Kategoria: Kivääri

Marjo Yli-Kiikka hävisi tasatuloksella olympiapaikan

Marjo Yli-Kiikka hävisi tasatuloksella edustuspaikan 2008 olympialaisiin Pekingiin ja pisteellä finaalipaikan naisten ilmakiväärissä ampumaurheilun MM-kilpailussa Kroatian Zagrebissa maanantaina 24. huhtikuuta. Helteessä herkeämättä hikoillut Yli-Kiikka ampui ilmakiväärin 40 laukauksen peruskilpailussa 396 ja oli 11:s. Peruskilpailun jälkeen naisten finaaliin lähtevät kärjessä tasatuloksella 399 Saksan Sonja Pfeilschifter ja Venäjän Marina Bobkova. Naisten ilmakiväärin finaali alkaa klo 20 Suomen aikaa.

Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava 28-vuotias Marjo Yli-Kiikka ampui loistavasti kolme ensimmäistä kymmenen laukauksen sarjaa. 30 laukaukseen lipsahti vain yksi yhdeksikkö. Viimeiseen kymmenen laukauksen sarjaan hän ampui kolme yhdeksikköä, minkä vuoksi finaalipaikka ja edustuspaikka 2008 olympialaisiin Pekingiin valui käsistä.

– Pieni väsyminen kilpailun aikana tuli kuumuuden vuoksi. Se alkoi vaikuttaa jalkoihin, mikä vei keskittymistä ampumiseen, Yli-Kiikka totesi kilpailun jälkeen. Kansainvälisissä kilpailuissa hän on pystynyt vain kerran ampumaan paremman tuloksen. 2004 maailmancupissa Bangkokissa hän oli tuloksella 500,1 (397+103,1) viides. Viime vuoden EM-kilpailussa hän oli 11:s tuloksella 395 ja 2002 MM-kilpailussa Lahdessa 13 tuloksella 395.

Kuumien olojen vuoksi Yli-Kiikkakin joutui tekemään paljon töitä ampuessaan. Hän käytti ampumiseen varatun ajan lähes minuutilleen, kun aikaa kului hien pyyhkimiseen sekä jatkuvaan juomiseen. Kivääriampujan paksu takki ja housut ovat helteellä todella hiostavat.

– Normaalistikaan en ole mikään nopea ampuja, mutta nyt tuli alasottoja tavallista enemmän.

Yli-Kiikka arvioi ilma-aseradan aivan kelvolliseksi ampumapaikaksi. Valaistus vaikutti erikoiselta, mutta kisan aikana se ei haitannut.

– Minä olen tottunut käyttämään lippaa ampuessa, joten katossa olleet ”broilerihautomovalot” eivät haitanneet.

Marjo Yli-Kiikka ampuu MM-kilpailussa vielä naisten pienoiskiväärin makuuasennon 60 laukauksen sekä pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen kilpailut. Asentokilpailun karsinta on keskiviikkona ja peruskilpailu torstaina. Makuuasennon peruskilpailu on vuorossa perjantaina.

– Ilmakivääriä pidetään päälajinani, mutta itse en osaa nimetä mitään päälajiksi. Odotan pienoiskiväärikilpailuista samalla tavalla menestystä kuin ilmakivääristäkin.

Naisten 10 metrin ilmakiväärin peruskilpailu, 60 ls: 1) Sonja Pfeilschifter Saksa 399, 2) Marina Bobkova Venäjä 399 (hankki olympiamaapaikan), 3) Katerina Kurkova Tshekki 398, 4) Li Du Kiina 398, 5) Olga Dovgun Kazakstan 398 (hankki olympiamaapaikan), 6) Kaur Avneet Sidhu Intia 397 (hankki olympiamaapaikan), 7) Barbara Lechner Saksa 397, 8) Yinghui Zhao Saksa 397 (99+99+99+100), 9) Sylvia Aumann Saksa 396 (99+98+99+100) (hankki olympiamaapaikan), 10) Laurence Brize Ranska 396 (98+100+99+99) (hankki olympiamaapaikan), 11) Marjo Yli-Kiikka Suomi 396 (100+99+100+97), …27) Helena Juppala Suomi 394 (98+98+99+99), …79) Hanna Etula Suomi 388 (96+98+97+97).
Naisten ilmakiväärissä oli jaossa 5 edustuspaikkaa 2008 olympialaisiin Pekingiin.

