Kategoria: Kivääri

Aleksi Leppä yllättyi valinnastaan Haminan vuoden urheilijaksi

Kivääriampuja Aleksi Leppä on valittu Haminan vuoden urheilijaksi 2014. Hän myöntää yllättyneensä valinnastaan, sillä hän veikkasi, että practicalin nuorten maailmanmestaruuden voittanut Simo Partanen olisi saanut tunnustuksen.

– Joo, kyllä yllätyin, Leppä sanoi lauantaina Tanhuvaaran urheiluopistolla.

Vuoden urheilijan valinta julkistettiin perjantaina Haminassa. Leppä valittiin jo toisen kerran peräkkäin kotikaupunkinsa vuoden urheilijaksi. Kymen Sanomat kirjoitti hänen valinnastaan seuraavasti: "Nuoren kivääriampujan saavutusten lista viime vuodelta on hengästyttävä: kolme SM-kultaa miesten sarjassa, yksi SM-hopea 20-vuotiaissa, kolme Pohjoismaiden nuorten mestaruutta ja Kadettien maailmankisojen voitto. MM-kisoissa hän sijoittui henkilökohtaisen kilpailun seitsemänneksi ja oli mukana Suomen neljänneksi sijoittuneessa joukkueessa.”

Leppä ei alkanut veikata, milloin hänet nähdään Urheilugaalassa vuoden parhaiden suomalaisurheilijoiden joukossa.

– Sitä en tiedä, pitäisi menestyä vähän enemmän, hän naurahti.

Lähde: leppa.fi

 

Ampumaurheilijat Tanhuvaaran EM-katsastuskilpailuun

Ilmakiväärin EM-katsastuskilpailu järjestetään Tanhuvaaran urheiluopistolla lauantaina 17. tammikuuta kello 8.30.

Seuraavat urheilijat kutsutaan Tanhuvaaran katsastuskilpailuun Ilmakiväärin EM näyttö- ja katsastuskilpailujen tulosten perusteella:
Naiset: Hanna Pitkänen, Pauliina Frilander-Soini, Marjo Yli-Kiikka, Annika Sihvonen, Jenni Leppänen
Miehet: Juho Kurki, Jaakko Björkbacka, Joni Stenström, Aleksi Leppä
Tytöt: Saana Tattari, Saana Peltonen, Marianne Palo, Henna Viljanen, Inka Havukainen, Katariina Laine, Emmi Hyrkäs
Pojat: Sebastian Långström, Cristian Friman

Tarkempaa tietoa kilpailuista löytyy osoitteesta: http://www.leppa.fi/index.php?p=1_21_GP-of-Leppa.fi
 

Kultahippukarsinnat 2015 ja koulutus

Tikkahalli (Jyväskylä) ti-ke 20-21.1. TiA Tikkahalli, sarjakisan yhteydessä harjoituskisa; EI KARSINTA! Karstula la 31.1. KarMAS Liikuntahalli, myös valmennusta! am-kilpailun yht. la-su 7.8.2. TiA Tikkahalli Äänekoski ke 11.2. ÄäA Hiskinmäen maapohjahalli, sarjakisan yht. Kultahippuampujille järjestetään valmennustilaisuus 31.1. kilpailun jälkeen Karstulassa klo 14-16 – Kouluttajina Markku Uusitalo, pistooli ja Jari Lehtinen, kivääri – Ilmoittautumiset olli.ihantola@pp.inet.fi puh. 040 7354237 – Ei osanottomaksua. – Ruokailuaikaa kilpailun ja valmennustil. välissä!

Karri Turunen tähtäsi voittoon Swedish Cupin avauspäivänä

Karri Turunen kuvattuna viime vuoden MM-kilpailuissa. Kuva: Lassi Palo

Ampumaurheiluvuosi 2015 alkoi vauhdikkaasti lauantaina Ruotsin Sävsjössä, kun siellä oli ilma-aseiden kansainvälisen Swedish Cupin avauspäivä. Nurmeksen Ampumaseuran Karri Turunen oli päivän ainoa suomalaisvoittaja napattuaan ykkössijan miesten ilmapistoolissa.

