christoph Tolonitz Saksa 692,6 (594+98,6), 2) Robin Magnusson 692,0 (590+102,0), 3) Michael Podolak Itävalta 690,0 (589+101,0), …9) Olli Ruokolainen Suomi 587 (97+96+100+98+99+97).
Y20:n peruskilpailun SE-tulos 598 Toni Sjöblomilla vuodelta 1996, Y17:n peruskilpailun SE-tulos 594 Juha Rutosella vuodelta 1997, Sami Salmella vuodelta 2000, Pekka Pietilällä vuodelta 2000 ja Ville Rinta-Keturilla vuodelta 2003.

Tytöt, 10 metrin ilmakivääri, 40 ls + 10 ls:n finaali: 1) Sabrina Baer Saksa 497,2 (397+100,2), 3) Sandy Morin Ranska 496,5 (396+100,5), 3) Tina Simmes Saksa 496,4 (395+101,4), …34) Tiia Törmälä Suomi 388 (98+94+98+98), …41) Pauliina Frilander Suomi 387 (97+97+98+95).
N20:n SE-tulos Hanna Pitkäsellä peruskilpailussa 397 ja finaalissa 499,6 vuodelta 2003. N17:n SE-tulos Pauliina Frilanderilla 395 vuodelta 2005. N15:n ja Y15:n SE-tulos Tiina Törmälällä 393 vuodelta 2005.

Pojat, 10 metrin ilmakivääri, 60 ls + 10 ls:n finaali: 1) Nazar Luginets Venäjä 693,1 (590+103,1), 2) Tomasso Leonardi Italia 691,3 (590+102,1), 3) Fulchand Bangar Intia 691,3 (592+99,3), …54) Olli Ruokolainen Suomi 567 (95+94+95+97+92+94).
Y20:n SE-tulos peruskilpailussa Tero Rannan 594 vuodelta 2002 ja finaalissa Sami Peltoniemen 694,5 vuodelta 2001.

Pojat, kaksoistrap, 150 kiekkoa + 50 kiekon finaali: 1) Alexander Furasyev Venäjä 168 (126+42), 2) Vladimir Miroshnichenko Venäjä 165 (15+40), 3) Antonino Barilla Italia 155 (121+34), …8) Niko Hyvärinen Suomi 111 (39+37+35), …12) Ville Sonninen Suomi 102 (33+30+39), 13) Joonas Pärnänen Suomi 78 (26+23+29).
Y20:n SE-tulos Joonas Olkkosella peruskilpailussa 145 ja finaalissa 194 vuodelta 1996, Y17:n SE-tulos Marko Ojalalla peruskilpailussa 122 ja finaalissa 163 vuodelta 1997.

mv

Peter Sidi voitti pienoiskiväärin makuukilpailun, Hirvi 46:s

Unkarin Peter Sidi voitti miesten 50 metrin pienoiskiväärin makuun 60 laukauksen kilpailun pistooli- ja kiväärilajien kauden kolmannessa maailmancupissa Münchenissä Saksassa perjantaina 6. toukokuuta. Sidi ampui arvokilpailujen ennätyksensä 702,8 (598+104,8) ja jäi ME-tuloksesta vain kaksi pistettä. Maailmancupin voitollaan 27-vuotias Sidi otti Unkarin ensimmäisen edustuspaikan 2008 olympialaisiin Pekingiin.

Erittäin tasaisessa kilpailussa suomalaisampujat jäivät kauaksi kärjestä. Juha Hirvi oli 46:s ampuen 590 (98+100+98+97+98+99). Juha Peltonen ampui 586 (97+98+96+99+98+98) ja oli 59:s. Kahdeksan parhaan ampujan finaaliin pääsi tuloksella 595.

27-vuotias Peter Sidi on kokenut ja menestynyt kivääriampuja. Hän on voittanut kaksi EM-kultaa (2002 ja 2004) ja EM-hopean (2001) ilmakiväärin 10 metrin 60 laukauksen kilpailussa. Lisäksi hän on sijoittunut MM-pronssille pienoiskiväärin 50 metrin 3 x 40 laukauksen kilpailussa vuonna 2002 Lahdessa. Maailmancupin voitto oli hänen uransa kolmas.

Miesten pienoiskiväärin 50 metrin 60 laukauksen makuukilpailuun ovat Unkarin Peter Sidin lisäksi olympiapaikan maalleen ampuneet Valko-Venäjän Sergei Martinov ja Petr Litvinchuk, Kanadan Johannes Sauer, Ranskan Valerian Sauveplane, Korean Jinseop Han, Venäjän Artem Hadjibekov ja USA:n Thomas Tamas.

2008 olympialaisiin pääsee yhteensä 390 ampujaa yhteensä 15 eri lajiin. Yksittäinen maa voi saada enintään 28 paikkaa, kun enintään kaksi ampujaa yhdestä maasta voi hankkia edustuspaikan yhteen lajiin. Poikkeuksena ovat naisten haulikkolajit, trap ja skeet, joihin maa voi hankkia vain yhden edustuspaikan. Yksittäinen urheilija voi ampua maalleen vain yhden maapaikan yhteen lajiin. Urheilija voi kuitenkin kilpailla olympialaisissa useassa lajissa, jos on saavuttanut lajissa vaadittavan tulosrajan.