Naisten ilmakiväärin joukkuekilpailu: 1) Saksa 1192, 2) Kiina 1190, 3) Venäjä 1187, 4) Intia 1181, 5) Sveitsi 1180, 6) Italia 1179, 7) Unkari 1179, 8) Suomi 1178.

mv

Ranskan Audrey Corenflos voitti naisten liikkuvan maalin

Ranskan Audrey Corenflos voitti naisten liikkuvan maalin ilmakiväärin 10 metrin 40 laukauksen normaalijuoksujen kilpailun. Corenflos ampui 385 ja oli ylivoimainen, kun hopealle sijoittunut Kiinan Aiwen Sun hävisi kolme pistettä. Ukrainen Viktoria Zabolotna ampui MM-pronssin.

Kosken Tl Eränkävijöitä edustava 30-vuotias Marika Salminen oli 16:s tuloksella 359. Vuoden 2002 MM-kilpailussa Lahdessa hän oli 11:s.

Naisten liikkuva maali, ilmakivääri, 10 m, 60 ls, hitaat juoksut: 1) Audrey Corenflos Ranska 385, 2) Aiwen Sun Kiina 382, 3) Viktoria Zabolotna Ukraina 380, 4) Qijue Wang Kiina 380, 5) Natalia Gurova Kazakstan 378, 6) Galina Avramenko Ukraina 376, 7) Volha Markava Valko-Venäjä, 8) Anna Ilina Venäjä 375, 9) Zuan Xu Kiina 373, 10) Irina Izmalkova Venäjä 372, …16) Marika Salminen Suomi 359.

mv

Henri Häkkinen hävisi tasatuloksella finaali- ja olympiapaikan

Joensuun Ampujia edustava Henri Häkkinen hävisi tasatuloksella finaali- ja olympiapaikan miesten ilmakiväärin 60 laukauksen kilpailussa ampumaurheilun MM-kilpailussa Kroatian Zagrebissa maanantaina 24. heinäkuuta.

26-vuotias Häkkinen ampui kilpailun kolmanneksi korkeimman pistemäärän 595, mutta sijoittui 97 pisteen viimeisen sarjan vuoksi sijalle 11. Paras 595 pistettä ampunut oli viidenneksi sijoittunut Kiinan Jie Li.

Yli 30 asteen helteen lämmittämässä hallissa ammutun miesten ilmakiväärin 60 laukauksen peruskilpailun voitti Slovakian Jozef Gonzi tuloksella 597. Peruskilpailun kahdeksan parasta ampuu finaalin klo 16.30 Suomen aikaa.

Häkkinen: harmittaa

– Harmittaa. Ei sitä voi kieltää, Häkkinen totesi heti kisan jälkeen. Hän ampui viimeisen sarjan kolme yhdeksikkö viimeisillä viidellä laukauksella.

– Potku alkoi loppua. 35 laukauksen jälkeen helle alkoi vaikuttaa. Jouduin ampumaan normaalia hitaammalla rytmillä.

Ensimmäisessä aikuisten sarjan MM-kilpailussaan kilpaillut Häkkinen ampui helteestä huolimatta omalla tasollaan. 595 pistettä hän on laukonut tänä vuonna maailmancupissa kaksi kertaa. Ensimmäisessä maailmancupissa Kiinassa tulos riitti finaaliin, jossa hän oli viides. Kolmannessa maailmancupissa Saksan Münchenissä tulos riitti kymmenenteen sijaan.

– Tavoitteenani oli finaalipaikka ja omalla tasolla ampuminen. Turha tosiasioita on kieltää, Häkkinen totesi kisan jälkeen. Finaalipaikan myötä hän arveli saavansa myös edustuspaikan Pekingin olympialaisiin. Pudottuaan finaalista hän luuli samalla menettäneensä olympiapaikan, jonka kohtalo kuitenkin ratkesi vasta Valko-Venäjän Vitali Bubnovich naputeltua viimeiseen sarjaan täydet sata pistettä.

– Olin tyytyväinen jännityksen tasoon kilpailussa.

Olympiaedustus tavoitteena

Miesten ilmakiväärissä oli jaossa viisi edustuspaikkaa 2008 olympialaisiin Pekingiin. Maalleen olympiapaikan hankkivat Intian Abhinav Bindra, Venäjän Konstantin Prikhodtchenko, Kiinan Jie Li, Valko-Venäjän Vitali Bubnovich ja Ukrainan Oleksander Lazeykin. Häkkinen jäi ensimmäisenä ampujana ilman olympiapaikkaa, kun Itävallan Thomas Farnik on ampunut maalleen olympiaedustuspaikan miesten 50 metrin pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen kilpailuun.

– Jokainen ampuja haluaa ampua olympialaisissa, Häkkinen kertoo yhden tavoitteensa. Seuraavan kerran hän pääsee tavoittelemaan unelmaansa ilma-aseiden EM-kilpailussa ja neljässä maailmancupissa ensi vuonna.

