Kategoria: Haulikko

Mariborin maailmancupissa hiljainen suomalaispäivä

Slovenian Mariborin isännöimä ampumaurheilun maailmancup eteni keskiviikkona rauhallisemmin kuin edellisinä päivinä. Ohjelmassa oli vain naisten pienoiskiväärin asentokilpailun karsinta, josta varsinaiseen kilpailuun suomalaiset eivät päässeet.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kauden viides maailmancup jatkui keskiviikkona Slovenian Mariborissa. Kolme suomalaista osallistui naisten 50m pienoiskiväärin 3×20 ls karsintaan. He olivat Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseuraa edustavat Riikka Parviainen ja Annika Sihvonen sekä Nokian Seudun Ampujien Saana Tattari.

Tattari teki tuloksen 565 pistettä (polvi 182, makuu 193, pysty 190). Sihvosen tulos oli 564 (182+194+188) ja Parviaisen 554 (184+192+178).

Naisten asentokilpailu on torstaina. Mariborin maailmancupin viimeinen kilpailupäivä on juhannusaatto eli perjantai 20. kesäkuuta.

Kauden viimeinen maailmancup on 1.-10. heinäkuuta Kiinan Pekingissä (haulikko, kivääri ja pistooli). Suomesta matkaan lähtee kolmetoista urheilijaa.

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.

Mariborin maailmancup: Juha Rutosen suoritus ei lähtenyt samanlaiseen liitoon kuin eilen

Slovenian Mariborin isännöimä ampumaurheilun maailmancup jatkui tiistaina. Päivän ainoa suomalainen oli Juha Rutonen, joka sijoittui 51:nneksi miesten 50m pienoiskiväärin makuuasennon kilpailussa.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kauden viides maailmancup jatkui tiistaina Slovenian Mariborissa. Sodankyläläinen mutta Haminan Ampumaseuraa edustava Juha Rutonen oli päivän ainoa suomalainen kilpailemassa. Hän osallistui miesten 50m pienoiskiväärin makuuasennon kisaan.

Rutonen ampui maanantain karsinnassa 619,3 pistettä, joka on nykyisen pistelaskutavan mukaan hänen kilpailuennätyksensä. Tiistain peruskilpailussa Rutonen tähtäsi 611,1 pistettä ja sijoittui 51:nneksi. Hänen sarjansa olivat 102,8+101,7+100,4+101,8+103,1+101,3.

– Tulos oli niin kuin tekeminenkin eli ei oikein minkäänlainen, Rutonen kommentoi kilpailuaan.

– Alku oli yhtä erikoista osumaa lukuunottamatta ok. Sitten rupesin liian varovaiseksi tuulen kanssa. Tähtäykset pitenivät, ja ysejä lipsahteli liikaa. Tuuli ei ollut niin voimakasta kuin eilen. Suoritus ei lähtenyt läheskään samanlaiseen liitoon kuin eilen, hän viittasi eilen syntyneeseen ennätykseensä.

Maailmancupin voitti Kiinan Lan Xing 1,3 pisteen erolla Australian Warren Potentiin. Peruskilpailun parhaan tuloksen teki Yhdysvaltain kokenut olympiamitalisti Matthew Emmons (630,0), joka jäi lopulta kahdeksanneksi. Finaaliraja oli 625,5.

Kauden viimeinen maailmancup on 1.-10. heinäkuuta Kiinan Pekingissä (haulikko, kivääri ja pistooli). Suomesta matkaan lähtee kolmetoista urheilijaa.

ISSF:n maailmancup (kivääri ja pistooli)
13.-21.6. Maribor, Slovenia

Tuloksia ti 17.6.

Miesten 50m pienoiskiväärin makuu 60 ls + finaali: 1) Lan Xing Kiina 209,0 (625,5), 2) Warren Potent Australia 207,7 (626,2), 3) Marcel Bürge Sveitsi 186,4,2 (625,5), 4) Odd Arne Brekne Norja 165,2 (626,3), 5) Henri Junghänel Saksa 144,8 (627,7), 6) Daniel Brodmeier Saksa 123,8 (626,2), 7) Cassio Cesar Rippel Brasilia 103,4 (626,5), 8) Matthew Emmons Yhdysvallat 82,6 (630,0), … 51) Juha Rutonen Suomi 611,1.

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.

Mariborin maailmancup: olkapäävaivoista kärsinyt Ritva Karri 54:s

Ampumaurheilun maailmancup jatkui maanantaina Slovenian Mariborissa. Olkapäävaivoista kärsinyt Ritva Karri sijoittui naisten 25m pistoolissa 54:nneksi, ja Juha Rutonen selvitti tiensä miesten 50m pienoiskiväärin makuuasennon karsinnasta tiistain varsinaiseen kilpailuun.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kauden viides maailmancup jatkui maanantaina Slovenian Mariborissa. Kivääri- ja pistoolilajien maailmancupiin osallistuu kaikkiaan 600 urheilijaa 59 maasta. Mukana on kaksitoista suomalaista.

Ritva Karri (Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseura) sijoittui naisten 25m pistoolissa 54:nneksi tuloksellaan 561 (277+284). Lehtimäen Ampujien Anette Källi oli kilpailun 67:s ammuttuaan tuloksen 546 (257+271).

– Kausi on osaltani vasta alussa olkapäävaivani takia. Siksi minulla on myös liian vähän treeniä takana. Tulos jäi tänään valitettavan alas, kuten tähänastisissa muissakin kisoissa, Karri sanoi.

Kisan ykkönen oli Saksan Monika Karsch. 31-vuotias ampumaurheilija saavutti nyt ensimmäisen mitalinsa maailmancupissa.