Ruotsin Sävsjössä alkoi lauantaina ilma-aseiden kansainvälinen Swedish Cup. Kolmipäiväinen kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2005. Etelä-Ruotsissa sijaitsevaan Sävsjöhön on kokoontunut ennätysmäärä eli 632 ampumaurheilijaa kuudesta maasta. Ne ovat isäntämaa Ruotsin lisäksi Suomi, Tanska, Norja, Sveitsi ja Hollanti. Viime vuonna maita oli seitsemän, mutta virolaisia ja saksalaisia ei tänä vuonna ole mukana.

Ilmakivääriin osallistuu 422 ja ilmapistooliin 210 ampumaurheilijaa. Suomalaisia on mukana kaikkiaan 101 eli 63 kivääri- ja 38 pistooliampujaa.

Swedish Cupissa ammutaan kolme erillistä kilpailua kussakin sarjassa. Kilpailupäivät ovat lauantain lisäksi sunnuntai ja maanantai.  Cup on suomalaisurheilijoille samalla EM-näyttökisa. Kilpailusta huomioidaan vain ensimmäinen kilpailussa ammuttu tulos. Ilma-aseiden EM-kilpailut pidetään 2.-8. maaliskuuta Hollannin Arnheimissa.

Cupin avauspäivänä suomalaisista voittoon ylsi Karri Turunen miesten ilmapistoolissa. Nurmeksen Ampumaseuraa edustava nuorukainen tähtäsi peruskilpailussa 569 pistettä. Finaalin hän voitti 5,5 pisteen erolla Ruotsin Joackim Norbergiin. Rauman Seudun Urheiluampujien Ari Huhtamäki sijoittui kolmanneksi ja Poliisien Ampumaseuran Kai Jahnsson seitsemänneksi.

– Peruskisassa oli paljon hyvää, mutta hölmöilin vähän enkä päässyt ihan siihen omaan rentoon tekemiseeni kiinni, sanoi joulukuun 5. päivänä 20 vuotta täyttänyt Turunen.

– Finaaliin lähdin uudella latauksella, ja oloni oli rento, mutta se pieni ja sopiva jännitys päällä. Siitä se lähti kulkemaan rennosti eteenpäin, ja yleisön kannustus auttoi todella paljon.

Kankaanpään Ampumaurheilijoiden Juho Kurki oli kolmas ja Lehtimäen Ampujien Jaakko Björkbacka seitsemäs miesten ilmakiväärissä. He tekivät peruskilpailussa tulokset 623,3 ja 618,7.

Kotkan Ampumaseuran Kirsti Kaaro nappasi toisen sijan naisten ilmapistoolissa. Hän hävisi finaalissa voittajalle, Ruotsin Vendela Sörenssonille 3,2 pistettä. Kaaron peruskilpailun tulos oli 374. Naisten ilmakiväärissä paras suomalainen oli yhdeksänneksi sijoittunut Hanna Pitkänen (Turun Seudun Ampujat). Hänen tuloksensa oli 410,3.

Rauman Seudun Urheiluampujien Niko Roos oli poikien ilmapistoolissa neljäs. Hän tähtäsi peruskisassa 562 pistettä. Poikien ilmakiväärin finaalissa oli kaksi suomalaista, Kyrkslätt Skytteföreningenin Sebastian Långström ja Nokian Seudun Ampujien Niklas Mäkelä. Långström sijoittui kuudenneksi ja Mäkelä seitsemänneksi. Heidän peruskilpailunsa tulokset olivat 609,0 ja 606,7.

Hämeenlinnan Ampumaseuraa edustava Saana Tattari sijoittui hopealle tyttöjen ilmakiväärissä. Hänen peruskilpailunsa tulos oli 408,9, ja finaalissa hän hävisi voiton Ruotsin Nina Bjärehällille uusintalaukauksen jälkeen (10,7-9,4), Tyttöjen ilmapistoolissa KSF:n Emma Numminen oli kuudes. Hän ampui peruskilpailussa tuloksen 364.

