Kategoria: Liikkuva maali

Henry Romppanen ja Tomi-Pekka Heikkilä palkittiin Urheilukoululla

Eilen vietettiin Hennalan Upseerikerholla Urheilukoulun saapumiserän2/09 kotiuttamisjuhlaa. Juhlassa palkittiin ansioituneita urheilijoita. Ikään kuin Abban hittiä mukaillen The winner takes it all – olivat nyt ampujat pääosassa palkintoja jaettaessa.

Kotiuttamisjuhlan avauspuheessa Urheilukoulun johtaja everstiluutnantti Reima Kuutsa muistutti nyt kotiutuneita urheilijoita siitä, että urheilu on pitkäjänteistä toimintaa, josta tulokset eivät välttämättä heti näy, mutta palvelleille urheilijoille palvelus on antanut erinomaisen mahdollisuuden lähes täysiaikaiseen harjoittelemiseen. Myös ns. metsäreissutkin ovat, jos ei muuta, niin luoneet ja yllä pitäneet peruskuntoa.

Urheilukoulun perinteisiin kuuluu myös palkita parhaita urheilijoita.

Saapumiserän parhaana sotilaana Mannerheim ristin ritareiden luovuttamalla kiertopalkintopokaalilla palkittiin vänrikki Henry Romppanen. Vänrikki Romppanen palkittiin myös RUK kurssin 236 tiedustelulinjan priimuksena himoitulla RUK:n priimuksen miekalla sekä stipendillä.

Parhaan urheilijan palkinnon ja stipendin sai Liikkuvan maalin MM-kultaa ja muitakin MM ja EM-mitaleja saalistanut alikersantti Tomi-Pekka Heikkilä.

Lisäksi Henry Romppasen johtama ryhmä voitti Tiedustelutaitokilpailun palkinnon.

Puheessaan Rpomppanen totesi palveluksen antaneen lisää valmiuksia niin valmennuksellisesti kuin myös valmiuksia siviilielämään. Romppanen päätti puheensa osuvasti lainaten erään Urheilukoulun kouluttajan lausahdusta "Ehkä se päivä on huomenna". Romppaselle ja Heikkilälle se päivä taisi olla eilen – ainakin palkintojen pokkaamisen vuoksi tai ainakin tänään, kun saapumiserä kotiutui.

Tilaisuuden päätöspuheessa toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi kiitti Urheilukoulua erinomaisesta yhteistyöstä ja korosti, että toimiva yhteistyö tuo mukanaan myös menestystä. Aarrekivi muistutti kotiutuvia myös siitä, että tiukassa paikassa intohimo ja tahto ratkaisevat.

Toivottavasti intohimo ja tahto harjoitteluun ja uusiin tavoitteisiin säilyy entistä kovempana palkintojen siiviittämänä nyt kotiutuneilla.

Kuvat Sami Heikkilä ja Heikki Romppanen

 

Mopsi Veromaa naisten trapin Suomen mestariksi

SSG:n Mopsi Veromaa voitti naisten trapin Suomen mestaruuden Orimattilassa perjantaina alkaneissa trapin SM-kilpailuissa.

-Sika makeeta, voi elämä. Tuntuu tosi hyvältä, iloitsi Mopsi Veromaa heti mestaruuden ratkettua. Ai että ihan ihanaa. Nyt oli pikkusen vuoristorataa viimeviikon tasasiin sarjoihin nähden.

Veromaan sarjat tänään olivat 22+25+20 ja sitten finaalissa 19. Lopputulokseksi kertyi yhteensä 86 – kiekko enemmän kuin hopeanainen Satu Mäkelä-Nummelalla.

Veromaa lähti finaaliin piikkipaikalta 67 kiekolla, Veromaan  kanssa  jaetulla piikkipaikalla oli Noora Antikainen samalla kiekkomäärällä ja kolmantena finaalin lähti Mäkelä-Nummela.

Finaalista tuli tasainen ja jännittävä kilpailu, vaikkei sen tulostaso noussutkaan hyväksi. Finaalissa neljä finaalistia ampui tuloksen 19.

– Onneksi kisa ja sarjat loppuivat, kun tulostaso laski koko ajan kuittasi Satu Mäkelä- Nummela ammuttuaan 24+22+20 ja finaalissa 19.