Häkkinen on ampunut ilmakiväärillä erittäin tasaisesti koko kauden, vakiinnuttanut tasonsa 595 pisteeseen ja kilpaillut finaalipaikoista maailmancupeissa. Seuraava tavoite on ampua pistettä kahta paremmin ja päästä säännöllisesti finaaleihin.

Miesten ilmakiväärin peruskilpailu, 10 m, 60 ls:

1) Jozef Gonci Slovakia 597, 2) Alin George Moldoveanu Romania 597, 3) Abhinav Bindra Intia 597 (hankki olympiamaapaikan), 4) Konstantin Prikhodtchenko Venäjä 596 (hankki olympiamaapaikan), 5) Jie Li Kiina 595 (98+100+100+97+100+100) (hankki olympiamaapaikan), 6) Christian Planer Itävalta 595 (98+98+100+100+99+100), 7) Qinan Zhu Kiina 595 (98+99+99+100+99+100), 8) Vitali Bubnovich Valko-Venäjä 595 (100+99+99+98+99+100) (hankki olympiamaapaikan), 9) Oleksander Lazeykin Ukraina 595 (98+100+99+100+99+99) (hankki olympiamaapaikan), 10) Thomas Farnik Itävalta 595 (100+99+99+100+100+97), 11) Henri Häkkinen Suomi 595 (100+100+100+98+100+97), …70) Jussi Puustinen suomi 586 (96+99+98+96+99+98).
Kilpailussa oli jaossa 5 edustuspaikkaa 2008 olympialaisiin.
Kahdeksan parasta ampuu finaalin klo 16.30 alkaen Suomen aikaa.

mv

Helle hellii MM-kilpailussa

Helle hellii ampumaurheilun 49. kaikkien lajien MM-kilpailun avauspäivää Kroatian Zagrebissa. Virallisen tiedon mukaan Zagrebissa on 32 astetta lämmintä, mutta kisapaikalla tuntuu olevan enemmän.

Pistooli- ja kiväärilajien kilpailukeskus sijaitsee Zagrebin ulko- ja yläpuolella erittäin kapeassa solassa, jonka aurinko lämmittää tehokkaasti. Vrapcanski potok –radalla on tarjolla esimerkiksi ilma-aseampujille 100 paikkaa, 300 metrin ampujille 45 paikkaa ja 50 metrin ampujille 74 paikkaa. Jokaisessa kilpailussa on käytössä Sius-Ascor –sähköinen tulospalvelu.

Ilma-aseareenalla oli todella kuuma jo puoleen päivään mennessä, mikä vaikuttaa tulostasoon. Suomalaisampujista Kai Jahnsson laukoi 569, kun hän esimerkiksi SM-kilpailussa Turussa ampui peruskilpailussa 585.

Juha Hirvi mitalitavoitteella MM-kilpailuun

Suomalaisen ampumaurheilun kiintotähtenä kirkkaasti loistava 46-vuotias Juha Hirvi lähtee mitalitavoitteella 49. kaikkien lajien MM-kilpailuun Kroatian Zagrebiin. Juhan ensimmäinen kilpailu, 50 metrin pienoiskiväärin makuuasennon 60 laukauksen kilpailu, on tiistaina 25. heinäkuuta ja neljäs ja viimeinen torstaina 3. elokuuta. MM-kilpailu alkaa huomenna sunnuntaina ilmapistoolikilpailuilla ja päättyy kahden viikon päästä 5. elokuuta naisten skeetin finaaliin.

Pitkällä urallaan Juha Hirvi on tähän mennessä ampunut muun muassa olympiahopeaa 2000 Sydneyssä ja kaksi henkilökohtaista MM-hopeaa. Kuudennessa kaikkien lajien MM-kilpailussaan hän osallistuu neljään lajiin: 50 metrin pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen ja makuuasennon 60 laukauksen sekä 300 metrin kiväärin 3 x 40 laukauksen ja maakuuasennon 60 laukauksen kilpailuihin. Jokaisessa lajissa on myös joukkuekilpailu.

– Omaa parastaan kun tekee, mitalimahdollisuus on jokaisessa kilpailussa, Juha sanoo rauhallisesti ja varmasti.

Kotkan Ampumaseuraa edustava Hirvi on ampunut kauden neljässä maailmancupissa sijoille 30-46. Monet ovat lukeneet tuloksia ihmeissään.