Ilma-aseiden Swedish Cup
3.-5.1. Sävsjö, Ruotsi

Tuloksia la 3.1.

Miesten ilmakivääri 60 ls + finaali: 1) Karl-Johan Jönsson Ruotsi 205,8 (622,5), 2) Steffen Olsen Tanska 204,6 (625,2), 3) Juho Kurki KaA 183,0 (623,3), 4) Mikael Svensson Ruotsi 163,0 (620,2), 5) Endre Hagelund Norja 141,5 (619,2), 6) Dick Boschman Hollanti 121,1 (623,5), 7) Jaakko Björkbacka LehA 100,1 (618,7), 8) Simon Kolstad Claussen Norja 79,4 (619,9).

Naisten ilmakivääri 40 ls + finaali: 1) Andrea Franzen Wallberg Ruotsi 206,7 (411,9), 2) Emma Göransson Ruotsi 204,9 (413,1), 3) Yvonne Schlotterbeck Saksa 184,1 (416,8), 4) Diana Henriksen Tanska 163,0 (412,0), 5) Lotten Johansson Ruotsi 143,3 (410,8), 6) Line Petermann Tanska 121,8 (413,2), 7) Silvia Guignard Sveitsi 100,2 (412,7), 8) Karoline Hansen Norja 79,0 (410,4), 9) Hanna Pitkänen TSA 410,3, … 15) Pauliina Frilander-Soini PiekSA 408,8.

Poikien ilmakivääri 60 ls + finaali: 1) Magnus Björnstrand Norja 203,0 (620,1), 2) Daniel Wallberg Ruotsi 201,2 (610,1), 3) Kristian Thomsen Tanska 180,5 (609,3), 4) Christoffer Efraimsson Ruotsi 161,4 (607,5), 5) Jens Holmgaard Nissen Tanska 140,5 (605,7), 6) Sebastian Långström KSF 119,1 (609,0), 7) Niklas Mäkelä NoSA 98,9 (606,7), 8) Mads Hansen Tanska 76,9 (606,0).

Tyttöjen ilmakivääri 40 ls + finaali: 1) Nina Bjärehäll Ruotsi 204,5/uusinta 10,7 (413,1), 2) Saana Tattari HlAS 204,5/9,4 (408,9), 3) Linnea Svensson Ruotsi 183,4 (411,3), 4) Nathalie Hyytiäinen Ruotsi 162,3, 5) (412,6), 5) June Haugen Norja 141,1 (410,6), 6) Regine Nesheim Norja 120,7 (411,1), 7) Kathrine Langhoff Tanska 98,7 (409,1), 8) Camilla Birch Nielsen Tanska 79,9 (411,6), … 12) Saana Peltonen KeuSA 407,7, … 15) Jenna Kuisma PAS 407,1.

Miesten ilmapistooli 60 ls + finaali: 1) Karri Turunen NAS 199,6 (569), 2) Joackim Norberg Ruotsi 194,1 (566), 3) Ari Huhtamäki RSA 174,8 (565), 4) Pål Hembre Norja 154,1 (566), 5) Daniel Johansson Ruotsi 135,3 (567), 6) Johan Ahlbeck Ruotsi 115,1 (568), 7) Kai Jahnsson PAS 92,2 (566), 8) Jonas Hansen Tanska 68,8 (569).

Naisten ilmapistooli 40 ls + finaali: 1) Vendela Sörensson Ruotsi 197,6 (370), 2) Kirsti Kaaro KAS 194,4 (374), 3) Monica Rundqvist Ruotsi 169,6 (367), 4) Aina Flörli Norja 149,2 (374), 5) Kristina Nilsson Ruotsi 131,5 (370), 6) Maria Prandl-Norrgård Ruotsi 113,0 (367), 7) Ingeborg Gran Norja 93,2 (373), 8) Dorte Thorsen Tanska 74,1 (374), … 10) Sari Björnholm PAS 366, … 15) Kirsi Rönnqvist KSF 362.