Suomella on yksi olympiapaikka, jonka on ampunut Juha Hirvi voittamalla miesten pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen maailmancupin 2005. Ampumaurheiluliitto on asettanut tavoitteekseen seitsemän olympiaedustajaa, yksi jokaiseen lajiryhmään eli kivääri-, pistooli- ja haulikkolajeihin.

Pistooli- ja kiväärilajien kauden kolmannessa maailmancupissa Münchenissä Saksassa on erittäin kova taso. Kilpailuun on ilmoittautunut 708 ampujaa yhteensä 72 maasta.

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancup jatkuu Münchenissä vielä tänään perjantaina miesten olympiapistoolin kilpailuilla, jossa Suomea edustavat Petri Federley, Jari Olkkonen ja Marko Talvitie. Talvitie ampui toiseksi kauden ensimmäisessä maailmancupissa huhtikuussa Kiinassa. Huomenna lauantaina on ilmapistoolipäivä. Miesten ilmapistoolin peruskilpailussa Suomea edustavat Kai Jahnsson, Jari Koivu ja Jyrki Turja ja naisten ilmapistoolin peruskilpailussa Ritva Karri, Karoliina Keskitalo ja Jaana Salo.

Miesten 50 metrin pienoiskivääri, 60 laukausta + 10 laukauksen finaali: 1) Peter Sidi Unkari 702,8 (598+104,8), 2) Guy Starik Israel 701,5 (598+103,5), 3) Artem Hadjibekov Venäjä 700,4 (596+104,4), 4) Matthew Emmons USA 699,3 (596+103,3), 5) Torben Grimmel Tanska 699,0 (596+103,0), 6) Zhiwei Liu Kiina 698,7 (595+103,7), 7) Christian Planer Itävalta 696,4 (595+101,4), 8) Igor Pirekeev Turkmenistan 695,8 (595+100,8), …46) Juha Hirvi Suomi 590 (98+100+98+97+98+99), …59) Juha Peltonen Suomi 586 (97+98+96+99+98+98).

Suomen joukkue pistooli- ja kiväärilajien maailmancupissa 24.-28.5. Münchenissä Saksassa
miesten ilmakivääri: Henri Häkkinen ja Jussi Puustinen
naisten ilmakivääri: Helena Juppala, Viivi Koivu, Marjo Yli-Kiikka
miesten vapaapistooli: Kai Jahnsson, Jari Koivu, Jyrki Turja
naisten urheilupistooli: Ritva Karri, Karoliina Keskitalo, Jaana Salo
miesten pienoiskiväärin makuukilpailu: Juha Hirvi, Juha Peltonen, Jussi Puustinen
miesten olympiapistooli: Petri Federley, Jari Olkkonen, Marko Talvitie
miesten ilmapistooli: Kai Jahnsson, Jari Koivu, Jyrki Turja
naisten ilmapistooli: Ritva Karri, Karoliina Keskitalo, Jaana Salo
miesten pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen kilpailu: Juha Hirvi, Henri Häkkinen, Jussi Puustinen
naisten pienoiskiväärin 3 x 20 laukauksen kilpailu: Helena Juppala, Viivi Koivu, Marjo Yli-Kiikka

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancupin aikataulu 24.-28.5., München, Saksa. (Ajat ovat Suomen aikaa)

  • pe 26.5.miesten olympiapistoolin peruskilpailu (Petri Federley, Jari Olkkonen, Marko Talvitie) ja finaali klo 16.30 alkaen
  • la 27.5.miesten ilmapistoolin peruskilpailu (Kai Jahnsson, Jari Koivu, Jyrki Turja) ja finaali klo 14.30 alkaen sekä naisten ilmapistooli peruskilpailu (Ritva Karri, Karoliina Keskitalo, Jaana Salo) ja finaali klo 16.30 alkaen
  • su 28.5.miesten pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen peruskilpailu (Juha Hirvi, Henri Häkkinen, Jussi Puustinen) ja finaali klo 14.00 alkaen sekä naisten pienoiskiväärin 3 x 20 laukauksen peruskilpailu (Helena Juppala, Viivi Koivu, Marjo Yli-Kiikka) ja finaali klo 16.30 alkaen

mv

Schumann voitti olympiapistoolin ME-tuloksella, Marko Talvitie 17:s

Saksan Ralf Schumann voitti ME-tuloksella 786,4 miesten olympiapistoolin 60 laukauksen kilpailun pistooli- ja kiväärilajien kauden kolmannessa maailmancupissa Münchenissä Saksassa perjantaina 26. toukokuuta. 43-vuotias Schumann sivusi peruskilpailussa ME-tulosta 589 ja paransi finaalin ME-tulosta 0,2 pistettä.