Miesten 50m pienoiskiväärin makuuasennon karsintaan osallistui kolme suomalaista, jotka olivat Haminan Ampumaseuran Aleksi Leppä ja Juha Rutonen sekä Raseborgs Skyttaren Joni Stenström. Heistä parhaan tuloksen ampui Rutonen, joka pääsi karsinnasta tiistain peruskilpailuun. Sodankyläläisen tulos oli 619,3 (102,7+101,9+103,6+102,2+103,9+105,0).

– Nykyajan pistelaskutavan mukaan tulos on kilpailuennätykseni. Toki desimaalein laskettuja kilpailuja olen päässyt ampumaan vasta muutamia. Kilpailu meni muutoinkin aikalailla tämän hetken osaamistasolla, Rutonen sanoi.

– Olosuhteet olivat hallinnassa, ja pysyin kohtuuhyvin tuulen lukemisesta mukana loppua kohti parantaen. Tästä on hyvä jatkaa.

Leppä tähtäsi 614,7 ja Stenström 611,8 pistettä.

Kauden viimeinen maailmancup on 1.-10. heinäkuuta Kiinan Pekingissä (haulikko, kivääri ja pistooli). Suomesta matkaan lähtee kolmetoista urheilijaa.

ISSF:n maailmancup (kivääri ja pistooli)
13.-21.6. Maribor, Slovenia

Tuloksia ma 16.6.

Naisten 25m pistooli 60 ls + finaali
Peruskilpailu: 1) Monika Karsch Saksa 588, 2) Heidi Diethelm Gerber Sveitsi 586, 3) Gundegmaa Otryad Mongolia 584, 4) Julia Alipova Venäjä 584, 5) Renata Tobai Sike Unkari 583, 6) Sonia Franquet Espanja 583, 7) Zorana Arunovic Serbia 583, 8) Antoaneta Boneva Bulgaria 583, … 54) Ritva Karri Suomi 561, … 67) Anette Källi Suomi 546.

Semifinaali: 1) Karsch 21, 2) Otryad 21, 3) Boneva 18, 4) Sike Tobai 14, 5) Diethelm Gerber 13, 6) Alipova 12, 7) Arunovic 12, 8) Franquet 11.
Pronssimitaliottelu: Antoaneta Boneva Bulgaria – Renata Tobai Sike Unkari 7-5
Kultamitaliottelu: Monika Karsch Saksa – Gundegmaa Otryad Mongolia 7-5

Lisää tietoa aiheesta täällä.

Tuloksia haulikon 3-gun SM-osakilpailusta

Viime viikonloppuna pidettiin practicalin (haulikko) osakilpailu kolmen aseen SM-kisasta.

Open: 1) Lauri Nousiainen, 2) Antti Saar, 3) Olli-Pekka Partanen, 4) Ari Matero, 5) Ari-Pekka Tiainen.
Standard Semi-auto: 1) Mikael Kaislaranta, 2) Timo Vehviläinen, 3) Teemu Rintala, 4) Jarkko Laukia, 5) Mika Riste.
Standard manual: 1) Kim Leppänen, 2) Mikael Ekberg, 3) Kalev Paate (Viro), 4)) Ilkka Kervinen, 5) Marko Helatie.

Tilanne 3-Gun (2/3 kilpailua käyty)

Open: 1) Lauri Nousiainen, 2) Petri Eronen, 3) Ari Matero, 4) Marko Mäkeläinen, 5) Ari-Pekka Tiainen.
Practical: 1) Jarkko Laukia, 2) Teemu Rintala, 3) Ahti Muhonen, 4) Dimitri Suslov, 5) Timo Rantonen.
Standard: 1) Mikael Kaislaranta, 2) Timo Vehviläinen, 3) Mika Riste, 4) Sami Hautamäki, 5) Atte Vainionpää.
Production: 1) Mikael Ekberg, 2) Ilkka Kervinen, 3) Marko Helatie, 4) Kalev Paate (Viro), 5) Ville Pasila.

Tulokset: http://porkka.owlhill.net/gt2014/shotgun/results/

Münchenin maailmancup päättyi: Marko Kemppainen 15:s skeetissä

Marko Kemppainen toivoo osumia ensi viikolla alkavissa Unkarin EM-kilpailuissa. Kuvat: Matti Erkkilä
Mira Suhonen on kärsinyt käsivaivoista, siksi 377 pistettä tyydytti.

Münchenin maailmancup päättyi suomalaisittain Marko Kemppaisen 15. sijaan miesten skeetissä. Hänen tuloksensa oli 121.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kauden neljäs maailmancup päättyi torstaina Saksan Münchenissä. Viimeiset finaalit olivat miesten pienoiskiväärin 3×20 ls kilpailussa ja skeetissä sekä naisten ilmapistoolissa.

Miesten skeetissä olivat suomalaisista mukana Marko Kemppainen (Suomussalmen Urheiluampujat), Lauri Leskinen (Sibbo Skyttegille) ja Tommi Takanen (Lahden Ampumaseura). Mqs-ampujat olivat Oskari Kössi (Sibbo Skyttegille) ja Miikka Peltonen (Kotkan Ampumaseura).

Kemppaisen tulos oli 121 (24+25+24+23+25). Finaaliraja oli 123, jonka ampui kuusi miestä. Peruskilpailun paras tulos oli ME:tä sivuten 124, ja sen teki amerikkalainen Dustin David Perry.

– Perusp…aa. Pikkuvika, vaan se on päässä, 15:nneksi sijoittunut Kemppainen kommentoi suoritustaan.

– Unkarissa saisi alkaa jo osua, hän viittasi ensi viikolla alkaviin haulikkolajien EM-kilpailuihin.

Leskinen puolestaan teki tuloksen 118 (23+22+24+25+24), joka ei mieltä lämmittänyt. Hän oli kisassa 47:s.