Poikien ilmapistooli 60 ls + finaali: 1) Frederik Larsen Tanska 201,6 (572), 2) Pär Andreasson Ruotsi 198,2 (555), 3) Oscar Nilsson Ruotsi 177,4 (566), 4) Niko Roos RSA 154,4 (562), 5) Jon Even Vikeby Norja 131,9 (537), 6) Johan Roslund Ruotsi 113,9 (561), 7) Magnus Palmgren Ruotsi 94,2 (564), 8) Carl Larsson Ruotsi 74,0 (540), … 11) Arttu Ihalainen PiekSA 534.

Tyttöjen ilmapistooli 40 ls + finaali: 1) Josefine Johansson Ruotsi 190,6 (366), 2) Julia Lawner Ruotsi 188,8, (362), 3) Molly Hermansson Ruotsi 165,3 (360), 4) Thea Christine Haarberg Norja 146,1 (359), 5) Trude Johansen Norja 128,4 (364), 6) Emma Numminen KSF 109,1 (364), 7) Christina van Elzelingen Tanska 90,8 (364), 8) Sara Eline Stamneström Norja 70,6 (366), … 13) Essi Niemi SA 354.

Kaikki tulokset löydät täältä.

Pian 102-vuotias veteraani ampui avauslaukauksen Haapajärvellä

Kun viime sunnuntaina kilpailtiin Haapajärvellä Maanpuolustajien Keskipohjanmaan piirin piirinmestaruuskilpailut ilma-aseilla, avauslaukauksen suoritti pian 102 vuotta täyttävä haapajärvinen sotaveteraani Juho Pietikäinen.

Avauslaukauksen jälkeen kaikki saivat luvan ampua. Pietikäinen halusi myös osallistua kilpailuun, joten hän ampui yhteensä viisi laukausta saavuttaen 49 pistettä yli 100-vuotiaitten sarjassa.

Tuloksia, ilmakivääri:
Yli 100 vuotiaat 1) Juho Pietikäinen 49 pistettä (5 laukausta).

Teksti: Erkki Pekkala

Ampumaurheilun ISSF:n D kurssi pidetään kivääri-, pistooli- ja haulikkolajeissa 13.–15.3.2015, Varalan Urheiluopistolla, Tampere

ISSF:n D kurssi on tarkoitettu kaikille ampumaurheiluseuroissa kivääri-, pistooli- tai haulikkolajeissa toimiville valmentajille, jotka ovat suorittaneet vähintään SAL:n ohjaaja- tai 1 – tason valmentajakoulutuksen.

Kurssin aikana käydään läpi lajien ampumatekniikoiden perusteet sekä yleisvalmennuksen perusasioita. Kiväärissä ja pistoolissa osallistujat ovat samassa ryhmässä ja käyvät läpi molempien lajien tekniikat (ilma-kivääri ja ilmapistooli). Haulikkolajit ovat omana ryhmänään. Lajiasioihin käytetään kaksi päivää ja yksi päivä yleisvalmennuksen perusteisiin.

Kurssi pidetään 13. -15.3.2015 Varalan Urheiluopistolla Tampereella (Varalankatu 36, 33240 Tampere). Kurssi alkaa perjantaina 13.3. klo 10.00 ja päättyy sunnuntaina 15.3. n. klo 15.30.

Osallistumismaksu on 230 €/kurssilainen sisältäen koulutuksen, materiaalin, ruokailun ja majoituksen

Hinta ilman majoitusta on 180 €.

Kouluttajina ovat ISSF Training Academyn kouluttajat:

Kevin Kilty, SAL haulikon lajivalmentaja/ HAULIKKO
Zeljko Todorovic, SAL pistooli päävalmentaja/ PISTOOLI
Kimmo Yli-Jaskari, Huippu-urheiluyksikön lajiryhmävastaava/ KIVÄÄRI

Pistoolin ja haulikon koulutus toteutetaan englanniksi, mutta esitykset tulkataan suomeksi. Myös esitettävät luentomateriaalit käännetään suomeksi.