– Finaali on sitten ihan oma kisansa kyllä kokonaan. Menipä se ihan kintuille. Taisin jäädä ihan viimeiseksi, puuskahti Antikainen heti finaalin jälkeen.

Suomen Mestaria ei tulostaso häirinnyt. – SuomenMmestaruus on Suomen Mestaruus, tästä lienee reilut kaksi vuotta edellisestä. Kyllä tuntuu hyvältä,hihkui Veromaa.

Tulokset:

1. Mopsi Veromaa, SSG 22+25+20=67 +19 =  86
2. Satu Mäkelä-Nummela,OSU 24+22+20= 66+19= 85
3. Satu Pusila,NMA 23+18+24=65+19= 84
4. Marja Maunula OSU 23+21+20=64+19= 83
5. Noora Antikainen, OSU 24+19+24=67+15=82
6. Marika Salmi,OSU 20+19+23=62+17 79

Joukkuekilpailun voitti OSU uudella Suomen ennätystuloksella.

N20 sarjan voitti enemmänkin liikkuvan maalin ampujana mainetta niittänyt RS:n Micaela Qvarnström tuloksella 46+18= 64.

Liikuntavammaisten LV 1-sarjan paras oli Vesa Järvinen, Trap-73, LV2:n Pentti Kumpulainen KeUA ja LV 3:n Seppo Ronkanen SUMA.

Tulokset N-sarjan ja ikäkausi SM-kisoista löytyvät  OSUn sivulta tästä 

Mitalistit saapuivat kotiin

MM-kilpailujen mitalikannassa pysymisestä vastasi Liikkuvan maalin pojat ja Krister Holmberg. Mitalistien pääosa saapui kotiin viime yönä.

Eilen illalla (11.8.) vähän ennen puolta yötä täytti iloinen puheensorina Vantaa-helsinki terminaali 1 saapuvien tuloaulan, kun reilun kymmenen hengen vastaanottokomitea oli vastassa MM-kisoista palaavaa Liikkuvan maalin joukkuetta.

– Kyllä se oli jännittävää seurata kisaa, ei siinä tahtonut tulla oikein urkujen virittämisestä mitään, muisteli isä Heikkilä odotellessaan poikiensa saapumista.

Pian saapuivat myös urheilijat ja saivat lämpimät onnenrutiskukset ja kukkakimput vanhemmilta ja muilta vastaanottajilta.

– Kyllä nyt on todella hieno fiilis. Helpottunut, onhan se nyt koettu ja saavutettu. Sitä vartenhan tässä on koko vuosi harjoiteltu. Onneksi tuli tuo henkilökohtainen MM-kulta, niin pikkuveli ei pääse kuittaileen. Hänellähän on nyt henkilökohtainen hopea, virnuili MM-kultamitalisti Tomi-Pekka Heikkilä veljelleen Samille.

– No jäipähän jotain parannettavaa jatkoon ja tästähän on hyvä jatkaa, totesi pikku veli Sami.

 

Sami Heikkilä: Tätä haettiin koko MM-kisojen ajan!

Suomen Sami Heikkilä sijoittui toiseksi poikien 50 metrin liikkuvan maalin normaalijuoksuissa tiistaina Saksan Münchenissä järjestettävissä MM-kilpailuissa.

Suomen Sami Heikkilä sijoittui toiseksi poikien 50 metrin liikkuvan maalin normaalijuoksuissa tiistaina Saksan Münchenissä järjestettävissä MM-kilpailuissa. Heikkilän tulos oli 584 (292+292). Voiton vei Venäjän Juri Dovgal tuloksella 586 (292+294).

‒ Huhhuh! Tätä on haettu koko kisojen ajan, Heikkilä sanoi henkilökohtaisesta mitalistaan, joka on hänen ensimmäisensä MM-tasolla.

‒ Vihdoinkin onnistuin. Onnistuin huijaamaan itseäni niin, että tämä tuntui kivalta paikalta treenata. Se oli rento suoritus. Henkilökohtainen mitali oli tarkoitus saavuttaa jo aikaisemmin, mutta eivät kisat ole suinkaan huonosti menneet. Olen mitaliin tosi tyytyväinen, Sami Heikkilä myhäili.