– No, kisa pitkästä aikaa, ja valmiina oltiin, mutta kyntämään jäi. Pienistä ”munauksista” tuli isoja virheitä tulostaululle. Kasetti ei mennyt jumiin kisan aikana, Leskinen sanoi.

– Lopputulos kisasta: kyllä minä osun ladon seinään sisäpuolelta, jos olisi seinät ladossa. Viikonloppuna lähden poimimaan perunoita Lopelle pyssyn kanssa!

Takasen tulos 110 (23+22+21+22+22) oikeutti 103. sijaan.  Hän myönsi suoraan, että pettymys on kova.

– Kisa oli pelkkää yliyrittämistä, hän totesi ja sanoi lähtevänsä kotiin nollaamaan kisan ja valmistautumaan EM-kilpailuihin.

– Kunto on taustalla olemassa, rentous pitäisi löytää takaisin kaikkeen toimintaan.

Kössi teki tuloksen 112 (22+21+24+24+21) ja Peltonen tuloksen 111 (22+21+25+21+22).

Skeetin ykkönen oli tshekkiläinen Jan Sychra, joka otti kuudennen maailmancupin voittonsa.

Mira Suhonen oli paras suomalainen naisten ilmapistoolissa. Kuortaneen Kunnon ampujan tulos 377 (93+97+93+94) oikeutti 43. sijaan. Suhonen sanoi, että alku jännitti häntä ”ihan hirveästi”, ja syke oli korkealla.

– Toisaalta pitää sanoa, että onneksi ammuin ekaan sarjaan seiskan, niin pystyin ampumaan vähän rennommin. Sitten tulikin ihan hyvä pätkä, joka kesti siihen asti, kunnes takana olevalla tuli aseen kanssa jotain. Asetta alettiin sitten siinä ampumapaikalla katsomaan.

– Ihan eivät olleet hermot riittävän kondiksessa. Rytmini pääsi siitä vähän häiriintymään, eivätkä suoritukset olleet enää rentoja. Mutta päällisin puolin olen tosi tyytyväinen. Harjoitusmäärät ovat olleet aika vähäiset, koska olen parannellut rannettani, Suhonen sanoi.

Ja suhtautuu tulevaisuuteen optimistisesti:

– Tästä on hyvä jatkaa.

Ritva Karri Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseurasta oli 92:s tuloksellaan 365 (91+88+93+93), ja Lehtimäen Ampujien Anette Källi sijoittui 106:nneksi ammuttuaan tuloksen 360 pistettä (92+89+92+87).

Kilpailun ykkönen oli kaksinkertainen olympiavoittaja, Kiinan Guo Wenjun. Hän palasi maailmancupin palkintokorokkeelle neljän vuoden tauon jälkeen. Finaaliraja oli 384.

Kansainvälinen ampumaurheilukausi jatkuu kiivaana, sillä jo sunnuntaina alkaa kiväärin ja pistoolin maailmancup Slovenian Mariborissa (13.-21.6.). Sinne lähtee kaksitoista suomalaista ampumaurheilijaa. Kauden viimeinen maailmancup on 1.-10. heinäkuuta Kiinan Pekingissä (haulikko, kivääri ja pistooli). Suomesta matkaan lähtee kolmetoista urheilijaa.

Haulikkolajien EM-kilpailut ovat 16.-27. kesäkuuta Unkarin Sarlóspusztassa. Kisoihin osallistuu kymmenen suomalaista urheilijaa – tänään kilpailleista miehistä siis Kemppainen ja Takanen.

ISSF:n maailmancup (haulikko, kivääri ja pistooli)
4.-13.6. München, Saksa

Tuloksia to 12.6.

Miesten skeet 125 kiekkoa + finaali:
Peruskilpailu: 1) David Justin Perry Yhdysvallat 124, 2) Jan Sychra Tshekki 123/uusinta 4, 3) Jin Di Kiina 123/4, 4) Sebastian Kuntschik Itävalta 123/4, 5) Anastasios Chapeshis Kypros 123/4, 6) Frank Thompson Yhdysvallat 123/4, 7) Fabio Ramella Sveitsi 123/2, … 15) Marko Kemppainen Suomi 121, … 47) Lauri Leskinen Suomi 118, … 103) Tommi Takanen Suomi 110. Mqs-ampujat: Oskari Kössi 112, Miikka Peltonen 111.

Semifinaali: 1) Jin 16, 2) Sychra 15/uusinta 12, 3) Kuntschik 15/11, 4) Perry 15/9, 5) Thompson 14, 6) Chapeshis 14.
Pronssimitaliottelu: Sebastian Kuntschik Itävalta – David Justin Perry Yhdysvallat 15-13
Kultamitaliottelu: Jan Sychra Tshekki – Jin Di Kiina 14-13

Naisten ilmapistooli 40 ls + finaali: 1) Guo Wenjun Kiina 200,3 (384), 2) Klaudia Bres Puola 198,6 (384), 3) Alejandra Zavala Meksiko 177,2 (386), 4) Sonia Franquet Espanja 156,5 (387), 5) Olena Kostevitsh Ukraina 136,4 (386), 6) Viktoria Tshaika Valko-Venäjä 115,8 (385), 7) Adrienn Nemes Unkari 96,7 (385), 8) Antoaneta Boneva Bulgaria 72,3 (385), … 43) Mira Suhonen Suomi 377, … 92) Ritva Karri Suomi 365, … 106) Anette Källi Suomi 360.

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.