– Vähän paremmin olisi pitänyt mennä, vaikka olenkin yrittänyt venyttää tuloskuntoa MM-kilpailuun. Lisäksi minulla on ollut ongelmia kaluston kanssa, hän kertoo.

Juha vaihtoi molempiin aseisiinsa, Anschütz-pienoiskivääriin ja Grünig & Elmigerin 300 metrin kivääriin, täksi kaudeksi uudet piiput. Viime vuonna aseet ja Lapuan panokset toimivat niin hyvin, että hän voitti maailmancupin pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen kilpailun USA:n Fort Benningissä hankkien Suomelle olympiaedustuspaikan 2008 Pekingiin. 300 metrin kiväärillä hän voitti viime vuonna EM-kultaa sekä 3 x 40 laukauksen henkilökohtaisessa kilpailussa tuloksella 1175 että joukkuekilpailussa ME-tuloksella 3511 yhdessä Henri Häkkisen ja Jussi Puustisen kanssa. Kokenutkin ammattiampuja joutui tekemään ison urakan, että löysi parhaan mahdollisen panoserän aseisiinsa.

– 300 metrin aseessa se oli helppoa, mutta 50 metrin aseessa vaikeaa. Nyt kunto on hyvä, kertoo Juha, joka ampui viimeisen varsinaisen harjoituksensa torstaina aamupäivällä. Sen jälkeen ohjelmassa oli rentoutuminen eli kierros golfia iltapäivällä. Zagrebiin Juha lähti lauantaiaamuna.

Hyvät muistot Zagrebista

Juha Hirvi on ampunut arvokilpailumitalin Zagrebinkin radalla. 2001 kaikkien lajien EM-kilpailussa hän voitti 300 metrin kiväärin 3 x 40 laukauksen kilpailun tuloksella 1170. Pienoiskiväärin 3 x 40 laukauksen kilpailussa hän oli 5:s tuloksella 1263,7 (1168+95,7).

– Rata voi olla vaikeakin paikka ampua. Se on kapeassa solassa, jossa tuulet voivat pyöriä. Nyt en muista, oliko radan toinen laita toista parempi.

Suuri osa Eurooppaa kärvistelee helteessä. Säätietojen mukaan lämpötila on Zagrebissa noin 35 astetta.

– Radalla voi olla todella kuuma, mutta se ei ole ongelma ainakaan Suomen kärkiampujille, kun siihen on jo totuttu. Kaikki tietävät, miten pitää toimia. Juoma-astia pitää olla aina mukana.

Kolmas vuosikymmen huippuampujana

Juha Hirvi ampui ensimmäisen kerran kaikkien lajien MM-kilpailussa 1986 Suhlissa. Silloin kaupunki sijaitsi vielä Saksan demokraattisessa tasavallassa DDR:ssä.

– Hyvillä mielillä muistelen sitä kilpailua. Aika pitkä aikahan siitä on, Juha sanailee rauhallisesti. Sen jälkeen hän on osallistunut jokaiseen MM-kilpailuun eli nyt on edessä kuudes mittelö.

Ensimmäisessä MM-kilpailussaan Juha ampui hopeamitalin pienoiskiväärin polviasennon 40 laukauksen kilpailussa tuloksella 393. Uransa toisen MM-mitalin, hopeinen sekin, hän laukoi 1998 Barcelonassa pienoiskiväärin makuuasennon 60 laukauksen kilpailussa tuloksella 701,6 (598+103,6).

– Ampumaurheilun taso on laajentunut huomattavasti viime vuosina, kun kovia ampumaurheilumaita on hajonnut useaksi valtioksi. Kärkitulokset ovat samoja kuin ennenkin, mutta paljon isommalla joukolla on mahdollisuus kärkisijoille, Juha toteaa.

– Sellaisella tuloksella, jolla aikoinaan pääsi finaaliin, voi nyt olla sijalla 20.

Juha Hirvi

syntymäaika

25.3.1960

syntymäpaikka

Kymi

kotipaikka

Kotka

seura

Kotkan Ampumaseura

henk.koht. valmentaja

Mikko Mattila

liiton valmentaja

Pirjo Peltola

aviosääty

naimaton

ammatti

ampuja

aseet

Anschütz, Grünig&Elmiger

patruunat

Lapua

varusteet

Kurt Thune -puku, Knobloch-lasit, Peltor-kuulosuojaimet, Rukka-alusasu

yhteistyökumppanit

Lapua, Finnair, Rukka, Kivilinja, Keltakallion Auto, Tanhuvaaran Urheiluopisto, Fintoto Oy

ME-tulokset

laji

ammuttu

tulos

300 m kivääri 3×40 ls jouk.