Ilmoittautuminen: Maila Pynnönen 10.2.2015 mennessä sähköpostitse, maila.pynnonen@ampumaurheiluliitto.fi

Tiedustelut

Per-Ole Lindell

per-ole.lindell@ampumaurheiluliitto.fi

puh. 0400 525 114

SAL nimennyt 54 urheilijaa nuorten tehoryhmään

Suomen Ampumaurheiluliitto (SAL) on nimennyt nuorten tehoryhmään 54 ampumaurheilijaa.

Suomen Ampumaurheiluliitolla (SAL) on nuorille tarkoitettu valmennusryhmä haulikko-, kivääri- ja pistoolilajeissa sekä liikkuvassa maalissa. Nuorten tehoryhmätoiminnan tarkoituksena on auttaa ja tukea lahjakkaita nuoria urheiluampujia heidän harjoittelussaan ja valmennuksessaan. Nuoret eivät vielä kuulu maajoukkueryhmiin, mutta tavoite on asetettu menestymiseen kilpaurheilussa. 

Ensi vuonna ryhmään kuuluu siis runsaat viisikymmentä alle 20-vuotiasta urheiluampujaa. Ryhmään on valittu maamme parhaat nuoret ampujat valintaleirin perusteella.

Tehoryhmän toimintaa tullaan tehostamaan. Jokaiselle lajiryhmälle nimetään vastuuvalmentaja. Skeetin tehoryhmä nimetään tammikuun alussa.
 

Pienryhmäleirejä on noin neljä kertaa vuodessa. Yhteisleirejä, joille kutsutaan kaikki ryhmiin valitut, järjestetään vuodessa kaksi. Toinen leiri pidetään syksyllä ja toinen kesällä.

Urheilijat vahvistavat mukaantulonsa valmennukseen SAL:n ja urheilijan välisellä sopimuksella.

SAL:n tehoryhmään nimetyt ampumaurheilijat

Kivääri

Etelä-Suomi
Björn Friman, Esbo Skytteförening
Matias Kiuru, Poliisien Ampumaseura
Jenna Kuisma, Poliisien Ampumaseura 
Henna Viljanen, Poliisien Ampumaseura
yht. 4

Pohjanmaa
Konsta Aho, Lappajärven Ampujat
Sanna Lager, Kauhavan Ampujat
Mira Mäkelä, Lappajärven Ampujat
Iina Vaitiniemi (uusi), Haapajärven Ampumaseura
yht. 4

Lounais-Suomi
Eeva Hänninen (uusi), Kymppi-64
Juho Katajamaa, Nokian Seudun Ampujat
Riku Koskela, Satakunnan Ampujat
Jimi Lång, Kankaanpään Ampumaurheilijat
Jone Lång, Kankaanpään Ampumaurheilijat
Niklas Mäkelä, Nokian Seudun Ampujat
Mira Ojanen, Punkalaitumen Kunto
Jere-Juhani Salo, Nokian Seudun Ampujat
Anna-Maria Siivonen, Rauman Seudun Ampujat
yht. 9

Itä-Suomi
Inka Havukainen, Kiteen Ampujat
Sami Heiskanen, Pieksämäen Seudun Ampujat
Emmi Hyrkäs, Simpeleen Hahlo
Armi Häkkinen, Kuusankosken Ampujat
Oona Koljonen, Tohmajärven Urheilijat
Satu Korhola, Mikkelin Ampujat
Tiia Mauno (uusi), Kuusankosken Ampujat
Emmi Pekkanen, Kuusankosken Ampujat
Suvi Petäjäsaari, Myllykosken Ampujat
Mika Piipponen, Kuusankosken Ampujat
Roope Pohjoisaho, Kuusankosken Ampujat
Joona Rajala, Kuusankosken Ampujat
Sonja Siitonen (uusi), Simpeleen Hahlo
Tommi Tella, Joensuun Ampujat
yht. 14