Marjut Heinonen maailmancupin skeetissä hienosti 11:s

Aurinko pakotti ampumavuoroaan odottavat varjon suojaan. Lähinnä "vilvoittelee" ennätystään arvokisoissa sivunnut Marjut Heinonen. Kuva Matti Erkkilä

Münchenin maailmancupissa oli vilkas suomalaispäivä. Se päättyi Marjut Heinosen skeetin 11. sijaan kovatasoisessa kilpailussa.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kauden neljännessä maailmancupissa ammuttiin keskiviikkona toiseksi viimeinen kilpailupäivä. Se oli vilkas suomalaispäivä, sillä kilpailemassa oli kaikkiaan kolmetoista suomalaista. Ohjelmassa oli kolme finaalia: miesten ilmapistooli sekä naisten 50m pienoiskiväärin 3×20 ls ja skeet.

Marjut Heinonen (Oulun Seudun Haulikkoampujat) teki skeetissä hyvän tuloksen ja rikkoi 70 kiekkoa (22+24+24). Hän sijoittui mainiosti 11:nneksi.

– Miten summaan päivän? Se summataan, kun lasketaan kierrokset yhteen, hän naurahti pitkän päivän päätyttyä. Kilpailun aikataulu venähti runsaalla tunnilla.

Heinonen on hyvässä vireessä ja kunnossa, sillä maaliskuussa hän teki uuden Suomen ennätyksen. Hänet on nimetty Suomen joukkueeseen haulikkolajien EM-kilpailuihin, jotka alkavat ensi viikolla Unkarissa.

Finaaliraja oli 72. Peruskilpailun kolme parasta sivusi ME:tä, joka on 74. Finaali oli amerikkalaisten juhlaa, sillä kaikki mitalit menivät Yhdysvaltoihin – kärjessä erittäin menestynyt ja kokenut Kimberly Rhode.

Katarina Långström (Kyrkslätt Skytteförening) ja Marjo Yli-Kiikka (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura) osallistuivat 50m pienoiskiväärin 3×20 ls kilpailuun. Tiistain karsinnassa Långströmin tulos oli 574 ja Yli-Kiikan 573. Keskiviikkona Långström tähtäsi samat 574 pistettä (polvi 193, makuu 196, pysty 185). Yli-Kiikka puolestaan teki tuloksen 570 (191+195+184). He sijoittuivat 47:nneksi ja 61:nneksi. Finaaliin pääsi tuloksella 584.

– Tänään polvi ja makuu kulkivat paremmin kuin eilen. Pystyltä sähläsin neljä kasia, jotka rokottivat tulostani. Se vähän harmittaa. Muuten ihan peruskisa, ja olosuhteet olivat hyvät – vähän tuulta ja sopivan lämmintä, Långström kommentoi päiväänsä.

Yli-Kiikka sanoi, ettei hänen tuloksensa ollut häävi.

– Melkoinen kasien määrä verotti sitä liikaa. Muutoin polvi ja makuu onnistuivat ihan kohtuullisesti, ja pystyssäkin on hyviä elementtejä, kunhan saan ajoituksen toimimaan. En myy maitani vielä, hän hymähti.

Ukrainan Natalia Kalnish ampui peruskilpailussa uuden maailmanennätyksen 592. Hän sijoittui lopulta kuudenneksi. Kisan ykkönen oli Italian Sabrina Sena, joka voitti maailmancupin nyt ensimmäisen kerran.

Ensimmäisen kerran maailmancupiin osallistuvat Ari Huhtamäki (Rauman Seudun Urheiluampujat) ja Karri Turunen (Nurmeksen Ampumaseura) kilpailivat miesten ilmapistoolissa. Huhtamäen tulos oli 564 ja Turusen 557. Huhtamäki oli 88:s ja Turunen 99:s. Heidän sarjansa olivat 98+92+94+93+93+94 ja 91+91+95+93+94+93.

– Nyt on kuitenkin arvokisat korkattu ja muutama todella iso oivallus tehty suoritusmallin parantamiseksi. Motivaatiokin kasvoi kummasti, kun katsoi huippujen ammuntaa – kuinka helppoa se voi olla! Oma mieli vain tekee siitä vaikeaa. Jonain päivänä…, Huhtamäki sanoi.

Turusella oli cupin ajan hyvä fiilis ja mieli korkealla, vaikka ”vaparissa” menivät sekä karsinta että varsinainen kisa ”ihan penkin alle”.

– Ilmapistoolissa treenit menivät loistavasti, ja virallisessa harjoituksessa ammuin ennätystahtiani. Itse kilpailu oli sitten totaalikatastrofi. Pito oli hyvä, ote kahvasta hyvä ja puristukset liipaisimelle loistavia, mutta oma pääkoppa jossain muualla kuin suorituksessa. Tähtäykset venyivät, laukaukset eivät lähteneet ajallaan ja tuskastuminen liittyi mukaan pikkuhiljaa.

– Hauskaa on ollut ja hyvä fiilis heti alusta lähtien ja hyvää kokemusta. Ei täältä mielellään pois lähtisi, nuorukainen naurahti.

Kilpailun ykkönen oli Pablo Carrera Espanjasta. Finaaliraja oli 582.

Miesten skeetissä ammuttiin ensimmäinen kilpailupäivä eli 50/125 kiekkoa. Suomalaisista mukana ovat Marko Kemppainen (Suomussalmen Urheiluampujat), Lauri Leskinen (Sibbo Skyttegille) ja Tommi Takanen (Lahden Ampumaseura). Mqs-ampujat ovat Oskari Kössi (Sibbo Skyttegille) ja Miikka Peltonen (Kotkan Ampumaseura).

Heidän tuloksensa olivat: Kemppainen 49 (24+25), Leskinen 45 (23+22) ja Takanen 45 (23+22). Kaikki 50 kiekkoa rikkoi yksitoista ampujaa. Kössin ja Peltosen tulos oli 43 (22+21).