13.7.2005, Belgrad

3511

(Jussi Puustinen, Henri Häkkinen, Hirvi)

SE-tulokset

laji

ammuttu

tulos

kivääri 300 m, 3 x 40 ls

1.8.1997, Århus (DEN)

1180

vakiok. 300 m, 3 x 20 ls

25.9.1999, Schaffhausen

587

pienoisk. makuu, 60 ls

1.8.2004, Joensuu

600

pienoisk. makuu, 60 ls, fin

1.8.2004, Joensuu

702,9

pienoisk. 3 x 40 ls

18.8.200, Pilsen (ZCE)

1185

kilpailu

vuosi ja paikka

sija

laji

tulos

EM-kilpailu

2001, Zagreb

1

kivääri 300 m, 3 x 40 ls

1170

maailmancup

2002, Shanghai

1

pienoiskivääri 3 x 40 ls

1270,8 (1174+96,8)

maailmancup

2005, Fort Benning

1

pienoiskivääri 3 x 40 ls

1268,5 (1174+94,5)

EM-kilpailu

2005, Belgrad

1

kivääri 300 m, 3 x 40ls

1175

EM-kilpailu

2005, Belgrad

1

kivääri 300 m, 3 x 40ls, joukkue (Hirvi, Jussi Puustinen, Henri Häkkinen)

3511

olympialaiset

2000, Sydney

2

pienoiskivääri 3 x 40 ls

1270,5 (1171+99,5)

MM-kilpailu

1986, Suhl

2

pienoiskivääri 40 ls polviasento

393

MM-kilpailu

1998, Barcelona

2

pienoiskivääri makuu 60 ls

701,6 (598+103,6)

maailmancup

2002, Sydney

3

pienoiskivääri makuu 60 ls

700,1 (595+105,1)

maailmancup

2004, Ateena

3

pienoiskivääri 3 x 40 ls

1269,2 (1172+97,2)

maailmancup

2001, Atlanta

4

pienoiskivääri 3 x 40 ls

1266,8 (1169+97,8)

maailmancup

2003, München

4

pienoiskivääri 3 x 40 ls

1264,9 (1170+94,9)

EM-kilpailu

2003, Pilsen (CZE)

4

kivääri 300 m, 3 x 40 ls

1170

EM-kilpailu

2001, Zagreb

5

pienoiskivääri 3 x 40 ls

1263,7 (1168+95,7)

maailmancup

2002, Shanghai

5

pienoiskivääri makuu 60 ls

700,6 (597+103,6)

EM-kilpailu

2005, Belgrad

6

kivääri 300 m, makuu, 60 ls

597

olympialaiset

2004, Ateena

9

pienoiskivääri makuu 60 ls

594

EM-kilpailu

2002, Thessaloniki

11

ilmakivääri, 60 ls

592

MM-kilpailu

2002, Lahti

13

kivääri 300 m, 3 x 40 ls

1154

MM-kilpailu

2002, Lahti

13

pienoiskivääri 3 x 40 ls

1149

EM-kilpailu

2001, Zagreb

15

kivääri 300 m makuu

595

olympialaiset

2004, Ateena

15

pienoiskivääri 3 x 40 ls

1160

olympialaiset

2000, Sydney

18

ilmakivääri 60 ls

588

olympialaiset

2000, Sydney

25

pienoiskivääri makuu 60 ls

592

maailmancup

2006, München

30

pienoiskivääri 3 x 40 ls

1155

maailmancup

2006, Guangzhou

33

pienoiskivääri makuu 60 ls

587

maailmancup

2006, Guangzhou

35

pienoiskivääri 3 x 40 ls

1154

maailmancup

2006, Milano

37

pienoiskivääri 3 x 40 ls

1148

maailmancup

2006, München

46

pienoiskivääri makuu 60 ls

590

maailmancup

2006, Milano

47

pienoiskivääri makuu 60 ls

579

mv

Kaikkien lajien MM-kilpailulla 109 vuoden historia

Ampumaurheilun kaikkien lajien MM-kilpailulla on runsaan sadan vuoden historia. Ampujat kilpailivat ensimmäisistä maailmanmestaruuksista 1897 Lyonissa Ranskassa. Sunnuntaina ampujat aloittavat 49. kaikkien lajien MM-kilpailun Kroatian Zagrebissa.

Ampumaurheilun ensimmäisessä maailmanmestaruuskilpailussa 1897 ampujat kilpailivat 5 lajissa, jotka kaikki olivat 300 metrin kiväärilajeja. Kilpailuista neljä oli henkilökohtaisia ja yksi joukkuekilpailu. MM-kilpailun ylivoimaisesti paras urheilija oli sveitsiläinen Frank Julien, joka voitti kolme henkilökohtaista MM-kultaa ja yhden MM-joukkuekullan. Lisäksi hän ampui yhden MM-hopean, joten hänen suorituksensa oli lähes täydellinen.