Joukkuekilpailussa Suomi ja kilpailun voittanut Venäjä ampuivat kumpikin tuloksen 1723, mutta voiton ratkaisi Venäjälle lopulta tiistaina ammuttujen nopeiden juoksujen yhteenlaskettu tulos. Suomen joukkueessa ampuivat Sami Heikkilän lisäksi Tomi-Pekka Heikkilä ja Jarmo Toiva.

Tomi-Pekka Heikkilä johti kilpailua maanantaina ammuttujen hitaiden juoksujen jälkeen, mutta putosi lopulta seitsemänneksi. Toiva oli kymmenes. Sunnuntaina 50 metrin sekajuoksujen MM-kultaa voittanut Tomi-Pekka ampui maanantaina kolmannella laukauksellaan kolmosen, mikä pudotti hänet kauas kärjestä. Hänen tuloksensa oli 573 (294+279).

‒ Joo, se oli sellainen virveli. Se oli kiinni päänupista ja jaloista. Kierto vähän tökkäsi, ja lopulta olin vähän liian kaukana kympistä. Kolmonen on minulle harvinainen tulos, ja nyt pelasin sillä itseni ulos henkilökohtaisilta mitaleilta. Muuten sarja oli ok, hän sanoi.

Myös Toivan pitkä MM-urakka päättyi tiistaina.

‒ Hitaat juoksut oli pieni pettymys, nopeisiin olen tyytyväinen, tuloksen 566 (284+282) ampunut Toiva sanoi.

Miesten vastaavassa kilpailussa Suomen Krister Holmberg oli 11:s tuloksella 584 (295+289), Vesa Saviahde 15:s tuloksella 580 (295+285) ja Staffan Holmström 25:s ammuttuaan tuloksen 566 (292+274). Joukkuekilpailussa Suomi sijoittui viidenneksi tuloksella 1730. MM-kultaa voitti Venäjä (1765).

‒ Ei tullut mitään. Ampuminen meni viikon aikana vain jäykemmäksi ja jäykemmäksi, Holmberg sanoi.

Saviahde puolestaan totesi, että ”paremmin olisi voinut ampua, nyt siihen ei vain pystynyt”.  Holmströmin mukaan hänen ensimmäinen kilpailunsa oli MM-kisojen paras. Sen jälkeen hän arvioi yrittäneensä liikaa.

‒ Mitä pidemmälle kisat etenivät, sitä enemmän halusin onnistua. Mutta jos ei onnistu, ei vaan onnistu, hän sanoi.

Miesten kilpailun voitti Ruotsin Emil Martinsson (590).

Tiistai viimeinen kilpailupäivä MM-kilpailuissa

Saksan Münchenissä järjestettävät MM-kilpailut päättyvät huomenna tiistaina eli elokuun 10. päivänä. Kisojen päätöspäivänä on mukana vielä kolmetoista suomalaista.

Suomalaislajien aikataulut ti 10.8. (ajat Suomen aikaa)

09.00-16.00      50m liikkuva maali, 60 ls, normaalijuoksut (30 ls, nopeat juoksut), miehet (Krister Holmberg, Vesa Saviahde, Staffan Holmström)

09.00-16.00      50m liikkuva maali, 60 ls, normaalijuoksut (30 ls, nopeat juoksut), pojat (Tomi-Pekka Heikkilä, Sami Heikkilä, Jarmo Toiva)

09.00-17.15      Skeet 125 kiekkoa (2/2 kilpailupäivän 76-125 / 125 kiekkoa), miehet (Marko Kemppainen, Heikki Meriluoto, Timo Laitinen)

10.00-13.20      300m kivääri, 3×40 ls, miehet (Henri Häkkinen, Kari Pennanen, Antti Puhakka)

14.00-16.15      300m kivääri, 3×20 ls, naiset (Hanna Etula)

18.15                  Finaali. Skeet, 25 kiekkoa, miehet (mahdollisesti Kemppainen, Meriluoto ja Laitinen)

Tomi-Pekka Heikkilä taas liikkuvan maalin kilpailun kärjessä

Suomen liikkuvan maalin pojat jatkavat erinomaisia suorituksiaan Saksan Münchenissä järjestettävissä MM-kilpailuissa.