Juho Autio (Oulun Metsästys- ja Ampumaseura), Jaakko Björkbacka (Lehtimäen Ampujat) ja Juho Kurki (Kankaanpään Ampumaurheilijat) eivät päässeet 50m pienoiskiväärin 3×40 ls karsinnasta torstaina käytävään varsinaiseen kisaan. Kurjen tulos oli 1143 (polvi 377, makuu 388, pysty 368). Björkbacka tähtäsi 1142 pistettä (381+395+366) ja Autio 1143 (380+394+369).

ISSF:n maailmancup (haulikko, kivääri ja pistooli)
4.-13.6. München, Saksa

Tuloksia ke 11.6.

Miesten ilmapistooli 60 ls + finaali: 1) Pablo Carrera Espanja 201,3 (583), 2) Jitu Rai Intia 199,4 (583), 3) Pavlo Korostilov Ukraina 178,4 (582), 4) Atallah Alanazi Saudi-Arabia 156,6 (584), 5) Vladimir Gontsharov Venäjä 137,0 (586), 6) Pu Qifeng Kiina 115,8 (584), 7) Prakash Nanjappa Intia 97,1 (584), 8) Ebrahim Barkhordari Iran 76,9 (582), … 88) Ari Huhtamäki Suomi 564, … 99) Karri Turunen Suomi 557.

Naisten 50m pienoiskivääri 3×20 ls + finaali: 1) Sabrina Sena Italia 455,7 (586), 2) Petra Zublasing Italia 454,5 (587), 3) Chen Dongqi Kiina 443,7 (585), 4) Snjezana Pejcic Kroatia 433,0 (584), 5) Laurence Brize Ranska 420,6 (588), 6) Natalia Kalnish Ukraina 410,4 (592/ME), 7) Alexis Martinez Meksiko 398,2 (584), 8) Petra Lustenberger Sveitsi 396,4 (584), … 47) Katarina Långström Suomi 574, … 61) Marjo Yli-Kiikka Suomi 570.

Naisten skeet 75 kiekkoa + finaali
Peruskilpailu: 1) Kimberly Rhode Yhdysvallat 74 (sivuaa ME:tä), 2) Aleksandra Jarmolinska Puola 74 (sivuaa ME:tä), 3) Albina Shakirova Venäjä 74 (sivuaa ME:tä), 4) Diana Bacosi Italia 73, 5) Haley Dunn Yhdysvallat 72/uusinta 3, 6) Brandy Drozo Yhdysvallat 72/3, 7) Sutiya Jiewchaloemmit Thaimaa 72/2, … 11) Marjut Heinonen Suomi 70.

Semifinaali: 1) Rhode 15, 2) Drozo 15, 3) Shakirova 13, 4) Dunn 13, 5) Bacosi 12, Jarmolinska 12.
Pronssimitaliottelu: Haley Dunn Yhdysvallat – Albina Shakirova Venäjä 15-11
Kultamitaliottelu: Kimberly Rhode Yhdysvallat – Brandy Drozo Yhdysvallat 16-16/uusinta 6-4

Miesten skeet tilanne 50/125 kiekkoa: 1) yksitoista ampujaa 50, … 17) Marko Kemppainen Suomi 49, … 84) Tommi Takanen Suomi 45, … 88) Lauri Leskinen Suomi 45. Mqs-ampujat: Miikka Peltonen 43, Oskari Kössi 43.

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.

Cristian Frimanille paikka nuorten olympialaisiin

Cristian Friman kuvattuna toukokuun lopussa haulikkoammunnan parissa, kun ESF vietti kauden päätösjuhlaa. Kuva: Lassi Palo

Kansainvälinen ampumaurheiluliitto (ISSF) on myöntänyt kivääriampuja Cristian Frimanille paikan elokuussa järjestettäviin nuorten olympialaisiin.

Youth Olympic Games (YOG) järjestetään Kiinan Nanjingissa 16.-28. elokuuta. Ampumaurheilu on yksi YOG:n 28 lajista. YOG järjestetään nyt toisen kerran. Ensimmäisen kerran tapahtuma pidettiin Singaporessa 2010. Suomea edusti ampumaurheilussa tuolloin Lehtimäen Ampujien Jaakko Björkbacka, joka sijoittui ilmakiväärissä yhdeksänneksi.

Ampumaurheiluliitto haki kiintiöpaikkaa YOG-kisoihin, joka sille nyt myönnettiin. Esbo Skytteföreningenin (ESF) Cristian Friman on 14-vuotias kivääriampuja, joka kilpaili poikien sarjassa ilma-aseiden EM-kilpailuissa maaliskuussa Moskovassa. Hän kilpailee Kiinan YOG:ssa ilmakiväärissä.

Friman kuuli YOG-uutisen, kun oli puuhaamassa perheensä mökillä.

– Tämä on tosi suuri kunnia – päästä edustamaan Suomea. En edes tiennyt tällaisesta mahdollisuudesta, vaan olin unohtanut koko YOG:n, kun luulin, ettei paikkoja enää saa. Tähtäsin jo syyskuussa järjestettäviin Granadan MM-kilpailuihin, mutta nyt YOG menee niiden edelle, Friman sanoi.

Friman on tyytyväinen, että hän on nyt saanut kansainvälistä kilpailukokemusta EM-Moskovan lisäksi Saksan Suhlissa äskettäin järjestetystä ISSF:n Junior cupista.

– Minun on nyt näytettävä Kiinassa, mihin suomalainen pystyy. Odotan hyvää kilpailua, ja tärkeintä on tulos.

Münchenin maailmancup: Jaakko Björkbacka pienoiskiväärin makuuasennon kisassa 56:s

Katarina Långström seviytyi pienoiskiväärin asentokilpailun karsinnasta varsinaiseen keskiviikon kilpailuun. Sekö sai valokuvaajat liikkeelle? Kuvat: Matti Erkkilä
Jaakko Björkbacka maailmancupissa.