Kauden toisen maailmancupvoittonsa ampunut Schumann, olympiapistoolin kolminkertainen olympiavoittaja ja kaksinkertainen MM-kultamitalisti, oli ylivoimainen. Toiseksi sijoittunut Ukrainan 31-vuotias Roman Bondaruk hävisi lähes kuusi pistettä tuloksellaan 780,9. Bondaruk sai toisesta sijastaan palkinnoksi myös edustuspaikan Ukrainalle 2008 olympialaisiin Pekingiin. Tähän asti hänen paras saavutuksensa oli EM-kilpailujen neljäs sija vakiopistoolilla.

Lehtimäen Ampujia edustava 29-vuotias Marko Talvitie oli parhaana suomalaisena 17:s tuloksella 575. Kauden ensimmäisessä maailmancupissa huhtikuussa Kiinassa Talvitie ampui toiseksi SE-tuloksella 780,0 (581+199,0). Tänään pääsi tuloksella 580 uusimaan pääsystä kuuden parhaan ampujan finaaliin.

Miesten olympiapistoolin 60 laukauksen kilpailuun ovat Ukrainan Roman Bondarukin lisäksi olympiapaikan maalleen ampuneet Saksan Ralf Schumann ja Ukrainan Oleksander Petriv. Lisäksi ISSF on antanut Kiinalle olympiaisäntänä maapaikan.

2008 olympialaisiin pääsee yhteensä 390 ampujaa yhteensä 15 eri lajiin. Yksittäinen maa voi saada enintään 28 paikkaa, kun enintään kaksi ampujaa yhdestä maasta voi hankkia edustuspaikan yhteen lajiin. Poikkeuksena ovat naisten haulikkolajit, trap ja skeet, joihin maa voi hankkia vain yhden edustuspaikan. Yksittäinen urheilija voi ampua maalleen vain yhden maapaikan yhteen lajiin. Urheilija voi kuitenkin kilpailla olympialaisissa useassa lajissa, jos on saavuttanut lajissa vaadittavan tulosrajan.

Suomella on yksi olympiapaikka, jonka on ampunut Juha Hirvi voittamalla miesten pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen maailmancupin 2005. Ampumaurheiluliitto on asettanut tavoitteekseen seitsemän olympiaedustajaa, yksi jokaiseen lajiryhmään eli kivääri-, pistooli- ja haulikkolajeihin.

Pistooli- ja kiväärilajien kauden kolmannessa maailmancupissa Münchenissä Saksassa on erittäin kova taso. Kilpailuun on ilmoittautunut 708 ampujaa yhteensä 72 maasta.

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancup jatkuu Münchenissä huomenna lauantaina ilmapistoolikilpailuilla. Miesten ilmapistoolin peruskilpailussa Suomea edustavat Kai Jahnsson, Jari Koivu ja Jyrki Turja ja naisten ilmapistoolin peruskilpailussa Ritva Karri, Karoliina Keskitalo ja Jaana Salo.

Miesten 25 metrin olympiapistooli, 60 laukausta + 20 laukauksen finaali: 1) Ralf Schumann Saksa 786,4 (ME-tulos) (589 sivuaa ME-tulosta + 197,4), 2) Roman Bondaruk Ukraina 780,9 (582+198,9), 3) Zhongsheng Liu Kiina 779,8 (583+196,8), 4) Marco Spangenberg Saksa 779,5 (582+197,5), 5) Mario Spangenberg Saksa 778,6 (580/49 uusinnassa finaalipaikasta+198,6), 6) Rane Vogn Tanska 777,6 (581+196,6), uusinnassa putosivat finaalista Leuris Pupo 580/47 uusinnassa, Vladimir Vokhmianin Kazakstan 580/46 uusinnassa ja Oleksandr Petriv Ukraina 580/44 uusinnassa, …17) Marko Talvitie Suomi 575 (96+97+96+97+94+95), …44) Jari Olkkonen Suomi 566 (95+92+94+98+95+92), …56) Petri Federley Suomi 558 (95+90+91+96+95+91).

mv

Ampujien Kymppi-golf 16.8. Lakisto, Espoo

Aika: 16.8.2006, ensimmäinen startti klo 13
Paikka: Suur-Helsingin Golfin Lakiston kenttä
Sarjat: Kymppi-golf ja SAL-yritysgolf.
Kilpailumuoto: Tasoituksellinen pistebogey, jossa korkein hyväksyttävä tasoitus 36. Tasatuloksissa alin tasoitus ratkaisee. Pelaamaan pääsevät kaikki green gardin suorittaneet. Lähdöt 10 minuutin välein kolmen pelaajan ryhmissä. Lähtöajat jakaa kilpailun johtaja Joni Silvennoinen. Kilpailussa noudatetaan normaalisti Suomen Golfliiton sääntöjä.
Lisämausteena: Kilpailu pisimmästä avauslyönnistä väylällä 14 (par 4) ja lähimmäksi lippua osuvasta avauslyönnistä väylällä 8 (par 3). Lisäksi palkinnon saa parhaan tasoituksettoman tuloksen pelannut.
Osanotto-oikeus: Kymppi-golfiin voivat osallistua Suomen Ampumaurheiluliiton jäsenseurojen jäsenet. SAL-yritysgolfiin kutsutaan SAL:n vieraat ja samaan sarjaan voivat osallistua Kymppi-golfissa pelaavan ampujan elinkumppani.
Ilmoittautuminen: viimeistään 7.8. oheisella lomakkeella tai sähköpostilla matti.viitanen@sal.slu.fi. Kymppi-golfiin ilmoittautuessa mainittava nimen lisäksi ampumaseura, golfseura ja tasoitus. SAL-yritysgolfiin ilmoittautuessa mainittava nimen lisäksi golfseura ja tasoitus.
Osanottomaksu: 37 euroa. Maksu sisältää hyvän peliseuran lisäksi pelin jälkipuinnin saunan lauteilla.
Järjestäjä: Suomen Ampumaurheiluliitto.
Kilpailun johtaja: Joni Silvennoinen apunaan Matti Erkkilä, Pekka Kurkinen ja Matti Viitanen.
Tiedustelut: Matti Viitanen, 040 8210 690 ja matti.viitanen@sal.slu.fi
Käypä tutustumassa Lakiston kenttään http://golfpiste.com/kentat/shg/
Harjoittelumahdollisuus: päivittäin Lakiston kentän vaativalla radalla.