MM-historian alussa ampujat kilpailivat maailmanmestaruuksista vuosittain 1914 asti. Ensimmäinen maailmansota aiheutti kuuden vuoden tauon vuosina 1915-1920. MM-kilpailut jatkuivat 1921, jälleen Ranskan Lyonissa. Ampujat kilpailivat jälleen vuosittain mestaruuksista 1939 asti, kunnes toinen maailmansota aiheutti seitsemän vuoden tauon. MM-kilpailujen järjestäminen alkoi uudelleen 1947 Tukholmassa, jonka jälkeen seuraavat MM-tapahtumat olivat 1949, 1950, 1954, 1958, 1959 ja 1962. Tämän jälkeen kaikkien lajien MM-kilpailu on järjestetty joka neljäs vuosi, kaksi vuotta ennen olympialaisia.

Haulikkoampujat kilpailevat muista Kansainvälisen Ampumaurheiluliiton (ISSF:n) lajeista poiketen myös omissa MM-kilpailuissaan. He järjestävät ovat MM-kilpailunsa muina vuosina paitsi olympiavuonna ja kaikkien lajien MM-kilpailuvuonna.

Suomalaiset voittivat ensimmäiset maailmanmestaruutensa 1930 Antwerpenissa. Eino Oksa voitti kaksi kultaa: 300 metrin vapaakiväärin pystyasennon kilpailun ME-tuloksella 359 ja 300 metrin vapaakiväärin 3 x 40 laukauksen kilpailun tuloksella 1111. Kullervo Leskinen ampui 300 metrin vapaakiväärin makuuasennon voiton ME-tuloksella 389. S.O. Lindgren voitti 50 metrin pienoiskiväärin makuuasennon tuloksella 392.

mv

Venäjä voitti mitalitilaston 2002

Venäjä voitti mitalitilaston ampumaurheilun kaikkien lajien 48. MM-kilpailussa Lahdessa 2002. Se keräsi peräti 21 kultamitalia 109 mahdollisesta, joten käytännössä joka viides maailmanmestari oli venäläinen. Seuraavina mitalitaulukossa olivat Kiina 17 ja Saksa 14 mestaruudella.

Suomi ampui kotikisoissaan 12 mitalia: 1 kullan, 3 hopeaa ja 8 pronssia. Mitalien määrällä laskien Suomi oli kilpailujen kuudenneksi paras maa. Kultamitalien määrällä laskettuna Suomi löytyy mitalitaulukosta sijalta 16. Kultamitalin ampuivat Helena Juppala, Jenni Ranta ja Viivi Villa naisten 50 metrin pienoiskiväärin makuuasennon 60 laukauksen joukkuekilpailussa. Kroatiassa kolmikosta ampuvat Helena ja Viivi, joka avioiduttuaan on nykyisin Koivu. Kultamitaliaan he puolustavat Marjo Yli-Kiikan kanssa.

Tänä vuonna MM-kilpailut järjestävä Kroatia oli mitalitaulukossa jaetulla 34. sijalla. Sen saaliina oli yksi pronssi.

2002 MM-kilpailujen mitalitaulukkoon pääsi 37 maata.

2002 MM-kilpailujen mitalitaulukkoa

Kulta

Hopea

Pronssi

Yhteensä

1

Venäjä

21

16

14

51

2

Kiina

17

18

11

46

3

Saksa

14

12

8

34

4

Tshekki

9

6

6

21

5

USA

6

11

10

27

6

Unkari

4

3

4

11

7

Sveitsi

4

2

2

8

8

Norja

4

1

4

9

9

Tanska

4

1

1

6

10

Ukraina

3

5

8

16

16

Suomi

1

3

8

12

34

Kroatia

0

0

1

1

mv

Sirkka-Liisa Collin 19:s vammaisampumaurheilun MM-kilpailussa Sveitsissä

Sirkka-Liisa Collin ampui 19:nneksi vammaisampumaurheilun MM-kilpailussa Sveitsin Sargansissa maanantaina 17. heinäkuuta. Collin laukoi naisten ilmakiväärin pystyasennon 40 laukauksen kilpailussa tuloksen 363. MM-kultaa ampui Puerto Ricon Nilda Gomez tuloksella 494,9 (394+100,9). Hän voitti Korean Im-Yeon Kimin vain 0,1 pisteellä. Gomezin peruskilpailun tulos 394 sivuaa ME-tulosta.