Jaakko Björkbacka harmitteli sitä, että ”keskikymppejä jäi uupumaan paljon”, kun hän oli sijoittunut 56:nneksi pienoiskiväärin makuun kisassa tiistain maailmancupissa. Katarina Långström ja Marjo Yli-Kiikka selvittivät tiensä pienoiskiväärin 3×20 ls karsinnasta keskiviikon varsinaiseen kilpailuun.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kauden neljäs maailmancup jatkui kiivaaseen tahtiinsa tiistaina Saksan Münchenissä. Lehtimäen Ampujia edustava Jaakko Björkbacka kilpaili miesten 50m pienoiskiväärin makuun kilpailussa, ja Katarina Långström (Kyrkslätt Skytteförening) ja Marjo Yli-Kiikka (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura) osallistuivat naisten 50m pienoiskiväärin asentokilpailun karsintaan.

Björkbacka oli suomalaiskolmikosta ainoa, joka selvitti tiensä maanantain karsinnasta varsinaiseen kilpailuun tuloksellaan 621,3. Juho Kurki (Kankaanpään Ampumaurheilijat) ampui tuloksen 616,4 ja Juho Autio (Oulun Metsästys- ja Ampumaseura) 614,4.

Björkbacka tähtäsi tiistain peruskilpailussa 619,6 pistettä ja sijoittui 56:nneksi. Hänen sarjansa olivat viimeistä sarjaa lukuun ottamatta tasaiset: 103,1+103,4+104,0+103,5+103,9+101,7.

– ”Normisettiä” tänäänkin. Keli oli hyvä, hän sanoi ja harmitteli sitä, että ”paljon jäi keskikymppejä uupumaan”.

– Näissä karkeloissa kun ei pelkillä kympeillä pärjätä.

Hän ampui toukokuussa lajin uuden SE:n 627,3. Finaaliraja oli nyt 625,8. Pohjoismaiden värit olivat finaalissa vahvasti edustettuina, sillä kahdeksan parhaan joukossa oli kaksi norjalaista ja yksi tanskalainen, ja kolmentoista parhaan joukossa oli kaikkiaan kuusi pohjoismaalaista.

Kiinalaiset ottivat kaksoisvoiton, kun Zhao Shengbo voitti Liu Gangin 0,4 pisteen erolla.

Långström ja Yli-Kiikka pääsivät 50m pienoiskiväärin 3×20 ls karsinnasta keskiviikkona käytävään varsinaiseen kisaan. Långströmin tulos oli 574 (polvi 189, makuu 197, pysty 188), ja Yli-Kiikka teki tuloksen 573 (189+196+188).

ISSF:n maailmancup (haulikko, kivääri ja pistooli)
4.-13.6. München, Saksa

Tuloksia ti 10.6.

Miesten 50m pienoiskivääri makuu 60 ls + finaali: 1) Zhao Shengbo Kiina 208,9 (627,1), 2) Liu Gang Kiina 208,5 (627,4), 3) Henri Junghänel Saksa 187,6 (626,4), 4) Matthew Emmons Yhdysvallat 165,8 (626,9), 5) Odd Arne Brekne Norja 145,0 (629,0), 6) Warren Potent Australia 123,9 (625,8), 7) Ole Kristian Bryhn Norja 102,4 (626,0), 8) Steffen Olsen Tanska 80,5 (626,4), … 56) Jaakko Björkbacka Suomi 619,6.

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.

Münchenin maailmancup: Simo Köylinen ja Sami Ritsilä jatkavat hyvillä mielin EM-kisoihin

Maailmancupissa Suomea edustaneet "tuplatrapparit" Juuso Ikävalko (vas.), Sami Ritsilä ja Simo Köylinen on nimetty myös Suomen EM-joukkueeseen. Kuva: Matti Erkkilä

Simo Köylinen ja Sami Ritsilä olivat hyväntuulisia maanantain Münchenin maailmancupin jälkeen. Köylinen rikkoi 137 kiekkoa, ja Ritsilä teki kauden parhaan tuloksensa (135). He lähtevät hyvin fiiliksin ensi viikolla Unkarissa alkaviin haulikkolajien EM-kilpailuihin.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kauden neljäs maailmancup jatkui maanantaina Saksan Münchenissä. Päivän ohjelmassa oli kolme finaalia: miesten 50m ja naisten 25m pistooli sekä miesten kaksoistrap.

Kaksoistrapissa oli mukana kolme suomalaista. He olivat Juuso Ikävalko (Pieksämäen Seudun Ampujat) sekä Orimattilan Seudun Urheiluampujia edustavat Simo Köylinen ja Sami Ritsilä.

Vastikään Suomen ennätyksen 141 tehnyt Köylinen rikkoi nyt 137 kiekkoa (28+26+27+26+30) ja oli kisassa 27:s.

– Kisasta ei kovin iloinen voi olla, koska se ei mennyt niin kuin sen olisi pitänyt. Ehkä siinä oli liikaa yliyrittämistä, joka nakersi tuloksesta noin viisi kiekkoa, Köylinen mietti.

– Harjoitukset menivät täällä Saksassa hyvin viimeksi kuluneiden parin viikon ajan. Halusin ehkä siksi paremman tuloksen. Eka ja vika sarja olivat helppoa tekemistä. Eli ei tässä mitään syytä huoleen ole, kun EM-kilpailut alkavat ensi viikolla Unkarissa.