Tervetuloa!
Suomen Ampumaurheiluliitto

Pistoolivoitot Portugaliin ja Mongoliaan, olympiapaikat Valko-Venäjälle ja Italiaan maailmancupissa

Portugalin Joao Costa voitti miesten 50 metrin vapaapistoolin 60 laukauksen kilpailun pistooli- ja kiväärilajien kauden kolmannessa maailmancupissa Münchenissä Saksassa torstaina 25. toukokuuta. Costa ampui tuloksen 667,2 (567 peruskilpailussa ja 100,2 kymmenen laukauksen finaalissa).

Suomen Jari Koivu oli 50:s tuloksella 545. Kai Jahnsson oli pistettä huonommalla tuloksella 53:s.

50 metrinvapaapistoolin edustuspaikan 2008 olympialaisiin sai viidenneksi sijoittunut valkovenäläinen Kanstantsin Lukashyk tuloksella 656,6 (565+91,6), vaikka edustuspaikan saa maailmancupin voittaja tai paras paikkaa vailla oleva. Lukashykillä kävi hyvä tuuri, kun kisan voittanut Costa on jo ampunut olympiapaikan vapaapistoolilla, toiseksi sijoittunut Venäjän Vladimir Isakov on paikan ampunut ilmapistoolilla, Kiinalla on jo kaksi edustuspaikkaa vapaapistooliin ja kun neljänneksi sijoittunut Venäjän Vladimir Gontcharov on olympiamaapaikan ampunut ilmapistoolilla.

Miesten vapaapistoolin 60 laukauksen kilpailuun ovat Valko-Venäjän Kanstantsin Lukashykin lisäksi olympiapaikan maalleen ampuneet Kiinan Zhongzai Lin ja Tian Zhang, Tshekin Martin Tenk, Ranskan Franck Domoulin, Portugalin Joao Costa, Venäjän Mihail Nestrujev ja USA:n Daryl Szarenski.

Mongolian Gundegmaa Otryad voitti naisten 25 metrin urheilupistooli maailmancupin hyvällä tuloksella 793,4 (590+203,4). Otryad jäi peruskilpailun ME-tuloksesta neljä pistettä ja finaalin ME-tuloksesta 3,3 pistettä. Suomen Ritva Karri oli 53:s tuloksella 568, Karoliina Keskitalo 65:s tuloksella 564 ja Jaana Salo 87:s tuloksella 545.

25 metrinurheilupistoolin edustuspaikan 2008 olympialaisiin sai neljänneksi sijoittunut Italian Maura Genovesi tuloksella 788,3 (585+203,3). Genovesi oli onnekas, kun kisan voittanut Otryad ja toiseksi sijoittunut Kiinan Ying Chen ovat jo ampuneet urheilupistoolilla olympiaedustuspaikan ja kun Kiinalla on jo toinenkin olympiaedustuspaikka naisten urheilupistooliin.

Naisten urheilupistoolin 60 laukauksen kilpailuun ovat Italian Maura Genovesin lisäksi olympiapaikan maalleen ampuneet Bulgarian Maria Grozdeva, Kiina Ying Chen, Espanjan Maria Pilar Fernandez, Georgian Nino Salukvadze, Mongolian Gundegmaa Otryad, Serbia ja Montenegron Jasna Sekaric ja USA:n Elizabeth Callahan. Lisäksi ISSF on myöntänyt Kiinalle olympiakisajärjestäjänä maapaikan.

2008 olympialaisiin pääsee yhteensä 390 ampujaa yhteensä 15 eri lajiin. Yksittäinen maa voi saada enintään 28 paikkaa, kun enintään kaksi ampujaa yhdestä maasta voi hankkia edustuspaikan yhteen lajiin. Poikkeuksena ovat naisten haulikkolajit, trap ja skeet, joihin maa voi hankkia vain yhden edustuspaikan. Yksittäinen urheilija voi ampua maalleen vain yhden maapaikan yhteen lajiin. Urheilija voi kuitenkin kilpailla olympialaisissa useassa lajissa, jos on saavuttanut lajissa vaadittavan tulosrajan.

