Kategoria: Pistooli

SAL sopuisasti kohti 2012 EM-kilpailuja

Suomen Ampumaurheiluliiton liittovaltuusto valitsi Vantaalla pidetyssä kokouksessa puheenjohtajakseen kaksivuotiskaudeksi yksimielisesti Hannu Haapaniemen Tampereelta. Liittovaltuuston puheenjohtajana Haapaniemi jatkaa nyt toiselle kaudelle. Varapuheenjohtajiksi vuosille 2011-2012 liittovaltuusto valitsi Anna-Kaisa Räsäsen Joensuusta ja Tapio Hännisen Rovanimeltä.

Liittovaltuusto hyväksyi kokouksessaan myös vuoden 2010 vuosikertomuksen ja tilinpäätöksen sekä myönsi vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille. Ampumaurheiluliiton kulut olivat -2.125 miljoonaa euroa. Liiton tulos taipui toimintavuonna hieman tappiolliseksi eli tulokseksi jäi -13.107 tappiota.

–          Olemme joutuneet hieman nipistämään joissakin asioissa, mutta pystyimme kuitenkin sataprosenttisesti viemään suunnitellut asiat läpi huippu-urheilun puolella niin, että urheilijat ovat pystyneet keskittymään ja valmistautumaan kunnolla tähän kauteen. Liiton talous ja kunto on kuitenkin hyvässä mallissa ja menestystä on tullut monella rintamalla, vaikka emme ole pystyneetkään mihinkään tiikerin loikkiin. Olemme kuitenkin onnistuneet priorisoinneissamme ihan hyvin, totesi SAL:n puheenjohtaja Mikko Nordquist avauspuheessaan.

Liittovaltuusto haluaa kehittää seuratoimintaa

Valtuuston kokouksessa hyväksyttiin myös liiton pitemmän ajan strategia, jossa yhtenä pääpainopisteenä on panostaminen seuratoimintaan. Liittovaltuuston mielestä on satsattava entistä enemmän seurojen hyvinvointiin, siellä toimivien ihmisten jaksamiseen. Toimintaa onkin lähdetty rikastuttamaan ME YHDESSÄ teemalla, jossa tuetaan pientä ampumaurheilijaa elämänsä eri vaiheissa kasvamaan isoksi ihmiseksi ja löytämään oma potentiaalinsa urheilijana. SAL:ssa on viety urheilijan ura-ajattelua, jossa toiminnot rakentuvat eri elämän vaiheen mukaan jo vuodesta 2004 saakka, mutta nyt asia on konkretisoitunut selvästi SAL:n ja Olympiakomitean huippu-urheilun kehityshankeen tiimoilta.

Liittovaltuusto teki hallituksen esityksistä poiketen tarkennuksia vuodelle 2012 tuleviin maksuihin. Hallituksen esitys oli pitää maksut ennallaan. Valtuuston mielestä on tärkeää, että liitto pystyy resursoimaan entistä paremmin valmennus- ja seuratoimintaan, niin että seurat pystyvät saamaan parhaan mahdollisen osaamisen käyttöönsä. Liittovaltuusto muistutti myös, että maksut ovat olleet lähes koko 2000-luvun samat ja normaalit elinkustannuksetkin ovat jo nousseet nykyisiä tarkennuksia enemmän. Edellä mainituin perustein liittovaltuusto päätti yksimielisesti tarkistaa hallituksen esityksestä poiketen jäsenmaksua kahdestakymmenestä eurosta kahteenkymmeneenkahteen euroon. Ns. perheen toisen henkilön jäsenmaksu nousee myös kahdella eurolla. Liittovaltuusto tarkisti myös lisenssimaksujen hintoja ensi vuodelle. Korotukset ovat yhdestä eurosta neljään euroon, harrastelisenssi nousee eniten  eli neljä euroa. Liittovaltuuston mielestä nyt tehdyillä pienillä tarkennuksilla saada seuroille suunnattu valmennusapu paremmin käyntiin.  Seuroja SAL:ssa on reilut 300 ja niissä jäseniä noin 35.000. Seurat maksavat liitolle jäsenmaksua jäsenmääränsä mukaan.

Liittovaltuustossa hyväksyttiin myös suositus, että järjestäessään kilpailuja seurat järjestäisivät kilpailuissaan aikuisten sarjojen lisäksi myös lasten, mutta erityisesti myös nuorten sarjat 15-20 välisen iän urheilijoille..