Menestyksekkään sunnuntain (Tomi-Pekka Heikkilän MM-kulta ja Suomen joukkuemestaruus) jälkeen heidän kilpailunsa jatkui maanantaina 50 metrin liikkuvan maalin normaalijuoksujen kilpailulla. Hitaiden juoksujen jälkeen Tomi-Pekka Heikkilä johtaa kilpailua tuloksellaan 294 (100+96+98).

Sami Heikkilä ampui tuloksen 292 (98+98+96) ja on jaetulla kolmannella sijalla. Jarmo Toiva on 14:nä tuloksellaan 284 (97+96+91).

Miesten vastaavassa kilpailussa Krister Holmberg ja Vesa Saviahde ovat jaetulla kuudennella sijalla ammuttuaan tuloksen 295. Holmbergin sarja oli 97+100+98 ja Saviahteen 97+99+99. Staffan Holmströmin tulos 292 (98+95+99) riitti 18. sijaan.

Kilpailun kärjessä ovat tuloksella 299 Venäjän Maksim Stepanov ja Ruotsin Emil Martinsson.

MM-kisojen päätöspäivänä eli tiistaina ammutaan nopeat juoksut (30 laukausta).

Holmberg kahdeksas miesten 50 m liikkuvan maalin sekajuoksuissa

Krister Holmberg ampui MM-kilpailuissa miesten 50m liikkuvan maalin 40 laukauksen sekajuoksukilpailussa tuloksen 388 (98+96+98+96), Vesa Saviahde tuloksen 380 (97+94+91+98) ja Staffan Holmström 375 (92+94+96+93).

Krister Holmberg oli kilpailun kahdeksas, Vesa Saviahde 18:s ja Staffan Holmström 24:s. Kilpailun voitti Venäjän Maxim Stepanov tuloksella 394.

‒ Samanlaista puurtamista se oli kuin eilen (ensimmäiset 20 laukausta). Kyllä näihin kisoihin pitäisi latinkia löytyä, Holmberg sanoi.

Saviahde ei myöskään ollut tyytyväinen suoritukseensa, vaan sanoi, että ”vaikeaa oli”.

‒ Eka kisa oli helppoa ampua, mutta sen jälkeen tekeminen on ollut jäykkää ja aika tuskaa.

‒ Fiilis ei ole hyvä. Muutama piste sentään tuli enemmän kuin eilen, Holmström sanoi kilpailunsa päätyttyä. 

Joukkuemestaruus meni myös Venäjälle tuloksella 1169. Suomi oli joukkuekilpailussa neljäs (1143).

1) Maxim Stepanov Venäjä 394, 2) Miroslav Jurco Slovakia 393, 3) Emil Martinsson Ruotsi 391, 4) Miroslav Janus Tsekki 390, 5) Myong Won Pak Pohjois-Korea 390, 6) Peter Pelach Slovakia 389, 7) Mikhail Azarenko Venäjä 388, 8) Krister Holmber Suomi 388, … 18) Vesa Saviahde Suomi 380, … 24) Staffan Holmström Suomi 375.

1) Venäjä 1169, 2) Slovakia 1159, 3) Ruotsi 1155, 4) Suomi 1143.

Tomi-Pekka Heikkilälle poikien liikkuvan maalin MM-kultaa, Suomelle joukkuemestaruus

Tomi-Pekka Heikkilä on voittanut poikien 50 metrin liikkuvan maalin sekajuoksujen maailmanmestaruuden Saksan Münchenissä järjestettävissä MM-kilpailuissa. Suomi voitti myös joukkuekultaa.

Tomi-Pekka Heikkilän tulos 40 laukauksen kilpailussa oli 387 (195+192). Kultamitali tuli pisteen erolla Venäjän Juri Dovgaliin.

Suomi voitti myös joukkuekultaa. Tomi-Pekka Heikkilän lisäksi joukkueessa ampuivat Sami Heikkilä ja Jarmo Toiva. Hopeaa voitti Ukraina ja pronssia Venäjä. Joukkuekilpailun mestaruus tuli selvällä erolla, sillä Ukraina jäi Suomesta kymmenen pistettä.

Sami Heikkilä sijoittui kilpailussa viidenneksi tuloksella 382 (193+189) ja Jarmo Toiva yhdeksänneksi 374 (188+186).