Suomella on yksi olympiapaikka, jonka on ampunut Juha Hirvi voittamalla miesten pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen maailmancupin 2005. Ampumaurheiluliitto on asettanut tavoitteekseen seitsemän olympiaedustajaa, yksi jokaiseen lajiryhmään eli kivääri-, pistooli- ja haulikkolajeihin.

Pistooli- ja kiväärilajien kauden kolmannessa maailmancupissa Münchenissä Saksassa on erittäin kova taso. Kilpailuun on ilmoittautunut 708 ampujaa yhteensä 72 maasta.

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancup jatkuu Münchenissä huomenna perjantaina miesten pienoiskiväärin ja olympiapistoolin kilpailuilla. Pienoiskiväärin 60 laukauksen makuukilpailussa Suomea edustavat Juha Hirvi, Juha Peltonen ja Jussi Puustinen. Olympiapistoolin 60 laukauksen kilpailussa Suomea edustavat Petri Federley, Jari Olkkonen ja Marko Talvitie, joka ampui toiseksi kauden ensimmäisessä maailmancupissa huhtikuussa Kiinassa.

Miesten 50 metrin vapaapistooli, 60 laukausta + 10 laukauksen finaali: 1) Joao Costa Portugali 667,2 (567+100,2), 2) Vladimir Isakov Venäjä 666,6 (572+94,6), 3) Zongliang Tan Kiina 661,8 (564+97,8), 4) Vladimir Gontcharov Venäjä 656,7 (562+94,7), 5) Kanstantsin Lukashyk Valko-Venäjä 656,6 (565+91,6), 6) Daryl Szarenski USA 655,5 (562+93,5), 7) Oleg Omelchuk Ukraina 652,9 (561+91,9), 8) Zoltan Papanitz Unkari 651,6 (563+88,6), …50) Jari Koivu Suomi 545 (90+92+94+89+84+96), …53) Kai Jahnsson Suomi 544 (90+87+90+92+94+91).

Naisten 25 metrin urheilupistooli, 60 laukausta + 20 laukauksen finaali: 1) Gundegmaa Otryad Mongolia 793,4 (590+203,4), 2) Ying Chen Kiina 792,9 (587+205,9), 3) Fengji Fei Kiina 791,2 (589+202,2), 4) Maura Genovesi Italia 788,3 (585+203,3), 5) Munkhbayar Dorjsuren Saksa 786,7 (583+203,7), 6) Galina Beliajeva Kazakstan 786,4 (582+204,4), 7) Duihong Li Kiina 785,8 (584+201,8), 8) Zsofia Csonka Unkari 782,2 (583+199,2), …53) Ritva Karri Suomi 568 (95+95+93+95+94+96), …65) Karoliina Keskitalo Suomi 564 (94+92+94+95+94+95), …87) Jaana Salo Suomi 545 (95+90+92+92+88+88).

Suomen joukkue pistooli- ja kiväärilajien maailmancupissa 24.-28.5. Münchenissä Saksassa

  • miesten ilmakivääri: Henri Häkkinen ja Jussi Puustinen
  • naisten ilmakivääri: Helena Juppala, Viivi Koivu, Marjo Yli-Kiikka
  • miesten vapaapistooli: Kai Jahnsson, Jari Koivu, Jyrki Turja
  • naisten urheilupistooli: Ritva Karri, Karoliina Keskitalo, Jaana Salo
  • miesten pienoiskiväärin makuukilpailu: Juha Hirvi, Juha Peltonen, Jussi Puustinen
  • miesten olympiapistooli: Petri Federley, Jari Olkkonen, Marko Talvitie
  • miesten ilmapistooli: Kai Jahnsson, Jari Koivu, Jyrki Turja
  • naisten ilmapistooli: Ritva Karri, Karoliina Keskitalo, Jaana Salo
  • miesten pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen kilpailu: Juha Hirvi, Henri Häkkinen, Jussi Puustinen
  • naisten pienoiskiväärin 3 x 20 laukauksen kilpailu: Helena Juppala, Viivi Koivu, Marjo Yli-Kiikka

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancupin aikataulu 24.-28.5., München, Saksa. (Ajat ovat Suomen aikaa)

  • pe 26.5.miesten pienoiskiväärin makuukilpailun peruskilpailu (Juha Hirvi, Juha Peltonen, Jussi Puustinen) ja finaali klo 12.00 alkaen sekä miesten olympiapistoolin peruskilpailu (Petri Federley, Jari Olkkonen, Marko Talvitie) ja finaali klo 16.30 alkaen
  • la 27.5.miesten ilmapistoolin peruskilpailu (Kai Jahnsson, Jari Koivu, Jyrki Turja) ja finaali klo 14.30 alkaen sekä naisten ilmapistooli peruskilpailu (Ritva Karri, Karoliina Keskitalo, Jaana Salo) ja finaali klo 16.30 alkaen
  • su 28.5.miesten pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen peruskilpailu (Juha Hirvi, Henri Häkkinen, Jussi Puustinen) ja finaali klo 14.00 alkaen sekä naisten pienoiskiväärin 3 x 20 laukauksen peruskilpailu (Helena Juppala, Viivi Koivu, Marjo Yli-Kiikka) ja finaali klo 16.30 alkaen

Janne Kirvesmäki aloittanut hyvin maailmancupin trapin Kairossa

Janne Kirvesmäki on aloittanut hyvin kauden kolmannen haulikkolajien maailmancupin trapin Kairossa. Eilen tiistaina ammuttujen kierrosten jälkeen hän oli tuloksella 47 (24+23) jaetulla 18. sijalla. Kirvesmäki oli kahden kierroksen jälkeen vain kahden kiekon päässä kärjestä ja kiekon päässä finaalirajasta.