Suomessa jaetaan viimeiset ammunnan Lontoon maapaikat.

Suomen Ampumaurheiluliitto järjestää 14.-20.2.2012 Heinolan Vierumäellä ilma-aseiden EM-kilpailut. Kilpailuissa jaetaan viimeiset Lontoon ampumaurheilun maapaikat ilmakiväärissä ja –pistoolissa. Vierumäellä järjestettävissä kilpailuissa on jaossa kaikkiaan 16 maapaikkaa.

Kilpailuihin odotetaan osallistujia 45-48 maasta. Urheilijoita tulee reilut kuusisataa, mutta osallistuja määrä nousee heidän taustajoukkojensa kanssa pitkästi toiselle tuhannelle. Peruskilpailut ammutaan Vierumäki Areenalla, mutta finaalit joudutaan viemään runsaan osanottaja- ja näytteilleasettajamäärän vuoksi Vierumäki hallin tennisareenoille, joille rakennetaan erillinen finaalirata sekä liikkuvan maalin radat katsomoineen.

–          Kilpailut tulevat kiinnostamaan sekä suurta yleisöä niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin juuri sen vuoksi, että niissä kilpaillaan viimeisistä maapaikoista olympialaisiin. Ne ovat varmasti kovatasoisimmat ampumaurheilukilpailut, joita koskaan on käyty Suomessa. Kilpailut tullaan näkemään televisiossa, sillä YLEn puolelta on näytetty televisioinnille vihreää valoa, vaikka yhtiössä joudutaankin tarkkaan harkitsemaan, mitä tuotetaan, uudelleen organisointien vuoksi. Kaikkia yksityiskohtia ei ole vielä sovittu, uskon että pääsemme allekirjoittamaan sopimuksen lähiaikoina. Ja ampumaurheiluhan on laji, joka sopii erityisen hyvin tv-lajiksi, totesi liiton toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi antamassaan selvityksessä valtuustolle.

Ilmaolympiapistoolin AM-kisojen tulokset

9.4.2011 järjestettiin ilmaolympiapistoolin Lounais-Suomen Aluemestaruus
kisat. Kisat järjestettiin Huittisissa ja järjestävänä seurana oli Ala-Satakunnan Ampujat ry. Kilpailijoita saatiin varsin paljon mukaan ja kiitokset heille vielä osallistumisesta, kertoi Kimmo Korpela.

Kisoissa tuli uusia alueennätyksiä. Eli Y18 sarjan henkilökohtaisessa Kankaanpään Ampujien Tuomas Pukaralammi ampui 516 tuloksen. Lisäksi Kankaanpään Ampujat ampui joukkueena Y18 sarjassa uuden alue tuloksen 1503 (Pukaralammi Tuomas, Eloranta Oskari ja Pitkänen Jani).

Henri Häkkinen neljästoista pienoiskiväärin täysottelussa

 

ISSF:n kivääri- ja pistoolilajien maailmancupissa Korean Changwonissa Henri Häkkinen ampui miesten 3x40ls asentokilpailussa 14. tuloksella 1164 (makuu 394, pysty 383 ja polvi 387).

 

Miesten kilpailun voitti Intian Sanjeev Rajput tuloksella 1278,2 (1176+102,2), toinen oli Serbian Nemanja Mirosavljev tuloksella 1272,5 (1172+100,5) ja kolmas Norjan Ole Kristian Bryhn tuloksella 1271,9 (1177+94,9). Intia ja Norja saivat maapaikan Lontoon 2012 Olympialaisiin, Serbian Mirosavljev oli ampunut maalleen paikan jo 2010 MM-kilpailuissa Saksan Munchenissä..

 

Kiväärilajien päävalmentaja Juha Hirven mukaan Henri Häkkinen teki hyvän ja tasaisen perussuorituksen. Kakki kolme asentoa kulki ihan mukavasti, mutta paras ”lento” kuitenkin puuttui tekemisestä Yksi piste enemmän joka asennosta olisi riittänyt uusimaan finaalipaikasta. Olosuhteet olivat myös selvästi paremmat kuin aikaisempina kisapäivinä.