Lappi
Jasmin Mattila, Sodankylän Ampujat
Laura Sipola, Sodankylän Ampujat
yht. 2

Pistooli

Aleksi Bruun, Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseura
Oskari Eloranta, Kankaanpään Ampumaurheilijat
Essi Kuisma, Poliisien Ampumaseura
Julia Palmgren (uusi), Mikkelin Ampujat
Maija Pernu, Ivalon Urheiluampujat
Jani Pitkänen (uusi), Ikaalisten Ampujat
Maija Pärri (uusi), Rauman Seudun Ampujat
Niko Roos, Rauman Seudun Ampujat
Leo Salonen (uusi), Rauman Seudun Ampujat
Leevi Siren (uusi), Turun Seudun Ampujat
Ilkka Syrjä (uusi), Rauman Seudun Ampujat
Sandra Toivonen, Poliisien Ampumaseura
yht. 12

Liikkuva maali
Maija Kuusela, Rovaniemen Ampujat ja Metsäveikot
yht. 1

Haulikko

Trap

Matias Koivu, Orimattilan Seudun Urheiluampujat
Niko Kopra, Orimattilan Seudun Urheiluampujat
Iiro Lammi, Härmän Seudun Ampujat
Patrik Nummela (uusi), Orimattilan Seudun Urheiluampujat
Miko Nykänen, Viitasaaren Ampujat
Kristian Palin, Pohjois-Hämeen Ampujat
Juhani Ripatti, Orimattilan Seudun Urheiluampujat
Christoffer Österman, Raseborgs Skyttar
yht. 8

Skeet

Ryhmä nimetään tammikuun alussa.

 

Pete Patruunan uusi teemakisa on alkanut!

Pete Patruunan teemakisa on alkanut, ja se kestää 31. joulukuuta kello 21 asti. Kaikki kultahippulaiset rohkeasti mukaan osallistumaan! Kilpailussa jaetaan palkinnot kolmelle parhaalle sekä yksiarvontapalkinto kaikkien osallistujien kesken.

Kisan ollessa aktiivisena kukin osallistuja voi ampua rajaamattoman määrän kisasuorituksia. Voit siis kisa-ajan puitteissa tehdä niin monta kisatulosyritystä kuin haluat.

Kisan alussa tähtäimet on säädetty ”pieleen”, joten joudut ne kisan aikana säätämään kohdalleen.  Säätimistä käännettäessä ei osumapiste enää näytöllä siirrykään samanaikaisesti (aivan kuten ei oikeassa ilmakiväärissäkään), vaan joudut säädön jälkeen ampumaan laukauksen ja tarkastamaan menikö säätösi oikeaan suuntaan.

Eli pääset nyt soveltamaan oppia, jota olet saanut Pete Patruunan harjoittelu-moodissa tai ampumaurheilukoulussasi. Antoisaa kisaa kaikille!

Uusi versio saatavilla

Pete Patruunan uusi versio on julkaistu App Store-, Google Play- ja Windows Phone Store -kauppoihin. Uutena ominaisuutena Pete Patruuna herää tarinoimaan yhdessä Kultahippupassin kanssa. Ominaisuus ei valitettavasti ole tällä hetkellä tuettuna Windows-puhelimissa.

Lataa uusi versio ja tutustu ominaisuuteen! Löydät sen ”Aloita”-valikosta.

Lisää tietoa aiheesta löydät myös tuoreesta Urheiluampuja-lehdestä.

Ilma-aseiden EM-kilpailujen 2015 näyttö- ja katsastuskilpailut

Ilma-aseiden EM-kilpailut pidetään 2.-8.3.2015 Hollannin Arnheimissa. Kaikki EM-näytöt on annettava 1.2.2015 mennessä.

(päivitetty 18.12.)