‒ Aika hyvät fiilikset on nyt, Heikkilä sanoi ennen kuin kiirehti elämänsä ensimmäiseen dopingtestiin.

Sekajuoksujen ensimmäiset 20 laukausta ammuttiin lauantaina. Tomi-Pekka Heikkilä, 20, lähti toiseen kilpailupäivään kärjessä erinomaisella tuloksellaan 195. Tiukassa paikassa hänen hermonsa pitivät, ja viimeisen laukauksen jälkeen oli helpottuneen tuuletuksen paikka.

‒ Lopussa oli aika paljon sykettä. Se oli jännä paikka, kun tiesin, että olen kärjen tuntumassa, hän sanoi.

Tomi-Pekan nuorempi veli Sami, 17, sen sijaan ei ollut mihinkään muuhun tyytyväinen kuin veljensä kultamitaliin. Sami oli ensimmäisen päivän jälkeen kolmantena, mutta putosi lopulta mitaleilta.

‒ Oma suoritukseni oli pettymys, hän sanoi.

 

Vilkas suomalaissunnuntai MM-kilpailuissa

Seitsemäntoista suomalaista kilpailee sunnuntaina 8. elokuuta Saksan Münchenissä järjestettävissä MM-kilpailuissa.

MM-kisojen viimeinen kilpailupäivä on ensi viikon tiistai eli elokuun 10. päivä.

Suomalaislajien aikataulut su 8.8. (ajat Suomen aikaa)

09.00-10.15      50m pienoiskivääri, makuu, 60 ls, naiset (Hanna Etula, Pauliina Frilander, Marjo Yli-Kiikka)

09.00-13.00      25m isopistooli, 60 ls (tarkkuusosan 30 ls), miehet (Ari Meinander, Marko Räsänen, Petri Ylinen)

09.00-14.30      50m liikkuva maali, 40 ls (sekajuoksut, toiset 20 ls), miehet (Krister Holmberg, Staffan Holmström, Vesa Saviahde)

09.00-14.30      50m liikkuva maali, 40 ls (sekajuoksut, toiset 20 ls), pojat (Tomi-Pekka Heikkilä, Sami Heikkilä, Jarmo Toiva)

11.00-12.15      10m ilmapistooli, 40 ls (1. erä), naiset (Karoliina Helle)

12.45-14.00      10m ilmapistooli, 40 ls (2. erä), naiset (Mira Suhonen)
12.45-15.00      300m vakiokivääri, 3×20 ls, miehet (Henri Häkkinen, Kari Pennanen, Antti Puhakka)

13.30-16.15      25m isopistooli, 60 ls (pikaosan 30 ls), miehet (Meinander, Räsänen, Ylinen)

15.30                  Finaali. 10m ilmapistooli, 10 ls, naiset (mahdollisesti Helle ja Suhonen)

Tomi-Pekka Heikkilä poikien liikkuvan maalin kilpailun kärjessä

Suomen Tomi-Pekka Heikkilä teki kovan tuloksen 195 (97+98), kun pojat ampuivat ensimmäiset 20 laukausta 50 metrin liikkuvan maalin 40 laukauksen sekajuoksuissa lauantaina. Hän on kilpailun kärjessä.

Suomalaispanos poikien kilpailussa on muutenkin vahva, sillä Tomi-Pekka Heikkilän, 20, nuorempi veli Sami Heikkilä, 17, on ensimmäisen päivän jälkeen kolmantena tuloksella 193 (93+100) ja joukkueen kolmas jäsen Jarmo Toiva kymmenentenä tuloksella 188 (91+97).

Sekajuoksujen toiset 20 laukausta ammutaan sunnuntaina Saksan Münchenissä järjestettävissä ampumaurheilun MM-kilpailuissa.

Miesten vastaavassa kilpailussa Suomen Krister Holmberg on kymmenentenä, Vesa Saviahde 16:ntena ja Staffan Holmström 22:ntena.

Kilpailua johtaa tuloksellaan 198 (100+98) Slovakian Miroslav Jurco. Holmbergin ensimmäisen päivän tulos oli 194 (98+96), Saviahteen 191 (97+94) ja Holmströmin 186 (92+94).