 

Tuloksia;

Miehet 3x40ls; 1) Sanjeev Rajput IND 1278,2 (1176+102,2), 2) Nemanja Mirosavljev SRB 1272,5 (1172+100,5), 3) Ole Kristian Bryhn NOR 1271,9 (1177+94,9), 4) Peter Sidi HUN 1269,0 (1169+100,0), 5) Jinseop Han KOR 1268,8 (1171+97,8), 6) James Huckle GBR 1267,1 (1168+99,1)… 14) Henri Häkkinen FIN 1164

 

Haulikkolajien maailmancup alkaa ensiviikolla 19.- 28.4.2011 Kiinan Pekingissä ja luotilajien maailmancup jatkuu 14. -23.5.2011 USA:n Fort Bennigissä. 

Ilmoittautuminen Tehoryhmien yhteiselle kesäleirille Siilinjärvelle 6.-10.6.2011 on nyt alkanut

Tehoryhmien yhteisleiri järjestetään tänä kesänä Siilinjärvellä 6.-10. kesäkuuta. Leirille osallistuvat pistooli-, kivääri-, riistamaali-, trap, 2-trap ja skeetin tehoryhmät. Leirille ovat tervetulleita kaikki tehoryhmän urheilijat sekä henkilökohtaiset valmentajat ja huoltajat!

Majapaikkana on Punttisilimä, Marjomäentie 312, 71840 Kuuslahti.
Ks. infoa netistä Punttisilimä

Ampumarata on Raasion ampumakeskus, Raasiontie 261, 71840 Kuuslahti,
ks. Raasion ampumakeskus.

Riistamaaliampujat käyttävät leirin aikana KAMS:n Heinjoen ampumarataa, Savitie 118, 70870 Hiltulanlahti, ks. Heinjoen ampumarata.

Tehoryhmän leirin hinta ilman patruuna ja kiekkokuluja on 170€. Leirimaksu 170 € sisältää valmennuksen, majoituksen (mökki 6 hh) ja ruokailut (4xaamupala, 5xlounas, 4xpäivällinen ja 4x iltapala). Aamupalat, lounas, päivälliset ja iltapalat nautitaan Punttisilimässä. Perjantain lounas ruokaillaan Raasion ampumaradalla. 

Ryhmäkohtaiset leiriohjelmat julkaistaan viimeistään viikolla 20 
SAL :n nettisivuilla: https://www.ampumaurheiluliitto.fi/valmennus/tehoryhmat

Mikäli tulet leirille lyhyemmäksi ajaksi laskutusperusteena on 40€/vrk (majoitus ja ruokailut).

Ilmoittautumiset on tehtävä sunnuntaihin 15.5. mennessä allaolevasta linkistä.

Ilmoittautuminen Siilinjärven leirille 2011 tästä


Tehoryhmäläinen huomio! 
Ilmoita Timo Rautiolle sähköpostilla (timo.rautio@ampumaurheiluliitto.fi)
tai puhelimitse 040-8202300 mikäli et pääse leirille.

Marjo Yli-Kiikka naisten pienoiskiväärin 18.

ISSF:n kivääri- ja pistoolilajien Maailman Cupissa Korean Changwonissa Marjo Yli-Kiikka ampui naisten 3x20ls asentokilpailussa 18.

Naisten 3x20ls asentokilpailun voiton vei Kiinan Peijing Li tuloksella 687,1 (586+101,1), toiseksi ampui Ranskan Emile Evesque tuloksella 683,5 (587+96,5) ja kolmas oli Kiinan Li Du tuloksella 682,2 (583+99,2). Suomen Marjo Yli-Kiikka ampui tuloksen 575 (makuu 197, pysty 188 ja polvi 190). Hanna Etula oli 45. tuloksella 567 (makuu 196, pysty 188 ja polvi 183). Kilpailun kaksi parasta sai olympiapaikan Lontoon 2012 Olympialaisiin.

 

Kiväärilajien päävalmentaja Juha Hirven mukaan Suomen naisilla ei ollut aivan parasta ammuntaa tänään. Maakuuammunnan aikana keli oli vielä hyvä, mutta muuttui kilpailun aikana varsin haastavaksi. Sen verran se vaikutti niin Marjon kuin Hannakin ammuntaan, että he tulivat varovaisiksi parin tuulivirhe laukauksen jälkeen ja se aiheutti taas muita ongelmia.