Vammaisampumaurheilun MM-kilpailu, Sargans, Sveitsi, 15.-21.7.

Ilmakivääri, pystyasento, 40 ls, naiset, SH1: 1) Nilda Gomez Puerto Rico 494,9 (394+100,9), 2) Im-Yeon Kim Korea 494,8 (393+101,8), 3) Sabine Brogle Saksa 490,1 (387+103,1), 4) Veronika Vadovicova Slovakia 488,4 (388+100,4), 5) Kyoko Furuta Japani 487,8 (386+101,8), 6) Elizabeth Kosmala Australia 486,7 (388+98,7), 7) Lotta Helsinger Ruotsi 485,2 (386+99,2), 8) Manuela Schmermund Saksa 480,4 (382+98,4), …19) Sirkka-Liisa Collin Suomi 363.

mv

Suomen joukkue 49. MM-kilpailussa

Suomen joukkueessa on yhteensä 56 urheilijaa 49. kaikkien lajien MM-kilpailussa Kroatian Zagrebissa 23.7.-5.8. Kivääriampujia joukkueessa on 18, pistooliampujia 14, haulikkoampujia 19 ja liikkuvan maalin ampujia 5.

Kivääriampujat

Miehet
Pienoiskivääri, 50 m, 3 x 40 ls: Juha Hirvi, Henri Häkkinen, Jussi Puustinen
Pienoiskivääri, 50 m, makuu, 60 ls: Juha Hirvi, Tero Hovila, Jesse Forsten
Ilmakivääri, 10 m, 60 ls: Henri Häkkinen, Jussi Puustinen
300 m:n kivääri, 3 x 40 ls: Juha Hirvi, Henri Häkkinen, Jussi Puustinen
300 m:n kivääri, makuu, 60 ls: Juha Hirvi, Kari Pennanen, Antti Puhakka
300 m, vakiokivääri, 3 x 20 ls: Henri Häkkinen, Jussi Puustinen, Kari Pennanen
Naiset
Ilmakivääri, 10 m, 40 ls: Marjo Yli-Kiikka, Helena Juppala, Hanna Etula. Varalla Viivi Koivu.
Pienoiskivääri, 50 m, 3 x 20 ls: Marjo Yli-Kiikka, Viivi Koivu, Helena Juppala
Pienoiskivääri, 50 m, makuu, 60 ls: Marjo Yli-Kiikka, Viivi Koivu, Helena Juppala
300 m:n kivääri, 3 x 20 ls: Helena Juppala
300 m:n kivääri, makuu, 60 ls: Helena Juppala
Pojat
Ilmakivääri, 10 m, 60 ls: Henri Lahtinen, Mikko Ollikainen, Toni Matilainen
Pienoiskivääri, 50 m, 3 x 40 ls: Henri Lahtinen, Mikko Ollikainen
Pienoiskivääri, 50 m, makuu, 60 ls: Henri lahtinen, Mikko Ollikainen, Sami Valkama
Tytöt
Ilmakivääri, 10 m, 40 ls: Pauliina Frilander, Tiia Törmälä
Pienoiskivääri, 50 m, 3 x 20 ls: Pauliina Frilander, Tiia Törmälä, Pia Juhala
Pienoiskivääri, 50 m, makuu, 60 ls: Pauliina Frilander, Tiia Törmälä

Pistooliampujat

Miehet
Ilmapistooli, 10 m, 60 ls: Kai Jahnsson, Jari Koivu, Jyrki Turja
50 metrin pistooli, 60 ls: Kai Jahnsson, Jari Koivu, Jyrki Turja
Isopistooli, 25 m, 60 ls: Marko Talvitie, Pekka Vaarala, Janne Kuvaja
Vakiopistooli, 25 m, 60 ls: Jari Koivu, Janne Kuvaja, Ari Meinander
Olympiapistooli, 25 m, 60 ls: Marko Talvitie, Ville Nousiainen, Jari Olkkonen
Naiset
Ilmapistooli, 10 m, 40 ls: Mira Nevansuu, Karoliina Keskitalo, Jaana Salo
Urheilupistooli, 25 m, 60 ls: Ritva Karri
Pojat
Ilmapistooli, 10 m, 60 ls: Jesse Peltomäki
50 metrin pistooli, 60 ls: Jesse Peltomäki
Urheilupistooli, 25 m, 60 ls: Jesse Peltomäki
Vakiopistooli, 25 m, 60 ls: Jesse Peltomäki