Trapvalmentaja Matti Nummela kertoo Kirvesmäen aloittaneen toisenkin kilpailupäivän hyvin. Tänään hän rikkoi kolmannella kierroksella 24 kiekkoa, joten tulos kolmen kierroksen jälkeen on 71. Janne on edelleen finaalivauhdissa.

Miehet ampuvat tänään vielä kaksi kierrosta ja finaalin. Alkuperäisen aikataulun mukaan finaalin pitäisi alkaa klo 15.30.

Maailmancupin miesten trap, 50/125: 1) Dmytro Monakov Ukraina, Anwer Sultan Intia, Ahmed Alrumaihi Qatar, Mauro De Filippis Italia, David Kostelecky Tshekki ja Massimo Fabbrizi Italia 49, 7) 11 ampujaa on rikkonut 48 kiekkoa, …18) Janne Kirvesmäki Suomi 47 (24+23) ja 14 muuta ampujaa, …48) Petri Nummela Suomi 45 (22+23) ja 17 muuta ampujaa, …66) Tommi Andelin Suomi 44 (23+21) ja 5 muuta ampujaa.

Suomalaiset kolmen kierroksen jälkeen: Janne Kirvesmäki 71 (24+23+24), Tommi Andelin 67 (23+21+23). Petri Nummelalta ei vielä kolmannen kierroksen tulosta.

Maailmancupin kilpailun ulkopuolella: Mirka Kyyrönen 64 (22, 22, 20), Tuomas Miromäki (18, 24, 22).

mv

Henri Häkkinen 10:s ilmakiväärin maailmancupissa Münchenissä Saksassa

Henri Häkkinen laukoi kymmenenneksi kauden kolmannen pistooli- ja kiväärilajien maailmancupin miesten ilmakiväärikilpailussa Münchenissä Saksassa keskiviikkona 24. toukokuuta. Häkkinen ampui 60 laukauksella tuloksen 595 ja jäi vain pisteen kahdeksan parhaan ampujan finaalista. Maailmancupin voitti Slovakian Jozef Gonci tuloksella 702,2. Hän jäi finaalin ME-tuloksesta 702,7 vain puoli pistettä. Edustuspaikan 2008 olympialaisiin ansaitsi kuudenneksi sijoittunut Puolan Robert Kraskowski, koska hänen edellään tuloksissa olleet ovat jo ampuneet olympiaedustuspaikan tai heidän maansa on jo ansainnut kaksi olympiaedustuspaikkaa miesten ilmakivääriin.

Joensuun Ampujia edustava 25-vuotias Häkkinen aloitti kilpailun huonosti ampumalla ensimmäiseen kymmenen laukauksen sarjaan vain 97 pistettä. Toiseen hän laukoi kymmenen kymppiä eli sata pistettä. Kolmas sujui jälleen vaisusti, kun tuloksena oli 97 pistettä. Kolme viimeistä sarjaa Häkkinen paukutti pelkkiä kymppejä, nousi tuloslistalla, mutta ei noussut kahdeksan parhaan finaaliin asti. Himoitusta finaalipaikasta hän jäi yhden pisteen.

Häkkinen ampui finaaliin kauden ensimmäisessä maailmancupissa huhtikuussa Kiinassa. Silloin hänen sijoituksensa oli 5:s ja tuloksensa 697,9 (595+102,9). Tänään tulos olisi riittänyt seitsemänteen sijaan. SE-tuloksensa on 702,4 Häkkinen on ampunut helmikuun alussa Hankasalmella.

Maailmancupin voittanut Slovakian 32-vuotias Josef Gonci on menestynyt kivääriampuja. Maailmancupin voitto oli hänelle yhteensä jo kahdeksas, neljäs ilmakiväärissä. Hän on ilmakiväärin EM-kultamitalisti vuodelta 2003 ja EM-pronssimitalisti vuodelta 2005 sekä pienoiskiväärin 3 x 20 laukauksen kilpailun EM-hopeamitalisti vuodelta 2005 ja EM-pronssimitalisti vuodelta 2001. MM-kilpailuissa vuonna 1998 Barcelonassa hän on voittanut pienoiskiväärin 3 x 20 laukauksen kilpailussa kultaa ja ilmakiväärissä. Lisäksi Gonci on ampunut ilmakiväärillä olympiapronssin 2004 Ateenassa.