 

Marko Talvitie ampui ensimmäisen päivän miesten olympiapistoolissa tuloksella 278 (96+95+87) ja on 38. Markolla tuli neljän sekunnin sarjoissa harmittavasti yksi myöhästynyt laukaus joka pudotti tulosta ja sijoitusta merkittävästi. Kilpailua johtaa Saksan Gregor Luetkevedder tuloksella 294 (98+100+96).

 

Kilpailut jatkuvat huomenna miesten olympiapistoolin toisella osiolla sekä miesten pienoiskiväärin 3x40ls täysottelun karsinnalla. Pienoiskiväärissä on mukana Henri Häkkinen.

 

Tuloksia;

Naisten 3x20ls: 1) Peijinl Li CHI 687,1 (586+101,1), 2) Emile Evesque FRA 683,5 (587+96,5), 3) Li Du CHN 682,2 (583+99,2), 4) Snjezana Pejcic CRO 680,0 (583+97,0), Olga Dovgun KAZ 677,0 (581+96,0)…18) Marjo Yli-Kiikka FIN 575,… 45) Hanna Etula FIN 567

 

Kilpailun tulokset löytyvät täältä

Hanna Etula Korean Maailman Cupissa finaalin kuudes

ISSF-kivääri ja pistoolilajien Maailman Cup kiertue siirtyi Sidneyn jälkeen Korean Changwoniin. Naisten ilmakiväärin finaaliin pääsy oli todella tiukka, sillä tuloksen 396 ampunutta uusi ampui shootoffissa. Shoot offissa oli mukana myös Suomen Hanna Etula. Etula pääsi finaalin sijoittuen siinä hienosti kuudenneksi.

Korean MC-kilpailun naisten ilmakiväärin finaalipaikoista käytiin kovaa kisaa sillä viiden finaalipaikan varmistaneen lisäksi kolmesta viimeisestä paikasta kamppaili kaikkia kahdeksan urheilijaa, joiden mukana oli ilahduttavasti myös Suomen Hanna Etula. Itse kilpailun ja olympiapaikan voitti voitti USA:n Sarah Scherer tuloksella 501,5 (398+103,5). Hpealle ampui Puolan Agnieszka Nagay tuloksella 500,5 (398+102,5) ja kolmanneksi Serbian Ivana Maksimovic tuloksella 499,4 (397+102,4). Hanna Etula sijoittui siis lopulta kuudenneksi tuloksella 497,1 (396+101,1).

Scherer, Nagay ja Maksimovic veivät myös mailleen olympiapaikat.

Korean osakilpailuun osallistuu kaikkiaan yli 500 urheilijaa.

Tulokset löydät tästä

Harjoittelumahdollisuudet Mikkelissä paranevat

Mikkelin Ampujien Ampuma-areenan toinen vaihe tuottaa mahdollisuudet harjoitella ruutiasein sisätiloissa.

Mikkelin Ampujat ovat saaneet valmiiksi Ampuma-areenan toisen vaiheet työt ja poliisiviranomainen on antanut radalle käyttöluvan. Nyt seuran hienolla radalla on mahdollisuus harjoitella myös ruutiasein. Radalla on yhteensä kymmenen ampumapaikkaa. Sallitut aseet ovat kiväärillä kaliiperiin .22 ja pistoolilla jopa .357:an saakka.

Ennen ammuntojen aloittamista on kuitenkin edellytetty, että seura järjestää viranomaisen tarkastamille ammunnan johtajille erillisen turvallisuuskoulutuksen. Kyseinen koulutustilaisuus järjestettiin tiistaina 5.4.2011. Markku Herzt ohjasi kuulijoita isälliseen tapaansa, ja kenellekään ei varmaan jäänyt epäselväksi, kuinka turvalliset ampumatilaisuudet johdetaan.

MA:n ilma-aserata sijaitsee entisen Savon Prikaatin kuntotalon alakerrassa Karkialammella. Alakerran tiloissa on 40-paikkainen ilma-aserata, jossa on voinut aiemmin ampua ilmapistoolilla ja ilmakiväärillä. Radalla ovat myös tauluaukot kiväärin asentokilpailuja varten; makuu – polvi – pysty. Lisäksi käytössä on ilmaolympia ja liikkuvan maalin laitteisto sekä elektroniset Noptelin ja MegaLinkin harjoittelulaitteistot. Kuvia seuran radalta löytyy täältä.