Haulikkoampujat

Miehet
Skeet, 125 kiekkoa: Marko Kemppainen, Timo Laitinen, Tomi Aspholm. Varalla Jani Eklund
Trap, 125 kiekkoa: Janne Kirvesmäki, Tommi Andelin, Tuomas Miromäki
Kaksoistrap, 150 kiekkoa: Mikko Mäkitalo, Joonas Olkkonen, Jussi Anttonen
Naiset
Skeet, 75 kiekkoa: Maarit Lepomäki, Marjut Heinonen
Trap, 75 kiekkoa: Satu Mäkelä-Nummela, Noora Antikainen, Marja Maunula
Pojat
Skeet, 125 kiekkoa: Jesse Louhelainen
Trap, 125 kiekkoa: Jesse Kinnunen, Antti Helin, Veli-Matti Matikainen
Tytöt
Skeet, 75 kiekkoa: Jenna Väisänen

Liikkuvan maalin ampujat

Miehet
Ilmakivääri, 10 m, 60 ls: Krister Holmberg, Vesa Saviahde, Staffan Holmström
Ilmakivääri, 10 m, 40 ls: Krister Holmberg, Vesa Saviahde, Staffan Holmström
Pienoiskivääri, 50 m, 60 ls: Krister Holmberg, Vesa Saviahde, Staffan Holmström
Pienoiskivääri, 50 m, 40 ls: Krister Holmberg, Vesa Saviahde, Staffan Holmström
Pojat
Ilmakivääri, 10 m, 60 ls: Tarmo Koskela
Ilmakivääri, 10 m, 40 ls: Tarmo Koskela
Pienoiskivääri, 50 m, 60 ls: Tarmo Koskela
Pienoiskivääri, 50 m 40 ls: Tarmo Koskela
Naiset
Ilmakivääri, 10 m, 40 ls, normaalijuoksut: Marika Salminen
Ilmakivääri, 10 m, 40 ls, sekajuoksut: Marika Salminen

Henri Häkkinen voitti 300 metrin kiväärin pika-ammunnan CISM:n mestaruuskilpailussa Norjassa

Henri Häkkinen voitti 300 metrin kiväärin pika-ammunnan Kansainvälisen Sotilasurheiluliiton (CISM) mestaruuskilpailussa Norjan Renassa tiistaina 27. kesäkuuta. 26-vuotias Häkkinen ampui vakiokiväärin 3 x 20 laukauksen kilpailussa tuloksen 571 (makuu 196, pysty 187, polvi 188). Toiseksi sijoittui vain pistettä huonommalla tuloksella Itävallan 39-vuotias Thomas Farnik, joka on pitkällä urallaan sijoittunut muun muassa Ateenan olympialaisissa 2004 pienoiskiväärin täysottelussa kuudenneksi ja voittanut tänä vuonna pienoiskiväärin täysottelun maailmancupin.

Häkkinen ratkaisi uransa ensimmäisen CISM:n mestaruuskilpailun voiton tasaisella suorituksella. Useilla kilpakumppaneilla pystyasento tuotti vaikeuksia.

– Makuuasennossa ammutaan kaksi kymmenen laukauksen sarjaa, joihin molempiin on aikaa puolitoista minuuttia. Pystystä ja polvelta ammutaan myös kaksi kymmenen laukauksen sarjaa, joihin jokaiseen neljään on aikaa kaksi minuuttia, Häkkinen kertoo lajista, jossa kilpaillaan vain sotilaiden mestaruuskilpailuissa.

– Vaikka aikaa on vähän, tekniikka pitäisi pystyä pitämään samanlaisena kuin normaalistikin ammuttaessa. Se on välillä vaikeaa.

Henri Häkkinen työskentelee yliluutnanttina Viestirykmentissä Riihimäellä. Hän edustaa Joensuun Ampujia.

41. CISM:n mestaruuskilpailuihin osallistui 35 maata.

41. CISM:n mestaruuskilpailu, Rena, Norja 20.-27.6.
300 metrinkiväärin, 3 x 20 laukauksen pika-ammunta: 1) Henri Häkkinen Suomi 571 (makuu 196, pysty 187, polvi 188), 2) Thomas Farnik Itävalta 570 (194, 187, 189), 3) Juri Fedkin Venäjä 569 (194, 185, 190), 4) Vebjörn Berg Norja 567 (198, 177, 192), 5) Hans Bakken Norja 566 (195, 179, 192), 6) Stefan Raser Itävalta 564 (194, 182, 188), …14) Kimmo Tulonen Suomi 559 (195, 172, 192), …31) Kari Pennanen Suomi 549 (193, 174, 182).

Lisätietoja: http://www.cism-shooting-2006.com/

mv