Maailmancupin kuudennesta sijastaan Robert Kraskowski sai palkinnoksi edustuspaikan Puolalle 2008 olympialaisiin Pekingiin. Miesten ilmakiväärin 60 laukauksen kilpailuun ovat olympiapaikan maalleen ampuneet Kraskowskin lisäksi Itävallan Christian Planer, Kiinan Qinan Zhu, Intian Gagan Narang, Meksikon Roberto Elias, Romanian Alin George Moldoveanu sekä USA:n Jason Parker ja Ryan Tanoue. Josef Gonci on ampunut olympiamaapaikan pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen kilpailussa. Yksittäinen urheilija voi ampua maalleen vain yhden maapaikan yhteen lajiin. Urheilija voi kuitenkin kilpailla olympialaisissa useassa lajissa, jos on saavuttanut lajissa vaadittavan tulosrajan.

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancup, München, Saksa.
Miesten 10 metrin ilmakivääri, 60 laukausta + 10 laukauksen finaali: 1) Josef Gonci Slovakia 702,2 (597+105,2), 2) Qinan Zhu Kiina 701,1 (597+104,1), 3) Matthew Emmons USA 699,7 (596+103,7), 4) Gagan Narang Intia 699,3 (597+102,3), 5) Christian Planer Itävalta 698,6 (598+100,8), 6) Robert Kraskowski Puola 698,6 (596+102,6), 7) Mario Knoegler Itävalta 697,0 (596+101,0), 8) Kristoffer Sannvoll Norja 695,4 (596+99,4), …10) Henri Häkkinen Suomi 595 (97+100+98+100+100+100), …66) Jussi Puustinen Suomi 588 (98+98+99+99+97+97).

Suomen joukkue pistooli- ja kiväärilajien maailmancupissa 24.-28.5. Münchenissä Saksassa
miesten ilmakivääri: Henri Häkkinen ja Jussi Puustinen
naisten ilmakivääri: Helena Juppala, Viivi Koivu, Marjo Yli-Kiikka
miesten vapaapistooli: Kai Jahnsson, Jari Koivu, Jyrki Turja
naisten urheilupistooli: Ritva Karri, Karoliina Keskitalo, Jaana Salo
miesten pienoiskiväärin makuukilpailu: Juha Hirvi, Juha Peltonen, Jussi Puustinen
miesten olympiapistooli: Petri Federley, Jari Olkkonen, Marko Talvitie
miesten ilmapistooli: Kai Jahnsson, Jari Koivu, Jyrki Turja
naisten ilmapistooli: Ritva Karri, Karoliina Keskitalo, Jaana Salo
miesten pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen kilpailu: Juha Hirvi, Henri Häkkinen, Jussi Puustinen
naisten pienoiskiväärin 3 x 20 laukauksen kilpailu: Helena Juppala, Viivi Koivu, Marjo Yli-Kiikka

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancupin aikataulu 24.-28.5., München, Saksa.
ke 24.5. naisten ilmakivääri (Helena Juppala, Viivi Koivu ja Marjo Yli-Kiikka)
to 25.5.miesten vapaapistoolin peruskilpailu (Kai Jahnsson, Jari Koivu, Jyrki Turja) ja finaali klo 12.30 alkaen sekä naisten urheilupistoolin peruskilpailu (Ritva Karri, Karoliina Keskitalo, Jaana Salo) ja finaali klo 15.00 alkaen
pe 26.5.miesten pienoiskiväärin makuukilpailun peruskilpailu (Juha Hirvi, Juha Peltonen, Jussi Puustinen) ja finaali klo 12.00 alkaen sekä miesten olympiapistoolin peruskilpailu (Petri Federley, Jari Olkkonen, Marko Talvitie) ja finaali klo 16.30 alkaen
la 27.5.miesten ilmapistoolin peruskilpailu (Kai Jahnsson, Jari Koivu, Jyrki Turja) ja finaali klo 14.30 alkaen sekä naisten ilmapistooli peruskilpailu (Ritva Karri, Karoliina Keskitalo, Jaana Salo) ja finaali klo 16.30 alkaen
su 28.5.miesten pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen peruskilpailu (Juha Hirvi, Henri Häkkinen, Jussi Puustinen) ja finaali klo 14.00 alkaen sekä naisten pienoiskiväärin 3 x 20 laukauksen peruskilpailu (Helena Juppala, Viivi Koivu, Marjo Yli-Kiikka) ja finaali klo 16.30 alkaen 

Marjo Yli-Kiikka 16:s ilmakiväärin maailmancupissa Münchenissä Saksassa

Marjo Yli-Kiikka oli 16:s naisten ilmakiväärin 40 laukauksen kilpailussa kauden kolmannessa pistooli- ja kiväärilajien maailmancupissa Münchenissä Saksassa keskiviikkona 24. toukokuuta. Yli-Kiikka laukoi tuloksen 396 ja jäi kaksi pistettä kahdeksan parhaan ampujan finaalipaikasta. Maailmancupin voitti Italian Elsa Caputo tuloksella 502,9 (398+104,9). Toiseksi sijoittunut Puolan Sylwia Bogacka hävisi vain 0,1 pistettä. Caputo sai voitostaan palkinnoksi edustuspaikan Italialle vuoden 2008 olympialaisiin Kiinaan.