Vuoden Kultahippuampujan parhaat kaverit löytyvät ampumaradalta: Armi keskittyy täysillä mutta osaa pitää myös hauskaa

Mäntsälän Urheilijoita edustavaa 12-vuotiasta Armi Häkkistä voi sanoa melkeinpä Kultahippukisojen konkariksi: hän on mukana ilma-aseiden Kultahippufinaaleissa jo viidettä kertaa. Lisäksi hänet on palkittu rehtiydestään ja aktiivisuudestaan

Tämän vuoden kisoissa Turussa Armi kilpailee 12 vuoden iästään huolimatta 14-vuotiaiden sarjassa. Pääasiassa hän keskittyy ilmakivääriin, mutta ampuu myös ilmapistoolilla. Ampumaharrastus ei kuitenkaan rajoitu pelkästään ilma-aseisiin, vaan myös ruutiaseilla Armi ampuu toisinaan.

Harrastus sai alkunsa, kun isä näki lehdessä ampumakoulun ilmoituksen. Näin Armi aloitti harrastuksen 7-vuotiaana. Armi kertoo, että isäkin on ampunut ja on käynyt joskus metsästämässä sekä seuran mestaruuskisoissa.

Armi Häkkinen valittiin viime lokakuussa Suomen Ampumaurheiluliiton parhaiden palkitsemistilaisuudessa Grande Finalessa vuoden 2010 Kultahippuampujaksi. Suomen Ampumaurheiluliiton nuorisovaliokunta valitsee Kultahippuampujan vuosittain seuroilta saamiensa ehdotusten perusteella. Valinnassa ei ratkaisevaa ole niinkään kilpailumenestys vaan aktiivisuus reiluus ja se, miten kohtelee muita seurakavereita.

Armi tuntuu olevan syntynyt ampujaksi: omien sanojensa mukaan hän pitää kilpailemisesta. Kilpailuja on parhaimmillaan joka viikonloppu ja joskus ampumaradalle tulee mentyä joka päivä. Ja parasta kilpailussa on onnistuminen.

Mikä sitten on parasta ampumisessa?

”Parasta on harrastuksen haastavuus ja se, että keskittymiskyky paranee”, Armi sanoo empimättä.

Harrastuksen mielekkyyttä lisää epäilemättä sekin, että ampumaradalta löytyvät myös parhaat kaverit. Kilpaileminen on tuonut Armille kavereita myös muista Suomen ampumaseuroista.

Rauhallinen tyttö ei omien sanojensa mukaan jännitä kisoissa lainkaan. Ja mitä suuremmat kilpailut ovat, sitä parempi! Jossain vaiheessa Armin toiveissa on myös päästä kilpailuihin ulkomaille.

”Kilpailussa keskityn vain suoritukseen. En ikinä ajattele mitään muuta”, hän kertoo.

Entä minkä neuvon vuoden Kultahippuampuja antaa nuoremmilleen?

”Ampuessa täytyy pitää hauskaa!”

Teksti: Elina Syrjänen

Kultahippufinaalissa hyviä tuloksia ja hieno tunnelma

Suomen Ampumaurheiluliiton Kultahippufinaali käynnistyi lauantaina (2.4.2011) hyvissä tunnelmissa Euroopan kulttuuripääkaupungissa Turussa, Kupittaan urheiluhallissa. Käytössä oli sekä päähalli, että ampujille tuttu varsinainen ampumarata. Turun Seudun Ampujat isännöi vastaavat kilpailut myös vuosi sitten. Hyvin onnistuivat edellistenkin kisojen järjestelyt, mutta nyt kaikki tapahtui vielä täydellisemmin.

Kupittaan urheiluhalli toimi mainiosti kisapaikkana. Suuret tilat helpottivat kilpailun järjestäjän työtä ja olivat luonnollisesti mieluisat myös kilpailijoille huoltojoukkoineen.

 

SAL:n toiminnanjohtaja Risto Aarrekivi kiitti tapahtuman avajaistilaisuudessa Turun Seudun Ampujia hyvin hoidetuista valmisteluista. Hän kiitti myös seurojen ohjaajia, joiden toiminnan ansiosta Turussa päästiin tapaamaan. Kiitoksensa saivat myös tapahtumaan myötämielisesti suhtautunut Turun kaupunki ja 106 talkoolaista, jotka ovat tehneet suuren urakan kisatapahtuman läpiviemiseksi.