Haulikkolajien EM-kilpailut ovat 16.-27. kesäkuuta Unkarin Sarlóspusztassa. Köylinen, Ritsilä ja Ikävalko on nimetty Suomen joukkueeseen. Ikävalko, 19, kilpailee poikien sarjassa. Miesten kaksoistrap ammutaan kesäkuun 22. päivänä eli päivä Köylisen 37-vuotissynttäreiden jälkeen.

– Ammunta oli tänään teknisesti hyvää. Unkarissa täytyy vain muistaa olla yrittämättä liikaa, hän painotti.

Ritsilä puolestaan paukutti kauden parhaan tuloksensa eli 135 kiekkoa (29+25+28+26+27) ja sijoittui 39:nneksi.

– Tasaisuutta saisi olla enemmän. Kun nuo 25:n ja 26:n sarjat olisivat 27 ja 28, niin tilanne olisi parempi. Minulle selvisi täällä muutamia juttuja, jotka auttavat EM-Unkarissa. Tekeminen on hanskassa, Ritsilä sanoi.

Köylinen ja Ritsilä hämmästelivät maailmancupin tasoa, sillä entinen maailmanennätystulos oli nyt finaaliraja (146). Ison-Britannian Tim Kneale näytti muille mallia ja teki peruskilpailussa uuden ME:n 148.

– Ei tällaisia kisoja ole aikaisemmin ollut – eikä tule ehkä pitkään aikaan, suomalaiset sanoivat.

Kneale oli ennen tätä päivää sijoittunut parhaimmillaan kymmenenneksi kansainvälisissä arvokilpailuissa tai maailmancupeissa. Münchenissä hän sijoittui lopulta neljänneksi. Slovakian Hubert Adrzej Olejnik voitti ensimmäisen kerran urallaan maailmancupin.

Ikävalkon tulos 125 (26+25+22+22+28) oikeutti 52. sijaan.

Naisten 25m pistoolissa Ritva Karri (Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseura) sijoittui 49:nneksi tuloksellaan 568 (284+284). Lehtimäen Ampujien Anette Källi oli 92:s. Hänen tuloksensa oli 529 (280+249).

Miesten 50m pistoolissa maailmancupin ensikertalainen Karri Turunen (Nurmeksen Ampumaseura) ampui sunnuntain karsinnassa tuloksen 535. Varsinaisessa kilpailussa hän tähtäsi 524 pistettä (88+85+89+88+86+88) ja sijoittui 70:nneksi. Finaaliraja oli 561. Voitto meni Japanin kokeneelle ja menestyneelle Tomoyuki Matsudalle.

Juho Autio (Oulun Metsästys- ja Ampumaseura), Jaakko Björkbacka (Lehtimäen Ampujat) ja Juho Kurki (Kankaanpään Ampumaurheilijat) osallistuivat miesten 50m pienoiskiväärin makuuasennon karsintaan. Björkbacka selvitti tiensä varsinaiseen kilpailuun tuloksellaan 621,3. Sen sijaan Kurjen ja Aution tulokset eivät riittäneet tiistaina käytävään kisaan. Kurjen pisteet olivat 616,4 ja Aution 614,4.

ISSF:n maailmancup (haulikko, kivääri ja pistooli)
4.-13.6. München, Saksa

Tuloksia ma 9.6.

Miesten kaksoistrap 150 kiekkoa + finaali
Peruskilpailu: 1) Tim Kneale Iso-Britannia 148 (ME), 2) Jeffrey Holguin Yhdysvallat 147, 3) Vasili Mosin Venäjä 147, 4) Wang Hao Kiina 146, 5) Hubert Adrzej Olejnik Slovakia 146, 6) Walton Eller Yhdysvallat 146, … 27) Simo Köylinen Suomi 137, … 39) Sami Ritsilä Suomi 135, … 52) Juuso Ikävalko Suomi 125.

Semifinaali: 1) Olejnik 29/uusinta 2, 2) Eller 29/2, 3) Kneale 29/1, 4) Holguin 28/18, 5) Mosin 28/17, 6) Wang 27.
Pronssimitaliottelu: Jeffrey Holguin Yhdysvallat – Tim Kneale Iso-Britannia 28-26
Kultamitaliottelu: Hubert Adrzej Olejnik Slovakia – Walton Eller Yhdysvallat 29-28

Miesten 50m pistooli 60 ls + finaali: 1) Tomoyuki Matsuda Japani 183,8 (561), 2) Wang Zhiwei Kiina 181,8 (571), 3) Pablo Carrera Espanja 172,8 (571), 4) Damir Mikec Serbia 151,8 (571), 5) Vladimir Isakov Venäjä 131,2 (566), 6) Yusuf Dikec Turkki 110,0 (563), 7) Pang Wei Kiina 91,3 (568), 8) Oleg Omeltshuk Ukraina 71,9 (564), … 70) Karri Turunen Suomi 524.

Naisten 25m pistooli 60 ls + finaali
Peruskilpailu: 1) Zhang Jingjing Kiina 591, 2) Celine Goberville Ranska 588, 3) Munkhbayar Dorsjuren Saksa 588, 4) Heidi Diethelm Gerber Sveitsi 585, 5) Gundegmaa Otryad Mongolia 584, 6) Chen Ying Kiina 584, 7) Sonia Franquet Espanja 584, 8) Anisa Sayyed Intia 584, … 49) Ritva Karri Suomi 568, … 92) Anette Källi Suomi 529.

Semifinaali: 1) Otryad 21, 2) Dorsjuren 17, 3) Zhang 16, 4) Chen 15/uusinta 3+3, 5) Diethelm Gerber 15/3+2, 6) Franquet 14, 7) Goberville 13, 8) Sayyed 13.
Pronssimitaliottelu: Zhang Jingjing Kiina – Chen Ying Kiina 8-2
Kultamitaliottelu: Gundegmaa Otryad Mongolia – Munkhbayar Dorsjuren Saksa 8-0

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.