Ilmakiväärin näyttö- ja katsastuskilpailut

2014
9.11. Kisakallio (kutsu nettisivuillamme ja www.ksf.idrott.fi)
30.11. Tammisaari kts. kilpailukutsu http://www.raseborgsskyttar.fi/wp-content/uploads/2014/11/EM-näyttökilpailu.pdf
28.-30.11. Hungarian Open (vain ensimmäinen kilpailussa ammuttu tulos)
27.-30.11. Polish Open Kaliber 2014 (vain ensimmäinen kilpailussa ammuttu tulos)
13.-14.12. Turku

2015
2.-5.1. Sävsjö, Ruotsi (vain ensimmäinen kilpailussa ammuttu tulos)
16.1. Tanhuvaaran katsastuskilpailu

Tanhuvaaran katsastuskilpailuun kutsutaan parhaat ampujat kahden yllä olevan näyttökilpailujen perustella niistä kilpailuista, joissa kilpailu ammutaan elektronisiin tauluihin. Jos katsastuskilpailuun kutsuttu ampuja on estynyt sairauden ym. pakottavan syyn seurauksena osallistumaan Tanhuvaaran katsastukseen, on hänellä mahdollisuus ampua katsastuskilpailu Münchenissä tai Kisakalliossa 1.2. Tällaisessa tapauksessa kisan ajankohta sovitaan päävalmentajan kanssa.  Turun kilpailun tuloksia päävalmentaja voi käyttää harkintansa mukaan valitessaan ampujat ko. katsastukseen. Katsastustulosta painotetaan kertoimella 2. Katsastuskilpailun kiväärin osanottajat nettisivuille 7.1.2015.

23.-27.1. Meyton Cup, Itävalta (vain ensimmäinen kilpailussa ammuttu tulos)
28.-31.1. München, Saksa (vain ensimmäinen kilpailussa ammuttu tulos)
1.2. Kisakallio

EM-valinnassa otetaan huomioon edellisen kauden paras kansainvälinen tulos, Tanhuvaaran katsastus 16.1.2015 sekä kaksi elektronisiin tauluihin ammuttua EM-näyttökilpailujen tulosta.

Ilmapistoolin näyttö- ja katsastuskilpailut

2014
28.-30.11. Hungarian Open (vain ensimmäinen kilpailussa ammuttu tulos)
13.-14.12. Turku (vain ensimmäinen kilpailussa ammuttu tulos)

2015
2.-5.1. Sävsjö, Ruotsi (vain ensimmäinen kilpailussa ammuttu tulos)
10.-11.1. SM-karsintakilpailu, Oulu
24.-25.1. SM-karsintakilpailu, Helsinki
(Oulun ja Helsingin SM-karsintakilpailuista lasketaan näistä kahdesta kilpailusta vain yhden SM-karsintakilpailun tulos – se, joka on ensimmäiseksi ammuttu)
28.-31.1. München, Saksa (vain ensimmäinen ammuttu tulos, painoarvolla 2)
1.2. Kisakallio katsastuskilpailu (kilpailuun kutsutaan kahden parhaan yllä olevan ammutun näyttökilpailun perusteella. Katsastustulos painotetaan kertoimella 2. Katsastuskilpailun pistoolin osanottajat nettisivuille 26.1.2015.)

EM-valinnassa otetaan huomioon edellisen kauden paras kansainvälinen tulos ja kolme parasta EM näyttö, -katsastus kilpailujen tulosta.

Liikkuvan maalin näyttökilpailut

22.11.2014 Oulu (naiset ja nuoret)
27.12.2014 tai 17.1.2015 Inkoo (kaikki)
8.-11.1.2015 Pilsen, Tshekki, aikuiset kerroin 2 (kaikki)      
31.1.2015 Pori (kaikki)

EM-valinnassa otetaan huomioon edellisen kauden paras kansainvälinen tulos ja kaksi parasta EM-näyttökilpailujen tulosta.

European Games 2015

Osallistujat 31.12.2014 Euroopan rankingin mukaan, Suomen Olympiakomitea valitsee joukkueen. Lisätietoja valintajärjestelmästä löytyy tästä http://esc-shooting.org/documents/eg/

* 30 % tulokset on laskettu keskiarvona vuoden 2013 MC –, EM ja MM kilpailujen tuloksista.

(Taulukot päivitetään vielä vuoden 2014 aikana siten, että keskiarvo lasketaan vuoden 2013 ja 2014 tuloksista, tämä tulee hieman muuttamaan tulosrajoja.)

Liitteet