 

Kilpailuun osallistuu lähes 370 ampujaa 49 seurasta. Sunnuntain joukkuekilpailussa on mukana 110 joukkuetta.

Lappajärven Ampujat osallistuvat finaaliin peräti 31 ampujan voimin. Kankaanpään Ampujia on kisaamassa 30 ja Mikkelin Ampujia 26. Pohjoisin seura on tälläkin kertaa Ivalon Ampujat. Sodankylän Ampujat ovat matkassa 14 tarkkasilmän voimin, mutta huoltajia on heillä peräti 17!

 

Kultahippufinaali on paitsi tärkeä kilpailutapahtuma nuorille ja heidän ohjaajilleen, se on lisäksi työntäyteinen palkkiomatka ohjaajille.

 

Kilpailun sääntöjen mukaan henkilökohtaisissa kilpailuissa palkittiin kahdeksan parasta. 8-vuotiaiden sarjoissa palkittiin jokainen osanottaja, mutta heidät sijoitettiin tulosluettelossa aakkosjärjestykseen pistemäärästä riippumatta.

 

Jännittävin kisa voitosta käytiin sarjassa 10m Ilmapistooli 20 ls, sarja 10IT. Sekä Karstulan Venla Berg että Lappajärven Esa Savola laukoivat täydet 200 pistettä. Molemmat sijoitettiin voittajiksi.

 

Lappajärvi on viime vuosien aikana noussut yhdeksi lasten kärkiseuroista. Äskeisessä kilpailussa seuran nuoret veivät ensimmäisen, kolmannen, neljännen ja viidennen sijan (Savola, Tuomas Olli, Aleksi Heinonen ja Oskari Klemola)!

 

Ylivoimaisimman voiton saavutti Mikkelin Ampujien Anni Niskanen. Hän voitti ilmapistoolin 12-vuotiaiden vastapainotuen sarjan 182 pisteellä. Lappajärven Henna Olli oli toisena kuuden pisteen päässä.

 

Sunnuntaina on vuorossa joukkuekilpailu. Kestääköhän Kupittaan halli raivoisat kannustukset? Jos ehdit, tule ihmeessä katsomaan!

Tulokset löytyy tästä.

 

Matti Erkkilä

Kuvat: Matti Erkkilä ja Timo Rautio

Lapin alueen SM-mitalitilanne 1.4.2011

RAM, SodA, IvUA ja KoiLA ovat keränneet ilma-asekaudella 2011 yhteensä seitsemän kultaa, kolme hopeaa ja viisi pronssia.

Lapin alueen ilma-asekauden mitalitilasto 2011 Vierumäen ja Kuopion SM-kisojen jälkeen

 

Nuorten valmentajat näyttävät tekevän hyvää työtä. Huolimatta valtakunnan tason noususta, kertyi työn tuloksia – SM-mitaleita – ennätyksellisesti. SM-kultaa seitsemän, hopeaa kolme ja SM-pronssimitaleita viisi. Keep up the good work…

 

Varsinaisen kiitoksen ansaitsijat eli nuoret ja vanhemmat ampujat seuroittain aakkosjärjestyksessä: 

Ivalon Urheiluampujat 

Hopeaa

Miika Leppänoro ilmapistooli Y20

 

Koillis-Lapin Ampujat 

Pronssia

Marika Oikarinen ilmakivääri N18

 

Pohjolan Ampujat

Hopeaa

Juha Nikupeteri P1 ilmapistooli SH1 

 

Rovaniemen Ampujat ja Metsäveikot 

Kultaa

Mika Kinisjärvi 10 m liikkuvamaali nj Y16

Mika Kinisjärvi 10 m liikkuvamaali sj Y16

Mika Kinisjärvi 10 m putoavat taulut Y16

Maija Kuusela 10 m putoavat taulut N16

Marianna Mölläri 10 m putoavat taulut N 

Pronssi

Ville Kahelin 10 m liikkuvamaali nj Y20

Ville Kahelin 10 m liikkuvamaali sj Y20

Onni Joenkaari 10 m putoavat taulut Y60

 

Sodankylän Ampujat 

Kultaa

Aleksi Anttila ilmapistooli Y16

Tiina Jänkälä ilmapistooli N20

Hopeaa
Essi Anttila ilmapistooli N16 

Pronssia
Nita Törmänen ilmakivääri N20