Italian 21-vuotiaan Elsa Caputon voittoa maailmancupissa voi pitää yllättävä, koska hän kilpaili ensimmäisessä arvokilpailufinaalissaan aikuisten sarjassa. Tähän mennessä hänen paras saavutuksena oli junioreiden EM-kilpailujen 9:s sija vuodelta 2004. Viime vuonna Caputo oli maailmancupissa Münchenissä 70:s.

Naisten ilmakiväärin 40 laukauksen kilpailuun olympiapaikan ovat Italian Elsa Caputon lisäksi maalleen ampuneet Tshekin Pavla Habartova ja Katerina Kurkova, Kiinan Yinghui Zhao, Mongolian Batkhuyang Zorigt, USA:n Emily Caruso, Saksan Sonja Pfeilschifter ja Venäjän Tatjana Golbobina. Lisäksi ISSF on myöntänyt Kiinalle olympiakisajärjestäjänä maapaikan.

Suomella on yksi olympiapaikka, jonka on ampunut Juha Hirvi voittamalla miesten pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen maailmancupin 2005. Ampumaurheiluliitto on asettanut tavoitteekseen seitsemän olympiaedustajaa, yksi jokaiseen lajiryhmään eli kivääri-, pistooli- ja haulikkolajeihin.

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancup, München, Saksa.
Naisten 10 metrin ilmakivääri, 40 laukausta + 10 laukauksen finaali: 1) Elsa Caputo Italia 502,9 (398+104,9), 2) Sylwia Bogacka Puola 502,8/10,7 uusinnassa toisesta sijasta 502,8 (398+104,8), 3) Sviatlana Budzko Bulgaria 502,8/9,9 uusinnassa toisesta sijasta (398+104,8), 4) Li Du Kiina 502,1 (399+103,1), 5) Sonja Pfeilschifter Saksa 502,0 (398+104,0), 6) Liuxi Wu Kiina 501,1 (398+103,1), 7) Emily Caruso USA 500,8 (398+102,8), 8) Olga Dovgun Kazakstan 500,2 (398+102,2), …16) Marjo Yli-Kiikka Suomi 396 (99+99+99+99), …56) Helena Juppala Suomi 392 (97+97+98+99), ….75) Viivi Koivu Suomi 388 (97+98+99+94).

Suomen joukkue pistooli- ja kiväärilajien maailmancupissa 24.-28.5. Münchenissä Saksassa
miesten ilmakivääri: Henri Häkkinen ja Jussi Puustinen
naisten ilmakivääri: Helena Juppala, Viivi Koivu, Marjo Yli-Kiikka
miesten vapaapistooli: Kai Jahnsson, Jari Koivu, Jyrki Turja
naisten urheilupistooli: Ritva Karri, Karoliina Keskitalo, Jaana Salo
miesten pienoiskiväärin makuukilpailu: Juha Hirvi, Juha Peltonen, Jussi Puustinen
miesten olympiapistooli: Petri Federley, Jari Olkkonen, Marko Talvitie
miesten ilmapistooli: Kai Jahnsson, Jari Koivu, Jyrki Turja
naisten ilmapistooli: Ritva Karri, Karoliina Keskitalo, Jaana Salo
miesten pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen kilpailu: Juha Hirvi, Henri Häkkinen, Jussi Puustinen
naisten pienoiskiväärin 3 x 20 laukauksen kilpailu: Helena Juppala, Viivi Koivu, Marjo Yli-Kiikka

Pistooli- ja kiväärilajien maailmancupin aikataulu 24.-28.5., München, Saksa. (Ajat ovat Suomen aikaa)
to 25.5.miesten vapaapistoolin peruskilpailu (Kai Jahnsson, Jari Koivu, Jyrki Turja) ja finaali klo 12.30 alkaen sekä naisten urheilupistoolin peruskilpailu (Ritva Karri, Karoliina Keskitalo, Jaana Salo) ja finaali klo 15.00 alkaen
pe 26.5.miesten pienoiskiväärin makuukilpailun peruskilpailu (Juha Hirvi, Juha Peltonen, Jussi Puustinen) ja finaali klo 12.00 alkaen sekä miesten olympiapistoolin peruskilpailu (Petri Federley, Jari Olkkonen, Marko Talvitie) ja finaali klo 16.30 alkaen
la 27.5.miesten ilmapistoolin peruskilpailu (Kai Jahnsson, Jari Koivu, Jyrki Turja) ja finaali klo 14.30 alkaen sekä naisten ilmapistooli peruskilpailu (Ritva Karri, Karoliina Keskitalo, Jaana Salo) ja finaali klo 16.30 alkaen
su 28.5.miesten pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen peruskilpailu (Juha Hirvi, Henri Häkkinen, Jussi Puustinen) ja finaali klo 14.00 alkaen sekä naisten pienoiskiväärin 3 x 20 laukauksen peruskilpailu (Helena Juppala, Viivi Koivu, Marjo Yli-Kiikka) ja finaali klo 16.30 alkaen