Münchenin maailmancup: Juho Kurki ilmakiväärin 18:s

Juho Kurki haluaa nimensä kirjattavan joskus jonkun olympiaradan mitalistien kunniatauluun. Kuva: Matti Erkkilä

Juho Kurki vastasi parhaasta suomalaissijoituksesta, kun maailmancup jatkui sunnuntaina Saksan Münchenissä. Hän oli miesten ilmakiväärissä 18:s. Hanna Pitkänen oli paras suomalainen naisten ilmakiväärissä sijoituttuaan 80:nneksi.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kauden neljäs maailmancup jatkui sunnuntaina Saksan Münchenissä. Päivän ohjelmassa oli kaksi finaalia: miesten ja naisten ilmakivääri.

Kankaanpään Ampumaurheilijoita edustava Juho Kurki ampui miesten ilmakiväärissä tuloksen 624,6, joka oikeutti 18. sijaan. Finaaliraja oli 1,8 pistettä parempi. Kurki tähtäsi tulokseensa sarjat 104,0+103,5+104,8+104,6+103,2+104,5.

Suomalaiset kivääriampujat eivät osallistuneet kauden ensimmäiseen kivääri- ja pistoolilajien maailmancupiin maaliskuussa Yhdysvaltain Fort Benningissä, joten Kurki – muiden suomalaisten tavoin – avasi nyt maailmancup-kautensa.

– Tekeminen oli tänään kaikinpuolin hyvää paria huonohkoa laukausta lukuunottamatta. Ihan tyytyväinen olen, Kurki sanoi.

– Juho oli taas hyvin omalla tasollaan, mutta parempaan on mahdollisuuksia. Pitää vaan tottua ampumaan keskikymppejä, Ampumaurheiluliiton kiväärilajien päävalmentaja Juha Hirvi sanoi.

– Muilla sen sijaan oli melko vaikeaa erilaisista syistä. Varsinkin kaikilla naisilla sattui tänään yksi katastrofisarja. Olosuhteet olivat loistavat, Hirvi summasi suomalaispäivän.

Henri Häkkinen (Joensuun Ampujat) sijoittui 90:nneksi tuloksellaan 615,7. Lehtimäen Ampujien Jaakko Björkbacka oli 109:s tuloksellaan 611,8.

Naisten ilmakiväärissä finaaliraja oli 416,5 pistettä. Hanna Pitkänen (Turun Seudun Ampujat) ampui 409,1 pistettä ja sijoittui 80:nneksi. Lahden Ampumaseuran Hanna Etula oli 94:s tuloksellaan 407,4 ja Katarina Långström (Kyrkslätt Skytteförening) 122:s tuloksellaan 403,3. Hirvi viittasi kommentissaan siihen, että he kaikki ampuivat yhden alle sadan pisteen sarjan.

Ilmakiväärivoitot menivät nuorille ampumaurheilijoille. Miesten ilmakiväärin ykkönen oli Kiinan Yang Haoran, 18. Nuorukainen jatkaa huimaa tahtiaan, sillä hän voitti viime vuonna kolme ilmakiväärin maailmancupia. Nyt hän teki poikien finaali-ME:n 207,7 pistettä. Naisten cupin voitti vuonna 1999 syntynyt singaporelainen Martina Lindsay Veloso. Hän on 14-vuotiaana kaikkien aikojen nuorin ISSF:n maailmancupin mitalisti.

Naisten 25m pistoolissa Ritva Karri (Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseura) on ensimmäisen päivän jälkeen sijalla 44 (284). Anette Källi (Lehtimäen Ampujat) jatkaa toiseen päivään 65. sijalta ammuttuaan tuloksen 280.

Karri Turunen (Nurmeksen Ampumaseura) pääsi miesten 50m pistoolissa varsinaiseen kilpailuun, kun hän ampui karsinnassa tuloksen 535. Ari Huhtamäki (Rauman Seudun Urheiluampujat) sen sijaan ei päässyt, kun hänen tuloksensa oli 526. Kilpailu käydään maanantaina.

ISSF:n maailmancup (haulikko, kivääri ja pistooli)
4.-13.6. München, Saksa

Tuloksia su 8.6.

Miesten ilmakivääri 60 ls + finaali: 1) Yang Haoran Kiina 207,7/JME (630,1), 2) Sergei Kruglov Venäjä 205,1 (631,5), 3) Niccolo Campriani Italia 184,8 (628,6), 4) Hossein Bagheri Iran 164,3 (629,3), 5) Nazar Louginets Venäjä 143,1 (626,9), 6) Michael Janker Saksa 122,0 (627,3), 7) Daniel Brodmeier Saksa 101,4 (627,0), 8) Pascal Loretan Sveitsi 78,8 (626,4), … 18) Juho Kurki Suomi 624,6, … 90) Henri Häkkinen Suomi 615,7, … 109) Jaakko Björkbacka Suomi 611,8.

Naisten ilmakivääri 40 ls + finaali: 1) Martina Lindsay Veloso Singapore 206,9 (416,9), 2) Katerina Emmons Tshekki 206,6 (417,2), 3) Andrea Arsovic Serbia 184,6 (416,7), 4) Wu Liuxi Kiina 164,2 (417,7), 5) Barbara Engleder Saksa 143,3 (419,9), 6) Salma Maricruz Ramos Meksiko 123,1 (416,8), 7) Sarah Schrerer Yhdysvallat 102,0 (416,5), 8) Zhang Bin Bin Kiina 81,2 (419,8), … 80) Hanna Pitkänen Suomi 409,1, … 94) Hanna Etula Suomi 407,4, … 122) Katarina Långström Suomi 403,3.

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.